Uusia tulokkaita

Tutustuin viiriäistouhissani erääseen paikalliseen kanahurahtaneeseen. Kun menin ensimmäistä kertaa käymään kerjäysviiriäisiä hakeakseni olin ihan hikinen, multapölyinen ja kunnolla rikkinäisiin pihakamppeisiin verhoutunut mörönpuolikas. Vastassa oli kevyeen kesämekkoon pukeutunut kuvankaunis keijukainen. Tiedättekö tyypin? Sellainen oikeasti häkellyttävän kaunis ihminen, jota täytyy katsoa toisenkin kerran, että onko näkymä totta. Ja sitten joutuukin oikein keskittymään, ettei jäisi tuijottamaan. Näkymän uskomattomuutta pönkittivät kanaset. Ei niinkään, että kananp*ska ja kauneus olisivat yllättävä kontrasti vaan kanasetkin olivat suoraan pilvilinnasaduista, niistä missä My Little Ponyt syövät hattaraa ja kisailevat ruusunpunaisilla pilvillä. Kanoja ja tipuja oli toinen toistaan pörröisempiä, pehmeämpiä ja villitukkaisempia. Aiemmin ollut nähnyt sellaisia kuin kuvissa. Netissä. Mutta, että tuollaisiakin oikeasti on olemassa. Suomessa. Takahikiän perillä. Omakotitalon takapihalla. Todellisuus ON tarua ihmeellisempää.

Pöllämystyneenä sain viiriäiset matkaani ja aloin somesta stalkkaamaan keijukaisen kanakuvia. Oikeasti kerrassaan kuinka KANAT voivatkaan olla hauskan näköisiä, ilmeikkäitä, kauniita. Siis toki omat maatiaiseni ovat ihan ylivetoja, mutta vähän niinkuin ponit on kivoja, hevoset on kivoja, niin samalla tavalla maatiaiset on kivoja ja rotukanat on kivoja. Ihan kivoja. 

Kesän edetessä tämän kanaemokeijukaisen yksi kukkonen oli karannut ja käynyt polkaisemassa aivan toisen sorttista kanarouvaa. Karkausrakkaudenhedelmät eivät sitten sopineet Keijukaisen jalostussuunnitelmiin, mutta olivat syötävääkin söpömpiä (oikeasti, ne hunajamarinaadi broilerit on söpöjä pörröisiä tyyppejä ennen marinaadia). Kinusin ja kinusin ja lopulta Keijukainen tuli siihen tulokseen, että nuoret saisivat hyvä kodin Siltajoen Sirkuksesta. Kahden mustan silkki/kochin kukon ja paduaanikanan tuotosten lisäksi matkustuslaatikkoon sujahti valkoinen silkin ja kochinin sekoitus. Kaikki friseerattuja, eli höyhen on kaartuva ulospäin. Friseerattu kana näyttääkin siltä kuin se olisi ottanut permanentin tai saanut sähköiskun, eli hirmuisen silitettävän hellyttävältä. 

Friseerattu kana on friteerattua olennaisesti pörröisempi.

Olin tuunannut kanin vanhasta ulkoiluhäkistä Pörriäiselle ensikodin. Uusien lintujen tullessa on hyvä antaa tulokkaille ja jo oleville aikaa tutustua toisiinsa pikkuisen välimatkan ja verkon läpi. Kana on parvilintu ja parvessa on tarkka arvojärjestys, jota uudet tulokkaat aina muuttavat. Arvojärjestyksen, eli nokkimisjärjestyksen selvittelyt voivat olla joskus rajuja yhteenottoja, siksi on varsinkin pienempien ja nuorempien kannalta turvallisempaa antaa linnuille aikaa tutustua ilman fyysistä kontaktia. Muuttostressistä ja uuteen paikkaan kotoutumisen rauhasta puhumattakaan. Tulokkaiden pitäminen erillään myös varmistaa, että mahdolliset taudit tai tuhoeläimet eivät leviä koko parveen. Yritän uusia tulokkaita ja häkin vaihtajia aina hemmotella herkuilla, jotta uusi paikka alkaisi heti tuntua mukavalta. Hyvä ruoka, parempi mieli. Pörriäisille tukko silputtua ruohoa oli herkku ylitse muiden. Herkut rauhoittivat uuteen ihmeelliseen paikkaan saapuneita.

Sen sijaan muu jengi ei meinannut pysyä pelihousuissaan:
Pörriäisille varattuun aitaukseen olin pelastanut toipumaan nuoren viiriäiskukon, joka omassa parvessaan oli saanut pääkukolta verisen selkäsaunan. Kun pörriäiset tulivat, pikkuinen viirukukko yritti kiekaista too-oosi hiljaisella äänellä, että "tämä on oikeastaan mun paikka". Toinen mustista Pörriäisistä säikähdyksissään hyppäsi suoraan viirukukon yli. Ihan kuin sarjakuvissa: pomppu suorilta jaloilta.

Nuori ja viriili maatiaiskukko Rokki meni tulokkaista ihan sekaisin ja meinasi tulla tarhastaan läpi. Muut maatiaiskanat olivat jo tulokkaiden tullessa yöpuulla, mutta Rokki ja Poju-pupu saivat hepakan. Varmaan haistoivat uudet tyttelit ja yrittivät päästä hyville kurkkimisholleille. Koska hollit olivat rajalliset, eikä kukko ja kani vieläkään mahdu samoille mestoille oli kurkkimispaikkojen hakeminen melkoista rallia. Kani kyllä kovasti aina yrittää ottaa kanoja kiinni haistellakseen, mutta kanaset ja kukkoset eivät antaudu haistelluiksi. Pelkäävät varmaan joutuvansa maistelluiksi. Niinpä Rokki-kukko istui korkealla, kuikuili ja kiekui minkä palkeista lähti. Poju päivysti maassa, hypähdellen verkkoseinältä toiselle. Ihan kuin siinä ei olisi ollut sirkusta tarpeeksi, niin soma valkoinen Pörriäinen vielä alkoi piipittää Rokille. Mitä lie kertonut. 

Kani on ominut kanojen munintakopin

Kun lopulta olin saanut kaikki yöpuulle: Pörriäiset orrelle, pupun munintakoppiin ja maatiaiset viiriäisten häkin päälle, niin paikalle hyppii pihaharakkamme. Pihaharakka on nopea, tehokas ja äärimmäisen tarkka kissavahti. Vahtii häkkilintuja naapurien kissoilta. Antaa aina kovanokkaiset lähdöt kissoille, jos ne edes yrittävät pihan lintupuolelle. Minun puolesta pihaharakka voisi lähettää kissoja pois myös kasvimaalta. Kaippa harakalla on kontrahti räkättien kanssa, jotka pitävätkin hyvää huolta kasvimaasta, mansikkamaasta, kirsikkapuista, marjapensaista ja oikeastaan kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Harakka siis hyppelehti Pörriäisten häkin lähellä ja pää kenossa katseli tulokkaita. Liekkö vahtinut koko yön, koska oli vielä aamullakin häkin lähellä lähes hievahtamatta. On siinä tunnollinen ja väsymätön työläinen!

Mustat pörriäiset, toisella muodikas liukuvärikampaus.

Että ainakin suurella innolla ja uteliaisuudella pikkuiset on uuteen kotiinsa vastaan otettu.