lauantai 13. toukokuuta 2017

Kanojen ulosmuutto

On vilinää vilskettä, helinää helskettä pienten hermojen...

Tänään oli säätiedotus luvannut, että enää ei mennä yöpakkasille. Tänään muuttaisin porukat ulos! Aamu valkenikin kauniin pilvisessä lumisateessa. Ei ole todellista! Lunta äitienpäivän aattona! Annanko luonnonvoimien pyörtää päätökseni vai yhdynkä Pekka Poudan hihittelyyn ja uskon, että nyt on jo kevät?

Maransini ovat ulkoilleet jo parisen viikkoa päivisin. Aamulla kanan nuo kolmi-nelikiloiset kanan jytkyleet pihan toiselta puolelta talvikanilasta pihan toisella puolella olevaan ulkotarhaan. Miksi hitossa kannan, ovatko kaikki kanani menneet jalattomiksi? Eivät suinkaan, mutta Suomessa marraskuussa havaittu lintuinfluenssa tartunta luonnonlinnuissa Harjavallassa ja Ahvenanmaalla on aiheuttanut ulkonapitokiellon, joka päättyy vasta 31.5.2017. 

Ulkonapitokielto ja mitä se tarkoittaa?
Ulkonapitokielto tarkoittaa, että edes kotitarvekanat eivät saa päästä kosketuksiin muuttolintujen tai näiden jätösten kanssa. Kanat voivat ulkoilla ulkotarhassa, jossa nämä säännökset täyttyvät.

Eli ulkotarhan tulee olla niin pienisilmäistä verkkoa, ettei siitä luonnonlintu pääse menemään läpi. Tarhan tulee myös olla katettu verkolla, mikä minusta on viranomaisilta kömmähdys. Yli lentävän sairastuneen linnun skeida roiskahtaa verkosta helposti läpi. Siksipä uskallankin suositella vain katettua tarhaa muuttolintujen muuton aikaan. Nopean (ja kyseenalaisen kauniin) katteen katottomaan tarhaan saa pressusta. Ruuat ja juomat tulee suojata muuttolinnuilta ja niiden jätöksiltä.

Tämän lisäksi tarhaan päästämisestä tulee tehdä ilmoitus kunnaneläinlääkärille. Ilmoitus voi olla vapaamuotoinen. Tästä linkistä lisätietoa ilmoituksesta ja varotoimista.

Ulkonapitokielto kannattaa ottaa vakavasti, sillä mahdollisen lintuinfluenssan tarttuessa kanat tulee lopettaa viranomaisen määräyksellä ja lisäksi koko lähitienoo joutuu karanteeniin. Varminta onkin antaa kanasten ulkoilla suojatussa ulkotarhassa ja hoitaa juotto- ja ruokinta sisätiloissa ja vasta suvivirren kajahtaessa päästä kanaset pihan vapauteen.


Ulkoilu kelin, rodun ja tarhojen mukaan

Marans on isokokoinen, kylmänkestävä kanarotu ja syksyllä minun maransini asuivat ulkona marraskuun alkuun asti. Muuttivat sisälle vasta kun säätiedotus lupasi -5 asteen yöpakkasia. Syksyllä se oli ookoo, koska viileys oli tullut pikkuhiljaa ja linnuilla oli ollut koko kesä aikaa sopeutua ja kasvattaa pöyhkeää sulkapukua. Näin keväällä kun ovat viettäneet talvea lämpimässä, niin ulos tuulen ja tuiskun armoille siirtyminen on kiva aloittaa totutellen, eli iltaisin kannan paksukaiseni takaisin kanilaan niin pitkään kuin yöpakkasia on luvassa. Ehkei tämä yöpakkasten pelkääminen olisi aikuisille linnuille ihan pakollinen varotoimi, mutta minulle yöllisistä kylmistä varpaista kärsivälle villasukkasuheltajalle tämä on ainut keino taata levolliset yöunet.

Haasteelliseksi edestakaisin kantamisen tekee se, että pari päivää aiemmin talvipaikastaan kotiin muuttaneet silkkikanat punkkaavat kanilan eteisessä. Eteisestä loikkimalla isokokoinen kana tai arvonsa tunteva Marde-kukko sylissä tulisin aiheuttaneeksi melkoisen hässäkän. Loikinkin siis kanilan ikkunasta sisään ja ulos. Ja joka kerta loikatessani ajattelen, että omapahan on pömpelini, kuljen just sieltä mistä tykkään, ajatelkoot mitä ajattelevat. Tosin en usko, että tältä kylältä löytyy enää montaakaan ajattelijaa, joka ei olisi kylähullun leimaa otsaani iskenyt. Paikallisten tietyöjärjestelyiden takia tuossa tonttimme ohi kaahaa nykyään puolet Laukaa-Jyväskylä väliä kulkevista kuskeista. Joskopa ikkunasta loikkiva kanakainalo saisi edes jonkun hidastamaan ja nopeusrajoituksia muistamaan.

Maransit ja marlinet osaavat jo odotella kantokyytiään ikkunalaudalla

Silkit eivät vielä ulkoile, sillä ovat rotuna hieman kylmän arempia ja toisekseen maransit ulkoilevat silkkien ulkotarhassa, koska maransien ulkotarha on rakennettu jämäkästä koiraverkosta, josta talitintit ja varpuset lentelevät läpi mennen tullen. Katteena maransien isossa ns laiduntarhassa on vain rastasverkkoa ja osittain valokatetta. Rastasverkko mahdollistaa sadeveden pääsyn tarhaan ja nurmen kasvun. Valokatettu osa tarjoaa suojan. Sinne tarhaan ei siis muuteta ennen kuin muuttolinnut ovat häipyneet ja kyseisen tarhan nurmi kasvanut nokittavaan pituuteen.

Sen sijaan kääpiökochit ja viiriäisten patakukot ovat ulkoilleet aurinkoisina päivinä. Heidän ulkoilemaan päästämisensä on näennäisesti helppoa. Kääpiökochien kulkuluukku johtaa suoraan ulkotarhaan. Vaan Siltajoellapa ei nuolaista ennen kuin tipahtaa. Minä olen käytännön ja työergonomian puolestapuhuja ja kaikki ratkaisuni osoittavat, että puhuttavaa riittää vielä vuosikymmeniksi. Kääpiökochit, eli käppänät ovat hautomainnokas rotu ja niillä on aina tipuja. Tarkoitan aina. Keväällä jopa useammin kuin aina. Tiput tarvitsevat lämpöä. Joten käppänien kulkuluukkua ei voi heilauttaa auki ja odottaa, että ulkoilijat pohtivat tulemistaan ja menemistään kynnyksellä päästäen kaiken viileän ilman suoraan lattiatasoon, jossa myös on tipuja. Tipuja on toki seinälle viritetyssä lämpölamppuhäkissä, Pikkutikun ja Mymelin kanssa kanihäkissä ja Hopeapajun alla munissa, osalla jo nokka ulkona. Käppänien puolelle en siis päästä kylmää mistään luukusta, räppänästä tai ikkunasta.

Ulkoiluttaakseni käppäniä avaan hakasen kulkuluukusta kanalan ulkopuolelta, ryömin tason alle kanalassa ja hamuan yhdellä kädellä kiinni jonkun jonka päätän haluavan ulkoilla just nyt. Toisella kädellä avaan kulkuluukun sisäoven, nojaten kyynärpäällä pehkuun, koska toisessä kädessä on se wannabe ulkoilija ja tason alla ei mahdu olemaan polvillaan vaan vain kontillaan, ja työnnän ulkoilijan ulos. Toistan tätä hamuamista ja nojailua useamman kerran. Viiriäiset onneksi ovat jo oppineet tunkemaan sinne missä tapahtuu, eli osa patapojista hyppii omatoimisesti ulos avautuvasta luukusta, osa vaan sählää tiellä. 

Iltaisin toistan vaiheet kanalan ulkopuolella, tosin siellä ei kulkuluukun edessä olevan tason alle mahdu edes kontilleen, mutta ulkoilun jatkamista haluavat viiriäiset ja käppänät sinne mahtuvat mainiosti käsieni ulottumattomiin. Arvaatteko mitä aion opastaa talvikanalan rakennuskurssilla: konttailua vai suunnittelua?

Friseeporukan puolella ei tarvitse konttailla. Heille kulkuluukkuna toimii ylhäällä oleva ikkuna, jota myöskään ei voi jättää auki horottamaan, koska ikkunan vieressä on eristyksissä silkkikana arautipuineen. Joten friikkien puolella työnnetään lintuja yläikkunasta ulos. Nostan tyypit ikkunanlaidalle ja kysyn, että "Menetkö itse vai työnnänkö pyllystä?" Iltaisin osaavat tulla omatoimisesti takaisin, ei tarvitse kuin avata ikkuna ja huhuilla, niin kaikki kukkoa lukuunottamatta lennähtävät sisälle.

Tänään siis olin päättänyt, että nyt tämä ulos ja sisään työntämisshow saa päättyä ja kynnelle kykenevät muuttavat ulkotarhoihin kesäkauden ajaksi. Emot, tiput ja nuorikot saavat vielä elää kanalan lämmössä. 

Miksi eristän kanaemon ja tiput?

Ensin tein ulostyöntöharjoitukset kuten monena aamuna aiemminkin ja sen jälkeen aloin siivota. Vanhaa pehkua pois, jotta Mymelin ja Pikkutikun tiput saa päästää puhtaille pahnoille kanalan lattialle. Siinä tipuja häkistä alas nostellessani ja emojen kovaäänisesti komentaessa menin laskuissa sekaisin, että oliko näillä yhteishuoltajilla 23 vai 24 neljä tipua. Kun ne oli häkistä alas nosteltu, niin laskemisesta tuli mahdotonta. Päätin kirjata lintukirjanpitoon noin 23 tipua. Se, että kirjaanko ne silkkien vai käppänien puolelle jäi vielä täysin avoimeksi. Parivaljakko hautoi käppänien munia, mutta hautomakoneesta annostelin heille silkkivauvatkin hoidettavaksi. Kunhan muuttotomu laskeutuu, niin täytyy tulla kirjanpitovälineiden kanssa kyttäämään. On nimittäin turhan pitkä matka unohtaa asioita tuo 30 metriä kanalalta kotiin. 

Alhaalla Helmikki nuorikkojensa kanssa hyökkäsi ylhäältä rahvaan pariin laskeutuneiden emojen kimppuun. Tiput vilistivät nurkkaan, nuorikot toiseen nurkkaan ja emot pyrkivät takaisin kanihäkkiin, jota siivosin Hopeapajun jo vauhdilla kuorituvia tipuja varten. 
Eristän emon ja tiput muutamiksi ensimmäisiksi viikoiksi siksi, että haluan varmistaa tipujen turvallisuuden ja emon tarjoaman lämmössä pysymisen. Kanalan lattialla tipu saattaisi hortoilla jonnekin kylmettymään tai tallautua kuoliaaksi. Tipujen kiusaajia meillä ei juurikaan ole koskaan ollut, mutta pienissä ja (kröhöm) epäkäytännöllisissä tiloissa tallaantumisriski on todellinen, sillä tiput liikkuvat paljon livakammin kuin minun näköhavaintoni pupilleista kumppareihin.

Tästä pesästä tiput eivät tipu, mutta ainahan voi aidan läpi nokkia vihreämmälle puolelle.


Eristämällä varmistan myös tipuille sitä ravintoa ja hygieniatasoa mitä haluan. Kanalaani lämmittää kestopehku, jonka kanssa saa olla muutoinkin tarkkana hygieniasta, niin en halua vastakuoriutuneita altistaa mahdolliselle kokkidi-tartunnalle. Lisäksi eristettynä emo saa rauhallisemman äitiysloman kun ei tarvitse keskittyä muuhun parveen vaan voi rauhassa hoidella ihania untuvapallojaan. 

Helpointa eristäminen on hoitaa niin, että kun kana on alkanut hautoa, niin nostaa koko pesän munineen, kanoineen eristysselliin. Jos yrittää siirtää kanan ja munat, niin ketuiksi voi mennä. Vaikkei kettu kanalaan pääsisikään, niin kanaemo on varma, että kettu on pesän vienyt ja saattaa hyljätä munatkin. Siksi siirto on varminta suorittaa pesän kanssa. Asia, joka kannattaa ottaa huomioon munintapesiä rakentaessa.

Rutiinit suojaavat parvieläintä

Siinä kaikessa tipujen nostelun tuoksinassa kuulen kuinka Helmililja karjuu friikkien ikkunan takana, että munimaan pitäisi päästä. Helmililja on nuori ja haluaisi munia kanalan sisälle. Rymystelen pehkusäkkien ja kuivikepaalien yli ovelle, kierrän ulkotarhaan ja nostan ikkunalla kaakattavan Helmililjan ulkotarhan munintapesään, joka väriä vaille on täysin identtinen sisällä olevan munintapesän kanssa. Helmililja jää pyrstö pystyssä tutkimaan, joska tämä pesä kelpaisi munan kodiksi.

Palaan säkkien ja paalien yli jatkamaan tipuhäkin siivoamista. Ehdin kauhoa muutaman hanskallisen edellisten tipujen purua pois kun ikkunan takaa kuuluu: "Ei kelpaa, rutiinit ne olla pitää. Avaa ikkuna. Munin sisälle." Huoh. Friikkien parven pääkukko Hömppis on kerrassaan ihana ja isällinen kukko, mutta Hömppis ei välitä tuon taivaallista siitä mihin kanat munansa lataavat, kunhan vaan tipuja tulee hoideltavaksi. 

Tuli ikävä Ellua, Kallea ja Marttia, joille oli kunnia-asia valmistella kanoille munintapesää ja ohjata kanat munimaan. Martilla oli tapana ihan seisoa pesän suuaukolla vahtimassa, ettei kana häippäse kesken munimisen. Tosin nuorukaisena Martti rakensi munintapesän roskiksen ja kompostorin välissä oleviin pahvilaatikoihin ja koitti pakottaa nuoren kanan munimaan. Kana oli niin nuori, että olisivat kököttäneet roskiksen takana pari kuukautta, jos en olisi käynyt kanaa päästämästä pälkähästä. Yleensä kanoilleni riittää se, että nostan ne sinne minne haluan niiden munivan ja varsinkin jos on asettaa sinne malliksi muna tai houkutusmuna. Helmilijalle ei riittänyt.

Lopulta hikisten ja pölyisten tuntien jälkeen kaikki lintuset olivat siellä minne olin heidät suunnitellut. Jossain muuttotuoksinoiden tohinassa grillaajamestari kävi hakemassa kymmenkunta pataviiriäistä ja yhden syötävän kukon. On parempi tehdä paljon muutoksia parvieläinten rutiineihin kerralla kuin muutos silloin ja toinen tällöin. Oli muutos iso tai pieni, niin se häiritsee parvieläimen rutiinien rakastamaa eloa. Rutiinit tarkoittavat saaliseläimelle elämän jatkumista: näin toimimalla jäin eilen henkiin, näin toimimalla jään henkiin tänäänkin. Muutos on uhka ja saaliseläin kokee muutoksen hyvin stressaavana. Siksi koitin ajoittaa samaan rysäykseen niin saapuvien, lähtevien kuin muuttavien järkytykset. Nyt en tekisi muutoksia kotvaseen, että elo ehtii vakiintua ja henkiinjäämisen tunne varmistua.  

Minzki kani pesänrakennuspuuhissa
Patakukkojen syöjän kanssa aloimme ideoida linturuokiin keskittynyttä reseptikirjaa ja nälkä ampaisi kurnimaan omaankin suolenmutkaan. Päätän äkkiä vielä tsekata kanien vedet ennen lounaan hotkimista. 

Kanilassa kohtaan angorakani Minni Minjantain käskevän ilmeen: "Lisää heinää ja sassiin, mää rakennan nyt niin ison pesän, että yks paali ei riitä mitenkään!" 

Kyllä, se on selvästi kevät ja vauvakuume nyt!











                                                                                       



http://eepurl.com/czw7wn
 Kiinnostaako kuulumiset ja vinkit kanojen hoidosta? 

Liity ilmaisen Kanakirjeen tilaajaksi ja saat kuukausittain sähköpostiisi vuoden aikaan liittyvät vinkit. 





keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Kuolleista ylösnoussut tipunen

Sain pääsiäissunnuntaina itkuisen puhelun. Edellisenä päivänä kuoriutunut tipu oli seikkaillut haudontapesästä kanan alta kanalan puolelle, VAIKKA haudontapesässä oli korkea kynnys estämässä tipujen karkaamiset. Tipu oli löytynyt kuolleena lattialta. Soittaja kertoi, että mitään ulkoista vammaa ei tipussa näkynyt ja yleensä heidän kanat ja kukko ei tipuja kiusaa. Lohdutin, että tipu on todennäköisesti vain paleltunut. Paleltumakuolema on armollinen, sillä siinä tipulla menee taju, eikä joudu tajuissaan kitumaan. Soittaja itki, että kanalassa on aika lämmin ja just kaks tuntia aiemmin olivat siellä käyneet, että miten se seikkailija on ehtinyt kahdessa tunnissa tunkea ulos pesästä ja paleltua. Karjaisin niin kovaa, että hyvä jos soittajalle jäi yhtään tärykalvon riekaletta ehjäksi: "TIPU PAIDAN ALLE HETI! SE EI OLE VIELÄ KUOLLUT!!!"

Puhelimen toisessa päässä alkoi karmea vauhti ja kuulin soittajan miehen jo vieneen tipun ruumiin lumiselle nuotiopaikalle polttohaudattavaksi. Ja sitten puhelu katkesi.


Vääntelin hermostuneena hikisiä käsiäni ja mietin, että mitähän siellä tapahtuu.
Pitkältä tuntuvan hetken päästä puhelin soi: nuotiopaikalta haettu tipu heiluttelee jalkojaan, hengittää ja piipittää. OU JEE!!!!

Tipuilla on sellainen ominaisuus, että vaipuvat hypotermiaan, jos emo jättää pesän esim houkutellakseen pedon pois pesän läheltä. Hypotermiassa tipun elintoiminnot hidastuvat, jopa hengitys voi lakata, mutta kun emo (eli lämpö) palaa takaisin, niin tipu herää henkiin. Luonto on viisas!

Olen yhden jos toisenkin seikkailijan pelastanut paidan alle. Minusta paidan alla ne virkoavat paremmin kuin esim lämpölampun alla. En tiedä onko se totuus vai onko se vaan minun sydän joka pamppailen huutaa: "Elä pieni taistelija, elä!"

Joten jos tipusesi on kuolleen oloisena, niin lämmitä se, se voi hyvinkin olla vielä elämänsyrjässä kiinni, mutta tarvitsee vain nopeaa apua. Lämpö on olennaisin! Voimistava ruokinta vasta kun tipu on tolkuissaan ja jaksaa syödä itse. Puolitajutonta ei kannata pakkoruokkia, ettei tule tukehduttaneeksi. Oikeasti kuollut kangistuu nopeasti. Hypotermiassa oleva on veltto, eikä yhtään kuolonkankea.

Kuolleista ylös nousemisen teemoissa: Hyvää pääsiäistä!

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Rotuesittely: Jättikoch - VIERASKYNÄ


Koch eli kavereiden kesken jättikoch.Tämän Vieraskynä-artikkelin on kirjoittanut Krista Virenius-Rantalaiho Arwon kanalasta. Kirjoittajan tarkempi esittely artikkelin lopussa.

Herra Suhmura upeine sulkajalkoineen on väriltään cuckoo



ROTUTIETOA

 

Koko:  
Jättirotu, kana 4-5kg, kukko 5-6kg

Väritys:  
Hyväksyttyjä värejä on useita, mm. musta, valkoinen, buff, splash, laventeli, cuckoo, mottled jne. 
Ulkonäön erityispiirteet:  
Muhkea sulkapeite, jonka ansiosta rotu näyttää vielä painoansa suuremmalta. Yksinkertainen harja ja hyvin sulkautuneet jalat.

Muninta:  
Jättikoch on jalostettu liharoduksi, joten muninta on heikohkoa.

Munankuoren väri:  
Munat ovat kanan kokoon nähden pieniä ja vaalean ruskeita.

Yleiset taudit: 
Taudinkestävyys hyvä, ei rotutyypillisiä sairauksia

Rotutyypillinen luonne: 
Rauhallinen ja kesy, ihana lemmikkirotu. Rotumääritelmän mukaan hyviä hautojia, mutta meillä eivät ole osoittaneet suurtakaan hautomisintoa.

Käyttö:  
Liharotu, luonteensa puolesta myös erinomainen lemmikki



Historiaa 

Rotu on kotoisin Kiinasta, Cochinista, joka oli ensin osa Kiinaa ja nykyisin se on osa Etelä-Vietnamia. Cochinchina oli Ranskan siirtomaa- aluetta vuosina 1862-1952. Rodusta on merkintöjä jo 1300-luvulta. Eurooppaan kochinit saapuivat  1843, jolloin niitä tuotiin lahjaksi kuningatar Victorialle. Nuo kochinit olivat ulkonäöltään kuitenkin aika erilaisia kuin nämä nykyisin tuntemamme rodun edustajat.
 
Neljä vuotta myöhemmin, 1847, Shanghaista laivattiin uusia lintuja Englantiin ja niiden ulkomuoto vastasi jo nykyistä rotumääritelmää. Shanghai –nimitys jäi kuitenkin rodunimityksestä aikanaan pois ja rodulle vakiintui nimi ”Cochins” eli suomalaisittain kochin. Suomessa käytettävä etuliite ”Jätti” kuvaa lähinnä kokoa, mutta se ei kuulu viralliseen nimitykseen. 

Kukko Mauri vaalea cuckoo ja kana Rouva Suhmura cuckoo

Kochinit kotioloissa
Kochinit  ovat koostaan huolimatta erittäin helppohoitoinen rotu. Ne tallustelevat tyytyväisenä, kunhan perushommat on hoidettu, eli ruokaa, vettä ja orsi ovat saavutettavissa suhteellisin vähin ponnistuksin. Jättiläiset eivät ole liikunnan ihmeitä, joten orsi on syytä virittää riittävän alas kanalassa. 

Muhkean sulkapeitteen vuoksi on hyvä huolehtia pehkujen siisteydestä, sillä pitkät jalkasulat voivat muuten olla hurjassa kunnossa.  Tämä kannattaa ottaa huomioon myös ulkoilualuetta tuumittaessa – karvajalat ja mutavelli sadekelillä eivät ole se kaikkein mukavin yhdistelmä. 

Jättiläiset ulkoilevat mielellään, eivätkä muhkean sulkapeitteensä vuoksi ole erityisen kylmän arkoja. Ne nauttivat kesällä nurmikossa kuoputtamisesta ja matojen tiirailusta. 

Tämän rodun kanssa ei tarvitse olla kovin huolissaan ylhäältä suuntautuvien uhkien vuoksi, sillä ihan pikkuinen kotka ei tätä palleroa ilmaan saa. Suosittelen kuitenkin huolellisesti aidattua aluetta, sillä esimerkiksi ketuille jättiläinen on hitautensa vuoksi mieluinen välipala. 

Isolla linnulla on isot tarpeet

Jättikocheille orret kannattaa olla siis aika matalalla, jopa noin 40 cm korkeudella, jotta isot linnut pääsevät niihin suht vaivattomasti. Munintapesän pitää luonnollisesti olla iso, yleensä joutuu rakentamaan itse, koska valmiisiin virityksiin nämä eivät mahdu. Munintapesän katon on syytä olla avattava, jos linnun joutuu nostamaan pesästä kesken haudonnan - isoa lintua ei muuten saa pesästä ulos. 


Tilaa pitää olla riittävästi lehautuksiin orrelta tai munintapesästä alas, ja ennen kaikkea kasvuajan ruokinta on tärkeää, että kasvavat luustoltaan vahvoiksi.

Kasvatuksessa on kiinnitettävä huomiota rodun kasvuominaisuuksin ja ennen kaikkea ruokintaan. On luonnollisesti pyrittävä käyttämään siitokseen vain vahvoja ja terveitä yksilöitä sekä huolehdittava, että ruokinta on asianmukaista koko kasvukauden ajan. Käytössäni on kolme eri rehua, poikasrehu, kasvatusrehu ja aikuisten täysrehu. Tärkeää on syöttää kasvatusrehua riittävän pitkään eli aina siihen saakka, kun lintu on saavuttanut täyden korkeuden (noin 6 kk). 


Lisäksi kalkin saanti on ehdottoman tärkeää. Jättiläisten kohdalla kannattaa huomioida myös aikuisten lintujen ruokinta. Koska lintu on jo itsessään raskasrakenteinen, ei aikuisia kochineita saisi päästää lihomaan. Siksi en anna omille jäteilleni esimerkiksi ruuan tähteitä, lisävirikkeiksi tarjoan ainoastaan kasviksia. Kesällä jättien suurinta herkkua on vesiheinä.

Teuraskoossa kukot ovat noin 6-8 kk iässä, jolloin lintu on saavuttanut korkeutensa ja siinä on jo kunnolla syömistä. Liha on erittäin hyvän makuista (sanoo nainen, joka ei syö omia lintujaan, mutta kaverin luona tyytyväisin mielin kukkoa viinissä). 


Mauri väriltään vaalea cuckoo

Kuinka itse päädyin rodun pariin?
Oma kanaharratukseni lähti lähti liikkeelle ensikohtaamisesta tämän rodun kanssa. En ollut ikinä nähnyt mitään vastaavaa, ja se oli todella rakkautta ensi silmäyksellä. ”Jos kana voi olla noin upea, niitä on saatava!” Ja niin syntyi Arwon kanala vuonna 2012. 

Alun perin meillä oli kanalamme nimikkokukko Arwo, musta upea jättiläinen ja sillä kaksi daamia, Lempi ja Helena. Lisäksi joukossa viipotti araucana Hilma ja kukoksi jossain vaiheessa osoittautunut brahma Tyyne. Tällä kokoonpanolla mentiin ensimmäinen vuosi, kunnes päätin hankkia ihan pienen hautomakoneen. Ja siitähän se ajatus sitten lähti. 
Lempi väriltään laventeli

Vuosien varrella meillä on ollut jättien lisäksi kasvatuksessa myös araucanoja ja faverolleja, mutta tätä nykyä yhdestä neljään lisääntyneet kanalatilat ovat täynnä lähinnä silkkikanoja. Jättiläisiä meillä on kahtena puhtaana väriryhmänä, cuckoo ja mottled. 
 
Herra Ylppö on väriltään mottled
Milla Magia väriltään musta

Vaikka painopiste Arwolassa on tätä nykyä silkeissä, en ikimaailmassa luopuisi tästä ihanasta rodusta. Jättiläiset ovat inhimillisiä, upeita lintuja, joita suosittelen lämpimästi kaikille lemmikkikanoista haaveileville.  Erityismaininta siitä, että jättiläiset ovat rauhallisuutensa vuoksi myös lasten suosikkeja. 

Munia näiltä tulee joskus ja jouluna, mutta parempaa seuramiestä saat hakea!

Herra Suhmuran muhkea pyrstö on suorastaan siliteltävän ihana!

                                                                                                              



Kristalle kiitos aivan valloittavista kuvista ja jättien elämää valaisevasta tekstistä. Kristan kanojen ja hevosten elämää voi seurata Arwolan blogissa. Kuulumisia löytyy myös heidän Facebook-sivulta. 

En ole varmasti ainoa, jos sanon ääneen ajattelevani, että Kristalla on Suomen upeimpia kanoja. Krista onkin tehnyt pitkäjänteistä kasvatustyötä niin silkkien kuin jättien rotuominaisuuksien ja väripuhtauden vaalimisessa. Arwolan kukot ovat erittäin haluttuja siitoskukkoja eri puolille Suomea silkkiparviin jatkamaan Kristan työtä. Tällaista pitkäjänteistä ja asiansa osaavaa työtä toivoisi muidenkin rotujen parissa, eli laitahan Krista vasara heilumaan ja rakenna vaan lisää tiloja kanasille ;)