Jengin esittelyä: Kekkonen

Kaiken rakennusdokumentaation jalkoihin on jäänyt itse sirkusväki. Porukkaa on joltisenkin ylenpaljon ja moni ansaitsisi oikeuden olla esittelyissä ensimmäinen, mutta tänä aamuna puolikuudelta herätessäni mieleni valtasi Kekkonen. Pieni japanin viiriäiskukko, joka tuli Sirkukseeni kanana. Ei sentään jäniksenä. Kekkonen pysyi kanana kokonaisen pari päivää ja muuttui kukoksi yhdessä yössä kun oli tullut yhdistetyksi kahden kukon Kanelin ja Suklaan naisvoittoiseen parveen.

Voinet kuvitella kohdallesi: kanelia ja suklaata koko yö, niin ei ole aamu ruusuilla tanssimista. Kekkonen oli kulmakarvat veressä ja pää putipuhtaan kalju. Säikähdin jalkapohjiani myöten, mutta puolikkaassa minuutissa kävi selväksi, että surkuttelua ei tarvittu kuin ulkonäköön. Kekkonen oli voimansa tunnossa. Kajautteli riemastuttavaa TUTTURII kieuntaansa parin minuutin välein. Hiljeten vain kiekaisujen välissä polkemaan Kanelin ja Suklaan tyttösiä. Meno oli kaikessa riemukkuudessaan lähes rietasta. Vanhan kansan mielestä 12 senttisen maakanan nimeäminen Kekkoseksi oli pelkästään pahennusta herättävää. Mutta tarkoitukseni oli tehdä nimellä kunniaa edesmenneelle suurmiehelle: maine ja mielikuva elää vahvana, vaikka olin pahainen taapero U. K. Kekkosen ja YYA-aikakauden aikana. Toisekseen pikkueläjällä on niin suurmiehen elkeet ja loistava kyky pitää jengi tyytyväisenä lähes kakofonisessakin tilanteessa, että viiriäisKekkonen on kyllä ur(h)otöillään nimensä ansainnut!

Viiriäiskukot Kaneli ja Kekkonen

Se olikin sitten ainut yhteenotto kukkokolmikon välillä. Lisäsin parveen muutaman tyttösen ja nyt yhteiselo sujuu hyvinkin mallikkaasti. Kekkosen kalju pää sai muutamassa viikossa takaisin pörheät sulkansa ja kulmakarvojen ruvet paranivat päivissä. Kekkonen on väritykseltään yleinen, ellei yleisin japanin viiriäinen: riista. Erittäin hyvin pöpelikköön maastoutuva ja yksi harvoja värityksiä, joista kanan ja kukon erottaa helposti toisistaan. Tai pitäisi erottaa. Riistan värisellä kanalla on rinnassaan pilkkuja, kukolla rinta on pilkuton ja punertavaan vivahtava. 

Riistaväritys viiriäiskukolla: punertava, pilkuton rinta

Riistaväritys viiriäiskanalla: tummia pilkkuja rinnassa (oik ja takana keskellä)

Edelleenkin Kekkonen on kovaäänisin viiriäinen. Vaikka Kekkonen on hieman hillinnyt kiekumistahtiaan, niin edelleen osaa säikäyttää vetelät housuun kuusiaidan toisella puolella lenkkeileville maalaismiljöönautiskelijoille. Viiriäiskukon kieunta on luonnonlinnuista niin poikkeava ääni ja kanakukon kieuntaa muistuttamaton, että järjestään jokainen vieraamme äimähtää ja kysyy, että mikä TUO ääni oli. Epäuskoa aiheuttaa äänen ja linnun koon epäsuhta. Viiriäiskukon kieunta ei ole pelkästään hauskan kuuloista vaan myös naurettavan näköistä. Pieni maata myöten lyllertävä ja melkoisen mitättömän näköinen otus yht'äkkiä varvistaa ja kajauttaa ilmoille erittäin kovan äänen niin, että koko yläruumis, kaula ja pää tärisevät. Kekkonen vielä kieuntansa päälle katsoo, että "kuulitkos varmasti" ja sitten palaa maan pinnalle pötpöttelemään matkaansa. 

Kekkosella on asenteen lisäksi myös hurjasti rohkeutta. Kiekuu päin näköä myös maatiaiskanan kukkonuorikoille. Kerran pitivät ilta konsertin: musta Rokki-kukko istui hautomamökin katolla ja kiekaisi, Kekkonen kiekaisi maasta, Gamer-kukko istui toisella puolella ulkotarhaa niin ikään korkealla ja kiekaisi. Tätä kilpalaulantaa jatkui pitkään, järjestys pysyi ja ääni kantoi. Kekkonen kaikista lentokyvykkäimpänä oli maassa ja kiekui ylös paenneille itseään viisi kertaa isommille teinikukkosille. Toivon todellakin, että Kekkosella on nimikaimansa mukaisesti tolkkua päässä, eikä lähde härnäämään tai haastamaan itseään rökäleen paljon isompia kanssaeläjiä.