Reissussa rähjääntyy

"Nyt alkaa olla valmista, pinkaisen äkkiä suihkuun ja sitten vaan pakataan eläimet ja SITTEN päästään lähtemään!" Huikkaan lapsityövoimalle, joka on uutterasti monta viikkoa auttanut, että saadaan kaikkien eläinten olot sellaiseksi, että uskalletaan lähteä 2,5 vuorokauden reissuun. Ruoka- ja lomittajien ohje-varustelu lie ollut helpointa, kaatosateilta suojaavan ison pressun virittely kahden metrin korkuisen aitauksen päälle hankalinta. Onnekseni olin pressun viritellyt jo pari päivää etukäteen ja kokenut monenena aamuna miltä tuntuu kainaloiden pesu parin sadan litran sadevesillä. Tiedäthän, kun koitat nostella pressuun kerääntynyttä vettä niin, että se lähtisi valumaan kohti reunaa ja kippautuisi nätisti aitauksen ulkopuolelle. Hetken se vesimassa totteleekin, kunnes lopulta vauhdilla loiskahtaa takaisin väärään suuntaan, joko jaloissa uteliaana pyörievien kanakatsojien silmille tai käsiä pitkin, kainaloita myöten, kylkien kautta aina kumppareiden suusta sisään asti. Voin kertoa, että kumppareihin ei mahdu kovin montaa litraa vettä.

Entisenä reissutyöläisenä pakkaaminen on helppoa: kodinhoitohuoneessa roikkuu (edelleen) hengareissa ne tyylikkäimmät jakut ja vieressä asuun mäzäävät korkkarit. Nyt on kuitenkin kyseessä kesäretki lasten kanssa, joten jätetään fiineimmät bisnespuvut henkareihinsa. Nappaan laukkuun kesäisiä hepeneitä ja pyydän tytärtä tuomaan parvekkeelta kuivumasta muutaman siistin mekon. Varuilta lenkkarit ja huppari, lomallahan voi olla aikaa käydä vaikka juoksulenkillä! 

Tavarat autoon ja valmiiksi sisustettuihin kuljetusbokseihin 2 kanaa, 1 kukko ja 1 kani. Peace of kakku! Ehdin oikein kehuskelle Viivi-kukolle, että "Nyt sää Viivi pääset naisiin. Ihan omaan kotiin. Lähdet Kirkkonummelle" samalla kun kuljen Viivin aitauksen ohi hakemaan nuorta Pyrstötähteä, seurallista ja sosiaalista araumix kananuorikkoa. Pyrräri tulee kyytiin kiltisti, mutta Pyrrärin velipä aloittaa karmean huudon. Lohdutan veljeä, että kyllä me sullekin koti löydetään. Pyrräri huutaa auton perässä ja veli aitauksessa. Tunnen itseni julmaksi sisarusten erottajaksi, mutta nyt ei ole aikaa tunteiluun on kiire lomalle (kiire, tuo ihana kumppanini, melkein olenkin sen arjen hyörinässä välillä kadottanut). "Lapsityövoima tuotko Viivin, mää haen tuon punaisen nuorikon". 

Kaunis pieni Viivi-kukko pääsee vihdoin omaan kotiin!

En ehdi montaa askelta ottaa kun Viivin tarhasta kuuluu: "Viivi karkasi!" Tuo sylilössykkä, joka on kaksi viikkoa kiekunut tauotta saadakseen naisia. Ja nyt kun lopulta naiset siintävät vajaan 300km päässä niin tuo hyväkäs päättää ottaa juoksukilpailut. Viskaan vesilinnulla sääntöäni, että meillä ei eläimiä jahdata. Viiviä jahdataan. Kolmen matkakuumeisen ihmisen, haavin ja haravan voimin. Tässä jäisi bondin takaa-ajokohtaukset toiseksi. Kaatuilevia kakkasankoja, vesiämpäreitä, kukkapurkkeja, katkeava omenapuunoksa ja bondimaiseen tapaan tämäkin naistenmies pelastautuu koomisilta jahtaajiltaan. Kanalan alle! Ensin maanittelin: "Tule Viivi, saat naisia, pääset isompaan tarhaan. Siellä on alpakoitakin. Tule Viivi lähdetään katsomaan alpakoita." Sitten vakuuttelen: "Sun uus koti on ihana, sieltä sua ei palauteta, saat olla siellä tosi paljon vapaana". Sitten jo uhkailen: "Nyt jos et tule, niin lähdetään ilman sua. Hyvä on Viivi, joudut pataan!" Näin jälkikäteen voin tunnustaa, että tuli huudettua kanalan alle yksi P-sanakin. Lopulta uhkaukset ja lahjonnat meni sekaisin ja loppukin uskottavuus karisi: "Nyt Viivi hitokseen nopeasti tänne. Kirkkonummi on paljon parempi paikka kuin pata. Nyt ala tulla!" 

Viivi-kukko ja kun maailma ei riitä...

"En kuuntele, en kuuntele!"

Arvatkaa tuliko?

Arvatkaa oliko helppo saada punaruskeaa kananuorikkoa kiinni kun koko seurakunta oli nähnyt ja kuullut jahtausoperaation? Arvatkaa lupasinko pyhästi, että enää IKINÄ ei Sirkuksen eläimiä jahdata ja enää ikinä ei lähdetä reissuun. Koska totuus on, että eläimet (niinkuin ihmisetkin) vaistoavat toisen tunnetilan ja reagoivat siihen. Sanoilla voi valehdella, mutta tunteet, eleet ja ilmeet kertovat totuuden. Eläimet aistivat lähtöömme lataantuneet odotukset, jännitykset, stressit ja muun sutinan ja totesivat, että parempi jättää nyt nuo yleensä turvalliset sutisijat vähintäänkin metrin päähän. 

Piti siis ottaa erätauko. Koittaa rauhottua ja miettiä tilanne uusiksi. Alpakat hoitajineen odottavat kaunista kilttiä kukkoa kananuorikoiden seuraksi. Mukaan lähtee siis Viiviä pari kuukautta nuorempi pörröinen kukkonen. Ja Pyrstötähden veli. En vaan henno jättää huutajien väliin kolmeasataa kilometriä, en varsinkaan kun tämä nuoriso on ilman wappia, instaa ja snäppiä. Eihän ne pärjäisi. Ei mitenkään. Toivon hartaasti, että ostaja ei pety kun matkustajien kokoonpano näin äkkiseltään muuttui. 

Karkaava kukko vaihtui karvaiseen kukkoon.

Ja niin päästään lopulta matkaan. Hikisinä, nälkäisinä ja lähes täysin ajallaan klo 12:02. Mielessä matkareitti: Mäntsälään viiriäisten siitosmunia ja sieltä biokaasutankki täyteen, Vantaalle kanipoika, Messukeskukseen lapsityövoima ja kuutio tietokonekamaa, Kirkkonummelle 2 kanaa ja 2 kukkoa ja hotellin kautta äiti ja tytär keskustaan shoppailemaan ylikansallisten ketjujen rytkyjä. Jiihaa, rentoudun jo pelkästä ajatuksesta ;)