Angorakanien ulkomajoitus

Eilen oli "Ei paljon järki päätä pakota" -päivä. Tämä postaus käsittelee ihan puuta ja heinää. Jos haluat säästyä kommelluksiltani, oppia itse omista virheistäsi ja päästä pureskelemaan vain kuivakat ohjeistukset, niin skrollaa suoraan viimeiseen kappaleeseen. 

Kuva: Raisa Vehkala. Kuvauskomiikka ja käpälöinti: Tupsuli angorakani

Olen saanut tänä syksynä paljon hyviä ideoita ja pikkuhiljaa alkanut niitä toteuttaakin. Uusin ideani oli köijjätä angorakanien häkit kanatarhaan sisälle. 

Kanat alkavat pikkuhiljaa olla enempi sisällä kuin ulkona, joten tarhassa on tilaa. Angorahan on semmoinen veikeä villainen korvaeläin, joka ei saa kastua. Ja tänä kesänä, tiedättehän, se anteliaalla kädellä annosteltu vesi on ollut erityisen märkää. Angoroideni ulkohäkit on peitetty kaksinkertaisilla pressuilla, mutta niin vaan salakavalat luonnonvoimat uhmaavat urakointejani ja pisarat puikahtavat jostain kastelemaan angoroiden alusina olevia olkia ja heiniä. 

Kanikaan ei ole vesieläin

Emokani poikasineen asustelee sisätiloissa

Siinä kosteissa heinissä kun kaniini temmeltää, niin avot tulee muhkeita huopapallosia. Joulukuusikin olisi kateellinen niistä palleroisista. Huopapallukoiden ainoa harmillinen puoli on, että ne ovat kiinni kanissa. Jotta huovutusharrastus ei aiheuttaisi kaniselle kivuliaita, kutisevia tai ihottumaisia onkhelmia, niin huopumat pitää poistaa. 

Kun minulla valopäällä ei tähän aikaan vuodesta ole mitään muuta puuhaa, niin ajattelin, että säästän monta valoisaa tunteroista työaikaa pallukkapoistopuuhista ja märkien alusten siivoamissessioista kun raahan kanien häkin katettuun kanatarhaan. 

Katetussa kanatarhassa angoroiden häkki ei kastuisi läheskään niin helposti ja koska edellinenkin ideani osoittautui mainioksi, niin tuumasta toimeen. 

Se edellinen idea oli rakennusmuovittaa tarhan verkkoseinät. Ei sada vesi läpi rakennusmuovista ja jos vielä neuvojan neuvoja olisin noudattanut, niin ei myrskykään riekaloisi muovia ihan niin riehakkaasti. Vaan miksipä minä muita kuuntelisin. Tekemällä oppii ja neuvot ovat vain neuvottomille. Tämän takia minä teen paljon ja vähän kaikenlaista. Ikinä ei tiedä mitä kaikkea tulee oppineeksi.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Koska kaikenlaista (erehdystä) on tullut työnnettyä, tungettua, raahattua ja raijjattua tarhoihin ja tarhoista ulos, niin olen jo oppinut, että tarhan oviaukon koolla on merkitystä. Merkittävää merkitystä. Hyvästä suunnittelusta huolimatta minua harmittaa, että kottikärryt eivät mahdu tarhoihini sisälle. Joten tajusin ETUKÄTEEN mitata tarhan oven ennen kuin raijjaan 240cm pitkän ja painavahkon häkin toiselta puolelta pihaa. 

Kanihäkin korkeus on 70cm ja oven leveys 70cm, eli solahtaa sisään sivuttain kuin sinappinen savusilakka. Näppäränä mittasin vielä, että mille seinustalle saisin häkin sijoitettua kätevämmin ja sinne kannoin betonisia pohjakiviä perustuksiksi, päälle kuormalavat ja sieluni silmin näin miten näppärää betonilohkareilla korotettujen kuormalavojen alta on haravoida papanat ja heinätipukkaat pois. Onnittelin itseäni, että kerrankin käytännöllinen ratkaisu, jossa käytön aikaiset tarpeet on huomioitu. 

Sivujuonteena voin mainita, että kesän vesisateessa lionneet kuormalavat ovat ihan eri painoisia kuin rutikuivaa kestopuuta olevat lavat. Uusia onnitteluja sateli säästetyistä kuntosalimaksuista samaan aikaan kun taivaalta tippui sitä jo erittäin kuuluisaa vedyn olomuotoa.

Tuumasta toimeen

Angorakani painaa noin 4 kiloa, kaksi angorakanittajaa painaa siis 8kg, häkissä heinineen ja mökkeineen ne painavat kilot potenssiin 5. Eli laskuopillani mitattuna ihan juuri sen verran, että yksi tirehtööri ja yksi työharjoittelija jaksavat raijjata komeutta 200 metriä kolmen pysähdyksen taktiikalla. 

Onneksi työharjoittelijani on fiksu ja käytännöllinen ihminen ja ehdotti, että siirretään kanittajat jonnekin ennen kuin keikautetaan häkki kyljelleen ja sujautetaan se tarhan sisään sivuttain. Vaan mihinpä työnnät kaksi pitkässä villassa olevaa angoraa tässä vedenpaisumuksen luvatussa maassa? Sisälle ei uskaltanut viedä, sillä rottajahtiin ehdollistunut koiramme ei ehkä erottaisi pitkäkorvaa siimahännästä. Kanala, kanila ja kaikki muut paikat olivat tupaten täynnä jengiä tai märkää maata. Ollapa taskukokoinen angora, niin tämäkin homma olisi ratkennut kädenkäänteessä.Vaan eihän se ole Sirkus eikä mikään missä käsiä käännellään, silmänkäätötemppujahan ne tirehtöörit harrastavat.

Kanien kadotuksen (tirehtöörillähän on silinteri, jos muistatte!) jälkeen tongimme häkin pissisimmät ja papanaisimmat kohdat puhtaiksi ja tulette myöhemmin huomaamaan, että se oli tämän faabelin ainut hyvä idea. Ja eikun häkki kyljelleen ja kohti tarhan ovea. Ovea, joka aukeaa niin, että kulkuaukon varsinaiseksi leveydeksi jää 69cm. Ei hassumpi luku, mutta just nyt sen kriittisen sentin liian vähän. Arvannet? Vauhti ja voima ei riittänyt vaan häkki jäi jumiin puolivälissä matkaa. 

Ei auttanut itku markkinoilla, eikä kiroilu jumissa kanatarhassa. Lopulta keksin, että otetaan ovi irti, niin johan mahtuu. Tämän takia Siltajoella kiinnitetään ruuveilla kaikki mahdollinen ja mahdoton, että purkutyöt sujuvat pärähtämällä. Ohjeistin harjoittelijaa, että mistä meiltä löytyy pora (ja kovasti toivoin, että joku olisi sen edellisen projektini jäljiltä paikalleen vienyt) ja hän löysikin sen sillä aikaa kun minä katselin ovesta ulos ja sisään ramppaavia karkulaisia. 

Seuraavaksi ohjeistin harjoittelijaa hakemaan oikeanlaisen poranterän, jolla ko ruuvit irtoaisivat. Näkyvyys oven saranoihin oli jumituspaikastani hankala, mutta onhan minulla skruuvauspäitä kokonainen sarja. Älähdin vasta siinä vaiheessa kun harjoittelija alkoi purkaa ovea, en siinä vaiheessa kun kyseli poran käyttöohjeita. Älämölön jälkeen kerrattiin mikä on sarana ja miksi se sarana oli tarkoitus irroittaa ja mielellään karmista, ei ovesta. Koko ovea ei tarvitse silputa. Ei varsinkaan kun verkko on nidottu kiinni ja nitoja ei enää toimi. 

Kun sisääntuloaukko oli saatu runnottua kriittisiä sentteja suuremmaksi törmättiin sisätilojen tasoihin. Tai oikeammin tasojen kannakkeisiin. 

Tässä vaiheessa muuttopuuhaa ei enää sadevesi valunut kauluksesta sisään kuin harjoittelijalla, joka kannatteli häkkiä tarhan oven ulkopuolella, minulla virtasi ihan rehellinen ja pahanhajuinen hiki, olinhan katetun tarhan sisällä turvassa vilvoittavilta luonnonvesiltä. 

Vaan eipä hätiä mitiä. Kannakkeet oli kiinnitetty niillä saman pään omaavilla ruuveilla kuin saranatkin, niin äkkiähän ne irtoavat. Porakin sujahti häkin täyttämän oviaukon rakosesta paljon helpommin kuin tirehtööri häkin ali puolelta toiselle. 

Yksi ruuvi, kaksi ruuvi ja kolmas kerta toden sanoo, eli onnistuin taas siinä missä niin monesti ennenkin: surauttamaan ruuvin kannan pyöreäksi. Tiedäthän, ruuveissa on semmoinen kuvio johon se skruuvarin pää sopii. Jos liipasinta hieman liikaa hivelee, niin skruuvarista tulee vähän niinkuin laikka, se ei pyöritä ruuvia vaan pyörii ruuvissa. Kun laikka lanittaa ruuvin kolosessa, niin ei menee montaa sekunnin sadasosaa kun ruuvin kuvio on pyöreä. Ja insinöörit viisaudessaan eivät ole tehneet sellaista skruuvarin päätä joka olisi pyöreä. Eli laikalla hiottuja ruuveja ei saa irti. Ei sitten millään (paitsi hohtimilla kiinniottamalla ja kovalla käsivoimalla, ai mistä muka tiedän?). 

Onneksi kannake oli vahva ja minulla hermo hiiltynyt, niin päädyin vääntämään kannaketta yhden ruuvin varassa. Kuvittelin puun antavan periksi ja ruuvin silpovan sen verran puunsyitä, että saan sen sieltä irti ilman hohtimia. Kattia kanssa. Paikallinen puuyritys on myynyt tarpeisiini aina niin ykkösluokkaista puuta, että siinä ennemmin ruuvi vääntyy kuin puu pilppoutuu. Väänsin siis ruuvilta niskat nurin. Naisellista ja näppärää, mutta oppiipahan olemaan, mokomakin ruuvi!

Ja niin lopulta saimme runnottua kanien häkin sisälle kanatarhaan. Yhtään en halua ajatella, että millä ilveellä se sieltä joskus pois taiotaan kun kaamoksen jälkeen taas koittaa kevät ja kanaset kyselevät ulkotarhansa käyttöoikeuksien perään. Mottonihan on heittää kaikki huolet huomiseen, joita ei tarvitse tänään huolia.

Sen sijaan huomisen huoleksi ei jäänyt häkin syvyys, joka oli silmämääräistä mulkoiluani selvästi laveampi. Paikalleen asetettuna häkin ja tarhassa olevan muun virityksen väliin jäi hulppeat 15cm työskentelytilaa. Kas siinäpä motivaatiota tiputtaa kesäkiloja ja käyttää virityksiin kiinni tarttumattomia työkamppeita. Josko sitä sitten seuraavalla kerralla ihan suosiolla mittaisi siirreltävien aiheiden kaikki ulottuvuudet.

Asian tynkää angorakanien häkeistä

Työtä vieroksuva voisi tässä kohdin kysyä, että miksi se kanien häkki tarvitsi sinne tarhaan tunkea, tai edes kaneja häkkiin. Eikö niitä villapalloja voi tuosta vaan tyrkätä kanatarhaan talvehtimaan. No ei voi. Kanat kakkivat. Paljon. (Huomaatko, ei yhtä ainutta blogiartikkelia, ettenkö pääsisi tähän lempiaiheeseeni: kanankakka. Ah!) 

Vaikka ulkotarhojen pohjat ovat hiekkaa ja niitä on kovasti haravoitu niin, että näkyvät kikkareet, kökkäreet, plöröt ja tujaukset on saatu pois maasta, niin maapohjassa elää melkoinen bakteeriarmeija. Kani jolla on karvaiset käpälät ja joka pesee silmänsä, korvansa ja ties mitkä ulokkeensa nuolemalla käpäliään saisi suuhunsa vähintään komppanian tuollaisesta bakteeripataljoonasta. 

Koska kanojen suolisto kestää hyvin paljon enemmän ja erilaisia bakteereja kuin kanien, niin ne eivät ihan samalla maapohjalla voi elää. Kanalassa, jossa pehkua siivotaan ja vaihdetaan, asia on hieman eri. 

Tosin angorat eivät kanojen kanssa sovi elämään ihan jo villan sotkeentumisen ja sen huopumisen takia. Sen sijaan Sirkuksemme ainut jellona, eli leijonaharjaskani Poju elää kanojen kanssa lämmittäen tipuja, viiriäisiä ja hautojia. Toki Pojukin välillä saa kimppuunsa ilmatorjuntajoukkojen pommituksia, mutta lyhyestä turkista hajupommien poisto on aivan eri mittakaavan puolustustoimenpide kuin 10cm pituisesta silkkisen pehmeästä angoran villasta.

Haaveilen, että talvella kun maa jäätyy ja levitän siihen olkea, niin angoratkin saavat kymmenien neliöden tarhan haltuunsa, mutta niin pitkään kuin maa on sula niin kaivamisriskiä suurempana pidän bakteeristoa. Karkuun kaivamisen ja maabakteerien takia angorakaneillani on joko kuormalavoista tehty ns rakolautalattia tai verkkopohjainen häkki. 

Rakolautalattia on nimensä mukainen laudoista tehty ja rakoja sisältävä lattia. Kuormalavoista on näppärä rakentaa kanitarhoja. Lavojen puu on kestokyllästettyä, jota kanittajat eivät jyrsi toisin kuin ihanan maukasta käsittelemätöntä puuta. Lavan lautojen väleihin kiinnitetään rimoja niin, että raoista tipahtavat papanat, mutta eivät käpälät. 

Kovasti arvostamani, kokenut kanikasvattaja Villaverstaan Jonna Kumpulainen on ohjeistanut rakojen leveydeksi 10-13mm eli noin sentti. Tämä koko-osviitta koskee isoja rotuja ja aikuisia kaneja, pienillä roduilla tai poikasilla se on jotain muuta. 

Toki lautalattian päälle laitetaan olkea tai heinää angoroille, purua tai pellettiä voi käyttää muille roduille. Kanit ovat siistejä eläimiä ja yleensä tekevät ulosteen yhteen ja samaan paikkaan. Kyseiseen paikkaan voi laittaa potta-astian, jossa on reilummin pissaa imevää kuiviketta. Toki lautojen raoista pissa valuu kohtalaisen hyvin maahan. Siivoamista potta-astia helpottaa.

Myöskään verkkopohjalla kanit eivät ole, vaan verkon ja kanin välissä on 3-5cm kerros heinää tai olkea. Oikeasti erittäin kätevä ja hygieeninen ratkaisu, josta muutaman kerran viikossa siivoan pissakakkanurkan ja suurin osa pissasta valuu maahan. 

Niin lauta kuin verkkohäkitkin on korotettu irti maasta, ei pelkästään maan bakteereiden takia vaan myös kanien ruokakupille pyrkivien vierailijoiden takia. Tiiliskivet, betoniharkot tai muut sopivat kivet, joiden päälle muutama joutava jätepuunpätkä tai kuormalava ja korotusosa on valmis. Korotusosan alle on kätevä laittaa rotanmyrkkysyöttejä niin etteivät ulkoilevat kanat, naapuruston kissat tai oma koira pääse myrkkyihin käsiksi. 

Myrkkysyötit asetan pitkiin muovisiin kärhö- tai ruusuruukkuihin ihan pohjalle. Ruukku lappeelleen ja suuaukolle kivenmurikka. Murikka pitää ruukun paikallaan ja jättää rotan tai hiiren pujahdettavan aukon ruukun suulle, mutta kanan tai kissan pää ei ruukun pohjalla olevaan syöttiin yllä. Kun koko komeuden vielä asettaa pahvilaatikkoon, muovilaatikkoon tai tyhjään rehusäkkiin, niin jo on tuotanto- ja lemmikkieläimet turvattu myrkyltä.

Aiheesta lisää muualla blogissa:

Angorakani lemmikkinä - vieraskynä
Angoraista villaa
Ulkotarhan suunnittelu 
Kana ei ole vesilintu - sateelta suojaaminen

Lisää rauhallisen arkemme hulinoita ja turinoita löytyy myös Sirkuksen Facebook-sivuilta. Tervetuloa mukaan joukkoon kummaan!

Angora lemmikkinä - VIERASKYNÄ

Tällä kertaa sain vieraskynäksi Suomen suurimman angorakasvattajan: Villaverstaan Jonna Kumpulaisen. Jonna tunnetaan tuotanto- ja angorakanipiireissä väsymättömänä muiden neuvojana ja opastajana, joka tavoitteellisesti ylläpitää ja jalostaa rodun- ja tarkoituksenmukaista siitoskaniainesta villa-, turkis- ja lihakanikategorioissa. Kirjoittajan tarkempi esittely artikkelin lopussa. Tekstin ja kuva kaikki oikeudet: Villaverstas, Jonna Kumpulainen. Tekstin ja kuvan kopiointi on kielletty, ilman kirjoittajan lupaa.

Angorakani lemmikkinä

Tupsukorvainen, pörröinen ja nallemainen angorakani herättää ihmisissä ihastusta ja huvittuneisuutta. Heti perään useimmat toteavat, että vaikka angora on mahtava kani, he eivät jaksaisi hoitaa sen työlästä turkkia. Onko angorakanin turkinhoito vaikeaa ja millainen angora on luonteeltaan? Onko angorakanista lemmikiksi, vai sopiiko se vain villantuottajien tarkoituksiin? Seuraavaksi paneudumme tarkemmin angorakaniin rotuna, sen soveltuvuuteen lemmikiksi ja rodun erityispiirteisiin, jotka tulee ottaa huomioon angorakanin hankintaa harkitessa. 

Millainen rotu angora on?

Angorakani on lemmikkikanina verrattain harvinainen rotu, sillä sen turkki vaatii enemmän hoitoa kuin lyhytkarvaisten serkkujensa. Pehmeän villansa alla angora on kuten mikä hyvänsä kani, ja sen tarpeet ja ominaisuudet ovat likimain samat kuin kaikkien kanien. Käsityöihmiselle angora on mitä parhain lemmikki. Kani tuottaa ensiluokkaista, erityisen pehmeää, lämmintä ja kutisematonta villaa jopa kilon verran vuodessa. Villasta voi tehdä lankaa tai käyttää huovutukseen. Mikään ei kuitenkaan estä hankkimasta angorakania vain lemmikiksi ja perheen iloksi, mihin se luonteensa puolesta erinomaisesti sopiikin. 

Ensimmäinen huomioon otettava seikka angorakanin hankintaa harkitessa on sen suuri koko. Angora voi helposti painaa aikuisena viisikin kiloa, ja lisäksi tuuhea karva tekee kanista painoaan suuremman näköisen ja oloisen. Angora tarvitsee siis riittävän suuren asumuksen, joka ei käy sille ahtaaksi myöskään pitkässä villassa. Suuri koko tarkoittaa myös suurta jätösten määrää. Erityisesti nesteen kulutus ja sitä myöten myös virtsan määrä ovat angorakanilla kohtuullisen suuria. Kuivitus on syytä hoitaa huolella, sillä hieno villa likaantuu helposti likaisissa alusissa. Puru, sahajauho tai turve eivät sovellu angorakanin kuivikkeiksi, sillä ne takertuvat villaan lähtemättömästi. Sopivia kuivikkeita ovat heinä, olki, sekä erilaiset pelletöidyt kuivikkeet. 

Hauskan ulkonäön lisäksi angorakanin parhaita puolia on ehdottomasti luonne. Rotu on jalostettu villantuotantoa varten, ja sen on täytynyt olla aina helposti käsiteltävissä kerinnän vuoksi. Niinpä angora onkin luonteeltaan rauhallinen, ystävällinen ja yleensä myös helposti käsiteltävä. Toki jokainen kani on yksilö ja jokaiseen rotuun voi aina syntyä myös hankalia luonteita, mutta oman kokemukseni mukaan angora on rotuna helposti kesyyntyvä, ihmisrakas ja lempeä. 

Mikään sporttinen duracell-pupu angora ei yleensä ole pienempiin rotuihin verrattuna. Angorakani ei ole herkkä puremaan. Isokokoinen ja liikkeissään rauhallinen angorakani sopii hyvin myös lapsiperheeseen, kunhan aikuiset opastavat lapsia kanin oikeassa käsittelyssä ja ottavat päävastuun sen hoitamisesta. Myös muihin kotieläimiin angorakani tottuu yleensä helposti, eikä ole tavallisesti kovin reviiritietoinen. Kun tilaa on riittävästi, angoranaaraita voidaan yleensä melko menestyksekkäästi pitää pareittain tai pienissä laumoissa.

Valkoinen punasilmäinen angora on ehkä mielikuvana tunnetuin, mutta nykyisin angorakaneja saa lähes kaikissa väreissä, ja valkoiset ovat käyneet varsin harvinaisiksi Suomessa. Varmista kania hankkiessasi, että se on puhdasrotuinen angorakani. Jos angoraa risteytetään lyhytkarvaisiin rotuihin, saatetaan saada aikaan turkkityyppejä joiden hoitaminen on äärimmäisen työlästä takkuuntumisen ja huopumisen vuoksi. Angorakaneja ei yleensä myydä eläinkaupoissa, vaan niitä saa parhaiten suoraan kasvattajalta. 

Missä angora asuu?

Angorakanin pitopaikan suhteen tärkein seikka on kuivuus. Angora sopii huonosti ulkokaniksi, sillä Suomi on hyvin märkä maa ja vaikka asumuksen saisikin sateenpitäväksi aiheuttavat lämpötilanvaihtelut ja kostea ilma turkin kostumista ja huopumista. Sisätiloissa ilma on yleensä aina kuivaa, ja sisäkanien turkki pysyykin näin ollen kuivana ja selvänä. 

Paksun turkkinsa ansiosta angora viihtyy loistavasti hiukan viileämmissä tiloissa: autotalli, lasitettu parveke, navetta, kuisti tai talvisin viileä yläkerta sopivat sille parhaiten. Jos angora asuu huonelämpötilassa, se ei tuota aivan niin paljoa villaa kuin viileässä tilassa asuessaan. Pitkässä villassa kanille voi tulla helpommin kuuma myös sisällä. Lämpimissä sisätiloissa asuvan angorakanin oloa voi tasoittaa kerimällä turkkia useammin, esimerkiksi jo kahden kuukauden välein. Kanille tämä sopii mainiosti, tasaisempi ja lyhyempi villa on sille mieleen ja kani pysyy pirteänä. 

Paksussa villassa kani kestää kylmää erinomaisesti, kun se on lämpötilaan tottunut. Juuri keritty kani sen sijaan kestää kylmää erittäin huonosti, sillä huolellisen kerinnän jälkeen sille ei jää mitään suojaa viileyttä vastaan. Vastakeritty kani onkin syytä pitää sisällä pari viikkoa kasvattamassa villaa ennen siirtämistä alle +5 asteen lämpötiloihin. Jos kani asuu kylmissä tiloissa talvisin, voidaan se keriä siten, että kanin ylle jätetään 1-2 cm villakerros lämmikkeeksi. 

Seuraamalla kania ja sen turkin kasvua oppii nopeasti näkemään minkä verran villaa kani missäkin lämpötilassa tarvitsee. Paleleva kani istuu tiukassa kyyryssä ja tärisee. Liian kuumassa kani makoilee, hengittää nopeasti, ja sen korvat ovat kuumat. 

Angorakania voi ulkoiluttaa aitauksen lisäksi valjaissa. Kostealla tai sateisella säällä angorakania ei kannata viedä ulos, sillä turkin kastuessa se saattaa huopua. Kastuneen angorakanin turkin saa pelastettua hiustenkuivaajalla. Säädä lämpö viileälle ja puhaltele villa kuivaksi. 

Jos angorakanin kanssa matkustaa, on syytä huolehtia erityisesti, ettei kanille tule kuuma esimerkiksi kesällä. Turkin kerintä muutamaa päivää ennen matkustusta takaa kanille mukavan viileän olon. 

Turkinhoito

Oleellisin ero angoran ja lyhytkarvaisten rotujen välillä on tietysti turkinhoito. Angorakanin turkki koostuu pääasiassa pehmeästä alusvillasta, eikä päällyskarvaa juurikaan ole. Villa kasvaa koko ajan, eikä angora vaihda karvaansa muiden rotujen tapaan. Angorasta ei siis myöskään lähde karvaa. 

Angorakanin turkin tärkein hoitotoimenpide on säännöllinen kerintä. Villantuotannossa olevien kanien turkki leikataan aivan lyhyeksi kolmen kuukauden välein, eli neljä kertaa vuodessa. Lemmikkiangoran turkkia voi hoitaa leikkaamalla sitä tarpeen mukaan useamminkin, ja pitämällä takkuuntuvat kohdat lyhyinä. Näin ollen kerintäurakka helpottuu huomattavasti. 

Työvälineiksi kerimiseen kelpaavat erinomaisesti pyöreäpäiset lyhytteräiset sakset. Kerin itse likimain sata kania vuodessa Fiskarsin lasten askartelusaksilla. Myös trimmauskoneita voi käyttää mikäli löytää sopivan kapean leikkuuterän, mutta tarkista ettei trimmeri tukkeudu kanin hienosta villasta. Vatsapuolen ja jalat joutuu yleensä viimeistelemään saksilla. Neuvoja angorakanin kerimiseen kannattaa kysyä kasvattajalta. Alku vaatii kärsivällisyyttä ja sorminäppäryyttä, mutta kerimisen oppii muutamien kertojen harjoittelulla, ja myös kani tottuu toimenpiteeseen nopeasti. 

Ellei keriminen itseltä suju, voi kanin käyttää turkinhuollossa osaavalla trimmaajalla. Kerimistä ei saa laiminlyödä missään vaiheessa. Jos angorakanin villa kasvaa ylipitkäksi, se lähtee irtoamaan, ja pitkät karvat aiheuttavat vakavan suolitukoksen riskin. Ylipitkä villa myös huopuu erittäin helposti kanin päälle vaikeuttaen kanin liikkumista huomattavasti, ja aiheuttaen iho-ongelmia ja hilsettä. Huopunut villa aiheuttaa myös tukalan olon kanille, sillä se voi kiristää ihoa, eikä kani pääse rapsuttamaan kutiavia kohtia. Huolehdi siis kerinnästä aina ajallaan.

Vastoin yleistä uskomusta angorakania ei välttämättä tarvitse harjata lainkaan. Kaikki kanit eivät pidä harjaamisesta, ja harjaaminen irrottaa aina karvaa. Niskaan ja jalkoihin tulee helposti pieniä huopatakkuja, joita voi halutessaan selvitellä sormin, kammalla tai harjalla, mutta helpoimmin niistä pääsee eroon saksilla. Halutessaan voi angorakanin turkkia hoitaa myös harjaamalla sitä usein, jolloin kypsynyt villa irtoaa harjaan. Villaa ei tule poistaa kanista nyppimällä, koska hyvin harvalta kanilta se irtoaa tarpeeksi helposti. 

Entä terveys?

Angorakanien terveydentila tai sairaudet eivät poikkea muista roduista. Pitkässä villassa olevan kanin iholla tai villan tyvellä saattaa esiintyä hilsettä ilman, että se on hilsepunkin aiheuttamaa. Angorakani saattaa olla hiukan herkkävatsainen, joten totuttaminen uusiin rehuihin tulee tehdä vähitellen. 

Angoran elinikä seurailee muiden samankokoisten kanien elinikää. Vanhan angorakanin villa ei ole kasvultaan ja laadultaan enää välttämättä nuoren kanin veroista. Angorakanin erikoisuutena on ruokahalun heikentyminen pitkässä villassa kerinnän lähestyessä. Joskus kani saattaa lopettaa syömisen kokonaan kun villa on kovin pitkää. Tällöin kani on syytä keriä heti, ja huolehtia siitä että se alkaa syödä. 

Angorakanit ovat ehkä hiukan herkempiä suolitukokselle etenkin jos ne nielevät pitkää villaa. Suolitukoksen tai syömättömyyden ensiapuna pitkävillainen kani keritään, sitä juotetaan runsaasti ja ellei ruoka ala maistua vuorokauden sisällä, on syytä kääntyä eläinlääkärin puoleen. 

Angorakani sopii erinomaisesti lemmikiksi taloon, jossa sillä on tarpeeksi tilaa ja sen turkinhoidosta pystytään huolehtimaan säännöllisesti. Angorakanista saa parhaimmillaan pitkäikäisen lempeän ja kesyn lemmikin, joka on mielellään mukana perheen touhuissa.

Vieraskynän varressa:

Villaverstaan kanilassa Kangasalla kasvatetaan rotupuhtaita angorakaneja useissa väreissä. Panostamme hyvään villanlaatuun ja väriin, suuriin yksilöihin, lempeään luonteeseen ja terveyteen. Meiltä saat myös eettisesti tuotettua angoravillaa sekä muita kanituotteita. Kurkista Villaverstaan facebooksivulle.

Juuri nyt tammikuussa 2017 Villaverstaan kanilassa on myynnissä nuoria madagaskarin värisiä angorauroksia. Kesyjä ja hyvin kasvaneita. Isä on suuri ja komea, todella hyvävillainen musta norjantuonti. Emä erittäin hyvävillainen Villaverstaan oma kasvatti. Pennun hinta 70€ sisältää alv, näyttelykelpoiset tatuoinnit ja sukutaulut sekä ruokapussin. Lisätietoja ja valokuvia osoitteesta jonna.k.kumpulainen@gmail.com 

Kevättalven 2017 aikana Villaverstaalla järjestetään Angorakani kurssi, jossa perehdytään kädestä pitäen angorakanien hoitoon ja kerintään.

Siltajoen Sirkuksen Tirehtööri lämpimästi suosittelee Villaverstaaseen tutustumista!

Angoraista villaa

Viikko sitten tajusin, että syksy saapuu koleine keleineen. Syksyn pimeinä iltoina on ihanaa istua takkatulen loimotuksessa ja neuloa pipoja ja kaulaliinoja. Sukkia ja lapasia ei ole kiva neuloa, koska niihin tarvitaan aina pari. Parin tekeminen, asian toistaminen tismalleen samanlaisena, plääh. Minä en oikein ole ohjeiden noudattaja ja neulomiset(kin) tulee tehtyä enempi ulkomuistista, mutulla tahikka tehdessä säveltämällä. Joten mieluiten pipoja. Jotta neulontahommiin pääsee, niin tarvitaan lankaa. Jotta langankehräyshommiin pääsee, niin tarvitaan villaa. Olen koko kesän odottanut, että naapurini karkailevat lampaat saapuisivat pihaani ja voisin iloisena julistaa: "Löytäjä saa pitää". Mutta ehkäpä lampaat karkausreissuistaan huolimatta viihtyvät mieluummin naapurini pidossa. Joten kävin käsiksi omaan lampaaseeni. Muhkea angorakaniuroksemme Mösjöö Töpseli sai teinipojilta lempinimen Lammas. Täydessä pitkässä karvassaan se todella näyttää hieman pieneltä lambilta.

Tätä kirjoittaessani somessa leviää SEY:n video angorakanien kaltoinkohtelusta. Minun tunteikkailla silmilläni kyseistä videota ei pysty katsomaan. Joten en tiedä onko videoon jo lisätty maininta, että kotimaisessa angorantuotannossa EI TODELLAKAAN käytetä kyseisiä metodeja. Suomalaisten pieni, mutta erittäin omistautunut angoraharrastajajoukko kohtelee eläimiään enemmänkin lemmikkeinä kuin tuotantoeläiminä. Tosin suuressa mittakaavassa angoravillantuottajia ei Suomessa olekaan, vaan kasvattajat kasvattavat omiin tarpeisiin myyden vain hippusen silloin ja tuppusen tällöin kehräysharrastajille. Suomessa (ja tahtoisin väittää, että myös muissa länsimaissa) angorakanien villa keritään hellävaraisesti joko keritsemiskoneella tai saksilla. Keritsemiskone muistuttaa hiustenleikkauskonetta, ei epilaattoria. Minä käytän hiussaksia, koska ne leikkaavat villan hyvin, ilman että aikaa menee saksien nitkuttamiseen ja temppuiluun. Temppuilua tulee riittämiin muissa toiminnoissa. 

Minä olen verrattain kokematon keritsijä, joten Töpselin kerintään hulahti aikaa parisen tuntia. Ei siksi, että Töpsötti olisi rimpuillut, riehunut, laittanut vastaan tai kauhuissaan paennut paikalta. Töpsöttelijä makasi rauhallisesti paikoillaan liikkumatta. Vain kun ojensin selkääni kumarasta asennosta pyyhkiäkseni hikeä otsalta tai ottaakseni huikan vettä niin silloin Töpseli toiveekkaasti työnsi päänsä kaura-astiaan, että joskohan tuo tumpelo jo olisi saanut homman hoidettua. Luulen, että minua jännitti operaatio paljon enemmän kuin tätä reilun vuoden ikäistä jo useampaan kertaan edellisessä kodissaan kerittyä villapalloa.

Näin rentona Töpseli-kani makasi kerinnän ajan

Mitenkä sitten selvisimme villailusta? Kani oli pöydällä kanalahupparini päällä. Hupparin päällä, jotta tassut eivät luista ja kotoisa haju rauhoittaa. Minulla oli kaksi apuria, toinen keskittyi kaniin: jos olisi tarvinnut, niin hän olisi kania rauhoitellut. Nyt apuri lähinnä rauhoitteli minua ja höpötteli koulujuttuja. Toinen apuri nappasi leikatun villan saksista aina ennen kuin tuulenvire tai minun sisäänhengitys liikutteli villatupon ulottumattomiin. Angoravilla on todella pehmeää ja kevyttä ja sitä todella leijaili silmien, suun, nenän, käsien ja korvien lisäksi lähes kaikkialle etupihallemme. Kerrottakoon, että silmistä karvojen pyyhkiminen ei ota luonnistuakseen karvaisilla käsillä, eikä myöskään silmiin puhaltaminen kovinkaan auta, koska puhalluksen mukana tulee vain lisäkarvoja. Onnekseni en käytä piilareita, mutta seuraavaa kertaa varten harkitsen suojalaseja. 

Villa on kasvanut noin 7-8 senttiseksi

Kesti melkein puolijänistä ennenkuin sain luotua lähes toimivan systeemin: harjalla harjasin tuppoa tupoksi, niin että sain etusormen ja keskisormen väliin villaosion. Villa oli tavallaan kuin yhtä tasaista mattoa, josta tuppo-osioiden tekeminen ei ollutkaan niin helppoa kuin esim ihmisen hiuksista. Peukalolla tunnustelin etusormea vasten, että missä menee kanin iho ja sitten sen yläpuolelta leikkasin. Peloissani jätin leikkuuvaran aika pitkäksi: sentistä jopa kahteen senttiin, mutta mieluummin menetän kerätyn villan pituudessa kuin kanini ihossa. Kertaakaan en leikannut kaniin, mikä on selvästi parempi suoritus kuin parturileikeissäni, joissa poikaseni korvat ovat ottaneet osumaa. Onneksi pojalla on isot korvat ja anteeksiantava mieli. Ei liene jäänyt traumoja.

Lähes traumaattista sen sijaan oli leikellä kanin perskarvoja. Todella pelottavaa. Enkä olisi yksin uskaltanutkaan. Kanikuiskaajani piteli kania sylissään, niin että sain homman hoidettua. Tässä kohdin tuli ajatus jatkohoidosta: jatkossa leikkelen kanin perskarvat useammin. Villa takalistossa on kuitenkin likaisempaa, tai vähintäänkin haisevampaa, enkä tule sitä askarteluihin käyttämään, niin sen voin leikata pois useammin. Tiuhemmalla leikkuutahdilla tavoittelen tietysti puhtaampaa ja vähemmän likaa keräävää takalistoa ja villaa. Ei Töpselimies kuitenkaan perspaljaana joudu hihhuloimaan, kunhan vain vähän niin sanotusti siistitään bikinirajaa. Myös etutukka jätettiin, jotta imago ei kärsi. Sen sijaan poskikarvojakin tulen jatkossa lyhentämään tiuhemmin. Töpselin toinen silmä on hieman vuotanut ja poskikarvoihin oli muodostumassa takkua. Lyhyemmät silmänympärys ja poskikarvat ovat heti auttaneet silmää olemaan ärsyyntymättä. Poskikarvojen parturoinnissa täytyy vain olla hurjan tarkkana, ettei leikkaa kanin tuntoviiksiä.

Mösjöö Töpseli lyhyessä karvassaan kolistelee kaurakuppia, että pikkuisen extraa kyllä ansaitsisi näin hitaasta kerinnästä

Kas, näin käden käänteessä kävi villan parturointi. Kehräystä varten tilaamani värttinä saapui postissa ja odottaa seuraavaa käden käännettä, jotta ihanan pehmeä ja kaunis lanka alkaa soljua sormieni lomitse. Ainut mitä jäin empimään: jos pistän sormeni värttinän neulaan, niin tuleeko minusta todellinen prinsessa vai menetänkö vain unettomat yöni? Kas siinäpä pulma!

Töpselin ja Tupsulin poikaset kasvavat ja hurmaavat niin ulkonäöllä kuin luonteellaankin!