Sivut

lauantai 28. tammikuuta 2017

Rekisteröityminen siipikarjan pitäjäksi

Kotikanaloitsijalle kana on lemmikki, mutta lainsäädännön näkökulmasta kana on tuotantoeläin. Olkoonkin kuinka epätuottava tahansa.  Rekisteröityminen on helppoa. Kerron tässä lyhyessä postauksessa miten se onnistuu.

Tarvitseeko pikkuparvi kesäkanoja rekisteröidä?

Kanojen, jopa kesäkanojen, pito vaatii pitopaikan rekisteröinnin ja ilmoittautumisen siipikarjan pitäjäksi. Rekisteröityminen tulee tehdä vaikka pitelisit vain yhtä kanaa. Toki älä pitele kanaa koko ajan, kana tykkää vapaudesta ja parvieläimenä myös lajitovereista, eli kehotankin pitelemään vähintään kolmea kanaa (ja montaa kilttiä kukkoa, kania, viiriäistä ja koirakin olisi tosi kiva... -> ostoksille hop!)

Rekisteröityminen siipikarjan pitäjäksi tehdään täyttämällä planketti. Lomake aukeaa Word-tiedostona koneellesi, jossa voit sen täyttää, tulostaa ja lähettää tahi kiikuttaa oman kuntasi maaseutuviranomaiselle. Tai oikeammin: sen kunnan maaseutuviranomaiselle, jonka alueella siipikarjasi asustaa. Oikean viranomaisen löydät kuntasi sivuilta (varaa kuppi kahvia tai lasi punkkua, kuntien sivut ovat aina too-oodella informatiiviset ja selkeät).

Oikean lomakkeen sen sijaan löydät suoraan tästä



Aikaa lomakkeen täyttämiseen ei mene kauaakaan, ja kysyttävät tiedot ovat peruskauraa. Ainut missä saa käyttää mielikuvitustaan on pitopaikan nimi. Kannattaa miettiä kaksi kertaa ennenkuin puuskahtaa: "tää on tällästä hiton sirkusta", nimimerkillä pitopaikka Siltajoen Sirkuksen Tirehtööri.

Käsittääkseni rekisteröityminen on hyvä tehdä ENNEN kanojen hankintaa, mutta meidän kunnan virkamies oli sitä mieltä, että kaksi päivää hankintani jälkeen tehty rekisteröityminen oli vallan mainio ja ajallaan. 

Viiriäiset rekisteriin myös!

Kävin aikoinani tekemässä plankettien täytön virkamiehen avokonttoripöydän ääressä, jossa yhdessä katsottiin, että kaikki tuli niin kuin pitääkin. Yritin samaan syssyyn rekisteröidä myös muutaman viikon päästä saapuvat kahdeksan viiriäis, mutta viskaali oli sitä mieltä, että merkitään viiriäiset kirjoihin ja kansiin vasta kun saapuvat. Ramppasin siis kylillä maaseutuviranomaisen toimistossa toistamiseen nyrkin kokoisten pikkuotusten takia. Ja puolen vuoden päästä uudestaan kun keksin saada päähäni idean munien myynnistä. 

Eli myös viiriäiset täytyy rekisteröidä, olkoonkin, että ovat vain nyrkin kokoista minisiipikarjaa. Rekisteröintiedellytys koskee myös siniviiriäisiä. Siniviiriäiset ovat noin undulaatin kokoisia, elävät pareittain, eikä niitä oikein muna- tai lihatuotantoon voi mieltää edes hyvällä mielikuvituksella. Siniviiräisiä pidetäänkin puhtaasti lemmikkeinä. Japanin- ja lihaviiriäset sen sijaan tykittävät munia ja jotain syötävääkin niissä on, vaikka paikallinen sikatilallinen lihakarjan kasvatukselleni kovasti tuottajaillassa naureskelikin.

Joissain kunnissa ja kaupunkeissa kukon pito on luvanvaraista asemakaava alueella. Varmista asia omasta kunnastasi. On myös kohteliasta kysäistä lähinaapureilta, että kuinka monen kukon lauluun he toivovat heräävän. Vaikka kukolla on parvessa tärkeä tehtävä, niin kanat kyllä pärjäävät ja munivat ilman kukkoakin. Kukon takia ei kuitenkaan kannata naapurisopua laittaa koetukselle, hiljaisia kukkoja ei ole olemassa.

Miksi kanat pitää rekisteröidä?

Kananmunien ja broilerintuotanto on elintarvikeviranomaisten valvomaa elinkeinoa ja sitä koskevat tiukat säädökset. Säädökset ovat niin kuluttajien kuin harrastekanailijoidenkin turvaksi, eivät kiusaksi. Maailmalla liikkuu lintuinfluenssan, salmonellan, Mycoplasma Gallisepticumin, Marekin ja monen muun hyppykupan lisäksi kaikenlaisia tauteja, jotka voivat olla vaaraksi tuotantokanoille, harrastekanoille ja jotkut jopa ihmisille. Rekisterien avulla viranomaiset osaavat tarvittaessa olla yhteydessä, tiedottaa ja opastaa kanaloitsijoita toimimaan jos epidemia tunkeutuu turvalliseen lintukotoomme tai joku olemassoleva tauti kovemmin roihahtaa. Joten hoida rekisteröinti kuntoon!


Liity mukaan!

Oliko artikkelista hyötyä? Haluaisitko saada joka kuukausi vuodenajanmukaisen pikavinkin kanojen hoitoon? Siltajoen Sirkuksen Kanakirje on aloittelevalle kanaharrastajalle tarkoitettu sähköposti, joka ilmestyy kerran kuukaudessa ja auttaa tämän mukavan harrastuksen parissa kaakattavia kavereita, niin siivettömiä kuin siivellisiä. Tilaa maksuton Kanakirje tästä

Vai kaipaatko kovakantista lukemista ja kaiken tiedon ahmimista nyt ja heti? Tiedän! Olen samanlainen, kaikki pitää saada heti. Suosittelen lämpimästi tilaamaan omaksi tai lainaamaan kirjastosta Kirsti Hassisen Omat Kanat, omat munat teoksen, joka on seikkaperäinen opas pienkanalan perustamiseen.

http://www.adlibris.com/fi/tilaukset/?tt=18995_12_261548_&r=http%3A%2F%2Fwww.adlibris.com%2Ffi%2Fkirja%2Fomat-kanat-omat-munat-9789513173166






maanantai 23. tammikuuta 2017

Kevään julkaisusuunnitelmia

Kuulkaas kanailijat, kukkoilijat, kesäkanaharrastajat ja wannabe kotkottajat!

Nyt on tulossa keväälle NIIN huippua juttua, että en meinaa pysyä nahoissani (saatikka, että tontin rajat riittäisivät kaikkien lisähaaveiden toteuttamiselle...). Tättärää: artikkelisarja eri kanaroduista alkaa helmikuussa! Ja jottetette luule, että ihan yksinomaan omakehussa piehtaroin, niin artikkelisarjassa on paa-aaljon ihania vieraskynäjuttuja aina kyseisen rodun kasvattajalta. Olen urakoinut loput joulusuklaat ja monta kuppia kahvia kun olen näitä vieraskynäjuttuja lukenut tai kasvattajia haastatellut. Ihan kuin dekkareita: ei meinaa malttaa jättää kesken sitten millään. Ihan ihquu sanoisin!

Tarkoitus on aloittaa sarja VASTA helmikuussa, jotta ehdin opetella tuollaisen vinkeän uutiskirjetyökalun ennen sitä. Uutiskirjeenä sitten saisi, jos haluaisi, aina tiedon kun uusi juttu julkaistaan tai kun löydän hyviä tarjouksia, kursseja, tapahtumia tai muita kanailijoille tuikitärkeää tai vaan mukavaa informeeraamista. 

Uutiskirjettä ja kirjeen ajatuksia testaamaan tarvitsisin muutaman lempeästi palautetta antavan kanaharrastaja immeisen. Olisitko se sinä? Jos lupaat suomia ajatuksiani ja ideoitani ehdottoman suorasukaisesti ja kertoa koko totuuden mitään siitä salaamatta, niin viskase sähköpostia osoitteeseen: siltajoensirkus@gmail.com

Tässä rotuesittelysarjasta muutama kuva ennakkomaistiaisena. Tunnistatko kuvasta mikä rotu mahtaa olla kyseessä? Kuvaajan nimi saattaa antaa vinkin ;)

Kuvaaja Helis Kallaspolik

Kuvaaja Kristiina ja Juha Parkkila


Kuvaaja Hannamari Röntynen


Vielä tarvitaan muutamaan rotuun kasvattajan vinkkeliä. Onko sinulle kanalassasi se kaikista ihanin rotu, josta tiedät ummet ja lammet ja lampien takuset? Ja haluaisit sen kertoa muille? Pysyykö näppis hyppysissä? Kirjoittaisitko Vieraskynä-artikkelin, vai antaisitko minun haastatella Sinua? Ota yhteyttä: siltajoensirkus@gmail.com

Artikkeliin tulee luonnollisestikin aina kirjoittajasta/kasvattajasta esittely ja hänen myymiensä munien ja lintujen esittelyä. 

lauantai 21. tammikuuta 2017

Angora lemmikkinä - VIERASKYNÄ


Tällä kertaa sain vieraskynäksi Suomen suurimman angorakasvattajan: Villaverstaan Jonna Kumpulaisen. Jonna tunnetaan tuotanto- ja angorakanipiireissä väsymättömänä muiden neuvojana ja opastajana, joka tavoitteellisesti ylläpitää ja jalostaa rodun- ja tarkoituksenmukaista siitoskaniainesta villa-, turkis- ja lihakanikategorioissa. Kirjoittajan tarkempi esittely artikkelin lopussa. Tekstin ja kuva kaikki oikeudet: Villaverstas, Jonna Kumpulainen. Tekstin ja kuvan kopiointi on kielletty, ilman kirjoittajan lupaa.

Angorakani lemmikkinä

Tupsukorvainen, pörröinen ja nallemainen angorakani herättää ihmisissä ihastusta ja huvittuneisuutta. Heti perään useimmat toteavat, että vaikka angora on mahtava kani, he eivät jaksaisi hoitaa sen työlästä turkkia. Onko angorakanin turkinhoito vaikeaa ja millainen angora on luonteeltaan? Onko angorakanista lemmikiksi, vai sopiiko se vain villantuottajien tarkoituksiin? Seuraavaksi paneudumme tarkemmin angorakaniin rotuna, sen soveltuvuuteen lemmikiksi ja rodun erityispiirteisiin, jotka tulee ottaa huomioon angorakanin hankintaa harkitessa. 

Millainen rotu angora on?

Angorakani on lemmikkikanina verrattain harvinainen rotu, sillä sen turkki vaatii enemmän hoitoa kuin lyhytkarvaisten serkkujensa. Pehmeän villansa alla angora on kuten mikä hyvänsä kani, ja sen tarpeet ja ominaisuudet ovat likimain samat kuin kaikkien kanien. Käsityöihmiselle angora on mitä parhain lemmikki. Kani tuottaa ensiluokkaista, erityisen pehmeää, lämmintä ja kutisematonta villaa jopa kilon verran vuodessa. Villasta voi tehdä lankaa tai käyttää huovutukseen. Mikään ei kuitenkaan estä hankkimasta angorakania vain lemmikiksi ja perheen iloksi, mihin se luonteensa puolesta erinomaisesti sopiikin. 

Ensimmäinen huomioon otettava seikka angorakanin hankintaa harkitessa on sen suuri koko. Angora voi helposti painaa aikuisena viisikin kiloa, ja lisäksi tuuhea karva tekee kanista painoaan suuremman näköisen ja oloisen. Angora tarvitsee siis riittävän suuren asumuksen, joka ei käy sille ahtaaksi myöskään pitkässä villassa. Suuri koko tarkoittaa myös suurta jätösten määrää. Erityisesti nesteen kulutus ja sitä myöten myös virtsan määrä ovat angorakanilla kohtuullisen suuria. Kuivitus on syytä hoitaa huolella, sillä hieno villa likaantuu helposti likaisissa alusissa. Puru, sahajauho tai turve eivät sovellu angorakanin kuivikkeiksi, sillä ne takertuvat villaan lähtemättömästi. Sopivia kuivikkeita ovat heinä, olki, sekä erilaiset pelletöidyt kuivikkeet. 

Hauskan ulkonäön lisäksi angorakanin parhaita puolia on ehdottomasti luonne. Rotu on jalostettu villantuotantoa varten, ja sen on täytynyt olla aina helposti käsiteltävissä kerinnän vuoksi. Niinpä angora onkin luonteeltaan rauhallinen, ystävällinen ja yleensä myös helposti käsiteltävä. Toki jokainen kani on yksilö ja jokaiseen rotuun voi aina syntyä myös hankalia luonteita, mutta oman kokemukseni mukaan angora on rotuna helposti kesyyntyvä, ihmisrakas ja lempeä. 

Mikään sporttinen duracell-pupu angora ei yleensä ole pienempiin rotuihin verrattuna. Angorakani ei ole herkkä puremaan. Isokokoinen ja liikkeissään rauhallinen angorakani sopii hyvin myös lapsiperheeseen, kunhan aikuiset opastavat lapsia kanin oikeassa käsittelyssä ja ottavat päävastuun sen hoitamisesta. Myös muihin kotieläimiin angorakani tottuu yleensä helposti, eikä ole tavallisesti kovin reviiritietoinen. Kun tilaa on riittävästi, angoranaaraita voidaan yleensä melko menestyksekkäästi pitää pareittain tai pienissä laumoissa.

Valkoinen punasilmäinen angora on ehkä mielikuvana tunnetuin, mutta nykyisin angorakaneja saa lähes kaikissa väreissä, ja valkoiset ovat käyneet varsin harvinaisiksi Suomessa. Varmista kania hankkiessasi, että se on puhdasrotuinen angorakani. Jos angoraa risteytetään lyhytkarvaisiin rotuihin, saatetaan saada aikaan turkkityyppejä joiden hoitaminen on äärimmäisen työlästä takkuuntumisen ja huopumisen vuoksi. Angorakaneja ei yleensä myydä eläinkaupoissa, vaan niitä saa parhaiten suoraan kasvattajalta. 

Missä angora asuu?

Angorakanin pitopaikan suhteen tärkein seikka on kuivuus. Angora sopii huonosti ulkokaniksi, sillä Suomi on hyvin märkä maa ja vaikka asumuksen saisikin sateenpitäväksi aiheuttavat lämpötilanvaihtelut ja kostea ilma turkin kostumista ja huopumista. Sisätiloissa ilma on yleensä aina kuivaa, ja sisäkanien turkki pysyykin näin ollen kuivana ja selvänä. 

Paksun turkkinsa ansiosta angora viihtyy loistavasti hiukan viileämmissä tiloissa: autotalli, lasitettu parveke, navetta, kuisti tai talvisin viileä yläkerta sopivat sille parhaiten. Jos angora asuu huonelämpötilassa, se ei tuota aivan niin paljoa villaa kuin viileässä tilassa asuessaan. Pitkässä villassa kanille voi tulla helpommin kuuma myös sisällä. Lämpimissä sisätiloissa asuvan angorakanin oloa voi tasoittaa kerimällä turkkia useammin, esimerkiksi jo kahden kuukauden välein. Kanille tämä sopii mainiosti, tasaisempi ja lyhyempi villa on sille mieleen ja kani pysyy pirteänä. 

Paksussa villassa kani kestää kylmää erinomaisesti, kun se on lämpötilaan tottunut. Juuri keritty kani sen sijaan kestää kylmää erittäin huonosti, sillä huolellisen kerinnän jälkeen sille ei jää mitään suojaa viileyttä vastaan. Vastakeritty kani onkin syytä pitää sisällä pari viikkoa kasvattamassa villaa ennen siirtämistä alle +5 asteen lämpötiloihin. Jos kani asuu kylmissä tiloissa talvisin, voidaan se keriä siten, että kanin ylle jätetään 1-2 cm villakerros lämmikkeeksi. 

Seuraamalla kania ja sen turkin kasvua oppii nopeasti näkemään minkä verran villaa kani missäkin lämpötilassa tarvitsee. Paleleva kani istuu tiukassa kyyryssä ja tärisee. Liian kuumassa kani makoilee, hengittää nopeasti, ja sen korvat ovat kuumat. 

Angorakania voi ulkoiluttaa aitauksen lisäksi valjaissa. Kostealla tai sateisella säällä angorakania ei kannata viedä ulos, sillä turkin kastuessa se saattaa huopua. Kastuneen angorakanin turkin saa pelastettua hiustenkuivaajalla. Säädä lämpö viileälle ja puhaltele villa kuivaksi. 

Jos angorakanin kanssa matkustaa, on syytä huolehtia erityisesti, ettei kanille tule kuuma esimerkiksi kesällä. Turkin kerintä muutamaa päivää ennen matkustusta takaa kanille mukavan viileän olon. 

Turkinhoito

Oleellisin ero angoran ja lyhytkarvaisten rotujen välillä on tietysti turkinhoito. Angorakanin turkki koostuu pääasiassa pehmeästä alusvillasta, eikä päällyskarvaa juurikaan ole. Villa kasvaa koko ajan, eikä angora vaihda karvaansa muiden rotujen tapaan. Angorasta ei siis myöskään lähde karvaa. 

Angorakanin turkin tärkein hoitotoimenpide on säännöllinen kerintä. Villantuotannossa olevien kanien turkki leikataan aivan lyhyeksi kolmen kuukauden välein, eli neljä kertaa vuodessa. Lemmikkiangoran turkkia voi hoitaa leikkaamalla sitä tarpeen mukaan useamminkin, ja pitämällä takkuuntuvat kohdat lyhyinä. Näin ollen kerintäurakka helpottuu huomattavasti. 

Työvälineiksi kerimiseen kelpaavat erinomaisesti pyöreäpäiset lyhytteräiset sakset. Kerin itse likimain sata kania vuodessa Fiskarsin lasten askartelusaksilla. Myös trimmauskoneita voi käyttää mikäli löytää sopivan kapean leikkuuterän, mutta tarkista ettei trimmeri tukkeudu kanin hienosta villasta. Vatsapuolen ja jalat joutuu yleensä viimeistelemään saksilla. Neuvoja angorakanin kerimiseen kannattaa kysyä kasvattajalta. Alku vaatii kärsivällisyyttä ja sorminäppäryyttä, mutta kerimisen oppii muutamien kertojen harjoittelulla, ja myös kani tottuu toimenpiteeseen nopeasti. 

Ellei keriminen itseltä suju, voi kanin käyttää turkinhuollossa osaavalla trimmaajalla. Kerimistä ei saa laiminlyödä missään vaiheessa. Jos angorakanin villa kasvaa ylipitkäksi, se lähtee irtoamaan, ja pitkät karvat aiheuttavat vakavan suolitukoksen riskin. Ylipitkä villa myös huopuu erittäin helposti kanin päälle vaikeuttaen kanin liikkumista huomattavasti, ja aiheuttaen iho-ongelmia ja hilsettä. Huopunut villa aiheuttaa myös tukalan olon kanille, sillä se voi kiristää ihoa, eikä kani pääse rapsuttamaan kutiavia kohtia. Huolehdi siis kerinnästä aina ajallaan.

Vastoin yleistä uskomusta angorakania ei välttämättä tarvitse harjata lainkaan. Kaikki kanit eivät pidä harjaamisesta, ja harjaaminen irrottaa aina karvaa. Niskaan ja jalkoihin tulee helposti pieniä huopatakkuja, joita voi halutessaan selvitellä sormin, kammalla tai harjalla, mutta helpoimmin niistä pääsee eroon saksilla. Halutessaan voi angorakanin turkkia hoitaa myös harjaamalla sitä usein, jolloin kypsynyt villa irtoaa harjaan. Villaa ei tule poistaa kanista nyppimällä, koska hyvin harvalta kanilta se irtoaa tarpeeksi helposti. 

Entä terveys?

Angorakanien terveydentila tai sairaudet eivät poikkea muista roduista. Pitkässä villassa olevan kanin iholla tai villan tyvellä saattaa esiintyä hilsettä ilman, että se on hilsepunkin aiheuttamaa. Angorakani saattaa olla hiukan herkkävatsainen, joten totuttaminen uusiin rehuihin tulee tehdä vähitellen. 

Angoran elinikä seurailee muiden samankokoisten kanien elinikää. Vanhan angorakanin villa ei ole kasvultaan ja laadultaan enää välttämättä nuoren kanin veroista. Angorakanin erikoisuutena on ruokahalun heikentyminen pitkässä villassa kerinnän lähestyessä. Joskus kani saattaa lopettaa syömisen kokonaan kun villa on kovin pitkää. Tällöin kani on syytä keriä heti, ja huolehtia siitä että se alkaa syödä. 

Angorakanit ovat ehkä hiukan herkempiä suolitukokselle etenkin jos ne nielevät pitkää villaa. Suolitukoksen tai syömättömyyden ensiapuna pitkävillainen kani keritään, sitä juotetaan runsaasti ja ellei ruoka ala maistua vuorokauden sisällä, on syytä kääntyä eläinlääkärin puoleen. 

Angorakani sopii erinomaisesti lemmikiksi taloon, jossa sillä on tarpeeksi tilaa ja sen turkinhoidosta pystytään huolehtimaan säännöllisesti. Angorakanista saa parhaimmillaan pitkäikäisen lempeän ja kesyn lemmikin, joka on mielellään mukana perheen touhuissa.

Vieraskynän varressa:

Villaverstaan kanilassa Kangasalla kasvatetaan rotupuhtaita angorakaneja useissa väreissä. Panostamme hyvään villanlaatuun ja väriin, suuriin yksilöihin, lempeään luonteeseen ja terveyteen. Meiltä saat myös eettisesti tuotettua angoravillaa sekä muita kanituotteita. Kurkista Villaverstaan facebooksivulle.

Juuri nyt tammikuussa 2017 Villaverstaan kanilassa on myynnissä nuoria madagaskarin värisiä angorauroksia. Kesyjä ja hyvin kasvaneita. Isä on suuri ja komea, todella hyvävillainen musta norjantuonti. Emä erittäin hyvävillainen Villaverstaan oma kasvatti. Pennun hinta 70€ sisältää alv, näyttelykelpoiset tatuoinnit ja sukutaulut sekä ruokapussin. Lisätietoja ja valokuvia osoitteesta jonna.k.kumpulainen@gmail.com 

Kevättalven 2017 aikana Villaverstaalla järjestetään Angorakani kurssi, jossa perehdytään kädestä pitäen angorakanien hoitoon ja kerintään.

Siltajoen Sirkuksen Tirehtööri lämpimästi suosittelee Villaverstaaseen tutustumista!




lauantai 14. tammikuuta 2017

Viiriäisten sukupuolitunnistus


Niin kanojen kuin viiriäistenkin sukupuolitunnistus liian aikaisin on arvan heittoa. Tai oikeammin: arpaa heittämällä voi päästä samaan tai jopa parempaan tulokseen. 

Silti jokainen lintuilija haluaa sukupuolia arvailla mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Osa aloittaa arvailut jo haudottavan munan muodosta. Sitkeässä istuvat legendat ja "vanhan kansan tiedot", että suippokärkisestä munasta tulee kukkotipu ja pyöreästä munasta tulee kanatipu. Munanmuodolla on tipun sukupuoleen yhtä paljon vaikutusta kuin kirveellä sängyn alla ihmistainta alulle pantaessa, vaan hauskaahan se on. Niin arvailu kuin...

Tässä kuitenkin muutamia todellisuuteen ja faktoihin perustuvia keinoja tunnistaa viiriäisten sukupuolet.

Tunnistus väristä

Kullan ja  riistan väreistä pystyy sukupuolen tunnistamaan linnun värityksen perusteella. Joiltain yksilöiltä jo 2-3 viikon iässä. Muissa väreissä ei sukupuolitunnistusta värin perusteella pysty käyttämään. 

Riista
Riistan värissä kukolla on rintakehä punertavampi ja tasaisen värinen. Kanalla rinnassa on mustia pilkkuja. Sulkapuvun väritys näkyy sitä mukaa kun peukaloinen kasvaa ja sulkautuu. Viimeistään 4 viikon iässä sulkapuku alkaa olla niin valmis, että pilkut ja punertavuudet näkyvät selvästi. Toki riistan väristäkin on värimuunnoksia, joissa edellä esitetty ei päde ja kanoilla voi olla rinnassa punertavaa. Katso kuvat. Find us on Facebook kuvassa tuossa oikealla on nuori riistanvärinen kukko.
 

Riista kukko vasemmalla, kana oikealla
Hopeariistan muunnos kana punertavasta rinnasta huolimatta


Kulta
Myös kullan värissä kanalla on rinnassa mustia pilkkuja ja kukolla rintakehän sulat punertavammat. Kullassa tosin punertavan sävyjä voi olla myös kanalla, mutta mustat pilkut ovat selkeä merkki. Lisäksi kultaisilla viiriäisillä on hatut, vai sanoisinko mieluummin korvaläpät. Kanalla päätä korvien korkeudella kiertää musta hattu, kukolla ruskea. Hatun muoto voi vaihdella ja kullan muunnoksilla kukoilla voi olla koko pää tai päätä peittävä ruskea hattu. Katso kuvat.

Kultakukko ruskealla kypärällä
Nuori kultakukko, poskilla näkyy ruskea hattu


Kullanvärinen kana


Tunnistus kloaakista 

Tunnistus kloaakinseudusta on varmaa tai edes mahdollista vasta linnun saavuttaessa sukukypsyyden. Japaninviiriäisillä sukukypsyys saavutetaan noin 6-8vkon ikäisinä, lihaviiriäisillä muutaman viikon vanhempina. Kevät ja kesäpoikaset saavuttavat sukukypsyyden aiemmin, talvipoikasilla menee sinne 8 viikon tietämille tai yli.

Kukolla tulee kloaakinaukon, eli pyllysilmän, ja pyrstön väliin noin sormenpään kokoinen kohouma, patti, josta hellästi painamalla tulee vaahtoa. Myös viiriäiskukkojen kakassa voi olla vaahtoa. Ensimmäistä poikuettani sukupuolitunnistaessa koitin patteja löytää ja puristella liian aikaisin. Myös tekniikka oli metsässä. Olin lukenut, että kloaakkia puristamalla kukolta tulee vaahtoa. Puristelin mielestäni hellästi, mutta niin sitä vaan tuli puristettua paskat pihalle eräältä lintuparalta. En tiedä kumpi säikähti kovemmin, mutta siihen jäivät puristelut. Kokemus oli karmiva. Ja liian nuorelle linnulle suoritettu. Sittemmin olen oppinut hellävaraisemmaksi, eikä vaahdon painelua oikeastaan edes tarvitse kun patti silmillä havaittava. Patti sijaitsee suoraan kloaakin aukon ja pyrstön välissä. Pattia ei, eikä aukkoakaan tarvitse puristella, hellä patin sormella painaminen riittää. 

Ja jottei tämäkään keino menisi liian helpoksi, niin mainittakoon, että myös naarailta voi tulla vaahtoa mikäli kukko on juuri käynyt naarasta polkaisemassa. Naaraalla ei ole pattia ja vaahtokin on kyllä vetisempää, uroksella kiinteämpää. 

Munivan viiriäisen (ja kanan) kloaakin aukko on kostea ja pehmeä. Sellainen, että sen voi olettaa helposti venyvän munan tupsahtaessa esille. Munimattoman nuoren viiriäisen (ja kanan) kloaakin aukko on kuiva suppu ja korkeintaan jarrutusjälkien koristama.

 


Tunnistus käytöksestä

Kukon kovaääninen, tirauttava kiekuminen on varma merkki. Kanat eivät juurikaan ääntele, mutta voivat peloissaan seistä suorana lähes varpaillaan ja titittää kovalla äänellä. Varpaillaan titittäminen on hädän merkki: jotain vaarallista on aistittavissa ja siitä kerrotaan toisille. 

Yleensä kukot astelevat pystymmässä ja kanat matalammalla, mutta tämä ei ole kovin varma tai edes helposti huomattava sukupuolitunnistuskeino, varsinkaan kun yksilöllisiä erojakin löytyy.

Pääsääntöisesti vain kukot polkevat, eli hyppäävät kanan selkään, pitävät nokalla kiinni niskahöyhenistä ja tupsauttavat viiruvauvojen siemeniä kanan pyrstön alle. Tosin polkeminen on myös alistamisen merkki ja jotkut ärhäkät kanayksilöt voivat selkään hyppäämällä näyttää nokkimisjärjestystä. Se ei kuitenkaan ole järin yleistä, vaan enemmänkin yksilökohtaista tai sitä voi ilmetä jos parvesta puuttuu voimakastahtoinen kukko (tai kukko on hyvin nuori).

Muninta on myös mainio sukupuolitunnistuskeino, mutta voi olla hankalaa nähdä kana itseteossa, koska viiriäiskanakin haluaa suorittaa muninnan kaikessa rauhassa.  

Kourallinen kukkoja

Kilautus kaverille

Kilautus tai kuvaus. Linnun valokuvaaminen ja kuvan postaus toiselle viiriäiskasvattajalle tai keskustelupalstalla voi auttaa saamaan selkoa ja ainakaan siitä ei ole haittaa. Useammat kokeneemmat silmät voivat nähdä merkkejä tarkemmin tai ainakin toisten mielipiteillä voi omaa mielipidettänsä pönkittää. Lintu itsehän ei ole moksiskaan arvailijoiden puuhista. Toiset tykkäävät poseerata kameralle, toiset eivät.


Tunnistuskuvaus kannattaa ottaa niin, että rintakehä ja pää näkyvät hyvin, ainakin niillä kullan ja riistan värisillä, joilta tunnistus kuvan perusteella onnistuu. Viime kesänä en malttanut olla heittämättä herjaa kun Viiriäiset-facebook ryhmässä ohjeistettiin aloittelijoita kuvaamaan niin, että rinta näkyy ;)

Kaipaatko lisää tietoa?

Tuhti pakkaus kokemuksellista tietoa ja teoria viiriäisistä. Yli 80-sivuiseen suomenkieliseen ekirjaan: Viiriäisten kasvatus, on koottu kattavasti tietoa tilantarpeesta, ruokinnasta, haudonnasta, tipujen hoidosta ja katsaus yleisimmistä väreistä. Ekirjan saat hintaan 28,20€. 
  
Tutustu oppaaseen tästä

Ekirja on PDF-tiedosto, jonka saat sähköpostiisi ja voit lukea sen laitteeltasi tai halutessasi tulostaa paperille.
 







maanantai 9. tammikuuta 2017

Resepti: gluteenittomat rieskat -VIERASKYNÄ

Gluteenittomat bataatti-chiarieskat

Minä, Siltajoen Sirkuksen tirehtööri olen onneton kokki ja suuri herkkujen ystävä. Yhtälö, joka tulee kalliiksi ellei ole onnistunut haalimaan kokkaavia ystäviä. Mutta minäpä olen! 

Suositun herkkublogin Terveelliset herkut kirjoittaja Tiina kävi viime kesänä pienen poikansa kanssa katselemassa maalasimiljöötämme ja pyöräytti mukaan tarttuneista munista ihanan näköisiä leipäsiä. Kokeileppas huviksesi, nämä gluteenittomat ja vegaaniset rieskat sopivat ihan perusruisleivän pupeltajallekin.


Leipästen ohje:

  • 2,5 dl bataattisosetta
  • 1 dl mantelimaitoa (tai esim. riisi-, cashew-, kookosmaitojuomaa)
  • 1 rkl chiansiemeniä
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl psylliumia
  • 1 dl tattarijauhoja (myös spelttijauhot toimivat)
  • ripaus suolaa

Kuori ja paloittele bataatti, keitä se kypsäksi ja soseuta. Käytä 2,5 dl bataattisosetta ja lisää sekaan maito ja loput ainekset. Taikina jää löysäksi, joten nostele lusikalla leivinpaperin päälle uunipellille haluamasi kokoisia rieskoja. Painele rieskat lusikan avulla (voit käyttää tässä myös tilkkaa vettä) n. sentin paksuiksi ja paista 225 asteessa n. 8 minuuttia, rieskan koosta riippuen.


Tarjoa lämpimänä, esim. kasvisten ja viiriäisten- tai kananmunien kera.

HUOMAATHAN: jos käytät spelttijauhoja eivät leipäset enää ole gluteenittomia, eivätkä näin ollen sovellu keliaakikoille. 

Koko jutun pääset lukemaan Tiinan blogista tästä 

                                                                                                    
    

Tilalta suoraan

Hyvinvoivien ja monipuolista ruokaa nokkivien lintujen munat maistuvat ja keltuainen on kirkas ja värikäs. Hyvistä raaka-aineista syntyy parempaa ruokaa, vaikka minä olenkin se poikkeus, joka vahvistaa säännön ;)  
  

Pysyykö sinulla soppakauha kädessä oikein päin? Olisitko halukas keksimään nokkoslettuja idearikkaampia reseptejä munista tai linnuista? Otahan yhteyttä ja tuumaillaan: marianne.hautsalo@gmail.com