Puhhuijaa!

Tänä aamuna tuli turhan täpäkkä muistutus lämpösäteilijöiden varapolttimoista!

Yleensä aloitan tekemään elukkahommat siinä klo 9-10 aikoihin ja samaan aikaan Mister Dee menee ulkotarhaansa hoitamaan ulostushommia. Näin joulun aikaan kuitenkin pienisuulikoila(kin) on syönyt paljon kaikkea höhhöä, joten suoli oli toiminut jo aamuyön tunteina lattialle. Joten vein hänet jatkamaan kakkahommia tarhaan normaalia aikaisemmin.

Koska olin vain yökkärissä ja villatakissa tuolla -14 asteen pakkasessa, niin en taennut jäädä kakkakummiksi vaan menin siksi aikaa kanalaan sanomaan jengille huomenta. Vaan enpä ehtinyt kuin ”Huom”-kohtaan kun huomaan, että terraarion, jossa 4 viikon ikäiset viiriäiset ja 3 viikon ikäiset kanatiput elävät, on pimeänä. Eli lämpölamppu on kylmänä. Aaaargh!

Lisäksi kestopehku on pöhissyt viime aikoina ihan huolella ja olen pitänyt kanalan ikkunaa raollaan ilmanvaihdon takia. Eilen juuri kaivelin pehkusta pois kompostoituneita kohtia ja lisäilin päälle puhdasta purua ja heinää, eli pehkun lämmöntuotto oli hetkellisesti hieman maltillisempi, ikkuna kuitenkin raollaan, koska eilen pakkasta oli vain -5 astetta.

Kanalassa oli ihan ok lämmin, ja viirulaiset jo siinä lämmössä pärjäisivätkin, mutta lämmön muutosta ei tietenkään tehdä kerrasta polttimo poikki pox, vaan pikkuhiljaa lisälämpöä pois vajuttamalla. Kaikki terraariossa olivat hengissä, mutta pörröisinä. Eivät velttoina hypotermiaan painuneina, eivätkä edes kasassa toisistaan eliinjäämislämpöä hakemassa, mutta selkeästi kylmissään/viileinä.

Siilon varastollahan meillä on lämpöpolttimo poikineen ja onneksi, onneksi aina myös kotitontillakin muutama. Näillä pakkasilla hoksasin, että jatkossa pidän ainakin yhtä varapolttimoa kanalassa, enkä kaikkia talon eteisessä. Sillä ihan ihan pienien kohdalla se minuutin hankien läpi kimpoaminen talon eteiseen ja takaisin, voi olla kriittisen pitkä aika (varsinkin kun ei tiedä milloin vanha polttimo on heittänyt henkensä).

Kun alan pimeänä olevaa polttimoa kiertää pois, niin huomaan, että se olikin oikein kunnolla rymytty rikki! Polttimon lasiosa oli murtunut aivan siitä kierrettävän metalliosan kohdalta. Joko viirut tai kanatiput ovat riehuneet oikein voimalla tai sitten samassa tilassa asustava Skunkki-kani on käynyt potkimassa säteilijää (kani ei pääse käsiksi, eikä hampaiksi sähköjohtoihin. Asia joka tulee varmistaa huolellisesti!!!).

Polttimon punainen pölysuoja estää hienojakoista eläinpölyä pääsemästä laitteen sähköosiin.

Sen enempää hajottajia syyttelemättä tai syitä arvailematta ruuvaan uuden polttimon paikalleen, palelijoita lohduttaen, että kohta helpottaa. Vaan eipä helpota. Ei syty, ei. Vaikka tarkastan vielä johdot ja töpselit ja kaiken. Eli säteilijäkin on lakannut toimimasta. (Hutkin syyn sitten myöhemmin, nyt on olennaista saada pikkuporukalle lämpöä)

 

Kuvassa 1-3vrk ikäisiä viiriäisvauvoja. Kuva: Jaakko Manninen

 

Onneksi tähän aikaan vuodesta meidän kanalassa on vielä yllin kyllin tilaa, joten töpselöin ja räppäsen päälle toisen säteilijän, joka on kiinteästi kiinnitettynä erään toisen tipuhäkin ylle. Alan lappaa pikkujengiä ko häkkiin ja samalla toisella kädellä nostelen isoja tukkuja heinää tähän tyhjänä olleeseen häkkiin. Mister Dee ulvoo ulkotarhassaan, että voitais jo mennä sisälle jatkamaan aamukaffin hörppimästä sohvalle, mutta nyt tuo paksuun susiturkkiin pukeutunut hyvä poika saa malttaa mielensä ja pysyä pakkasessa haistelemassa rusakon jälkiä.

Saan pienet lintuset häkkiinsä ja lämpöön, ja osa ryhtyykin heti ahkerasti syömään keitettyjä ja murskattuja viiriäisenmunia, joita heille tarjoilin. Osa ihmettelee uutta häkkiä ja sieltä avautuvia näkymiä. Kukaan ei parkkeeraa lämmönlähteen alle tankkaamaan lämpöä, joten mitään elintoiminnoille tai kasvulle kriittistä ei taida olla ehtinyt tapahtua. Huokaan helpotuksesta!

Että sellainen aamupaidassa viuhahdus tänä aamuna! 

Jos jotain haluat oppia minun kantapäistäni, niin talvella kandee pitää pitkää yökkäriä, ihan jotta ei omatkaan kintut palellu. 

Ja ota onkeesi ennen kaikkea ne varapolttimot! Ehkäpä jopa varalla oleva lämpösäteilijä on halpa lintusten henkivakuutus! Lämpösäteilijällä linnuille saadaan nopeasti lämpöä, patteri tai lämpöpuhallin on hitaampi ratkaisu, koska patteri tai puhallin lämmittää kanalan ilmaa. 

Lämpösäteilijä, eli kansan kielessä lämpölamppu lämmittää linnut. Lämpölamppukin tavallaan myös lämmittää kanalan ilmaa, mutta tehokkuus ja lintujen kannalta lämpöturvallisuus perustuu siihen, että lampun alla on heti päälle kytkettäessä lämmin alue johon linnut pääsevät, toisin kuin esim patterin päälle ei pääse samalla tavalla lämmittelemään. 

Lisää juttua lämmityksestäja lintujen lämmön tarpeesta näissä artikkeleissa:

Kanalan lämmitysratkaisuja - eri lämmitysratkaisujen soveltuvuudesta kanalaan

Talviulkoilijat  - katsaus muutaman eri rodun kylmänkestävyyteen varoittava sana kanalinnun kastumisesta

Kuolleista ylösnoussut tipu - tarina tipujen hypotermian ominaisuudesta ja kuinka siitä selvitään takaisin elävien kirjoihin

Kanalan lämmitys kestopehkulla - ohjeet kestopehkun tekemiseen

Siilon verkkokauppa - tutkittuja ja tosi toimissa testattuja tuotteita sekä rehuja kotikanalaan

 

Nokkimajärjestys - sananen kanaparven hierarkiasta

 

Kana on parvilintu. Parvi tarkoittaa minimissään 3 yksilöä. Parven sisäistä hierarkiaa kutsutaan nokkimajärjestykseksi. Sana nokkimajärjestys tarkoittaa juurikin sitä, että missä järjestyksessä parven yksilöt pääsevät ruokaa nokkimaan. Ensimmäisenä nokkii parven tärkein kana, eli kukon lemppari. Yleensä kukon lempikanoja ovat hyvin munivat ja omanarvontuntoiset kanat. Näille kukko tarjoilee ensimmäisenä herkkupalat.

Sen jälkeen nokkivat muut kanat oman arvoasteikkonsa mukaisesti, sitten pääkukko, sitten sukukupsyyttä lähestyvät kananuorikot, sen jälkeen emojen vieroittamat poikaset ja ihan ihan lopuksi vasta nuoret kukot, jos jotain on sattunut jäljelle jäämään.

Nämä ovat nyrkkisääntöjä kanojen parven hierarkiasta, mutta toki parvissa ja yksilöiden välillä voi olla suuriakin eroja. Lisäksi nokkimajärjestys voi muuttua useammankin kerran vuoden aikana, riippuen siitä mitä parvessa tai asuinpaikassa tapahtuu.

Tyypillisesti parvessa korkeassa asemassa oleva ei välitä nuorisosta tai olennaisesti itseään alhaisemmista, vaan käy arvokeskustelun itsensä veroisten kanssa. Tavallaan arvokkaan aikuisen arvolle ei sovellu heikompien sorsiminen, vaan arvokkaana otuksena tietää, että heikommat häntä kyllä väistävät ilman nokalla asiasta muistuttamista. Jos jonkun yksilön tarvitsee jatkuvasti asemaansa pönkittää muita nokkimalla, on saavutettu asema silloin heikoissa kantimissa (miksipä tämä niin kuulostaa siltä, etten puhu pelkästään kanoista…) ja aseman säilyttäminen vie energiaa.

Hautova ja tipuja hoitava kana voi menettää arvonsa, koska on jonniin aikaa pois parvesta pesässä kököttäessään, mutta monesti saa paikkansa nopeahkosti takaisin (luonteensa vuoksi). Emon tipuilla on sama arvo kuin emolla, niin kauan kuin emo tipujaan hoitaa. Vieroituksen jälkeen ovat sitten juurikin niitä pahnanpohjimmaisia, eli eivät välttämättä ansaitse edes paikkaa orrella, vaan nukkuvat pahnoilla (maassa).

Jos parvessa on useampi kukko, niin monesti viimeistään tässä vaiheessa joku nuorista kukoista ottaa vieroitetut tiput hoivattavakseen ja koittaa näin kasvattaa niistä itselleen oman parven. Paljon näkee myös sitä, että kukko alkaa ruokkia tipuja jo silloin kun ne ovat vielä emon hoidossa. Meillä kun emot tipuineen pääsevät omiin tipuhäkkeihinsä viettämään mammalomaa, niin maailman kaikkeuden suloisinta on kukko, joka hypähtää tipuhäkin päälle tiputtelemaan herkkunokareita häkissä oleville <3

Tällaiset erinomaisesti kukon tehtäviään hoitavat kukot ovat juuri niitä joita haluan kasvattaa. Eli Siltajoella ei pelkästään riitä, että kukko on rodunmukainen ja väripuhdas, vaan lisäksi luonteella on suuri merkitys, sillä luonteenpiirteet helposti periytyvät, mallioppimisesta puhumattakaan!

Pikkuinen kukkopoika kasvamassa mamma alla sisarten kanssa.

 

Muutosten vaikutus

Parven hierarkiaan vaikuttavat monet asiat, mm yksilöiden hormoonitoiminnan muutokset, tai parvesta poistuvat ja parveen saapuvat jäsenet, jopa elintilojen muutokset voivat osaltaan vaikuttaa.

Kanojen hormoonitoiminnan muutoksia ovat sulkasato, muninnan aloitus ja muninnan lopetus. Kukoilla sukukupsyyden saavuttaminen, sulkasato ja vanhuuden tuomat hormoonitasojen laskut.

Sulkasatoileva ja munimaton kana, ei varsinaisesti menetä arvoaan, vaan on tavallaan vain sivuraiteella. Tyypillisesti parvi sulkasatoilee samaan aikaan ja silloin koko porukan käytöksessä on nähtävissä eroja.

Kun nuori aloittaa muninnan, hänen arvonsa nousee ja se kiinnostuuko nuoresta parven pääkukko vai joku kakkoskukoista vaikuttaa tämän nuoren tytsyn arvoasteikolla nousuun. Mummoutuvat, eli muninnan lopettavat kanat tuntuvat säilyttävän arvonsa, ainakin jos ovat olleet korkealla nokkimajärjestyksessä. Mummokanoistakin olisi juttu jos toinekin, täytyypä laulattaa näppistä siitäkin aiheesta.

Myös parven jäsenten kuolema tai muutto vaikuttaa. Poistuneen paikka jää hetkeksi tyhjäksi ja parvitoverit voivat jopa todella kaivata poistunutta, mutta noin 2pv-2vkon aikana järjestys hakee uuden uomansa. Kun meidän maatiaisparven kukko (Sirkuksen ensimmäinen kukko) kuoli, lopetti koko maatiaisporukka muninnan ja osa oli todella apeina, hiljaisina ja nuokkuvina parisen päivää. Pelkäsin jo, että lähteekö multa koko maatiaisjengi sateenkaaren taa. Uuden kukon myötä sitten kanasetkin palasivat kiinni elämänsyrjään ja normaalin arkeen.

Uusien liittäminen parveen

Uudet tulokkaat parveen pistävät aina järjestystä uusiksi. Tulokkaiden ikä, sukupuoli ja luonne vaikuttavat siihen kuinka uusiksi parveutuminen sujuu. Aikaa uuden järjestyksen muodostuminen vie kahdesta päivästä jopa kahteen viikkoon. 

Aikuisilla munivilla kanoilla on aina hyvähkö arvo lähtöparvessaan ja pitävät asianaan säilyttää arvon myös uuteen parveen joutuessaan. Siksi joskus voi nähdä kuinka uusi kana menee rinta ronttingilla uuteen paikkaan ja saattaa jopa piestä muita kanoja tahi uhitella kukoillekin. Tämä on kanan tapa kertoa, että hänen ylitseen ei kävellä.

Uusia parveen laittaessa ohjeistan aina seurailemaan mukana puolesta tunnista pariin tuntiin. Yhteenotot ovat todennäköisiä ja nokkimalla tai toista ajamalla osoitetaan se oma arvo, mutta ihmisen hoteissa olevien eläinten ei saa antaa joutua ajojahdin tai verta vuodattavien välien selvittelyn kohteeksi. 

Miksi? Sehän on eläinten luontaista käytöstä.

Kyllä vain, mutta luonnossa eläessä sillä heikommalla olisi mahdollisuus väistää ja paeta riittävän kauas, vaikkapa kokonaan pois parvesta. Ihmisen rakennuksissa ja tarhoissa väistömahdollisuudet ovat aina rajalliset ja pahimmoilleen välien selvittely voi päätyä vakaviin vammoihin tai jopa hengiltä nokkimiseen. Ja tämä ei ole ok!

Ihmisen on aina varmistettava, että KAIKILLA hänen hoteissaan olevilla eläimillä on hyvät oltavat.

Siksi uusien parveen sopeutumista on vahdittava ja tarvittaessa puututtava.

Puuttumista voi olla mm: yhteenottavien erottaminen ja nostaminen etäämmälle toisistaan, useaankin kertaan. Tai vaikka käden, kumpparin tai haravan väliin laittaminen. Minä käytän samalla aina napakkaa EI – sanaa. Tehosi se sanana tai ei, niin eläimet kuulevat äänestäni ja näkevät kehonkielestäni, että ko käytös ei ole sallittua. Vietän paljon aikaa parvieni kanssa ja pyrin käyttäytymään hyvän johtajakukon elkein (ruuan antaminen, pesien rakentaminen, suojan tarjoaminen jne) jolloin ainakin osa parven jäsenistä myös kohtelee minua pääkukon (tai kukon apurin) tavoin.

Niissä parvissa joissa minulla on pitkäikäisiä kukkoja, joiden kanssa olen erityisen hyvää pataa (esim 6-vuotias Marans-kukkoni Hurjantai), nostan uudet tulokkaat kukon luokse esitellen ja kertoen, että tässä olisi sulle uusia kanasia, joista sun pitää pitää huolta. Edelleen, en usko, että Hurjantai sanojani sanoina ymmärtää, mutta jonkinlaista yhteisymmärrystä meillä on ja ainakin oman nimensä tämä kukkovanhus tunnistaa. Tosin viime vuosina on käynyt niin, että Hurjantain kakkoskukko, ottaa tulokkaat omiin hoiviinsa, varsinkin jos kyseessä on ollut nuorikkoja.

Muistan yhden kesän kun kakkoskukon, Pikkumacco nimeltään, hommiin kuului munintapesien lämmitys ja heinien järjestely munijoille. Oli about keskipäivä ja juurikin muutaman munijan munaushetki meneillään ja Pikkumacco pesässä puuhissaan, kun vein muutaman uuden nuorikon tähän parveen. Voi sitä Pikkumaccolaisen kiirettä, innostunutta energiaa ja höösäystä, kun koitti samaan aikaan saada munijat pesiin, pesät ojennukseen ja samalla liehitellä uusia tulokkaita. Meni sellaista kyytiä pesien, munijoiden ja uusien välillä, että minua kyllä ihan nauratti. Toimeliaisuudesta oli hyötyä, munijat munivat ja nuoret tulokkaat ihastuivat rivakkaan ja kohteliaaseen nuoreen mieheen. Hurjantai tosin ei juuri korvaansa lotkauttanut nuorten meiningeille.

Toinen keino millä parveen sopeutumista voi auttaa on uusien nostaminen orrelle, eli iltayöstä parveen yhdistäminen. Minä en niin tätä itse tee, syistä, että meille tyypillisesti uudet tulokkaat ovat saattaneet matkata pitkänkin rupeaman pahvilaatikossa ja haluan, että löytävät heti ruoka- ja vesipaikat, plus minulla ei ole kameroita kanaloissa ja en saisi itse unta jos joutuisin epäilemään, että mitenkähän siellä sujuu. Siksi mieluummin kököttelen sen tunnin pari mukana kun uusia tulee. Mutta yötä vasten yhdistäminen on toimiva keino ja monesti tilanne aamulla rauhaisa.

Helpointa uusien parveen liittäminen on toki munina. Eli tipunsiemenet hautovan mamman alle, jolloin mamma hoitaa parveen liittämisen kaiken muun äitiysurakan ohella.

Yksin ei ketään kanalintua pitäisi uuteen parveen tyrkätä, sillä se voi olla turhan suuri stressi. Kaksin aina kaunihimpi, jolloin tutuista tulokkaista on toisilleen seuraa ja turvaa uudessa ja oudossa paikassa. Poikkeuksena aikuinen kukko, jonka voi parveen liittää yksinäänkin, kunhan parvessa ei jo ole aikuista kukkoa. Aikuisten kukkojen välillä voimakas yhteenotto on takuuvarma, ja jälki voi olla rajuakin. Tätä en voi mitenkään suositella!

Jos ja kun parveensa haluaa olemassa olevan kukon rinnalle lisää kukkoja, niin ne kannattaa tehdä juurikin lisäämällä munia, jolloin mahdollisuus, että pääkukko hyväksyy pikkupojat kasvamaan apureikseen on parempi, mutta ei toki tällöinkään itsestäänselvää. 

Miten tukea pahnanpohjimmaisten eloa parvessa?

Jos parvessa on paljon yksilöitä, tai kovin eri-ikäisiä yksilöitä, niin ihmisen pitää varmistaa, että kaikki saavat tarpeeksi syödäkseen ja juodakseen. Useampi ruokapiste eri puolilla ja vaikka eri tasoilla kanalaa, samoin vesipiste varmistaa, että myös ne nokkimajärjestyksen alhaisimmatkin ehtivät syödä rauhassa, ilman, että joku on heitä hätistämässä pois. 

Parven pääkukko siis tarjoilee herkut aina lempikanalleen. Ihminen viedessään erityisherkkuja voi joko tukea olemassa olevaa hierarkiaa antamalla herkut pääkukon eteen, joka ne sitten jakaa oma ajatuksensa mukaan. Jos haluaa tukea jonkun arvoa parvessa, niin sen voi tehdä juurikin antamalla herkut ENSIMMÄISENÄ tälle tuettavalle. 

Hyvä keino on myös jakaa herkut useampiin kuppeihin, antaa yksi pääkukolle tarjoiltavaksi ja nostaa muut kupit eri puolille tilaa, jotta aremmat ja alhaisemmatkin pääsevät apajille. 

Tästä tulee mieleeni eräs nuori kukko, joka oli saanut lähdöt parvensa kukoilta ja asusteli jonniin aikaa kanalamme eteisen ylähyllyllä. Olisi voinut asua eteisen lattiallakin, mutta jostain syystä koki sen pienen ylähyllyn omimmakseen. Minä tietysti sitä aina ekana tervehdin kanalaan mennessäni ja nostin hänelle ekan ruokakupin pois käsistä, jotta sain avattua muiden tarhojen hakasia. 

Sitten koitti minun lomani ja olin jokusen viikon poissa. Lintusia hoiti eläintenhoitaja, jonka rutiinit olivat hieman erilaiset. Niin mitä tekee tämä nuori kukkopoika? Ulottaa sieltä ylähyllyltä eläintenhoitajamme pipon alta pilkistäviin hiuksiin ja nykii hiuksia, jotta hänetkin huomataan. Hoitaja oli jantterin ristinyt tukistajaksi. 

Tavallaan tuo myös kertoo kanojen tavasta osoittaa huomiota ja hellyyttä toisilleen. Olet varmasti nähnyt kukon seisovan paikoillaan ja kanan hellästi nokkivan tai sukivan kukon kaulasulkia? Tai toisinpäin. Kanalintu kun ei itse yltä putsaamaan kaulasulkiaan, niin sen tekee joku hänen erityisen läheinen parvitoverinsa. 

Tukistajan oli varmaan huomionhakemisen lisäksi tarkoitus liehitellä tätä herkkujen kantajaa, varmistaakseen ylhäisessä yksinäisyydessään edes ihmisen parvitoveruus. Sittemmin Tukistaja sai omat kanaset, oman kanailijan ja ylähyllyä hulppeamman asuinpaikan.

Lisää kanatietoa?

Oliko tästä artikkelista hyötyä? Haluaisitko oppia lisää kanoista? Julkaisen säännöllisen epäsäännöllisesti Kanakirjettä, jossa myös kevättalvisin tietoa meillä myytävänä olevista kanoista, kukoista ja siitosmunista. Kanakirje on maksuton sähköposti, jonka voit tilata liittymällä postituslistalle. Listalta voit poistua silloin kun siltä tuntuu. Liity Kanakirjeen tilaajaksi TÄSTÄ

Muita artikkeleja kanojen ja kukkojen käyttäytymisestä parvessa:

Voiko samassa parvessa olla monta kukkoa?

Talviulkoilijat - tarinoita kanojen käytöksestä ja reviiristä

Kukkoiluja - kukon aggressiivinen käytös

Kanojen ulosmuutto - kana on rutiineihin sitoutunut eläin 

Siilon verkkokaupasta löytyy opaskirjoja, videoita ja webinaareja monista eri aiheista. 

Sadekesän ajatuksia lintuinfluenssa-uhkan varjossa

 

Näin viime yönä unta, että MINULLA oli suolinkaisia. Todennäköisesti ja ihan varmasti ei ole, sillä:

• perssulkani eivä ole rapaiset
• munintani ei ole laskenut
• enkä varsinkaan ole laihtunut

Kaikki nuo ovat merkkejä joista voi epäillä kanalla olevan suolinkaisia, tai jokin muu vaiva.

Päätin kuitenkin varuilta jakaa Sirkuksen Facebook-sivuille uusiksi tuon muutaman vuoden takaisen blogi-jutun suolinkaisista. Aina ennen kuin jaan uusiksi, niin luen juttuni, että olisiko mulla siihen jotain uutta lisättävää. Eipä varsinaisesti ollut, mutta muistin jutusta yhden asian, jota en ole tänä vuonna vielä tehnyt: ulkotarhojen kalkitseminen/tuhkaaminen. 

Kalkki ja tuhka ovat emäksisiä ja nostavat maan happamuustasapainoa niin, että monien bakteerien ja loisten elinolot vaikeutuvat. Eli kalkki/tuhka toimii vähän niin kuin desinfiointina tappaen tai vähintäänkin vaikeuttaen monien haitallisten bakteerien ja loisten kasvua/lisääntymistä. 

 

Ongelmasta toiseen

Tämä on ollut kertakaikkisen outo vuosi, kun vihdoin muuttolintujen aiheuttaman ulkonapitokiellon jälkeen kanaset pääsivät kesäkuussa ulkoilemaan, niin iloa ei riittänyt montaa viikkoa. 

Keski-Suomessa on heinäkuun ajan satanut kaatamalla harvase päivä. Sateeseen en ole päästänyt ulkoilijoita ja sulkajalkaisia kääpiökocheja en edes kovin märkään nurmikkoon, koska lyhytjalkainen lintu kastuu mahaansa myöten ja sulat pysyvät pitkään märkinä. Vaikka aikuista lintua märkyys ei nyt näin lämpimällä ehkä palelluttaisi, niin märässä bakteerit elävät paremmin ja esim kalkkijalkapunkki pääsee helpommin sujahtamaan märkyyden kuivattamien jalkasuomujen alle pesimään. Eli sulkajalkoja ei ehdoin tahdoin kastella, ei ainakaan toistuvasti!

Sateiden hellittäessä olikin sitten jo koko maata uhkaavia lintuinfluenssa tartuntoja havaittu useilla eri paikkakunnilla luonnonlinnuissa. Joten meillä kanaset eivät ulkoile vapaana toistaiseksi.

Ulkotarhamme ovat isohkoja ja valokatteella katettuja, jolloin luonnonlintujen ulosteet eivät pääse kanasten ja viiriäisten ulottuville, mutta on siinä selittämistä parville, että miksi eivät yht´äkkiä pääsekään kukkapenkkien, alhaalla roikkuvien omenapuiden oksien, viinimarjojen ja muiden pihan antimien kimppuun. Maranssit varsinkin oikein kyttäävät tarhan ovella, että ehtisikö livahtaa samalla kun ihminen kulkee.

Toistaiseksi vielä olen kantanut pihan herkkuja linnuille tarhoihin. Jotkut kanailijat, varsinkin lintuinfluenssan tartunta-alueilla ovat ottaneet tiukan politiikan, eivätkä tarjoile linnuilleen mitään ulkoa. Aivan varteen otettava varokeino sekin, johon minäkin saatan siirtyä mikäli tartuntatapauksia ilmenee Keski-Suomessa. 

 

Virikettä ja viihdykettä sisätiloihin

Herkkujen lisäksi koitan järjestää lintusilleni tarhoihin viihdykettä:

viiriäisten häkkeihin vien kukkapenkkien rajakanttauksia, eli tuppoja ruohoista maata. Kuopsuttelevat maa-aineksesta esiin öttiäisiä ja nyhtävät ruohonriekaleet nokkiinsa.Myös kanat nauttivat kaikista kukkapenkkien kitkuujätteistä ja murskatuista kotiloista. Kasa multaisia ja matoisia rikkaruohoja suorastaan riemuksi repeää, kun vauhtijalat käyvät kasaa kuopimaan, että mitäs kaikkea tutkittavaa ja nokittavaa löytyykään.

Lisäksi vien kanoille virikepaaleja, eli heinäpaalin, johon olen sujauttanut mukaan herkkujyviä. Virikepaaleja voit tehdä itse, tai tilata valmiita Siilosta.

Myös noita roikkuvia ruokintakorejani kiittelen lähes päivittäin, koska niihin saa heinät, ruohosilpun, omenat, kaalit jne pysymään kätevästi puhtaana. Paitsi yhdellä leijonaharjas kanilla, joka pitää ruokintakoriaan kiikkuna ja oleskelee korissa olevan heinänsä päällä. Ihan sama miten ylös koitan koria nostella, niin tämä tytsy keinot keksii millä pompsauttaa itsensä koriin köllimään. Ja se hälle sallittakoon olen viritellyt ruokaheinälle muita tsydeemejä.

Niin tai näin, niin nyt kun ulkoilun myötä kesäinenkin elintila on pienempi, niin lisäähän tämä siivouksen ja kuivittamisen tarvetta. Meillä viiriäisten- ja tipuhäkkien kuivikkeet kipataan aikuisille kanoille, mikä myös toimii virikkeenä ja pohjana syksyä varten kohoavaa kestopehkua varten.

Toisen epäonni on toisen onni, sanotaan. En tiedä onko se nyt niin onnea, mutta kahdelta viljelijältäni jäi viime vuoden heinäsadosta paaleja myymättä ja nämä viime vuoden paalit myydäänkin nyt erittäin halvalla pehkuiksi. Kuivaa, mainiota heinää, mutta syöntiheinänä jo hieman ravintoarvojaan menettänyttä, joten heinänpupeltajille maukasta tämän vuoden satoa ja kuopsuttelijoille, läträäjille tai kusiluikuille viime vuotiset kuivikkeiksi. Ei niistä viljelijälle jää edes bensarahoja saati meillä varastolla nostopalkkaa, joten jos vaan tarvihet kuivikeheinää, niin tilaa kerralla useampi paali, kiitos ja kumarrus <3

 

Kuva parin vuoden takaa, Araucana poseeramassa

 

Tällaisillä kienoilla koitetaan Sirkuksessa pärjätä tämä eriskummallinen vuosi. Kuulisin mielelläni, että millaista viihdykettä sinä olet järjestänyt lintusillesi nyt kun ulkonapitokielto koskee jo osaa Suomesta ja suositus koko Suomea.