Päiväkirjamaisia merkintöjä Supersorsan elämästä - OSA 1

3.5.2025 lauantai

No tulihan sitä hautomisasiaa tähänkin aamuun...

Koneesta kuului eilen piipitystä, tänään harvakseltaan. Ryhdyttävä kätilöksi. Koputtelin viimeisimmän erän munia, nostin korvalle ja nostin kauemmas, että hoksaisin mikä muna puhuu.

Ei kukaan.

Piipitystä silti kuului. Kävin välillä ulkonakin kuuntelemassa, että varpusen zirpsutus on edelleen erilaista kuin kuoriutujan huhuilu.

Ja kas, sieltä sitten löytyi särö ja äänenlähde vanhemmista munista, niistä joiden sisarukset on jo 5vrk ikäisiä. Huoh. Jotain siinä haudonnassa sitten oli, sähkökatko ehkä, että viiriäisiä ja kanoja tuli kauheen pitkällä viiveellä.

Sen sijaan viivettä ei ollut äänen loppumisessa. Kun olin kuorinut pienen kuoreen juuttuneen Maransin esiin ja lämpimällä vedellä kastellulla sormella pyyhkinyt kuivat krämmäleet irti, pääsi tipu kuivuttuaan samanikäisempien kääpiökoch tipujen seuraan mamman alle.

Vaan edelleen jatkui ääni koneessa ja lisää koputtelua ja munaa korvaan. Rairai, on mulla jutut. Mutta on myös puuhat

Ei löytynyt tämä toinen kakkossopraano. Otin noin viikon toisessa koneessa olleet ankanmynat vessaan läpivalaistavaksi. Että josko se kana sieltä sitten kuuluisia taas. Ja jösses!

Ääni kuului ankanmynista. Eli varmana mun omasta päästä. Ei se ole ihme. Eilinen oli taas sellaista polkkaa, sambaa, valssia ja tuomiokapitulin parvella salaa kameran kanssa hiippailua (kunnes kanttori lukitsi minut takaisin rahvaan puolelle).

Liekkö siis ihme, että tuollaisten kokemusten jälkeen päässä laulaa vähemmän taivaallisia kuoroja.

Läpivalaisin munia ja Batman oli hoitanut Cayuga-akkojensa aviollisia iloja huomattavasti ahkerammin kuin Onni omiensa. Onni olikin kovasti Batmanin akkain perään. Liekkö sitten aisurina toiminut kuitennii

Sitten valaistumisen vuoroon asettui yksi todella tumma Cayugan muna. Ihmettelin, että onko siinä paskaa vai mitä, että pinnassa kumma kohta, ja valaisun perusteella mätä, koska valo ei tunkeutunut yhtään läpi.

Höhähdin siinä sitten varmaan jotain ääneen, koska muna vastasi minulle. Sillä lailla. Nyt aletaan olla leveleillä, jopa minuksi. Viikon haudonnassa olleet munat ei puhu, nippa nappa vasta alkaa ankkasen sydän pompottaa, eikä sen ääntä minun kuulollani tavoiteta.

Että missä lie olosuhteissa tuo tummin ankanmuna on ottanut etumatkaa, ja minkälainen maantiekiitäjä sieltä oikein tulee? Kun nää normaalisti 28vrk haudonnassa viihtyneet lättäjalatkin on ihan turkasen nopeita.

No, tervetuloa sitten vaan! Äkkiä meni munat takaisin koneeseen ja kosteutta jelpiksi. Niin, ja se valaistu kakka munan pinnassa mitä ihmettelin, se oli tuon piipparin nokan aikaansaannoksia. Kyllä minä sentään vähän huolellisemmin valitsen puhtaat tai pyyhin puhtaiksi haudontaan menevät mulkkuset. Nih!

4.5.2025 

Ihan oikeesti! Mulla on nyrjähtänyt aivo ja mieli jo monta kertaa kun oon koittanut tässä pähkiä, että miten tää ankka voi olla olemassa!?!?!!?

Faktat:

Ankanmunien haudonta ja poikasten kuoriutuvuus tarvitsee hyvin tarkat ja samana pysyvät olosuhteet: 37,7 astetta lämpöä ja kosteutta jopa 55% ja enempi.

Hyvin spesiaalit olosuhteet siis, ja niiden pitäisi suht vakaina pysyä vähintään sen 28vrk ajan.

Todellisuus:

Ankanmunat ovat olleet olosuhteissa noin viikon.

Pesistä keräyksen jälkeen munat olivat vadissa kotvasen ulkona ja sitten eteisessä pakastimen päällä. Kennoissa työhuoneen lattialla ehtivät istua ainakin 1vrk, ellei 2, kun huhhailin, että pitäs laittaa ankanmunat koneeseen, mutta silti huitelin jotain muuta.

Kukaan ankoista ei varmana ole hautonut, eikä kukaan kanakaan ankanmunia. Sen kyllä huomaisi, viimeistään munia kerättäessä niiden lämmöstä. Ja lämpimiä munia ei kerätä, koska se tarkoittaa, että joku niitä hautoo. Yleensä se jokunen itse ilmoittaa hyvin selvästi, että munia ei passaa näpelöidä.

Oisko mulkutin voinut jotenkin pesässä omatoimihautoutua? Onhan meillä ankkojen tarhassa kuutiotolkulla kanalan pehkua kompostoitumassa ja lämpöä luovuttamassa.

Mutta ankkojen itsevalitsema kohta munintapesälle on tarhan ulkoseinän ja kaura-automaatin välissä maassa. Vaikka tarhassa vielä hieman jossain kohdin kompostit pöhisee ja lintuja lämmittää, niin kyllä yöpakkaset varmasti ovat vierailleet siellä maan rajassa.

Joten mä en tajua!!!!

Mitä tämän ankkavauvan munalle on tapahtunut ja missä, että se on voinut kehittyä???

Ja koska mulle on tärkeää tietää ja tajuta aina ja kaikki, niin tää kyllä ny kalvaa. En jaksa uskoa, että kukaan ankkaihminen olisi källiäkään tehnyt ja sujauttanut mun koneeseen jo haudotun yhden munan. Ihan liian riskaabelia keneltäkään eläinihmiseltä, toisekseen tuo on ihan selvästi meitin Cayugan muna ja poikanen. Ihmepentu siis!

Että ihmeitä sitten vaan alkavaan viikkoonne! Jos haluat lukea lisää ihmetipuista:  

Kuolleista ylösnoussut tipunen

 

5.5.2025

Supersorsan kuulumisia! Jos et oo kärryillä aiheesta, niin kertaa edellisten päivien julkaisuista…

No niin. Yksinäinen sorsa, geneettisesti ehkä ankka tai maantiekiitäjä, odotteli hautomakoneessa kolme viikkoa nuorempien sisarustensa kanssa kun me Taina Taikurin kanssa pähkittiin, että minnepä yks yksinäinen vaakku kasvamaan.

Viiriäistipujen viereen terraarioon tämä nopea tapaus on liian iso, kukaan kolmesta kanatipuja hoitavasta emosta ei näyttänyt mielenkiintoa lättänokkaisen rumiluksen hoitoon, eikä sillä, jokaisella on yli 10 tipueen poikue huollettavana, että eipä pyydellä liikoja ensikertalaisilta.

Viritettiin isompaan häkkiin pikkulaatikko terraarioksi ja tiilillä nostettiin laatikkoa ylemmäs lämpölamppua. Mittarin mukaan lämpöä +34, vähän liian alhainen. Tuohon häkkiin viirutiput muuttaisivat parin viikon päästä, jolloin ankkojen OIKEAOPPISEN kuoriutumisaikataulun mukaan vauvavaakut pääsisivät terraarioon, toki putsauksen jälkeen vasta.

Kolmeakymppiä hipova lämpö ei ole riittävä vastakuoriutuneelle ankkavauvalle, vaikka kuinka olisi nopeakasvuista ihmeankkojen sukua. Ja yöllä kanalan lämpö tippuu tuosta vielä, niin emme uskaltaneet majoittaa reipasta alokasta sinne, vaikka kuuakuden ikäiset ankat innoissaan pienelle huutelivatkin.

SS vietti päivän ja yön hautomakoneessa, käyden välillä läpyttelemässä lattialämmityksen päällä sanomalehdllä (ettei räpylät luista laattalattialla ja nilkat nitkahda) sekä maistamassa B-vitamiinilla maustettua munarehuvelliä.

Maistamisen lisäksi Supersorsa pulahti velliin pari kertaa. Inhainen rehumunavellinen ötökkä. Koitin jopa pyytää Darrockia nuolemaan ankan pinnasta töfnän, mutta tämä herkkusuu koirapa oikein nipisti huulet yhteen ja käänsi pään pois, että: ”Täällä ei syödä eläviä otuksia, ei edes maistella!” Vaikka vasta eilen haisteli ja nuoleskeli pientä vesilintua ihan ihastuksissaan. Joo, ei. Mun sotkun kiertelyvätystely ei menny läpi, niinpä Sorsa otti jo het tänään ennen kuutta suihkua lavuaarissa.

Sitä mä vaan, että tuleeko tästä yksinäisestä ötökästä meille joku sisäsorsa? Ja oppiiko se tavoille minulta vai Darrockilta? Kummalta vaan, niin sotkua tulee. Siitä oon varma! Just eilen sain robotti-imurinkin kiinni sisällä kenkien käytöstä. Huoh!

Paras olisikin kun Supersorsa saisi lajitovereita… Jos jollakulla lähellä olisi yksinäinen ankka- tai sorsavauva tai vaikka kanatipu, niin vastakuoriutunut poikue, johon tämä pääsisi, tai meille joku yksinäinen, niin saisi kasvun ja parveutumisen hyvin käyntiin toverien kanssa. Lämmöt myö säädellään niin, ettei tarvihe kenenkään varpaiden palella.

Autatko Supersorsaa löytämään (minua ja Darrockia sopivampia) kasvukumppaneita? Tykkäys, kommentti, jako auttaa julkaisua näkymään ja tovereita löytymään

8.5.2025 Supersorsan kuulumisia!

Nokkaan on mennyt sisään munaa, vettä, B-vitamiinia, liotettua kauraa ja rehua, sekä hiekkaa ja munankuorta. Eli kaikkea mitä pitääkin, toki on nokalla kokeiltu myös kylpytakista rispaantunutta lankaa, mun hiuksia, Darrockin häntäkarvoja ja lattialaattojen saumojen välejä, jotka on just pikkunokan kokoisia.

Mies on ahkerasti imuroinut, ettei pikkunokkaan mene mitään väärää. Pikkunokka on kovaääninen ja NOPEA! Jos ihminen tai koira kävelee eri huoneeseen, niin vauhdilla tulee pikkuläpsy perässä ja sen kuulee! noin niinku muuten tää on ihan normivauva-arki: edes vessassa e voi käydä yksin. Nyt kun kirjoitan, niin otus on tässä sylissä ja nokalla kokeilee niin näppistä, kelloa kuin tätä kylpytakkia, jossa on paljon rispaantuneira lankoja

Ulos ötökästä on tullut muutama oikein terveen näköinen kikkare, joten eiköhän kasvukin saada käyntiin.

Eilen sattui unohdus. Oli siitosmunien hakija tulossa, Joensuusta, ajattelin että ehdin pyörähtää kaupungilla palaverissa ja palata kotiin, sillä Jyväskylässä pyörähdys on nopeampi kuin Joensuusta tänne ajo. Kuvitelmanani toki oli mainita miehelle mitkä munat antaa joensuulaiselle, jos en ehdikään takas. Kuvitelma unohtu.

Lisäksi ehdin palaverin jälkeen soittaa miehelle, että poika tuo nyt vihdoin Kottaraisensa (jep, tyttiksellä on tuommoinen lintumainen lempinimi) näytille, että köyhiä ritareita tulille ja edustusilme kasvoille. Ja sitten ovella olikin tämä joensuulainen munien hakija, jota mieheni luulee Markkon tyttöystäväksi ja ihmettelee, että rohkee tytsy kun tulee ovelle yksin, ovelle jonka avaa köyhien ritarien paistaja ankka kädessä, ja josta yleensä ryntää isohko koira tervehtimään. Siis ovesta ryntää, ei kädestä.

"Miks sulla oli ankka kädessä?" kysyn naurua tyrskyen kun tarinaa kuulen selostettuna jälkikäteen. ”No ei kai sitä voinu tänne yksin jättää itkemään ja häviämään ku mä menin eteiseen!” Taloni kuulostaa melkoiselta kartanolta, jos yks ötökkä katoaa länsisiipeen pohjoisovella käydessä.

Ei kai voi paljoa muuta odottaa jos on tulossa hakemaan siitosmunia Sirkuksesta, että saa osakseen sirkushuveja. Tarina ei kerro saiko munanhakija ritareita, mutta siitosmunia sai kun saavuin ihan hetken päästä pihaan. 

Ja mitä tyttöystävän esittelyyn tulee, niin se siirtyy kauemmas. Jotenkin en kauheesti soimaa poikaani, koittanee kai antaa normaalin kuvan itsestään. Kuvaa saattaisi hieman muuttaa käynti meillä jossa yks heiluu keittiössä ankka kädessä, koira pusuttelee otsaan ja emäntä kuulustelee kaiken kesätöistä kouluarvosanoihin ja hiimailee puol päivää ankkaisessa kylpytakissa. Vanhempien häpeäminen on ikuista, luulen… Tai saattaa se riippua vanhemmistakin, tai näiden toilailuista.

Näin minä sentään neidistä pitkät hiukset ja vienon hymyn, oikein kivan näköinen Kottarainen, ja vieläpä kesätyötön, joten eiköhän tuo jotenkin tontille houkutelle…

Kuitennii pikkuankka vaikuttaa kaikkinensa oikein hyväkuntoiselta ja pätevältä Sirkuksen tyypiltä. Tänään käydään vähän lajitovereita moikkaamassa kanalassa, kunnes jatkuu hautomakoneessa nukkuminen ja lattioilla läpyttely. Ensi viikolla tämä sitten muuttaa kanalaan muiden lintujen luo.

Lisään vielä sen, että hitsinpimpula miten ton räpylät on somat, kaikkien vauva-ankkojen on, mutta tätä on nyt tullut enempi tuojoteltua ja läärättyä. Tuon räpylät on ihan kuin semmoset mustat vanhan ajan merkkarit, jotka on suussa lionnut ihan ohuiksi. Tiiäkkö? Semmoiset ne on. Tosin ehkä eri makuiset, en tiiä, en oo sentään maistanut.

p.s: videosta editoitu pois lause, josta voisi luulla, että nimittelen pikkukampaaja täiksi, ei saa sanoa toisia täiksi. Ihan vaan kiharojen tekopuuhissa lienee tämä multitalentti.

 

11.5.2025 Hyvää äitienpäivää kaikille äideille, emoille, mammoille, mummoille, kummeille ja jokkaiselle näihen mussukalle ja kultalussukalle, no reippaille muorin kainaloisille myös!

Siilon verkkokauppa haluaa muistaa tätä päivää kukkasin, ja lisätäänkin tämän päivän tilauksiin kimppu varjoliljoja. Tai oikeastaan, ei ihan kimppu, vaan sipulinippu. Sipulit kun tyrkkäät kukkapenkkiisi noin 10-15cm syvyyteen ja annat kanasten skeidoa päälle, niin sitten ne kukkii tuossa kesän parin päästä. Liljat, ei kanat. Jösses. Onpas taas jutut.

Varjolilja on vanha ja kestävä perennamaisesti vuodesta toiseen kukkiva ja komistuva sipulikasvi. Siilon sipuleista kasvaa valkoisin ja pinkin kukin kukkivia liljoja, korkeus noin 80-100cm. Näyttävä ja pitkäkestoinen kukinta, myös maljakossa, mutta nuo keltaoranssit törpökkeet kandee poistaa ennen sisälle tuontia, koska niissä oleva siitepölyn väri ei lähde edes pommilla pesemällä tekstiileistä.

Jatkossa kandee rekisteröityä meitin kanta-astujaksi, eiku asiakkaaksi, niin sitten tuo verkkokauppa automaagisesti lisäilee pisteitä ja kaupan päällisiä. 

Rekisteröitymällä Siilon KANTA-ASIAKKAAKSI saat tilauksistasi pisteitä, joilla saat alennuksia, ostokuponkeja ja/tai kaupanpäällisiä, joskus ylläreitäkin.

Kurkkaa esim Suosituimmat ja Uutuuksia valikko, taikka nuo Taimet, juurakot ja sipulit valikko: 

https://siltajoensirkus.mycashflow.fi/categ…/24/suosituimmat

Supersorsa juhli äitienpäivää muuttamalla kanalaan muutamassa päivässä kasvussa kiinni ottaneiden viiriäisvauvojen pariin. Ajattelin, että olkoon siellä parisen tuntia ja stten takaisin sylisorsaksi sisälle. 

 

Kattia kanssa, ei läksenyt vaakku enää fölyyn kun oli päässyt viirujen kanssa riehumaan ja munankeltuaista ahmimaan. Sinne se sitten muutti terraarioon omankaltaistensa pariin.

13.5.2025 Uimahyppyjä ja sukelluspelastajia

Keväinen aurinko nosti lämmöt 17 asteeseen ja niin Supersorsa pääsikin uimaan mustaan ämpäriiin, jonka vesi päälle parikymppistä. Silti Sorsa huusi torvi suoralla niin lujaa, että suurpetojen torjuntaan erikoistunut laumanvartijaopiskelija rynnisti paikalle ja noukki huutajan pois hyytävästä vedestä. Se siitä uinnista sitten sillä erää.

Tuo on muuten jännä, meitin rottakoira Teukka reagoi myös voimakkaammin ankkavauvojen ääniin kuin kanatipujen. Liekkö syynä, että kanatipuilla on yleensä emo hommia hoitamassa, mutta vaakut paiskataan lämpölamppujen armoille. Tai ehkä jokin taajuus ankkojen nuoressa äänessä herättä raavaan tappajauroksen hoivavietit. Ekan ankkueeni kun myin, niin Teukkahan koitti kaivaa pahvilaatikkoa auki sitä mukaa kun immeiset sitä teippasivat kiinni. Hätävaruiksi hyppäsi vielä ankkojen viejän farkkuun, tutki takatilat, tarkasti kuorman kiinnityksen, haukkui ostajat ja varmaan merkkasi perävalot. 

Vaan eipähän meiltä parvilauman jäseniä joutaviin paikkoihin päästetäkään, jos meneekin alkutarkista löperösti läpi, niin kyllä sirkuslaiset tavoille opettavat. Eräälle muuramelaiselle tilalle muutti pari alle kiloista kääpiökoch kukkoa kanoineen, heti ekana iltana olivat pistäneet isännän kalastamaan, keittämään ja RUOTIMAAN heille kalanperkeitä. Että ei se kanojen hoito ole samaa kuin heinäpellon katselu. Hommia saa painaa ilmaisten munien eteen ihan hartia voimin, ja sittenkin menevät ja munivat piiloon tai leipovat enempi tipuja ku aamupaloja possun pyllin viereen pannulle.

14.5.2025 Supersorsa sai lisää nokakasta seuraa

Jos tämä olisi opetusteksti, niin avaisin aarioitani aiheesta munat kanan alle kerralla ja ei lisämunaajia huudeille. Koska tämä on päiväkirja ja opettajan itsensä opastaminen on rankkaa, varsitenkin kun kantapäät on verhottu aivan uusilla ja puhtailla villasukkasilla, niin jätän vaan linkin asianmukaisista kanaemon haudonnoista tähän tälleesti näin, oppikaa te nuoremmat räksyttäjät ja hännän heiluttajat: Kanaemo hautoo

Kuitennii kävi niin, että koneesta kuoriutui eräs tipunen, jonka muna oli viikon muita myöhässä. Ja sitten kysellään, että miten Supersorsan muna on ollut siinä ajassa missä on. Meitin aikavyöhyke ja digiportaalihypyt aiheuttaa viikkojen viiveitä ja varppeja, carpe diem ja muuta läsnäolon taitoa.

Kanapienokainen kuoriutui muita myöhemmin ja ei oikein vielä seuraavien hautojien alle olisi sovelias. Tyrkkäsin sen sitten terraarion kaksviikkoiseksi kasvaneen Supersorsan ja kolmiviikkoisten viiriäisten seuraan. Kyllähän tuosta multilingual nokkaa kasvaa, jos ei muuta.

Lapsille on tärkeää karkkipäivä, lintulapsille on tärkeää lajitoverit, tai edes toverit. Äitikin kai ois aika tärkee, mutta äitienpäivä meni jo ja siitä vinguin niin pal, että ei toinna enempää.

Nyt on viirunuorisolla ankkaa ja kanaa, kotvasen kulutta kanalla ja ankallakin omaa lajiseuraa. Ja kyllähän nuo kuulee ja näkee niin vanhempiaan kuin sukulaisiaan tuolta terraariosta. etä näihin kuviin ja tunnelmiin, Sirkuksen karavaanissa sattuu ja tapahtuu!

 

Siilosta sörsselit ja lämpövermeet niin lättänokille, pikkunokille kuin suursyömäreille ;)

Puhhuijaa!

Tänä aamuna tuli turhan täpäkkä muistutus lämpösäteilijöiden varapolttimoista!

Yleensä aloitan tekemään elukkahommat siinä klo 9-10 aikoihin ja samaan aikaan Mister Dee menee ulkotarhaansa hoitamaan ulostushommia. Näin joulun aikaan kuitenkin pienisuulikoila(kin) on syönyt paljon kaikkea höhhöä, joten suoli oli toiminut jo aamuyön tunteina lattialle. Joten vein hänet jatkamaan kakkahommia tarhaan normaalia aikaisemmin.

Koska olin vain yökkärissä ja villatakissa tuolla -14 asteen pakkasessa, niin en taennut jäädä kakkakummiksi vaan menin siksi aikaa kanalaan sanomaan jengille huomenta. Vaan enpä ehtinyt kuin ”Huom”-kohtaan kun huomaan, että terraarion, jossa 4 viikon ikäiset viiriäiset ja 3 viikon ikäiset kanatiput elävät, on pimeänä. Eli lämpölamppu on kylmänä. Aaaargh!

Lisäksi kestopehku on pöhissyt viime aikoina ihan huolella ja olen pitänyt kanalan ikkunaa raollaan ilmanvaihdon takia. Eilen juuri kaivelin pehkusta pois kompostoituneita kohtia ja lisäilin päälle puhdasta purua ja heinää, eli pehkun lämmöntuotto oli hetkellisesti hieman maltillisempi, ikkuna kuitenkin raollaan, koska eilen pakkasta oli vain -5 astetta.

Kanalassa oli ihan ok lämmin, ja viirulaiset jo siinä lämmössä pärjäisivätkin, mutta lämmön muutosta ei tietenkään tehdä kerrasta polttimo poikki pox, vaan pikkuhiljaa lisälämpöä pois vajuttamalla. Kaikki terraariossa olivat hengissä, mutta pörröisinä. Eivät velttoina hypotermiaan painuneina, eivätkä edes kasassa toisistaan eliinjäämislämpöä hakemassa, mutta selkeästi kylmissään/viileinä.

Siilon varastollahan meillä on lämpöpolttimo poikineen ja onneksi, onneksi aina myös kotitontillakin muutama. Näillä pakkasilla hoksasin, että jatkossa pidän ainakin yhtä varapolttimoa kanalassa, enkä kaikkia talon eteisessä. Sillä ihan ihan pienien kohdalla se minuutin hankien läpi kimpoaminen talon eteiseen ja takaisin, voi olla kriittisen pitkä aika (varsinkin kun ei tiedä milloin vanha polttimo on heittänyt henkensä).

Kun alan pimeänä olevaa polttimoa kiertää pois, niin huomaan, että se olikin oikein kunnolla rymytty rikki! Polttimon lasiosa oli murtunut aivan siitä kierrettävän metalliosan kohdalta. Joko viirut tai kanatiput ovat riehuneet oikein voimalla tai sitten samassa tilassa asustava Skunkki-kani on käynyt potkimassa säteilijää (kani ei pääse käsiksi, eikä hampaiksi sähköjohtoihin. Asia joka tulee varmistaa huolellisesti!!!).

Polttimon punainen pölysuoja estää hienojakoista eläinpölyä pääsemästä laitteen sähköosiin.

Sen enempää hajottajia syyttelemättä tai syitä arvailematta ruuvaan uuden polttimon paikalleen, palelijoita lohduttaen, että kohta helpottaa. Vaan eipä helpota. Ei syty, ei. Vaikka tarkastan vielä johdot ja töpselit ja kaiken. Eli säteilijäkin on lakannut toimimasta. (Hutkin syyn sitten myöhemmin, nyt on olennaista saada pikkuporukalle lämpöä)

 

Kuvassa 1-3vrk ikäisiä viiriäisvauvoja. Kuva: Jaakko Manninen

 

Onneksi tähän aikaan vuodesta meidän kanalassa on vielä yllin kyllin tilaa, joten töpselöin ja räppäsen päälle toisen säteilijän, joka on kiinteästi kiinnitettynä erään toisen tipuhäkin ylle. Alan lappaa pikkujengiä ko häkkiin ja samalla toisella kädellä nostelen isoja tukkuja heinää tähän tyhjänä olleeseen häkkiin. Mister Dee ulvoo ulkotarhassaan, että voitais jo mennä sisälle jatkamaan aamukaffin hörppimästä sohvalle, mutta nyt tuo paksuun susiturkkiin pukeutunut hyvä poika saa malttaa mielensä ja pysyä pakkasessa haistelemassa rusakon jälkiä.

Saan pienet lintuset häkkiinsä ja lämpöön, ja osa ryhtyykin heti ahkerasti syömään keitettyjä ja murskattuja viiriäisenmunia, joita heille tarjoilin. Osa ihmettelee uutta häkkiä ja sieltä avautuvia näkymiä. Kukaan ei parkkeeraa lämmönlähteen alle tankkaamaan lämpöä, joten mitään elintoiminnoille tai kasvulle kriittistä ei taida olla ehtinyt tapahtua. Huokaan helpotuksesta!

Että sellainen aamupaidassa viuhahdus tänä aamuna! 

Jos jotain haluat oppia minun kantapäistäni, niin talvella kandee pitää pitkää yökkäriä, ihan jotta ei omatkaan kintut palellu. 

Ja ota onkeesi ennen kaikkea ne varapolttimot! Ehkäpä jopa varalla oleva lämpösäteilijä on halpa lintusten henkivakuutus! Lämpösäteilijällä linnuille saadaan nopeasti lämpöä, patteri tai lämpöpuhallin on hitaampi ratkaisu, koska patteri tai puhallin lämmittää kanalan ilmaa. 

Lämpösäteilijä, eli kansan kielessä lämpölamppu lämmittää linnut. Lämpölamppukin tavallaan myös lämmittää kanalan ilmaa, mutta tehokkuus ja lintujen kannalta lämpöturvallisuus perustuu siihen, että lampun alla on heti päälle kytkettäessä lämmin alue johon linnut pääsevät, toisin kuin esim patterin päälle ei pääse samalla tavalla lämmittelemään. 

Lisää juttua lämmityksestäja lintujen lämmön tarpeesta näissä artikkeleissa:

Kanalan lämmitysratkaisuja - eri lämmitysratkaisujen soveltuvuudesta kanalaan

Talviulkoilijat  - katsaus muutaman eri rodun kylmänkestävyyteen varoittava sana kanalinnun kastumisesta

Kuolleista ylösnoussut tipu - tarina tipujen hypotermian ominaisuudesta ja kuinka siitä selvitään takaisin elävien kirjoihin

Kanalan lämmitys kestopehkulla - ohjeet kestopehkun tekemiseen

Siilon verkkokauppa - tutkittuja ja tosi toimissa testattuja tuotteita sekä rehuja kotikanalaan

 

Voiko samassa parvessa olla monta kukkoa?

 

Voiko samassa parvessa olla useampi kukko?

Eilen juttelin aloittavan kanailijan kanssa, joka oli vakaassa uskossa, että kukot alkavat heti tapella. Uskomuksessa on perää, mutta se ei ole koko totuus.

Haluat ehkä lukaista ensin tämän artikkelin Kukon tehtävistä parvessa, jonka olen kirjoittanut. Palaa sitten lukemaan tämä, koska parven käyttäytymisen tietäminen ja ymmärtäminen on tärkeää, oli kukkoja yksi tai yksitoista.

Sitä pienet perässä mitä isot edellä

Meillä Siltajoella kääpiökochien ja silkkien parvissa on ollut jo sukupolvien ajan monta kukkoa. Ovat kasvaneet munasta asti rinnakkain ja vanhemmat kukot opettavat nuorempia. Toisinaan opettaminen saattaa olla nuoren himokkaan jantterin poistamista vastentahtoisen kanan polkemisesta, mutta useimmiten opettaminen on isällisen hellää ja esimerkillä luotsaamista.

Emon vieroitettua poikasensa pienet kukkopojat hakeutuvatkin nopeasti pääkukkojen seuraan. Olemalla lähellä pääkukkoa pikkuiset koittavat tehdä itsestään tärkeän, jotta pääkukko heidät hyväksyisi ja saisivat kakkoskukon tehtäviä.

En mene varmuudella vannomaan annetaanko nämä kakkoskukon toimet pienille vai ottavatko ne omatoimisesti hommia hoidettavakseen, mutta koska parvessa todella on muutakin tehtävää kuin suvun jatkaminen, niin mitä isompi parvi, niin sitä enemmän tehtäviä ja ”omia kanasia” jokaiselle kiekukaulalle riittää.

Tiesitkö muuten miksi kukko kiekuu?

Kiekuminen on kukoilla reviirin merkkaamista. Kiekumisellaan kukko kuuluttaa, että tämä alue on hänen kotinsa ja hänen parvensa. Kiekumalla kukko houkuttelee paikalle mahdollisia lähellä asustavia kanoja ja ilmoittaa kilpailijoille, että sopii pysyä poissa. Kiekumisesta on myös ehdotonta etua. Jos joku parven haahuilija on joutunut liian kauaksi kotikolostaan, niin kiekumalla kukko johdattaa eksyneen lampaan takaisin siipiensä suojaan.

Yleensä siksi ne nuoremmat kukot eivät juurikaan kieu, koska se pääkukko pitää huolta reviiristä. 

Eilen kun valitsimme tälle uudelle kanailijalle Maranskukko Porarin parvesta kanoja, niin Poris tuli ihan oven ja kanojen väliin, varmistamaan, että tämä oranssiin mekkoon pukeutunut vierailija ei vikittele hänen kanojaan. Kanat toki koittivat käydä katsomassa, että olisiko vierailijalla jotain herkkuja, heti kun minun kädet oli todettu tyhjiksi. Aina kun kana koitti mennä vierailijan luo, Porari asteli väliin ja ohjasi kanan pois vierailijan luota. Vaan mitä tekee parven kakkoskukko, toistaiseksi vielä Pikkukukon nimellä kulkeva jo hyvinkin iso ja komea nuori mies. Kiekuu täyttä häkää tarhan puoli tienoilla. Porari ei kiekaissut kertaakaan.

Iltasella jäin tätä ihan miettimään, että onko Poris tulossa vanhaksi, niin vanhaksi, että tekee kuolemaa. Mikään muu käytöksessä ei siihen viitannut, mutta yleensä kukko lopettaa kiekumisen vanhana tai sairaana. Tämän aamun olenkin tässä avoimen ikkunan ääressä hörötellyt korviani, että ketkä kaikki ulkotarhoissa elelevistä kiekuvat. Kuulen Marans Hurri Hurjantain matalan möreän ja lyhykäisen kieunnan, ankkalan avoimesta ikkunasta kuuluu vappupillimäisiä kääpiökochien vihellyksiä. Uusin Marans kukkomme, syntymäkodissaan Herra Kukkoseksi nimetty kiekuu pitkiä matalana alkavia ja korkeammiksi nousevia kajautuksia. Poriksen pikkukukko vetää väliin omiaan, nyt jo ihan mainioiksi muuttuneita kiekumisia. Aloittavan kiekujan harjoituksethan ovat aina aika hilpeitä: äänennmurroksen kanssa selviytymistä ja sävelasteikon tapailua.

Muistan kun ensimmäinen kukkomme alhonkannan Rokki päästi ensimmäisen kukkomaisen äännähdyksensä, niin säikähti itsekin ääntään ja painui kaula korkealla kujautettua ääntä pakoon matalaksi kyykkyyn ja kurkki silmäkulmainsa alta ylöspäin, että mikä karmea meininki siellä yläilmoissa metelöi. Kyllä siinä oli vaikeaa pidätellä nauruaan ja vakuutella Rokille, että kyllä se ääni siitä vielä hyväksy muuttuu.

Sittemmin parveen jäi Rokin veli Junnu Gamer, koska Rokkikukko, noh, nomen est omen, Rokkilainen ei ollut ihan niin tyyni ja tasainen kaiffari kuin kanojen, tipujen ja nuorten kanailijoiden kaitsemiseen olisi saanut olla. Sen sijaan Gamer, eli Gempsu oli mitä mainioin kukko. Poikamme lellikki, joka kiersi monen monituisten vierailijoiden sylissä, hoiti kanaset ja tipuset ja opetti tämän Tirehtöörin rakastamaan parven kukkoa. Luulen, että juurikin Gempsutilla ja silloisen silkkiparvemme pääkukolla Hyrrärillä oli tärkein vaikutus siihen, että aloin kiinnostua kukoista ja parvidynamiikasta, ja että kukoista tuli minun tärkeitä työtovereita, eikä vain parven pakollisia siitossonneja, joita vaihdetaan kuin hattuja.

Mutta takaisin Porikseen, kyllä se sieltä sitten lopulta kiekui tänäkin aamuna. Mikä lie ollut hiljainen hetki vierailijan käydessä.

Mikä kaikki vaikuttaa kukkojen yhteiselon sujuvuuteen?

Se, että sopiiko parveen useampi kukko riippuu monesta eri tekijästä.

Rotu ja sukulinja on yksi millä on merkitystä. Jotkut rodut ja sukulinjat ovat vähemmän toisia uroksia sietäviä kuin toiset, ja tämä asia ei muutu hetkessä, eikä varsinkaan pakottamalla ko yksilöitä käytöstään muuttamaan. Jos isä on häätänyt poikaansa pois, niin todennäköisesti tämä poikakin aikanaan tulee häätämään omaa jälkikasvuaan.

Myös parven kokonaiskoolla ja asuintilan koolla on merkitystä. Mitä enemmän tilaa ja kanoja, niin sitä todennäköisemmin yhteiselo sujuu, mutta aina ei kanojen määräkään määrää sitä, että tulevatko pojat toimeen keskenään. Me muutamat kasvattajat, jotka kasvatamme kukkoja myös ruuaksi, pidämme kesän pelkkiä kukkoparvia. Kun pojat erotellaan kukkoparveen hyvissä ajoin ennen sukukypsyyttä ja pidetään tarpeeksi etäällä kanoista, niin pojat pääsääntöisesti tulevat hyvin toimeen keskenään. Tämä toki varmistetaan riittävän isolla tilalla, useammalla ruokinta- ja juottopaikalla sekä kasvatuksen kustannusten takia mieluiten laiduntarhalla. Laiduntarhassa linnut pääsevät syömään ruohoa ja kaivamaan maasta öttiäisiä: varsinaista tuoreruokaa siis.

Rodun lisäksi tottumuksella on iso merkitys, kun kukkopoika on tipusta asti kasvanut parvessa, jossa on useampia (eri-ikäisiä) kukkoja, oppii se, että näin voi elää, eikä koe niin olennaista tarvetta oman reviirin tai omien kanojen puolustamiselle. Toki kaikki kukot puolustavat kanojaan ja reviiriään muiden parvien kukoilta. Näin meilläkin. Kääpiökochit tulevat toimeen keskenään, mutta annas kun Marans kukko käppäilee lähelle heidän tarhaa, niin kyllä siinä on yksi ja kaksi arvoasteikon korkeinta kukkoa ovella kaulaa puistelemassa, muiden kukkojen ohjatessa nuorikot ja kanat pois vieraan lähestyjän näkyviltä.

Myös pihassa on reviirit jaettu, ja eri puolilla pihaa olevien tarhojen saman aikaiset ulkoilut onnistuvat, koska kukot eivät mene, eivätkä vie kanojaan toisen puolelle pihaa. 

Mitä jos yhteiselo ei onnistu?

Luonnollisestikin luontokappaleet ovat yksilöitä ja joskus oletusten ja kokemusten mukainen elo ei suju, vaan syntyy joku kukko, joka joko haastaa muita, riuhtoo kanoja tai käy jopa ihmisen kintuille. Tällaiset saavat meillä vain muutaman mahdollisuuden. Ensiksi koetan miettiä, että oliko ko tilanteessa jotain poikkeavaa, jonka kukko todella koki uhkaavaksi ja käyttäytyi siksi näin. Esimerkiksi hulmuava helma tai liian nopeat ja totutusta poikkeavat ihmisen liikkeet voivat vaikuttaa kukosta epäilyttäviltä. Joskus tipuhäkin siivous, emon kaakatus ja tipujen kailotus saa kukon puuttumaan asiaan ja saan terävän silmästä silmään tuijotuksen: "Nyt lopetat sen pienten kiusaamisen!"

Mikäli päällekäynti tilanne toistuu, eikä sille löydy mitään ”selittävää” ja lieventävää asianhaaraa, niin aggressiiviset kukot lähtevät meiltä nopeasti pois. Padassa on aina tilaa ja viiniviitta lepyttää ärhäkkäimmänkin. Toimin näin ensisijaisesti siksi, että en halua kasvattaa ja laittaa eteenpäin aggressiivisiä eläinlinjoja, mutta myös siksi, että ei sen eläimen elo ole hyvää, jos se joutuu pelkäämään ja puolustautumaan hoitajaltaan tai parvitovereiltaan.

Summasummarum: tulevatko kukot keskenään toimeen. Kyllä ja ei. Aika ehdottoman ei on aikuisten toisilleen vieraiden kukkojen sovittaminen samaan parveen. 

Olen joskus siinäkin onnistunut, mutta silloin kaikki menivät uutena isoon tarhaan ja kummallakaan ei ollut entuudestaan tuttuja kanoja. Mutta olen myös epäonnistunut, ja koska kahden aikuisen taistelevan kukon väliin meno on aika hurjaa, ja väliin PITÄÄ mennä, eläinten ei saa antaa hakata toisiaan hengiltä tai vammauttaa, niin olen nähnyt paremmaksi kasvattaa poijjaat tipusista asti yhdessä, jos heidät samaan parveen haluan. 

Syitä miksi haluan parveen useamman kukon on mm: en raaski luopua hyvistä rodunomaisista yksilöistä, haluan varmistaa laajan geenipoolin ja hyvin hedelmöittyneet munat ja isohkoissa parvissani on puuhaa useammalle kukolle. Lisäksi se tilanne kun parven pääkukko kuolee ja tilalle ei olekaan ketään vastuunkantajaa on koko parvelle aikamoinen suru. Meillä maatiaiset lopettivat jopa muninnan ja olivat silminnähden apeita ja nuupottavia kun Gempsusta aika jätti. 

Eli eläimen ja parven hyvinvointi on oltava aina ensisijainen kun päätöksiä parveen lisäyksestä tai poistosta tehdään. Tähän auttaa parvidynamiikan, eläinten luontaisen käytöksen, rodun ja yksilöiden tuntemus.

Mikäli kaipaat parveesi uutta kukkoa, jonka rotu, sukulinja, käyttäytyminen ja olemus on kasvattajan tiedossa, niin laita viestiä ja katsotaan kasvaako se just sun oma kukkonen meillä: marianne@siltajoensirkus.fi