perjantai 28. lokakuuta 2016

Kuinka saadaan kana lopettamaan hautominen?

Saan kerran pari kuukaudessa, vuoden ajasta riippumatta, viestiä tyyliin: 

"Kääks, Elviira hautoo, meille ei voi nyt mitenkään tulla tipuja. Vein siltä jo 
munat pois, mutta se vaan istuu pesässä. Olen jo monesti nostanut sen pesästä pois, mutta Ellu vaan menee pesään heti takaisin. Mitä teen?

Niimpä. Kanarodusta riippuen hautomavietti voi olla vahva tai erittäin vahva. Kun hautomakuume, eli halu saada tipuja on iskenyt, ei sen hoitoon ole kuin yksi tepsivä lääke. Kerron tässä nyt niistä muista mahdollisista keinoista. Jos haluat säästää aikaasi ja saada selville sen ainoan oikeasti toimivan keinon, niin scrollaa alas ja lunttaa viimeinen kappale.


Hautomakuume on kanan raskausajan kilvoittelu
Hautojaa ei häiritä!

Hautomakuume on biologiaa. Kanan kehonlämpötila nousee ja kana jopa nyppii mahastaan höyheniä pois, jotta höyhenet eivät eristä kanan kehonlämmön vaikutusta muniin. Hautomakuumeessa kana istuu litistyneen näköisenä munien päällä, levittäen itsensä mahdollisimman leveäksi, jotta koko munakasa pysyy lämpimänä. 

Hautoja pörhistelee, suhisee ja ärhentelee kaikille, jotka tohtivat haudontarauhaa häiritä. Fiksuimmat antavat nokasta kipakan iskun mahdollisille munavarkaille, kurkkijoille ja muille käpälän ojentelijoille 

Lajitoverit hautoja yleensä päästä munintapuuhiin ihan säyseästi. Eihän suuruudenhullun hautojan mielestä munia ole koskaan liikaa. Hautoessaan kana käy pikaisesti syömässä ja juomassa, mutta muutoin istuu kaikki 23,5 tuntia 21 vuorokauden ajan autuaasti paikallaan. Hermojen lisäksi haudonta kuluttaa kanan vararasvat, ravinteet ja jopa sulkapuku rispaantuu. Se siitä hehkeästä odotusajasta!

Hautomakuume iskee varmimmin pari päivää sen jälkeen kun kanan omistaja on ostanut kalliin hienon hautomakoneen, värkännyt hikihatussa lämpö- ja kosteussäätöjen kanssa ja lykännyt munat koneeseen. Mitä isompi kone ja mitä suuremmalla vaivalla haalitut siitosmunat, niin sitä suurempi joukko kanoja alkaa hautomapuuhiin. 



Jos tämä koneellinen ei läsäytä koko kanalan seurakuntaa hautomaan, niin ei sitten mikään!

 

Poissa silmistä, poissa mielestä - poissa pesästä, poissa hautomasta

Toisiksi toimivin keino hautojan puuhien estämiseen on kanan siirto muihin maisemiin. Enkä tarkoita sateenkaarisillalle. Minä olen onnistunut saamaan näistä kymmenistä hautomakerroista kolme kertaa kanan heittämään hautoma-ajatukset takavasemmalle. 

Nuoren Molla Mills maranskanan (rotu, jonka EI PITÄISI olla kovin hautomainnokas) sain unohtamaan hautomisen kertalaakista kun siirsin sen maransien parvesta pihan toiselle puolen maatiaisten parveen. Molla oli ollut maatiaisten kanssa nuorempana, joten kukko ja kanat olivat sille tuttuja ja siirto eri tarhaan ei ollut liian stressaava järkytys, mutta kuitenkin sen verran, että Molla unohti tipuhaaveet. Kun Maatiaisten pesiin alkoi parin viikon päästä ilmestyä suklaamunaa, niin siirsin Mollan takaisin omaan parveensa. 

Myöskin nuori silkkikana Lumi Lumpsukka heitti hautomahaaveet nurkkaan kun siirsin sen kääpiökochien parveen. Lumillekin kääpiökochit, eli käppänät, olivat talviajalta tuttua porukkaa. Pari päivää Lumi mennä paarusti käppänien seassa äkäisenä pörhöllään. Marmatti kaikille pää alhaalla ja pyrstö ylhäällä selvästi pesää etsien, mutta lopulta luopui hautoma-haaveistaan (nyt juuri tänään Lumi hoitaa 6 ihanaa tipua, joiden haudonnan aloitti lomani aikana). Sen sijaan lukuisia muita kanoja en ole saanut samoilla konsteilla lopettamaan. Harmaa friseekana Salmiakki jopa istua jökötti hautoma-asennossa keskellä pihan tasaista nurmikenttää. Marmatti monta tuntia niin kovaan ääneen, että edes peto ei olisi sitä uskaltanut lähestyä!

Siirto voi toimia jos sen tekee ihan heti hautomahomman alussa, eli heti kun huomaat, että hautoja ei ole pesässään vain munintahommissa. Pelkkä munien pois otto ei auta. Hautomahalukas kana hautoo vaikka tyhjää pesää, ja saa jopa ongittua pesään porkkanan pätkän, sämpylän puolikkaan, omenan tai minkä vaan hiemankin pyöreän ja munaa muistuttavan hautomakorvikkeen. Pesän siirto tai kokonaan poisottaminen voivat auttaa, jos sellainen on mahdollista muiden munivien kanojen kannalta. 

Kaikki siirrot ja pesien ryöstöt kuitenkin aiheuttavat kanalle stressiä. Hautomisen estäminen on luontoa, eli kanan elämäntarkoitusta vastaan rusikoimista. Estäminen tulisikin tehdä vain ja ainoastaan silloin kun se kanan hyvinvoinnin kannalta on välttämätöntä. Kanan nuoruus, vastikään kanalassa riehunut tauti tai muu kanan vointia heikentävä seikka voisivat olla syitä, miksi hoitajan tulee suojella kanaa hautomisen rasitukselta. 

Haudontaurakka laihduttaa kanaa kovasti, tipuja hoitava kana taasen antaa kaikki herkut tipuille ja pysyy edelleen itse laihana. Yleensä luonto ymmärtääkin antaa hautomakuumeen vain hyvässä kunnossa olevalle kanalle sellaiseen aikaan kun kana olettaa, että ruokaa ja suojaa on tarjolla kuoriutuville tipuille. Eli tavallaan hautova kana antaa sinulle meriittiä: pidät minusta niin hyvää huolta, että maailmaan uskaltaa saattaa uusia eläväisiä.

http://siltajoensirkus.blogspot.fi/p/siitosmunat.html

 

Ihminen on julma 

 

Vanha kansa on kertonut toimivaksi niksiksi kastaa hautova kana jääkylmään vesiämpäriin kaulaansa myöten. Kokeilemattakin uskon, että varmana toimii. Kyllä unohtuu hautomahalut kun nirri on vaarassa lähteä. Tällä niksillä ei saa pelkästään kanaansa lopettamaan hautomista vaan myös vilustumaan kuolemansairaasti sekä eläinrääkkäyssyytteen. En missään tapauksessa suosittele kokeilemaan!

Älä kokeile listalle menee myöskin joidenkin kanailijoiden tapa antaa kanan kököttää munattomassa pesässä niin pitkään kuin viitsi: "Kyllä se lopulta lopettaa kun tajuaa, ettei tipuja tule". Kyllä varmaan lopettaakin, mutta ihan hyvin voi myös heittää henkensä. Ei ole ollenkaan tavatonta tai ennen kuulumatonta, että kana voi hautoa itsensä hengiltä. Niin voimakas on haudontavietti ja halu saattaa maailmaan uusia jälkeläisiä. 

Kanailijan pitäisikin ymmärtää kanarotua valitessaan, että onko hänellä mahdollisuus tarjota kanalle lajityypillinen elämä. Silkkikanat, (Alhon kannan) maatiaiset ja kääpiökochit ovat hautomainnokkuudessa rotujen kärkipäätä, kun taas Hylinet ja tehokanat eivät yleensä(!) osoita suurta kiinnostusta hautomiseen. 

Alhomamma nuorisonsa kanssa ja käppänäemo pienokaistensa kera

Viimeinen kappale hätähousuille (ja hyville kanailijoille)

Ainoa oikeasti toimiva keino saada hautomakuume loppumaan on: kuoriutuvat tipuset. 

On hautovan kanan terveyden kannalta hyvä, että kana saa alleen 4-6 kukon polkemaa, eli hedelmöittynyttä munaa. Itse olen pitänyt tuota 4:ä munaa miniminä, sillä jos kaikki munat eivät idäkään, ja jos kaikki itäneet eivät kuoriudukaan ja jos kaikki kuoriutuneet eivät eläkään niin, että kana saisi edes sen kaksi tipua. Kaksi siksi, että kun emo aikanaan vierottaa poikaset, niin kahdesta on toisilleen turvaa ja seuraa. Vasta vieroitettu on parven nokkimisjärjestyksen alhaisin. Kahdestaan on turvallisempaa olla pahnanpohjimmainen kuin yksin. Joten mars, vie ne ryöväämäsi munat takaisin kanallesi ja anna kanan olla kana! Sinullahan on nyt hulppeat 21 päivää aikaa rakentaa kanalaan laajennus ;)
                       
Hautomakuume on tarttuvaa. Wilppu ja Pikkumusta hautoivat yhdessä marraskuulle 2015 kolme ihanaa tipua.
                                             
                                                                                                                     


Kiitos kun luit, tervetuloa toistekin!


Jos koit tämän artikkelin hyödylliseksi, niin olisin todella kiitollinen jos haluaisit jakaa sen kanakavereillesi. Ehkäpä hekin painivat samojen ongelmien kanssa.

Liittymällä Kanakirjeen tilaajaksi saat lisää hyödyllisiä vinkkejä kaakattavaan arkeen. Kanakirje on maksuton sähköposti, joka ilmestyy kerran kuukaudessa ja opastaa vuodenaikaan liittyvissä kana-aiheissa. Hyppää mukaan ja tilaa Kanakirje tästä






sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Lisää kakkajuttuja ja kloaakin hoitotoimenpiteitä

Jo 15 lomani aikana haudottavaksi kätkettyä munaa on kuoriutunut pörröisiksi piipittäviksi untuvikoiksi. Tänä aamuna kun laitoin valot kodinhoitohuoneeseen, niin 3 lisää ilmoitti kovalla äänellä: "Huomenta ihana maailma, täältä tullaan". 
Muutaman tunnin ikäiset untuvikot

Syyskuun lopussa viikon mittaisen lomani aikana 3 kanaa huijasivat sijaisia ja piilottivat alleen valtavat kasat munia. Parvitoverit auttoivat huijauksessa ja kävivät lataamassa  piilottajien alle päivittäin lisämunia. Siksi niitä kuoriutuuu nyt 1-3 tipun päivävauhdilla. 

Yksi hautovista kanoista meni kesken haudonnan karmeaan kuntoon. Sai kloaakin pullistuman. Kanalla muna ja skeida tulevat samasta yhteissuolesta. Kuitenkaan ei samaan aikaan. Kanan elimistö on järjestänyt asian niin, että muna tulee ulos puhtaana ja kakka eri aikataululla. Hautoja kun ei muni eikä juuri kakikaan, niin suoli ja kloaakki ovat vähemmällä käytöllä. Hautoja käy tyypillisesti kerran päivässä syömässä, juomassa ja ulostamassa. Hoitajan olisi tärkeää varmistaa, että kana todella on käynyt hoitamassa ruumilliset tarpeensa. Haudottavat munat eivät ehdi paleltua kanan hotkiessa ja sontiessa. Yleensä hautojan sonnan HUOMAA. Normitilassa kana ruikkii useita kertoja päivässä, mutta hautoja lataa koko vuorokauden tuotoksen kertalaakiin. Hautojan tuotos voi olla hyvinkin puolen nyrkin kokoinen jööti ja haju vastaa kahdeksaa lehmänläjää heinäkuun helteellä! Jos et usko, niin kanasi ei ole vielä koskaan hautonut.

Tällä hautojalla kloaakki, eli pyllysilmän suu retkahti ulos varmaankin juuri hervottoman hautojakakan vääntämisen tuloksena. Huomasin, että jotain on vinossa, koska kanani oli apaattinen ja kökötti puoli seisovassa asennossa silmät lurpallaan. Yleensähän hautoja lättyilee litteänä ja ärhäkkänä muniensa päällä. Koppasin munat taskuun, vaikka ne käteen vaikuttivat jo viileiltä, ja kanan kainaloon ja juoksujalkaa sisälle. Munat hautomakoneeseen, jonne olin jo aiemmin sujauttanut osan ahneiden hautojien jemmasta. 

Keskikokoinen kana pystyy pitämään lämpimänä noin 6-10 munaa, ahnehtijoilla oli yhteensä paa-aaljon enemmän. Koska kaikki munat olivat kuitenkin itäneet, niin en raaskinut jättää niitä liian suuren keon aiheuttaman kylmettymisen armoille. Munat koneessa lämmittelemässä, kana nuupottamassa kainalossa. Pesin pyllysilmää varovasti lämpimällä vedellä ja hellästi työnsin esiinrepsahtaman takaisin kanan sisuksiin. Kun oli repsahdus saatu paikalleen kana näytti hieman tyytyväisemmältä, ehkä kipu ainakin hellitti. Kanan perseen peseminen ja pyllysilmän sormeileminen kuulostaa juuri niin ällöltä kuin se onkin, mielikuvissasi voit lisätä ällötykseen myös ripulikakan hajun. Kuitenkin minusta oli mieluummin tekemään tämä homma kuin tarttumaan kirveeseen ja katkaisemaan kaula rakkaalta työtoverilta mitään kyselemättä ja auttamatta. 

Kun kana oli puhdas, tarkastin peräpään ihoa ja töpöttelin varovasti ärtyneelle iholle pihkavoidetta. Pihkavoide desinfioi ja tahmeana tököttinä pysyy helpommin eläimessä kuin moni muu mönjä. Iho punoitti lähinnä ärtymyksestä ja ripulin roippeista, ei tulehduksesta. Itse kloaakin pullistumaan olisi voinut laittaa vaikka ihmisten peräpukamavoidetta, mutta sitä en nyt tähän hätään saanut käsiini. Kanan putsauksen jälkeen riisuin kumihanskat roskiin ja hinkkasin kädet puhtaaksi, koska seuraavaksi työntäisin kanan yläpäähän tavaraa.

http://www.adlibris.com/fi/tilaukset/?tt=18995_12_261548_Omatkanatkuva&r=http%3A%2F%2Fwww.adlibris.com%2Ffi%2Fkirja%2Fomat-kanat-omat-munat-9789513173166Jyrsijöiden nokkapullosta juottaminen sujuu, jos kana on itse halukas juomaan. Pullon nokka kanan nokkaa vasten, pieni puristus ja vesipisara ilmestyy esiin. Kana kyllä juo jos jaksaa. Jos ei jaksa, niin sekoitan kuppiin tilkan hunajavettä ja vedän sitä ruiskuun. Nokka auki ja ruiskulla hunajavetta kielen päälle pikkuhiljaa ja irroitus nokasta, että kana voi niellä. Nokan auki pitäminen sujuu parhaiten vasemmalla kädellä, niin, että kanan pyrstö on pitelijän kainalossa, kanan keho kyynärvarren ja kyljen väliin litistettynä, etusormi ja peukalo pitelevät kanan päätä niinkuin nyrkissä ja keskisormen työnnän sivusta nokan väliin, nimetön ja pikkurilli pitelevät kanan kaulaa, ettei riuhdo itseään otteesta pois. Jep! Kivaa se ei ole kanastakaan, mutta jos kana jaksaa rimpuilla vastaan, niin toivoa on!

Veden jälkeen puristin kanan nokkaan aimo annoksen Nutriplussaa, joka on kissoille tarkoitettua ravintolisää, josta eläin saa nopeasti energiaa, nestettä ja vitamiinejä. Suosittelen hommaamaan purtilon, jos eläimesi koskaan meinaa sairastaa. Sitten kana pääsi pesäänsä lepäämään. Viereen vein kipon hunajavettä höystettynä hippusella vitamiinijauhetta ja toiseen kippoon munankeltuaista. Keltuainen on takuuherkku ja siinä on paljon kanan tarvitsemia ravintoaineita. Jos kana jaksaa keltuaista nakertaa, niin ennuste on yleensä parempi. Toisin kuin voisi luulla, keltuainen ei ole tipun alku, eli en tarjoile kanoilleni lapsiaan syötäväksi. Keltuainen on munassa oleva tipun haudonnan aikainen ravinto. Nisäkkäillä ravintoa tuupataan napanuoran kautta, mutta linnuilla eväät ovat mukana jo munankuoren sisässä. Varsinainen tipu alkaa munassa kehittyä keltuaisen pinnalla olevista soluista mikäli munaa haudotaan (ja se on hedelmöittynyt).

Kolmena päivänä jouduin ottamaan kanan pesuun ja käsittelyyn. Epätoivo ja toivo vuorottelivat. Kloaakin repsahduksen uusiutuminen aiheutti epätoivoa ja kirveen ja pölkyn varustamista. Kanan kuvussa joka kerta tuntuva ruoka ja läpi tuleva ripuli sekä kanan omatoiminen juominen pitivät yllä toivoa. Kolmantena pesupäivänä sain poistettua pullistuman limakalvosta kaiken kakan, ja kanakin jaksoi jo roiskaista jalkansa paskaiseen pesuveteen, aiheuttaen kivan kylppärin pesu-urakan (tulipahan hinkattua pitkästä aikaa!). Sen jälkeen vointi selvästi parani nopeasti. Iltapäivällä kana haahuili jo omatoimisesti etsimään ruokaa ja söi valtavat määrät. Myös haudontakoneeseen pelastetut munat näyttivät olevan läpivalaisun perusteella kaikki elossa. Eli aina kannattaa tehdä kaikkensa ja vielä vähän enemmänkin, koska koskaan ei tiedä milloin silmille räiskäistään aimo annos kylppärin pesu inspiraatiota!







Koitko jonkun kirjoittamani artikkelin hyödylliseksi? 

Haluatko saada jatkossa tiedon kun jaan jotain oppimaani? Liity blogin seuraajaksi ja saat muistutuksen aina kun julkaisen jotain uutta, kuka tietää, ehkä minun toilailuni säästävät myös sinun kantapäitäsi (ja eläimiäsi, rahaasi, aikaasi ja hermojasi...).


lauantai 22. lokakuuta 2016

Talviruokinta kanoille ja viiriäisille

Sulkasato


Kesäpäivien lyhentyessä ja ilman viiletessä kanoilla ja joillain viiriäisilläkin alkaa sulkasato. Sulkasatoon vaikuttavat viileyden lisäksi myös valon määrä. Alhon maatiaiset ovat kanakanta, joka on vuosikymmenten ajan tottunut elämään Suomen ilmastossa ja aloittaakin talveen varustautumisensa ajoissa. Jo elokuun korvilla alkaa alhotarhassa olla paljon kauniita sulkia ja höyheniä, sopivasti koulujen alkuaikoihin pienten käsien askarteluihin kerättäväksi. Sulkasadossa kana ja kukko tiputtavat vanhat sulkansa ja höyhenensä ja kasvattavat tilalle uuden upean ja lämpimän sulkapuvun talven suojaksi. Sulkien kasvattaminen vie paljon energiaa ja sulkasadon aikana kana ei muni, muukin käytös voi muuttua. 

Minun kanoissa osa sulkailijoista on hiljaisempia, apaattisempia, jopa paikallaan kököttäviä, sekä menevät huomattavan aikaisin orrelle iltaunia torkkumalla odottamaan. Olen ollut huomaavinani, että kukko ei polje sulkasatoista, munimatonta kanaa. Sulkasato on elimistölle rasitus (stressi) ja sen aikana kanoille tulisikin tarjota vahvaa ruokaa ja tehdä mahdollisten ulkoloisten tarkistus ja häätö. Stressi altistaa kaikkien elimistöä muille tartunnoille, joten muut stressitekijät tulisi sulkasadon aikana pitää mahdollisuuksien mukaan minimissä. Muita stressitekijöitä kanoille ovat muutokset perusrutiineissa.

Syksyn öiden viiletessä ei pihasta vielä vihreän syötävä ala loppua ja annankin kanasten edelleen laiduntaa vapaasti.  Vihreän lisäksi kaivavat maasta esiin paljon proteiinipitoisia öttiäisiä ja siinä sivussa muutaman pionin. Pioneita nuo hyväkkäät eivät syö, mutta mielestäni voisivat ne samalla kaivuriurakointisopimuksella myös siirtää uusiin rauhallisempiin kasvupaikkoihin. Vitamiinitujausta kanaseni saavat oman pihan omenista, marjoista, luumuista ja päärynöistä. Osan yltävät poimimaan suoraan puskista, osa täytyy tarjoilla alemmas. Omenansiemenet tuntuvat olevan ylimaallista herkkua. Kun otan käteen omenan ja veitsen, niin ympärille kokoontuu iso joukko nopeanokkia odottamaan. Jos halkaistussa omenassa ei satu olemaan siemeniä, niin nokkapokkaporukka oikeasti katsoo minua ja nurkuu. Eikun kättä ämpäriin ja uutta omenaa veitseen.

Vitamiinien lisäksi proteiini ja kalsium ovat merkittäviä tekijöitä syksystä (ja talven kylmistä) selviytymiseen. Punaheltan Munitusrehussa proteiinipitoisuus on korkeampi kuin Täysrehussa, molempia saa GMO-vapaina. Käytän nykyään vain Munitusta, koska kanaset syövät niin merkittävän paljon kauraa, vihreää ja marja-hedelmä osastoa, että proteiinin saannin takaamiseksi en toinna ostella laihempaa täysrehua. Koska kanaseni käyvät rehuautomaatilla harvakseltaan ja meillä tarjoillaan oikeaa ruokaa, niin syksyn saapuessa pengon kauppojen alelaareista halvennuslihoja ja kaloja. Jauhelihat tarjoilen raakana, palapaistit ja muut köntit keittelen tehosekottimella mössöksi hurautettavaan muotoon. Mössöön nakkaan kiehumaan perunaa, porkkanaa, kesäkurpitsaa, herkkusientä, tomaattia jne mitä nyt sattuu ylenmäärin kaapeissa notkumaan. Sipuli ja sitruunahan ei kanoille kelpaa ja avokado on jopa myrkyllistä, eli ei niitä kanojen pataan.

Mössöämpäriin on tunkijoita, harvase viikko joku ahne pääsee pesulle pyörähdettyään ämpärissä.


Riistaherne ja härkäpapu näyttelevät meillä merkittävää ja edullista roolia kanojen ja viiriäisten proteiininsaannissa. Herneet menevät yön yli liotettuina, mutta häviävät nokkiin nopeammin kiehautettuina esim perunan kanssa. Myös viiriäiset saavat syötyä kiehautetut ja keitinvedessä turvonneet herneet. Jos lintumäärä on pieni niin kaupan kuiva-ainehyllystä löytyvät hernerouheet ovat aivan mainiota: sellaisenaan tai liotettuna. Minä ostan herneet ja pavut suoraan viljelijältä säkkitolkulla. Jos paikkakunnaltasi ei löydy viljelijää, niin Hankkija myy 25kg riistahernesäkkiä, siitä riittää pöperöä pienelle kana (ja kani) parvelle pitkäksi aikaa. 

Härkäpavun keitän mössöön mukaan, kokonaisina ne tahtovat jäädä ruokakuppiin köllöttämään. Joidenkin suositusten mukaan papua ei pitäisi antaa yli 5% ruoanmäärästä, mutta en ole saanut selville miksi. Ehkä pavun (ja kaalin) sulaminen ihmisen suolistossa on sen verran vaikeampaa, että yhtäläisyydet on vedetty myös eläimiin. Papuviljelijäni syöttää kanaparvilleen ympäri vuoden seosta jossa pavun osuus on palttiarallaa 20-25%, porukka munii hyvin ja paska ei haise lähimainkaan sille mitä (pelkkää) teollista rehua syövien kanojen jätökset. Meillä papua menee vaihtelevasti. Toisinaan sitä on ruokaämpärissä reilu litra, toisinaan ei yhtään. Minun on vaikea uskoa, että kana, joka saattaa vetää kitusiinsa jopa elävän hiiren (kyllä!) ei saisi sulatettua keitettyä ja mössöttyä papua. Kuitenkin meillä avainasemassa on ruuan monipuolisuus ja vaihtelevuus SEKÄ lintusten tarkkailu. Kerään tasoilta kakkaa päivittäin, mikä on tarkkailun kannalta hyvä toimenpide. Näen ja väkiselläkin haistan, että mitä kanalle kuuluu kun kakkakikkareita lapioin. Tämän englanninkielisen kakkajulkaisun olen kokenut todella hyödylliseksi. Siellä on kanan suolistokuvan lisäksi pelkkää kakkaa -kuvin opastettuna, että mitä ko läjän löräyttäjälle kuuluu. Suosittelen tutustumaan, mutta ei ehkä ruokapöydässä ;)

Tietysti myös kanan käytös ja muninta kertovat, että onko ruokinta kohdillaan vai tulisiko sitä johonkin suuntaan viilata. Muninnassa olen huomaavinani aina boostia kun kanat saavat piimäkuurin. Maitotankista haettu rasvainen käsittelemätön maito on kaikista paras piimän pohja, valmiita kaupanhyllypurkkeja sen enempää väheksymättä. Maidosta piimää tehdään helposti: maitoa astiaan ja loraus piimää tai lusikallisia viiliä perään. Jätetään huoneenlämpöön ja aika tekee tehtävänsä. Viimeistään parissa päivässä maidosta on tullut piimää tai viiliä. Piimimisvauhtiin vaikuttavat käytetyt määrät. Piimään liotan kaurahiutaleita tai kuivia leipiä (ei ruisleipää) ja eikun kohti nokkia. Piimästä saavat kalsiumin lisäksi eläinproteiinia ja rasvaa, joita tarvitaan varsinkin talven viileissä oloissa.

Piimä ämpärillä maatiaiset ja Musti-kissa


Maatiaiset ja maransit ulkoilevat meillä pakkasiin asti. Aamulla tarjoilen mössöruuan höyryävän kuumana, jotta yön ulkona nukkuneet saavat heti aamulla lämmintä kupuunsa. Myös vesiastiat täytän lämpimällä vedellä. Lämpimän ruuan ja juoman tarjoilu, niin syksyn kylmillä kuin talven viileässä kanalassa, ovat avainasemassa auttamassa kanaa pysymään lämpimänä. Kanalan lämmityksestä voit lukea enemmän juttua täältä ja täältä.

Talvella lintusten vihreän tarvetta tyydyttää muutama sata kiloa Taatilan tilan valko- ja punakaalia sekä itse idätetyt kauran, herneen ja auringonkukan versot. Kiitollisuudella kannan kanalaan myös kaupan ylijäämä hevit. Tietysti kaura, ohra, auringonkukka, öljyhampunsiemenet, hirssi, maapähkinä ja kaikki muutkin siemenet, joita edulliseen hintaan saan hamstrattua, häviävät talven aikana parempiin suihin. Kana on kaikkiruokainen ja mahdollisuuden saadessaan myös hyvin ronkeli syömään ja valittamaan tarjottavasta pöperöstä. Onneksi kana on kuitenkin yhtä helppo kuin pikkulapsi: kattilallinen keitettyä makaroonia häviää yhdessä hujauksessa!

Siemenseoksen tarkastaja ja koemaistaja toteavat: kelpaa!

Kaalivaraston vartija näyttää pettyneeltä, koska saapunut erä ei ollutkaan jauhelihaa:








 

Kanalan lämmitys kestopehkulla

Kylmästä lämpimään, aion tulla kanan viereen köllimään...

 

Ihan ensimmäiseksi haluan sanoa, että itse kanalaa ei ole tarve lämmittää, olennaista on, että kanat lämmitetään. Tämä eritoten niille, joilla on ISO ja mahdollisesti vetoisa tila käytettävissään. Monen kuution tilaa voi olla mahdoton saada pidettyä lämpimänä kovimmilla pakkasilla, ellei ole mahdollisuutta tehdä korjaus ja eristystöitä. Silloin järkevintä on panostaa muutamaan lämpölamppuun, jotka on asetettu niin, että kanat pääsevät niiden alle lämmittelemään. Esimerkiksi orren päälle ripustettu ja toinen lattiatasosta noin 60cm korkeudessa oleva lämpölamppu pitää pienet parven lämpimänä.

Itse kanalaa minä lämmitän kestopehkulla. Minulla on pieni kanala, jonka kuutiot on tarkasti käytetty hyväksi: seiniä kiertää viiriäisten ja hautojien kerrostalot, joihin lämpölamppujen paloturvallinen tunkeminen ei ole mahdollista. Iso eläinmäärä pienessä tilassa tuo jo itsessään tilaan paljon lämpöä, mutta asettaa myös haasteensa ilmanvaihdolle. Kestopehku lisää ilmanvaihdon tarvetta rutkasti. Kestopehku toimii kuin komposti: hajoava biomassa luovuttaa lämpöä kompostoituessaan. Lämmön lisäksi kestopehku luovuttaa kosteutta ja mahdollisesti myös ammoniakkihuuruja. Jotta sisäilma pysyy raikkaan hengitettävänä täytyy ilmanvaihdon olla kunnossa ja sanoisin myös, että säädeltävissä, koska kompostoituva pehku ei ole helposti säädeltävissä. Jos aamulla kanalan ovea avatessa kasvoille iskee tympeä ammoniakin haju, ei ilmanvaihto ole riittävä. Onneksi ilmanvaihtoreikiä on helpohko porailla rakennuksiin, myös sähkö- tai tuulikäyttöiset poistoilmapuhaltimet ovat osoittautuneet toimiviksi ratkaisuiksi. Reikiä ei kuitenkaan kannata porailla ihan miten sattuu, vaan ilmankierron perusasiat tulee olla hallussa: kuuma ilma nousee ylös ja pyrkii rakennuksesta ulos (kohti kylmempää ilmaa), eli poistoräppänän on oltava ylhäällä ja korvausilma räppänän josta puhdas ilma tulee on oltava alhaalla. Kun räppänät ovat eri puolilla rakennusta, niin ilma kiertää koko rakennuksen läpi. Näin ainakin teoriassa.

Kuinka rakennan kestopehkun

Haravointi-apulaiset


Syksyn lähestyessä kerään pihan haravointijätteet: lehdet ja oksat ja kannan kanalaan. Ei pelkästään, että kantajan perässä kanalaan ryntäävät kanat innostuvat lehtikasasta, niin lehdet ovat ilmaista pehkumateriaalia. Oksia ja karkeampaa ainesta tarvitaan, jotta pehku ei heti tiivisty liikaa. Jos lehdet ovat kovin kuivia, niin nakkelen kanalaan myös kukkapenkkien kitkuujätteitä, jotka kanat kyllä mieluummin syövät kuin jättävät pehkuun tallottavaksi. Kun lehtikasasta on revitty huumoria riittävästi, alan kauhoa purua, hamppukuiviketta tai pöpelikön haketusmursketta mukaan. Yleensä tässä vaiheessa kippaan myös mahdollisten tipujen tai viiriäisten käytettyä purua kasaan. Kanat tarkkovat viiruilta syömättä jäänet jyvät. 

Tavaraa tarvitaan useampi kymmensenttinen, jotta kompostoitumiselle muodostuu riittävä massa. Mikäli lehtimassa ja muu ryönä on riittävän kosteaa, alkaa pehku itsekseen pöhistä, eli kompostoitua, viimeistään kun kanaset ovat kotvasen pehkuun kakkineet. Yleensä kosteutta tarvitsee kuitenkin lisätä. Minä saatan silloin tällöin huljauttaa pehkuun juoma-astian pohjat tai lisätä kosteutta ja typpeä hieman brutaalimmalla tavalla. Herkimmät voinevat hypätä seuraavan kappaleen alkuun, mutta ne joille elämän eritteet eivät aiheuta puistatuksia, niin kerrottakoon, että pissiä kusaisen pehkuun kun haluan saada sen käynnistymään nopeasti. Kanailijapiireissä pehkuun pissiminen on aika yleistä ja aloittelijat lähinnä pelkäävät, että entäs jos kana nokkasee pissijän pyllyyn. Minä en niinkään pelkää nokkaisua vaan sitä, että kusasen jonkun uteliaan tipun päälle. Tiput nimittäin härräävät ja pörräävät aina ja kaikkialla. Ja ovat muuten nopeita!

Kestopehkua ei talven mittaan varsinaisesti siivota. Päälle vain lisätään puhdasta kuiviketta, niin että kanat ovat vasten puhdasta kuiviketta ja pöhisevä pehku sen alla. Minulla on kuivikkeina hamppukuiviketta, silloin kun saan kotimaisia eriä. Lisäksi käytössä on myös (kotimaista) puupurua ja juoma-automaattien alla olkipellettiä, koska siellä kuitenkin loiskuu ja lätisee ja pelletti imee hyvin kosteutta.

Kuivikkeiden levityksessä riittää apureita yllinkyllin:
                         


Silkkikana Lumi Lumpsukka vahtii, että kuivikkeita ei levitellä kuitenkaan ennen aikojaan


Talven mittaan, varsinkin nollakeleillä, kaavin kuivempaa ja kompostoitumatonta päällipehkua sivuun ja kaivan alta hyvin kompostoitunutta osaa pois. Kaivaessa huomaan ihan kumihanskojenkin läpi kuinka kuumaa kompostoituva pehkumassa on. Kanat innostuvat aina kaivuupuuhista hurjasti ja ovat heti apuna. Yleensä painavan kylpyhiekka-astian tai juomatelineen alta löytyy pehkussa itäneitä kauran jyviä kaivajien iloksi. Pehkumassaa ei välttämättä tarvitsisi poistaa kesken talven, mutta minun tiloissa pehku nousisi niin korkeaksi, että en mahtuisi itse kanalaan sisälle, jos en välillä vajuttaisi enimpiä pois. Puolikäyneen massan nakkaan talvella suoraan kukkapenkkien ja istutusten päälle tai kompostiin. Keväällä sitten onkin suuremmat lapiointitalkoot, joihin saan onneksi apua naapuruston puutarhureilta. Heiluttavat lapioita ihan vain paskapalkalla. 

Kokemuksia

Viime talvena kestopehkulla kanalan lämpötilat pysyivät pahimmillakin keleillä yli 10 asteen koko ajan. Mittasin lämpöä noin polveni korkeudelta, koska kanat kuitenkin viettävät paljon aikaa lattialla. Kun ulkolämpötila nousi nollan pintaan jouduin pitämään kanalan molempia ikkunoita raollaan yötä päivää, muutoin lämpö sisällä pyrki yli kahdenkympin. -5 asteen pakkasellakin toinen ikkunoista oli auki varmistamassa ilmanvaihdon ja ehkäisemässä lämmön liiallista nousemista. Kovat lämpötilan vaihtelut rasittavat kanan kehoa ja voivat aiheuttaa ongelmia munintaan, joten olennaista on saada pidettyä lämpö tasaisena. Minä tähtäsin pehkullani sinne 15 asteen tietämille, useimmiten osuin 18 asteeseen ja vain niillä -34 asteen pelkopakkasilla tiputtiin 10 asteeseen kanalan sisällä. Kestopehkun lisäksi minulla oli muutamia lämpölamppuja, jotka törkkäsin päälle kun mittari ulkona hipoi -30:ä. Niille keleille lisävarustelin pikkukanalaani muillakin keinoilla. Jatkuvasta lämpötilan vahtaamisesta, kosteuden nousemisesta, ikkunoiden aukomisesta ja lapiointikänsistä huolimatta aion jatkaa pehkun kanssa seuraavinakin talvina. Lähinnä siksi, että elukkamääräni on sellainen, että kohtalokkaan sähkökatkoksen aikana en saa kaikkia siivekkäitä ja töpöhäntiä mahdutettua olkkariin takan ääreen selviämään. Täällä haja-asutusalueen ulkopuolella sähkökatkoja on perinteisesti riittänyt ympäri vuoden. 

                                                                                                  


Koitko jonkun kirjoittamani artikkelin hyödylliseksi?

Haluatko saada jatkossa tiedon kun jaan jotain oppimaani? 
Liity blogin seuraajaksi ja saat muistutuksen aina kun julkaisen jotain uutta, kuka tietää, ehkä minun toilailuni säästävät myös sinun kantapäitäsi (ja eläimiäsi, rahaasi, aikaasi ja hermojasi...).