Päiväkirjamaisia merkintöjä Supersorsan elämästä - OSA 1

3.5.2025 lauantai

No tulihan sitä hautomisasiaa tähänkin aamuun...

Koneesta kuului eilen piipitystä, tänään harvakseltaan. Ryhdyttävä kätilöksi. Koputtelin viimeisimmän erän munia, nostin korvalle ja nostin kauemmas, että hoksaisin mikä muna puhuu.

Ei kukaan.

Piipitystä silti kuului. Kävin välillä ulkonakin kuuntelemassa, että varpusen zirpsutus on edelleen erilaista kuin kuoriutujan huhuilu.

Ja kas, sieltä sitten löytyi särö ja äänenlähde vanhemmista munista, niistä joiden sisarukset on jo 5vrk ikäisiä. Huoh. Jotain siinä haudonnassa sitten oli, sähkökatko ehkä, että viiriäisiä ja kanoja tuli kauheen pitkällä viiveellä.

Sen sijaan viivettä ei ollut äänen loppumisessa. Kun olin kuorinut pienen kuoreen juuttuneen Maransin esiin ja lämpimällä vedellä kastellulla sormella pyyhkinyt kuivat krämmäleet irti, pääsi tipu kuivuttuaan samanikäisempien kääpiökoch tipujen seuraan mamman alle.

Vaan edelleen jatkui ääni koneessa ja lisää koputtelua ja munaa korvaan. Rairai, on mulla jutut. Mutta on myös puuhat

Ei löytynyt tämä toinen kakkossopraano. Otin noin viikon toisessa koneessa olleet ankanmynat vessaan läpivalaistavaksi. Että josko se kana sieltä sitten kuuluisia taas. Ja jösses!

Ääni kuului ankanmynista. Eli varmana mun omasta päästä. Ei se ole ihme. Eilinen oli taas sellaista polkkaa, sambaa, valssia ja tuomiokapitulin parvella salaa kameran kanssa hiippailua (kunnes kanttori lukitsi minut takaisin rahvaan puolelle).

Liekkö siis ihme, että tuollaisten kokemusten jälkeen päässä laulaa vähemmän taivaallisia kuoroja.

Läpivalaisin munia ja Batman oli hoitanut Cayuga-akkojensa aviollisia iloja huomattavasti ahkerammin kuin Onni omiensa. Onni olikin kovasti Batmanin akkain perään. Liekkö sitten aisurina toiminut kuitennii

Sitten valaistumisen vuoroon asettui yksi todella tumma Cayugan muna. Ihmettelin, että onko siinä paskaa vai mitä, että pinnassa kumma kohta, ja valaisun perusteella mätä, koska valo ei tunkeutunut yhtään läpi.

Höhähdin siinä sitten varmaan jotain ääneen, koska muna vastasi minulle. Sillä lailla. Nyt aletaan olla leveleillä, jopa minuksi. Viikon haudonnassa olleet munat ei puhu, nippa nappa vasta alkaa ankkasen sydän pompottaa, eikä sen ääntä minun kuulollani tavoiteta.

Että missä lie olosuhteissa tuo tummin ankanmuna on ottanut etumatkaa, ja minkälainen maantiekiitäjä sieltä oikein tulee? Kun nää normaalisti 28vrk haudonnassa viihtyneet lättäjalatkin on ihan turkasen nopeita.

No, tervetuloa sitten vaan! Äkkiä meni munat takaisin koneeseen ja kosteutta jelpiksi. Niin, ja se valaistu kakka munan pinnassa mitä ihmettelin, se oli tuon piipparin nokan aikaansaannoksia. Kyllä minä sentään vähän huolellisemmin valitsen puhtaat tai pyyhin puhtaiksi haudontaan menevät mulkkuset. Nih!

4.5.2025 

Ihan oikeesti! Mulla on nyrjähtänyt aivo ja mieli jo monta kertaa kun oon koittanut tässä pähkiä, että miten tää ankka voi olla olemassa!?!?!!?

Faktat:

Ankanmunien haudonta ja poikasten kuoriutuvuus tarvitsee hyvin tarkat ja samana pysyvät olosuhteet: 37,7 astetta lämpöä ja kosteutta jopa 55% ja enempi.

Hyvin spesiaalit olosuhteet siis, ja niiden pitäisi suht vakaina pysyä vähintään sen 28vrk ajan.

Todellisuus:

Ankanmunat ovat olleet olosuhteissa noin viikon.

Pesistä keräyksen jälkeen munat olivat vadissa kotvasen ulkona ja sitten eteisessä pakastimen päällä. Kennoissa työhuoneen lattialla ehtivät istua ainakin 1vrk, ellei 2, kun huhhailin, että pitäs laittaa ankanmunat koneeseen, mutta silti huitelin jotain muuta.

Kukaan ankoista ei varmana ole hautonut, eikä kukaan kanakaan ankanmunia. Sen kyllä huomaisi, viimeistään munia kerättäessä niiden lämmöstä. Ja lämpimiä munia ei kerätä, koska se tarkoittaa, että joku niitä hautoo. Yleensä se jokunen itse ilmoittaa hyvin selvästi, että munia ei passaa näpelöidä.

Oisko mulkutin voinut jotenkin pesässä omatoimihautoutua? Onhan meillä ankkojen tarhassa kuutiotolkulla kanalan pehkua kompostoitumassa ja lämpöä luovuttamassa.

Mutta ankkojen itsevalitsema kohta munintapesälle on tarhan ulkoseinän ja kaura-automaatin välissä maassa. Vaikka tarhassa vielä hieman jossain kohdin kompostit pöhisee ja lintuja lämmittää, niin kyllä yöpakkaset varmasti ovat vierailleet siellä maan rajassa.

Joten mä en tajua!!!!

Mitä tämän ankkavauvan munalle on tapahtunut ja missä, että se on voinut kehittyä???

Ja koska mulle on tärkeää tietää ja tajuta aina ja kaikki, niin tää kyllä ny kalvaa. En jaksa uskoa, että kukaan ankkaihminen olisi källiäkään tehnyt ja sujauttanut mun koneeseen jo haudotun yhden munan. Ihan liian riskaabelia keneltäkään eläinihmiseltä, toisekseen tuo on ihan selvästi meitin Cayugan muna ja poikanen. Ihmepentu siis!

Että ihmeitä sitten vaan alkavaan viikkoonne! Jos haluat lukea lisää ihmetipuista:  

Kuolleista ylösnoussut tipunen

 

5.5.2025

Supersorsan kuulumisia! Jos et oo kärryillä aiheesta, niin kertaa edellisten päivien julkaisuista…

No niin. Yksinäinen sorsa, geneettisesti ehkä ankka tai maantiekiitäjä, odotteli hautomakoneessa kolme viikkoa nuorempien sisarustensa kanssa kun me Taina Taikurin kanssa pähkittiin, että minnepä yks yksinäinen vaakku kasvamaan.

Viiriäistipujen viereen terraarioon tämä nopea tapaus on liian iso, kukaan kolmesta kanatipuja hoitavasta emosta ei näyttänyt mielenkiintoa lättänokkaisen rumiluksen hoitoon, eikä sillä, jokaisella on yli 10 tipueen poikue huollettavana, että eipä pyydellä liikoja ensikertalaisilta.

Viritettiin isompaan häkkiin pikkulaatikko terraarioksi ja tiilillä nostettiin laatikkoa ylemmäs lämpölamppua. Mittarin mukaan lämpöä +34, vähän liian alhainen. Tuohon häkkiin viirutiput muuttaisivat parin viikon päästä, jolloin ankkojen OIKEAOPPISEN kuoriutumisaikataulun mukaan vauvavaakut pääsisivät terraarioon, toki putsauksen jälkeen vasta.

Kolmeakymppiä hipova lämpö ei ole riittävä vastakuoriutuneelle ankkavauvalle, vaikka kuinka olisi nopeakasvuista ihmeankkojen sukua. Ja yöllä kanalan lämpö tippuu tuosta vielä, niin emme uskaltaneet majoittaa reipasta alokasta sinne, vaikka kuuakuden ikäiset ankat innoissaan pienelle huutelivatkin.

SS vietti päivän ja yön hautomakoneessa, käyden välillä läpyttelemässä lattialämmityksen päällä sanomalehdllä (ettei räpylät luista laattalattialla ja nilkat nitkahda) sekä maistamassa B-vitamiinilla maustettua munarehuvelliä.

Maistamisen lisäksi Supersorsa pulahti velliin pari kertaa. Inhainen rehumunavellinen ötökkä. Koitin jopa pyytää Darrockia nuolemaan ankan pinnasta töfnän, mutta tämä herkkusuu koirapa oikein nipisti huulet yhteen ja käänsi pään pois, että: ”Täällä ei syödä eläviä otuksia, ei edes maistella!” Vaikka vasta eilen haisteli ja nuoleskeli pientä vesilintua ihan ihastuksissaan. Joo, ei. Mun sotkun kiertelyvätystely ei menny läpi, niinpä Sorsa otti jo het tänään ennen kuutta suihkua lavuaarissa.

Sitä mä vaan, että tuleeko tästä yksinäisestä ötökästä meille joku sisäsorsa? Ja oppiiko se tavoille minulta vai Darrockilta? Kummalta vaan, niin sotkua tulee. Siitä oon varma! Just eilen sain robotti-imurinkin kiinni sisällä kenkien käytöstä. Huoh!

Paras olisikin kun Supersorsa saisi lajitovereita… Jos jollakulla lähellä olisi yksinäinen ankka- tai sorsavauva tai vaikka kanatipu, niin vastakuoriutunut poikue, johon tämä pääsisi, tai meille joku yksinäinen, niin saisi kasvun ja parveutumisen hyvin käyntiin toverien kanssa. Lämmöt myö säädellään niin, ettei tarvihe kenenkään varpaiden palella.

Autatko Supersorsaa löytämään (minua ja Darrockia sopivampia) kasvukumppaneita? Tykkäys, kommentti, jako auttaa julkaisua näkymään ja tovereita löytymään

8.5.2025 Supersorsan kuulumisia!

Nokkaan on mennyt sisään munaa, vettä, B-vitamiinia, liotettua kauraa ja rehua, sekä hiekkaa ja munankuorta. Eli kaikkea mitä pitääkin, toki on nokalla kokeiltu myös kylpytakista rispaantunutta lankaa, mun hiuksia, Darrockin häntäkarvoja ja lattialaattojen saumojen välejä, jotka on just pikkunokan kokoisia.

Mies on ahkerasti imuroinut, ettei pikkunokkaan mene mitään väärää. Pikkunokka on kovaääninen ja NOPEA! Jos ihminen tai koira kävelee eri huoneeseen, niin vauhdilla tulee pikkuläpsy perässä ja sen kuulee! noin niinku muuten tää on ihan normivauva-arki: edes vessassa e voi käydä yksin. Nyt kun kirjoitan, niin otus on tässä sylissä ja nokalla kokeilee niin näppistä, kelloa kuin tätä kylpytakkia, jossa on paljon rispaantuneira lankoja

Ulos ötökästä on tullut muutama oikein terveen näköinen kikkare, joten eiköhän kasvukin saada käyntiin.

Eilen sattui unohdus. Oli siitosmunien hakija tulossa, Joensuusta, ajattelin että ehdin pyörähtää kaupungilla palaverissa ja palata kotiin, sillä Jyväskylässä pyörähdys on nopeampi kuin Joensuusta tänne ajo. Kuvitelmanani toki oli mainita miehelle mitkä munat antaa joensuulaiselle, jos en ehdikään takas. Kuvitelma unohtu.

Lisäksi ehdin palaverin jälkeen soittaa miehelle, että poika tuo nyt vihdoin Kottaraisensa (jep, tyttiksellä on tuommoinen lintumainen lempinimi) näytille, että köyhiä ritareita tulille ja edustusilme kasvoille. Ja sitten ovella olikin tämä joensuulainen munien hakija, jota mieheni luulee Markkon tyttöystäväksi ja ihmettelee, että rohkee tytsy kun tulee ovelle yksin, ovelle jonka avaa köyhien ritarien paistaja ankka kädessä, ja josta yleensä ryntää isohko koira tervehtimään. Siis ovesta ryntää, ei kädestä.

"Miks sulla oli ankka kädessä?" kysyn naurua tyrskyen kun tarinaa kuulen selostettuna jälkikäteen. ”No ei kai sitä voinu tänne yksin jättää itkemään ja häviämään ku mä menin eteiseen!” Taloni kuulostaa melkoiselta kartanolta, jos yks ötökkä katoaa länsisiipeen pohjoisovella käydessä.

Ei kai voi paljoa muuta odottaa jos on tulossa hakemaan siitosmunia Sirkuksesta, että saa osakseen sirkushuveja. Tarina ei kerro saiko munanhakija ritareita, mutta siitosmunia sai kun saavuin ihan hetken päästä pihaan. 

Ja mitä tyttöystävän esittelyyn tulee, niin se siirtyy kauemmas. Jotenkin en kauheesti soimaa poikaani, koittanee kai antaa normaalin kuvan itsestään. Kuvaa saattaisi hieman muuttaa käynti meillä jossa yks heiluu keittiössä ankka kädessä, koira pusuttelee otsaan ja emäntä kuulustelee kaiken kesätöistä kouluarvosanoihin ja hiimailee puol päivää ankkaisessa kylpytakissa. Vanhempien häpeäminen on ikuista, luulen… Tai saattaa se riippua vanhemmistakin, tai näiden toilailuista.

Näin minä sentään neidistä pitkät hiukset ja vienon hymyn, oikein kivan näköinen Kottarainen, ja vieläpä kesätyötön, joten eiköhän tuo jotenkin tontille houkutelle…

Kuitennii pikkuankka vaikuttaa kaikkinensa oikein hyväkuntoiselta ja pätevältä Sirkuksen tyypiltä. Tänään käydään vähän lajitovereita moikkaamassa kanalassa, kunnes jatkuu hautomakoneessa nukkuminen ja lattioilla läpyttely. Ensi viikolla tämä sitten muuttaa kanalaan muiden lintujen luo.

Lisään vielä sen, että hitsinpimpula miten ton räpylät on somat, kaikkien vauva-ankkojen on, mutta tätä on nyt tullut enempi tuojoteltua ja läärättyä. Tuon räpylät on ihan kuin semmoset mustat vanhan ajan merkkarit, jotka on suussa lionnut ihan ohuiksi. Tiiäkkö? Semmoiset ne on. Tosin ehkä eri makuiset, en tiiä, en oo sentään maistanut.

p.s: videosta editoitu pois lause, josta voisi luulla, että nimittelen pikkukampaaja täiksi, ei saa sanoa toisia täiksi. Ihan vaan kiharojen tekopuuhissa lienee tämä multitalentti.

 

11.5.2025 Hyvää äitienpäivää kaikille äideille, emoille, mammoille, mummoille, kummeille ja jokkaiselle näihen mussukalle ja kultalussukalle, no reippaille muorin kainaloisille myös!

Siilon verkkokauppa haluaa muistaa tätä päivää kukkasin, ja lisätäänkin tämän päivän tilauksiin kimppu varjoliljoja. Tai oikeastaan, ei ihan kimppu, vaan sipulinippu. Sipulit kun tyrkkäät kukkapenkkiisi noin 10-15cm syvyyteen ja annat kanasten skeidoa päälle, niin sitten ne kukkii tuossa kesän parin päästä. Liljat, ei kanat. Jösses. Onpas taas jutut.

Varjolilja on vanha ja kestävä perennamaisesti vuodesta toiseen kukkiva ja komistuva sipulikasvi. Siilon sipuleista kasvaa valkoisin ja pinkin kukin kukkivia liljoja, korkeus noin 80-100cm. Näyttävä ja pitkäkestoinen kukinta, myös maljakossa, mutta nuo keltaoranssit törpökkeet kandee poistaa ennen sisälle tuontia, koska niissä oleva siitepölyn väri ei lähde edes pommilla pesemällä tekstiileistä.

Jatkossa kandee rekisteröityä meitin kanta-astujaksi, eiku asiakkaaksi, niin sitten tuo verkkokauppa automaagisesti lisäilee pisteitä ja kaupan päällisiä. 

Rekisteröitymällä Siilon KANTA-ASIAKKAAKSI saat tilauksistasi pisteitä, joilla saat alennuksia, ostokuponkeja ja/tai kaupanpäällisiä, joskus ylläreitäkin.

Kurkkaa esim Suosituimmat ja Uutuuksia valikko, taikka nuo Taimet, juurakot ja sipulit valikko: 

https://siltajoensirkus.mycashflow.fi/categ…/24/suosituimmat

Supersorsa juhli äitienpäivää muuttamalla kanalaan muutamassa päivässä kasvussa kiinni ottaneiden viiriäisvauvojen pariin. Ajattelin, että olkoon siellä parisen tuntia ja stten takaisin sylisorsaksi sisälle. 

 

Kattia kanssa, ei läksenyt vaakku enää fölyyn kun oli päässyt viirujen kanssa riehumaan ja munankeltuaista ahmimaan. Sinne se sitten muutti terraarioon omankaltaistensa pariin.

13.5.2025 Uimahyppyjä ja sukelluspelastajia

Keväinen aurinko nosti lämmöt 17 asteeseen ja niin Supersorsa pääsikin uimaan mustaan ämpäriiin, jonka vesi päälle parikymppistä. Silti Sorsa huusi torvi suoralla niin lujaa, että suurpetojen torjuntaan erikoistunut laumanvartijaopiskelija rynnisti paikalle ja noukki huutajan pois hyytävästä vedestä. Se siitä uinnista sitten sillä erää.

Tuo on muuten jännä, meitin rottakoira Teukka reagoi myös voimakkaammin ankkavauvojen ääniin kuin kanatipujen. Liekkö syynä, että kanatipuilla on yleensä emo hommia hoitamassa, mutta vaakut paiskataan lämpölamppujen armoille. Tai ehkä jokin taajuus ankkojen nuoressa äänessä herättä raavaan tappajauroksen hoivavietit. Ekan ankkueeni kun myin, niin Teukkahan koitti kaivaa pahvilaatikkoa auki sitä mukaa kun immeiset sitä teippasivat kiinni. Hätävaruiksi hyppäsi vielä ankkojen viejän farkkuun, tutki takatilat, tarkasti kuorman kiinnityksen, haukkui ostajat ja varmaan merkkasi perävalot. 

Vaan eipähän meiltä parvilauman jäseniä joutaviin paikkoihin päästetäkään, jos meneekin alkutarkista löperösti läpi, niin kyllä sirkuslaiset tavoille opettavat. Eräälle muuramelaiselle tilalle muutti pari alle kiloista kääpiökoch kukkoa kanoineen, heti ekana iltana olivat pistäneet isännän kalastamaan, keittämään ja RUOTIMAAN heille kalanperkeitä. Että ei se kanojen hoito ole samaa kuin heinäpellon katselu. Hommia saa painaa ilmaisten munien eteen ihan hartia voimin, ja sittenkin menevät ja munivat piiloon tai leipovat enempi tipuja ku aamupaloja possun pyllin viereen pannulle.

14.5.2025 Supersorsa sai lisää nokakasta seuraa

Jos tämä olisi opetusteksti, niin avaisin aarioitani aiheesta munat kanan alle kerralla ja ei lisämunaajia huudeille. Koska tämä on päiväkirja ja opettajan itsensä opastaminen on rankkaa, varsitenkin kun kantapäät on verhottu aivan uusilla ja puhtailla villasukkasilla, niin jätän vaan linkin asianmukaisista kanaemon haudonnoista tähän tälleesti näin, oppikaa te nuoremmat räksyttäjät ja hännän heiluttajat: Kanaemo hautoo

Kuitennii kävi niin, että koneesta kuoriutui eräs tipunen, jonka muna oli viikon muita myöhässä. Ja sitten kysellään, että miten Supersorsan muna on ollut siinä ajassa missä on. Meitin aikavyöhyke ja digiportaalihypyt aiheuttaa viikkojen viiveitä ja varppeja, carpe diem ja muuta läsnäolon taitoa.

Kanapienokainen kuoriutui muita myöhemmin ja ei oikein vielä seuraavien hautojien alle olisi sovelias. Tyrkkäsin sen sitten terraarion kaksviikkoiseksi kasvaneen Supersorsan ja kolmiviikkoisten viiriäisten seuraan. Kyllähän tuosta multilingual nokkaa kasvaa, jos ei muuta.

Lapsille on tärkeää karkkipäivä, lintulapsille on tärkeää lajitoverit, tai edes toverit. Äitikin kai ois aika tärkee, mutta äitienpäivä meni jo ja siitä vinguin niin pal, että ei toinna enempää.

Nyt on viirunuorisolla ankkaa ja kanaa, kotvasen kulutta kanalla ja ankallakin omaa lajiseuraa. Ja kyllähän nuo kuulee ja näkee niin vanhempiaan kuin sukulaisiaan tuolta terraariosta. etä näihin kuviin ja tunnelmiin, Sirkuksen karavaanissa sattuu ja tapahtuu!

 

Siilosta sörsselit ja lämpövermeet niin lättänokille, pikkunokille kuin suursyömäreille ;)

 

Mitäpä syöttäisin kanatipuille?

Nettiä ja keskusteluryhmiä kun selaa, niin vaikuttaa siltä, että tipusille pitää kattaa tarjolle kahdentoista lajin buffee ihan ekasta ekasta päivästä lähtien. 

 

Minä sanon EI!

 

Yhdellekään vastasyntyneelle tai -kuoriutuneelle elämänalulle ei tuupata eteen kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Vasta elämää opetteleva itu tarvitsee hyvin pelkistettyä, ravintopitoista ja PUHDASTA ruokaa, jotta elämän ensimmäiset suolistossa sulavat ravinteet alkavat imeytyä ja kasvu pääsee käyntiin. Ugh!

 

Moni on huolissaan raekoosta mitä tipuille annetaan ja kaurahiutaleen, siis sen ruokakaupasta ostettavan kuoritun, litistetyn ja höyrytyksellä esikypsennetyn hötön antaminen istuu vielä kanailijapiireissä tiukassa. Pikakaurahiutaleista on kuitu kuorittu pois ja höyrytyksellä osa vitamiineistakin haihdutettu. Hiutale on liian hiilihydraattista pienen tipun masuun.

 

Liika hiilari aiheuttaa ripulia ja ripulitilassa olevasta suolistosta ei ravinteet imeydy. Vastasyntyneen vauvan ripuli on vaarallinen ja jokainen emo siihen reagoi nopeasti, samoin täytyy toimia tipusen kanssa: ripulia tuottava ruoka-aine heti pois, pyllypyykille ja kaikkien ruoka-astioiden ja alusten vaihto puhtaisiin.

 

Kokonainen tai rouhittu kaura on parasta kananpojallekin. Niissä on mukana kauran kuitu, jota nokkijat tarvitsevat AINA suolistoonsa poistamaan mahdollisten maabakteerien aiheuttamia onkhelmantynkiä. Jo kaikista pieninkin kääpiökochin tai Mille Fleurin pentu saa kokonaisen kauran nokastaan alas. Kokeiltu ja nähty on, satojen tipujen verran.

 

Kanailijan mielenrauhan takia meillä annetaan tipujaan hoitaville emoille kokonaista JA rouhittua kauraa. Tämä kanailija nukkuu yönsä paremmin kun tietää, että rouheen seassa on sitä pienempääkin murua, jolla vauvelit saavat masua täyteen, silti emot pitävät kovemman ruokapotpotuksen kokonaisen kaurakourallisen kohdalla. Semmoista se on, oma mamma on aina eniten oikeassa ;)

 

 

Munalla mennään!

Kauran lisäksi meidän mammalomailijoiden menu sisältää keitettyä ja murskattua munaa AAMUPALAKSI. Eli keitetty munamössö ei ole koko ajan tarjolla, koska lämmetessä kypsennetyn munan pinnalla alkaa nopeasti lisääntyvä bakteeritoiminta. Kun munaherkku tarjoillaan vain kerran päivässä ja kohtuullisena annoksena, niin mamma syöttää sen himonhedelmilleen heti, eikä sitä jää lautaselle pyörimään kakkavarpaiden tai nukkupyllyjen sotkettavaksi. 

 

Keitetyssä munassa on juuri niitä ravintoaineita ja proteiinia mitä pieni suolisto tarvitsee kehittyäkseen. Lisäksi munijasta riippuen muna voi sisältää kokkidi-bakteereilta suojaavia ominaisuuksi. Kokkidit ovat maabakteereita, joille kanalinnut muodostavat vastustuskyvyn pikkuhiljaa. 

 

Tämä on yksi syy miksi meillä ei vastakuoriutuneet ulkoile kuin vasta sulkauduttuaan: lämmön lisäksi suolisto on ehtinyt kehittyä ja kasvu lähteä hyvään käyntiin ennen kuin lähdetään avaraan maailmaan matonhapsuja ja kengännauhoja nuoleskelmaan (tavoitithan vertaukseni konttaavasta lapsukaisesta, jonka tuttia ei enää keitellä, mutta pariviikkoiselle ei tulisi mieleenkään tarjota tuttia suoraan lattialta, saatikka maasta).

 

Vastustuskyvyn rakentuminen on luontainen prosessi, joka karsii heikot pois, mutta koska ihmisen hoivissa elävät kanaset eivät pääse viemään tipueitaan aina uusille matomaille, joissa ei ole parven ulosteita, niin ihmisen tulee hoitaa tilat ja tilanteet niin, että tipueilla on puhdasta ja ravinteikasta.

 

Vieläkö paatostan ja saarnaan lisää puhtaudesta? En vielä. Muistutan vaan eläinten astioiden hygieniasta, johon hyvä nyrkkisääntö on: siitä pitäisi poystyä itsekin hörppäämään, jos ajatuskin saa yökkäämään, niin harjaa ja Fairya käteen ja tiskarihommiin!

Toinen syy miksi Siltajoella eivät ihan pikkutikut ulkoile on meidän Kerttu, johon luotan kuin vuoreen silloin kun on kyse siimahäntien hävityksestä, mutta jonka kehräävän hellään huomaan en ihan pieniä piipittäjiä uskoisi. Pihan harakoista,  variksista ja leikkisästä irlanninsusikoirasta puhumattakaan. 

 

Mutta takaisin otsikon aiheeseen, eli ruokintaan. Kauran ja keitetyn munan lisäksi meillä on tarjolla koko ajan omaa Maukas - pikkunokkaisten rehua, joka sisältää rouhittua kauraa, ohraa, hernettä ja härkäpapua. Erikokoisina rakeina, joista niin emo kuin tiput löytävät oikeat koot. Myös Suomen Rehun Progut kuuluu kaiken ikäisten valikoimiin, koska se sisältää B-vitamiinien lisäksi suoliston topimintaa tukevia ainesosia.

 

Näillä mennään ensimmäiset viikot. Vasta kolmannella viikolla tuodaan tarjolle hieman tuopretta. Vuodenajasta riippuen salaattia tai ruohosilppua. Ensimmäiset maistiaiset uutta ovat aina pieniä eriä. Maistiaisia. Totuttelua. Niin kuin kaikilla muillakin vauvoilla. Yhdellä uudella ruoka-aineella harjoitellaan useampi päivä peräjälkeen ja seurataan pyllyjä ja emoa. Ruokkiiko emo kyseisellä herkulla tenaviaan pontevasti vai nihkeästi on monesti hyvä osviitta. 

 

Maistuvaa ja turvallista tuoretta on myös omena, raastattu kaali tai porkkana, kesäkurpitsa tai marjat. Ja näitäkään ei kaikkia tarvitse samalla viikolla tarjoilla, vaan maltillisesti pikkuhiljaa. Aivan varmasti suloiset untuvikot ehtivät kaikkea ihanaa hemmotteluruokaasi maistaa jahka untuvat ovat alkaneet suliksi muuttua ja vauvavauhe kohti uhmaikää.

Raejuustot, rahkat ja piimämössöt eivät kuulu meillä tipujen ruokavalioon, koska ne opvat nopeasti lämpimässä pilaantuvia ruoka-aineita, eivätkä maitotuotteet luontaisestikaan kuulu lintujen ruokavalioon. Aikuiset toki rakastavat jugurtteja ja juustoja (ja jotkut meistä jopa viinejä), mutta aikuisten ruokavaliohan nyt muutenkin on eri kuin piiperöiden. Eiks jeh?

 

Proteiinia pienille voi lisätä juurikin hernerouheesta, öttiäisistä tai maltillisesti vaikka jauhelihasta. Terveellisiä kasvirasvoja ja ravintoaineita on vaikkapa öljyhampun siemenssä ja auringonkukan siemenissä. Perunat, pastat, pullat ja patongit ovat sitä turhaa höhhöä, jota ei määräänsä enempää kukaan tarvitse (paitsi ehkä talvella kun hiilari antaa lisäenergiaa lämpimänä pysymiseen).

 

Mitäs muuta?

Ruokien lisäksi hiekkainen sora ja kalkki tarjolle ihan heti alusta asti. Koska linnuilla ei ole hampaita, niin ne tarvitsevat ruuansulatukselle olennaista kiveä kivipiiraansa. Kalkki tarjoillaan meillä mieluiten kuivattuina ja murskattuina munankuorina, mutta aina niitä ei ole olemassa riittävästi ja silloin kopastaan kalkkikiveä ämpäristä.

Meillä tipusten vesi annostellaan aina nipasta, jotta se on varmasti puhdasta ja siihen ei pääse kukaan kastumaan tai hukkumaan. Veteen lisätään 1-2krt viikossa BE-Balansia ja 1krt viikossa Milkan monivitamiinia. Muina päivinä pelkkää puhdasta raikasta vettä!

 

Tämmöisillä konsteilla on Siltajoella kasvatettu tuhansia piiperöitä monessa eri rodussa ja useamman vuoden ajan. Lisää meidän kantapäiden kautta opittuja juttuja aiheesta voit lukea näistä artikkeleista:

Ruokinnasta:

Herne kanojen ja viiriäisten ruokinnassa

5 ruoka-ainetta joita ei tule syöttää kanoille 

Tukiruuat

Kivipiiran toiminta lintujen ruuansulatuksessa 

 

Tipujen ja emojen hoidosta: 

Kuinka autan hautovaa kanaa?

Kannattaako kuoriutuvaa tipua auttaa?

Pitääkö emo ja tiput eristää? 

 

Ruoka ja tarvikeostoksille:

Siilon verkkokauppaan

Kannattaako kuoriutuvaa tipua auttaa?

Yleensä kuoriutumisongelma kertoo tipun heikkoudesta TAI huonoista kuoriutumisolosuhteista: liian kuiva tai liian kostea kuoriutumiskosteus. 

Heikon tipun auttamisesta ei juurikaan ole hyötyä. Heikot, elinkelvottomat tiput lähes poikkeuksetta kuolevat ensimmäisten elinviikkojen aikana, vaikka niitä kuinka auttaisi. Luonto on syystäkin tarkoittanut, että heikot karsiutuvat.

Sen sijaan tipua, joka hautomakoneen säätöjen takia kohtaa kuoriutumisongelmia, on syytä jelppiä. Toisinaan myös tipu voi syystä tai toisesta lähteä kuoriutumaan väärästä päästä, jolloin myös apu on tarpeen. Niin kuin perätilassa syntyvä vauvakin tarvitsee enemmän kätilöintiä kuin pää edellä maailmaan puskeva, niin väärästä päästä munaa ulos punkeva tipukin tarvitsee kätilön hellää jelppiä.

Normaalisti tiput kuoriutuvat munan tylpästä päästä ja munat ovat sen kokoisia, että kun tipu on munan kannen kairannut auki, mahtuu se sieltä punkemaan hyvin ulos. Väärästä kohdasta kairauksen aloittanut ei mahdu kääntymään kairatakseen kunnon reitin tai ei mahdu pinnistämään ulos. Näissä tilanteissa autan tipua. 


Kastelen märällä pumpulilla kuorta, jotta se rapsahtaisi paremmin auki. Varovasti kynnellä rikon kuoren. 

Kastelen pumpulilla myös munankalvoa. Kuiva kalvo tarttuu nopeasti tipuun kiinni, ja tipu jää munankalvoon jumiin. Kuiva, tarttunut kalvo on niin tiukasti kiinni, että sitä ei saa repiä irti. Kalvon irroittaminen voi pahimmoilleen repiä tipun untuvien lisäksi irti ihoa. 

Kalvoa kastellaan ja kastellaan ja tavallaan liotetaan irti tipusta, mikäli se on ehtinyt tarttua kiinni. Varo, ettet kastele nokkaa/sieraimia.

Mikäli kalvoa kuoriessa tirskahtaa verta, niin kuoriminen pitää heti lopettaa ja kokeilla jatkaa vasta tunnin tms päästä. Kalvoissa kulkevat verisuonet ovat tällöin vielä kiinni tipun verenkierrossa. Kalvosuonet kuivuvat tipun kuoriutuessa. Kalvot voivat olla kyllä hieman verisehköt/möhnäiset, mutta eivät vuotavat silloin kun verisuonisto ei enää ole kiinni tipussa. 

Olisi hyvä, että tipu itse tekee töitä ponnistellakseen ulos kuoresta, sillä ponnistelu vahvistaa niskaa ja auttaa ruskuaispussia vetäytymään tipun sisään. Ruskuaispussi on tipun kehitykselle ensiarvoisen tärkeä. Tipun ulkopuolle jäänyt ruskuaispussi heikentää olennaisesti tipun elämän aloitusta. 

Lisää aiheesta:

Video aiheesta löytyy:
Youtube kanavaltamme

Muita haudonta ja tipunhoito aiheisia juttuja:
Hirmuinen hautomavietti - hautovia rotuja
Salahautoja
Kuinka autan hautovaa kanaa
Kloaakin ulospullistuma hautojalla
Miten kanan saa lopettamaan hautomisen
Miksi eristän emon ja tiput?
Kuolleista ylösnoussut tipunen - kuinka pelastat kylmettyneen tipusen

Siitosmunia, testattuja tiputuotteita, oppaita ja muuta tarpeellista:
Siltajoen Siilo - kanailijan sekatavarakauppa

Poissa silmistä, poissa mielestä - salahautoja

Vanha viidakon sanonta kertoo, että se opettaa, joka ei osaa. Nyt just allekirjoitan lausahduksen TÄYSIN! Ja voisinkin siis lisätä aiheeseen "Kuinka autan hautovaa kanaa" yhden olennaisen tärkeän pointin:

Tiedosta kanan hautominen!!!

Tämä oppia ikä kaikki neuvo kumpuaa eilisistä tapahtumista. Toissapäivänä tyhjensin silkkien ulkotarhan. Heidän ulkotarhasta ei ole kulkua kanalaan, joten muuttaavat sisälle kantokyydillä, loistarkastuksen jälkeen. Pääsevät kyllä edelleen kanalasta vapaaksi ulkoilemaan, mutta en halua niitä enää öitä pitää ulkona, sen verran palelee omatkin varpaat, vaikka peiton alla niitä yöt pidänkin.

Olen aikamoinen laiskuri ja lykkään mieluusti huomiselle kaiken, mitä ei ole pakko tehdä tänään. Ulkotarhojen siivouksen suhteen se voi tarkoittaa aiheen työntämistä joulukuulle tai jopa maaliskuulle. Onnekseni kuitenkin hortoilin eilen silkkien tarhan suunnalla ja katsahdin tyhjään tarhaan. Spontaanisti suustani pääsi huudahdus: "Kukas hitto se sinä olet?". Huudon kohde ei ävähtänytkään. Tuijotti vain minua tuima ilme kasvoillaan. Silkkitarhan hiekkalaatikossa istui pörröinen valkoinen kana. Ehdin jo epäillä järkeäni, näkökykyäni tai kavereiden tekemää jekkua, mutta ihka oikea ja hyvin tutun näköinen kana siellä nakotti. Kun lähestyin kanaa, niin sen alta pölähtää liikkeelle piipittävä parvi pikkuruisia tipuja. Arvaa pärähtikö ärräpäitä tästä pölypäästä?

Kun pöly alkoi laskeutua, niin tajusin nopeasti, että tämä valkoinen friseerattu kanahan on sitä alkuvuoden nuorisoa, joka alkoi munia elokuussa. Kyseinen Hillevi-neiti munasi muutaman munan ja ryhtyi heti hautomahommiin. Minä en oikein luota nuorison hautomataitoihin ja siksi olin sen napannut syliin, kuljettanut toiselle puolelle pihaa ja lykännyt silkkien seuraan. Maiseman muutos on yksi toimivimmista keinoista katkaista haudonta. Vaan ei selvästikään toimivin. 

Tämä teini-äiti oli pujahtanut silkkien tarhassa piiloon ja jatkanut hautomishommeleitaan silmieni ulottumattomissa. Saanut vielä uudet parvitoverit mukaan salailuun toimittamalla hänelle sellaisen määrän munia, että munien kerääjä ei ollut osannut mitään vajetta huomata tai varkautta epäillä. Lisättäköön vielä, että ulkotarhani eivät todellakaan ole niin suuria ja sievästi sisustettuja, että mieleeni olisi tullut kuvitella jonkun sinne piiloutuvan. Tosin olivathan toisetkin friseesisarukset löytäneet piilopaikan toisesta tarhasta. 

Kaksin aina kaunihimpi

Friikkisirkuksen tarhassa ensin aloitti splash-neiti Huiskuli piilohautomisen kanikopissa. Huiskuli tiesi, että alzheimerini on ailahtelvaa laatua ja varsinkin kesän kirkkailla myös mielikin toimii ja laskupää on iskussa. Huiskuli tulikin aina aamupuuron aikaan esille, käyttäytyi normaalisti ja näyttäytyi aina myös vieraiden työntäessä ruohoa verkon läpi. Huiskuli ehti salapesäillä melkein viikon, kunnes aloin ihmetellä, että miksi Salmiakki seisoo kanikopin suuaukolla ja antaa nokkaa Poju-kanille joka kerta kun kani koittaa kotiinsa kulkea. Kurkkasin pesään. Siellä nökötti Huiskuli 10 munan päällä viaton ilme kiharaisilla kasvoillaan.

Kun salapesä ja siskosten ovivahtivuorot olivat selvinneet, niin Salmiakkikin meni läsöttämään munien päälle. Mitäpä sitä enää näyttelemään ja salaamaan kun totuus on paljastunut ja munat läpivalaistu. Tiesivät, että en minä itäneitä munia pois nakkaa. Poju-kanikin tyytyi kohtaloonsa ja nukkui taivasalla koko pari viikkoa kunnes siirsin munat, hautojat ja kanin heinät tipulaan.

Mielummin myöhään kuin ei silloinkaan

Vaan tämä Huijari-Hilleviksi ristitty kananen oli siis TÄYSIN salaa hautonut. En ymmärrä kuinka kireän nutturan somistamaan päähäni ei muistunut yksi viekkaudella pesästään ryöstetty ja paikkaa vaihdettu teini. Pyysin kyllä Hilleviltä kovasti anteeksi ja kiidätin hänet ja tiput sisälle puhtaille lämpösille puruille keitetyn kananmunan, hampunsiementen ja maapähkinöiden hemmoteltavaksi. 

Vaan sitä nolouden määrä! Johan minulle nauravat  lähipellon harakatkin. Pollean pulleana opastan ympäriinsä ja neuvon kannustavasti nyökkäillen kuinka kanaa jelpitään hautomisurakan aikana ja miksi on hyvä eristää emo ja tiput ja itse toptykkänään UNOHDAN kanan. Suutarin lapsillakin on sentään jalat, mutta tätä minun "unohdusta" voisi sanoa jo vallan heitteillejätöksi. Suunnittelen eläinsuojelu- tai vähintään lastensuojeluilmoitusta! Hillevi vaatinee yksinhuoltajakorotusta herkkuannokseensa, ja on siihen kyllä enemmän kuin oikeutettu.

Tarhaa siivotessa löysin sitten salapesän ja Hillevi näytti minulle niin sanotusti närhen munat, sillä joka ikinen haudottu muna oli kuoriutunut, pesä oli putipuhdas, ei yhtä jarrujälkeäkään nätisti paikoilleen asetelluissa heinissä. Että se siitä epäuskosta teini-äitejä kohtaan!

Että jos tästä nyt jotain haluat oppia, niin nauru pidentää ikää ja iän myötä muisti mummoutuu.