torstai 6. joulukuuta 2018

Talviulkoilijat - erään aamun tarina Siltajoella


Tämä on kertomus erään aamun aloituksesta, juttu sisältää enemmän tarinaa ja vähemmän asiaa. Tosin montaakin tärkeää kanan käytöstä tai turvallisuutta sivuavaa aihetta matkalla kolhaistaan ja linkit asiateksteihin onkin koottu jutun loppuun. 



Eilen oli Siltajoella semmoinen +3 astetta lämmintä ja vesikeli. Kanala, jossa kestopehku pöhisee oli kuuma ja kusenhajuinen jo heti aamutuimaan. Availin ikkunoita ja luukkuja ja jätin ovenkin horottamaan auki, jotta eivät ihan paistu ja tukehdu kun ruokin koko seurakunnan ja palaan sitten lapioimaan osan käyvästä pehkusta pois.

Kestopehku on mainio ja lähes ilmainen lämmitysmuoto, mutta vaatii käyttäjältään vähän ylimääräistä duunia, varsinkin jos talvet ovat tätä mitä ovat, eli lämmöt vaihtelevat eessun taassun. Siltajoella kestopehku on ollut lämmitysmuotona joka talvi, ihan jo siksikin, että asumme haja-asutusalueella, jossa mahdollisten myrskyjen aiheuttamat sähkökatkokset voivat kestää vuorokausia. Toisekseen kestopehku lämmittää puutarhurin mieltä, kun sen saa käytön jälkeen lähes suoraan pihan voimanlähteeksi.

Kääpiökochit tietysti näkivät avoimessa ovessa mahdollisuutensa ja painoivat ulos sulkajalat vipattaen. Ulkona kun nuoskalumen seasta törröttää vielä näin joulukuussakin muutamia ruohonkorsia. Nopeasti alkoivat korret kadota kohti kaakatusvälinettä.

Minä en ihan riemurinnoin suhtautunut käppänien ulos pelmahdukseen, sillä kääpiörotuisten kanojen lyhyet sulkajalat tarkoittavat sitä, että nämä tappijalat kastuvat masuaan myöten. Kauaa en niiden antanutkaan nokkia vaan usutin takaisin sisälle kuiville puruille luvaten iltapalaksi salaattia. 
 
Toisinaan olen ihan pyyhkeellä kuivaillut sulkajalkoja, koska kostealla iholla viihtyy bakteereiden lisäksi kalkkijalkapunkki. Kalkkijalkapunkin ehkäisyssä kuivuus, puhtaus ja terve iho ovat avain asemassa. Kosteus kuivattaa niin ihmisen kuin kanan ihoa ja kuivan, suomut kohollaan olevan ihon alle pääsee punkki tai bakteeri paremmin pujahtamaan. Muita kalkkijalan ehkäisy ja hoitokeinoja voit lukea tästä artikkelista: Kalkkijalkapunkki, hoito ja ehkäisy

Usein kysytään, että miten kylmässä kanat voivat ulkoilla. Tähän on vaikea antaa yksiselitteistä vastausta, koska kylmyyteen vaikuttaa niin tuuli kuin kosteus, kanojen ikä, koko ja rotu, sisätilojen lämpötila ja jopa ruokinta. Monta piippua ja monta vaikutinta.

Kylmää kestävät rotuni: Marans ja Araucana


Kanilassa, jossa Maransit, Araucanat ja Maraut talvehtivat ei ollut hajukasta, mutta lämmintä ja kosteaa, sieltäkin siis ovi auki. Marans ja Araucana ovat rotuja, jotka munivat värikäskuorisia munia, Marans suklaanruskeita ja Araucana sinivihreitä. 

Marans on isokokoinen ja vanha rotu, alun perin vähän niin kuin ranskalainen maatiainen: ajan saatossa luonnonkarsinnalla vahvaksi jalostunut rotu, monen eri rodun kombinaatio, kylmänkestävä ja paksulla höyhenpeitteellä varustettu. Araucana on keskisuuri rotu ja myös erittäin vanha ja kylmänkestävä rotu.

Marau on minun oma (suuruudenhullu) projektini, jossa koitan luoda kylmänkestävää, tervettä, rauhallista ja suht nopeakasvuista ”rotua”, joka munii oliivinvihreitä munia ja olisi vieläpä hyvä talvimunija.

Terveys ja kylmänkestävyys lienevät itsestään selviä syitä. Rauhallisella tarkoitan sellaista linjaa, joka soveltuu lemmikki- ja harrastekäyttöön lapsiperheille, eli aggressiivisuus tai säikkyys ei sovellu tähän hippusen tippuista. 

Marans ja Araucana, joita käytän Maraun luomiseen ovat isohkoja rotuja. Iso ja aggressiivinen kukko ei istu ajatusmaailmaani. Siltajoella aggressiiviset eivät pääse jatkamaan sukua, mutta toki eläimen käytökseen vaikuttaa perimän lisäksi myös ihmisen käytös. Tarkemmin juttua aiheesta tässä artikkelissa: Kukkoiluja – kukon aggressiivinen käytös

Nopeakasvuisuus taas on etu kun kukkoja aina kuitenkin kuoriutuu ”liikaa”, jotta ne saadaan yhden kesän aikana kasvatettua patakokoon ja parempiin suihin. Värikäskuoriset munat taas, no se on sitten tätä minun hihhulointia ja haaveilua. Saahan sitä haaveilla, aikuinen ihminen, valmiissa maalimassa…

Araucanat painelivat ulos saman tien kun reitti oli selvä ja niiden annankin ulkoilla ihan oman olon mukaan. Araucana on Etelä-Amerikasta kotoisin oleva pitkäsäärinen ja kylmänkestävä, suht kookas rotu, niin niiden ulkoilu näillä keleillä on ihan jees. Tai ainakin niin luulin.

Maransit tietysti nostivat kovan metakan kun Araut pääsivät ulos. Koska Maransien puolen ikkuna oli turvonnut kosteudessa niin, etten saanut sitä kunnolla auki, niin päätin kantaa jytkyleet ulkotarhaan. Kana tai pari kerrallaan koppasin paksupyllyjä kainaloon ja kipitin ulkotarhaan, jossa Teukka koira piti vahtia ja laski, että kukaan ei häviä matkalla. Koirat kun eivät kovin hyvin osaa laskea, niin Pikkumaccokukko livahti rakennuksen ja tarhan välistä vapaaseen ulkoiluun. Artsi Arau tietysti toivotti sen hevonkuuseen omien lyyliensä läheisyydestä, ja koska tontilla ei ponien havuja juuri kasva parkkeerasi Pikkumacco itsensä trampoliinin alle.

Artsi ehkä ei pitänyt kolmeakymmentä varometriä riittävänä vaan johdatti omat frouvansa Kanilan alle. Toivoin vain, että lokakuun sijaistaneet apurit eivät ole laittaneet sinne rotanmyrkkyä kanasten löydettäväksi, ja jatkoin kantokyytiläisten palvelemista.

Maransit sen sijaan ryhtyivät heti kylpemään ulkotarhan kuivassa, mutta takuulla viileässä maassa. Muistattehan nämä raukat jotka vasta viikko sitten pakotin sisälle puhtaille ja hyvin hyvin epäilyttäville puruille. Onneksi nyt sää armahti kanaset kamalalta sisäkohtalolta. Rakennusmuovilla vuorattu ulkotarha, jossa muutama kuutio kompostipehkua pöhisee pysyy hyvin plussalla nollakeleillä ja pikkupakkasilla.

Kanalla on pieni reviiri ja tiukat rutiinit


Kun kaikki suklaamunienmunijat olivat saaneet kyydityksen, huomasin sivusilmällä, että Araucanat ovat kadonneet. Normaalisti en olisi asiaan kiinnittänyt huomiota, sillä kanat kyllä osaavat ulkoilla ja palata takaisin kotiinsa. Mutta koska Araucanojen ulkotarha sijaitsee ihan eri puolella pihaa ja ovat oppineet sillä puolella ulkoilemaan ja tulemaan takaisin tarhaan, niin nyt ensimmäistä kertaa talvipaikasta ulkoilua pidän vähän silmällä, etteivät eksy tielle, pöpelikköön tai muuten pahoille teille. Oikeastihan kanoilla on hyvin pieni reviiri, pysyvät huudeilla ja varsinkin meillä missä kukot ovat jakaneet pihan osat, reviireillä pysytään visusti.

Kun kanan asuttaa uuteen paikkaan on sen hyvä antaa olla viikon pari uudessa paikassa kotiutumassa ennen vapaata ulkoilua, jotta oppii mieltämään uuden paikan kodikseen ja turvakseen. Jos kana pääsee vapaaksi liian aikaisin niin se voi koittaa etsiä reittiään vanhaan kotiin, eli eksyä, varsinkin jos ei ole ehtinyt uuteen parveensa parveutua tai kukko ei osaa vielä uudesta pitää huolta.

Kun kanat päästetään ensimmäisiä kertoja vapaaksi ulkoilemaan uudesta paikastaaan, on hyvä toimia näin muutamien ensimmäisten kertojen ajan, jotta oppivat. Ovi jätetään auki ja annetaan kanan mennä omatoimisesti ulos sillä aikataululla kun utelias itse haluaa. Ovi, ikkuna tai kulkuluukku, mikä oven virkaa toimittaakaan, jätetään auki, jotta kana saa itse palata takaisin kun siltä tuntuu.

Jos ekalla ulkoilukerralla ovi on läimähtänyt kiinni niin kana hätäänty eikä opi löytämään reittiä takaisin kotiin. Kun reitti on tuttu ja tiedossa, ei ovella niin ole väliä. Osaavat mennä kiinni olevan oven eteen runkumaan ja marmattamaan, jolloin kanailija saa laittaa hippulat vinkumaan tarjotakseen ovimiehen palveluksia paheksuvan motkotuksen saattelemana.

Kastuminen on hengenvaarallista


Joten lähdin etsimään Araucanojani varmistaakseni, että ulkoilijat eivät eksy liian kauas ja löytävät aikanaan takaisin Kanilan ovelle ja sisälle omaan karsinaansa. Kanat löytyivätkin nopeasti kaninpissakompostia tarkkomasta, mutta onneksi kiersin myös rakennuksen toiselle puolen. Kukko Artsi Arau oli löytänyt sadevesiasian. Luojan lykky, että plussakeliä oli kestänyt vasta vuorokauden ja sadevesiastiassa kellui kohtalaisen kokoinen jäämöykky, joka varmisti, että Artsi yrityksistään huolimatta jäi vain puolisukeltajaksi.

Kukkoa sadevesitynnyrissä
Yhtään ei uimamaisteri laittanut hanttiin kun kaappasin märkäläisen kainaloon ja juoksujalkaa sisälle kuivattelemaan. 

Ja taas sai Teukka-koira töitä: vahti Arau matameja, joille tällä puolen pihaa ulkoilu oli aivan uusi kokemus ja kukoton ulkoilu ennen kuulumatonta. Tämä oikeasti rotantappajan ja vahtijan hommia hoitava nelijalkainen sai nyt omatoimisesti opetella laumanpaimennusta. Tiedän jo, että se ei eläviä kanoja syö, ei edes nirhaise, joten asialle ajatustakaan uhraamatta uskalsin jättää sen kanasten kaveriksi.

Kun Artsi oli kuivailtu, löytyivät paimennetut Kanilan alta yhdestä rivistä lautakasan päältä kurkkimasta. Paimentajan kököttäessä säädyllisen välimatkan päässä, mutta yhtä lailla rakennuksen alla ja rivimuodostelman mukaisesti nokka kohti etupihaa.

Entäs sitten Pikkumacco? Huuteli päivän valoisat tunnit trampoliinin alla, jonne välillä huikkasin: ”Menehän nyt jonnekin syömään, etnää siellä voi töröttää koko päivää”. Illan tullen kiekaisut hiljenivät ja ajattelin käydä hämärän turvin nappaamassa syliä karttavan kukkosen omaan parveensa. Vaan illan tullenpa ei trampan alla näkynyt kukon kukkoa. 

Pyörähdin katsastamassa kesätarhankin, jossa pikkukukot välillä koittavat edelleen yöpyä, vaikka se on ollut pois käytössä elokuun lopusta asti. Kesätarha on iso ja kattamaton laiduntarha alapihalla, jonne syksyiset sadevedet kivasti valuvat tehden vihreästä maasta mutaista mössöä. Ei näkynyt Maccosta mutavellissäkään.

Tässä vaiheessa hain otsalampun ja ryhdyin pyörittelemään päätäni kuin pöllö, jotta valokeila tavoittaisi karkulaisen. Katselin puut, pinot ja muut. Ei näkynyt. Yleensä karkulaiset menevät jonnekin korkeahkolle, mutta lähelle omia reviirejään nukkumaan. Meidän peltotontin pikkupuut oli nopeasti katseltu. Moni niistä ei pikkuisen, 4 kiloisen, kukkosen painoa kestäisikään.

Lopulta Macconen löytyi oman parvensa muovitarhan ulkokulmalta pinottujen kukkaruukkujen päältä tihkusadetta niskaan valuttavan räystään alta. Sain siis jo toisen kukon kuivailun samalle päivälle. Mielessä kyllä kävi, että pitäisikö siirtyä vesilintujen kasvatukseen, kun tämä kerta on tällaista jatkuvaa vesileikkiä. Kuivailujen jälkeen vein Pikkumacconi takin sisässä omaan parveensa yöksi. Pääkukko Macho sille hieman urahti, että missäs olet eksynyttä lammasta esittänyt.

Lämpölamput edullisesti Siilosta


Kanalle kastuminen kylmillä keleillä voi olla vaarallista, koska märkä höyhenpuku ei lämmitä. Höyhenten lämmittävyys perustuu ilmaan höyhenten ja sulkien lomassa. Ilmava höyhenpuku eristää kanan kylmältä ulkoilmalta. Olet varmasti nähnyt pakkaskelissä pörhenteleviä punatulkkuja. Samalla efektillä kana pitää itsensä lämpimänä. Märkä höyhen ei pörhisty vaan päinvastoin on kylmä ja kylmentää kanan kehon nopeasti. 

Märkä höyhenpuku on sama kuin ihmisellä olisi märkä puuvillainen paita päällä. Montaa tuntia ei kroppa lämpimänä pysy ja varmana saa hyvät yskätaudit aikaiseksi. Siksipä märän kanan kuivaus pyyhkeellä ja föönillä ei ole mitenkään liioittelua. Saman tekisit koirallesi tai kissallesikin, eikö?

Että tämmöinen itsenäisyyspäivän aatto vietettiin Siltajoella. Toivotan mukavaa (ja rauhallisempaa) itsenäisyyspäivää koko Suomenniemelle ja ulkosuomalaisille myös!

Jutussa mainituista aiheista löydät lisätietoa näistä artikkeleista:

Kukkoiluja – kukon aggressiivinen käytös
Tarvitsevatko kanat kukkoa? 

Rotuesittely Araucana – ei julkaistu
Rotuesittely Kääpiökoch – ei julkaistu


Kanakirje



tiistai 13. marraskuuta 2018

5 ruoka-ainetta joita ei tule syöttää kanoille


Kana on kaikkiruokainen ja nokkaan uppoaa lähes mitä vaan, mutta silti on olemassa ruoka-aineita, joista kotkoille on haittaa. Tässä artikkelissa käyn läpi viisi vaarallisinta, jopa myrkyllistä, ruokaa, joita ei tule kanoille syöttää. Samoilla ruokintasäännöillä kohtelen myös viiriäisiä.


Avokado

Avokado on myrkyllistä useimmille eläimille. 

Avokadon kaikki osat, hedelmäliha, siemen ja kuoret sisältävät persin nimistä myrkkyä, joka on ihmisille vaaraton, mutta linnuilla auheuttaa hengitysvaikeuksia, rytmihäiriöitä, sykkeen nousua ja sydänlihaksen kuoliota. Pienikin määrä avokadoa voi tappaa kanan 12-24 tunnin kuluessa.
Joten jos salaatinjämäsi sisältää avokadoa, niin heivaa se suosiolla kompostiin, ei kanalaan.

Sipuli

Sipulin ainesosa, tiosulfaatti, tuhoaa veren punasoluja ja voi aiheuttaa kanoille anemiaa ja sitä kautta jopa kuolemaa. 

Kanat kuitenkaan harvoin syövät sipulia, joten sen kanssa ei tarvitse olla yhtä hysteerinen kuin avokadon. Sipulia kanoille saattaa joutua ihmisten ruokapöydästä ruuantähteissä, mutta toisin kuin mössömäinen avokado, sipuli on yleensä palasina, jotka kana helposti jättää nokkimatta kun tarjolla on maistuvampia sattumia.

Sen sijaan valkosipuli on eri maata ja sen tarjoamisesta kanoille on suurta hyötyä. Lue tarkemmin valkosipulista ja muista tukiruuista tästä linkistä

Raparperi

Raparperin oksaalihappo estää kalsiumin imeytymistä, niin kanoilla kuin ihmisillä. 

Ihmiset natustavat raparperipiirakkansa jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa korvatakseen mahdollista raparperin kalsiumia pilkkovaa vaikutusta. Munivilla kanoilla taasen kalsiumin saanti on ensiarvoisen tärkeää munankuoren muodostumisen ja kanan luiden kunnon takia. Sen takia raparperia ei tarjota kanoille, ei lehtiä, varsia, eikä edes piirakan jämiä.

Omenan siemenet

Omenan, kuten myös pellavan (kypsentämättömät) siemenet sisältävä syanidijohdannaista, joka kehossa voi muodostua syanidiksi. Omenansiemeniä ei saisikaan antaa kanoille. 

Täytyy tunnustaa, että minussa on sen verran Agatha Christietä, että minun kanaset saavat omenan siemeniä. Eivät ämpäritolkulla vaan nopeimmat jotka omenatarjoiluun paikalle ehtivät nappasevat halkaisemastani omenasta siemenet. 

Jotkut aivan tulevat kytikselle kun otan omenan ja veitsen käteen ja odottavat nokka valmiina, että saavat siemenet napattua. Ja mikä surku ja nurina jos omenassa ei satukaan olemaan siemeniä. 

Hauskaksi tämän omenakyttäämisen tekee se, että paikalla on odottajia aina kun otan veitsen käteeni. Samaisella veitsellä nimittäin sattumalta putsaan viiriäisten varpaista kakkapaakkuja. Siinä ne ahnenokat odottavat vieressä, että ”Halkaise vaan, kyllä me sekin syödään”. Toki lopulta luovuttavat kun tarjolle rapisee vain kakkapaakun palasia.

Yksikään siemennappaajani ei ole kuollut, ei ainakaan siemeniin, joten ihan en tästä osaa alkaa kovasti paasaamaan, mutta ehkä en kuitenkaan suosittele omenansiemeniä kovasti tuputtamaan jos sinun kanasesi tajuavat olla niitä nappailematta. 

Omena itsessään on mainiota herkkua ja halkaistun omenan tosiaan pikkunokkaisetkin, tiput ja viiriäiset, kovertavat hetkessä tyhjäksi.

Broileri- tai kanatuotteet

Harva eläin on luonnostaan kannibaali, ja lajitoveria syödään vain äärimmäisessä hädässä.
Vaikka ei broilerin tarjoaminen kanoista tee lajitovereidensa nokkijoita, niin kyseessä on enemmänkin periaatteellinen asia. Kanoille pitää riittää muutakin ruokittavaa kuin oma lajitoveri, joten broileripastan jämät mieluummin koiran tai kissan kuppiin kuin kanalaan.

Sen sijaan muut lihat ovat mainioita proteiininlähteitä ja varsinkin sulkasadon aikaan tai kovasti muniville roduille lihalounas silloin tällöin tekee eetvarttia. Pienteurastamoista, hirviporukoilta tai metsästäjiltä kannattaa kysellä ihmisravinnoksi kelpaamattomia ruhonosia kanasille. 

Meidän nokkaporukka söi talvella 2017-2018 yli 20kg hirveä. Niin hirveää kuin se herkkänenäiselle tarjoilijalle olikin, niin kaakattajat olivat onnellisia ja munataukoa ei tuntunut olevan juuri ollenkaan. Tänä syksynä aionkin usuttaa nuo raatelunokat mukaan hirvijahtiin, niin säästyn lihan pakkaamiselta ja pakastamiselta. Kiskokoot saaliin kitusiinsa suoraan metsässä. Täytyy vaan alkaa miettiä, että mistäpä hommaan kanasille metsästysseurueen edellyttämät heijastinliivit.




Tämä artikkeli on alunperin julkaistu Kanakirjeessä kesäkuussa 2018. Kanakirje on (lähes) kuukausittain ilmestyvä sähköposti, jossa käyn läpi vuodenaikaan liittyviä kana-aiheita. Kanakirje on maksuton ja kirjeen mukana tulee tietoa myös tuoteuutuuksista ja tarjouksia Siltajoen Siiloon

Tilaajaksi pääset tästä linkistä, ja mukana voit pysyä ihan niin kauan tai vähän aikaa kuin siltä tuntuu. Tilaaminen ei velvoita mihinkään. 

Lisää ruokinta-aiheesta löytyy juttua näistä artikkeleista:

lauantai 8. syyskuuta 2018

Kanat ja viiriäiset - sopivatko yhteen?


Miten kanat tulevat toimeen viiriäisten kanssa? Käyvätkö kimppuun vai antavatko pikkulylleröiden pylleröidä rauhassa? Näillä vinkeillä onnistut varmimmin.




Viiriäiset ja kanat viihtyvät mainiosti keskenään ja ravintokin on lähes identtistä. Voimakkaasti munivina viiriäiset tarvitsevat piirun verran enemmän proteiinia kuin vaikkapa laihemmalla ruuallakin hyvin munivat maatiaiset. Aikuisille viiriäisille kelpaa kanojen raekoon ruuat mainiosti ja extraproteiinia voi lisätä herne- tai papurouheella tai silloin tällöin tarjoiltavalla raejuustolla, jauhelihalla, apilalla tai muulla runsasproteiinisella herkulla.


Kanoja saattaa ärsyttää viiriäisten lentely ja räpistely, mutta kun porukka on toisiinsa hetken aikaa tottunut, niin ei viiriäisilläkään enää ole tarvetta räpistellä ja säntäillä sinne tänne.

Toki aina voi kanoissakin olla yksilöitä, jotka haluavat hätyyttä tai jahdata viiriäisiä. Kun yhdistät eläin porukkaa (olivatpa ne samaa lajia tai eri lajia) niin on syytä vahtia tilannetta paikan päällä ensimmäisten tuntien ajan ja puuttua peliin, jos joku meinaa saada köniinsä.

Kanojen kanssa ongelmaa voi tulla, mikäli kanat keksivät syödä viiriäistenmunia. Muutoin yhteiselo sujuu hyvin kun tilaa on kaikille riittävästi. Kanojen tiloihin kannattaa järjestää matalia piiloja, joihin vain viiriäiset mahtuvat ja näin munatkin munitaan varmimmin turvaan isonokkaisemmilta siivekkäiltä.

Murrosikään tulevat nuoret ja innokkaat kukot voivat ihastua somaan viiriäisneitiin ja polkemisjälki on rumaa. Pidä hormoonihuuruisia teinejä silmällä, että eivät pääse liikaa jakamaan rakkauttaan viiriäisille (tai kanatipuillekaan).


Estä karkaaminen

Toisin kuin kanat viiriäiset osaavat lentää hyvin. Erittäin hyvin. Lentoon lähtenyt viiriäinen voi ottaa satojenkin metrien pyrähdyksen ja laskeutua jonnekin jorpakkoon, josta sitä on mahdotonta löytää. Siksi on olennaista, että viiriäisiä ei päästetä vapaana ulkoilemaan samalla tavalla kuin useimmat kotikanat ulkoilevat. 

Ulkotarhan ovelle rakennettu 25-30cm kynnys on mainio viiriäisenpidike, sillä nämä pikkulylleröt mieluummin kävelisivät karkuun kuin lentäisivät. Kävelyä saa estettyä juurikin kynnyksellä. Fiksuimmat saattavat oppia, että kynnyksen yli kannattaa hypätä, joten ihan koko päiväksi ei tarhan ovea toinna auki jättää. Pihassa vapaana ulkoilevat kanat kyllä närkästyneellä äänellä ilmoittavat kun haluavat palata takaisin tarhaan ja motkottavat kuinka hitaasti riennät heille ovea avaamaan, usko pois!


Tipujen yhteiskasvatus 

Jos haudon samassa koneessa tai samaan aikaan viirulaisia ja kanatipuja, niin laitan viiriäisenmunat hautumaan muutamaa päivää aikaisemmin kuin kananmunat. Tällöin viiriäiset kuoriutuvat 5-7 päivää ennen kanoja ja saavat muutaman päivän etumatkan kasvuun. 

Viiriäistipuhan on pienintäkin kanarodun tipua hirmuisen paljon pikkaraisempi. Yhteiselo sujuu kyllä kun ikäeroa ei ole ronskisti, mutta olen tykännyt, että ihan pienimmät eivät olisi isoimpien jalkapohjan kokoisia tallaantumisriskin takia.

Ihanaa on seurata miten nuoremmat linnut ottavat mallia vanhemmista ja oppivat syömään, juomaan ja ryntäämään ruokkijan kättä kohden kun isommat näyttävät mallia. 

Kuvan kääpiökoch tipu osoitti äidilliset vaistonsa HETI kun pikkuriikkisiä ruikkuja lisättiin lämpölampun alle. Käppänätimbe asettui viirujen pahvilaatikon reunalle vahtimaan, että kukaan ei hypi laatikosta pois ja sopu säilyy. 

Laatikko toimitti muutaman päivän ajan pesän virkaa. Laatikon sain nostettua ja keskitettyä lähemmäs lämpölamppua. Montaa päivää peukaloisen kokoiset eivät laatikossaan viihtyneet, joten ehkä se oli enemmän minun mielenrauhakseni kuin viiruvauvojen varten kasvun varmistamiseksi. 

Lämpöä pikkuvauvat saivat kaivautumalla isompiensa kylkeen. Joten kyllä, suosittelen yhteiskasvatusta. Siitä on erityisesti hyötyä jos aikuisiakin lintuja haluat pitää samassa kun ovat oppineet jo pienestä pitäen toistensa seuraan.


Kanit 

Entäpä muut eläimet? Miten viiriäisten kanssa viihtyvät vaikkapa kanit?

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun olen nähnyt viiriäisten käyttävän kaneja lämpöpattereina, eli pehmeäturkkinen kaveri ei ole pelkästään kiva vaan myös hyödyllinen. Toisin kuin kanoja, viiriäiset eivät tunnu säikkyvän kaneja ollenkaan.

Viiriäisten pieniä talvitiloja kompensoin heidän oikeudellaan ulkoilla kanien karsinoissa aina silloin tällöin. Viiriäiset käyvät angorakanien karsinoissa käppäilemässä, tarkkomassa pehkuun pudonneita ja mahdollisesti itäneitä kauranjyviä sekä ihan vain viettämässä aikaa angoroiden kanssa. Kanitkin tykkäävät pienistä vieraistaan ja seuraavat niiden puuhia tyytyväisenä haistellen. Eläimellistä virikekarsina puuhaa, etten sanoisi.

Toisin kuin kanojen ulosteista voi olla tartunta- ja vähintään villan likaantumisriski angorakaneille, niin viiriäisten pienet pieraisut eivät juurikaan sotke tai aiheuta kokkidioosi vaaraa. Toki pikkukakkiasten määrä, tilojen koko ja yhdessä vietetyn ajan määrä vaikuttavat hygieniaan ja siivouksen tarpeeseen.


Normaaliturkkisten kanien kanssa viiriäisten yhteiselo on vieläkin helpompaa, mikäli kani malttaa olla kaivamatta ja piilottamatta pehkuun herkkumunia. Yhtään kanin rikkomaa viiriäisenmunaa en ole ikinä havainnut, mitä ihmettelen suuresti. Osaako pehmotassu väistellä somat munat?


Mikäli viiriäisille syötetään teollisia rehuja, niin niiden saanti tulee estää kaneilta. Kanit ovat vuosituhanten saatossa evoluution muokkaamina suolistoltaan hyvin erilaisia kuin voimakkaasti proteiinia tarvitsevat munailijat. 

Kanin suolisto osaa ottaa talteen vähäravinteisesta heinästä tarvitsemansa ravintoaineet. Täys- ja munitusrehut sisältävät kaneille aivan liian paljon energiaa. Kanit toki mielellään tunkevat turpansa ruoka-automaatteihin ja pupeltavat kanarehuja, mutta ne lihottavat kania hengenvaarallisesti. Kaneilla rasva kertyy pääsääntöisesti sisäelimien ympärille haitaten normaalia toimintaa ja lyhentäen kanin ikää.

Pitäessäsi samoissa tiloissa kaneja ja munivia viiriäisiä tai kanoja, huolehdi, että kani ei pääse käsiksi (tai oikeastaan suuksi) rehuihin. Siilon Maukas-rehu soveltuu sisällöllisesti kanienkin ruokintaan, mutta ei missään nimessä vapaasti tarjoiltuina, kuten muniville linnuille on tarpeen.

Kissat

Kissoille viiriäiset näyttäytyvät pieninä maukkaina paisteina.

Meidän ensimmäinen kissamme Musti oli opetettu ymmärtämään viiriäiset perheen jäseniksi, eikä se niitä saalistanut. Ulkona karkaavat viiriäiset se jäljesti ja vahti hievahtamatta vieressä kunnes ehdin paikalle haavini kanssa. 


Vaan kerran yöllä kanalassa oli yksi viiriäinen murtautunut kissan puolelle eteiseen. Liekkö linnun räpistely, poukkoilu ja pakenemiselta näyttävä lentely laukaissut kissan saalistusvietin ja niin oli aamulla vastassani päätön viiriäinen ja erittäin nolon näköinen kissa. Sen koommin ei ole meillä kissoja altistettu lentelevien paistien kiusausten armoille.

Nykyinen kissa on toiminut toisinaan raatojen hävittäjänä. Talvipakkasella kuollut viiriäinen ei ole päätynyt odottamaan hautaamista tai polttoa vaan kissa on hoidellut sen pois tuhoeläinten hyökkäyksiltä. Elävää lintua en anna kissalle (enkä koiralle), vaan saalistajat saavat aamupalansa vain kuolleina tai lopetettuina, kuppiin laitettuna. En tiedä onko sillä merkitystä kissojen kohdalla, mutta koira ainakaan ei elävään lintuun koske.


Koirat

Kovin jahtiviettistä koiraa en kokeilisi viiriäisvahdiksi. Koiran rodusta, luonteesta ja käytöksestä riippuen koirat voivat kestää räpisteleviä paisteja.

Meidän englanninkääpiöterrieri Teukka on mainiosti tottunut viiriäisiin, eikä ole niistä moksiskaan jahka on saanut haistella porukan läpi muiden töidensä ohessa. Myöskään viiriäiset eivät Teukasta välitä kun se pyörähtää ulkotarhassa aamutarkillaan tutkimassa paikat tunkeilijoiden varalta.


Toverin päätä on yön aikana nokittu ja Teukka tutkii haavat

"Mitäpä tuumaat, pitäskö tutkia tuolta toiselta puolelta myös?"

Meiltä on mennyt muutamia kuolleita viiriäisiä lintukoirakouluttajalle pennuilla käytettäviksi harjoituskappaleiksi. Itsekseen kuollutta ja mahdollisesti jo tunteja kuolleena ollutta lintua ei voi käyttää ihmisen ravinnoksi.

Sen sijaan lintukoirapennun koulutukseen hengetön viiriäinen sopii mainiosti, jolloin hyvän elämän elänyt lintu saadaan hyötykäyttöön vielä senkin jälkeen kun lusikka on jäänyt nurkkaan. 

Voi kuulostaa inhottavalle, että omaa rakasta lemmikkiään ei hautaa kauniin ruusupuskan juuren, vaan antaa riehakkaan pikkukoiran riepoteltavaksi tai kissan ruuaksi. Minusta kuitenkin on kunnianosoitus lintua kohtaan, että se saa hyvän, terveen elämän, kivuttoman ja stressittömän lopun ja pääsee senkin jälkeen joko hienolle lautaselle tuomaan iloa ja kylläisyyttä tai muulla tavoin hyötykäyttöön. Jokainen toki tekee linjanvetonsa itse.


Lisää aiheista muissa artikkeleissa:


Viiriäisten kasvatus - lyhyt johdanto pienten kanalintujen maailmaan
Rottakoira töissä lintutilalla 
Viiriäisparven muodostaminen