Kana nimeltä Kreetta ja harjan ja helttojen ensiapu

Kreetta on alhonkannan maatiainen ja tuli meille poliittisena pakolaisena, ei, ei suinkaan paennut suomalaisuuttaan vaan rivakkaa ja tuittua luonnettaan. Eräs kanailija osti meiltä 2 kääpiökoch nuorikkoa ja pikkukukon. Vietyään nuo pienet rimpulat Kreetan kanalaan, toimi hän niin kuin kuka tahansa suomalainen arvorouva: antoi mekkaloivalle ja kuikuilevalle nuorisolle oppiläksyä olan takaa ja pakarasulat paukkuen.

Immeinen ei tästä tykännyt ja kertoi minulle lyhentävänsä Kreetan egoa kaulan verran. Johon minä tietysti älähdin, että älähän hoppua sen kirvesterapian kanssa, tuumaillaan ja tutkitaan. Meillä kun on monta parvea ja kaiken ikäistä ja kokoista kaksjalkasta, niin ehdotin, että nakkasee Kreetan meille ja minä kokkeilen josko jossain parvessa olisi tuollaisen luonteen mentävä kolonen. Ja olihan meillä.

Kreetta saapasteli ylväänä Marans-Marau parveemme, jossa pääkukko Hurjantai vain vilkaisi omaa rotuaan pienempää kanasta ja käänsi selkänsä. Sen sijaan nuoret Marans jantterit hurmaantuivat blondista Kreetasta ja alkoivat liehitellä, ehdotella ja tarjoilla herkkuja. Kreettaahan ei nuoret pojan klopit mitenkään kiinnostaneet, mutta kävi yhden Maransin ja yhden Araucanan kanssa tuijotus ja yhden nokan kopautus keskustelun, ja sen jälkeen eleli parvessa kuin olisi siellä ikänsä ollut. 

 

Seurasin tätä kaikkea uuden yksilön parveen laittamista tarhassa parven lähellä, jotta puutun jos tutustumiskeskustelut olisivat äityneet tukkanuottasille, kummallakaan rodulla kun ei ole tukkaa ja harjasta nokkastu kohta vuotaa verta PALJON.

Monesti kanojen pään alueen vammat näyttävät ihmisestä kauhistuttavilta ja kirveen varteen kiiruhdetaan. Olisikin hyvä TIETÄÄ, että harjan ja heltan alueet ovat lähes pelkkää verisuonikudosta, hippusella hyaluronihappoa, joten niistä vuotaa verta ihan turkasen runsaan näköisesti. Kuitenkin kanalinnun harja-heltta aines ragoi niin, että muualta kehosta ei pumpata kudoksiin verta, ennen kuin kudosvaurio on korjattu, eli rupeentunut ja kuivuneen veren suojassa. Ja tämä rupeutumis- ja paranemisprosessi tapahtuu ihan tunneissa. Illalla tapelleen kukon harja on aamulla jo rupeutunut tai lähes parantunut ja tappelun jäljet näkyvät vain kuivuneena verenä sulissa, kynsissä, nokassa sekä irronneina sulkina.

Siksi pään alueen vammat tulee ensin suihkuttaa vedellä ja desinfiointiaineella puhtaiksi ja seurata vähintään 2 vuorokautta, jona aikana lintu silmin nähden paranee nopeasti.

Mutta takaisin Kreettaan. Kreetta ei siis ollut mikään riitapukari muuttaessaan uuteen parveen, kunhan nyt vaan oli tullut hieman kovakouraisesti opettaneeksi omaan parveensa tunkeutujia. Sillä täytyy muistaa, että ei olemassa oleva parvesi ole innoissaan uudesta ihanasta rotukanasta tai -kukosta, vaan ensisijaisesti kokee tunkeilijan uhkaksi, kunnes parven rohkeimmat ottavat selvää tulokkaasta ja asettavat sen sille kuuluvaan nokkimajärjestykseen. Lue lisää Nokkimajärjestyksestä

Illalla vielä kävin tietysti tarkastamassa, että oliko elo sujunut samaan malliin mihin lähti käyntiin. Hieman kummastuneena nostelin (huolimattomahkosti nypitttyjä) kulmakarvojani kun näin Kreetan nukkumassa pääkukko Hurjantain vieressä orrella. Klassisesti ykköskanan paikalla. Hoksasin samalla, että eihän Hurjantailla ole ollutkaan ykköskanaa hetkeen.

 

 

Hurstilainen on vanha ukko, eikä niin enää jaksa edes kanojen pylsimisestä tai muistakaan kukon velvollisuuksista kiinnostua saati niitä hoitaa. Vetelee mieluummin herkut omaan napaansa ja jopa ajaa osan kanoista etäämmälle siksi aikaa kun itse mässyttelee. Sitä, että kelpaako Kreetta Hurjantaille tai muulle parvelle ykköskanaksi jäi nähtäväksi. Ja niin vain suomalainen kovin isokupuinen Kreetta lunasti paikkansa. Käppäilee ja herkuttelee Hurjantain kanssa ennen muita ja tulee ihmistä vastaan ensimmäisenä luottaen arvovaltaansa, että ihminen on auliisti kävellyt juuri hänelle tuomaan sangollisen sapuskaa. Ja niinhän myö tehdään!

Ihanuudessaan ja parvesta erottuvassa vaaleudessaan Kreetta on hurmaava, mutta voimakastahtoinen kananen. Ihan niin kuin vanhemman, hyvin munivan kanan parvessa kuuluu ollakin. Ihmisen syliin Kreetta tulee niin tahtoessaa, mutta annapa olla jos ihminen on väärään aikaan tarhaan ajamassa tai kiinni nappaamassa, niin ei siinä immeisen käpälillä ehditä edes vaaleita pyllyhöyheniä hipaista, niin osaava, tarkka, nopea ja omapäinen on kana nimeltä Kreetta.

Vaan mikä lie tarinan opetus?

Kirveen kanssa ei kannata kiirehtiä, jos kukaan ei kärsi henkihieverissä avuntavoittamattomissa, vaan aina saattaa olla konsti tai keino kokeiltavana, jolloin kaulat saavat jatkaa katkeamatonta eloaan. Ethän se sinäkään samalla tavalla viihdy kaikkien lajitoverien kanssa, niin eihän sitä voi kanoiltakaan odottaa: toiset tyypit kun vaan ovat mieluisampia kuin toiset.

Lisää luettavaa: 

Rotuesittely - Marans 

Rotuesittely - suomalainen maatiaiskana 

Rotuesittely - Piikkiön kanta 

 

 

Rotuesittely: Piikkiön kanta - VIERASKYNÄ

Suomalaisen maatiaiskanan Piikkiön kannasta tämän Vieraskynä-artikkelin kirjoitti Vuonue ja Viipsinpuun yrittäjä Piia Aaltonen. 

Piia Aaltonen on kasvattanut Piikkiön kannan lintuja jo yli vuosikymmenen ajan joten hän on ehtinyt nähdä tämän kannan ominaispiirteitä usean kanasukupolven ajan.

Vuonue ja Viipsinpuu on pieni maatalousyritys Paimion Preitilässä, jossa kasvatetaan kanojen lisäksi Kainuunharmaksen lampaita ja myydään näiden sulista ja villasta tehtyjä tuotteita. Kanoista löytyy paljon kuvia ja juttuja yrityksen Facebook-sivulta, upeita sulkakorviksia on Instagramissa ja kotisivuilta saa tilattua tuotteita, esimerkiksi käsin kehrätystä langasta kudottuja asusteita.

                                                                                                                                                                              

ROTUTIETOA

Koko:  

Keskikokoinen rotu

Väritys:  
Vaihtelee mustasta valkoiseen, eniten mustasävyisiä ja ruskeita

Ulkonäön erityispiirteet:  
Sulattomat jalat, harja pieni ja pysty, heltta pienehkö ja pyöreä

 

Muninta:  

4-7munaa/vko munat keskikokoisia, talvella munintatauko, kesällä muninta runsaampaa

Munankuoren väri:  
Vaihtelee valkoisesta rusehtavaan

Yleiset taudit: Elinvoimainen, taudinvastuskyvyn arvellaan olevan  parempi kuin nykyjalosteilla


Rotutyypillinen luonne: 
Kesy, hyväluonteinen

Käyttö:  
Kotitarverotu munintaan ja lihaksi, kestää hyvin kylmää

 

Pitkäikäisiä piikkiöläisiä Paimiossa

Maatiaiskanoja pidetään yleisesti  pienissä kotitarvekanaloissa  tuottamassa munia  ja samalla  mukavina lemmikkeinä.  Itselläni niissä myös yhdistyvät huvi ja hyöty.  Kanojen touhuja on aina mukava seurata  ja kasvatus  mielenkiintoista.  Piikkiöläisemme tuottavat hyvin munia, joita on riittänyt  sekä syötäviksi  että siitosmuniksi.  Kananuorikoita  minulla on myytävänä lähes vuoden ympäri. Poikasten tuotannosta jää yli kukkoja, joita olen kasvattanut  paistikukoiksi itselle ja myyntiin.

Ensimmäiset  piikkiöläiset  hankin itselleni vuonna 2010, muutaman kanan, kukon ja haudottavaksi myös siitosmunia, joista tuli tipuja.  Olin jo vuosia sitten tutustunut samaisiin kanoihin maatalousharjoittelijana ollessani ja minulle oli itsestään selvää, että  haluan olla mukana säilyttämässä maatiaiskanoja.  Liityimmekin heti Luonnonvarakeskuksen  ylläpitämään säilytysohjelmaan. 

Maatiaiskanat ovat elinvoimaisia ja pitkäikäisiä.  Tästä kertoo se, että minulla on yhä  elossa ensimmäiset kanani, jotka jo tullessaan olivat  muutaman vuoden ikäisiä.  Viime kesänä menin sanomaan ääneen, että vanhimmat eivät enää muni. Tämän jälkeen sainkin heti huomata, että vanhus oli pesässä ja päästi pienen hieman hassun mallisen munan.  Yleisesti  piikkiöläiset munivat hyvin useamman vuoden, mutta näköjään myös  vanhat voivat munia harvakseltaan, vaikka heille jo eläkepäivätkin suotaisiin.  Syksyllä sulkasadon myötä tulee munintatauko. Jos kanalassa on pelkkä ikkunasta tuleva  luonnonvalo (sekin riittää), munintatauko kestää muutaman kuukauden. Lisävalolla munintataukoa saa lyhennettyä.

Kylmänkestävyys on maatiaiskanoilla hyvä. Talvella suositellaan +5-10 C:n lämpöä, mutta vaikka  kylmimpinä pakkaspäivinä  lämpötila on laskenut lähelle nollaa, se ei ole haitannut.  Kanoillani on  katettu tarha, jossa ne saavat halutessaan ulkoilla ympäri vuoden. Pakkanenkaan ei haittaa, kun ne  kukkojen johdolla tepastelevat ympäri tarhaa tai nauttivat orrella  talven auringosta.  Jos tipuja tai nuorikoita on ollut kylminä aikoina, niiden lämmöstä olen toki erikseen huolehtinut  lämpölevyllä.

Piikkiöläisiä on hyvin monen värisiä. Yleisimmin ne ovat mustankirjavia tai ruskeita/vaaleanruskeita, mutta harmaitakin on  yleisesti ja jopa kokonaan valkoisia.  Kirjavia  on myös monenlaisia  ja vaikka tipuja on meille vuosien varrella tullut  suuri määrä, joka vuosi tulee  aina  uusi väriyhdistelmä, jota en ole  ennen nähnytkään.  Kanamme saavat hautoa itse, jos vaan haluavat.  Yleisesti piikkiöläisistä sanotaan, että joka 12. kana  hautoo. Olen pitänyt hautovia kanojamme arvossaan ja säilyttänyt niitä itselläni, joten omissa kanoissani olen saanut lisättyä tätä ominaisuutta, joka mielestäni on periytynyt myös poikasille. 

Luonne  on piikkiöläisillä hyvä.  Ne ovat olleet keskenään sopuisia  ja uskallan päästää isojen joukkoon  hautomakoneesta tulleita nuorikoita.   

Siitoseläimet olen valinnut säilytysohjelman suositusten mukaisesti:  en värin mukaan, vaan niiden tulee edustaa läpileikkausta koko parvesta. Myös terveys ja luonne vaikuttavat, mutta koska kaikki ovat olleet erittäin terveitä ja hyväluonteisia, sen perusteella valintaa on ollut vaikeampi tehdä.  Maatiaiskanojen taudinvastustuskyvyn  arvellaankinkin olevan  parempi kuin nykyjalosteilla.

Kukkoset viettien vietävinä 

Maatiaiskanoilla on  ravinnonhakuvietti tallella  ja vapaana kulkiessaan ne löytävät itse monipuolista ravintoa.  Kanalan puolella meillä ei ole ikinä ollut kärpäsiä, koska ne nappaistaan saman tien suuhun. 

Nuorten kukkopoikien tarhassa tämä ravinnonhaku oli viety jo äärimmilleen.  Ne olivat  huomanneet, että tarhan katon läpi kasvavan puun ympärillä  on verkossa aukko  ja sitä kautta  ne kulkivat  puutarhaan ja kompostiin kaivelemaan.  Kun  minä lähestyin  tarhaa  ruokaämpärien kanssa, kaikki olivat kuitenkin aina kiltisti paikalla.  Vasta kun naapurimme alkoivat  innoissaan kertoa, kuinka hauskasti kukot tonkivat kompostin päällä, tämä asia meille selvisi.  Siihen loppuivat kukkojen reissut, sillä  meillä  näkyy  säännöllisesti  niin kettuja  kuin haukkojakin ja omat seikkailut saattaisivat päättyä varsin ikävästi.

Säilytysohjelma maatiaiskanakannan elinvoimaisena pitämiseksi

Maatiaiskanoja on hyvin saatavilla  ja piikkiöläisten kasvattajiakin on useita. Hankkiessaan kanat säilytysohjelmaan kuuluvalta  kasvattajalta  voi siihen myös itse  halutessaan liittyä.  

Luonnonvarakeskuksen koordinoiman suomalaisen maatiaiskanan säilytysohjelman tavoitteena on turvata alkuperäisen ja uhanalaisen maatiaiskanan säilyminen myös tulevaisuudessa, taata maatiaiskanan rotupuhtaus ja ylläpitää rodun perinnöllistä monimuotoisuutta. 

Säilytysohjelmaan kuuluvat ovat sitoutuneet huolehtimaan  eläimistään niin kuin  siipikarjanhoidon hyvät toimintatavat edellyttävät.  Tähän kuuluu, että kanojen elämä on lajinmukaista  ja niiden käyttäytymistarpeet huomioidaan, kuten esimerkiksi ulkoilu  ja pitopaikassa olevat orret , munintapesät  ja kylpypaikka.  

Suositeltavaa on, että säilyttäjällä olisi vain yhtä kanarotua tai maatiaiskantaa, jotta risteytyminen saadaan ehkäistyä. Kanamääristä ja muista tiedoista täytetään vuosiraportti, josta saadaan koottua kannan vuosittainen tilanne. Säilytysohjelmaan liittyvä  sitoutuu sääntöihin neljäksi vuodeksi, jonka jälkeen ohjelmassa olo jatkuu automaattisesti, ellei muuta ilmoita. 

Eviralle on ilmoitettava kanojen pidosta, salmonellanäytteet on otettava säännöllisesti  ja muutkin  normaaliin kanankasvatukseen liittyvät toimet hoidettava. Itse en ole kokenut sääntöjä ollenkaan hankaliksi, vaan joka tapauksessa kasvattaisin kanojani tällä tavalla. Ohjelman tarjoamat koulutukset ja kesäpäivät ovat olleet mukavia tapahtumia. 

Piikkiöläisten  myyjiä löytää  Facebookista  ryhmästä  Eläköön maatiaiskana  ja  myös Luonnonvarakeskuksen sivuilla  on  lista maatiaiskanojen säilyttäjistä.

Tiedossa oleva historia

Kannan historia kuvaus Tarja Ojanteen mukaan. Tarja Ojanne on tehnyt arvokasta ja uraa uurtavaa työtä maatiaiskanojen parissa sekä julkaissut mainion oppaan: Pienkanalan hoitajan opas, jota voi tilata Siipi.net kautta.

Salon kaupungin Kiskossa asuva P. Aavaharju on rekisteröityessään ilmoittanut pitäneensä maatiaiskanoja vuodesta 1983 ja hankkineensa ensimmäiset yksilöt Piikkiöstä J. Nummiselta. Samaa kanakantaa on kuitenkin Aavaharjun mukaan pidetty Kiskossa jo hänen isoäitinsä nuoruudessa. Kanojen lisääminen tapahtui alussa luontaisesti, myöhemmin itse rakennetun hautomakoneen avulla. Aavaharju kasvatti myös vuohia, joiden myötä syntyneiden kontaktien ansiosta on myös kanan poikasia mennyt alusta alkaen vieraille ja näin kanta on levinnyt. 

Lisätietoa piikkiönkannan taustoista saatiin J. Nummisen haastattelusta (2012). Numminen kertoo hankkineensa kanat 70-luvulla Halikosta. Kanat olivat alun perin löytyneet mökkipahasesta itärajalta, Ilomantsin seudulta ilmeisesti 60-luvulla (ellei jo aiemmin). Omistaja ei olisi halunnut luopua yhdestäkään kanasta, mutta sitkeällä suostutuksella Numminen lopulta sai ostaa siitosmunia, joista kanta sitten lähti lisääntymään. Numminen lopetti kananpidon 1994.

Kanat olivat eloisia, väritys vaihteleva. Erityisesti olivat Nummiselle jääneet mieleen vaaleanruskeat yksilöt, joilla oli höyhenissä tumma reunus. Valkoista ei höyhenpeitteessä ollut missään vaiheessa. Jalat olivat (sinertävän) tummat, eikä ”karvajalkoja” ollut. Kanat olivat Leghornin kokoisia, mutta pyöreämpiä, eikä niin pitkäpyrstöisiä.

Piikkiönkanta on ollut viiden suosituimman kannan joukossa koko säilytysohjelman ajan. 

Kannan historia kuvaus Tarja Ojanteen mukaan.

                                                                                                

                                                                                
Kaunis kiitos Piialle ja Tarjalle mainioista kuvauksista tästä maatiaiskannasta. 

Tarja Ojanne viimeistelee tällä hetkellä toista painosta Pienkanalan hoitajan oppaasta. Opas on hyvä käytännön kokemuksen ja tutkimustiedon kautta koottu opus kanaloitsijan käsissä kulumaan. Suosittelen!

Piian lintuja vahingoittamatta tehdyt sulkakorvikset taasen ovat lähteneet valloittamaan ulkomaita. Ihanat elinvoimaiset maatiaisemme matkaavat korujen muodossa maineeseen! 
Verkkokaupasta niitä saa ostettua. Käykäähän ihastelemassa ja tilaamassa.

Myös Eläköön maatiaiskana on lämpimän elinvoimainen ja mukavan ilmapiirin Facebook-keskusteluryhmä niille joita kanssakanailijoitten nokkiminen ja jonninjoutava kukkoilu ei kiinnosta. 

Rotuesittely: suomalainen maatiaiskana

Kanoja harkitsevan kannattaa tutustua eri rotuihin etukäteen. Kanaroduissa on eroja aivan samalla tavalla kuin vaikkapa koiraroduissa. Etukäteistutustumisella löytää omaan käyttötarkoitukseen ja tiloihin sopivat kanaset ja parhaimmillaan hurahtaa kanailuun peruuttamattomasti. 

Tämä on kevään ja kesän 2017 ajan jatkuvan artikkelisarjan avaus, jossa esitellään eri rotuja ja niiden suomalaisia kasvattajia. Etuoikeutettuna aloittajana on oma alkuperäiskarjamme edustaja: suomalainen maatiaiskana, jonka populaatio on tällä hetkellä elinvoimainen. Kiitos elinvoimaisuudesta kuuluu säilytysohjelmalle ja aktiivisille kanaharrastajille, jotka ovat vaalineet ja lisänneet maatiaisia.

Kuvat: Siltajoen Sirkuksen alhonkannan maatiaisia kesäisissä puuhissa. Kuvaaja Mika Pulkkinen Kuvakartano

Historiaa

Suomalaiset maatiaiskanat jaotellaan alkuperän mukaan eri kantoihin. Eri kannoista on tehty jonkin verran geenitutkimusta, jonka avulla on saatu selville, että osalla kannoista on toisiinsa yhteyttä. Sen sijaan ulkolaisia rotuja suomalaisesta maatiaiskannasta ei löytynyt. 

Maatiaiskanan säilytysohjelmaan kuuluu tällä hetkellä yli 400 säilyttäjää ja ohjelman tarkoitus on säilyttää kantoja elinvoimaisina ja erillisinä. Kuitenkin Luonnonvarakeskuksen geenitutkimuksessa kävi esille, että kannat ovat jo jonkin verran sisäsiittoisia. Vaikka kanalintu kestää hyvin sisäsiitosta, on asia minusta merkille pantava. Koska valtaosa säilyttäjistä on harrastajia, uskon säilytysohjelman ohjeistuksen ottavan tiukemmin kantaa sukusiitos aiheseen  lähitulevaisuudessa. Toki säilytysohjelmaan kuuluvia opastetaan ja neuvotaan nykyiselläänkin, mutta parvikokojen ollessa pieniä ja läheistä sukua toisilleen, nousee liiallinen sukusiitos vääjäämättä aiheeksi lähitulevaisuudessa.

   

Miksi se maatiainen sitten on niin ylivertainen säilytettävä?

Maatiaisten vaatimattomuus, kylmänkestävyys, taudinkestävyys ja pitkäikäisyys ovat lyömättömiä etuja!

Maatiaiset ovat aikojen saatossa luonnonvalinnan avulla sopeutuneet elämään kylmässä ja pimeässä pohjolassamme. Toki maatiainenkaan ei ole mikään ihmelintu, mutta vuosikymmenten niukalla ravinnolla ja kylmillä talvilla henkiin ovat jääneet vain parven vahvimmat yksilöt. Kun sukua jatkoivat rankkoihin olosuhteisiin sopeutuneet ja vahvat yksilöt, tuli kanakannasta ajan oloon kestävämpi.

Maatiaisilta tuntuu puuttuvan tyystin herkkyys Marekin-taudille ja muutkin hysterian tavoin leviävät taudit menevät maatiaisten kohdalla ohi parilla aivastuksella. Taudinkestävyyttä ei ole toistaiseksi mikään taho tutkinut tieteellisesti ja nämä kestävyysväitteet perustuvatkin kasvattajien kokemuksiin ja vertailuihin muiden rotujen kanssa.

Julkaistuani artikkelin kanalan valaistuksesta, sain postia monelta maatiaisten kasvattajalta kuinka heillä kanat munivat läpi talven ilman keinovaloja. Huikean upeaa! Eli maatiainen TODELLA on sopeutunut Suomen pitkiin kesiin ja pimeisiin talviin. 

Itse olen huomannut, että maatiaiseni, alhot, munivat vallan mainiosti "kevyemmällä" ravinnolla. Siinä missä täytän maransien tai tehareiden rehuautomaattia viikoittain, tarvitsee maatiaisille täyttää kaura-automaatti ja kantaa kaksin käsin kaalia ja porkkanoita. Rehun kulutuksessa on selvä ja merkittävä ero. 

Kylmänkestävyys on Suomessa etu. Vaan paukkupakkasissa eivät maatiaisetkaan pärjää. Kaikilla eri kantojen edustajilla on riittävän komeat harjat ja heltat, jotka voivat pakkasilla paleltua. Pikkupakkasia, nollakeliä, rännän vihmomista tahi tuulta eivät maatiaiset säikähdä vaan ulkoilevat mielellään lähes säällä kuin säällä. Minun maatiaiset lopettavat ulkoilun kun maa saa valkean peitteen. Luulen, että häikäisevä kummallinen lumi ennemminkin pelottaa kuin paleltaa. Ovelta kyllä käydään kaihoisasti kurkkimassa ja valittamassa kun lunta ei ole lapioitu viheriöltä pois.  

Meillä kanalassa on talvellakin 15 asteen lämpö muiden rotujen ja tipujen vuoksi, mutta osalla kasvattajista maatiaisten talvetustilat ovat nippanappa nollan pinnassa. Päivittäin tarjottavalla lämpimällä juomavedellä ja ruualla autetaan kanoja pärjäämään viileän kauden yli. 

Tarkan markan maatiainen

Valaistus, lämmitys ja ruokinta, kaikki osa-alueita, joihin kanailija saa holvattua pitkän pennin. Maatiaisten kanssa pikkuisen lyhyemmän. Taudinketävyys, elinvoimaisuus ja sitkeys taasen ovat maatiasten kasvattajien etuja, jotka ymmärtää täysin vasta kun käsissä on ollut herkempiä rotuja ja lääkitysrumbaa. Muun muassa näistä syistä suomalainen maatiainen on ehdottomasti vaalittava, säilytettävä ja erittäin suositeltava rotu kotkottajien maailman historiassa.

Oma maa maatiainen, muu maa...

Maatiaiskanoja mielivälle on valinnan varaa yllinkyllin. Keväällä 2016 eri kantojen säilyttäjiä oli yli 400. Osa on aktiivisia poikastuottajia ja osalla nuorikkoja tulee myyntiin silloin tällöin. Säilytysohjelman ulkopuoleltakin löytyy asiallisia kasvattajia ja kantapuhtaita parvia.  

Meillä Siltajoella kasvatetaan alhonkannan maatiaista, vaikka välillä uhoankin ottavani tyrnävänkannan kukon sekoittamaan geenipohjaa, niin oma rakas alho Gempsu on niin yliveto kukko, että hän ei hevillä vaihdu (eikä rokilla tai popilla, tuskin tangollakaan...).

Eri kantojen väleillä ei ole järisyttävän suuria eroja, mutta joitain kuitenkin. Eroja on esimerkiksi ulkonäössä, värissä, koossa, muninnassa, muninnan aloitusiässä ja hautomahalukkuudessa. 

Kaikki maatiaiset ovat kooltaan noin keskikokoisia  ja munivat hyvin, noin 3-5 munaa viikossa, kesällä moni yltää 7 munan viikkotahtiin, ellei ala tehtailemaan tipusia. Eri kantojen munan kuoret ovat väreiltään vaaleita, kerman värisiä tai vaaleanpunertavia.

Millään maatiaiskannalla ei ole sulkajalkoja, partoja tai tukkakampauksia eikä kiharaista friseesulkaa. Jos on, niin silloin vanhemmissa on muitakin rotuja takana, eivätkä nämä enää ole puhtaita maatiaisia. Toisinaan näkee maatiaiseksi nimiteltävän sekarotuisia tai alkuperältään tuntemattomia kanoja. Nämä eivät ole maatiaisia, eikä niiltä voi odottaa maatiaisen kestävyyttä, vaikka sekarotuiset aivan mainioita kanoja voivat ollakin. Ainoa varma tunnistustapa onkin geenitesti tai (asiansa tuntevan) kasvattajan vakuutus, että kyseinen lintu on puhdasrotuinen maatiainen.  

Lämpimästi tervetuloa ihanien maatiaisten maailmaan!

Lisää luettavaa maatiaisista 

Siipikarjaliiton artikkeli

Eläköön maatiaiskana - Facebook ryhmä, josta löytyy keskustelujen ja myynti-ilmoitusten lisäksi linkitys kantakohtaisiin ryhmiin ja kasvattajalistauksiin.

Esittely ja paljon kuvia 
Kanakirjailija Kirsti Hassisen tekemä esittely maatiaiskanoista ja säilytysohjelmasta. Tutustu myös Kirstin kirjaan Omat kanat omat munat

Paljon opetus- ja julkaisutyötä maatiaistietouden lisäämiseksi tehneen Tarja Ojanteen asiapitoinen maatiaiskana esittely Maatiainen ry:n sivuilla. 
 

Jatkuu...

Päivitän tähän kantakohtaisia maatiaisesittelyjä sitä mukaa kun niitä julkaisen. Jos sinulla on kokemusta ja osaamista jonkun maatiaiskannan tai kanarodun kasvattamisesta ja olisit innokas kirjoittamaan Vieraskynä-artikkelin tai antautumaan haastateltavaksi, niin otathan yhteyttä siltajoensirkus@gmail.com ja kerrotaan näistä ihanista kaksijalkaisista muillekin. Hornion- ja Savitaipaleen kannan kasvattajia hakusassa!

Seuraava rotuesittely heittää meidät kanan alkujuurille Kiinaan. Pääsemme tutustumaan ihaniin karvapalloihin, eli silkkikanoihin. Lukemisiin 23.2.2017!  

Muut julkaistut kanarotuesittelyt löydät tästä

5 munintaan vaikuttavaa seikkaa

Kana ei ole mikään munakone. Munintaan vaikuttavia seikkoja on lukuisia, mutta mainio nyrkkisääntö on, että hyvinvoiva kana munii hyvin. Esittelen tässä 5 olennaisinta munintaan vaikuttavaa seikkaa, jotka varmistamalla voit odotella parveltasi herkullisia, ihania tuotoksia.

 

1. Kana

Munintaan luonnollisestikin vaikuttavat kanan ikä, rotu ja mahdollinen sulkasato. Eri rodut aloittavat muninnan eri-ikäisinä. Muun muassa alhonkannan maatiaiset ja kääpiökochit ovat aikaisimpia muninnan aloittajia ja keväällä kuorituneiden tipujen voikin olettaa aloittavan muninan jo 4-5kk iässä. Syys tai talvipoikaset aloittavat tyypillisesti hieman vanhempina.

Kana munii noin 2-4 vuotiaaksi niin, että vanhemmiten muninta vähenee pikkuhiljaa. Harrastajien kanaloissa on vanhempiakin kanoja, jotka pyöräyttävät munan silloin toisen tällöin, mutta keskimäärin varsinainen "hedelmällinen vaihe" kanalta loppuu 3-4 vuoden tietämillä. MUTTA: eri roduissa on suuriakin eroja iän ja muninnan jatkumisen suhteen!

Kanarodut jaetaan erinomaisesti, hyvin ja kohtalaisesti muniviin sekä koristerotuihin. Koristerotujen munantuotantoa ei pidetä kummoisena. Erinomaisia munijarotuja ovat mm Leghorn, Plymouth Rock ja Hy-linet, sekä tietysti tuotantohybridit, joita kasvatetaan kaupallisiin munituskanaloihin. 

Osa roduista tykkää enemmän hautoa ja hoitaa tipusia kuin munia muksautella ruokaa hoitajansa lautaselle. Silkkikanoja nimitelläänkin harrastepiireissä hautomakoneiksi. Jos haaveissa on enemmän munia kuin tipuja, kannattaa rodun valinnassa olla tarkkana!

Harrastekanalassa kanarodun valintaan voivat vaikuttaa muutkin kuin munantuotannolliset seikat, esim saatavuus, taudinkestävyys, luonne, ulkonäkö, koko ja talvenkestävyys voisivat olla tärkeitä huomioon otettavia valintakriteerejä. Koostamalla oman harrasteparvensa eri rotuisista ja vaikka sekarotuisista voi saada jopa enemmän kuin rusinat pullasta.
 

2. Valo

Kana tarvitsee noin 14-16 tuntia valoisaa aikaa muniakseen erinomaisesti. 12 tuntinen valoisa aika lienee minimi.

Pääsääntöisesti kanat munivat kesällä paremmin kuin talvella: Suomessa onkin ruhtinaalliset munintavalot kesäisin. Talvella kanalan valot kannattaa ajastaa päälle viimeistään syyskuussa. Syys-loka-marras-joulukuun voivat valot olla 10-12 tuntia, mikä antaa kanoille sulkasadon lepoajan. Sulkasadossa kanan elimistö lepää muninnasta ja kasvattaa uutta paksua sulkapeitettä suojaamaan tammi-helmikuun tulipalopakkasilta. 

Kanalan valaistuksesta löydät enemmän jutun juurta täältä

Suomalaisten maatiaiskanojen voi olettaa munivan vähemmälläkin valolla, sillä useiden maatiaiskasvattajien kokemusten mukaan maatiaisrodut munivat lyhyemmänkin valoisuuden turvin. Jotkut parvet jopa ihan pelkän luonnonvalon turvin isoikkunaisissa navetoissa.

3. Ruokinta

Muna on proteiinipitoista treenaajien herkkua. Proteiini ei ilmesty munaan tyhjästä, vaan kanan täytyy se kaikki protsku sinne nokkia. 

Teollisten rehujen proteiinipitoisuudet huitelevat yli 20% ja siltikin kanaset aina tilaisuuden tullen ahkeroivat kuopimalla maasta esiin lihaksikkaita kastematoja, koppakuoriaisia tai juoksevat pyrstö suorana jauhelihaa tarjoilevan luokse. Eli eläinproteiinia! Kana on sekasuoja ja monipuolisella ruualla muniin saadaan hyvä maku ja munijalle monipuolisesti ravintoaineita terveyden ja muninnan takaamiseksi. Maukasta kasvisproteiinia kanojen ruokavalioon saa edullisesti riistaherneestä tai pavusta.

Kalkki - kananmunankuoret ovat kalkkipitoisia ja kana tarvitseekin PALJON kalkkia punkeakseen munalleen kunnon kuoret. Siltajoen Sirkuksen herkkuperseet katsoivat epäilevästi kun kerran vein heille kipollisen kanoille myytävää kalkkikiveä. Yksikään ei tainnut nokkaistakaan. Meillä kanoille tarjoillaankin kuivatut kananmunankuoret murskattuina. Olennaista on kuivattaa kuoret kunnolla ja murskata, jottei niissä ole munan makua ja muotoa antamassa vinkkiä munittujen munien syömiseen. Meillä kanat ja viiriäiset saavat kalkkilisää myös säännöllisesti piimäkuureista. Varsinkin syksyyn piimä on ihan ehdotonta kanan voimaruokaa: kalsiumia, rasvaa ja eläinproteiinia. 

D-vitamiini vaikuttaa kalsiumin imeytymiseen, niin ihmisillä kuin kanoillakin. Mikäli kanaset eivät ole saaneet tankata pitkän kesän aikana D-vitamiiniaan suoraan auringosta, niin D-vitamiinilisä on tarpeen talvella. Soppaa lohen perkuujätteistä tai silakkakaurapuuroa silloin tällöin, niin pysyvät munamammojen luut kunnossa ja munat kovakuorisina. Kalan maku EI TULE muniin. Kultaisella kahdeksankymmentäluvulla munissa saattoi olla kalanmakua, mikä johtui erään tuotantokanajalostuslinjan ominaisuudesta kehittää liiallisella rypsirehuruokinnalla muniin kalojen maku. Tiettävästi kyiseistä jalostuslinjan tuotosta ei enää Suomen kanaloissa kotkottele.

3.1. Eroja eri rotujen ruokinnassa

Varsinkin isot rodut tarvitsevat hyvin muniakseen paljon ja energiapitoista ruokaa. Esimerkiksi Maranseillani ei pelkkä munintarehu tunnu riittävän, vaan pari kertaa viikossa täytyy tarjoilla piimätujausta ja nakki- tai jauhelihabiletystä. Epäilen, että avainasemassa on enemmänkin rasva kuin proteiini, mutta tutkimukseni jatkuvat ja raportoin kyllä aiheesta, jahka muodostan joltisenkinlaisen mielipiteen.  

Maatiaiset taasen ovat ajan ja olojen saatossa "jalostuneet" munimaan hieman heppoisemmillakin eväillä. Tuntuu, että maattarit pukkaavat munia, vaikka vain kantaisin kaurasäkin kanalan ohi. Ehkä en kyllin osaa korostaa, mutta suomalaiset maatiaiskanakannat TODELLA ovat tutustumisen arvoisia veitikoita kotikanalaan!

Nuori munintaikäinen tehari, eli tehokana alias tuotantohybridi, munii vaikka mitä tekisit tai olisit tekemättä. Vaikuttaa, että oli olot mitkä tahansa, niin tehotyttö luikauttaa munan lähes yhtä usein kuin kukko laulelee aamunkoiton julistuksiaan. Kärjistän toki, mutta munimaan jalostetuissa lajeissa munatuotos on hyvin suoraviivaisen varmaa. Koska munatuotos on runsasta, syö myös tehotyttö runsaasti. Joten varaudu täyttämään  rehu- ja kaura-automaatteja usein sekä lisäksi kantamaan hauis pullistellen ruuantähteitä, vihreää ja muita herkkuja, jos päädyt hankkimaan tehotyttöjä! 

Sen sijaan sulkasatoinen kana ei muni vaikka syöttäisit kuun taivaalta. Sulkasadosta ja syysruokinnasta voit lukea lisää täältä. 

Eri rotujen elintapoihin ja -vaatimuksiin onkin hyvä tutustua ennen kanojen hankintaa, vaikkapa kyselemällä kokemuksia myyjältä tai muilta ko rodun kasvattajilta/harrastajilta. Sirkuksen rotuihin pääset tutustumaan keväisin ja kesäisin paikan päällä tai näillä sivuilla:
Kääpiökoch
Marans

4. Tila 

Tasaisen lämmin tila ja sopivasti lajitovereita on paras mahdollinen munaustila.

Viihtyisän ja yliampuvan pesäsisustuksen raja on hiuksenhieno ;)

Tutkimusten mukaan kana tunnistaa noin 40 lajitoveriaan, kuitenkin niin, että muninnan parvieläinkin haluaa hoitaa rauhassa yksin. Hyvä nyrkkisääntö onkin, että 4:ä kanaa kohden on oltava 1 munintapesä, vaikka yleensä munat ilmestyvätkin kaikki sinne samaan lempipesään. 

Nuorikkojen voi olla vaikea päästä munimaan lempipesään ja nokkimajärjestyksessä alempana olevat saattavat saadakin häädön kun rouva kuningatar haluaa tulla munansa pyöräyttämään. Siksi on hyvä, että paikkoja on riittävästi. Jos paikkoja ei ole, on kana mestari rakentamaan piilopesiä. 

Hienoimmille munijoille pesän sisustukseen kuuluu
oma palvelija, joka esilämmittää pesän munaa varten.

Niin sanotulla houkutusmunalla, eli tekomunalla voi kanoille näyttää minne olisi hyvä munia. Silloin kun minä teen uuden munintapesän tai jos joudun siirtämään olemassa olevan paikkaa, niin laitan pesään tekomunan näyttämään kanoille mallia, että minne kuuluisi omatkin munaskuukkelit jatkossa sujauttaa. Tekomunat toimivat pääsääntöisesti todella hyvin ohjaamaan kanoja munimaan oikeaan paikkaan.

Hyvä munintapesä on hämärä ja vaikka heinillä täytetty. Munintatouhuun kuuluu päivittäinen pesän järjestely ja heinien lajittelu. 

Liikaa lajitovereita tai vaikkapa riehuva joukko kukkonuorikoita voi vaikuttaa munintaan kielteisesti. Herkimmät voivat ottaa nokkiinsa hässäkästä ja ruuvata munahanat kiinni.  

5. Stressi

Kuten tuli mainittua kana ei ole kone, vaan herkkätunteinen hidalgo, joka helpolla saattaa ottaa nokkiinsa. Kanan tunteisiin meneviä hommia voi olla yksi jos toinenkin, ja kuten suuret diivat konsanaan, ikinä ei voi tietää mistä murjotus syntyy, mutta nämä seikat ovat satavarmoja stressin nostajia:

• liikaa lajitovereita liian pienessä tilassa
• liian kylmä, kuuma tai kostea tila (liika kosteus on paha, paha, paha!) 
• liian suuret lämpötilan vaihtelut nopeassa tempossa
• munintapesä ei ole viihtyisä ja hämärä (lisää pimentävät verhot ja puhtaita heiniä)
• ulkoloisia
• sisäloisia
• ripulia, flunssaa tai muuta hoitamatonta sairautta
• muutot, muutokset, vierailijat tai muut pelonaiheet 

Stressaantuneena tai säikähtäessään kana voi plupsauttaa nahkamunan, eli munan ilman kovia kuoria. Nahkamuna yleensä rikkoontuu hetimiten ja ahnaat nokat nakuttavat munan sisällön pois näkyviltä. Nahkaiset riekaleet voi kuitenkin joskus nähdä ja silloin täytyy antaa hälytyskellojen soida, että miksi joku päästää munan ulos ennen kuin kuorien muodostuminen on ehtinyt tapahtua. 

Minä laskeskelen päivittäin joka parven munatuotoksen samalla kun munia kerään. Munien määrä, muoto ja rakenne kertovat parven oloista ja yksittäisestä kanasta. Jos jotain häikkää ilmenee, niin koitan paikallistaa syyn joko oloihin, ruokintaan tai ihan vaklimalla kyseisen parven kanoja. Minun kanani ovat suhteellisen helppoja vaklittavia, koska kuuluttavat kovaan ääneen muninta-aikeista ja saavutetuista tuloksista. Jos jotakuta ei useampaan päivään kuulu kuuluttamassa, niin alan tarkkailla, että onko munimattomuuden syynä sulkasato vai joku muu aihe. Yleensä on syy selvinnyt jostain edellämainitusta kategoriasta tai sitten munat ovat vain päätyneet sinne kuuluisaan piilopesään, jonka vielä jonain päivänä kohtaan. 

Terttu-tehokana on sitä mieltä, että varastoon piilotetut vanhat pahvilaatikot olisivat parhaita munintapesiä.

Wilpun munalaulu, johon koko seurakunta yhtyy täysin palkein

Oliko tästä artikkelista hyötyä?

Harkinnassa omat kanat tai kanaharrastus alkutekijöissään? 

Kanailijan Ensiaskeleet on 6-7kk pituinen kurssikokonaisuus, josta saat laajat ja kattavat tiedot kanojen hoidosta, ravitsemuksesta, tilatarpeista, parven käyttäytymisestä ja tarttuvista taudeista sekä loisista. Kurssi alkaa 28.3.2024 ja mukaan ehtii viimeistään 10.4.2024. Katso koko kurssin sisältö, aikataulut ja hinta tästä

Lopuksi vielä munamaailmaan syvemmälle sukeltaville lisätietoa: Täältä löytyy pitkä ja erittäin seikkaperäinen, englanninkielinen artikkeli munan rakenteesta ja rakennevirheistä, sekä mikä niitä aiheuttaa.