Monta vuotta olen avioliiton kantimia koetellut haaveilemalla kesäkanoista. Haave on minusta ihan järjellinen, sillä lapsuudenkodissamme oli kanoja useampanakin kesänä. Talvet asustivat lähistön navetoissa tai vuohien seurana porotilalla. Tosin eräänä syksynä tarjoiltiin ihmeen usein kanaruokaa, eikä kanoja kuulemma tarvinnutkaan käydä lähitilalla hoitamassa.
Mieheni lapsuus ei sisältänyt kuin koiria, joten hän ei kanakuumetta ymmärtänyt. Lopulta keksin keinon. Viime vuodenvaihteen tietämillä aloin puhua lampaista. Tarkemmin sanottuna lampaiden hankinnasta. Teho oli ällistyttävä. Mies suostui kanoihin. Säikähti raukka lammashupelointejani niin kovasti. Tai omien sanojensa mukaan ei ole koskaan suostunut kanoihinkaan, mutta minä tulkitsin ulkoaitauksen rakennussuunnitelmat suostumukseksi.
No, eihän tässä vielä mitään myrkkyä. Avioliitto on toistaiseksi kestänyt muutaman kanan ja alle puolen sataa viiriäistä, mutta kun se lammaskuume muuttui harhautuksesta ihan todelliseksi. Ajatelkaa nyt järkisyitä! Sitä ekologisuutta ja rahallisen säästön määrää vaikka. Kuinka oma lammas leikkaa ruohoa: vähentää leikkurin melu ja saastehaittoja. Lampaalle ei tarvitse maksaa ruohonleikkuusta samoja summia kuin teini-Poikaselle. Ja omien lampaiden villa kääntyy kuulemma käden käänteessä omaksi villalangaksi ja toisen käden käänteessä vilteiksi, huiveiksi, sukiksi, pipoiksi, alusvaatekerrastoiksi ja vaikka miksi. Säästyy Bangadesilaisten lasten veriset sormet, rahtikulut, ylikansallisten vaatejättien kateprosentit, mainosneitosten anoreksiat ja kassaneitien rakennekynnet.
On se vaan hyvä, etten vielä viikonloppuna ehtinyt kanalaa tilata. Nyt voin vielä tilaukseen lisätä lampaanmentävän lisäsiiven. Lisäsiiven rahoitan tietenkin tulevaisuuden säästöillä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti