3 parasta kanoille kasvatettavaa herkkua

 

Esittelen tässä kolme helppoa kanoille kasvatettavaa ruokaa. Kaikkien kasvatus onnistuu kotipihassa helposti 

muutamilla ohjeilla. Satoa saat osasta jo parissa viikossa, osasta syksyllä ja jotkut tuottavat satoa vuosittain.

1. Kesäkurpitsat ja jättikurpitsat

    

   

    

Kaikki kurpitsat tarvitsevat voimakkaan maan, eli kunnon lannoituksen. Kanalaa pitävällähän sitä lantaa, pehkua 

ja kompostoitunutta orgaanista ainesta on yllin kyllin. 

Kurpitsaa voi kasvattaa siemenistä, jolloin esikasvatus valoisalla ikkunalla on hyvä aloittaa huhtikuun alkupuolella 

viimeistään. 

Kun muutamia euroja maksavat kurpitsan taimet ilmestyvät taimikauppoihin, voi ne jo istuttaa 

kasvupaikkaansa ulos. Paikkakunnasta riippuen suojaaminen hallaharsolla tai rakennusmuovilla voi olla tarpeen 

ensimmäisinä viikkoina öisin. Harso tai muovi luo taimille  pienoiskasvihuoneen, jossa päivällä maahan kertynyt 

lämpö suojaa taimia kylminä öinä. Kohopenkissä hyötyä on vieläkin enemmän, ja minä monesti unohdan harsottaa, 

ja ovat pärjäilleet vuodesta toiseen. 

 

IDEA:

Kokoa kohoppenkki tai kasvulava vanhoista kuormalavoista, valmiista kasvulavoista tai perusta kasvualusta 

olemassa olevan kompostin päälle. Kohopenkki tai kompostissa kasvatus säästää aikaa ja vaivaa: samalla kun 

orgaaninen aines kompostoituu alinna, voi päällä kasvattaa, kunhan lisää noin 10-20cm kerroksen multaa 

istutusvaiheessa.

 

 

 

Kohopenkissä alimmat kerrokset vielä kompostoituvat ja tuottavat lämpöä, josta on kasveille hyötyä. Kesän 

mittaan kasvien juurelle kohopenkkiin voi lisätä orgaanista ainesta: rikkaruohot, risut, ruohosilppu, kakkalaudalta 

kaavitut lannat, banaaninkuoret jne. 

Maatuessaan orgaaninen aines luovuttaa ravinteita, lämpöä ja tuottaa lisää ravinteikasta kasvualustaa.

Lisäksi kurpitsaa kannattaa kastella runsaasti keräämällä sadevesiä talteen tai loiskauttamalla ankkojen vesiastian

lietteen kurpitsan juurelle. Huomaathan: tarvitset ankkoja kasvattaaksesi kanoillesi ruokaa. Totta se on, koska 

netissä lukee!

Kurpitsoiden siemenet ehkäisevät sisäloisia ja ovat ravinteikkaita. Kesäkurpitsa on helppoa syötävää jopa tipuille

ja maistuu toki keittiössäkin.

IDEA:

Ekat pakkasen puraisut eivät haittaa isoja kurpitsoja ja imevät vielä voimaa kuihtuvista varsista ja lehdistä. 

Anna kypsyä rauhassa. 

Tee isoihin kurpitsoihin veitsellä reikiä ja anna kanojen nokkia kurpitsoihin halloween tyylisiä koloja. Tai sitten 

vain halkaise kurpitsa ja anna lintujen syödä siemenet ja sisältö. Osa kurpitsalajikkeista säilyy viileässä 

marras-joulukuulle asti.

2. Mustaviinimarjapensas 

   (myös punainen ja karviaiset, mutta mustaviini ehdottomasti helpoin)

Mustaviinimarjapensaista minulla tulee mieleen lapsuuden työleirit, kun kaikki marjat kerättiin, säilöttiin, 

mehustettiin (ja talvella pakkosyötiin) mökiltä, kodin pihasta, ukin talon pihasta ja enon mökiltä. Just kun oli 

selvitty alkukesän raparperiurakoista…

Nykyään oman kotini pihassa mustaviinit retkotteleekin nokkosten, vuohenputkien ja kukkaketomaisten heinien 

keskellä tontin varjoisimmassa kulmassa. Ehkä se on jokin freudilainen lipsahdus, että päätyivät kaikista 

synkimpään kasvupaikkaan, jotta kypsyvät vasta monta viikkoa noiden muiden urakkakohteiden jälkeen. 

Sen sijaan tuskin freud kävi potkimassa kumoon marjatukia, sen teki pakkasherra kera tuulen ja tuiskun, 

sekä valtoimenaan nojailevat rikkaruohot. Siitä huolimatta marjani poimii yleensä sukulainen tai kanat. Räkätit

 vie vaan kirsikat ja saskatoonit, happama kunt ei maistu edes ketuille…

Kaikesta minun mustaviinivastaisuudestani huolimatta tämä on erinomainen kasvi kanatarhan sisälle tai 

ulkopuolelle. Juurtuu nopeasti, kasvaa ilman kommervenkkejä, kestää kanojen nokkimisen, tuottaa satoa, 

lehtiäkin voi syödä, niin kanat kuin ihmiset ja kaiken lisäksi jaksaa varjostaa kanatarhaa viimeistään parin 

vuoden jälkeen. 

Meillähän mustaviiniä kasvaa tuon synkän tontin kulman lisäksi lähes jokaisen kanatarhan kulmalla. Vanhimmat 

yltää 2,5 metrin korkeuteen tuottaen viinirypäleisiin verrattavia mollukoita.

NÄIN SE KÄY:

Mustaviinimarjapensasta on helppo hommata: käy kaivamassa pensas mun talon tai mun ukin talon pihasta (ja 

päästä mut urakasta), tai oman sukulaisesi pihasta (jos kerta rakastat lähimmäistäsi enemmän ku mua…). 

 

Istuta kaivamasi pensas maahan juuret alas päin, kastele yksi tai kaksi ämpärillistä suoraan maakuoppaan. 

Peitä istutuskuoppa mullalla tai maalla, kastele vielä yksi ämpärillinen. Unohda. Siinä se alkaa kasvaa, varsinkin 

jos laitat keväällä tai syksyllä. Kovilla helteillä ei toinna. 

No, oikeasti hankinta on kaivuu-urakkaa helpompaa, sillä vähänkään rehottavasta marjapuskasta löytyy helposti 

taivukas, joka on kasvattanut juurta kohti kosteaa maata. Leikkaat taivukkaan irti, niin että juurten lisäksi 

kepukkaan jää uutta kasvua maltillisesti (eli noin 10-25cm). Viinimarjat juurtuvat helposti kepukoista, joko 

vesipurkissa tai oksa maahan taivutettuna, kivi tms painoksi. Alkukeväästä noita oksankepukoita voi saada 

kosteassa paikassa juurtumaan ihan vaan kepukoita maahan tökkäämällä, niin kuin muuten unkarinsyreeniä ja 

koripajua ainakin myös. 

Tai osta valmis taimi Siilosta

HUOMAA:

Pieni taimi kannattaa suojata kanaverkolla, kompostiaitauksella tms ekan kasvukauden ajan, jotta pensas saa 

kasvattaa kanoja kestävät juuret. Sen jälkeen eivät saa pensasta enää kaivettua irti.

 

3. Apila

    

Helpoista helpoin, satoisin, halpa ja jaksaa vuodesta toiseen ruokkia pölyttäjien lisäksi kanasi ja kastematosi.

 

Kaikki apilat ovat proteiinipitoisia, puna-apilassa eniten. Yllättävää, mutta myös kalsiumia on runsaasti, sekä 

C-vitamiinia enemmän kuin appelsiinissa. Lisäksi apiloiden juuret sitovat hiekkaista maaperää ja muokkaavat 

savikkoa, ja kasvavat niin varjossa kuin auringossa. Parhaiten toki paljaiden varpaiden väliin tarttuvina kukkina 

nurmella.

Minä kylvän lähes vuosittain apilaa nurmikkojen aukkokohtiin ja alkukeväästä jopa purkkeihin kanalan ikkunalle 

kasvamaan (kasvaa huonosti niin kuumassa ja pimeässä, herne kasvaa paremmin). 

NÄIN SE KÄY:

Osta pussillinen valkoapilan siemeniä, tee pihanurmeesi kuvioita apilan siemenillä. Kävele kuvioiden yli. Kävele 

muualle pihaan. Sinne ne siemenet menevät kengänpohjissasi. 

 

Voit myös heittää siemeniä ilmaan ja pyöriä ympyrää. Sitten ravistele siemenet hiuksista sinne minne haluat. 

Ei toimi kaljuilla puutarhureilla, ei varsinkaan hikisellä kaljulla.

Puna-apilan siementä ei taida pelkiltään löytyä, mutta jostain se aina pihaankin kylväytyy. Anna kasvaa ja rehottaa.

IDEA:

Askartele apilasta kukkaseppeleitä ja kuivaa ne kanoille talveksi.

Aja keräävällä ruohonleikkurilla apilaa silpuksi ja nosta silppu kuivumaan hallaharson päälle, josta se on helpohko 

sitten kuivuttuaan ujuttaa tyhjään rehusäkkiin talveksi.

 

Oliko ideoista hyötyä? Aiotko kokeilla jotain? 

 

 

 

Puhhuijaa!

Tänä aamuna tuli turhan täpäkkä muistutus lämpösäteilijöiden varapolttimoista!

Yleensä aloitan tekemään elukkahommat siinä klo 9-10 aikoihin ja samaan aikaan Mister Dee menee ulkotarhaansa hoitamaan ulostushommia. Näin joulun aikaan kuitenkin pienisuulikoila(kin) on syönyt paljon kaikkea höhhöä, joten suoli oli toiminut jo aamuyön tunteina lattialle. Joten vein hänet jatkamaan kakkahommia tarhaan normaalia aikaisemmin.

Koska olin vain yökkärissä ja villatakissa tuolla -14 asteen pakkasessa, niin en taennut jäädä kakkakummiksi vaan menin siksi aikaa kanalaan sanomaan jengille huomenta. Vaan enpä ehtinyt kuin ”Huom”-kohtaan kun huomaan, että terraarion, jossa 4 viikon ikäiset viiriäiset ja 3 viikon ikäiset kanatiput elävät, on pimeänä. Eli lämpölamppu on kylmänä. Aaaargh!

Lisäksi kestopehku on pöhissyt viime aikoina ihan huolella ja olen pitänyt kanalan ikkunaa raollaan ilmanvaihdon takia. Eilen juuri kaivelin pehkusta pois kompostoituneita kohtia ja lisäilin päälle puhdasta purua ja heinää, eli pehkun lämmöntuotto oli hetkellisesti hieman maltillisempi, ikkuna kuitenkin raollaan, koska eilen pakkasta oli vain -5 astetta.

Kanalassa oli ihan ok lämmin, ja viirulaiset jo siinä lämmössä pärjäisivätkin, mutta lämmön muutosta ei tietenkään tehdä kerrasta polttimo poikki pox, vaan pikkuhiljaa lisälämpöä pois vajuttamalla. Kaikki terraariossa olivat hengissä, mutta pörröisinä. Eivät velttoina hypotermiaan painuneina, eivätkä edes kasassa toisistaan eliinjäämislämpöä hakemassa, mutta selkeästi kylmissään/viileinä.

Siilon varastollahan meillä on lämpöpolttimo poikineen ja onneksi, onneksi aina myös kotitontillakin muutama. Näillä pakkasilla hoksasin, että jatkossa pidän ainakin yhtä varapolttimoa kanalassa, enkä kaikkia talon eteisessä. Sillä ihan ihan pienien kohdalla se minuutin hankien läpi kimpoaminen talon eteiseen ja takaisin, voi olla kriittisen pitkä aika (varsinkin kun ei tiedä milloin vanha polttimo on heittänyt henkensä).

Kun alan pimeänä olevaa polttimoa kiertää pois, niin huomaan, että se olikin oikein kunnolla rymytty rikki! Polttimon lasiosa oli murtunut aivan siitä kierrettävän metalliosan kohdalta. Joko viirut tai kanatiput ovat riehuneet oikein voimalla tai sitten samassa tilassa asustava Skunkki-kani on käynyt potkimassa säteilijää (kani ei pääse käsiksi, eikä hampaiksi sähköjohtoihin. Asia joka tulee varmistaa huolellisesti!!!).

Polttimon punainen pölysuoja estää hienojakoista eläinpölyä pääsemästä laitteen sähköosiin.

Sen enempää hajottajia syyttelemättä tai syitä arvailematta ruuvaan uuden polttimon paikalleen, palelijoita lohduttaen, että kohta helpottaa. Vaan eipä helpota. Ei syty, ei. Vaikka tarkastan vielä johdot ja töpselit ja kaiken. Eli säteilijäkin on lakannut toimimasta. (Hutkin syyn sitten myöhemmin, nyt on olennaista saada pikkuporukalle lämpöä)

 

Kuvassa 1-3vrk ikäisiä viiriäisvauvoja. Kuva: Jaakko Manninen

 

Onneksi tähän aikaan vuodesta meidän kanalassa on vielä yllin kyllin tilaa, joten töpselöin ja räppäsen päälle toisen säteilijän, joka on kiinteästi kiinnitettynä erään toisen tipuhäkin ylle. Alan lappaa pikkujengiä ko häkkiin ja samalla toisella kädellä nostelen isoja tukkuja heinää tähän tyhjänä olleeseen häkkiin. Mister Dee ulvoo ulkotarhassaan, että voitais jo mennä sisälle jatkamaan aamukaffin hörppimästä sohvalle, mutta nyt tuo paksuun susiturkkiin pukeutunut hyvä poika saa malttaa mielensä ja pysyä pakkasessa haistelemassa rusakon jälkiä.

Saan pienet lintuset häkkiinsä ja lämpöön, ja osa ryhtyykin heti ahkerasti syömään keitettyjä ja murskattuja viiriäisenmunia, joita heille tarjoilin. Osa ihmettelee uutta häkkiä ja sieltä avautuvia näkymiä. Kukaan ei parkkeeraa lämmönlähteen alle tankkaamaan lämpöä, joten mitään elintoiminnoille tai kasvulle kriittistä ei taida olla ehtinyt tapahtua. Huokaan helpotuksesta!

Että sellainen aamupaidassa viuhahdus tänä aamuna! 

Jos jotain haluat oppia minun kantapäistäni, niin talvella kandee pitää pitkää yökkäriä, ihan jotta ei omatkaan kintut palellu. 

Ja ota onkeesi ennen kaikkea ne varapolttimot! Ehkäpä jopa varalla oleva lämpösäteilijä on halpa lintusten henkivakuutus! Lämpösäteilijällä linnuille saadaan nopeasti lämpöä, patteri tai lämpöpuhallin on hitaampi ratkaisu, koska patteri tai puhallin lämmittää kanalan ilmaa. 

Lämpösäteilijä, eli kansan kielessä lämpölamppu lämmittää linnut. Lämpölamppukin tavallaan myös lämmittää kanalan ilmaa, mutta tehokkuus ja lintujen kannalta lämpöturvallisuus perustuu siihen, että lampun alla on heti päälle kytkettäessä lämmin alue johon linnut pääsevät, toisin kuin esim patterin päälle ei pääse samalla tavalla lämmittelemään. 

Lisää juttua lämmityksestäja lintujen lämmön tarpeesta näissä artikkeleissa:

Kanalan lämmitysratkaisuja - eri lämmitysratkaisujen soveltuvuudesta kanalaan

Talviulkoilijat  - katsaus muutaman eri rodun kylmänkestävyyteen varoittava sana kanalinnun kastumisesta

Kuolleista ylösnoussut tipu - tarina tipujen hypotermian ominaisuudesta ja kuinka siitä selvitään takaisin elävien kirjoihin

Kanalan lämmitys kestopehkulla - ohjeet kestopehkun tekemiseen

Siilon verkkokauppa - tutkittuja ja tosi toimissa testattuja tuotteita sekä rehuja kotikanalaan

 

Sadekesän ajatuksia lintuinfluenssa-uhkan varjossa

 

Näin viime yönä unta, että MINULLA oli suolinkaisia. Todennäköisesti ja ihan varmasti ei ole, sillä:

• perssulkani eivä ole rapaiset
• munintani ei ole laskenut
• enkä varsinkaan ole laihtunut

Kaikki nuo ovat merkkejä joista voi epäillä kanalla olevan suolinkaisia, tai jokin muu vaiva.

Päätin kuitenkin varuilta jakaa Sirkuksen Facebook-sivuille uusiksi tuon muutaman vuoden takaisen blogi-jutun suolinkaisista. Aina ennen kuin jaan uusiksi, niin luen juttuni, että olisiko mulla siihen jotain uutta lisättävää. Eipä varsinaisesti ollut, mutta muistin jutusta yhden asian, jota en ole tänä vuonna vielä tehnyt: ulkotarhojen kalkitseminen/tuhkaaminen. 

Kalkki ja tuhka ovat emäksisiä ja nostavat maan happamuustasapainoa niin, että monien bakteerien ja loisten elinolot vaikeutuvat. Eli kalkki/tuhka toimii vähän niin kuin desinfiointina tappaen tai vähintäänkin vaikeuttaen monien haitallisten bakteerien ja loisten kasvua/lisääntymistä. 

 

Ongelmasta toiseen

Tämä on ollut kertakaikkisen outo vuosi, kun vihdoin muuttolintujen aiheuttaman ulkonapitokiellon jälkeen kanaset pääsivät kesäkuussa ulkoilemaan, niin iloa ei riittänyt montaa viikkoa. 

Keski-Suomessa on heinäkuun ajan satanut kaatamalla harvase päivä. Sateeseen en ole päästänyt ulkoilijoita ja sulkajalkaisia kääpiökocheja en edes kovin märkään nurmikkoon, koska lyhytjalkainen lintu kastuu mahaansa myöten ja sulat pysyvät pitkään märkinä. Vaikka aikuista lintua märkyys ei nyt näin lämpimällä ehkä palelluttaisi, niin märässä bakteerit elävät paremmin ja esim kalkkijalkapunkki pääsee helpommin sujahtamaan märkyyden kuivattamien jalkasuomujen alle pesimään. Eli sulkajalkoja ei ehdoin tahdoin kastella, ei ainakaan toistuvasti!

Sateiden hellittäessä olikin sitten jo koko maata uhkaavia lintuinfluenssa tartuntoja havaittu useilla eri paikkakunnilla luonnonlinnuissa. Joten meillä kanaset eivät ulkoile vapaana toistaiseksi.

Ulkotarhamme ovat isohkoja ja valokatteella katettuja, jolloin luonnonlintujen ulosteet eivät pääse kanasten ja viiriäisten ulottuville, mutta on siinä selittämistä parville, että miksi eivät yht´äkkiä pääsekään kukkapenkkien, alhaalla roikkuvien omenapuiden oksien, viinimarjojen ja muiden pihan antimien kimppuun. Maranssit varsinkin oikein kyttäävät tarhan ovella, että ehtisikö livahtaa samalla kun ihminen kulkee.

Toistaiseksi vielä olen kantanut pihan herkkuja linnuille tarhoihin. Jotkut kanailijat, varsinkin lintuinfluenssan tartunta-alueilla ovat ottaneet tiukan politiikan, eivätkä tarjoile linnuilleen mitään ulkoa. Aivan varteen otettava varokeino sekin, johon minäkin saatan siirtyä mikäli tartuntatapauksia ilmenee Keski-Suomessa. 

 

Virikettä ja viihdykettä sisätiloihin

Herkkujen lisäksi koitan järjestää lintusilleni tarhoihin viihdykettä:

viiriäisten häkkeihin vien kukkapenkkien rajakanttauksia, eli tuppoja ruohoista maata. Kuopsuttelevat maa-aineksesta esiin öttiäisiä ja nyhtävät ruohonriekaleet nokkiinsa.Myös kanat nauttivat kaikista kukkapenkkien kitkuujätteistä ja murskatuista kotiloista. Kasa multaisia ja matoisia rikkaruohoja suorastaan riemuksi repeää, kun vauhtijalat käyvät kasaa kuopimaan, että mitäs kaikkea tutkittavaa ja nokittavaa löytyykään.

Lisäksi vien kanoille virikepaaleja, eli heinäpaalin, johon olen sujauttanut mukaan herkkujyviä. Virikepaaleja voit tehdä itse, tai tilata valmiita Siilosta.

Myös noita roikkuvia ruokintakorejani kiittelen lähes päivittäin, koska niihin saa heinät, ruohosilpun, omenat, kaalit jne pysymään kätevästi puhtaana. Paitsi yhdellä leijonaharjas kanilla, joka pitää ruokintakoriaan kiikkuna ja oleskelee korissa olevan heinänsä päällä. Ihan sama miten ylös koitan koria nostella, niin tämä tytsy keinot keksii millä pompsauttaa itsensä koriin köllimään. Ja se hälle sallittakoon olen viritellyt ruokaheinälle muita tsydeemejä.

Niin tai näin, niin nyt kun ulkoilun myötä kesäinenkin elintila on pienempi, niin lisäähän tämä siivouksen ja kuivittamisen tarvetta. Meillä viiriäisten- ja tipuhäkkien kuivikkeet kipataan aikuisille kanoille, mikä myös toimii virikkeenä ja pohjana syksyä varten kohoavaa kestopehkua varten.

Toisen epäonni on toisen onni, sanotaan. En tiedä onko se nyt niin onnea, mutta kahdelta viljelijältäni jäi viime vuoden heinäsadosta paaleja myymättä ja nämä viime vuoden paalit myydäänkin nyt erittäin halvalla pehkuiksi. Kuivaa, mainiota heinää, mutta syöntiheinänä jo hieman ravintoarvojaan menettänyttä, joten heinänpupeltajille maukasta tämän vuoden satoa ja kuopsuttelijoille, läträäjille tai kusiluikuille viime vuotiset kuivikkeiksi. Ei niistä viljelijälle jää edes bensarahoja saati meillä varastolla nostopalkkaa, joten jos vaan tarvihet kuivikeheinää, niin tilaa kerralla useampi paali, kiitos ja kumarrus <3

 

Kuva parin vuoden takaa, Araucana poseeramassa

 

Tällaisillä kienoilla koitetaan Sirkuksessa pärjätä tämä eriskummallinen vuosi. Kuulisin mielelläni, että millaista viihdykettä sinä olet järjestänyt lintusillesi nyt kun ulkonapitokielto koskee jo osaa Suomesta ja suositus koko Suomea.