3 parasta kanoille kasvatettavaa herkkua

 

Esittelen tässä kolme helppoa kanoille kasvatettavaa ruokaa. Kaikkien kasvatus onnistuu kotipihassa helposti 

muutamilla ohjeilla. Satoa saat osasta jo parissa viikossa, osasta syksyllä ja jotkut tuottavat satoa vuosittain.

1. Kesäkurpitsat ja jättikurpitsat

    

   

    

Kaikki kurpitsat tarvitsevat voimakkaan maan, eli kunnon lannoituksen. Kanalaa pitävällähän sitä lantaa, pehkua 

ja kompostoitunutta orgaanista ainesta on yllin kyllin. 

Kurpitsaa voi kasvattaa siemenistä, jolloin esikasvatus valoisalla ikkunalla on hyvä aloittaa huhtikuun alkupuolella 

viimeistään. 

Kun muutamia euroja maksavat kurpitsan taimet ilmestyvät taimikauppoihin, voi ne jo istuttaa 

kasvupaikkaansa ulos. Paikkakunnasta riippuen suojaaminen hallaharsolla tai rakennusmuovilla voi olla tarpeen 

ensimmäisinä viikkoina öisin. Harso tai muovi luo taimille  pienoiskasvihuoneen, jossa päivällä maahan kertynyt 

lämpö suojaa taimia kylminä öinä. Kohopenkissä hyötyä on vieläkin enemmän, ja minä monesti unohdan harsottaa, 

ja ovat pärjäilleet vuodesta toiseen. 

 

IDEA:

Kokoa kohoppenkki tai kasvulava vanhoista kuormalavoista, valmiista kasvulavoista tai perusta kasvualusta 

olemassa olevan kompostin päälle. Kohopenkki tai kompostissa kasvatus säästää aikaa ja vaivaa: samalla kun 

orgaaninen aines kompostoituu alinna, voi päällä kasvattaa, kunhan lisää noin 10-20cm kerroksen multaa 

istutusvaiheessa.

 

 

 

Kohopenkissä alimmat kerrokset vielä kompostoituvat ja tuottavat lämpöä, josta on kasveille hyötyä. Kesän 

mittaan kasvien juurelle kohopenkkiin voi lisätä orgaanista ainesta: rikkaruohot, risut, ruohosilppu, kakkalaudalta 

kaavitut lannat, banaaninkuoret jne. 

Maatuessaan orgaaninen aines luovuttaa ravinteita, lämpöä ja tuottaa lisää ravinteikasta kasvualustaa.

Lisäksi kurpitsaa kannattaa kastella runsaasti keräämällä sadevesiä talteen tai loiskauttamalla ankkojen vesiastian

lietteen kurpitsan juurelle. Huomaathan: tarvitset ankkoja kasvattaaksesi kanoillesi ruokaa. Totta se on, koska 

netissä lukee!

Kurpitsoiden siemenet ehkäisevät sisäloisia ja ovat ravinteikkaita. Kesäkurpitsa on helppoa syötävää jopa tipuille

ja maistuu toki keittiössäkin.

IDEA:

Ekat pakkasen puraisut eivät haittaa isoja kurpitsoja ja imevät vielä voimaa kuihtuvista varsista ja lehdistä. 

Anna kypsyä rauhassa. 

Tee isoihin kurpitsoihin veitsellä reikiä ja anna kanojen nokkia kurpitsoihin halloween tyylisiä koloja. Tai sitten 

vain halkaise kurpitsa ja anna lintujen syödä siemenet ja sisältö. Osa kurpitsalajikkeista säilyy viileässä 

marras-joulukuulle asti.

2. Mustaviinimarjapensas 

   (myös punainen ja karviaiset, mutta mustaviini ehdottomasti helpoin)

Mustaviinimarjapensaista minulla tulee mieleen lapsuuden työleirit, kun kaikki marjat kerättiin, säilöttiin, 

mehustettiin (ja talvella pakkosyötiin) mökiltä, kodin pihasta, ukin talon pihasta ja enon mökiltä. Just kun oli 

selvitty alkukesän raparperiurakoista…

Nykyään oman kotini pihassa mustaviinit retkotteleekin nokkosten, vuohenputkien ja kukkaketomaisten heinien 

keskellä tontin varjoisimmassa kulmassa. Ehkä se on jokin freudilainen lipsahdus, että päätyivät kaikista 

synkimpään kasvupaikkaan, jotta kypsyvät vasta monta viikkoa noiden muiden urakkakohteiden jälkeen. 

Sen sijaan tuskin freud kävi potkimassa kumoon marjatukia, sen teki pakkasherra kera tuulen ja tuiskun, 

sekä valtoimenaan nojailevat rikkaruohot. Siitä huolimatta marjani poimii yleensä sukulainen tai kanat. Räkätit

 vie vaan kirsikat ja saskatoonit, happama kunt ei maistu edes ketuille…

Kaikesta minun mustaviinivastaisuudestani huolimatta tämä on erinomainen kasvi kanatarhan sisälle tai 

ulkopuolelle. Juurtuu nopeasti, kasvaa ilman kommervenkkejä, kestää kanojen nokkimisen, tuottaa satoa, 

lehtiäkin voi syödä, niin kanat kuin ihmiset ja kaiken lisäksi jaksaa varjostaa kanatarhaa viimeistään parin 

vuoden jälkeen. 

Meillähän mustaviiniä kasvaa tuon synkän tontin kulman lisäksi lähes jokaisen kanatarhan kulmalla. Vanhimmat 

yltää 2,5 metrin korkeuteen tuottaen viinirypäleisiin verrattavia mollukoita.

NÄIN SE KÄY:

Mustaviinimarjapensasta on helppo hommata: käy kaivamassa pensas mun talon tai mun ukin talon pihasta (ja 

päästä mut urakasta), tai oman sukulaisesi pihasta (jos kerta rakastat lähimmäistäsi enemmän ku mua…). 

 

Istuta kaivamasi pensas maahan juuret alas päin, kastele yksi tai kaksi ämpärillistä suoraan maakuoppaan. 

Peitä istutuskuoppa mullalla tai maalla, kastele vielä yksi ämpärillinen. Unohda. Siinä se alkaa kasvaa, varsinkin 

jos laitat keväällä tai syksyllä. Kovilla helteillä ei toinna. 

No, oikeasti hankinta on kaivuu-urakkaa helpompaa, sillä vähänkään rehottavasta marjapuskasta löytyy helposti 

taivukas, joka on kasvattanut juurta kohti kosteaa maata. Leikkaat taivukkaan irti, niin että juurten lisäksi 

kepukkaan jää uutta kasvua maltillisesti (eli noin 10-25cm). Viinimarjat juurtuvat helposti kepukoista, joko 

vesipurkissa tai oksa maahan taivutettuna, kivi tms painoksi. Alkukeväästä noita oksankepukoita voi saada 

kosteassa paikassa juurtumaan ihan vaan kepukoita maahan tökkäämällä, niin kuin muuten unkarinsyreeniä ja 

koripajua ainakin myös. 

Tai osta valmis taimi Siilosta

HUOMAA:

Pieni taimi kannattaa suojata kanaverkolla, kompostiaitauksella tms ekan kasvukauden ajan, jotta pensas saa 

kasvattaa kanoja kestävät juuret. Sen jälkeen eivät saa pensasta enää kaivettua irti.

 

3. Apila

    

Helpoista helpoin, satoisin, halpa ja jaksaa vuodesta toiseen ruokkia pölyttäjien lisäksi kanasi ja kastematosi.

 

Kaikki apilat ovat proteiinipitoisia, puna-apilassa eniten. Yllättävää, mutta myös kalsiumia on runsaasti, sekä 

C-vitamiinia enemmän kuin appelsiinissa. Lisäksi apiloiden juuret sitovat hiekkaista maaperää ja muokkaavat 

savikkoa, ja kasvavat niin varjossa kuin auringossa. Parhaiten toki paljaiden varpaiden väliin tarttuvina kukkina 

nurmella.

Minä kylvän lähes vuosittain apilaa nurmikkojen aukkokohtiin ja alkukeväästä jopa purkkeihin kanalan ikkunalle 

kasvamaan (kasvaa huonosti niin kuumassa ja pimeässä, herne kasvaa paremmin). 

NÄIN SE KÄY:

Osta pussillinen valkoapilan siemeniä, tee pihanurmeesi kuvioita apilan siemenillä. Kävele kuvioiden yli. Kävele 

muualle pihaan. Sinne ne siemenet menevät kengänpohjissasi. 

 

Voit myös heittää siemeniä ilmaan ja pyöriä ympyrää. Sitten ravistele siemenet hiuksista sinne minne haluat. 

Ei toimi kaljuilla puutarhureilla, ei varsinkaan hikisellä kaljulla.

Puna-apilan siementä ei taida pelkiltään löytyä, mutta jostain se aina pihaankin kylväytyy. Anna kasvaa ja rehottaa.

IDEA:

Askartele apilasta kukkaseppeleitä ja kuivaa ne kanoille talveksi.

Aja keräävällä ruohonleikkurilla apilaa silpuksi ja nosta silppu kuivumaan hallaharson päälle, josta se on helpohko 

sitten kuivuttuaan ujuttaa tyhjään rehusäkkiin talveksi.

 

Oliko ideoista hyötyä? Aiotko kokeilla jotain? 

 

 

 

Miten suunnittelen kanojen ulkotarhan

Ulkotarhan suunnitteluun kannattaa käyttää kotvanen aikaa ennen kuin tarttuu vasaraan. 

Aloittaessani sain hyvän neuvon: tee kerralla riittävän iso, homma lähtee kuitenkin lapasesta. En noudattanut neuvoa, joten olen rakentanut, tai vähintäänkin töröttänyt rakentajan vieressä apupoika-anterona neljän kiinteän kana- ja yhden viiriäistarhan verran. Lisäksi olen rakentanut, koonnut tai tuunannut kymmeniä siirrettäviä laiduntarhoja viiriäisille ja kaneille. 

Jokaisen projektin jälkeen olen ollut monta asiaa rikkaampi, asiaa jotka tekisin toisin. Jaan tässä ajatuksiani, jotta sinä saisit jo sen ensimmäisen (tai toisen) tarhan erittäin toimivaksi. 

Suunnittelun lähtökohtana moni meistä joutuu pitämään olemassaolevaa tonttia ja budjettia. Mihin ulkotarha mahtuu, paljonko euroja sen rakentamiseen kuluu ja montako kanaa sinne mahtuu? Joten ihan ensiksi voimme unohtaa ne halpahalleissa ja puutarhaliikkeissä myytävät kiinalaiset valmistarhat. Ne vaikuttavat edullisilta ja ovat kätevän pieniä. Kätevästi AIVAN liian pieniä kanoille. Jopa kesäkanoille. 

Vaikka ei edes ajattelisi kanojensa tilantarvetta, niin kannattaa ajatella kanojen henkeä. Valmistarhat ovat kevyitä ja heppoisia rimpuloita, jotka keskikokoinen karannut koira kaataa yhdessä hujauksessa ja pistelee kanasesi poskeensa. Se se vasta tulee kalliiksi ja vaivanloiseksi kun joutuu kananraadot kuoppaamaan ja uudet hankkimaan. 

Pidetään siis suunnittelun yhtenä kulmakivenä turvallisuutta, toinen perustuksen tukipilari olkoon toiminnallisuus, kolmantena ja neljäntenä tulevat sitten taloudellisuus ja vuodenaikojen realiteetit. Näiden neljän tukipilarin varassa saamme kanatarhan pysymään pystyssä ja kanasemme onnellisina.

Turvallisuus ja taloudellisuus

Turvallisuuteen ja taloudellisuuteen vaikutetaan eniten rakenneratkaisuilla, niistä kirjoitan tarkemmin seuraavassa artikkelissa Miten rakennan ulkotarhan. Suunnittelussa turvallisuutta kannatta miettiä sen verran, että onko ulkotarhaan näkö- ja kuuloyhteys muualta pihasta tai talosta sisältä. Hätääntyneet kanat ja kukko kyllä pitävät ääntä, jos esim peto on kuitenkin tarhaan päässyt. Omaa oloa helpottaa kun tarhan näkee ikkunasta ja voi heti aamusta unenpöpperöisellä vilkaisulla varmistaa, että kaikki on niin kuin pitääkin. 

Parven turvallisuuteen ja viihtyisyyteen vaikuttaa myös tarhan koko suhteutettuna parven kokoon. Jos kanat eivät missään vaiheessa ulkoile tarhasta, niin 2 neliötä per kana on kotitarvekanoille suositeltu tarhan koko. Mutta älä huoli, kun kanamääräsi ylittää neliöt, niin aina voit rakentaa uuden tarhan tai laajennuksen. Tarhoihin pätee sama lausahdus kuin kärhöihin: ensimmäiselle kymmenelle kärhölle on vaikeinta löytää pihasta paikka,  sen jälkeen se ei enää ole vaikeaa ;)

Turvallisuusaiheesta ja kustannuksista siis tarkemmin seuraavassa artikkelissa, joka käsittelee ulkotarhan rakenneratkaisuja. 

Toiminnallisuus

Mihin päin pihaa ulkotarha on parasta rakentaa? Jos kanalasta halutaan käynti suoraan tarhaan, on paikka jo valittu: kanalan seinusta. Jos tarha ja kanalan paikka ovat vielä katsomatta, niin seuraavat aiheet kannattaa ottaa mietintään.

VESIPISTE
Käytön kannalta helpointa on jos vesipiste sijaitsee säällisen matkan päässä, josta voit letkulla täyttää juoma-astiat tai jaksat kantaa vettä joka päivä. Joka ikinen päivä. Myöskin ruoka- ja juoma-automaattien pesuun saa käytettyä hetken jos toisenkin.

Minulla, Suomen sadekesiin tottuneella, on vähän joka pömpelin kulmalla sadevesiastioita, joista kauhon eläinten astioiden pesuvettä. Juomavedeksi en sadevettä käytä, koska minusta tuntuu, että sadevesiämpäriin valuvat katoilta ja ränneiltä kuolleet kärpäset ja muut moskat. Aloittaessani kanailua luin jostain ohjeistuksen, että kanojen veden tulisi olla sellaista mitä itsekin pystyt juomaan. Koskee myös juoma-astioiden puhtautta. Samaa sääntöä olen soveltanut niin viiriäisiin kuin kaneihinkin. 

Vesipisteen läheisyys helpottaa hoitotoimia, mutta kohtuullisen kokoisen parven juomavedet jaksaa kyllä kantamallakin hoitaa. Lisäksi toisella puolella pihaa sijaitsevalle vesipisteelle ramppaaminen käy parhaimmillaan hyötyliikunnasta, tai näin ainakin kannattaa itselleen tolkuttaa!

RUOKAA
Olisi tietysti hienoa jos rehujen ja kaurojen säilytys oli tarhan lähellä. Aina näin ei ole, vaan rehut ja kuivaruuat joutuu säilyttämään ulkolintujen ja hiirten ulottumattomissa jossain kuivassa paikassa. Säilytyspaikkaan voi ruoka-automaatit, kipot ja kapustat kantaa täyttöä varten. Jälleen hyötyliikuntaa! 

Fiksu tosin hankkii isommat ruoka-automaatit, joita ei sitten tarvitse joka päivä olla täyttämässä. Vielä fiksumpi hankkii linnut, jotka eivät pörpytä koko ruoka-automaattia kerrasta tyhjäksi maahan tallottavaksi rehumuhjuksi. Fiksuin rakentaa ruoka-automaatin alle ritilikön, josta tippumat saa takaisin talteen. Usko tai älä, linnut kyllä keksivät kaikenlaista pelaamista automaattien kanssa. Ja jos eivät keksi, niin pakottavat kanalakanin puremaan ripustusköyden poikki ja viimeistään silloin automaatti auliisti jakaa sisältönsä maahan.

Ruoka-automaattirevittelyt eivät varsinaisesti kuulu tarhan suunnitteluaiheisiin, mutta tulipahan taas poikettua. Vihreä sen sijaan kuuluu. Saatko rakennettua tarhan paikkaan, jossa, tai jonka lähistöllä, kasvaa paljon vihreää? Päästätkö kanat laiduntamaan vapaasti, kannatko ruohoa ja rikkaruohoa tarhaan nokittavaksi vai nikkaroitko erillisiä laidunhäkkejä? Niin tai näin, kannattaa taas katsoa, että ruohon raahausmatkat olisivat säällisiä.

Vaikka tarhan rakentaisi hyvin kasvavalle nurmelle, syövät ja tallovat kanat nurmen pilalle yhdessä kasvukaudessa. Sen sijaan pihan pahin rikkaruohoryteikkö voisi olla mainio kanatarhan paikka. Kanat ovat maailman ahkerintakin puutarhuria tehokkaampia kitkijöitä. Jopa vihulias vuohenputki kohtaa pienessä kanaparvessa voittajansa muutamassa vuodessa. Ja ai, että miten makoisia munia voikukalla, vuohenputkella tai leskenlehdellä ruokituista kanoista putkahteleekaan. Jos tähän päivään asti olet vihannut vuohenputkea, niin raatelunokat tulevat muuttamaan käsityksesi!

Jos tilaa on yllinkyllin, niin ehdotan, että harkitset kaksiosaista laiduntarhaa. Laiduntarhassa on kaksi tai useampia osastoja, joissa kasvillisuus saa kasvaa muissa osioissa kun kanat oleilevat yhdessä. Kun yksi osio on syöty tyhjäksi kanat päästetään kasvaneeseen osioon ja kaluttu osa saa levätä ja uudistua. Kovin kummoisia ei Suomen lyhyen kasvukauden aikana ehdi tapahtua, mutta ihan perusnurmikkokin kasvaa syöntikuntoiseksi jo parissa viikossa jos sitä ei ole annettu riipiä ihan mullikolle. Kun kanamäärä suhteutettuna laitumen kokoon on maltillinen, ei ruohoa syödä hetkessä sukupuuttoon. 

Monihan päästää kanasensa päivisin vapaaksi pihalle omatoimiseen syömiseen, sen ihmeempiä rajoittamatta. Mutta aina vaapaanapito ei onnistu petojen, autoteiden, naapurin kukkapenkkien tai useamman kasvatettavan rodun takia. Silloin laiduntarha on erittäin varteenotettava vaihtoehto. Laiduntarhan tulee olla ylhäältä avoin tai esim verkolla/rastasverkolla suojattu, jotta sade pääsee kastelemaan kasvualustaa. 

Ruoka- ja munintapaikat tulee järjestää sateensuojaisiksi ja myös kanat tarvitsevat suojan, johon mahtuvat tappelematta useamman sadepäivän ajaksi. Rekenneratkaisulla voi järjestää munintapesät ja sateensuojan keskelle, niin että munintapesien kulkusuunnan saa vaihdettua tai takaseinän irrotettua ja siirrettyä toiselle puolelle.
 
Ylhäältä avointa tarhaa en suosittele siipikarjan ulkonapitokiellon aikaan, mutta ihan jo laitumenkin vahvaan kasvuun pääsemisen vuoksi on syytä antaa huhti-toukokuun ajan vihreälle kasvurauhaa. 

Laiduntarhaa helpompi toteutus on ns kanatraktorit, eli siirrettävät pienet laiduntarhat tai kanatunnelit, joihin kanat siirretään/päästetään vain syömään, ja varsinaisesti asuvat muualla. 

Keräilen Pinterest-kansiooni paljon erilaisia kuvia näiden ratkaisujen ideoinnin tueksi. Kuvat toimivat linkkeinä kyseisten aiheiden sivuille. Pinterest on ilmainen palvelu, jossa hyviä ideoita voi tallentaa omaan ja muiden käyttöön, vähän niinkuin leikekirja. Kuten kaikkialla, joukossa on kaikentasoisia ohjeita ja osa on vain ideakuvia ilman ohjeita. Valtaosa linkeistä on englanninkielisille sivustoille, mutta kuvia katsomallakin pääsee jo pitkälle. En vastaa kuvien ohjeista enkä sisällöstä, enkä siitä, että saatat hullaantua seikkailemaan Pinterestin ihmemaassa unelmoiden tuntitolkulla ;)
 

Suomen suvi ja ne kolme muuta

VARJO
Paikan suunnittelussa kannattaa ottaa huomioon, että saako tarha luontaista varjoa lähellä kasvavista puista? Lehtipuut ovat parhaita eläintarhojen varjostajia: aikaisin keväällä eivät vielä varjosta, jolloin maa pääsee nopeasti sulamaan ja tarha lämpenemään. Keskikesällä lehtipuut suojaavat helteiltä, ja syksyllä taasen lehdistä saa tarvittaessa hyvää materiaalia kestopehkua varten tai virikettä kanoille ulkotarhaan.

Jos rakennat tarhasi keskelle aakeeta laakeeta peltotonttia, niin köynnöskasveilla saat luotua varjoa jo täksi kesäksi. Kun tarha on pystytetty, niin muutama nopeakasvuinen köynnös kiipii jo heinäkuun puolivälissä tarhan katto kohden. 

Humala on nopeakasvuinen ja monivuotinen. Herne, salkopapu ja ruusupapu ovat yksivuotisia, mutta tuottavat myös satoa niin kanailijalle kuin kanoille. Herneestä kannattaa valita korkea lajike. Varjostavat köynnökset kannattaa istuttaa noin 30-40 sentin päähän verkosta ja vetää köynnösnarut kasvin juurelta verkkoon kiinni noin metrin korkeuteen, jolloin raatelunokat eivät yltä syömään vasta hennossa kasvussa olevia varjostajia. 

Jos mahdollista, niin tarhan voi rakentaa myös esimerkiksi puun ympärille tai jos pihassa on liikaa marjapensaita, niin ehkäpä tarha sopisi muutaman mustaviinimarjapensaan ympärille. Kanat kyllä pistelevät marjapensaan poskeensa hyvin nopeasti, mutta jos sitä jaksaa hieman suojata verkolla tms, niin siitä riittää popsittavaa, varjoa, marjoja ja iloa pidempään. 

Mustaviinimarjapensas on aika sitkeä. Minä istutin mustaviinin taivukastaimia yhden tarhan ympärille. Kanaset syövät kaiken mikä menee verkosta läpi ja ulkoillessaan käyvät tarkkomassa myös verkon ulkopuolisen osan. Silti pensaan taimet kiitollisena lannoitteista jaksavat kasvattaa vihreää kevät toisensa jälkeen. Marjojen vitamiineista (ja sotkuefektistä) puhumattakaan.


SATEEN- JA TUULENSUOJA
Sijoittamalla tarhan yhden seinän kiinni olemassa olevaan rakennukseen saa tarha rakenteellista tukea, mutta myös tuulensuojaa ja varjoa riippuen siitä mille rakennuksen seinustalle tarha sijoitetaan. Jos mahdollista niin rakennuksen kannattaisi olla pohjoisen puolella ja tarhan avautua etelään. Tällöin rakennus suojaa tarhaa pohjoisen tuulilta ja tarhassa eläjät saavat kerättyä käyttöönsä kaikki lyhyen kesän aurinkoiset säteet. Etelän puolelle tarhan verkkoa vasten kiipeämään voi istuttaa köynnöksen tai järjestää jotain muuta varjostavaa keskikesän helteisten päivien pahimmilta paahteilta. 

Kasvillisuus toimii parhaimmillaan myös kevyenä sateen ja tuulensuoja. Ulkotarha ison kuusen, koivun tai vaahteran katveessa voi olla todellinen pihan kaunistus, mutta myös käytännöllinen. Tarha pysyy kuivana kun puu suojaa sateelta ja imee maasta runsaasti vettä, jolloin pienet varpaat eivät joudu ottamaan mutakylpyjä alvariinsa.Toki katettu tarha näinä lintuinfluenssan hysterisoimina aikoina suojaa sateelta ja saastuttavilta muuttolintujen pommeilta parhaiten.

LUMI JA VESI
Mikäli ulkotarha rakennetaan olemassaolevaan rakennukseen kiinni, niin että rakennuksen katolta tippuu lumi tarhaan tai tarhan katolle, vaatii tarhan rakenne erityistä lujuutta ja kestävää katemateriaalia. Tästäkin rakenne-aiheesta tarkemmin seuraavassa artikkelissa.

Lumien sulamisvedet voivat pitää tarhan märkänä pitkään keväällä ja syksyn sateiden seisomaan jäävä vesi viimeistään räjäyttää kosteudessa viihtyvät bakteerit ilotulitukseen, vai sanoisinko kuraisen katkeraan itkuun. 

Tarhan paikka kannattaakin miettiä pieneen rinteeseen tai tontin muuta maastoa koskeammalle kohdalle, jotta sade- ja sulamisvedet valuvat tarhasta pois päin. Mikäli tarhan koko ei ole valtava, voi tarhan pohjan muotoilla muuta maata korkeammalle vaikka ihan lapiota heiluttelemalla. Vaiva kannattaa, sillä monet bakteerit viihtyvät kosteassa ja toisekseen kostea maa on kylmä. Pienikin etelään viettävä rinne lämpiää ja sulaa keväällä nopeasti ja säilyy kuivempana myös syksyllä.

Näillä eväillä kun lähdet lampsimaan pitkin tonttiasi ja katsastamaan, että mihinkä kanatarha kannattaisi napauttaa pystyyn, niin väitän, että säästyt monelta mutinalta ja ärräpäältä, joita on saattanut erään kanailijan tontilla pärähdellä johtuen pers eellä lepikkoon suunnittelustrategioista. Vaan tekemällähän sitä oppii ja toisten tekemisestä oppimalla nopeammin ;)

Oliko artikkelista hyötyä?

Olisiko aiheesta hyötyä kaverillesikin? Olisin kiitollinen jos jakaisit jutun.

Saitko tarpeeksesi vai haluaisitko saada lisää vinkkejä onnellisen kanailijan elämään? Kanakirje on aloittelevalle kanaharrastajalle suunnattu lukupläjäys, jossa käydään kuukausittain läpi joku vuodenaikaan sopiva hoitotoimi tai ajankohtainen aihe. Maaliskuun 2017 kanakirjeessä tarkastetaan ja kunnostetaan ulkotarhaa. Tilaa maksuton Kanakirje tästä
 

Pehkun välityhjennys

Sirkuksen kanalassa on lämmitysmuotona kestopehku, joka näin nollakeleillä pöhisee hieman liian kuumana. Eli lämpö tahtoo nousta kanalassani yli 20 asteen, vaikka yksi ikkunoista on auki yötä päivää ja toinen jokusen tunnin päivällä. Äkkinäiset ja suuret lämpötilanvaihtelut voivat vaikuttaa haitallisesti kanojen munintaan, joten jottei lämpötila sahailisi älyttömästi ylös ja alas, lapioin osan käynnissä olevasta pehkusta. Lapioinnin toivon rauhoittavan kompostoitumisprosessia edes hieman. Ja kun pakkaset taasen saapuvat, niin sittenpä pitäisi äkkiä pehkun virtanappulaa kääntää kaakkoon. On tämä heleppoa!

Kestopehku vaatii hyvän ilmanvaihdon

Kestopehku aiheuttaa yleensä pieneen tilaan kosteusongelman, mutta syksyllä kanalaani porattiin muutama halkaisijaltaan 10cm ilman sisääntuloaukko, jotta ilma saadaan vaihtumaan nopeammin ja kosteus häippäsemään. Reiät porattiin kanojen kulkuluukkuihin. Aluksi suunniteltiin seinien rei´ittämistä, mutta ajatus höyrysulkumuovin ja villojen puhkomisesta jännitti liikaa. Edellisen vuoden kosteusongelma mielessä kuvittelin, että kosteushan luikahtaa kahdessa sekunnissa villoihin ja mädättää koko pömpelin ennen loppiaista. 

Joten uudet tuloilmareiät tempaistiin lautaisiin kanojen kulkuluukkuihin. Sikäli tämä oli huisin helppo ratkaisu, koska poramies sai tehdä temput ulkoa päin ja jo sisälle muuttaneiden kaakattajien ei tarvinnut kohdata ihmeellistä isokenkäistä ihmistä, eikä minun pelätä, että poramies litistää kengillään tipujani. Itse en saanut noita reikiä porailla, koska en omista sellaista isoa ja päheännäköistä poranterää. Lainamiehellä oli ja minä en lainamiehen vehkeitä tohtinut lainailla. 

Kulkuluukun testaaja toissa kesältä

Porattuihin reikiin kiinnitettiin sellaiset muoviset ritiliköt, ettei pikkutiput tai viiriäiset juoksentele rei´istä ulos tai hiiret sisään. Hirnun valmistamassa kanalassani on kaksioviset kulkuluukut. Ulkopuolella pelkkä lautaovi ja sisäpuolella paksumpi eristetty ovi. Lautaovet ovat kiinni kun ulkoilukausi on päättynyt. Muutamien asteiden pakkasilla pidän sisäovet apposen auki ja pakkasten mukaan raottelen tai tönin kiinni. Paukkupakkasilla varmaan täytyy laittaa kokonaan kiinni, koska viime talvena -34 asteen pakkasilla ei se ilmanvaihto ollut se päällimmäinen ongelma.

Apuvälineitä ja apureita

Lapioin siis kuumana pöhisevää pehkua pois. Kosteuden helpotettua on kanalassa pölyistä ja muutamien yskittyjen iltojen jälkeen olenkin alkanut käyttää hengityssuojainta pidemmillä hoito- ja lapiointirupeamilla. Sulkaantuvat tiput ja sulkasatoiset kanat heiluttelevat ilman täyteen erittäin hienojakoista eläinpölyä, jota muodostuu mm sulkatupesta sulkien kasvaessa. Puhumattakaan kuivuvien kikkareiden ja sahanpurun pöllähdyksistä. Kanalassani siis on pölyistä. Tunnustettakoon, että en ole kovin kova heilumaan pölyrätin kanssa edes kotitiloissa, saatikka kanalassa. Pitäisi varmaan hieman kovistautua.

Ensimmäisen kerran kun ilmestyin nokkaporukkani luokse hengityssuojain naamalla olivat kaikki hyvin ihmeissään. Jopa viiriäiset tulivat häkkiensä etuseinään katselemaan valkokuonoista ihmeotusta. Kanat nousivat yksi toisensa jälkeen tasoille ja katsoivat silmiin ja sanoivat "Kuu". En tarkalleen tiedä, että mitä Kuu tarkoittaa, mutta huolestuneista ilmeistä päätellen olivat huolissaan terveydestäni. Pian kuitenkin tottuivat hengityssuojaimeen. 

Wilpunti on niin kovin huolissaan!

Minulla tottuminen vei hetkisen kauemmin. Kanalahommissa on ärsyttävää tempoa hikistä kumihanskaa pois kesken tekemisten, joten olen (ihan vaan muutaman kerran) alkanut pyyhkäisemään nenääni hupparin olkapäähän tai kyynärvarteen. Ei pieni räkärantu kanalahupparissa juurikaan haittaa, paitsi jos olalla on juuri hetkeä aiemmin istunut joku kakkavarvas. Hengityssuojaimen kanssa nenän pyyhkäisy ei niin helposti käynytkään. Ehkä nuori kukkopoika aavisti ongelmani tai muutoin vain oli huolestunut räkäkanavistani ja hengityssuojaimen vaimentamasta äänestäni, sillä aika pian Wilpunti-kukkonen parkkeerasi olalleni ja alkoi nyhtää hengityssuojaimen kiinnityskuminauhaa. 

Loppusijoituspaikka puutarhassa

Apuvälineistä ja apureista huolimatta sain lapioitua muutaman 25 litran sangollisen pehkua pois. Tujua tavaraa, ja painavaa! Koitin tyrkyttää tavaraa uusissa nastalenkkareissaan patsastelevalle naapurilleni, joka kuitenkin kertoi jemmanneensa jo syksyllä kanojeni tuotoksia muutaman säkillisen verran. Naapurussopuun vedottuani suostui kuitenkin hakemaan joltisenkin säkin jahka vaihtaa vähemmän puhtaat ja tuliterät kamppeet. 

Tuollainen puolikäynytkin pehku varustettuna tujauksella kanankakkaa on mitä mainiointa katetta kukkapenkkeihin tai kasvimaalle. Kukkapenkkejä naapurillani riittää, vähintäänkin yhtä paljon kuin minulla. Naapurini tuntuu vain olevan hieman rasisti kukkapenkkikasviensa suhteen, armotta kitkee pois kaikki rikkaruohot ja ylimääräiset siementaimet, jotka sitten  hakevat turvapaikkaa minun penkeistäni. Näemmä ovat saaneet oleskeluluvan ilman hakemuksen käsittelyäkin. Kananpaskalla (ruusupenkissä) kasvavan voikukan lehdet ovat muuten yli 40cm pitkiä. Ihan vaan jos et tiennyt ja jos kanisi rakastaa voikukan lehtiä.

Kasvimaalle kannan viimeiset pehkusangolliset noin tammikuussa, koska haluan, että lumi, pakkanen ja vesi tekevät tehtäviään skeidan kanssa vähintään sen parin kuukauden ajan. Kasvimaallani kasvaa kuitenkin mansikkaa, jota ei pestä eikä kuorita, joten jonkinlainen varoaika on hyväksi. Toki massan voi kompostoidakin ja vuoden kuluttua ei enää haitallisia tekijöitä pitäisi olla jäljellä pätkääkään. Minulla ei vaan lääniä riittäisi sille määrälle komposteja mitä tämä pehmopyllyporukka paskoo ja papanoi. Siksi osa tuotoksesta levitetään suoraan voimaa tarvitseville kasveille. Oikeastaan vain elo-syys-lokakuun olen kylvämättä kakkaa, jotta kasveilla olisi joku mahdollisuus laskeutua talvilepoon, sillä liiallinen typpi kasvukauden lopussa haittaa talvehtimista. 

Sen sijaan pioneille voi paskaa lappaa huoletta vielä syksylläkin. Pionien juuret kasvavat talven aikana niin pitkään kuin maa on sulaa. Ja koska pioni on erittäin syväjuurinen, niin sulaa maata juurien ulottuvilla on takuulla vielä joulukuussakin. Syksyllä annettu kakkalataus auttaa pioneita keräämään jytyä seuraavan vuoden kukintaan. 

Joten josko näillä eväillä lähdettäisiin kohti sitä uutta vuotta? Muistakaahan lapioida oikein olan takaa niitä omia unelmianne toteutuviksi!