Grillattua kukkopoikaa

Viimeistään syksyn tullen ylimääräiset kukkopojat etsivät uusia kotejaan. Kaikille kiekukauloille ei löydy omaa kanalaa, joten osa pääsee pannulle, pataan tai pitoihin. 

KUVITUSKUVA

Siltajoen Sirkuksen tirehtööri ei ole lihaa syönyt sitten taaperoiän, joten teurashommissa ja lihanvalmistuksessa olen jäävi neuvomaan. Kuitenkin minusta on vähintäänkin oikein ja kohtuullista, että tähän maailmaan tieten tahoten hautomalla saatettu kukkonenkin saa hyvän elämän, kivuttoman ja pelottoman lopun sekä elämänsä jälkeenkin osakseen arvostusta ja makustelua. Eli ei kukkoja monttuun vaan kohti ääntä. Olkaapa hyvä!

Kukon teurastuksesta ja käsittelystä on helppotajuinen ohje tässä Kikkailuja nimisessä blogissa. 
 
Tässä ystäväni Oikarinlaidan lintutilan Hannamari Röntysen resepti kukkopojan grillaamiseen.

Grillattua kukkopoikaa Dijon-sinappi marinadissa

 

Putsaa ja huuhtele kukko huolella. 
Halkaise kukko selkäpuolelta kahtia niin, että saat siitä littanan. 

Anna kuivua hetki lautasella. 

Valmista marinadi:
Mittaa kulhoon 1,5dl ensiluokkaista oliiviöljyä
Lisää sekaan n.0,5dl dijon-sinappia
Silppua nippu persiljaa ja ruohosipulia sekaan
Lisää 1-2tl sitruunamehua
Lisää 1tl rouhittua musta pippuria, sekä suolaa

Marinadia voi maustaa makunsa mukaan yrteillä. Tässä reseptissä käytettiin valmista "välimeren yrttiseosta". Sitä marinadiin meni noin 2tl. Jos tykkäät valkosipulista, niin sitä voi hienonnettuna lisätä joukkoon 2 kynttä. 

Odota kärsivällisesti:
Aseta kukko laakeaan kulhoon ja valele se kauttaaltaan marinadilla. Anna kukon köllötellä rauhassa noin 1-2h. Jätä hiukan kastiketta grillausta varten jemmaan. 

Grillin ääressä tarkenee:
Grillaa kukkopoikaa ensin kuumalla n.10min, niin että se saa kunnon rusketuksen pintaan. 

Sitten laske grillin lämpöä hiukan keskivaihetta miedommalle. Grillaa kukkoa noin 30-40min käännellen ja valele välillä jäljelle jääneellä kastikkeella.

Muista kiittää ruuasta kukkoa, kasvattajaa ja grillaajaa <3

Jos omassa kanalassasi ei ole kukkopoikia riittämiin, mutta eettistä elämää viettänyt kukkopoika tai viiriäisherra kiinnostaa, niin ota yhteyttä: siltajoensirkus@gmail.com 
Aika ajoin meillä on tarjolla pulskia poikia pitojen piristyksiksi.

 

Resepti: Viiriäisviljelijän munapannu

Erittäin nopea ja maukas välipala, alkupala tai iltapala, johon voi helposti jäädä koukkuun.

Koukkuteorian todistaa erään meiltä viiriäisenmunia ostaneen miehen tokaisu ruokapöydässä:  "Miksi meillä ei ole viiriäisiä?" Kuulemma seuraavana päivänä oli mies alkanut nikkaroimaan viiriäisille tiloja. Nykyään heillä ON viiriäisiä ;)

Koko korvataan määrällä, tai maulla

Varaa vasullinen viiriäisenmunia. Tähän reseptiin käyvät vastamunitun tuoreetkin munat, jotka keitettäessä ovat kinkkisiä, sillä hyvin tuoreesta munasta kuoren irrottaminen on työlästä. 

Iltapalaksi kasvavien teinien perheessä tarvitaan pannullinen per pupeltaja. Maltillisemmissa energiantarpeissa tai alkupalana riittää 3-6 munaa per ruokailija.

Lurauta pannulle liraus oliiviöljyä. Silppua pieneksi siperrykseksi 1-2 valkosipulin kynttä. Myös valkosipulipuristinta voi käyttää, jos hermot riittävät sen putsaamiseen. Arvannet kenellä ei riitä.

Laita levy tulille, keskilämpö riittää.

Leikkaa terävällä veitsellä viiriäisenmunan terävä kärki pois ja kippaa sisältö suoraan pannulle. Tuoreiden munien keltuainen pysyy hyvin kasassa ja saat kauniin muotoisia pikkupaistikkaita. 

Ripottele paistuvien munien päälle Valion Emmental juustoraastetta. Suolaisesta, voimakkaan makuisesta juustosta tehty raaste tuo esiin viiriäisenmunien kermaista ja täyteläistä makua.


Yllättäin ei ole kuvaa valmiista pannullisesta, koska no, huomaat kyllä valmistaessasi miksi!

Lisäksi sitä taikka tätä

Maukkaan ja energiapitoisen munapannun lisäkkeenä voit tarjoilla kevyttä salaattia:

• Salaatinlehtiä oman maun, lähikaupan tai kasvimaan valikoiman mukaan
• Muutama pesty voikukan lehti tai vuohenputken nuori verso
• Muutama kahtia leikattu kirsikkatomaatti
• Pieniksi pilputtu kesäkupitsan puolikas
• Muutama krutonki tai murusia pöydälle kuivahtaneesta käntystä
• Parmesania tai eiliseltä pöydälle unohtuneen juuston kuivat kohdat raasteittuina (oikeasti hyvää!)

Tahikka jotain vähän tuhdimpaa:

Siivu tai pari oikein tummaa saaristolaisleipää, ruisleipää tai jyväistä ruisleipää paahdettuna. Paahda vaikka pari kertaa, että saat kannikan rapsahtavaksi.

Kermaviililusikallisella notkistettu nokare voita johon sekoitat kuivattua tilliä ja ihan inasen hunajaa. Voi kannattaa unohtaa pöydälle notkumaan jo ajoissa, jotta se on sekoitettavan pehmeää, tai käyttää muita voin lämmittelykeinoja.

Voiseosta voi voidella voimallisen vetäyksen leivälle. Kaloreista niuhottaminen ja nälässä kutjottaminen eivät sovellu tämän reseptin yhteyteen, joten anna palaa!

Resepti: gluteenittomat rieskat -VIERASKYNÄ

Gluteenittomat bataatti-chiarieskat

Minä, Siltajoen Sirkuksen tirehtööri olen onneton kokki ja suuri herkkujen ystävä. Yhtälö, joka tulee kalliiksi ellei ole onnistunut haalimaan kokkaavia ystäviä. Mutta minäpä olen! 

Suositun herkkublogin Terveelliset herkut kirjoittaja Tiina kävi viime kesänä pienen poikansa kanssa katselemassa maalasimiljöötämme ja pyöräytti mukaan tarttuneista munista ihanan näköisiä leipäsiä. Kokeileppas huviksesi, nämä gluteenittomat ja vegaaniset rieskat sopivat ihan perusruisleivän pupeltajallekin.

Leipästen ohje:

• 2,5 dl bataattisosetta
• 1 dl mantelimaitoa (tai esim. riisi-, cashew-, kookosmaitojuomaa)
• 1 rkl chiansiemeniä
• 3 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl psylliumia
• 1 dl tattarijauhoja (myös spelttijauhot toimivat)
• ripaus suolaa

Kuori ja paloittele bataatti, keitä se kypsäksi ja soseuta. Käytä 2,5 dl bataattisosetta ja lisää sekaan maito ja loput ainekset. Taikina jää löysäksi, joten nostele lusikalla leivinpaperin päälle uunipellille haluamasi kokoisia rieskoja. Painele rieskat lusikan avulla (voit käyttää tässä myös tilkkaa vettä) n. sentin paksuiksi ja paista 225 asteessa n. 8 minuuttia, rieskan koosta riippuen.

Tarjoa lämpimänä, esim. kasvisten ja viiriäisten- tai kananmunien kera.

HUOMAATHAN: jos käytät spelttijauhoja eivät leipäset enää ole gluteenittomia, eivätkä näin ollen sovellu keliaakikoille. 

Koko jutun pääset lukemaan Tiinan blogista tästä 

                                                                                                    

    

Tilalta suoraan

Hyvinvoivien ja monipuolista ruokaa nokkivien lintujen munat maistuvat ja keltuainen on kirkas ja värikäs. Hyvistä raaka-aineista syntyy parempaa ruokaa, vaikka minä olenkin se poikkeus, joka vahvistaa säännön ;)  

  

Pysyykö sinulla soppakauha kädessä oikein päin? Olisitko halukas keksimään nokkoslettuja idearikkaampia reseptejä munista tai linnuista? Otahan yhteyttä ja tuumaillaan: marianne.hautsalo@gmail.com

Sadonkorjuuta

Siltajoen Sirkuksessa vierailleet tietävät, että olen erinomainen viljelijä. Ainakin nokkosviljelijä. Nokkospöpelikköni ovat mieheni pituisia ja niitä on tontin laidoilla, köynnössäleiköissä, pionipenkeissä, ruusupenkeissä, perennapenkeissä, sisäkasvien ruukuissa, kasvimaalla ja kaikkien näiden vieressä, laitamilla ja reunoissa. Eli minä olen, jos en ihan maailman paras, niin vähintäänkin erittäin hyvä nokkosviljelijä. 

Nokkonen, Nuits de Young, Pohjantähti, siperiankärhö ja kellokärhö tukeutuvat köynnössäleikköön

Tyypillisesti nokkossato kerätään keväällä kun versot ovat nuoria, pehmeitä ja vähänitriittisiä, mutta minä olen ahne. Odotan, että kasvustot ovat kasvaneet täyteen mittaansa, peittäneet alleen kaikki muut kasvajat ja ehtineet siementää ja levittää valtavat juurakkonsa laajalle. Vasta silloin minä käyn sadonkorjuuseen. Sadonkorjuuseen kannattaa valmistautua paksuilla kumihanskoilla. Umpikumihanskoilla. Sellaiset kämmenen puolelta kumiset ja käden selkäpuolelta hengittävää kangasta olevat hanskat eivät ole käytännöllisimmät, koska, no, tiedättehän nokkonen on terveellisen syötävyytensä lisäksi hieman ärhäkkä. 

Myöskään sadonkorjuuseen ei kannata alkaa sateen jälkeen ajatellen, että sade on huuhtonut kaiken pölyn ja kanankakan kasvustosta pois. Ehkä onkin, mutta sateenraikas nokkonen ei kuivu kovin hyvin, eikä homehtunut sato säily senkään vertaa. Sadonkorjuuseen kannattaa valita ihana aurinkoinen päivä. Kun aurinko on porottanut paksun hupparin suojaaman selkäsi litihikimäräksi olet jo unohtanut työskenteleväsi nokkosten parissa ja heität hupparin pois nauttien syksyn viimeisistä D-vitamiini säteistä paljailla käsivarsillasi. Tunnetta ei voi kruunata mikään muu kuin mikroshortseissa saman homman hoitaminen. Oletan. Nokkonen on ärhäkkä, kuten tuli jo mainittua.

Kahvitauko ja kanin silittelytauko ovat tärkeitä hommassa kuin hommassa, mutta nokkosenkeruussa silittelytauon ajaksi hanskat kannattaa jättää kanin ulottumattomiin. Kaneilla ja hanskoilla on syviä antipatioita, joita en varmaan koskaan tule tajuamaan. Niinkuin en koskaan tajunnut Musti-kissan viehtymystä kumihanskojen sormien syöntiin. Sen sijaan tajuan hyvinkin miten hankalaa repaleisella hanskalla nokkosten poimiminen on. Vaikka kuinka ergonomisissa asennoissa temppuilisi ruusun ja köynnöstuen välissä niin nokkonen kyllä luikertelee hanskan reiästä sisään hivelemään kämmenen paksua ihoa. Koska kämmenessä todella on paksumpi iho, niin et huomaa nokkosen lähentely-yrityksiä läheskään yhtä nopeasti kuin otsaan rävähtävää nokkospiiskaa, joka ei irronnutkaan juurineen vaan yllättäen katkesi tyvestään.

Summasummarum: nokkossadonkorjuussa olennaista on hyvä muisti ja asialliset varusteet. Toisin kuin monen muun kasvin kohdalla, nokkosen kohdalla muistijälki kantaa aina seuraavaan kasvukauteen, eli montaakaan aihetta ei tarvitse kokeilla kuin kerran. Ainakin toivon näin.

Kun sato on korjattu, asetellaan se sanomalehtien tai paperipussien päälle kuivumaan. Sanomalehtien siksi, että mahdolliset rapisevat siemenet saadaan sanomalehtien päältä paremmin talteen ja hyötykäyttöön kuin ritilikön päällä kuivuvasta kasvustosta. Jos kuitenkin päädyt ritilikkövaihtoehtoon, niin aseta ritilikkö jonnekin muualle kuin terassin kiveykselle. Sillä jos sammal jaksaa kasvaa kiveyksen koloissa, niin kyllä jaksaa nokkonenkin. 

Kuivunut sato säilytetään kuivassa paikassa ja muistetaan käyttää. Käyttötarkoituksia lienee lukemattomia keitoista kotikosmetiikkaan. Minä kuitenkin olen laiskahko kokki ja kosmeettiset hyödyt keräsin jo kerätessä, joten meillä nokkoset pääsevät vain lettuihin ihmisille tai kanoille ja viiriäisille leipämössöön liotettuina. Vanhan kansan tiedon mukaan nokkosen ja siankärsämön siemenet lisäävät munintaa. En tiedä onko sillä tämän päivän hemmoteltujen kotikanaloiden munintaan vaikutusta, mutta entisaikoihin ravintorikkaat siemenet takuulla ovat olleet tarpeellinen ja helposti saatavilla oleva lisä talvikauden ruokintaan, niin ihmisille kuin eläimillekin. Tänä päivänä on helpompaa tilata pussillinen kiinalaisia goji-marjoja, kuin lähteä keräilemaan kaiken maailman rikkaruohoja oman tontin laitamilta. Keräilijöille jaettakoon kuitenkin tämä hyväksi testattu ja ihan itse keksitty resepti:

Viherpiipertäjän nokkosletut:

Nokkosen puutteessa pakastepinaattia silputun fetan kanssa

• 2-3 kananmunaa tai 15-20 viiriäisenmunaa
• Huljaus vehnäjauhoja
• Hölväys kaurarouhetta 
• Ja jos jotain muuta on käsien ulottuvilla vaikkapa ruisrouhetta tai jauhoa tahi kaurahiutaleita, niin niitäkin hyppysellinen
• Raejuustoa tai fetajuustoa, tai molempia
• Maitoa, piimää tai kermaviiliä
• Kuivattuja nokkosia sen verran kuin raaskii annostella

Lunttaa viiriäistenmunien käyttöohje täältä

Sikinsokin

Sekoitellaan kaikki ainekset keskenään, lisätään vettä tahi maitoa jos tuli liian puuroa. Lisätään jauhoja tahi odotetaan rouheiden/hiutaleiden turpoamista jos tuli liian litkua. 

Pannu tulille. Voita pannulle. Kotvasen odotus (ei, ei lähdetä äkkiseltään kipaisemaan ulkona, eikä missään muissakaan askereissa). Kun voi tirisee, niin roiskaistaan taikinaa pannulle. Ei liikaa, ettei tule möhkö lettu, eikä liian vähääkään, ettei syöjillä tule tappelua siitä kuka sai enemmän tai vähemmän. 

Letun käännön jälkeen paistuneelle puolelle voi ripotella juustoraastetta tai tempaista pari siivua Hyvää suomalaista arkijuustoa (mikään muu juusto ei käy, koska kaikki muut juustot on kaapista loppu). Lettu on syöntikypsä kun juusto päällä on sulanut. Eka lettu kannattaa kokin syödä varmuuden vuoksi ihan itse ja hiljaa hissunkissun, jotta tulee varmistettua, että itekin jotain saa. Jos fetaa ei ole käyttänyt, niin tässä vaiheessa voi muistaa lisätä suolaa taikinaan. Jos aikoo paistaa lettuja niin, että ne syödään pöydässä ihan veitsellä ja haarukalla (eikä suoraan pannulta, kuten joillakuilla on tapana), niin tässä paistamisten ja kääntämisten välissä voi pyöräyttää kastikkeen.

Kastike:

• Pirkan turkkilaista jugurttia (koska se on ainut, jota valmistetaan Suomenniemellä, muut matkaavat Keski-Euroopasta)
• Valkosipulia tuoreena tai jauheena
• Loraus ruokaöljyä tai pari lusikallista auronkokuivattuja tomaattikuutioita
• Suolaa
• Jotakin maustetta jos maustamisesta jotain tietää ja osaa

Sekoitellaan ainekset ja kannetaan pöytään lettujen päälle kauhottavaksi.

Kokeneimmat hortoilijat tietävät, että nokkosen voi korvata myös voikukalla

Allergisille sopivaa?

Jotkut kananmuna-allergikot voivat käyttää viiriäisenmunia saamatta allergia-oireita.

Viiriäisenmunan aukaisu terävällä veitsellä

Allergikon viiriäisenmunakokeilut tulisi aloittaa aina ensin ihotestillä: raakaa munaa sivellään hieman kyynärvarren sisäpuolelle tai kyynärtaipeeseen. Mikäli oireita ei ilmene vuorokauden sisään, voidaan munaa varovasti sivellä huulille. Mikäli oireita ei nytkään ole ilmennyt vuorokauden kuluessa, voidaan siirtyä pienen palan pureskeluun. Vakavasti allergisten ja mahdollisia hengitysoireita saavien tulee toistaa jokainen testausvaihe ja seuraavaan vaiheeseen voidaan siirtyä vasta kahden oireettoman testin jälkeen. 

Ensimmäisellä maistelukerralla riittää munan pureskelu, ja mieluummin pois sylkäisy kuin nielaisu ja mahdollisten nielu-oireiden aikaan saaminen. Kehotan hyvin allergisia suureen varovaisuuteen! Yksin ollessa ei tule uusia ruoka-aineita kokeilla.

Myytävänä on erityisiä viiriäisenmunasaksia, joilla munan rikkominen käynee kätevästi. Minun keittiössäni jo pelkän purkinavaajan löytäminen on haaste, joten ei lisää vempeleitä, kiitos! 

Leikkaankin viiriäisenmunat terävällä veitsellä niin että viillän munan terävän kärjen pois ja kaadan munan sisällön kulhoon. Viiriäisenmunan kuori on niin hauras, että jos sitä koittaa rikkoa samaan tapaan kuin kananmunaa, kopauttamalla kulhon reunaan, niin taikinasta tulee hyvin, hmm, kalkkipitoista ja ruuan suutuntumasta turhan rouskuvaa. Terävällä veitsellä homma sujuu siististi!

Allergisoivaa?

Minulla on teoria, jonka mukaan teollista rehua syövien lintujen munista saadaan enemmän allergisia reaktioita kuin rehutonta ruokaa syövien lintujen. Teollisten rehujen sisällöt vaihtelevat tuotantoeristä toisiin, riippuen kulloisenkin hetken viljojen ja raaka-aineiden maailmanmarkkinahinnnoista. Teolliset rehut sisältävät ja/tai voivat sisältää tyypillisesti mm: soijaa, kauraa, härkäpapua, vehnää, ohraa ja/tai eläinperäistä valkuaista. Jolloin allergeenit voivat vaikuttaa munijan ravinnon kautta myös munan syöjään. Tämä on toistaiseksi vain teoria ja perustuu hyvin pieneen otantaan. 

Kuvitelmissani on testata lähipiirini allergisilla ja erittäin allergisilla aikuisilla ja lapsilla teoriani paikkansapitävyyttä. Otan erilleen pienen viiriäisparven, joka ei saa yhtään murusta teollista rehua. Vaan tulee elämään pelkillä ”oikeilla” ruuilla: siemenet, viljat, kasvikset, hedelmät, marjat, herneet ja monimuotoiset maan matoset ja muut öttiäiset toimivat viiriäisten ravintona ja munien rakennusaineina. 

Nähtäväksi jää kuinka ihmiskokeideni tulee käymään ;)