Voiko samassa parvessa olla useampi kukko?
Eilen juttelin aloittavan kanailijan kanssa, joka oli vakaassa uskossa, että kukot alkavat heti tapella. Uskomuksessa on perää, mutta se ei ole koko totuus.
Haluat ehkä lukaista ensin tämän artikkelin Kukon tehtävistä parvessa, jonka olen kirjoittanut. Palaa sitten lukemaan tämä, koska parven käyttäytymisen tietäminen ja ymmärtäminen on tärkeää, oli kukkoja yksi tai yksitoista.
Sitä pienet perässä mitä isot edellä
Meillä Siltajoella kääpiökochien ja silkkien parvissa on ollut jo sukupolvien ajan monta kukkoa. Ovat kasvaneet munasta asti rinnakkain ja vanhemmat kukot opettavat nuorempia. Toisinaan opettaminen saattaa olla nuoren himokkaan jantterin poistamista vastentahtoisen kanan polkemisesta, mutta useimmiten opettaminen on isällisen hellää ja esimerkillä luotsaamista.
Emon vieroitettua poikasensa pienet kukkopojat hakeutuvatkin nopeasti pääkukkojen seuraan. Olemalla lähellä pääkukkoa pikkuiset koittavat tehdä itsestään tärkeän, jotta pääkukko heidät hyväksyisi ja saisivat kakkoskukon tehtäviä.
En mene varmuudella vannomaan annetaanko nämä kakkoskukon toimet pienille vai ottavatko ne omatoimisesti hommia hoidettavakseen, mutta koska parvessa todella on muutakin tehtävää kuin suvun jatkaminen, niin mitä isompi parvi, niin sitä enemmän tehtäviä ja ”omia kanasia” jokaiselle kiekukaulalle riittää.
Tiesitkö muuten miksi kukko kiekuu?
Kiekuminen on kukoilla reviirin merkkaamista. Kiekumisellaan kukko kuuluttaa, että tämä alue on hänen kotinsa ja hänen parvensa. Kiekumalla kukko houkuttelee paikalle mahdollisia lähellä asustavia kanoja ja ilmoittaa kilpailijoille, että sopii pysyä poissa. Kiekumisesta on myös ehdotonta etua. Jos joku parven haahuilija on joutunut liian kauaksi kotikolostaan, niin kiekumalla kukko johdattaa eksyneen lampaan takaisin siipiensä suojaan.
Yleensä siksi ne nuoremmat kukot eivät juurikaan kieu, koska se pääkukko pitää huolta reviiristä.
Eilen kun valitsimme tälle uudelle kanailijalle Maranskukko Porarin parvesta kanoja, niin Poris tuli ihan oven ja kanojen väliin, varmistamaan, että tämä oranssiin mekkoon pukeutunut vierailija ei vikittele hänen kanojaan. Kanat toki koittivat käydä katsomassa, että olisiko vierailijalla jotain herkkuja, heti kun minun kädet oli todettu tyhjiksi. Aina kun kana koitti mennä vierailijan luo, Porari asteli väliin ja ohjasi kanan pois vierailijan luota. Vaan mitä tekee parven kakkoskukko, toistaiseksi vielä Pikkukukon nimellä kulkeva jo hyvinkin iso ja komea nuori mies. Kiekuu täyttä häkää tarhan puoli tienoilla. Porari ei kiekaissut kertaakaan.
Iltasella jäin tätä ihan miettimään, että onko Poris tulossa vanhaksi, niin vanhaksi, että tekee kuolemaa. Mikään muu käytöksessä ei siihen viitannut, mutta yleensä kukko lopettaa kiekumisen vanhana tai sairaana. Tämän aamun olenkin tässä avoimen ikkunan ääressä hörötellyt korviani, että ketkä kaikki ulkotarhoissa elelevistä kiekuvat. Kuulen Marans Hurri Hurjantain matalan möreän ja lyhykäisen kieunnan, ankkalan avoimesta ikkunasta kuuluu vappupillimäisiä kääpiökochien vihellyksiä. Uusin Marans kukkomme, syntymäkodissaan Herra Kukkoseksi nimetty kiekuu pitkiä matalana alkavia ja korkeammiksi nousevia kajautuksia. Poriksen pikkukukko vetää väliin omiaan, nyt jo ihan mainioiksi muuttuneita kiekumisia. Aloittavan kiekujan harjoituksethan ovat aina aika hilpeitä: äänennmurroksen kanssa selviytymistä ja sävelasteikon tapailua.
Muistan kun ensimmäinen kukkomme alhonkannan Rokki päästi ensimmäisen kukkomaisen äännähdyksensä, niin säikähti itsekin ääntään ja painui kaula korkealla kujautettua ääntä pakoon matalaksi kyykkyyn ja kurkki silmäkulmainsa alta ylöspäin, että mikä karmea meininki siellä yläilmoissa metelöi. Kyllä siinä oli vaikeaa pidätellä nauruaan ja vakuutella Rokille, että kyllä se ääni siitä vielä hyväksy muuttuu.
Sittemmin parveen jäi Rokin veli Junnu Gamer, koska Rokkikukko, noh, nomen est omen, Rokkilainen ei ollut ihan niin tyyni ja tasainen kaiffari kuin kanojen, tipujen ja nuorten kanailijoiden kaitsemiseen olisi saanut olla. Sen sijaan Gamer, eli Gempsu oli mitä mainioin kukko. Poikamme lellikki, joka kiersi monen monituisten vierailijoiden sylissä, hoiti kanaset ja tipuset ja opetti tämän Tirehtöörin rakastamaan parven kukkoa. Luulen, että juurikin Gempsutilla ja silloisen silkkiparvemme pääkukolla Hyrrärillä oli tärkein vaikutus siihen, että aloin kiinnostua kukoista ja parvidynamiikasta, ja että kukoista tuli minun tärkeitä työtovereita, eikä vain parven pakollisia siitossonneja, joita vaihdetaan kuin hattuja.
Mutta takaisin Porikseen, kyllä se sieltä sitten lopulta kiekui tänäkin aamuna. Mikä lie ollut hiljainen hetki vierailijan käydessä.
Mikä kaikki vaikuttaa kukkojen yhteiselon sujuvuuteen?
Se, että sopiiko parveen useampi kukko riippuu monesta eri tekijästä.
Rotu ja sukulinja on yksi millä on merkitystä. Jotkut rodut
ja sukulinjat ovat vähemmän toisia uroksia sietäviä kuin toiset, ja tämä asia ei muutu hetkessä, eikä varsinkaan pakottamalla ko yksilöitä käytöstään muuttamaan. Jos isä on häätänyt poikaansa pois, niin todennäköisesti tämä poikakin aikanaan tulee häätämään omaa jälkikasvuaan.
Myös parven kokonaiskoolla ja asuintilan koolla on merkitystä. Mitä enemmän tilaa ja kanoja, niin sitä todennäköisemmin yhteiselo sujuu, mutta aina ei kanojen määräkään määrää sitä, että tulevatko pojat toimeen keskenään. Me muutamat kasvattajat, jotka kasvatamme kukkoja myös ruuaksi, pidämme kesän pelkkiä kukkoparvia. Kun pojat erotellaan kukkoparveen hyvissä ajoin ennen sukukypsyyttä ja pidetään tarpeeksi etäällä kanoista, niin pojat pääsääntöisesti tulevat hyvin toimeen keskenään. Tämä toki varmistetaan riittävän isolla tilalla, useammalla ruokinta- ja juottopaikalla sekä kasvatuksen kustannusten takia mieluiten laiduntarhalla. Laiduntarhassa linnut pääsevät syömään ruohoa ja kaivamaan maasta öttiäisiä: varsinaista tuoreruokaa siis.
Rodun lisäksi tottumuksella on iso merkitys, kun kukkopoika on tipusta asti kasvanut parvessa, jossa on useampia (eri-ikäisiä) kukkoja, oppii se, että näin voi elää, eikä koe niin olennaista tarvetta oman reviirin tai omien kanojen puolustamiselle. Toki kaikki kukot puolustavat kanojaan ja reviiriään muiden parvien kukoilta. Näin meilläkin. Kääpiökochit tulevat toimeen keskenään, mutta annas kun Marans kukko käppäilee lähelle heidän tarhaa, niin kyllä siinä on yksi ja kaksi arvoasteikon korkeinta kukkoa ovella kaulaa puistelemassa, muiden kukkojen ohjatessa nuorikot ja kanat pois vieraan lähestyjän näkyviltä.
Myös pihassa on reviirit jaettu, ja eri puolilla pihaa olevien tarhojen saman aikaiset ulkoilut onnistuvat, koska kukot eivät mene, eivätkä vie kanojaan toisen puolelle pihaa.
Mitä jos yhteiselo ei onnistu?
Luonnollisestikin luontokappaleet ovat yksilöitä ja joskus
oletusten ja kokemusten mukainen elo ei suju, vaan syntyy joku kukko, joka joko
haastaa muita, riuhtoo kanoja tai käy jopa ihmisen kintuille. Tällaiset saavat
meillä vain muutaman mahdollisuuden. Ensiksi koetan miettiä, että oliko ko
tilanteessa jotain poikkeavaa, jonka kukko todella koki uhkaavaksi ja
käyttäytyi siksi näin. Esimerkiksi hulmuava helma tai liian nopeat ja totutusta
poikkeavat ihmisen liikkeet voivat vaikuttaa kukosta epäilyttäviltä. Joskus tipuhäkin siivous, emon kaakatus ja tipujen kailotus saa kukon puuttumaan asiaan ja saan terävän silmästä silmään tuijotuksen: "Nyt lopetat sen pienten kiusaamisen!"
Mikäli päällekäynti tilanne toistuu, eikä sille löydy mitään ”selittävää” ja lieventävää asianhaaraa, niin aggressiiviset kukot lähtevät meiltä nopeasti pois. Padassa on aina tilaa ja viiniviitta lepyttää ärhäkkäimmänkin. Toimin näin ensisijaisesti siksi, että en halua kasvattaa ja laittaa eteenpäin aggressiivisiä eläinlinjoja, mutta myös siksi, että ei sen eläimen elo ole hyvää, jos se joutuu pelkäämään ja puolustautumaan hoitajaltaan tai parvitovereiltaan.
Summasummarum: tulevatko kukot keskenään toimeen. Kyllä ja ei. Aika ehdottoman ei on aikuisten toisilleen vieraiden kukkojen sovittaminen samaan parveen.
Olen joskus siinäkin onnistunut, mutta silloin kaikki menivät uutena isoon tarhaan ja kummallakaan ei ollut entuudestaan tuttuja kanoja. Mutta olen myös epäonnistunut, ja koska kahden aikuisen taistelevan kukon väliin meno on aika hurjaa, ja väliin PITÄÄ mennä, eläinten ei saa antaa hakata toisiaan hengiltä tai vammauttaa, niin olen nähnyt paremmaksi kasvattaa poijjaat tipusista asti yhdessä, jos heidät samaan parveen haluan.
Syitä miksi haluan parveen useamman kukon on mm: en raaski luopua hyvistä rodunomaisista yksilöistä, haluan varmistaa laajan geenipoolin ja hyvin hedelmöittyneet munat ja isohkoissa parvissani on puuhaa useammalle kukolle. Lisäksi se tilanne kun parven pääkukko kuolee ja tilalle ei olekaan ketään vastuunkantajaa on koko parvelle aikamoinen suru. Meillä maatiaiset lopettivat jopa muninnan ja olivat silminnähden apeita ja nuupottavia kun Gempsusta aika jätti.
Eli eläimen ja parven hyvinvointi on oltava aina ensisijainen kun päätöksiä parveen lisäyksestä tai poistosta tehdään. Tähän auttaa parvidynamiikan, eläinten luontaisen käytöksen, rodun ja yksilöiden tuntemus.
Mikäli kaipaat parveesi uutta kukkoa, jonka rotu, sukulinja, käyttäytyminen ja olemus on kasvattajan tiedossa, niin laita viestiä ja katsotaan kasvaako se just sun oma kukkonen meillä: marianne@siltajoensirkus.fi