3 parasta kanoille kasvatettavaa herkkua

 

Esittelen tässä kolme helppoa kanoille kasvatettavaa ruokaa. Kaikkien kasvatus onnistuu kotipihassa helposti 

muutamilla ohjeilla. Satoa saat osasta jo parissa viikossa, osasta syksyllä ja jotkut tuottavat satoa vuosittain.

1. Kesäkurpitsat ja jättikurpitsat

    

   

    

Kaikki kurpitsat tarvitsevat voimakkaan maan, eli kunnon lannoituksen. Kanalaa pitävällähän sitä lantaa, pehkua 

ja kompostoitunutta orgaanista ainesta on yllin kyllin. 

Kurpitsaa voi kasvattaa siemenistä, jolloin esikasvatus valoisalla ikkunalla on hyvä aloittaa huhtikuun alkupuolella 

viimeistään. 

Kun muutamia euroja maksavat kurpitsan taimet ilmestyvät taimikauppoihin, voi ne jo istuttaa 

kasvupaikkaansa ulos. Paikkakunnasta riippuen suojaaminen hallaharsolla tai rakennusmuovilla voi olla tarpeen 

ensimmäisinä viikkoina öisin. Harso tai muovi luo taimille  pienoiskasvihuoneen, jossa päivällä maahan kertynyt 

lämpö suojaa taimia kylminä öinä. Kohopenkissä hyötyä on vieläkin enemmän, ja minä monesti unohdan harsottaa, 

ja ovat pärjäilleet vuodesta toiseen. 

 

IDEA:

Kokoa kohoppenkki tai kasvulava vanhoista kuormalavoista, valmiista kasvulavoista tai perusta kasvualusta 

olemassa olevan kompostin päälle. Kohopenkki tai kompostissa kasvatus säästää aikaa ja vaivaa: samalla kun 

orgaaninen aines kompostoituu alinna, voi päällä kasvattaa, kunhan lisää noin 10-20cm kerroksen multaa 

istutusvaiheessa.

 

 

 

Kohopenkissä alimmat kerrokset vielä kompostoituvat ja tuottavat lämpöä, josta on kasveille hyötyä. Kesän 

mittaan kasvien juurelle kohopenkkiin voi lisätä orgaanista ainesta: rikkaruohot, risut, ruohosilppu, kakkalaudalta 

kaavitut lannat, banaaninkuoret jne. 

Maatuessaan orgaaninen aines luovuttaa ravinteita, lämpöä ja tuottaa lisää ravinteikasta kasvualustaa.

Lisäksi kurpitsaa kannattaa kastella runsaasti keräämällä sadevesiä talteen tai loiskauttamalla ankkojen vesiastian

lietteen kurpitsan juurelle. Huomaathan: tarvitset ankkoja kasvattaaksesi kanoillesi ruokaa. Totta se on, koska 

netissä lukee!

Kurpitsoiden siemenet ehkäisevät sisäloisia ja ovat ravinteikkaita. Kesäkurpitsa on helppoa syötävää jopa tipuille

ja maistuu toki keittiössäkin.

IDEA:

Ekat pakkasen puraisut eivät haittaa isoja kurpitsoja ja imevät vielä voimaa kuihtuvista varsista ja lehdistä. 

Anna kypsyä rauhassa. 

Tee isoihin kurpitsoihin veitsellä reikiä ja anna kanojen nokkia kurpitsoihin halloween tyylisiä koloja. Tai sitten 

vain halkaise kurpitsa ja anna lintujen syödä siemenet ja sisältö. Osa kurpitsalajikkeista säilyy viileässä 

marras-joulukuulle asti.

2. Mustaviinimarjapensas 

   (myös punainen ja karviaiset, mutta mustaviini ehdottomasti helpoin)

Mustaviinimarjapensaista minulla tulee mieleen lapsuuden työleirit, kun kaikki marjat kerättiin, säilöttiin, 

mehustettiin (ja talvella pakkosyötiin) mökiltä, kodin pihasta, ukin talon pihasta ja enon mökiltä. Just kun oli 

selvitty alkukesän raparperiurakoista…

Nykyään oman kotini pihassa mustaviinit retkotteleekin nokkosten, vuohenputkien ja kukkaketomaisten heinien 

keskellä tontin varjoisimmassa kulmassa. Ehkä se on jokin freudilainen lipsahdus, että päätyivät kaikista 

synkimpään kasvupaikkaan, jotta kypsyvät vasta monta viikkoa noiden muiden urakkakohteiden jälkeen. 

Sen sijaan tuskin freud kävi potkimassa kumoon marjatukia, sen teki pakkasherra kera tuulen ja tuiskun, 

sekä valtoimenaan nojailevat rikkaruohot. Siitä huolimatta marjani poimii yleensä sukulainen tai kanat. Räkätit

 vie vaan kirsikat ja saskatoonit, happama kunt ei maistu edes ketuille…

Kaikesta minun mustaviinivastaisuudestani huolimatta tämä on erinomainen kasvi kanatarhan sisälle tai 

ulkopuolelle. Juurtuu nopeasti, kasvaa ilman kommervenkkejä, kestää kanojen nokkimisen, tuottaa satoa, 

lehtiäkin voi syödä, niin kanat kuin ihmiset ja kaiken lisäksi jaksaa varjostaa kanatarhaa viimeistään parin 

vuoden jälkeen. 

Meillähän mustaviiniä kasvaa tuon synkän tontin kulman lisäksi lähes jokaisen kanatarhan kulmalla. Vanhimmat 

yltää 2,5 metrin korkeuteen tuottaen viinirypäleisiin verrattavia mollukoita.

NÄIN SE KÄY:

Mustaviinimarjapensasta on helppo hommata: käy kaivamassa pensas mun talon tai mun ukin talon pihasta (ja 

päästä mut urakasta), tai oman sukulaisesi pihasta (jos kerta rakastat lähimmäistäsi enemmän ku mua…). 

 

Istuta kaivamasi pensas maahan juuret alas päin, kastele yksi tai kaksi ämpärillistä suoraan maakuoppaan. 

Peitä istutuskuoppa mullalla tai maalla, kastele vielä yksi ämpärillinen. Unohda. Siinä se alkaa kasvaa, varsinkin 

jos laitat keväällä tai syksyllä. Kovilla helteillä ei toinna. 

No, oikeasti hankinta on kaivuu-urakkaa helpompaa, sillä vähänkään rehottavasta marjapuskasta löytyy helposti 

taivukas, joka on kasvattanut juurta kohti kosteaa maata. Leikkaat taivukkaan irti, niin että juurten lisäksi 

kepukkaan jää uutta kasvua maltillisesti (eli noin 10-25cm). Viinimarjat juurtuvat helposti kepukoista, joko 

vesipurkissa tai oksa maahan taivutettuna, kivi tms painoksi. Alkukeväästä noita oksankepukoita voi saada 

kosteassa paikassa juurtumaan ihan vaan kepukoita maahan tökkäämällä, niin kuin muuten unkarinsyreeniä ja 

koripajua ainakin myös. 

Tai osta valmis taimi Siilosta

HUOMAA:

Pieni taimi kannattaa suojata kanaverkolla, kompostiaitauksella tms ekan kasvukauden ajan, jotta pensas saa 

kasvattaa kanoja kestävät juuret. Sen jälkeen eivät saa pensasta enää kaivettua irti.

 

3. Apila

    

Helpoista helpoin, satoisin, halpa ja jaksaa vuodesta toiseen ruokkia pölyttäjien lisäksi kanasi ja kastematosi.

 

Kaikki apilat ovat proteiinipitoisia, puna-apilassa eniten. Yllättävää, mutta myös kalsiumia on runsaasti, sekä 

C-vitamiinia enemmän kuin appelsiinissa. Lisäksi apiloiden juuret sitovat hiekkaista maaperää ja muokkaavat 

savikkoa, ja kasvavat niin varjossa kuin auringossa. Parhaiten toki paljaiden varpaiden väliin tarttuvina kukkina 

nurmella.

Minä kylvän lähes vuosittain apilaa nurmikkojen aukkokohtiin ja alkukeväästä jopa purkkeihin kanalan ikkunalle 

kasvamaan (kasvaa huonosti niin kuumassa ja pimeässä, herne kasvaa paremmin). 

NÄIN SE KÄY:

Osta pussillinen valkoapilan siemeniä, tee pihanurmeesi kuvioita apilan siemenillä. Kävele kuvioiden yli. Kävele 

muualle pihaan. Sinne ne siemenet menevät kengänpohjissasi. 

 

Voit myös heittää siemeniä ilmaan ja pyöriä ympyrää. Sitten ravistele siemenet hiuksista sinne minne haluat. 

Ei toimi kaljuilla puutarhureilla, ei varsinkaan hikisellä kaljulla.

Puna-apilan siementä ei taida pelkiltään löytyä, mutta jostain se aina pihaankin kylväytyy. Anna kasvaa ja rehottaa.

IDEA:

Askartele apilasta kukkaseppeleitä ja kuivaa ne kanoille talveksi.

Aja keräävällä ruohonleikkurilla apilaa silpuksi ja nosta silppu kuivumaan hallaharson päälle, josta se on helpohko 

sitten kuivuttuaan ujuttaa tyhjään rehusäkkiin talveksi.

 

Oliko ideoista hyötyä? Aiotko kokeilla jotain? 

 

 

 

Rotta - uhka tipuille, rakenteille ja elintarvikkeille

Rotat ovat tehokkaasti levinneet liki jokaiseen maailmankolkkaan ihmisen mukana, Kanailijalle ne yleensä tulevat ikävä kyllä tutuksi ennemmin tai myöhemmin, kanaloiden ja ulkotarhojen luodessa rotille erinomaisen elinpiirin.

 

Ensimmäiset merkit kutsumattomista vieraista tahtovat näkyä rehunkulutuksessa, kun automaatti tyhjenee normaalia nopeammin, tai munia alkaa häviämään, tai kun näkyy rotan jätöksiä tai rottien tekemiä rakennustöitä, kuten pureskelujälkiä rakenteissa, tunneleita, reikiä. Onpa joillain ensimmäiset havainnot kutsumattomista vieraista tehty vasta kun tipuja tai viiriäisiä löytyy tapettuina ja kenties osin syötyinäkin.

 

Sen lisäksi, että rotta ei ole se toivotuin vieras, se voi olla potentiaalinen vaaratekijä tuhotessaan rakenteita, aiheuttaen oikosulkuja tulipaloineen. Rotta voi myös levittää mukanaan tauteja ja loisia, syödä munia ja tappaa tipuja. Suurin riski kohdistuu tuohon rakenteiden tuhoamiseen, kun vastaantulevat sähköjohdot saavat armotta kyytiä ja onpa noita ajoneuvopalojakin ollut tihulaisten jäljiltä.

 

Ennaltaehkäisy on tässäkin parasta!

 

Miten ennaltaehkäistä?

Ei kasata tavaravuoria tontille ja pidetään varsinkin eläinsuojan seinustat siisteinä, niin tavaroiden kuin kasvillisuudenkin osalta. Näin luodaan avointa tilaa, jota rotta luontaisesti välttelee.

 

Ei jätetä ruokia talttahampaiden ulottuville, eikä heitellä ulkona maahan ruokaa sen enempää mitä kanat kerralla syövät.

 

Eritoten rehujen säilytyksessä tulee olla huolellinen. Muoviset, kannelliset säilytysastiat paitsi pitävät rehun kuivana, myös talttahampaat loitolla.

 

Myös kompostointi tulee tehdä suojatuissa paikoissa. Siltajoella pehkun kompostointi hoituu ulkotarhoissa, joiden verkko on kaivettu maan sisään. Talousjätteet kompostoidaan umpinaisessa muovikompostorissa.

 

Kanalan rakenteiden verkottaminen hidastaa kulkua, mutta verkon tulisi olla riittävän tiheää ja vahvaa (kanaverkko ei rottaa pidättele), seinien/lattian saumojen pellittäminen hidastaa jo paremmin. Yleensä rottien kulkuaukot muodostuvat juuri siihen lattian ja seinän väliseen saumaan tai nurkkiin, joista on helpoin pääsy seinän läpi. Avoin tuuletuskanava on sekin suosittu kulkureitti, mutta nehän kannatta tukkia jo pikkulintujenkin takia.

 

Rotta toki halutessaan syö itsensä vaikka betonista läpi, mutta esteiden kanssa "murtoyrityksiin" ehtii paremmin reagoida.

 

Verkottamisessa ja tilkitsemisessä kannattaa huomioida että rotta mahtuu parin sentin raosta.

 

Ennen kaikkea, ennalta ehkäisevä loukutus joka syksy on syytä tehdä, ihan varmuuden vuoksi.

 

Mitä tehdä jos epäilee rottia?

Kätevä keino todentaa yöllinen liikenne on joko virittää riistakamera, tai ripotella jauhoja reiteille joissa olettaa rottien käyvän. Papanat ovat varma merkki läsnäolosta, mutta silloin ollaan torjunnassa jo myöhässä.

 

Vanha sanonta, että kun näet yhden rotan, on niitä kymmenen piilossa, pitää aika hyvin paikkaansa. Mitä kesymmäksi rotat käyvät, sitä pidempään ne ovat todennäköisesti tontilla pyörineet eivätkä enää pelkää ihmisen läsnäoloa.

 

Loukut ovat myrkytön vaihtoehto joita jokainen voi hankkia varastoon valmiiksi, jolloin ne ovat heti käden ulottuvilla kun niitä tarvitaan.

 

Uuden säädöksen mukaan rotanmyrkkyjä ei enää kuluttaja saa ostaa, vaan myrkyn hankintaan tarvitaan kasvinsuojelulupa.

 

Kolmas vaihtoehto on käyttää ammattimaista tuholaistorjujaa, jotkin kotivakuutukset korvaavat torjunnan tai osan siitä.

 

Loukkuja on elävänä pyytävää, perinteistä metallista räpsää sekä muovisia erimallisia hetitappavia loukkuja. Suosittelen hankkimaan erilaisia loukkuja, jokaisella loukkumallilla on omat etunsa ja ne sopivat erilaisiin paikkoihin. Lisäksi osa tuntuu olevan paremmin ottavia kuin toiset, ja tämä voi vaihdella ihan paikoittain. 

 

Muovinen, tunnelimainen on kätevä sijoittaa seinän viereen jossa epäilee liikehdintää olevan.

 

Tässä yksi esimerkki, joka on myös turvallinen käyttää.

Perinteiset avomallit voi asettaa myös kulkuaukon läheisyyteen, tai sijoittaa johonkin hämärämpään paikkaan syötteineen.

 

Syöttinä houkuttelevia ovat mm.maapähkinävoi, suklaa, kissan märkäruoka, pähkinät ja ennen kaikkea se tuttu eväs jota rotta on tottunut varastamaan.

Rotta karttaa aluksi kaikkea uutta, joten saalista saadakseen suuria muutoksia kannattaa välttää.

 

Loukkuja asetettaessa tulee huomioida ettei niihin pääse käsiksi kanat eivätkä muut eläimet, räpsämallinen loukku voi olla kanallekin kohtalokas.

 

Jos on erityisen helläsydäminen, löytyy markkinoilta myös elävänä pyytäviä loukkuja, kuten vaikkapa tämä:

 

Kiinnisaatuja tosin ei kotinurkkiin kannattane vapauttaa, tai sama kööri on kohta tontilla takaisin.

 

Samainen loukku on muuten erinomaisen hyvä karanneen lemmikkijyrsijän, kuten vaikkapa hamsterin kiinniotossa  

Joka tapauksessa loukkuja kannattaa olla useita, eri paikkoihin asennettuina, ja syöttejäkin kannattaa kokeilla erilaisia, mikä parhaiten toimii. Loukkuja voi pitää tyrkyllä vaikka ympäri vuoden, vaikkei ylimääräistä liikennettä näkyisikään, kunhan välillä tarkastaa toimivuuden ja uusii tarvittaessa syötit.

 

Kanailijalle ennaltaehkäisy ja tarkkailu on se paras lääke. Varustautuminen ennakkoon oikein välinein mahdolliseen rottasotaan on paljon pienempi hinta kuin löytää kanalansa rakenteista rottien kairaamia kulkureikiä saatikka tapettuja tipuja.

 

 

Pehkun välityhjennys

Sirkuksen kanalassa on lämmitysmuotona kestopehku, joka näin nollakeleillä pöhisee hieman liian kuumana. Eli lämpö tahtoo nousta kanalassani yli 20 asteen, vaikka yksi ikkunoista on auki yötä päivää ja toinen jokusen tunnin päivällä. Äkkinäiset ja suuret lämpötilanvaihtelut voivat vaikuttaa haitallisesti kanojen munintaan, joten jottei lämpötila sahailisi älyttömästi ylös ja alas, lapioin osan käynnissä olevasta pehkusta. Lapioinnin toivon rauhoittavan kompostoitumisprosessia edes hieman. Ja kun pakkaset taasen saapuvat, niin sittenpä pitäisi äkkiä pehkun virtanappulaa kääntää kaakkoon. On tämä heleppoa!

Kestopehku vaatii hyvän ilmanvaihdon

Kestopehku aiheuttaa yleensä pieneen tilaan kosteusongelman, mutta syksyllä kanalaani porattiin muutama halkaisijaltaan 10cm ilman sisääntuloaukko, jotta ilma saadaan vaihtumaan nopeammin ja kosteus häippäsemään. Reiät porattiin kanojen kulkuluukkuihin. Aluksi suunniteltiin seinien rei´ittämistä, mutta ajatus höyrysulkumuovin ja villojen puhkomisesta jännitti liikaa. Edellisen vuoden kosteusongelma mielessä kuvittelin, että kosteushan luikahtaa kahdessa sekunnissa villoihin ja mädättää koko pömpelin ennen loppiaista. 

Joten uudet tuloilmareiät tempaistiin lautaisiin kanojen kulkuluukkuihin. Sikäli tämä oli huisin helppo ratkaisu, koska poramies sai tehdä temput ulkoa päin ja jo sisälle muuttaneiden kaakattajien ei tarvinnut kohdata ihmeellistä isokenkäistä ihmistä, eikä minun pelätä, että poramies litistää kengillään tipujani. Itse en saanut noita reikiä porailla, koska en omista sellaista isoa ja päheännäköistä poranterää. Lainamiehellä oli ja minä en lainamiehen vehkeitä tohtinut lainailla. 

Kulkuluukun testaaja toissa kesältä

Porattuihin reikiin kiinnitettiin sellaiset muoviset ritiliköt, ettei pikkutiput tai viiriäiset juoksentele rei´istä ulos tai hiiret sisään. Hirnun valmistamassa kanalassani on kaksioviset kulkuluukut. Ulkopuolella pelkkä lautaovi ja sisäpuolella paksumpi eristetty ovi. Lautaovet ovat kiinni kun ulkoilukausi on päättynyt. Muutamien asteiden pakkasilla pidän sisäovet apposen auki ja pakkasten mukaan raottelen tai tönin kiinni. Paukkupakkasilla varmaan täytyy laittaa kokonaan kiinni, koska viime talvena -34 asteen pakkasilla ei se ilmanvaihto ollut se päällimmäinen ongelma.

Apuvälineitä ja apureita

Lapioin siis kuumana pöhisevää pehkua pois. Kosteuden helpotettua on kanalassa pölyistä ja muutamien yskittyjen iltojen jälkeen olenkin alkanut käyttää hengityssuojainta pidemmillä hoito- ja lapiointirupeamilla. Sulkaantuvat tiput ja sulkasatoiset kanat heiluttelevat ilman täyteen erittäin hienojakoista eläinpölyä, jota muodostuu mm sulkatupesta sulkien kasvaessa. Puhumattakaan kuivuvien kikkareiden ja sahanpurun pöllähdyksistä. Kanalassani siis on pölyistä. Tunnustettakoon, että en ole kovin kova heilumaan pölyrätin kanssa edes kotitiloissa, saatikka kanalassa. Pitäisi varmaan hieman kovistautua.

Ensimmäisen kerran kun ilmestyin nokkaporukkani luokse hengityssuojain naamalla olivat kaikki hyvin ihmeissään. Jopa viiriäiset tulivat häkkiensä etuseinään katselemaan valkokuonoista ihmeotusta. Kanat nousivat yksi toisensa jälkeen tasoille ja katsoivat silmiin ja sanoivat "Kuu". En tarkalleen tiedä, että mitä Kuu tarkoittaa, mutta huolestuneista ilmeistä päätellen olivat huolissaan terveydestäni. Pian kuitenkin tottuivat hengityssuojaimeen. 

Wilpunti on niin kovin huolissaan!

Minulla tottuminen vei hetkisen kauemmin. Kanalahommissa on ärsyttävää tempoa hikistä kumihanskaa pois kesken tekemisten, joten olen (ihan vaan muutaman kerran) alkanut pyyhkäisemään nenääni hupparin olkapäähän tai kyynärvarteen. Ei pieni räkärantu kanalahupparissa juurikaan haittaa, paitsi jos olalla on juuri hetkeä aiemmin istunut joku kakkavarvas. Hengityssuojaimen kanssa nenän pyyhkäisy ei niin helposti käynytkään. Ehkä nuori kukkopoika aavisti ongelmani tai muutoin vain oli huolestunut räkäkanavistani ja hengityssuojaimen vaimentamasta äänestäni, sillä aika pian Wilpunti-kukkonen parkkeerasi olalleni ja alkoi nyhtää hengityssuojaimen kiinnityskuminauhaa. 

Loppusijoituspaikka puutarhassa

Apuvälineistä ja apureista huolimatta sain lapioitua muutaman 25 litran sangollisen pehkua pois. Tujua tavaraa, ja painavaa! Koitin tyrkyttää tavaraa uusissa nastalenkkareissaan patsastelevalle naapurilleni, joka kuitenkin kertoi jemmanneensa jo syksyllä kanojeni tuotoksia muutaman säkillisen verran. Naapurussopuun vedottuani suostui kuitenkin hakemaan joltisenkin säkin jahka vaihtaa vähemmän puhtaat ja tuliterät kamppeet. 

Tuollainen puolikäynytkin pehku varustettuna tujauksella kanankakkaa on mitä mainiointa katetta kukkapenkkeihin tai kasvimaalle. Kukkapenkkejä naapurillani riittää, vähintäänkin yhtä paljon kuin minulla. Naapurini tuntuu vain olevan hieman rasisti kukkapenkkikasviensa suhteen, armotta kitkee pois kaikki rikkaruohot ja ylimääräiset siementaimet, jotka sitten  hakevat turvapaikkaa minun penkeistäni. Näemmä ovat saaneet oleskeluluvan ilman hakemuksen käsittelyäkin. Kananpaskalla (ruusupenkissä) kasvavan voikukan lehdet ovat muuten yli 40cm pitkiä. Ihan vaan jos et tiennyt ja jos kanisi rakastaa voikukan lehtiä.

Kasvimaalle kannan viimeiset pehkusangolliset noin tammikuussa, koska haluan, että lumi, pakkanen ja vesi tekevät tehtäviään skeidan kanssa vähintään sen parin kuukauden ajan. Kasvimaallani kasvaa kuitenkin mansikkaa, jota ei pestä eikä kuorita, joten jonkinlainen varoaika on hyväksi. Toki massan voi kompostoidakin ja vuoden kuluttua ei enää haitallisia tekijöitä pitäisi olla jäljellä pätkääkään. Minulla ei vaan lääniä riittäisi sille määrälle komposteja mitä tämä pehmopyllyporukka paskoo ja papanoi. Siksi osa tuotoksesta levitetään suoraan voimaa tarvitseville kasveille. Oikeastaan vain elo-syys-lokakuun olen kylvämättä kakkaa, jotta kasveilla olisi joku mahdollisuus laskeutua talvilepoon, sillä liiallinen typpi kasvukauden lopussa haittaa talvehtimista. 

Sen sijaan pioneille voi paskaa lappaa huoletta vielä syksylläkin. Pionien juuret kasvavat talven aikana niin pitkään kuin maa on sulaa. Ja koska pioni on erittäin syväjuurinen, niin sulaa maata juurien ulottuvilla on takuulla vielä joulukuussakin. Syksyllä annettu kakkalataus auttaa pioneita keräämään jytyä seuraavan vuoden kukintaan. 

Joten josko näillä eväillä lähdettäisiin kohti sitä uutta vuotta? Muistakaahan lapioida oikein olan takaa niitä omia unelmianne toteutuviksi!
  
                                                                                                  
       

Kanalan lämmitys kestopehkulla

Kylmästä lämpimään, aion tulla kanan viereen köllimään...

 

Ihan ensimmäiseksi haluan sanoa, että itse kanalaa ei ole tarve lämmittää, olennaista on, että kanat lämmitetään. Tämä eritoten niille, joilla on ISO ja mahdollisesti vetoisa tila käytettävissään. 

Monen kuution tilaa voi olla mahdoton saada pidettyä lämpimänä kovimmilla pakkasilla, ellei ole mahdollisuutta tehdä korjaus- ja eristystöitä. Silloin järkevintä on panostaa muutamaan lämpölamppuun, jotka on asetettu niin, että kanat pääsevät niiden alle lämmittelemään. Esimerkiksi orren päälle ripustettu ja toinen lattiatasosta noin 60cm korkeudessa oleva lämpölamppu pitää pienen parven lämpimänä. 

Siltajoella kanala lämpiää kestopehkulla. Minulla on pieni kanala, jonka kuutiot on tarkasti käytetty hyväksi: seiniä kiertää viiriäisten ja hautojien kerrostalot, joihin lämpölamppujen paloturvallinen tunkeminen ei ole mahdollista. Iso eläinmäärä pienessä tilassa tuo jo itsessään tilaan paljon lämpöä, mutta asettaa myös haasteensa ilmanvaihdolle. 

Kestopehkun lisäksi käytän säädettäviä ja paloturvallisia lämpölamppuja. Varsinkin terraariossa kasvaville tipuille ja kylmänaroille silkkikanoille on lämpölamppu, jota napsautan tehokkaammalle tai miedommalle lämmölle tarpeen tullen.

Kestopehku lisää ilmanvaihdon tarvetta rutkasti

Kestopehku toimii kuin komposti: hajoava biomassa luovuttaa lämpöä kompostoituessaan. Lämmön lisäksi kestopehku luovuttaa kosteutta ja mahdollisesti myös ammoniakkihuuruja. Jotta sisäilma pysyy raikkaan hengitettävänä täytyy ilmanvaihdon olla kunnossa ja sanoisin myös, että säädeltävissä, koska kompostoituva pehku ei ole helposti säädeltävissä. Jos aamulla kanalan ovea avatessa kasvoille iskee tympeä ammoniakin haju, ei ilmanvaihto ole riittävä. 

Onneksi ilmanvaihtoreikiä on helpohko porailla rakennuksiin, myös sähkö- tai tuulikäyttöiset poistoilmapuhaltimet ovat osoittautuneet toimiviksi ratkaisuiksi. Reikiä ei kuitenkaan kannata porailla ihan miten sattuu, vaan ilmankierron perusasiat tulee olla hallussa: kuuma ilma nousee ylös ja pyrkii rakennuksesta ulos (kohti kylmempää ilmaa), eli poistoräppänän on oltava ylhäällä ja korvausilma räppänän josta puhdas ilma tulee on oltava alhaalla. Kun räppänät ovat eri puolilla rakennusta, niin ilma kiertää koko rakennuksen läpi. Näin ainakin teoriassa.

Kuinka rakennan kestopehkun?

Haravointi-apulaiset

Syksyn lähestyessä kerään pihan haravointijätteet: lehdet ja oksat ja kannan kanalaan. Ei pelkästään, että kantajan perässä kanalaan ryntäävät kanat innostuvat lehtikasasta, niin lehdet ovat ilmaista pehkumateriaalia. 

Oksia ja karkeampaa ainesta tarvitaan, jotta pehku ei heti tiivisty liikaa. Jos lehdet ovat kovin kuivia, niin nakkelen kanalaan myös kukkapenkkien kitkuujätteitä, jotka kanat kyllä mieluummin syövät kuin jättävät pehkuun tallottavaksi. 

Kun lehtikasasta on revitty huumoria riittävästi, alan kauhoa päälle purua, hamppukuiviketta tai pöpelikön haketusmursketta mukaan. Yleensä tässä vaiheessa kippaan myös mahdollisten tipujen tai viiriäisten käytettyä purua kasaan. Kanat tarkkovat viiruilta syömättä jäänet jyvät. 

Tavaraa tarvitaan useampi kymmensenttinen, jotta kompostoitumiselle muodostuu riittävä massa. Mikäli lehtimassa ja muu ryönä on riittävän kosteaa, alkaa pehku itsekseen pöhistä, eli kompostoitua, viimeistään kun kanaset ovat kotvasen pehkuun kakkineet. Yleensä kosteutta tarvitsee kuitenkin lisätä. 

Minä saatan silloin tällöin huljauttaa pehkuun juoma-astian pohjat tai lisätä kosteutta ja typpeä hieman brutaalimmalla tavalla. Herkimmät voinevat hypätä seuraavan kappaleen alkuun, mutta ne joille elämän eritteet eivät aiheuta puistatuksia, niin kerrottakoon, että pissiä kusaisen pehkuun kun haluan saada sen käynnistymään nopeasti. Kanailijapiireissä pehkuun pissiminen on aika yleistä ja aloittelijat lähinnä pelkäävät, että entäs jos kana nokkasee pissijän pyllyyn. Minä en niinkään pelkää nokkaisua vaan sitä, että kusasen jonkun uteliaan tipun päälle. Tiput nimittäin härräävät ja pörräävät aina ja kaikkialla. Ja ovat muuten nopeita! Pissa sisältää niin typpeä kuin kosteutta, joita molempia tarvitaan liian kuivan kompostimassan käynnistämiseen.

Kestopehkua ei talven mittaan varsinaisesti siivota. Päälle vain lisätään puhdasta kuiviketta, niin että kanat ovat vasten puhdasta kuiviketta ja pöhisevä pehku sen alla. Minulla on ollut kuivikkeina hamppukuiviketta, mutta sitä oli hankalaa saada kotimaisena ja erien välillä oli suuria eroja. Ei pehkun toimivuuden kannalta vaan viiriäisten kynsipaakkujen takia. 

Nykyään käytän pääsääntöisesti vain puupurua ja juoma-automaattien alla olki- tai ruokohelpipellettiä, koska siellä kuitenkin loiskuu ja lätisee ja pelletti imee hyvin ylimääräistä kosteutta.Turve on yhtä hyvää myös, mutta minä en pidä turpeen pölyisyydestä ja tumman värin pimentävästä vaikutuksesta, mutta pehkun kannalta se on ihan jees.

Kuivikkeiden levityksessä riittää apureita yllinkyllin:

                         

Silkkikana Lumi Lumpsukka vahtii, että kuivikkeita ei levitellä kuitenkaan ennen aikojaan

Pehkun huoltaminen

Eläinmäärästä riippuen puhdasta purua tulee lisätä viikoittain. Olennaista on, että eläimet ovat puhdasta kuiviketta vasten. Kosteassa pehkussa bakteerit ja öttiäiset elävät herkemmin kuin kuivassa, joten ulosteiden täyttämä pehku ei voi olla vasten kanoja. Kanalassa talvehtiville kaneille kestopehkun bakteerimäärä voi olla liikaa. Eli huolehdi puhtaan kuivikkeen levityksestä riittävän usein!

Talven mittaan, varsinkin nollakeleillä, kaavin kuivempaa ja kompostoitumatonta päällipehkua sivuun ja kaivan alta hyvin kompostoitunutta osaa pois. Kaivaessa huomaan ihan kumihanskojenkin läpi kuinka kuumaa kompostoituva pehkumassa on. Kanat innostuvat aina kaivuupuuhista hurjasti ja ovat heti apuna. Yleensä painavan kylpyhiekka-astian tai juomatelineen alta löytyy pehkussa itäneitä kauran jyviä kaivajien iloksi. 

Pehkumassaa ei välttämättä tarvitsisi poistaa kesken talven, mutta minun tiloissa pehku nousisi niin korkeaksi, että en mahtuisi itse kanalaan sisälle, jos en välillä vajuttaisi enimpiä pois. Toisekseen Suomen oikkuilevat talvet aiheuttavat sen, että välillä pehkun lämmitystehoa on vain ihan pakko kääntää vaisummalle, muuten kanalani muuttuisi saunaksi. Pöhisevän osan poisto tai kuiva-aineksen sekoittaminen sekaan hillitsevät kompostoitumisprosessia, kun taas vastaavasti kosteus pöhäyttää sen käyntiin.

Puolikäyneen massan nakkaan talvella suoraan kukkapenkkien ja istutusten päälle tai kompostiin. Keväällä sitten onkin suuremmat lapiointitalkoot, joihin saan onneksi apua naapuruston puutarhureilta. Heiluttavat lapioita ihan vain paskapalkalla. 

 

Kokemuksia

Useampana talvena kestopehkulla kanalan lämpötilat pysyvät pahimmillakin keleillä koko ajan yli 10 asteen. Mittaan lämpöä noin polveni korkeudelta, koska kanat kuitenkin viettävät paljon aikaa lattialla. Kun ulkolämpötila nousi nollan pintaan jouduin pitämään kanalan molempia ikkunoita raollaan yötä päivää, muutoin lämpö sisällä pyrki yli kahdenkympin. -5 asteen pakkasellakin toinen ikkunoista oli auki varmistamassa ilmanvaihdon ja ehkäisemässä lämmön liiallista nousemista. 

Kovat lämpötilan vaihtelut rasittavat kanan kehoa ja voivat aiheuttaa ongelmia munintaan, joten olennaista on saada pidettyä lämpö tasaisena. Minä tähtäsin pehkullani sinne 15 asteen tietämille, useimmiten osuin 18 asteeseen ja vain -34 asteen pelkopakkasilla tiputtiin 10 asteeseen kanalan sisällä. 

Kestopehkun lisäksi minulla on muutamia lämpölamppuja, jotka törkkäsin päälle kun mittari ulkona hipoi -30:ä. Niille keleille lisävarustelin pikkukanalaani muillakin keinoilla. 

Jatkuvasta lämpötilan vahtaamisesta, kosteuden nousemisesta, ikkunoiden aukomisesta ja lapiointikänsistä huolimatta aion jatkaa pehkun kanssa seuraavinakin talvina. Lähinnä siksi, että elukkamääräni on sellainen, että kohtalokkaan sähkökatkoksen aikana en saa kaikkia siivekkäitä ja töpöhäntiä mahdutettua olkkariin takan ääreen selviämään. Täällä haja-asutusalueen ulkopuolella sähkökatkoja on perinteisesti riittänyt ympäri vuoden. 

Aiheesta lisää muissa artikkeleissa:
Pehkun välityhjennys
Ongelmia kestopehkun kanssa - syyt ja ratkaisut
Pitääkö emo ja tiput eristää muusta parvesta?