Pehkun välityhjennys

Sirkuksen kanalassa on lämmitysmuotona kestopehku, joka näin nollakeleillä pöhisee hieman liian kuumana. Eli lämpö tahtoo nousta kanalassani yli 20 asteen, vaikka yksi ikkunoista on auki yötä päivää ja toinen jokusen tunnin päivällä. Äkkinäiset ja suuret lämpötilanvaihtelut voivat vaikuttaa haitallisesti kanojen munintaan, joten jottei lämpötila sahailisi älyttömästi ylös ja alas, lapioin osan käynnissä olevasta pehkusta. Lapioinnin toivon rauhoittavan kompostoitumisprosessia edes hieman. Ja kun pakkaset taasen saapuvat, niin sittenpä pitäisi äkkiä pehkun virtanappulaa kääntää kaakkoon. On tämä heleppoa!

Kestopehku vaatii hyvän ilmanvaihdon

Kestopehku aiheuttaa yleensä pieneen tilaan kosteusongelman, mutta syksyllä kanalaani porattiin muutama halkaisijaltaan 10cm ilman sisääntuloaukko, jotta ilma saadaan vaihtumaan nopeammin ja kosteus häippäsemään. Reiät porattiin kanojen kulkuluukkuihin. Aluksi suunniteltiin seinien rei´ittämistä, mutta ajatus höyrysulkumuovin ja villojen puhkomisesta jännitti liikaa. Edellisen vuoden kosteusongelma mielessä kuvittelin, että kosteushan luikahtaa kahdessa sekunnissa villoihin ja mädättää koko pömpelin ennen loppiaista. 

Joten uudet tuloilmareiät tempaistiin lautaisiin kanojen kulkuluukkuihin. Sikäli tämä oli huisin helppo ratkaisu, koska poramies sai tehdä temput ulkoa päin ja jo sisälle muuttaneiden kaakattajien ei tarvinnut kohdata ihmeellistä isokenkäistä ihmistä, eikä minun pelätä, että poramies litistää kengillään tipujani. Itse en saanut noita reikiä porailla, koska en omista sellaista isoa ja päheännäköistä poranterää. Lainamiehellä oli ja minä en lainamiehen vehkeitä tohtinut lainailla. 

Kulkuluukun testaaja toissa kesältä

Porattuihin reikiin kiinnitettiin sellaiset muoviset ritiliköt, ettei pikkutiput tai viiriäiset juoksentele rei´istä ulos tai hiiret sisään. Hirnun valmistamassa kanalassani on kaksioviset kulkuluukut. Ulkopuolella pelkkä lautaovi ja sisäpuolella paksumpi eristetty ovi. Lautaovet ovat kiinni kun ulkoilukausi on päättynyt. Muutamien asteiden pakkasilla pidän sisäovet apposen auki ja pakkasten mukaan raottelen tai tönin kiinni. Paukkupakkasilla varmaan täytyy laittaa kokonaan kiinni, koska viime talvena -34 asteen pakkasilla ei se ilmanvaihto ollut se päällimmäinen ongelma.

Apuvälineitä ja apureita

Lapioin siis kuumana pöhisevää pehkua pois. Kosteuden helpotettua on kanalassa pölyistä ja muutamien yskittyjen iltojen jälkeen olenkin alkanut käyttää hengityssuojainta pidemmillä hoito- ja lapiointirupeamilla. Sulkaantuvat tiput ja sulkasatoiset kanat heiluttelevat ilman täyteen erittäin hienojakoista eläinpölyä, jota muodostuu mm sulkatupesta sulkien kasvaessa. Puhumattakaan kuivuvien kikkareiden ja sahanpurun pöllähdyksistä. Kanalassani siis on pölyistä. Tunnustettakoon, että en ole kovin kova heilumaan pölyrätin kanssa edes kotitiloissa, saatikka kanalassa. Pitäisi varmaan hieman kovistautua.

Ensimmäisen kerran kun ilmestyin nokkaporukkani luokse hengityssuojain naamalla olivat kaikki hyvin ihmeissään. Jopa viiriäiset tulivat häkkiensä etuseinään katselemaan valkokuonoista ihmeotusta. Kanat nousivat yksi toisensa jälkeen tasoille ja katsoivat silmiin ja sanoivat "Kuu". En tarkalleen tiedä, että mitä Kuu tarkoittaa, mutta huolestuneista ilmeistä päätellen olivat huolissaan terveydestäni. Pian kuitenkin tottuivat hengityssuojaimeen. 

Wilpunti on niin kovin huolissaan!

Minulla tottuminen vei hetkisen kauemmin. Kanalahommissa on ärsyttävää tempoa hikistä kumihanskaa pois kesken tekemisten, joten olen (ihan vaan muutaman kerran) alkanut pyyhkäisemään nenääni hupparin olkapäähän tai kyynärvarteen. Ei pieni räkärantu kanalahupparissa juurikaan haittaa, paitsi jos olalla on juuri hetkeä aiemmin istunut joku kakkavarvas. Hengityssuojaimen kanssa nenän pyyhkäisy ei niin helposti käynytkään. Ehkä nuori kukkopoika aavisti ongelmani tai muutoin vain oli huolestunut räkäkanavistani ja hengityssuojaimen vaimentamasta äänestäni, sillä aika pian Wilpunti-kukkonen parkkeerasi olalleni ja alkoi nyhtää hengityssuojaimen kiinnityskuminauhaa. 

Loppusijoituspaikka puutarhassa

Apuvälineistä ja apureista huolimatta sain lapioitua muutaman 25 litran sangollisen pehkua pois. Tujua tavaraa, ja painavaa! Koitin tyrkyttää tavaraa uusissa nastalenkkareissaan patsastelevalle naapurilleni, joka kuitenkin kertoi jemmanneensa jo syksyllä kanojeni tuotoksia muutaman säkillisen verran. Naapurussopuun vedottuani suostui kuitenkin hakemaan joltisenkin säkin jahka vaihtaa vähemmän puhtaat ja tuliterät kamppeet. 

Tuollainen puolikäynytkin pehku varustettuna tujauksella kanankakkaa on mitä mainiointa katetta kukkapenkkeihin tai kasvimaalle. Kukkapenkkejä naapurillani riittää, vähintäänkin yhtä paljon kuin minulla. Naapurini tuntuu vain olevan hieman rasisti kukkapenkkikasviensa suhteen, armotta kitkee pois kaikki rikkaruohot ja ylimääräiset siementaimet, jotka sitten  hakevat turvapaikkaa minun penkeistäni. Näemmä ovat saaneet oleskeluluvan ilman hakemuksen käsittelyäkin. Kananpaskalla (ruusupenkissä) kasvavan voikukan lehdet ovat muuten yli 40cm pitkiä. Ihan vaan jos et tiennyt ja jos kanisi rakastaa voikukan lehtiä.

Kasvimaalle kannan viimeiset pehkusangolliset noin tammikuussa, koska haluan, että lumi, pakkanen ja vesi tekevät tehtäviään skeidan kanssa vähintään sen parin kuukauden ajan. Kasvimaallani kasvaa kuitenkin mansikkaa, jota ei pestä eikä kuorita, joten jonkinlainen varoaika on hyväksi. Toki massan voi kompostoidakin ja vuoden kuluttua ei enää haitallisia tekijöitä pitäisi olla jäljellä pätkääkään. Minulla ei vaan lääniä riittäisi sille määrälle komposteja mitä tämä pehmopyllyporukka paskoo ja papanoi. Siksi osa tuotoksesta levitetään suoraan voimaa tarvitseville kasveille. Oikeastaan vain elo-syys-lokakuun olen kylvämättä kakkaa, jotta kasveilla olisi joku mahdollisuus laskeutua talvilepoon, sillä liiallinen typpi kasvukauden lopussa haittaa talvehtimista. 

Sen sijaan pioneille voi paskaa lappaa huoletta vielä syksylläkin. Pionien juuret kasvavat talven aikana niin pitkään kuin maa on sulaa. Ja koska pioni on erittäin syväjuurinen, niin sulaa maata juurien ulottuvilla on takuulla vielä joulukuussakin. Syksyllä annettu kakkalataus auttaa pioneita keräämään jytyä seuraavan vuoden kukintaan. 

Joten josko näillä eväillä lähdettäisiin kohti sitä uutta vuotta? Muistakaahan lapioida oikein olan takaa niitä omia unelmianne toteutuviksi!