Rotuesittely: Marans osa 2 - munat ja kuoriutuminen

Suklaamunien munijat - muhkean upeat Maransit

Tässä artikkelissa kopeloidaan ja käpälöidään Marans rodulle tyypillisiä erittäin tummakuorisia munia. Rotuesittelysarjan ensimmäisen osan, jossa perehdytään rodun historiaan ja ominaisuuksiin voit lukea tästä
 

 

Himoitut suklaamunat 

Marans rodun kanojen oikeaoppinen munankuoren väri on erittäin tummanruskea tai jopa viininpunertava. Kuori voi olla tasaisen tumma tai tummien pilkkujen kirjoma. 

Aidoksi marans-rodun edustajaksi ei lasketa lintua joka munii värikartan numero 4 alle olevan sävyisiä munia, vaikka kyseinen lintu olisi takuulla marans-vanhempien aikaansaannos. Vähän samalla tavalla kuin silkkikanalla neljä varvasta on hylkäävä ominaisuus.

Munintasyklin ensimmäinen muna on tyypillisesti tummin. Munankuoren väri hieman vaalenee munintasyklin loppua kohden. Kanasta riippuen sykli on 4-5 munaa. Kesällä joku kanoista saattaa intaantua munimaan jopa 6 munaa viikossa.

Munankuori saa tumman värinsä ihan viimeisenä vaiheena munanmuodostuksen kuorten muodostumis vaiheessa. Ruskea väri on vain kuoren pinnassa ja se voi lähteä helposti pois vaikkapa kynnellä raaputtamalla. Toisin kuin araucanojen munankuoren sinivihreä väri, joka on läpi koko kuoren niin ulko- kuin sisäpinnalla.

Munankuoren tummaan väriin vaikuttaa ainesosa nimeltä protoporfyriini IX, joka vaikuttaa hemoglobinin muodostumiseen ja toimii osana klorofyllin fotosynteesissä, eli lehtivihreän muodostumisessa. Joten munankuoren tummuuteen vaikuttavat yhdisteet, joita on vihreissä kasviksissa ja esimerkiksi kuorimattomissa auringonkukan siemenissä. 

Testasin Maranseillani: ilman ak-siemen ruokintaa munat olivat aavistuksen vaaleampia, ak-siemen ruokinnalla kuoret olivat selvästi tummempia. Puhun sävyeroista, en radikaaleista muutoksista. Lähinnä sävyn tummuminen vaikutti parven jo valmiiksi tummiin muniin, kun asteikon alittavat munat eivät juurikaan värittyneet. 

Ak-siemen ruokinnassa täytyy kuitenkin pitää malttia, koska liiallisena se voi vaikuttaa veren hyytymistekijöihin, jolloin pienikin naarmu tai haava voi vuotaa kohtalokkaasti.

Maranskanan munankuoret ovat tummimmillaan ensimmäisen munintakauden ajan. Ensimmäisen sulkasadon jälkeen munankuoret hieman vaalenevat ja iän myötä vaaleneminen jatkuu. 

Kasvatustyö kysyy malttia, aikaa ja osaamista

Todella tummakuorisia munivien yksilöiden aikaansaamista pidetään hankala. Todella tummakuorisia tuottavia löytyykin vain sitoutuneilta ja vuosikausia kasvatustyötä tehneiltä kasvattajilta. Lisäisin ehkä jopa: Keski-Euroopasta. Valitettavasti vain kokeneet kasvattajat pitävät itsellään ne kaikista tummimpia munivat ja Maranseja onkin kohtuullisen vaikea löytää. 

Pitkäjänteistä, rehellistä ja asiaanpaneutuvaa kasvatustyötä Suomessa on tehnyt Raila Aitamurto, jonka lintuja ja osaamista uskallan suositella. Myös Jonna Tikalla on loistavia yksilöitä, mutta minunkaan vänkkäämistaidoillani en ole vielä onnistunut saamaan Jonnaa myymään lintusiaan. Ulkomailta munien tuonti vaatii byrokratiaa, lupia ja huolellista myyjään perehtymistä.

Kukko periyttää munankuoren väriä, mutta ei kuitenkaan pelasta tilannetta, mikäli emo on liian vaaleakuorisia muniva yksilö. Jälkeläiset tulevat munimaan jotain kukon kuoriutumismunan värin ja emon munimien kuorenvärin puolivälistä, eli molemmilla vanhemmilla on sormensa, vai sanoisinko munansa pelissä.  

Minä kerään siitosmuniksi vain parveni kaikista tummakuorisimmat munat, ja siitosparvessa jatkoon pääsevät vain tummia munivat. Liian vaaleita munivat jäävät ruokamunijoiksi, tai muuttavat sekuliporukkaan.

Myös siitosparven ruokinnassa olen nutturani kanssa tiukilla. Jaksan paasata emoparven ruokinnan tärkeydestä seuraavien sukupolvien kasvatuksessa. Tässäkin aiheessa valitettavasti olen oppirahani maksanut ja oppijani kyynelsilmin haudannut. Karvaiden kokemusten takia minusta on tullut hyvin varovainen siitosmunien ostaja. Uskallankin suositella siitosmunien ostajaa kysymään muitakin kysymyksiä kuin munien hintaa. Tule kirjoittamaan aiheesta tarkemmin tuonnempana. Sillä aikaa voit lukaista kokeneen ja osaavan Plymouth Rock kasvattajan ruokinta-ohjeet tästä.

Isot munat, isot tiput. Maransien pääkukkomme Marde tykkää doupata oluthiivapohjaista Proguttia. Tulee aina runkumaan kun Proguttia annostelen. Tiedä sitten onko isolla miehellä oluen tarve vai onko siitoskukon duuni B-vitamiineja kovasti kuluttavaa. En tiedä onko maranseilla suurempi B-vitamiinin tarve kuin muilla roduilla, ainakin proteiinipitoiset herneet häviävät nokkiin nopeammin kuin pienikokoisemmilla roduillani. Annankin Marden herkutella Progutilla enemmän kuin mitä säkin kyljessä ohjeistava etiketti periksi antaisi ja iloitsen siitosmunien ostajien raporteista vahvoista ja vilkkaista tipuista.

 

Vaikeuksia kuoriutumisessa

Alkuperäisten Maransien muniessa erittäin kookkaita munia on munien koon todettu aiheuttavan vaikeuksia kuoriutumiseen. -70 luvulta eteenpäin on (Ranskassa) jalostettu Maransia munimaan enemmän, jolloin jalostuksella on hieman menetetty munankuoren syvää väriä ja munakokoa. Silti edelleen joillain sukulinjoilla voidaan törmätä kuoriutumisvaikeuksiin.

Kuoriutumisen ongelmat ilmenevät niin, että osa tipuista saattaa saada nokkansa ulos, mutta ei pääse kuoriutumaan/kairaamaan munan kantta kunnolla auki. Syitä tälle ei varmuudella tiedetä. On oletettu isompien munien kuoren olevan liian vahva tipulle tai isoissa munissa olevien tipujen kasvaneen niin suuriksi, etteivät mahdu kääntymään kuoren nakuttelua varten.

Kuoriutumisvaikeutta ehkäisee kuoriutumiskosteus. Osa kasvattajista suihkuttelee munia kuoriutumisvaiheessa suihkepullolla tai nostaa koneen kuoriutumiskosteuden hyvin korkeaksi. Tässä on vaarana, että hitaammin kuoriutuvat tipuset saattavat hukkua kuoriinsa, mikäli kosteaa kuoriutumisvaihetta kestää pitkään.

Minä olen kokeillut ja päässyt 100% onnistumistuloksiin pumpuliaskarteluilla. Niin. Mitäpä minä en keksisi tehdä vaikeimman kautta? Kun Maransien on aika kuoriutua, niin kyttään ja kuuntelen konetta tiiviisti. Kun ensimmäinen nokka on ulkona. Sujautan käden koneeseen, nappaan nokan ulkoiluttajan ja pyöräytän märällä pumpulitukolla rinkulan siihen kohtaan munaa, josta tipu kairaa munan hatun irti. Ja vauhdilla pumpuloitu nokkamuna takaisin koneeseen. Tällöin tipuset kuoriutuvat nopeasti, jopa puolessa tunnissa on pumpulipumputettu tipunen pihalla munastaan ja aloittaa karmean karjunnan tovereilleen.

Toverit kuulevat hoputuksen ja poukkaavat nokkansa pihalle yksiöistään ja minä pyöräyttelen märällä pumpulitukolla kuoritumiskohdat nokkaville nökkösille. Kastelen siis vain kairaamiskohdan, en koko ilmatilaa, enkä koko munaa. Vaivalloista? Kyllä. Mutta ei läheskään niin vaivalloista kuin aukoa kuoriutumatta jääneitä raatoja ulos munista kerta toisensa jälkeen.

Aluksi oletin toki haudontaepäonnistumisten johtuvan haudontakoneideni olosuhteista. Säädin kosteuksia, vaihdoin konetta ja haudotin munia myös eri kanojen alla. Samoin kuoriutumisongelmin. Samaan aikaan samoilla hautojilla, samoilla koneilla, samoilla haudonnoilla muut rodut kuoriutuivat ongelmitta, joten tulin selvään johtopäätökseen, että Maransit tarvitsevat toisenlaiset olosuhteet.

Jos mielikuvittelen tuota kosteuden merkitystä, niin voisin luulla, että merenrantakaupungista kotoisin oleva sulkajalkainen rotu olisi altistunut A) korkemmalle ilmankosteudelle ja B) sulkajalkahautojan käppäiltyä kosteassa ruohikossa aiheuttanee märät jalat kosteuden nousun muniin. En tiedä onko tuolla teorialla mitään todellisuuspohjaa, mutta koitan aina keksiä asioille selityksiä ja kuulustella luontoäitiä, että miten hän homman hoitaisi.

Haudonta ei ole munien muhittamista

Haudonnassa ilmankosteuden lisäksi ilmankierrolla on suuri merkitys. Kun kuoriutuminen alkaa olla käsillä, tökkää tipu munassa nokkansa munan tylpän pään ilmatilaan ja aloittaa hengitysharjoitukset. 

Haudontakoneen ilman tulee vaihtua, jotta munan ilmatilassa riittää tipulle happea. Juuri tällöin moni hautoja sulkee koneen ilmaluukkuja nostaakseen kuoriutumiskosteutta, ja tässä on riskinsä. Kosteus toki kannustaa tipua kuoriutumaan, mutta liian aikainen kosteuden nosto voi saada tipun kuoritumaan liian aikaisin TAI hukkumaan kuoreensa, kun ilmatilassa ei riitäkään happi. 

Ilmankierrosta tulee pitää huoli ja kosteutta nostaa veden pinta-alaa lisäämällä, ei ilmanvaihtuvuutta vähentämällä. Laadukkaimmissa koneissa ilmanvaihdosta vastaa tuuletin.

Liian matalalla kosteudella on myös vaaransa. Tipu joka on nokan kairannut läpi kuoresta päästää reiästä ilmaa munaan. Jos ilma on liian kuivaa voi munankuoren kalvo kuivua ja tarttua tipuun kiinni. Tällöin tipu ei pääse kääntymään ja viemään loppuun kuoritumiskairausta ja kuolee kuoreensa, mikäli sitä ei auteta. Kuoriutujan auttaminen on aina hankalaa ja tuloksena voi olla kuollut tipu. Parempi onkin varmistaa optimaaliset haudonta- ja kuoriutumisolosuhteet kuin korjata virheitä. Muistetaanhan, että "Luonto karsii heikoimmat" - lausahdus ei päde jos luomakunnan kruunu leikkii vajavaisella osaamisella tai puolihuolimattomilla haudontakoneilla.

Jos tipua kuitenkin päätyy/joutuu auttamaan, niin taas märkää pumpulia käpälään ja munankuoren ja -kalvon tuputtelua ja VAROVAISTA kuorimista. Älä kisko! Mikäli kalvo on kuivunut tipuun kiinni, on se hyvin tiukassa ja pahimmoilleen kalvoa repimällä voi repäistä irti palan tipun nahkaa tai jopa siiven. Parempi on kostuttaa kalvoa kunnolla ja varovasti irrottaa märkää kalvoa untuvista. Tipu kyllä kuivuu haudontakoneessa tai tipunaariossa, jahka on päässyt ulos munastaan. Nokkaa älä kostuta, ettei vedä vettä keuhkoihinsa!

Kääpiökoch Pikkumusta Marans-tipujen emona

Mikäli kuoriessa yhtään pirskahtaa verta, täytyy kuoriminen lopettaa heti. Tällöin on vielä kalvoissa verenkiertoa ja tipu voi vuotaa kuiviin. Eli kertaan: parempi on järjestää optimaaliset olosuhteet kuin korjata virheitä. 

Erittäin varteenotettava vaihtoehto hyviin hautomatuloksiin on myös hautomainnokkaan rodun edustaja kanalan kaunistuksena ja tipujen tehtailijana (silkki tai kääpiökoch, vink, vink!)

Seuraavat julkaistavat

Ensi perjantaina blogissa ei munailla vaan grillataan kukkoa. Pysy kanavalla ja tule nautiskelemaan maukkaasta reseptistä, jossa apupoikina pyörivät Siltajoen Sirkuksen hyvää elämää viettäneet viiriäiskukot.

Haluatko saada vieläkin enemmän? Kanakirjeen tilaajille jaan ohjeita, joita en julkaise blogissa. Kanakirje ilmestyy kuun ensimmäinen päivä sähköpostiisi ja sisältää vuodenajan mukaisia vinkkejä kanailuun. 

Helmikuun Kanakirjeessä idätimme kauraa, maaliskuussa katsastimme ulkotarhan kuntoa, huhtikuussa kierrettiin "sika säkissä"-syndrooma kanakaupoilla. Toukokuun kanakirje meni munille ja lupaamani livevideo odottaa edelleen teknisten ongelmien ylittämistä, mutta kesäkuussa sain kynsiini ja jaoin lukijoilleni loistavan opinnäytetyön pienkanalan tautisuojauksesta. Heinäkuussa opastin helteen ja sateen aiheuttamien kananhoidollisten pähkäilyjen kanssa. 

Jos olet jo tilaaja ja joku aihe on mennyt sivu suun, niin kurkkaa sähköpostiohjelmasi Roskaposti- ja Tarjoukset kansiot. Merkkaa Siltajoen Sirkus luotettavaksi lähettäjäksi ja varmista, että paatos ei toista pötki piiloon.

Tilaa maksuton Kanakirje tästä