tiistai 19. elokuuta 2025

Kodin etsijöitä

 

Meillä kasvatetaan kaiken näköistä ja kokoista kanakansalaista, kukkoja ja viiriäisiä, muutama ankkakin lisääntyy.

Esittelen tässä julkaisussa muutamia uutta kotia ja ihmistä etsivää yksilöä tai parvea. Jos joku olisi sinun kanalaan sopiva, niin laita viestiä tai soita (
0449750415 Marianne), ja kerro millaiset olot teillä olisi tarjolla. Ja minä kerron mielellään lisää meidän tyyppien luonteista ja tarpeista, myös toivon tutustumista eläimeen ennen ostopäätöstäsi.


Pikkisvikkis - maatiaisen ja kääpiökochin rakkauslapsi - VARATTU

Erinomaisen hienokäytöksinen nuorimies, jolla on kaksi omaa kanaa: valkoinen maatiainen (aika kesy) ja ruskea tehari (tosi kesy). Pikkisvikkis vikeltää ihmisen ruokasangon perässä, mutta ei halua tulla syliin. Eikä ole pakko.

Pikkiksen suurin toive ja sen toteutumiseen käyttääkin ison osan valoisasta ajasta, on oman kanalan löytäminen. On tutkinut kaikki enonsa Matti Maatiaisen parven lähellä olevat kotikolot: rehuvaraston, puuliiterin, naapurin puimurin ladon ja käynyt tuvan portaillakin eteistä arvioimassa, pakujen kontit on katsastettu niin oman kuin asiakkaiden. Pikkisvikkis tulee mainiosti toimeen enonsa parvessa ja palvelee myös hänen kanojaan, mutta tuo oman nurkan toive on ilmeisen kiihkeä.

Onko sinulla pätevän Pikkiksen kotikolo siellä valmiina? Pikkis voisi tuoda daaminsa ja opastaa sut mestaripalvelijaksi. Tarvittaessa lastataan Pikkikselle enempikin naista kyytiin, jos kanalasi antaa siihen aihetta.

 


Matti Maatiainen on yksi harvoista ihmistä väistävistä kukoistamme 

Matti tuli kettua pakoon parvineen ja otti siipiensä suojaan myös ruskeita tehareita. Ketun vierailut ja oman ihmisen haavitemppu järkyttivät Mattia niin, että ihminen ilman ruokaämpäriä on epäilyttävä ja väistettävä. Ruokaämpärin kanssa tuttu toveri ja potpotuksella tervehditty. 

Matilla on parvessaan kanoja kymmenkunta ja yksi kakkoskukko, edellä esitelty herrasmies. Matti voi muuttaa yksin tai kanoineen, on noin 1,5-vuotias muutaman maatiaiskannan sekoitus, erittäin hyvin käyttäytyvä ja kanansa hoitava ja ruokkiva. 

Maatiaisveljekset, jotka mieheni on nimennyt, ja jotka voinevat ottaa käyttöön muunkin nimen: Hienokukko ja Mustakukko. Molemmat ovat noin 5-6kk ikäisiä, aloittaneet kiekumisen ja omien naisten kalastelun. Varmoja omia bööniä ei kummalakaan näytä olevan, vaan useampikin nuori kana reagoi poikien herkkulöydöksiin ja paikat orrella vaihtelevat. Tiesitkö muuten, että yleensä ykköskana eli kukon lempikana ja nokkimajärjestyksen arvokkain, nukkuu kukon vieressä orrella. Orsipaikoista voi päätellä (ja oppia) paljon kanojen keskinäisistä suhteista.

Poijjaat saavat tarvittaessa mukaansa 1,5-vuotiaita tehareita munahommia hoitelemaan.

Kääpiökoch pojat väreissä: Splash, Sininen Mottled. Nämä vilistää jalkasulat suheltaen pitkin nurmikkoa, ruusupuskaa ja ryytimaata. Suloisia, kesyjä höpöttäjiä, joille löytyy 1-2 nuorta erisukuista kääpiökochia, tai vastaavasti 1,5-vuotiaita teharikanoja.

Marans poika Blue Copper värissä 3kk ikäinen, eli tätä vielä seurailen millaiseksi kasvaa, mutta tätä voipi kysellä jo.

Sebright kukko Pänisteri ja Appenzeller kanat 3kpl. Mieluiten ko rotujen kasvattajalle, joka katsokoon kuvista ja paikan päällä, onko nämä rotumääritelmän mukaisia vai eivät. Kanojen jaloista hoidettu kalkkijalkaa, teen vähintään 1-2 hoitoa vielä ennen muuttoa, ja toki tarvittaesaa sitten neuvon ja opastan miten edetä.

Kääpiökocheja värissä Sininen Mottled. Nuorikkoja, munivia kanoja, pesueen hautoneita kanoja, kukkopoikia jne. Näitä on lähes vuoden ympäri aina, koska mammat TODELLA hautoo. Kannattaa kysellä toistekin.

Gayuga sekuli ukko ja hänen kaksi siskoaan, mieluiten eri koteihin tai ei ainakaan haudontaan sukurutsan takia. 

Siitosmunista on syyspoistohinnat verkkokaupassa, itävyydet ovat vielä hyvät noin syyskuun ajan, mutta heikkenemään päin, mikä kannattaa ottaa huomioon! 

Siilon syyspoistohinnat TÄSTÄ 

Elokuun viimeinen viikonloppu haen Luomukanalasta 1,5-vuotiaita tehareita, jotka eivät teollisuusmunintaan enää jaksa, mutta hyvällä hoidolla munivat kotikanalassa vielä oikein mainiosti. 

Teharit luovutetaan mieluiten 29.-30.8. viikonloppuna loistarkastettuina ja tarvittaessa lääkittyinä, hintaan 17,50€/kpl, mieluiten vähintään kaksi, jotteivat ole uudessa parvessa yksinäisiä. Annan teharien mukaan ensimmäisten viikkojen ruokinta- ja hoito-ohjeet, sillä saattavat tarvita vahvistusta ja hoitoa. Sairaat tai väsyneen oloiset eivät muuta, vaan jäävät hoitooni.

Tutustuthan tähän rotuesittelyyn tuotantohybrideistä eli tehareista ja ymmärrät, että kanasi voi vaatia hoitoa piankin tulonsa jälkeen tai lopetuspäätöksen.  

Jos joku edellä esitellyistä kiinnostaa, niin laita viestiä tai soita: 0449750415 Marianne

 

Elokuun 29.8. perjantaina Siilon varastolla myyntipäivä klo 15-18.

Lauantaina 30.8. klo 12-15. Tarjouksia, maistiaisia rehuista, pehkuheinäpaalit kaksi yhden hinnalla, kapanpäälle kennoja ja semmosta. Ehkä Darrock silitettävänä. 

Osoite: Sepänrinne 4, halli 7, Leppävesi. Noin 6min Laakkosen liikenneympyrästä Jyväskylästä. Tervetuloa!