tiistai 21. elokuuta 2018

Rottakoira töissä lintutilalla

Minäpä kerron teille nyt työkaveristani. Tällä työkaverilla on neljä jalkaa, musta kuono ja tosi nopea häntä. 

Työkaveri on auttamaton aamutorkkuja, edes seitsemäntoistaääninen kukkokiekuu ei saa torkkujaa viltin alta liikkeelle. Mutta sillä hetkellä kun minä suihkautan kainaloihinini deodoranttia niin torkkuja tietää, että kohta puetaan kengät ja sitten aukeaa ulko-ovi. Silloin torkuttaja ampaisee ylös niin, että peitot vaan lentelevät ja syöksyy eteiseen.

Työtehtävät

Työkaverin toimenkuvaan kuuluu rehuvaraston, ulkotarhojen, kompostien ja kanilan alusen tarkastus. Lempinimeltään herra Nenä, hoitaakin tarkastukset säntillisesti ja tiettyä kaava noudattaen. Välillä mulkoilee minua jos poikkean kaavasta ja teen jotain eri järjestyksessä. 

Havaitessaan vartioaluellaan tunkeilijoita työkaveri toimii sekunnin sadasosassa. Rottatunkeilijalta lähtee nirri alle kymmenen sekunnin ja asiakastunkeilijoille räyhätään kovaäänisesti niin kauan, että tajuavat astua autosta ulos ja antavat haistella lahkeita.

Alkukesästä laumaansa vartioivalle työmiehelle oli todella rankkaa kun asiakastunkeilijat aina veivät osan laumasta pahvilaatikkoon ja autonsa takakonttiin. Kesän mittaan kuitenkin Teukka työukko on oppinut hyppäämään avoimeen takakonttiin ja tarkastamaan tunkeilijan tavaratilan, jotta lauman jäsenet pääsevät turvallisesti muuttomatkalleen. Toisinaan Teukka tököttöjä tarkastaa myös kuljetusboksit, etupenkit ja jalkatilatkin.

Tarkastusten ja vahtimisen lisäksi tässä elokuun aikana on harjoiteltu toimenkuvaan uusia kuvioita. Hellekesän jäljiltä Siltajoki on tupaten täynnä kaiken kokoisia tipuja, nuorikkoja ja kukonhuitukoita. 

Toisinaan saattaa käydä niin, että joku huitelo ottaa ritolat ja ei palaa iltahuudolla takaisin omaan parveensa ja yöpuuhunsa. Tällöin Teukalle annetaan tehtävänanto: ETSI KANA, NÄTISTI! Nätisti tarkoittaa, että etsittävää ei tarvitse toimittaa manan majoille. Pelkkä ETSI käsky nimittäin tarkoittaa piiskahäntien etsimistä ja eliminoimista.

Ensimmäinen kanan etsintä jännitti turkasesti niin Tirehtööriä kuin Teukkaakin.Varsinkin kun etsittävänä ei ollut edes kana vaan pikkuinen kukko. Nuori cuckoon värinen kääpiökoch kukko. Kahdeksassa sekunnissa etsijä ampaisi suoraan vatukkoon ja pelmautti esiin karkurin. Karkuri kaakatti ja etsijä oli tohkeissaan ja tirehtööri onnellinen kadotetun kaidalle polulle saattamisesta. Sittemmin tämä pikkuinen kukkonen on muuttanut keskisuomalaisen kanaharrastajan kanalaan ja tottelee nykyään nimeä Gomez ja tykkää istuskella talon isännän sylissä.


Koirankoulutus on taitolaji

Koska Siltajoella on havaittavissa maaperässä piilevää työnarkomania bakteeria niin seuraavan etsinnän rima olikin heti hurjan korkealla. Etsittävänä oli kaksi puolen nyrkin kokoista tipua ja niiden emo. Peijoonit olivat piiloutuneet Kanilan alle, jossa on myös lautatavara poikineen sekä kaikenlaista muuta ryönää. Herra Nenän mukaan siellä on myös toisinaan rottia. Päättelen tämän herran Kanilan alla viettämästä ajasta ja siitä, että rottien ruumiita ilmestyy Kanilan taakse. 

Alussa työmies sai urakkapalkkaa ja kehuja tappamisista ja ilmoittikin kovalla tohinalla palkan lunastuksista. Nykyään hoitelee urakkansa vaatimattomasti ja minä en aina ole edes tietoinen ruumiista, kunnes astun niiden päälle. Ensi kesän kehityskeskusteluissa käydään läpi, että kuinka ruumiit loppusijoitetaan jäteastiaan, eli urasuunnitelmissa ei ole mikään noutaja vaan viejä.

Tulevaisuudesta takaisin tähän päivään ja töihin. Emo ja pikkupallot olivat siis selvästi metsästysmailla ja vieläpä niin, että minä en Kanilan alle mahtuisi väliin jos ekalla kerralla perille mennyt oppi unohtuisi ja etsijän mieleen putkahtaisikin tappotavat tai paistien maistelu. Vaan sinne se painui ja minä sydän syrjälläni tolkutan: NÄTISTI, Teukka, NÄTISTI! 

Ekana Kanilan alta syliini säntää tuohtunut kanaemo karmean kaakatuksen siivittämänä, sitten valkoinen tipu. Äänestä kuuluu, että mottled tipulla riittää palkeissa puhtia ja etsijällä tuhisevaa tohinaa. Sitten tipun ääni katkeaa kuin veitsellä leikaten. Minua hirvittää. Voi ei. Koira parka. Ei se varmaan tahallaan. 

Maanittelen TÄNNE käskyllä etsijää takaisin Kanilan alta ja hetken päästä esiin pilkahtaakin pyllysilmä, kovaa vispaava häntä ja sen jatkeena tärisevä koira joka raahaa suussaan sitä puolen nyrkin kokoista tipusta. Voi itkujen itku ja tuskien tuska.

Teukka laskee tipusen suustaan minun eteeni maahan. Minä vedän surullisena henkeä, että mitä minä tästä nyt sanoisin. Voinko torua koiraa joka yritti parhaansa? Tehtävässä jota vasta opettelimme? Iltasella kun suolet jo kurnivat iltapalaa? Samalla kun henkäisen neuvottomana ulos niin timpulatamppipa hypähtää koivilleen, ravistaa yltään koiran kuolat ja pomppasee vauhdilla sisälle omaan parveensa. Ei ole todellista! 

Nappaan märän tipun käsiini ja tutkin: ei ensimmäistäkään nirhaisua ihossa, kaikki ulokkeet kunnossa ja palkeissa tomerat vastaväitteet kopeloinnille. En meinaa uskoa silmiäni. Vaan sen kyllä uskon, että etsivä raahasi juuri itselleen mojovan palkankorotuksen ja lupaan taas pyhästi, etten yhtään ikinä koskaan huuda ja nalkuta kun se seuraavan kerran varastaa pussista sämpylää. Syököön vaikka sata sämpylää. Maaliman paras työkaveri

Katsokaa miten hän poseeraa, kun vaan ehdittäis kesälläkin räpsiä
Flame ear´s Theo eli Teukka on rodultaan Englanninkääpiöterrieri, joka on jalostettu juurikin rottien pyydystämiseen. Rotua pidetään älykkäänä ja nopeana oppijana ja minä allekirjoitan kaiken tämän täysin. Väittäisin, että tämä aikuiseina Siltajoen Sirkukseen muuttanut oppija oppii meistä ihmisistä huolimatta.

Lisäksi meidän kokemuksen mukaan Theolla ainakin on voimakas omaan laumaan kohdistuva suojelu- ja vartiointivietti. Lauman jäseniksi Theo lukee niin omat ihmiset, kanat, viiriäiset kuin kanitkin, kissasta ei tunnu olevan niin väliksi, paitsi illoin kun Kerttu-kissa tajuaa jättää kermaviiliä kuppinsa pohjalle Teukan tarkottavaksi.

perjantai 17. elokuuta 2018

Kuinka lopetan kanan?

Joskus tulee eteen tilanne, että rakas siivekäs tulee päästää paremmille matomaille. Tässä muutamia ohjeita ja apuja lopetukseen.





Miksi kanailijan tarvitsisi osata lopetus?

Moni kananpitäjä kokee kohtuuttomana ajatuksen oman rakkaan lemmikin lopettamisesta.

Eläintenpitoon kuitenkin kuuluu aina ne raskaatkin päätökset- Ilon hetkien lisäksi kanailijan sydäntä voi joskus kalvaa pohjaton ikävä, suru ja huoli. Varsinkin onnettomuudet tulevat ennalta arvaamatta ja hätälopetuksen tarve voi tulla juuri silloin kun siihen itse ei olisi valmis. Siksi on tärkeää, että asiaa on ajatellut ja mielikuvissaan jopa harjoitellut ennen kuin varsinainen hätä iskee.

Kana poikkeaa vaikkapa koirasta siinä, että luontaisena saaliseläimenä kana saattaa joutua kiipeliin ja vammautumisiin herkemmin kuin saalistajalajit koira tai kissa. Koiran viimeinen matka alkaa tyypillisesti aina eläinlääkärin kädestä ja eläinlääkäri on monelle koiralle jo tuttu ihminen ja autossa kulkeminen rutiinia. 

Kanoilla taasen monesti tuttuja ovat vain oma hoitaja tai saman tontin asukkaat. Kanan pakkaaminen kuljetuslaatikkoon ja kuljetus eläinlääkäriin on tyypillisesti kanalle aivan jotain uutta.  Rutiinielämästään turvan muodostanutta kanaa kaikki uusi kammottaa, pelottaa ja stressaa. 

Kanan kannalta lähtö vihreämmille matomaille on turvallisinta omissa ympyröissä ja oman tutun ja turvallisen ihmisen kainalossa. Yksi syy lisää miksi minun mielestäni kanoja tulisi käsitellä ja pyrkiä vähintäänkin luottamukselliseen ja pelottomaan vuorovaikutukseen. Lue lisää: Miksi ja miten kanoja tulisi kesyttää


Suunniteltu lopetus vai hätälopetus?

Käydään ensiksi läpi suunnitellun lopetuksen ja hätälopetuksen ero. 

Suunniteltu lopetus on esimerkiksi teurastus, ylimääräisten kukkojen lopetus tai vanhaksi käyneen munimattoman kanan lopetus. Tilanne, jossa eläimellä ei ole hätää tai kipuja, mutta syystä tai toisesta ihminen on päättänyt sen elonpäivien määrän olevan täynnä.

Hätälopetus
Hätälopetuksessa tulee toimia heti. Hätälopetus on tarpeen silloin kun eläin kärsii merkittävästi ja hoito ei kärsimystä lopettaisi tai edes helpottaisi.

Hätälopetuksessa olennaisempaa on lopettaa eläimen kärsimys kuin lopettajan tunne-elämän herkkyydet. Jälkikäteen ehtii sitten itsensä tyynnyttää kun kärsijä on ensin päässyt tuskistaan. Mielestäni kananpitäjän tulisi kyetä tekemään hätälopetus tarpeen vaatiessa. 

Tarpeen vaatiessa tilanne on sellainen, että eläin haukkoo henkeään viimeisillään, vuotaa voimakkaasti verta, raaja on poikki tai irti, silmä on selvästi puhki ja silmäkuoppa vuotaa verta tms erittäin vakavaa. Huomaa kuitenkin, että linnuilla, niin kanoilla kuin viiriäisilläkin, kilmän ympäryksen kudos helposti ja nopeasti turpoaa suojaamaan silmää esim lajitoverin nokkimiselta. Turvonnutta silmää ei tule koittaa avata silmän tutkimiseksi. Yleensä turvotus laskee päivässä parissa ja sitten silmän tilanteen näkee ilman ronkkimisia. 

Huomaathan myös, että harja ja heltta voivat vuotaa erittäin voimakkaasti verta, mutta harvoin kuitenkaan hengenvaarallisesti. Harjan ja heltan haavat rupeutuvat vuorokaudessa ja paranevat äärimmäisen nopeasti. Haavojen putsaamiseen suihkutettava, ihmisillekin sopiva, apteekista saatava perusdesinfiointi aine on kätevin.

Henkitoreissaan oleva eläin ei jaksa laittaa vastaan. Jos eläin kamppailee ja pinkoo karkuun, niin elinvoimaa on olemassa ja lopetuksen tarvetta voi rauhassa harkita ja arvioida uusiksi tai kutsua paikalle jonkun kokeneemman lopettajan. 

Silloin kun eläin ei jaksa tai kykene pakenemaan ja kamppailemaan vastaan, ovat voimat tyypillisesti jo niin vähissä, että armeliainta on pikainen lopetus. Tällöin hengitys voi jo olla vaikeaa ja silmät luppaavat kiinni. Eläin hoipertelee, kyyhöttää tai makaa maassa.

Hätälopetuksen teen vahvoilla ja terävillä Fiskarsin keittiösaksilla tai terävillä ohileikkaavilla oksasaksilla. Molemmat ovat yleensä lähellä kanalaa tai kanalassa, joten  niitä ei tarvitse montaa kymmentä sekuntia etsiä. Pitelen lintua mahdollisuuksien mukaan niin, että en enempää satuta loukkaantuneita kohtia, nostan linnun pois muiden eläinten näkösältä ja leikkaan pään nopeasti irti.

Suunniteltu lopetus
Suunniteltu lopetus ei ole akuutti tilanne vaan siihen voi pyytää kaverin tai tutun metsästäjän apuun. Suunniteltu lopetus käy kun eläin jaksaa itseä syödä ja juoda ja vaikka paeta kiinniottajaa, tällöin eläin ei ole henkitoreissaan, vaikka saattaa olla kivuissaan.

Suunnitellun lopetuksen teen niin, että tarjoilen aamuruualla jotain erityisherkkua, lopetettavat saavat syödä rauhassa ja käydä päivälevolle. Sitten haen rauhallisesti. Silittelen sylissä ja juttelen samalla kun kannan sille puolelle pihaa, missä ei ole muita lintuja tai eläimiämme, jotta muut eivät näe, eivätkä haista verta. Varmistan, että lintu on rauhallinen ja sitten vahvalla ja varmalla leikkauksella pää irti. Se on kaikista nopein, varmin ja kivuttomin tapa.

Uuteen eläinsuojelulakiin on tulossa uusittuja pykäliä lintujen tainnuttamisesta ennen lopetusta, mutta laki ei ole vielä valmis. Annoin lain valmistelijoille asiantuntijalausunnon viiriäisten lopetuksesta, että tainnutus olisi vain turhaa linnun kidutusta ja lopetuksen pitkittämistä, kun kyseessä on niin pieni lintu, jonka tainnuttaminen on oikeasti vaikeaa, ilman, että esim kallo murskautuu. Kallohan voi murskaantua, vaikka taju ei heti lähde, hengestä puhumattakaan.

Millä työkaluilla ja tekniikalla?

Lopetuksiin käytän isoja ja teräviä Fiskarsin keittiösaksia viiriäisillä ja pienillä kanoilla. Isommilla kanoilla/kukoilla lopetusapunani on ystävä. Toinen pitelee lintua, toinen leikkaa isoilla, terävillä oksasaksilla. 

Ohi leikkaavat ja terävät sakset ovat tarpeen, sillä kaulan iho on sitkeä. Jos sakset ovat tylsät, eivät ne leikkaa kunnolla vaan kaula jää  linkkuun saksien väliin. Tällaisen tilanteen ehkäisemiseksi hollilla on hyvä olla toiset sakset, joilla siinä tapauksessa leikataan HETI. Linkkuun jääneet sakset pidetään painettuna pohjaan, ja toisilla saksilla apuun saman tien. Samatkin sakset voivat käyttäytyä eri tavalla eläimen koosta riippuen.

Lopetukseen voi käyttää myös kirvestä tai puukkoa, mutta tällöin näiden työkalujen tulisi olla käyttäjälleen tuttuja ja osumatarkkuus hyvä. Suosittelen harrastelopettajille ja ensimmäiseen lopetukseen saksia. Isompi rotuisille kanoille ja esimerkiksi kalkkunoille on kiinnipitelijän apu tarpeen ja terävä kirves kovaa pölkkyä vasten toimivin. Lyönnin pitää olla napakka ja riittävästi voimaa, sekä luonnollisestikin kirveen terävä. Lopetusapua voi kysellä tuttavapiirin metsästäjiltä tai paikallisilta kanaharrastajilta, jotka ovat jo teurastuksia tehneet. Myös Ellun kanat ja munat yritys opastaa kanakursseillaan asianmukaisen lopetuksen.

Juoksee kuin päätön kana, miten sen saa kiinni?

Lopetettavan kiinni saaminen on helpointa, jos parvi on ehdollistunut kutsuhuutoon, herkkuja ojentavaan käteen tai muuten syliin tuloon. Mikäli näin ei ole, niin lopetettava kannattaa ottaa kiinni illalla orrelta. Kanoilla on huono hämäränäkö ja siinä missä ihminen näkee hiippailla ja puuhastella vielä ihan mainiosti illan hämyssä on kana jo puolisokea. 

Otsalamppua en avuksi ottaisi, sillä liikkuva kirkas valo pelottaa ja voi saada koko torkkuparven lehahtamaan sataan eri suuntaan. Helpompi on asettaa vaikka taskulamppu kanalan porstuaan, josta valo kajastaa maahan ja rauhallisin ja varmoin liikkein nostaa lähtijä orrelta syliin. 

Ihan pilkkopimeässä ei todellakaan tarvitse haahuilla vaan noin tunti pari sen jälkeen kun kanat ovat itse asettuneet orrelle on niiden mielestä jo niin pimeää, että eivät itse liikkelle lähtisi. Tämänkin asian voi kokeilla etukäteen käymällä kanalassa iltasella ja todeta, että mihin aikaan yökukkujaan ei enää huomiota kiinnitetä. Silloin on rauhallisin hetki tuudittaa ikiuneen.

Mistä se sanonta päätön kana tulee? Kaulan katkaisun jälkeenkin kanan ruumiissa on jäljellä hermoimpulsseja, vaikka sydämen ja aivojen yhteys on katkennut ja eläin on kuollut. Hermoimpulssit laittavat raajat ja siivet liikkumaan nykäyksittäin, mikä todella näyttää ja  tuntuu karmealta. Neuvoisin pitämään edelleen ruhosta kiinni nytkähtelyn ajan, jotta kaulasta valuva veri ei sotke lopettajaa ja muuta ympäristöä. Nytkähtelyt kestävät puolesta minuutista minuuttiin. 

Tämä kaunis kukkopoika kasvoi kesän Siltajoella ja muutti sitten oman kanaparven kaitsijaksi Kuusaaseen Hakolan tilalle. Kuva: Mika Pulkkinen, Kuvakartano

Siltajoella itketään vasta kun rakas on rauhassa ja jäljet siivottu

Minä en ole syönyt lihaa noin 35 vuoteen, mutta ajattelen, että ihmisen tähän maailmaan saattaman eläimen kuuluu elää mahdollisimman hyvä elämä ja kuoleman jälkeenkin päätyä arvokkaammaksi kuin matojen ruuaksi. Ajattelen, että eläimen elämä ei saa olla turha. Liha, kaunis sulkapuku ja ihmiselle ravinnoksi kelpaamattomat osat, kaikki tulee päätyä hyvään. 

Ravinnoksi menevät osat kulinaristi ystävilleni, sulat askarteluihin ja loput koiran ja kissan ravinnoksi. Kissan, joka vahtii kanojen rehuja. Ja koiran, joka on pitänyt huolta parven turvallisuudesta ja etsinyt eksyneitä vaeltajia milloin nokkospöpeliköstä ja milloin kaivanut esiin lautakasaan jumiin jääneitä tipusia.

Ensimmäiset teuraaksi lähtevät kukkoni lähtivätkin ison itkun kanssa. Pakkasin ylimääräiset poijjaat pahvilaatikkoon, lauloin koko ajomatkan itkun sumentaessa silmiä ja perillä päästin kukkopojat isoon ihanaan tarhaan kesäksi kasvamaan ystävän pataan. Pelkkä tietoisuus, että kaiffarit eivät talvea näe oli minulle liikaa. Tunsin syyllisyyttä, etten kaikkia voinut pitää tai kaikille löytänyt kotia.

Seuraavan patalaisen kanssa oli vähän helpompaa. Iso silkkikukko Piipipiipi oli kahden kuukauden ajan hyökkäillyt, pörhistellyt ja ärhistellyt niin minulle kuin kanoja hoitaville lapsilleni. Äkäinen kukko oli helpompi laittaa ystävän matkaan ja grilliin, varsinkin kun pohkeessani oli jo siinä vaiheessa 7cm pituinen vuotava haava. 

Jälkikäteen ajateltuna Piipipiipi olisi pitänyt laittaa aiemmin. Ihanan kesy silkkinen sylikukko muuttui tipujen myötä raivokkaaksi parvensa vartijaksi. Jopa vesiastian täyttö oli Piipipiipin mielestä epäilyttävää. Kukko toki teki vain vaistojensa mukaan ja mietin, että olisiko tiputon paikka ollut Piipiäiselle parempi. Kun kuulin, että hyökkijän veli toisaalla oli alkanut käydä ihmisten päälle ihan ilman tipujakin, niin tajusin, että kyseisessä sukulinjassa on aggressiivisuutta, jota ei voi kasvattaa eteenpäin. Ei ole eläimen etu kokea ruokkivaa kättä uhkaksi.

Nykyään kun viiriäisiä ja kanoja haudotaan meillä myyntiin asti on kevät-kesä-syys-kaudella kukkojen teurastukset kuukausittaista hommaa.Tunteet mylläävät edelleen, mutta nykyään saan pidettyä itseni rauhallisena ja uskon, että tunteeni eivät eläimiin tartu.

Teuraspäivinä tarjoilen erityisesti kukkosille herkkuja: piimäpuuroa, jauhelijaa, keitettyä kananmunankeltuaista tai maapähkinöitä. Kun ovat syöneet ja käyneet päivälevolle, menen rauhallisesti ja otan lähtijän syliini. Silittelen, sylittelen, suukottelen ja juttelen samoja höpöttelyjä kuin aina ennenkin sylitellessäni. Rauhoitan syliläisen, kiitän kun tuli meille ja samalla rauhallisesti kävelen tontin toiselle laidalle. Teurastukset tapahtuvat lähellä vesipistettä tontin laidalla, jossa ei asu eläimiä, jotta muut eivät kuule, näe eivätkä haista verta. Sinne on laitettu valmiiksi teurastuksessa käytettävät sakset, veitset, hanskat ja ämpärit sekä lopetuksessa auttava kaveri, jonka lautaselle hyvä elämää eläneet päätyvät. 

Vaikka minulle olisi helpointa huikkaista havukkoon ja käskeä tappajaa jahtaamaan itse ruokansa, niin kukkojen kannalta tutun ja turvallisen samoina toistuvat rutiinit ovat paras ja rauhallisin lähtö. Omaa mieltäni lääkitsen sitten illalla nestemäisellä kukolla tölkistä ja soimaan, että olisinko vielä kuitenkin voinut ahkerammin etsiä kukoille kotia tai rakentaa kolmannen kanalan tai tai tai. Jäähyväisiin ei ehkä ikinä totu eikä turru, mutta niistä voi koittaa tehdä parhaat mahdolliset. Ja muistoissanihan nuo kaikki kiekukaulat elävät edelleen <3


Kuvan kana ja täti elävät ja voivat paksusti edelleen. Kuva: Raisa Vehkala

Aihetta liippaavia artikkeleja muualla blogissa:

Miksi ja miten kanoja tulisi kesyttää
Kukkoiluja - kukon aggressiivinen käytös 
Kanojen ulosmuutto (viimeinen kappale: Rutiinit suojaavat parvieläintä)