Kanat ja viiriäiset - sopivatko yhteen?

Miten kanat tulevat toimeen viiriäisten kanssa? Käyvätkö kimppuun vai antavatko pikkulylleröiden pylleröidä rauhassa? Näillä vinkeillä onnistut varmimmin.

Viiriäiset ja kanat viihtyvät mainiosti keskenään ja ravintokin on lähes identtistä. Voimakkaasti munivina viiriäiset tarvitsevat piirun verran enemmän proteiinia kuin vaikkapa laihemmalla ruuallakin hyvin munivat maatiaiset. Aikuisille viiriäisille kelpaa kanojen raekoon ruuat mainiosti ja extraproteiinia voi lisätä herne- tai papurouheella tai silloin tällöin tarjoiltavalla raejuustolla, jauhelihalla, apilalla tai muulla runsasproteiinisella herkulla.

Kanoja saattaa ärsyttää viiriäisten lentely ja räpistely, mutta kun porukka on toisiinsa hetken aikaa tottunut, niin ei viiriäisilläkään enää ole tarvetta räpistellä ja säntäillä sinne tänne.

Toki aina voi kanoissakin olla yksilöitä, jotka haluavat hätyyttä tai jahdata viiriäisiä. Kun yhdistät eläin porukkaa (olivatpa ne samaa lajia tai eri lajia) niin on syytä vahtia tilannetta paikan päällä ensimmäisten tuntien ajan ja puuttua peliin, jos joku meinaa saada köniinsä.

Kanojen kanssa ongelmaa voi tulla, mikäli kanat keksivät syödä viiriäistenmunia. Muutoin yhteiselo sujuu hyvin kun tilaa on kaikille riittävästi. Kanojen tiloihin kannattaa järjestää matalia piiloja, joihin vain viiriäiset mahtuvat ja näin munatkin munitaan varmimmin turvaan isonokkaisemmilta siivekkäiltä.

Murrosikään tulevat nuoret ja innokkaat kukot voivat ihastua somaan viiriäisneitiin ja polkemisjälki on rumaa. Pidä hormoonihuuruisia teinejä silmällä, että eivät pääse liikaa jakamaan rakkauttaan viiriäisille (tai kanatipuillekaan).

Estä karkaaminen

Toisin kuin kanat viiriäiset osaavat lentää hyvin. Erittäin hyvin. Lentoon lähtenyt viiriäinen voi ottaa satojenkin metrien pyrähdyksen ja laskeutua jonnekin jorpakkoon, josta sitä on mahdotonta löytää. Siksi on olennaista, että viiriäisiä ei päästetä vapaana ulkoilemaan samalla tavalla kuin useimmat kotikanat ulkoilevat. 

Ulkotarhan ovelle rakennettu 25-30cm kynnys on mainio viiriäisenpidike, sillä nämä pikkulylleröt mieluummin kävelisivät karkuun kuin lentäisivät. Kävelyä saa estettyä juurikin kynnyksellä. Fiksuimmat saattavat oppia, että kynnyksen yli kannattaa hypätä, joten ihan koko päiväksi ei tarhan ovea toinna auki jättää. Pihassa vapaana ulkoilevat kanat kyllä närkästyneellä äänellä ilmoittavat kun haluavat palata takaisin tarhaan ja motkottavat kuinka hitaasti riennät heille ovea avaamaan, usko pois!

Tipujen yhteiskasvatus 

Jos haudon samassa koneessa tai samaan aikaan viirulaisia ja kanatipuja, niin laitan viiriäisenmunat hautumaan muutamaa päivää aikaisemmin kuin kananmunat. Tällöin viiriäiset kuoriutuvat 5-7 päivää ennen kanoja ja saavat muutaman päivän etumatkan kasvuun. 

Viiriäistipuhan on pienintäkin kanarodun tipua hirmuisen paljon pikkaraisempi. Yhteiselo sujuu kyllä kun ikäeroa ei ole ronskisti, mutta olen tykännyt, että ihan pienimmät eivät olisi isoimpien jalkapohjan kokoisia tallaantumisriskin takia.

Ihanaa on seurata miten nuoremmat linnut ottavat mallia vanhemmista ja oppivat syömään, juomaan ja ryntäämään ruokkijan kättä kohden kun isommat näyttävät mallia. 

Kuvan kääpiökoch tipu osoitti äidilliset vaistonsa HETI kun pikkuriikkisiä ruikkuja lisättiin lämpölampun alle. Käppänätimbe asettui viirujen pahvilaatikon reunalle vahtimaan, että kukaan ei hypi laatikosta pois ja sopu säilyy. 

Laatikko toimitti muutaman päivän ajan pesän virkaa. Laatikon sain nostettua ja keskitettyä lähemmäs lämpölamppua. Montaa päivää peukaloisen kokoiset eivät laatikossaan viihtyneet, joten ehkä se oli enemmän minun mielenrauhakseni kuin viiruvauvojen varten kasvun varmistamiseksi. 

Lämpöä pikkuvauvat saivat kaivautumalla isompiensa kylkeen. Joten kyllä, suosittelen yhteiskasvatusta. Siitä on erityisesti hyötyä jos aikuisiakin lintuja haluat pitää samassa kun ovat oppineet jo pienestä pitäen toistensa seuraan.

Kanit 

Entäpä muut eläimet? Miten viiriäisten kanssa viihtyvät vaikkapa kanit?

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun olen nähnyt viiriäisten käyttävän kaneja lämpöpattereina, eli pehmeäturkkinen kaveri ei ole pelkästään kiva vaan myös hyödyllinen. Toisin kuin kanoja, viiriäiset eivät tunnu säikkyvän kaneja ollenkaan.

Viiriäisten pieniä talvitiloja kompensoin heidän oikeudellaan ulkoilla kanien karsinoissa aina silloin tällöin. Viiriäiset käyvät angorakanien karsinoissa käppäilemässä, tarkkomassa pehkuun pudonneita ja mahdollisesti itäneitä kauranjyviä sekä ihan vain viettämässä aikaa angoroiden kanssa. Kanitkin tykkäävät pienistä vieraistaan ja seuraavat niiden puuhia tyytyväisenä haistellen. Eläimellistä virikekarsina puuhaa, etten sanoisi.

Toisin kuin kanojen ulosteista voi olla tartunta- ja vähintään villan likaantumisriski angorakaneille, niin viiriäisten pienet pieraisut eivät juurikaan sotke tai aiheuta kokkidioosi vaaraa. Toki pikkukakkiasten määrä, tilojen koko ja yhdessä vietetyn ajan määrä vaikuttavat hygieniaan ja siivouksen tarpeeseen.

Normaaliturkkisten kanien kanssa viiriäisten yhteiselo on vieläkin helpompaa, mikäli kani malttaa olla kaivamatta ja piilottamatta pehkuun herkkumunia. Yhtään kanin rikkomaa viiriäisenmunaa en ole ikinä havainnut, mitä ihmettelen suuresti. Osaako pehmotassu väistellä somat munat?

Mikäli viiriäisille syötetään teollisia rehuja, niin niiden saanti tulee estää kaneilta. Kanit ovat vuosituhanten saatossa evoluution muokkaamina suolistoltaan hyvin erilaisia kuin voimakkaasti proteiinia tarvitsevat munailijat. 

Kanin suolisto osaa ottaa talteen vähäravinteisesta heinästä tarvitsemansa ravintoaineet. Täys- ja munitusrehut sisältävät kaneille aivan liian paljon energiaa. Kanit toki mielellään tunkevat turpansa ruoka-automaatteihin ja pupeltavat kanarehuja, mutta ne lihottavat kania hengenvaarallisesti. Kaneilla rasva kertyy pääsääntöisesti sisäelimien ympärille haitaten normaalia toimintaa ja lyhentäen kanin ikää.

Pitäessäsi samoissa tiloissa kaneja ja munivia viiriäisiä tai kanoja, huolehdi, että kani ei pääse käsiksi (tai oikeastaan suuksi) rehuihin. Siilon Maukas-rehu soveltuu sisällöllisesti kanienkin ruokintaan, mutta ei missään nimessä vapaasti tarjoiltuina, kuten muniville linnuille on tarpeen.

Kissat

Kissoille viiriäiset näyttäytyvät pieninä maukkaina paisteina.

Meidän ensimmäinen kissamme Musti oli opetettu ymmärtämään viiriäiset perheen jäseniksi, eikä se niitä saalistanut. Ulkona karkaavat viiriäiset se jäljesti ja vahti hievahtamatta vieressä kunnes ehdin paikalle haavini kanssa. 

Vaan kerran yöllä kanalassa oli yksi viiriäinen murtautunut kissan puolelle eteiseen. Liekkö linnun räpistely, poukkoilu ja pakenemiselta näyttävä lentely laukaissut kissan saalistusvietin ja niin oli aamulla vastassani päätön viiriäinen ja erittäin nolon näköinen kissa. Sen koommin ei ole meillä kissoja altistettu lentelevien paistien kiusausten armoille.

Nykyinen kissa on toiminut toisinaan raatojen hävittäjänä. Talvipakkasella kuollut viiriäinen ei ole päätynyt odottamaan hautaamista tai polttoa vaan kissa on hoidellut sen pois tuhoeläinten hyökkäyksiltä. Elävää lintua en anna kissalle (enkä koiralle), vaan saalistajat saavat aamupalansa vain kuolleina tai lopetettuina, kuppiin laitettuna. En tiedä onko sillä merkitystä kissojen kohdalla, mutta koira ainakaan ei elävään lintuun koske.

Koirat

Kovin jahtiviettistä koiraa en kokeilisi viiriäisvahdiksi. Koiran rodusta, luonteesta ja käytöksestä riippuen koirat voivat kestää räpisteleviä paisteja.

Meidän englanninkääpiöterrieri Teukka on mainiosti tottunut viiriäisiin, eikä ole niistä moksiskaan jahka on saanut haistella porukan läpi muiden töidensä ohessa. Myöskään viiriäiset eivät Teukasta välitä kun se pyörähtää ulkotarhassa aamutarkillaan tutkimassa paikat tunkeilijoiden varalta.

Toverin päätä on yön aikana nokittu ja Teukka tutkii haavat

"Mitäpä tuumaat, pitäskö tutkia tuolta toiselta puolelta myös?"

Meiltä on mennyt muutamia kuolleita viiriäisiä lintukoirakouluttajalle pennuilla käytettäviksi harjoituskappaleiksi. Itsekseen kuollutta ja mahdollisesti jo tunteja kuolleena ollutta lintua ei voi käyttää ihmisen ravinnoksi.

Sen sijaan lintukoirapennun koulutukseen hengetön viiriäinen sopii mainiosti, jolloin hyvän elämän elänyt lintu saadaan hyötykäyttöön vielä senkin jälkeen kun lusikka on jäänyt nurkkaan. 

Voi kuulostaa inhottavalle, että omaa rakasta lemmikkiään ei hautaa kauniin ruusupuskan juuren, vaan antaa riehakkaan pikkukoiran riepoteltavaksi tai kissan ruuaksi. Minusta kuitenkin on kunnianosoitus lintua kohtaan, että se saa hyvän, terveen elämän, kivuttoman ja stressittömän lopun ja pääsee senkin jälkeen joko hienolle lautaselle tuomaan iloa ja kylläisyyttä tai muulla tavoin hyötykäyttöön. Jokainen toki tekee linjanvetonsa itse.

Lisää aiheista muissa artikkeleissa:

Viiriäisten kasvatus - lyhyt johdanto pienten kanalintujen maailmaan
Rottakoira töissä lintutilalla 
Viiriäisparven muodostaminen