Viiriäisparven muodostaminen

Japanin- ja lihaviiriäiset ovat parvieläimiä, toisin kuin siniviiräiset, jotka elävät mieluummin pareittain. Parvi tarkoittaa kolmea tai enempää lintua. Tyypillisesti parvi on yksi kukko ja useampi kana. Kukkoja voi olla enemmänkin mikäli ne tulevat toimeen keskenään ja kanoja on riittävästi. 

Viiriäisillä kuten kanoillakin on nokkimisjärjestys: ylhäisimmästä alhaisimpaan. Parvi luo yksilöilleen turvaa ja yksilöt oppivat nopeasti toisiltaan henkiinjäämisen kannalta tarpeellisia taitoja. 

Viiriäiset osaavat olla todella julmia toisilleen ja parveen lisäykset ja poistot voivat johtaa tappeluun ja ongelmiin. Käyn tässä artikkelissa läpi kuinka onnistut vähemmillä vahingoilla muodostamaan parvia.

Viiriäinen saaliseläimenä on rutiineja rakastava. Saaliseläimelle rutiinit luovat turvaa: toimimalla näin jäin eilen henkiin, toimimalla näin jään henkiin tänäänkin. Muutos on uhka ja saaliseläin kokee muutoksen hyvin stressaavana. Onkin parempi tehdä muutokset kertarytinällä  kuin muutos silloin ja toinen tällöin. Oli muutos iso tai pieni, niin se häiritsee parvieläimen rutiinien rakastamaa eloa. Muutoksiin sopeutuminen voi viedä 2 päivästä 2 viikkoa. Sopeutumisaikana jopa muninta voi olla tauolla, koska kanan keho stressaa ja voimia ei riitä munintaan.

Kukolle erisukuiset kanat

Vaikka kanalinnut kestävät verrattain hyvin sukusiitosta, niin en sitä käytä enkä suosittele.  On parempi nähdä vaivaa hommatakseen tai hautoakseen eri sukuisia lintuja kuin pilata jälkeläispolvien elinvoima sukurutsalla. Jos sukurutsaa kuitenkin päätyy käyttämään, niin heikoin tulos on isä-tytär ja poika-äiti yhdistelmät. Serkukset, tädit tai sedät/enot on jo vähemmän ongelmia tuottava. 

Viiriäisten käyttäytymisen kannalta olisi helpointa muodostaa parvet jo ennen sukukypsyyttä, jolloin linnut ehtivät kasvaa yhdessä ja aikuistuminen ei tuo mukanaan suuria kähinöitä. Harvoin tämä on kuitenkaan mahdollista: monella ei ole tiloja hautoa ja kasvattaa eri sukuisia erillään. Toisekseen kaikista väreistä sukupuolta ei tunnista ennen kuin tulevat sukukypsiksi. 

Minä teen niin, että haudon eri sukuja peräkkäin. Ensin satsi A, josta sitä mukaa kun tunnistan sukupuolia nostan kukot kasvamaan erilleen kerrostalojen alahäkkeihin, kanalan lattialle tai ulkotarhaan. 

Kukkojen kasvatuspaikka saa olla hämärähkö. Hämärässä kasvattaminen hidastaa sukukypsyyden kehitystä, ei olennaisesti, mutta hieman. Tämä huomiona myös lihakasvattajille. Myöhemmin sukukypsäksi tuleva kukko ehtii ottaa painoa, ennen kuin energiaa vievät poikain leikit alkavat. Valoa tulee olla kuitenkin sen verran, että pojan jolpit näkevät syödä kunnolla.

Kun satsi B laitetaan koneeseen heti edellisten kuoriuduttua, jää ikäeroa vain vajaa kolmisen viikkoa. Parven muodostaminen on helpompaa kun kukko on sen muutaman viikon vanhempi ja odottaa morsiantensa kypsymistä, kuin toisin päin. Viiriäisiltä puuttuu puumageeni ja yleensä vanhemmat kanat voivat olla nuorelle kukolle turhan julmia.

Parveen lisäykset

Jos aikuiseen parveen joudutaan lisäämään tai vaihtamaan yksilöitä kannattaa tilat laittaa täysin uusiksi. Vanhat linnut otetaan pois tilasta vaikka pahvilaatikkoon siksi aikaa kun muutoksia tehdään. Vaihda aluset, juoma- ja ruoka-automaattien paikat, muuta tasojen, piilojen ja mökkien paikkoja. Paras olisi jos saisit vaihdettua sisustuksen kokonaan tai häkin toiselle seinustalle tai muutoin valon tulemaan eri suunnasta. 

Uudet ja vanhat linnut laitetaan muutettuun tilaan kerralla. Kun tila ei muistuta ollenkaan vanhaa, niin kenelläkään ei ole tarvetta puolustaa omaa reviiriään. Aina tämäkään ai auta ja kähinöitä ilmenee. 

Joskus viiriäiset ovat värirasisteja, joskus kukkoa ärsyttää, joskus joku kana räksyttää. Jos muutos onnistuu, niin tilanne tasaantuu parissa päivässä. Pahimmoilleen voi alkaa sota, josta ei vammoitta selvitä. Seuraa tilannetta ja ole valmis toimimaan jos jonkun henki on uhattuna. Kiusatun poisotto ei välttämättä auta, kiusaajan poisottaminen sen sijaan voi auttaa. 

Parhaat hetket lisätä parveen yksilöitä on kun talvitiloista muutetaan keväällä ulkotiloihin. Oletettavasti ulkotilat ovat isommat ja tekemistä riittää, jolloin toisten kiusaamiseen ei niin kovasti riitä aikaa. Tilan koon lisäksi tilan sisutuksella on merkitystä. Käyn tarkemmin läpi viiriäisten tilojen sisutusta, turvallisuutta ja viihtyisyyttä Ekirjassa Viiriäisten Kasvatus 

Kun parven alhaisin pääsee kunnolla väistämään muita, niin muilla ei ole niin tarvetta höykyttää.  Jos kiusatulta veri tirskahtaa esille, niin yleensä kiusaajan lisäksi muukin parvi hyökkää vertavuotavan kimppuun. Saaliseläimille vertavuotava yksilö on uhka, joka pitää ajaa pois houkuttelemasta petoja. Kun suljetussa tilassa vertavuotava ei pääse karkuun, niin ajojahti kestää kunnes ajettu on ajettu loppuun. Joten muutosten jälkeen muista tarkastaa parvesi tavallista useammin!

Parvesta poistamiset

Parvieläimiä ei tulisi eristää kuin ihan äärimmäisen syyn takia. Poissa silmistä, poissa mielestä. Eristetyn takaisin palauttaminen sotkee tilanteen ja saa arjen järkkymään. Paras keino ottaa yksilö erilleen olisi järjestää näkö- ja kuuloyhteys, esimerkiksi verkkoväliseinällä. Jolloin ”eristetty” on näkösällä, mutta muiden ulottumattomissa. Viiriäisten tilan sisustuksella ehkäistään esimerkiksi tappeluista johtuvia eristämistarpeita.
 
Jos parvi on kovin hermostunut ja säikky ja mukana on selkeästi yksi, joka terrorisoi tai pelkää kaikkea mahdollista, niin parven hyvinvoinnin kannalta voi olla hyvä poistaa tämä säikyttelijä. Kun hermoheikko poistetaan, niin parven elo saattaa rauhoittua ihan jo yhdessä yössä. Kasvattajan tulisikin puntaroida aina ensisijaisesti parven etuja yksilöiden etujen edelle.

Kaipaatko lisää tietoa viiriäisistä?

Viiriäisten Kasvatus Ekirjassani käyn läpi miten minä muodostan siitosparvia ja mitä otan valinnassa huomioon. Kerron myös miksi emoparvien ruokinta on niin olennaista vahvojen tipueiden aikaansaamiseksi.

Kirjassa on perehdytty seikkaperäisesti tilantarpeen lisäksi ruokintaan, haudontaan ja tipujen hoitoon. 

Ekirjan hinta on 28,20€

Ekirja on PDF-tiedosto, jonka saat laskun maksettuasi sähköpostin liitteenä. Pystyt lukemaan sen näppärästi koneesi tai tablettesi näytöltä tai voit halutessasi tulostaa sen paperille.

Tilaukset: siltajoensirkus@gmail.com

Lisätietoa kirjasta löydät tästä

Rotuesittely: munintahybridit

Tehokana ei ole varsinainen rotu, vaan munintahybridit ovat eri roduista jalostettuja linjoja, joiden muninta on optimoitu teollisen tehokkaaseen tasoon. Munintahybridit ovat todellisia munakoneita.

Teharit, tehokanat, tehotytöt - rakkaalla lapsella on monta nimeä. Nämä siivekkäät ovat jalostettuja teollisen mittakaavan munituskanaloihin ja näitä kasvatetaan isoilla poikastuotantoon erikoistuneilla tiloilla tuhansia ja jopa kymmeniätuhansia eriä kerrallaan. Kotikanaloista tehotyttöjä voi löytyä ns pelastettuina kanoina. 

Teollisessa munantuotannossa kanan ikä on puolentoista vuoden luokkaa. Siinä vaiheessa alkaa munantuotanto tilastollisesti vähetä sen verran, että on aika tyhjentää kanatehdas, desinfioida ja ottaa sisään uusi erä. Munintakanat kaasutetaan hengiltä kun niiden palveluksia ei enää tarvita. Jotkut munantuottajat myyvät näitä poistoeriä harrastajille. Näitä sitten harrastepiireissä kutsutaan pelastetuiksi kanoiksi. Yleensä pelastaja saa pahvilaatikosta puolipaljaan, erittäin säikyn ja kaikki viettitoiminnat kadottaneen likaisen raaskuleen. Sitten nettiin ladataan itkuisia kuvia näistä munakoneista. Kaupanhyllyllä hinta ratkaisee. Niin pitkään kun halvat tehdasmunat menevät kaupaksi, tehtaat jatkavat toimintaansa. Eläintehtaat. 

Rivieni välistä voinet aistia mielipiteeni teollisesta munantuotannosta. Broileripuolesta kirjoittamista tuskin näppäimistöni edes kestäisi. Jottei teksti menisi pelkäksi "oikeutta eläimille" paatokseksi, niin jätetääs politikointi tähän ja keskitytään nyt itse kanoihin.

Historia

Maailmansotien jälkeen teollisentuotannon aikakauden alkaessa ruuantuotantoonkin kohdistui tehostuspaineet. 1950-luvulle asti munintakanaloissa käytettiin rotukanoja niin munintaan kuin lihantuotantoon. Munintajalosteiden kehittely alkoi Yhdysvalloissa, ja jo 1960-luvulla risteytykset olivat korvanneet rotujen käytön ruuan tuotannossa lähes kokonaan. Sittemmin lihan ja munantuotantolinjat ovat eriytyneet hyvin kauas toisistaan, rotukasvatuksen siirtyessä palvelemaan harraste-, näyttely- ja lemmikkitoimintaa. 

Suomessa kanajalostusta oli vielä 1980-luvulle asti Suomen Siipikarjanhoitajain liiton toimesta. Eri jalosteiden tuotanto- ja terveysominaisuuksia vertailtiin kanakoeasemalla koko 90-luvun ajan kasvatusvertailuin, jotka tuottivat paljon hyödyllistä tietoa ammattilaisten käytettäväksi. 

Kotimainen jalostustoiminta loppui vähitellen tuontilintujen vuoksi. Maailmalla kehitetyt isovanhempaispolvet syrjäyttivät kotimaiset linjat. Isovanhempaispolvista kasvatetaan siis munintakanaloihin haudottavien tipumunien munijat. 

Typistetty nokka

Nykyään Suomen munintakanaloissa kotkottaa suurten kansainvälisten jalostusyhtiöiden aikaansaannoksia. Eläinten jalostus haukkaa paljon aikaa, rahaa ja resursseja, jotta tuotanto-, terveys-, käyttäytymis-, sukurutsa- ja muut aiheet voidaan testata ja säätää halutulle tasolle. 

Esimerkiksi häkkikanaloista isoihin kasvatustiloihin siirtymisen trendi vaatii kanoilta uusia ominaisuuksia. Pikkuhäkeissä lajikumppanin nokkiminen ei ole ollut mahdollista, mutta isoissa tiloissa kannibalismi muodostui ongelmaksi. Jalostusyhtiöt tekivät kovasti töitä selvittääkseen tämän ominaisuuden perinnöllisyyttä ja kasvattaakseen linjoja, joilta puuttuu nokkimiskäyttäytyminen. Ulkomailla turvauduttiin kanojen nokkien typistämiseen, mutta eettisempää ja muninnan kannalta tuottavampaa on jalostaa lempeämpi rotu. Eli aina tuottavuus ja eläimen hyvinvointi eivät olekaan ristiriidassa!

Millaisia nämä tehdastytöt sitten ovat?

Hyvällä hoidolla kotikanalassa raaskuleista on moni saanut ihania, kesyyntyviä ja vielä monta vuotta munia pukkaavia kanoja. Teharit munivat runsaasti ja runsas muninta vaatii runsaasti vahvaa ruokaa. Yleensä munituskanalasta tulevat kanat eivät osaa syödä mitään muuta kuin valmisrehua. Jos kotikanalassa on muita kanamaisempia kotkottajia, niin parvi kyllä pian opettaa tulokkaat tavoille ja teharista tuleekin pian innokas ja uskollinen ruokaämpärin seuraaja. 

Muna on proteiinipitoista ruokaa ja munantuottajan täytyy kaikki proteiini nokkia, jotta voi sen munaan varastoida. Eli muista lappaa tuhtia ruokaa runsaasti muniville! Herneet, pavut, liha, kala ja maitotuotteet ovat proteiinipitoista sapuskaa, jota kannattaa tarjoilla viikoittain rehun, kauran ja tuoreruuan lisäksi, jotta saa pidettyä tehotyttönsä kunnossa.

Runsas muninta edellyttää myös runsaasti kalkkia. Kuivatut kananmunankuoret tai kalkkikiveä on oltava jatkuvasti tarjolla, ja sitä kuluu paljon. Kokemukseni mukaan paljon enemmän kuin vaikkapa maatiaisilla tai silkeillä. Muista annostella tehareille myös D-vitamiinia, joka auttaa kalkkia imeytymään. Harva tehari on päässyt tankkaamaan D-vitskuja auringosta. Luomumunia tuottavilla kanoilla tulee asetusten mukaan olla mahdollisuus ulkoiluun, joten ovat aurinkoa nähneet. Kuitenkaan minkään tehokkaasti kalkkia käyttävän kanan D-vitamiinivarastot eivät kanna suomalaisen kaamoksen yli. 

Monissa teollisissa rehuissa D-vitamiinia on lisättynä, mutta tarkasta käyttämäsi rehun tuoteseloste. Mikäli rehussa ei ole D:tä, voi sitä lisätä ruokaan vaikkapa vitaminoidulla ADE-Hiven rehulla. 15kg säkki riittää jaettuna useammankin kotikanalan tarpeisiin, sillä annostus on 10g per rehukilo. Myös muut eläimille (tai ihmisille) tarkoitetut vitamiinivalmisteet soveltuvat. Huom: annostuksen kanssa vaan on enemmän arpomista.

Lisää munintaan vaikuttavista aiheista voit lukea: 5 munintaan vaikuttavaa seikkaa
 

Jalostuksella haetaan muutakin kuin ruskeaa tai valkoista munaa

Tuotantohybridejä on useaa eri linjaa. Linjat jaetaan munankuoren värin mukaan valkoisiin tai ruskeisiin. Tunnetuin ja maailman yleisin kanarotu on Leghorn. 

Leghornista on jalostettu valkoisia munia munivia hybrideitä. Leghorn itsessään on rotu, joka on lähtöisin Italiasta ja on rekisteröity roduksi jo 1800-luvulla. Puhdasrotuista Leghornia on vaikea löytää Suomesta ja harrastajapiireissä Leghornista puhuttaessa tarkoitetaan usein virheellisesti valkoista munintahybridiä. Muita valkoisia munia munivia ovat Lohmann White, Hy-Line White ja Dekalb White, nimen alkuosa on jalostusyhtiön nimi. Ruskeita munia munivia linjoja ovat taasen Hy-Line Brown. Eli Hy-Line ei ole varsinainen rotu vaan yrityksen nimi, joka tekee töitä hulppeasti munivan kanalinjan luomiseksi.

Ote suomalaisen Siipikarjaliiton sivuilta:

Eläinjalostuksessa pyritään löytämään asetetut tavoitteet parhaiten täyttävät yksilöt, jotka periyttävät jälkeläisiinsä toivottuja ominaisuuksia. Munantuotannossa pyritään saamaan enemmän munia kanalta, toivotunkokoisia munia, parantamaan rehunkäytön tehokkuutta, munan laatua ja eläinten terveyttä sekä sopeutumista tuotanto-olosuhteisiin. Lihasiipikarjalla jalostetaan kasvunopeutta, rehuhyötysuhdetta, teurassaantoa ja erityisesti rintalihojen osuutta, mutta myös terveys ja hyvinvointi ovat tavoitteissa mukana. Terveydenhoitoalalta omaksutuilla tekniikoilla, esim. röntgenkuvauksen avulla, myös luuston ja sisäelinten vahvuus voidaan todeta elävältä eläimeltä. Biotekniikan avulla voidaan löytää esim. taudinkestävyyteen vaikuttavia perinnöllisiä geenimerkkejä.

Vietit vähissä

Sikäli hurjaa on, että teharit tuntuvat munivan vaikka mitä tapahtuisi. Vaikka kalkkikippo unohtuisi tyhjäksi, ei munantulo lakkaa. Moni muu rotu vähentää tai jopa jättää munimatta jos ruokinnassa, lämpötilassa tai kalkinsaannissa on poikkeuksia. Kanat tavallaan suojaavat itsensä tajuten, että nyt ei ole oikea hetki lisääntyä, jos ruuantulo kerta takkuilee. Tehareilta tällainen itsesuojeluvaisto puuttuu ja munivat vaikka itsensä hengiltä käyttäen luidensa kalkkivarastoja. 

Haudontavietti tehareilta on jalostettu pois lähes kokonaan. Toisinaan joku tehotyttö voi kotikanalan olosuhteissa innostua hautomaan, mutta aivan hyvin haudonta voi myös jäädä kesken tai tiput hoitamatta.

Muutamien kymmenien tehareiden kokemuksella sanoisin, että aikalailla puuttuu myös kylpemistaidot. Valkoiset kanaset saattavat olla vaikka kuinka likaisia ja resuisia, mutta aurinkoinen hiekkakasa tai ihana puhdas puru ei saa kylpemisintoa helpolla heräämään. Eräät meille tulleet kanat todella haisivat pahalle, mutta talven viileillä en heitä tohtinut ekana uudessa paikassa vesipesuun mätkäistä, vaan päätin kestää hajua ja toivoa, että oppivat itse putsaamaan itseään. Oppivathan nuo jossain vaiheessa. Aluksi vaan valitsivat kylpypaikaksi kanin pissanurkan. Oli siinä itkussa ja naurussa pidättelemistä kun näin kuinka antaumuksella kana kylpi kanin pissistä muhjaantuneessa pellettipöpperössä kaninpapanat lennellen pitkin kanalaa. Eikä se kylpyhetki varsinaisesti kanan hajua parempaan suuntaan hetkauttanut.

Kanan ihmeellinen ja avara maailma

Tehareiden edesottamuksista kotikanalassa on paljon hauskoja kertomuksia. 

Tehtaasta muuttaneelle aikuiselle kanalle kaikki on uutta ja ihmeellistä kuin pienelle tipulle. Eräänä kesäisenä päivänä pihaamme tuli munan ostajan pikkuinen koira yhdessä lastenrattaiden kanssa. Tuo kyseinen koira nimeltä Pumpanen on viilipyttyäkin rauhallisempi ja on käynyt pihassamme usein, joten ei enää lotkauta korvaansakaan kanoille. Mutta avot, kuinka teharit innostuivat koirasta. Se oli jotain kertakaikkisen ihmeellistä ja jännää, jota piti kovaan ääneen kummastella. Kävivät vuoronperään, yhdessä ja erikseen koiraa vajan nurkan takaa katsomassa ja kurkkimassa ja aina kovalla kaakatuksella takaisin kulman taakse piiloon. Ällistelyä ja taivastelua kesti yli puoli tuntia, rohkeimmat uskalsivat mennä neljän metrin päähän koirasta, joka vaivautui hieman häntäänsä heilauttamaan. Jännitettiin jo, että lähtevätkö Pumpasta seuraamaan kotimatkalleen. 

Eräällä ulkoilulla siivosin vajaa ja vajan ovi oli auki, niin eikös eräs tehotytöistä luikahtanut vajaan mukaan ja ihastuneena komusteli ja rymysteli valmiiksi sekaisia hyllyjä ja laatikoita. Sen jälkeen piti aina olla nopea kun vajassa kävi, koska aina oli perässä työntymässä joku vajan tutkija. Kerran sitten en huomannut livahtajaa kuin vasta iltahuudolla kun ihmettelin Tertun puuttumista. Lopulta Terttu löytyi vajasta leipäpahvilaatikosta, johon oli käynyt munan puskemassa.  

Talvikaudella Terttu ihastui isoon Plymouth Rock-sekoitus kukkoon Rockyyn. Rocky joutui aina hetkeksi asumaan tyhjään viiriäisten häkkiin, koska oli niin iso kukko, että parven kanat litistyivät Rockyn rakkauden osoitusten alle. Vaan Terttupa ei Rockyn selibaattitaukoja kestänyt, vaan tunki aina Rockyn mukaan. Minä taivastelin, että älä sinä hömelö Terttu Terdantai ala häkkikanaksi, kun kerta tehtaasta olet jo pois päänyt. Rakkaus oli vapauden tunnetta suurempi. Joka aamu Terde paineli Rockyn luokse pienehköön häkkiin. Muni siellä kissan kantokoppaan ja illalla tuli pois toisten viereen nukkumaan. Jos en aamulla tajunnut Rockyn häkin ovea avata riittävän nopeasti, niin Terttu lennähti päähäni istumaan, että raivaapas nyt rakkauden esteet veke. Sittemmin Rocky ja Terttu ovat muuttaneet parveen, jossa on Rockylle isompia matameja.

Että tämmöisiä virikekanoja tehotytöistä on kasvanut Siltajoen Sirkuksessa.

Tehokas elämä

Munintahybridien elinikä on selvästi matalampi kuin vaikkapa maatiaisten tai silkkien. Munakoneet munivat tehokkaasti noin 1,5-2 vuotiaiksi asti, senkin jälkeen ihan mainiosti kotikanalan tarpeisiin ja sitten muninta alkaa laskea tai tehari lähtee niin sanotusti saappaat jalassa. Sellainen lähtö onkin armeliain. 

Valitettavasti vaan tehokkuudella on myös kääntöpuolensa. Voimakas muninta altistaa munintatiehyet sairauksille ja rasituksesta johtuville vaivoille. Munanjohtimen tulehdukset, nahkamunat, munankuoren häiriöt ja kloaakin ulospullahdukset ovat munintahybrideille tyypillisiä vaivoja. Osaa näistä voi ehkäistä hyvällä hoidolla ja päästämällä linnun sulkasatoon, joka on luontainen lepotauko elimistölle. Minä yritin saada meillä vähän yli vuoden ikäiset sulkasatoon ja tauolle marras-joulukuussa. Valaistus oli himmeää ja lämpötila alhainen. 5 teharista yksi piti taukoa. Kokonaiset kaksi päivää. Eli minä en onnistunut kääntämään munintakonetta lepotilaan. Koitan siis tarjoilla heille vahvaa ja vitaminoitua ruokaa ja toivon, että vältymme ongelmilta. 

Eräs poikastuottajalta tullut tehari taasen ei koskaan alkanut munia kunnollisia munia. Keväällä tullut nuori kana muni koko kesän nahkamunia, muun parven muniessa niin kuin kuuluukin. Hätäpäissäni jo hoidin nahkamunijalta sisäloisetkin lääkitä, josko syy nahkamuniin olisi ollut suolia kaivelevissa öttiäisissä, mutta ei. Ravinnonmuutokset, lääkkeet eikä mikään muukaan vaikuttanut. Kesän kananen eli onnellista elämää viipottaen muiden kanssa pitkin pihaa ja pöpelikköä. Pakkasten saapuessa ja muiden muuttaessa sisälle tein raskaan päätöksen. Nahkamunien munija lähti autuaammille matomaille. Koska kanan rakenteessa selvästi oli joku häikkä, joka aiheutti ongelmia kuorentuotannossa, niin en ottanut sitä riskiä, että kana talven rasituksen ja kanalan pienessä tilassa stressaisi itselleen isompia ja mahdollisesti kivuliaita oireita. Saaliseläimenä kana kun ei kipujaan helpolla näytä. Suunniteltu, rauhallinen lopetus on aina parempi kuin kärsimyksen takia nopeasti suoritettava hätälopetus. 

Muut julkaistut kanarotuesittelyt pääset lukemaan tästä

 

 

 

Rotuesittely: Plymouth Rock - VIERASKYNÄ

Plymouth Rock on isokokoinen ja hyvin muniva Duall purpose rotu, eli erinomainen lihan- ja munantuotantoon. 

Tämän vieraskynä artikkelin rodusta on kirjoittanut Virtasen Farmin Saija Eklund-Virtanen

ROTUTIETOA

Koko: 
Iso rotu, kana 3-4kg, kukko 4-5kg 

Väritys:   Barred mustavalkoraidallinen
Kukolla kaksi Barred geeniä, kanalla yksi.

Sukupuolen tunnistaa värityksestä jo vastakuoriutuneena, tämä vaatii toki harjoittelua mutta kun ensimmäiset siipisulat tulevat niistä erottaa jo kokemattomampikin sukupuolen helposti

Ulkonäön erityispiirteet:   Keskiraskaisiin kanarotuihin lukeutuva, vanttera ja lihaksikas

Muninta:
Muninta hyvää, hyvä talvimunija

Munankuoren väri:
Vaaleanruskeita, paino n. 60g 

Yleiset taudit: 

Rotu on suhteellisen herkkä Marekille. Muuten terveys kohtalainen, rodun pieni kanta Suomessa johtanut sisäsiittoisuuden syntymiseen

Rotutyypillinen luonne:  Rauhallinen, kesyyntyy helposti

Käyttö:  

Liha- ja munintarotu

Historia

Rotu on kotoisin Amerikasta. Rotuesittelyssä (Kirja: Siipikarjamme v.1904) Plymouth Rockia kuvataan seuraavasti:

"Kasvaa nopeasti; munii hyvin syksyllä ja talvella; munat ruskean kellertäviä. Kömpelömpi hautomaan kuin Wyandotte, Ruokittava varovasti liian lihavuuden estämiseksi. Vanhempain lihavain kanain lihakin hyvän makuista. Iho keltainen. Kukko painaa 4 1/4 kg, kana 3  1/2 kg. 

Paitsi sinijuovaisia , joka on vanhin muoto on samanvärisiä papuharjaisia, sekä yksinkertaisharjaisia valkeita, keltaisia ja mustia. Kaikilla on sama ruumiinmuoto ja samat pääominaisuudet sekä keltainen nokka ja keltaiset, joskus mustankellertävät jalat.

Poikkijuovaisen Pl. Rock kanan kasvattajan tulee ensiksi saavuttaa oikea ruumiinmuoto, keskisuuruus ja hyvä ryhti, sitten kaikkien höyhenten säännöllinen poikkiraitaisuus,- tummempi värivivahdus puhtaalla vaalealla, harmaansinisellä pohjalla; juovien tulee kernaammin olla poikkipäin zeepran tavoin; ja vihdoin keltaiset jalat ja samanvärinen nokka, pieni säännöllinen harja sekä punaruskeat silmät." 

Nykyään Suomessa noudatetaan Euroopan rotustandardia. 

Rodun tilanne Suomessa

Puhdasrotuisten Plymout Rockien saatavuus Suomessa on heikko. Rodun edustajien pieni määrä on johtanut siihen että epäpuhtautta ja suuria laatueroja esiintyy rodun sisällä huomattavasti. Sisäsiittoisuus on johtanut koon pienenemiseen, hedelmöittymisen heikkenemiseen, sekä vaikuttanut negatiivisesti rodun taudinkestävyyteen josta se on myös saanut nimensä: Plymouth Rock kuvastaa kalliota rautaista terveyttä josta rotu on aikoinaan tullut tunnetuksi

Moniin nykyään Plymouth Rockeina myytäviin lintuihin on valitettavasti sekoittunut myös muita rotuja. Helpoiten tämän tunnistaa luonteesta, ulkomuodosta sekä rotutyypistä. Aidon Rockin tunnistaa sen suuresta vantterasta, rauhallisesta olemuksesta, uteliaasta ja kesystä luonteesta sekä ulkoasusta musta-valkoisesta selkeästä raidoituksesta sekä rodulle tyypillisistä   kanttarellin keltaisista jaloista.

Monet linjat muistuttavat ulkoasultaan ja kooltaan enemmän Amrockia kuin Plymouth Rockia, ne ovat kevyitä, tuhmuraitaisia sekä vilkkaita ja arkoja, monesti ne myös intoutuvat hautomaan jopa nuorella iällään. Plymouth Rock ei omaa haudontaviettiä, mutta joidenkin vanhojen kanaopusten mukaan voi vanhemmalla iällä jokunen yksilö intoutua hautomaan.

 

Virtasen Farmilla kasvatukseen on paneuduttu huolella

Ihastuin Plymouth Rockeihin n.5 vuotta sitten jolloin otin ensimmäiset Plymouth Rockit 6 kanaa ja kukon. Hakumatka oli verrattain pitkä 4h ajoa suuntaansa, mutta tämä ei innokasta kanafarmaria haitannut. Tarkoitus oli pitää lintuja vain lemmikkinä että saa omia munia mutta toisin kävi.

Rotu vei täysin mukanaan, nyt on jo 5 vuotta jalostustyötä takana ja rotupuhtauden eteen tullaan jatkossakin tekemään jalostustyötä. Käännekohtana jalostustyössä pidän vuotta 2014 kun sain uutta puhdasta verta linjoihini Anna Lerkiltä. Hänen Plymouth Rockinsa oli tuolloin palkittu Rotukanayhdistyksen näyttelyissä voittajana. Sain häneltä ostettua kaksi nuorta kukkoa sekä siitosmunia linjoihini.

Olen kasvatustyön edetessä kiinnittänyt huomiota rotuesittelyssä mainitsemaani epäpuhtauteen jota rodun sisällä valitettavan paljon esiintyy. Mikäli näitä epäpuhtaita lintuja käytetään siitokseen vaarantaa se koko tämän hienon rodun olemassaolon. Tästä syystä olen tietoisesti pyrkinyt jalostamaan rotua sitä rotutyyppiä vastaavaksi jollainen se on joskus kulta-aikoinaan ollut. Helppoa se ei ole ollut. Rotu ja sen heikkoudet  sekä vahvuudet ovat tulleet vuosien varrella tutuiksi. Olen erittäin iloinen jokaisesta uudesta kasvattajasta joka haluaa panostaa tähän hienoon vanhan rotuun. 

Rotuna Plymouth Rock on erittäin utelias, seurallinen ja se todellakin kesyyntyy helposti.

Hyvä ystäväni myöskin Plymouth Rockeja kasvattava Juha Koivunen naureskeleekin usein sylikukoilleni. Poikasesta asti kun luodaan hyvä luottavainen suhde hoitajan sekä lintujen välille niistä muodostuu ihmiseen luottavia todellisia persoonia. 

Vaativiakin ne osaavat olla, viimeisin räväkät naurut aiheuttanut tapahtuma syntyi kun ajattelin päiväksi sammuttaa lämpölamput jo sulkautuneilta Rockeilta ja toisen rotuisilta jäteiltä. Sammutin lamput kun nuorikot olivat syömässä. Syötyään muun rotuiset nuorikot eivät kiinnittäneet mitään huomiota sammutettuihin lämpölamppuihin mutta joukossa olevat kaksi Rock kukkoa menivät lampun alle ja asettautuivat ”auringonotto asentoon” kyljelleen. Kun lämpöä ei tullutkaan ne silmäilivät minua tuimasti ja nousivat ylös alkaen nokkimaan lamppua. Jos olisivat osanneet puhua, käsky olisi kuulunut: ”Aurinko päälle ja heti!” Hellyin ja laitoin toisen lampuista päälle. Tämä ei heille riittänyt vaan kurvasivat toisenkin lampun alle alkaen nokkia sitäkin….se aurinko ei syttynyt, mutta kattoon piti nostaa etteivät särje sitä nokallaan.

Rotuna nämä raitapaidat osaavat olla todellisia persoonia. Pidän niiden vantterasta ulkomuodosta, seurallisesta sekä rauhallisesta luonteesta. Koska kanat  eivät omaa juurikaan haudontaviettiä, ne osaavat ja ovat todellisia sadisteja poikasille ja nuorikoille. 

Kukkoja ei parvessa voi olla kuin yksi. Mutta se sitten hoitaakin tehtäväänsä antaumuksella. On tapahtunut kerran kuinka Rock kukkomme Paroni tappoi rotan kun se loikki kanojen luona pihalla. Ja se rotta oli ISO! Minulla oli tuolloin samassa parvessa muutama maatiainen hautojina joilla oli tuolloin tiput, uskon että näitä rottakin tavoitteli.

Poikastuotannnossa laatu korvaa määrän

Aloitan haudonnat joka vuosi maaliskuun viimeisellä viikolla. Talvipoikasia en haudo kuin poikkeustapauksissa. Tämä siitä syystä että uskon vanhaan ”kanaraamatuksi” ristimääni Siipikarjamme J.Pedersen-Bjergaard v.1904 kirjan oppeihin. Niiden mukaan poikaset tarvitsevat auringonvaloa, liikuntaa ja VIHANTAA kehittyäkseen vahvoiksi. Talvipoikasille tämä on mahdotonta järjestää.

Tiput kasvavat aluksi sisällä talossamme erillisessä ”tipuhuoneessa” josta ne säiden lämmettyä siirtyvät ulos nurmikasvatukseen. Lämpö on poikasille tärkeää jo kehityksenkin kannalta. Vetoisissa koleissa suojissa ne joutuvat käyttämään tarpeettomasti energiaa ruumiinsa lämmittämiseen eivätkä kasva tasaisesti. Siirryttyään ulos poikasilla on toki suojat ulkonakin mutta  ne ulkoilevat siirrettävissä Chickhen traktoreissa. Nurmikasvatuksella poikasista kasvaa vahvoja kanan ja kukon alkuja. 

Sulkasato on Rockilla usein melko huomaamaton mutta kun se sitten kerran iskee linnut näyttävät kynityiltä. Meillä linnuille annetaan lepotauko syystalvella säiden pimetessä valoa ei juurikaan pidennetä jotta sulkasato ja ansaittu munintatauko tulee. Näin varmistutaan siitä että keväällä haudonta ajan koittaessa munat ovat elinvoimaisia koska linnut eivät ole munineet läpi talven. Poikkeuksena ovat nuoret kanat jotka ovat aloittaneet jo muninnan myöhään syksyllä.

Haudontaan tulisi käyttää vain toisella vuodellaan olevien kanojen munia jotta ne siirtäisivät vastustuskykynsä taudinaiheuttajille tuleville poikasilleen. Ja munat ovat tällöin jo suurempia kuin nuorikkojen munimat munat, joka tarkoittaa suurempia ja vahvempia poikasia.

Tarkkuutta ruokintaan

Ruokintaan on Plymouth Rockilla kiinnitettävä erityistä huomiota. Puoliraskaana rotuna se lihoo erittäin herkästi ja liiallisen valkuaisen syöttäminen kasvatuskaudella altistaa sen sydänperäisille vaivoille.

”Hiljaa hyvä tulee” sanonta pitääkin paikkansa Rockien kohdalla. Hidas kasvu takaa tasaisen kehityksen, suosittelen käyttämään valmiita rehuseoksia kasvatuskaudella koska niiden ravintokoostumus on tarkkaan harkittu. Jos osaamista löytyy voi toki kasvattaa kotoperäisillä ruuillakin mutta pitää varoa etteivät nuorikot pääse lihomaan. 

Hyväksi seokseksi aikuisille Rockeille on osoittautunut Tuusulassa sijaitsevan Lassilan luomutilan viljaseos. Siinä on murskattuna Kauraa, ohraa, vehnää, hernettä, härkäpapua sekä rypsiä. Sekoitan tätä suhteessa 50/50 Puolitiivisteen kanssa. Lisänä kalkki, sora, näkinkuori, maissi ja kokonainen kaura pehkuihin josta kanat saavat kaipaamaansa liikuntaa etsiessään herkkupaloja.

 

Tuorerehu on erityisen tärkeää talvisin. Keräkaali kattoon ripustettuna ja kokonaiset porkkanat tarjoavat kanoille mukavaa ajanvietettä ja vitamiineja. Haudonnan lähestyessä piimä on tervetullut lisä ruokavalioon. Meillä Rockeille tarjotaan ympäri vuoden itse valmistamaani Kefiiriä jonka sienen olen saanut ystävältäni jo vuosia sitten. Myös kalanmaksaöljy on etenkin talviaikana tärkeää ja sateisina kesinä sitä annetaan kaikille jatkuvasti.

 

Voin rodusta saamieni kokemusten perusteella suositella sitä lämpimästi, kasvattajia voi olla vaikeaa löytää mutta voin suositella Juha Koivusta joka on tehnyt rodun eteen paljon hyvää työtä sen rotupuhtauden vaalimiseksi.

Meiltä nuorikoita tulee myyntiin taas  kesällä  mutta koska keskityn kasvatuksessa kesä-aikaan ei poikasia tule myyntiin ympäri vuoden. Halutessaan voi toki tulla tutustumaan tähän hienoon rotuun muutenkin. 

Virtasen Farmi

Saija Eklund-Virtanen

saija.eklund@hotmail.com

Sääskjärvi Iitti

                                                                                   

Kiitos Saijalle erinomaisesta tekstistä. Erityisesti mieltäni lämmittää Saijan näkemys poikastuotannnosta ja haudonnan ajatuksista, sillä ne tukevat omaa käsitystäni talvihaudonnan turhuudesta. Soisin usemmankin kasvattajan lähtevän toteuttamaan tätä luonnonkiertokulun mukaista poikastuotantoa, vaikka se tarkoittaakin kevätsesongin ostajille "ei oon" -myymistä. Kuitenkin elinvoimaiset reippaat ja kevätruoholla ruokitut nuorikot ovat satakertaa helpompia niin kasvattajalle kuin ostajallekin, vaikka niitä omia munia ei sitten heti ekana kesänä niiltä saakaan. Kanaharrastus kun ei ole sitä "kaikki tänne heti" -harrastusta.

Kiitos myös Kanayhdistyksen sihteerinä toimivalle Juha Koivuselle, joka auttoi minua löytämään Saijan ja Virtasen Farmin tätä rotuesittelyä varten.