Rotuesittely: Silkkikana - VIERASKYNÄ

Tämän osan rotuesittelysarjaan on kirjoittanut White Sowflake Poultryn Jenni Tanskanen. Tarkempi kirjoittajaesittely löytyy artikkelissa. 

Kuva Petra Lönnqvist, valkoinen EU-silkki

ROTUTIETOA

Koko: 
Kukko noin 1,8 kg ja kana noin 1,36 kg

Väritys:  
Monia eri värejä, joista Suomessa yleisimmät: valkoinen, musta, sininen ja riista. Lisäksi olemassa splash, paint, buff

Ulkonäön erityispiirteet: 
Tummansininen iho, viisi varvasta, siniset korvanlehdet, tuuhea karvamainen sulkapeite.  Variaatioita: parrakas tai parraton ja kääpiö

Muninta:  

noin 60 munaa vuodessa

Munankuoren väri: 
Vaihtelee kermanvärisestä vaaleanpunertavaan

Yleiset taudit: 
Herkkyys Marekille ja kalkkijalalle

Rotutyypillinen luonne:  

Rauhallinen ja ystävällinen luonn, erinomaisia emoja ja poikasten hoitajia

Käyttö:  
Koristerotu, harrastekäyttö ja lihankasvatus

 

HISTORIA

Silkkikana on erittäin vanha rotu. Selvää tietoa mistä silkit ovat alunperin kotoisin ei ole. Paljon mainintoja ja havaintoja on Aasian maista kuten: Kiina, Kaakkois-Aasia, Intia ja Java. Ensimmäinen länsimaalainen havainto Silkeistä on vuodelta 1298, jonka teki Marco Polo. Hän ihmetteli Kiinan matkallaan lintuja, joilla oli musta iho sekä karva kuin kissalla. Marco Polo olikin ensimmäinen joka esitteli rodun länsimaissa. 

Silkin nimi on Kiinaksi wu gu ji 烏骨雞, joka tarkoittaa "musta-luuton kana". Kiinan antiikin kirjoituksissa on valtavasti tietoa silkeistä. Itäiset kulttuurit uskovat Silkkien olevan lääke moniin tauteihin. Viimeaikaiset tutkimukset ovat havainneet, että silkkikana tuottaa enemmän karnosiinia, eli tärkeää antioksidanttia kuin muut siipikarja rodut. Tämän takia silkkiä käytetään laajasti kiinalaisissa lääkkeissä. Voidaan siis olettaa että silkkirotu on ollut olemassa jo kauan ennen Marco Polon mainintaa. 

Silkkien rakenne on muuttunut vuosien aikana paljon. Muinainen ja nykyaikainen silkki eivät muistuta toisiaan. Muinaisilla silkeillä ei ollut hapsu jalkoja, tuuheaa hattua tai partaa. Rotu on muuttunut paljon viimeisen 30-40 vuoden aikana tavoitteellisen kasvatustyön tuloksena. Nykyiset Silkit ovat karvallisesti suurempia ja tuuheampia, hapsullisine jalkoineen. Myös väreissä on laajempi valikoima sillä muinainen silkkikana oli pelkästään valkoinen. 

Silkit Suomessa

Kuva: Petra Lönnqvist, musta silkkikana

Suomessa rotua löytyy erityisesti lemmikkikäytössä, ja siihen lempeä luonteinen ja pörröisen kaunis kana onkin omiaan. 

Silkki on rotuna helppohoitoinen. Ne hoitavat itse turkkiaan kylpemällä esim turpeessa. Välillä tarvitaan jopa vesipesua jos hattu on sotkeutunut ruokaan tai jalkasulat ovat kakkaiset. 

Sulkasato on myös silkeillä kerran vuodessa. Meillä se alkaa syyskuun lopulla ja kestää noin 7-10 viikkoa alusta loppuun. Sulkasadon aikana syötän silkeilleni omenaviinietikkaa. Sain vinkin Belgialaiselta silkkikasvattajalta, joka sanoi että se auttaa ja helpottaa sulkasatoa.

Silkkien karvasta täytyy myös pitää huolta ennen näyttelyihin viemistä. Kunnon pesu ja föönaus tarvitaan jotta turkista saadaan oikein muhkea ja esittely kelpoinen. Suomessa järjestetään kananäyttelyitä mielestäni liian vähän. Näyttelytoiminta olisi mainio tapa jakaa tietoutta ja tuoda esille eri rotuja. Nykyään silkkikanoille ei löydy Suomesta edes omaa kilpailuluokkaa, vaan ne kilpailevat kääpiörotujen luokassa. Euroopassa ja yhdysvalloissa silkkikanoille on omat luokat ja näyttelyt. Minua näyttelyissä käyminen kiinnostaa kovasti, vaikken ole kertaakaan vielä päässyt osallistumaan. Tuomarin mielipide ja arvio linnuistani kiinnostaa. Niiden avulla pystyisin kehittymään ja saamaan tilannekatsauksia omasta parvestani! 

Teen jatkuvasti töitä ja etsin kiinnostuneena tietoa rodusta ja sen kehityksestä maailmalla. Facebookissa on paljon hyviä yhdysvaltalaisia ja eurooppalaisia silkkiryhmiä joihin kuulun. Käyn myös jatkuvasti keskusteluja ulkomaalaisten kasvattajien kanssa lisätäkseni osaamistani.

Suomessa on pienet kanapiirit ja vain muutamia hyviä kasvattajia joilla on vahva kokemus ja halua kehittää Suomen silkkikantaa. Näistä yksi mainitsemisen arvoinen on Krista Virenius-Rantalaiho, joka kasvattaa silkkejä Laukaassa Arwon kanalassa. Tänä päivänä Suomessa on liian paljon sisäsiittoisuutta ja näin silkkikanta huononee ja heikkenee. Jatkuvasti törmää valheellisiin tai tietämättömiin myynti-ilmoituksiin, joissa myydään sekarotuista lintua puhtaana. Tämän takia koen tietämyksen jakamisen erityisen tärkeänä.

USA silkkien kasvatusta Suomessa

Minulle rotu tuli huhtikuussa 2014. Ensimmäisten silkkien etsiminen Suomesta oli hankalaa. Ensimmäisen vuoden aikana tietämykseni rotua kohtaan kasvoi laajasti. Harrastustoiminta vaihtui pian kasvatustoiminnaksi ja sillä tiellä olen edelleen. Kasvatuksessa minua kiinnostavat hyvät geenit, rotupuhtaus ja muhkea rakenne. Alkuun kasvatin EU- Silkkejä eli Euroopan parrallista silkkikantaa vuoden 2016 loppuun asti. Tuolloin minulla löytyi väreissä valkoinen, sininen, musta ja splash. 

Vuoden 2017 alusta alkaen aloitin yhteystyön toisen Suomalaisen USA- silkki kasvattajan Helis Kallaspolikin kanssa. Loimme kansainvälisen EU silkies & USA silkies Filnland ryhmän facebookkiin. Haluamme lisätä silkkistä tietotaitoa niin kasvattajille kuin harrastelijoillekin. EU-silkki on eurooppalainen silkkikanta. Suomalaiset silkit ovat pääsääntöisesti EU-kantaa, joita löytyy parrattomia ja parrallisia sekä kääpiökokoisia. USA- silkki on yhdysvalloissa kehitetty kanta. Rakenteeltaan USA-kanta on paljon muhkeampi kuin Suomessa yleinen EU-kanta. Muhkeus mielikuva syntyy tuuheasta karvasta ja parrasta. USA-silkeillä on aina parta, ja kintutkin ovat niin karvaiset, ettei jalkoja juurikaan näy.

Kuva Hellis Kallaspolik: nakukaulainen showgirl

Omat kotisivut kasvatustyöstämme löydät facebookista nimellä White Snowflake Poultry. Tällä hetkellä olemme jakaneet kasvatustyötämme. Lohjalta löytyy värit partridge ja uusi projekti. Helis Kallaspolik kasvattaa Kaustisella värejä: valkoinen, musta, buff, splash, paint, sininen ja cuckoo. Kaustisella asustaa myös kaksi söpöä USA showgirliä. Showgirl on silkki jolle on jalostettu karvaton kaula. Lintu on siis muhkekarvainen päästään ja vartalostaan, mutta kaula on naku. Showgirlejä löytyy myös parrattomia ja parrallisia, nämä USA:ssa jalostetut koristerodut todella varastavat show erikoisella ulkonäöllään.

White Snowflake Poultry myy vain sukupuolitunnistettuja silkkejä. Sukupuolitunnistettuja siksi, että USA silkkien munat ovat erittäin kalliita ja niiden maahantuonnissa on paljon työtä. Sukupuolitunnistetuille linnuille saamme siten oikean hinnan ja vasta sukupuolitunnistetun voi rengastaa Rotukanayhdistyksen renkailla. Myyntiä tapahtuu ympäri vuoden, sen mukaan mitä yksilöitä saamme kasvatettua. Hinnat vaihtelevat luokissa A, B ja C. Hintakategoriat tulevat Jenkeistä, joissa A on näyttelytasoinen eli ns täydellinen rotunsa edustaja. B on hieno, mutta lemmikkitasoinen ja C on värivirheellinen tai esim nelivarpainen, jota ei tule käyttää kasvatukseen. 

Tietoja ja kuvia löydätte kotisivultamme. Meille saa myös aina laittaa viestiä. Tyhmiä kysymyksiä ei olekaan. Siitosmunia emme myy ollenkaan. 

 

Silkkiä sydämessä

Umppa-Lumppa ja vino nokka

Vuosien varrella parven joukosta erottuu aina muutamia erikoisia yksilöitä joihin muodostuu erityinen side. Näistä haluaisin nostaa esille splash kukon nimeltä Umppalumppa. 

Umppalumppa kuoriutui vinonokkaisena ja tarvitsi erityistä huolenpitoa. Ruoka piti olla pehmeää ja pientä, nokkaa piti välillä lyhentää ja putsata. Umppalumpa kiintyi meihin ihmisiin ja seurasi meitä lähes kaikkialle. Useasti otin sen mukaan kun vein autolla pojan päivähoitoon, tuolloin se istui kiltisti vierelläni etupenkillä. Umppalumppa eli vain 5kk ikäiseksi. Tällaiset yksilöt jättävät lähtiessään sydämeeni tyhjän paikan jota on vaikeaa kenenkään täyttää. 

Harvinaisempia värejä kuvina 

Esimerkkikuvissa nuoria silkkipalloja eri väreissä. 

Helis Kallaspolik: USA silkkitipu patridgen värinen

Helis Kallaspolik: USA silkkitipuja paint värisenä

Helis Kallaspolik: USA silkkinuorikko, uusi väriprojekti

Haasteellinen sukupuolitunnistus

Silkkien sukupuolitunnistusta pidetään vaikeana. Eikä syyttä. EU-silkeissä joistain yksilöistä tuntuu saavan varmuuden vasta kun lintu munii tai kiekuu. USA-silkeissä sukupuolitunnistus on helpompaa, sillä jo 2kk ikäisenä lintujen muodossa on selvä ero. 

EU-silkkejä voi yrittää sukupuolitunnistaa seuraavin keinoin: kukolla on housut ja kanalla on hame, eli jalkakarvojen muoto ja tuuheus antavat suuntaa sukupuolesta. Myös hatun malli kertoo: kukolla erottuu pitkiä yksittäisiä haivenia kun taas kanan hattu on tasaisempi ja pyöreämpi puuhka. Kanoilla kasvaa karvoja silmien välissä, kun taas kukoilla silmien väliin nokan päälle alkaa muodostua silkkien tyypillinen rypäleharja.

Sukupuolitunnistusta silkkien kasvattaja tulee tarvitsemaan, sillä silkeillä on eri kanaroduista yksi voimakkaimmista hautomavieteistä. Silkit todella haluavat tipuja, jotkut jopa monta kertaa vuodessa. Hautomaviettiä vastaan taistelu on eläimen luontaisten vaistojen pahoinpitelyä. Mikäli et halua täyttää maita ja mantuja pienillä silkkipalleroilla, niin on ehkä syytä tutustua johonkin toiseen rotuun. Vinkit hautovan kanan käsittelyyn voit vilkaista täältä.

 

                                               

Kiitos Jennille ihanasta jutusta ja kuvaajille siliteltävän pehmeistä kuvista. Seuraavassa Rotuesittely-artikkelissa tutustumme pyöreän muhkeisiin Orpingtoneihin 10.3.2017 ja sitä ennen 1.3.2017 juttua ulkotarhan suunnittelusta, sillä näitä rotuesittelyjä lukiessa ja kuvia huokaillessa on aivan pakko alkaa suunnitella muutama ulkotarha lisää, eikö?

Muut julkaistut kanarotuesittelyt löydät tästä 

Lisää luettavaa

Haluatko pysyä kärryillä? Kuukausittain ilmestyvä Kanakirje on aloittelevalle kanailijalle suunnattu lukupläjäys, jossa jaan vuodenajan mukaisia vinkkejä kanojen hoitoon. Tilaa maksuton Kanakirje tästä

Rotuesittely: suomalainen maatiaiskana

Kanoja harkitsevan kannattaa tutustua eri rotuihin etukäteen. Kanaroduissa on eroja aivan samalla tavalla kuin vaikkapa koiraroduissa. Etukäteistutustumisella löytää omaan käyttötarkoitukseen ja tiloihin sopivat kanaset ja parhaimmillaan hurahtaa kanailuun peruuttamattomasti. 

Tämä on kevään ja kesän 2017 ajan jatkuvan artikkelisarjan avaus, jossa esitellään eri rotuja ja niiden suomalaisia kasvattajia. Etuoikeutettuna aloittajana on oma alkuperäiskarjamme edustaja: suomalainen maatiaiskana, jonka populaatio on tällä hetkellä elinvoimainen. Kiitos elinvoimaisuudesta kuuluu säilytysohjelmalle ja aktiivisille kanaharrastajille, jotka ovat vaalineet ja lisänneet maatiaisia.

Kuvat: Siltajoen Sirkuksen alhonkannan maatiaisia kesäisissä puuhissa. Kuvaaja Mika Pulkkinen Kuvakartano

Historiaa

Suomalaiset maatiaiskanat jaotellaan alkuperän mukaan eri kantoihin. Eri kannoista on tehty jonkin verran geenitutkimusta, jonka avulla on saatu selville, että osalla kannoista on toisiinsa yhteyttä. Sen sijaan ulkolaisia rotuja suomalaisesta maatiaiskannasta ei löytynyt. 

Maatiaiskanan säilytysohjelmaan kuuluu tällä hetkellä yli 400 säilyttäjää ja ohjelman tarkoitus on säilyttää kantoja elinvoimaisina ja erillisinä. Kuitenkin Luonnonvarakeskuksen geenitutkimuksessa kävi esille, että kannat ovat jo jonkin verran sisäsiittoisia. Vaikka kanalintu kestää hyvin sisäsiitosta, on asia minusta merkille pantava. Koska valtaosa säilyttäjistä on harrastajia, uskon säilytysohjelman ohjeistuksen ottavan tiukemmin kantaa sukusiitos aiheseen  lähitulevaisuudessa. Toki säilytysohjelmaan kuuluvia opastetaan ja neuvotaan nykyiselläänkin, mutta parvikokojen ollessa pieniä ja läheistä sukua toisilleen, nousee liiallinen sukusiitos vääjäämättä aiheeksi lähitulevaisuudessa.

   

Miksi se maatiainen sitten on niin ylivertainen säilytettävä?

Maatiaisten vaatimattomuus, kylmänkestävyys, taudinkestävyys ja pitkäikäisyys ovat lyömättömiä etuja!

Maatiaiset ovat aikojen saatossa luonnonvalinnan avulla sopeutuneet elämään kylmässä ja pimeässä pohjolassamme. Toki maatiainenkaan ei ole mikään ihmelintu, mutta vuosikymmenten niukalla ravinnolla ja kylmillä talvilla henkiin ovat jääneet vain parven vahvimmat yksilöt. Kun sukua jatkoivat rankkoihin olosuhteisiin sopeutuneet ja vahvat yksilöt, tuli kanakannasta ajan oloon kestävämpi.

Maatiaisilta tuntuu puuttuvan tyystin herkkyys Marekin-taudille ja muutkin hysterian tavoin leviävät taudit menevät maatiaisten kohdalla ohi parilla aivastuksella. Taudinkestävyyttä ei ole toistaiseksi mikään taho tutkinut tieteellisesti ja nämä kestävyysväitteet perustuvatkin kasvattajien kokemuksiin ja vertailuihin muiden rotujen kanssa.

Julkaistuani artikkelin kanalan valaistuksesta, sain postia monelta maatiaisten kasvattajalta kuinka heillä kanat munivat läpi talven ilman keinovaloja. Huikean upeaa! Eli maatiainen TODELLA on sopeutunut Suomen pitkiin kesiin ja pimeisiin talviin. 

Itse olen huomannut, että maatiaiseni, alhot, munivat vallan mainiosti "kevyemmällä" ravinnolla. Siinä missä täytän maransien tai tehareiden rehuautomaattia viikoittain, tarvitsee maatiaisille täyttää kaura-automaatti ja kantaa kaksin käsin kaalia ja porkkanoita. Rehun kulutuksessa on selvä ja merkittävä ero. 

Kylmänkestävyys on Suomessa etu. Vaan paukkupakkasissa eivät maatiaisetkaan pärjää. Kaikilla eri kantojen edustajilla on riittävän komeat harjat ja heltat, jotka voivat pakkasilla paleltua. Pikkupakkasia, nollakeliä, rännän vihmomista tahi tuulta eivät maatiaiset säikähdä vaan ulkoilevat mielellään lähes säällä kuin säällä. Minun maatiaiset lopettavat ulkoilun kun maa saa valkean peitteen. Luulen, että häikäisevä kummallinen lumi ennemminkin pelottaa kuin paleltaa. Ovelta kyllä käydään kaihoisasti kurkkimassa ja valittamassa kun lunta ei ole lapioitu viheriöltä pois.  

Meillä kanalassa on talvellakin 15 asteen lämpö muiden rotujen ja tipujen vuoksi, mutta osalla kasvattajista maatiaisten talvetustilat ovat nippanappa nollan pinnassa. Päivittäin tarjottavalla lämpimällä juomavedellä ja ruualla autetaan kanoja pärjäämään viileän kauden yli. 

Tarkan markan maatiainen

Valaistus, lämmitys ja ruokinta, kaikki osa-alueita, joihin kanailija saa holvattua pitkän pennin. Maatiaisten kanssa pikkuisen lyhyemmän. Taudinketävyys, elinvoimaisuus ja sitkeys taasen ovat maatiasten kasvattajien etuja, jotka ymmärtää täysin vasta kun käsissä on ollut herkempiä rotuja ja lääkitysrumbaa. Muun muassa näistä syistä suomalainen maatiainen on ehdottomasti vaalittava, säilytettävä ja erittäin suositeltava rotu kotkottajien maailman historiassa.

Oma maa maatiainen, muu maa...

Maatiaiskanoja mielivälle on valinnan varaa yllinkyllin. Keväällä 2016 eri kantojen säilyttäjiä oli yli 400. Osa on aktiivisia poikastuottajia ja osalla nuorikkoja tulee myyntiin silloin tällöin. Säilytysohjelman ulkopuoleltakin löytyy asiallisia kasvattajia ja kantapuhtaita parvia.  

Meillä Siltajoella kasvatetaan alhonkannan maatiaista, vaikka välillä uhoankin ottavani tyrnävänkannan kukon sekoittamaan geenipohjaa, niin oma rakas alho Gempsu on niin yliveto kukko, että hän ei hevillä vaihdu (eikä rokilla tai popilla, tuskin tangollakaan...).

Eri kantojen väleillä ei ole järisyttävän suuria eroja, mutta joitain kuitenkin. Eroja on esimerkiksi ulkonäössä, värissä, koossa, muninnassa, muninnan aloitusiässä ja hautomahalukkuudessa. 

Kaikki maatiaiset ovat kooltaan noin keskikokoisia  ja munivat hyvin, noin 3-5 munaa viikossa, kesällä moni yltää 7 munan viikkotahtiin, ellei ala tehtailemaan tipusia. Eri kantojen munan kuoret ovat väreiltään vaaleita, kerman värisiä tai vaaleanpunertavia.

Millään maatiaiskannalla ei ole sulkajalkoja, partoja tai tukkakampauksia eikä kiharaista friseesulkaa. Jos on, niin silloin vanhemmissa on muitakin rotuja takana, eivätkä nämä enää ole puhtaita maatiaisia. Toisinaan näkee maatiaiseksi nimiteltävän sekarotuisia tai alkuperältään tuntemattomia kanoja. Nämä eivät ole maatiaisia, eikä niiltä voi odottaa maatiaisen kestävyyttä, vaikka sekarotuiset aivan mainioita kanoja voivat ollakin. Ainoa varma tunnistustapa onkin geenitesti tai (asiansa tuntevan) kasvattajan vakuutus, että kyseinen lintu on puhdasrotuinen maatiainen.  

Lämpimästi tervetuloa ihanien maatiaisten maailmaan!

Lisää luettavaa maatiaisista 

Siipikarjaliiton artikkeli

Eläköön maatiaiskana - Facebook ryhmä, josta löytyy keskustelujen ja myynti-ilmoitusten lisäksi linkitys kantakohtaisiin ryhmiin ja kasvattajalistauksiin.

Esittely ja paljon kuvia 
Kanakirjailija Kirsti Hassisen tekemä esittely maatiaiskanoista ja säilytysohjelmasta. Tutustu myös Kirstin kirjaan Omat kanat omat munat

Paljon opetus- ja julkaisutyötä maatiaistietouden lisäämiseksi tehneen Tarja Ojanteen asiapitoinen maatiaiskana esittely Maatiainen ry:n sivuilla. 
 

Jatkuu...

Päivitän tähän kantakohtaisia maatiaisesittelyjä sitä mukaa kun niitä julkaisen. Jos sinulla on kokemusta ja osaamista jonkun maatiaiskannan tai kanarodun kasvattamisesta ja olisit innokas kirjoittamaan Vieraskynä-artikkelin tai antautumaan haastateltavaksi, niin otathan yhteyttä siltajoensirkus@gmail.com ja kerrotaan näistä ihanista kaksijalkaisista muillekin. Hornion- ja Savitaipaleen kannan kasvattajia hakusassa!

Seuraava rotuesittely heittää meidät kanan alkujuurille Kiinaan. Pääsemme tutustumaan ihaniin karvapalloihin, eli silkkikanoihin. Lukemisiin 23.2.2017!  

Muut julkaistut kanarotuesittelyt löydät tästä