Rotuesittely: Hollannin valkohuntu - VIERASKYNÄ

Vieraskynän varressa Hannamari Röntynen Oikarinlaidan lintutilalta. Juttu on aiemmin julkaistu Suomen Kanayhdistyksen Munaus-jäsenlehdessä. Juttua on täydennetty haastattelutiedoilla vastaamaan muita rotuesittelyartikkeleja rotuominaisuuksien osalta.

 

ROTUTIETOA

Koko:  
Kana 1,5kg, kukko noin 2kg 

Väritys:  
Valkoinen huntu ja keho musta, valkoinen tai sininen

Ulkonäön erityispiirteet:  
Muhkea pallon tai viuhkan muotoinen sulkapää, virtaviivainen keho

Muninta:  
2-4 munaa viikossa

Munankuoren väri:  
Vaalea

Yleiset taudit:
 -

Rotutyypillinen luonne: 
Helposti kesyyntyvä, lauhkea luonne 

Käyttö:  
Koriste ja näyttelyrotu

 

 

 

 

Kiistelty historia

Alkuun voisin sanoa, että Eurooppalaisen käsityksen mukaan Hollannin valkohuntu ja paduaani ovat eri rotuja. Myös Suomessa käytettävän Pohjoismaiden standardin(rotumääritelmä opus) mukaan nämä kaksi rotua erotellaan toisistaan. Mm. Amerikassa nämä kaksi rotua luetaan yhdeksi ns. Polish tai kääpiö muoto Polish bantam. Molempien rotujen alkuperästä väitellään yhä. Usean käsityksen mukaan kantarotu on sama, mutta valkohuntu lähti kehittymään Hollannissa, Puolassa ja jopa Venäjällä, kun taas paduaani kehittyi italiassa. 

Hollannin valkohuntu on yksi erikoisemmista ja näyttävimmistä roduista

Vielä muutama vuosi sitten rotu oli Suomessa hyvin harvinainen, mutta nykyisin jo useammaltakin kasvattajalta näitä ihanuuksia löytyy.

Valkohuntu on vartaloltaan keskikokoinen ja kana painaa 1,5kg ja kukko hiukan enemmän. Virallinen jalkarenkaan koko on kanoilla 16mm ja kukoilla 18mm. Munat ovat keskikokoisia ja valkoisia, ja niitä putkahtelee nuorilta kanoilta muutamia viikossa. Muninnan kana aloittaa yleensä 6-7kkkohdalla. Vartalon väritys on aina yksivärinen ja hunnun tulee aina olla valkoinen! Standardin hyväksymiä värejä on kolme: Musta valkoisella hunnulla, sininen(harmaa) valk.hunnulla ja koko valkoinen. 

Suomessa on myös paljon splash värityksen omaavia valkohuntuja, vaikkei se meidän käyttämän rotumääritelmän mukaan olekaan hyväksyttävä väritys. Nämä yksilöt ovat pohjaväriltään valkoisia ja vartaloa peittää enemmän tai vähemmän mustat merkit. Valkohunnulla ei kuulu olla partaa, kun taas paduaaneilla se on yleinen. 

Nimensä majesteettinen valkohuntu on saanut upeasta hunnustaan. Hunnun tuleekin olla mahdollisimman valkoinen, vaikkakin Suomen kannoissa hunnun etuosassa on reilusti kropan väritystä. Amerikkalaiseen tyyliin jotkut jopa nyppivät näyttelylinnuiltaa tummia höyheniä hunnusta pois, mikä mielestäni on "vilunki" ratkaisu verrattaessa pitkän linjan kasvatustyöhön. 

Nuori friseerattu valkohuntu

Kanan huntu on pallomainen ja kukolla ennemminkin tasainen viuhka. Kukot aloittavat kiekumaan todella nuorina, jopa kuukauden iässä, ja aikuisen kukon kiekuminen on kimeä ja kantaa pitkälle. 

Suomesta löytyy myös kourallinen kasvattajia, minä mukaan lukien, jotka ovat jalostaneet valkohuntuihin friseeratun, eli kihara höyhenisen kannan. Tämä on tehty pääosin friseerattujen kääpiökochinien avulla. Nämä kiharaiset yksilöt ovatkin vallan mainion näköisiä räjähtäneen höyhenistönsä kanssa! 

Rotuvirheeksi lasketaan hunnuttomuus, eli tuttavallisemmin sanottuna tukattomuus. Eräs verilinja kantaa tätä poikkeamaa ja silloin tällöin tällaisia tukattomia yksilöitä voi putkahdella myös täysin tukallisiltakin vanhemmilta. Tukattomuus on kuitenkin vain ulkonäkövirhe ja tukaton kana on ihan yhtä terve kuin tukallinen versionsa.

Luonteeltaan nämä linnut ovat aivan valloittavia! Valkohuntu kesyyntyy helposti ja on hiukan höntti luonteeltaan, kun taas paduaanit ovat monesti todella arkoja ja säikkyjä. Molempia kasvattaessani olen erityisesti tykästynyt valkohuntuihin. Parhaimmillaan valkohunnut ovat puhtaasti kaltaisiensa joukossa. Massiivisen huntunsa ansiosta nämä viehättävät tukkapäät saattavat helposti joutua toisten kiusaamiksi sekaparvessa, jossa on voimakasluontoisia muita rotuja. Hunnustaan huolimatta nämä kanat näkevät yllättävän hyvin, ja monet lennähtävätkin korkeimmille orsille yöksi. Tosin vapaata liikkumista en voi suositella, kun peittävän huntunsa ansiosta nämä kanat ovat helppoja kohteita luonnossa liikkuville saalistajille. Kana voi myös eksyä helposti. 

Majuri Pöntiäinen tarkastaa peilikuvastaan, että tuliko puhdas tukka

Hollannin valkohuntujen hoidossa on olennaista muistaakin silmien viikottainen tarkastaminen! Hunnun peittämät silmät tulehtuvat suhteellisen helposti, varsinkin jos huntu on likaantunut eikä sitä ole pesty. Näitten lintujen perushoitoon kuuluukin siis säännöllinen "hiustenpesu"! Likaantunut huntu on pestävä esim. koirien hellävaraisella shampoolla ja kuivatettava huolellisesti, ikävien silmätulehdusten välttämiseksi. Joka tapauksessa voin lämpimin sydämin suositella tätä rotua kaikille, jotka haluavat puuhailla välillä turhankin kesyn rodun parissa! Hyvänä esimerkkinä tästä voin kertoa meidän huntukanasta Hellä Lempi Hattusesta. Tämä neiti haluaa päivittäin tulla kauniin kujerruksen kera syliin siliteltäväksi ja suukoteltavaksi. Muutaman kerran hän onkin jopa pyöräyttänyt suloisen valkoisen munan minun syliini, kiitoksena hellyydestä.

                                                                                                      


Kiitos Hannamarille hauskasta jutusta. Lisää valkohuntujen seikkailuja voi käydä katsomassa Oikarinlaidan Lintutilan Facebook-sivuilla, jossa Hannamarilla on ahkerasti myynnissä myös siitosmunia ja monia eri rotuisia kanoja.