sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Lisää kakkajuttuja ja kloaakin hoitotoimenpiteitä

Jo 15 lomani aikana haudottavaksi kätkettyä munaa on kuoriutunut pörröisiksi piipittäviksi untuvikoiksi. Tänä aamuna kun laitoin valot kodinhoitohuoneeseen, niin 3 lisää ilmoitti kovalla äänellä: "Huomenta ihana maailma, täältä tullaan". 
Muutaman tunnin ikäiset untuvikot

Syyskuun lopussa viikon mittaisen lomani aikana 3 kanaa huijasivat sijaisia ja piilottivat alleen valtavat kasat munia. Parvitoverit auttoivat huijauksessa ja kävivät lataamassa  piilottajien alle päivittäin lisämunia. Siksi niitä kuoriutuuu nyt 1-3 tipun päivävauhdilla. 

Yksi hautovista kanoista meni kesken haudonnan karmeaan kuntoon. Sai kloaakin pullistuman. Kanalla muna ja skeida tulevat samasta yhteissuolesta. Kuitenkaan ei samaan aikaan. Kanan elimistö on järjestänyt asian niin, että muna tulee ulos puhtaana ja kakka eri aikataululla. Hautoja kun ei muni eikä juuri kakikaan, niin suoli ja kloaakki ovat vähemmällä käytöllä. Hautoja käy tyypillisesti kerran päivässä syömässä, juomassa ja ulostamassa. Hoitajan olisi tärkeää varmistaa, että kana todella on käynyt hoitamassa ruumilliset tarpeensa. Haudottavat munat eivät ehdi paleltua kanan hotkiessa ja sontiessa. Yleensä hautojan sonnan HUOMAA. Normitilassa kana ruikkii useita kertoja päivässä, mutta hautoja lataa koko vuorokauden tuotoksen kertalaakiin. Hautojan tuotos voi olla hyvinkin puolen nyrkin kokoinen jööti ja haju vastaa kahdeksaa lehmänläjää heinäkuun helteellä! Jos et usko, niin kanasi ei ole vielä koskaan hautonut.

Tällä hautojalla kloaakki, eli pyllysilmän suu retkahti ulos varmaankin juuri hervottoman hautojakakan vääntämisen tuloksena. Huomasin, että jotain on vinossa, koska kanani oli apaattinen ja kökötti puoli seisovassa asennossa silmät lurpallaan. Yleensähän hautoja lättyilee litteänä ja ärhäkkänä muniensa päällä. Koppasin munat taskuun, vaikka ne käteen vaikuttivat jo viileiltä, ja kanan kainaloon ja juoksujalkaa sisälle. Munat hautomakoneeseen, jonne olin jo aiemmin sujauttanut osan ahneiden hautojien jemmasta. 

Keskikokoinen kana pystyy pitämään lämpimänä noin 6-10 munaa, ahnehtijoilla oli yhteensä paa-aaljon enemmän. Koska kaikki munat olivat kuitenkin itäneet, niin en raaskinut jättää niitä liian suuren keon aiheuttaman kylmettymisen armoille. Munat koneessa lämmittelemässä, kana nuupottamassa kainalossa. Pesin pyllysilmää varovasti lämpimällä vedellä ja hellästi työnsin esiinrepsahtaman takaisin kanan sisuksiin. Kun oli repsahdus saatu paikalleen kana näytti hieman tyytyväisemmältä, ehkä kipu ainakin hellitti. Kanan perseen peseminen ja pyllysilmän sormeileminen kuulostaa juuri niin ällöltä kuin se onkin, mielikuvissasi voit lisätä ällötykseen myös ripulikakan hajun. Kuitenkin minusta oli mieluummin tekemään tämä homma kuin tarttumaan kirveeseen ja katkaisemaan kaula rakkaalta työtoverilta mitään kyselemättä ja auttamatta. 

Kun kana oli puhdas, tarkastin peräpään ihoa ja töpöttelin varovasti ärtyneelle iholle pihkavoidetta. Pihkavoide desinfioi ja tahmeana tököttinä pysyy helpommin eläimessä kuin moni muu mönjä. Iho punoitti lähinnä ärtymyksestä ja ripulin roippeista, ei tulehduksesta. Itse kloaakin pullistumaan olisi voinut laittaa vaikka ihmisten peräpukamavoidetta, mutta sitä en nyt tähän hätään saanut käsiini. Kanan putsauksen jälkeen riisuin kumihanskat roskiin ja hinkkasin kädet puhtaaksi, koska seuraavaksi työntäisin kanan yläpäähän tavaraa.

http://www.adlibris.com/fi/tilaukset/?tt=18995_12_261548_Omatkanatkuva&r=http%3A%2F%2Fwww.adlibris.com%2Ffi%2Fkirja%2Fomat-kanat-omat-munat-9789513173166Jyrsijöiden nokkapullosta juottaminen sujuu, jos kana on itse halukas juomaan. Pullon nokka kanan nokkaa vasten, pieni puristus ja vesipisara ilmestyy esiin. Kana kyllä juo jos jaksaa. Jos ei jaksa, niin sekoitan kuppiin tilkan hunajavettä ja vedän sitä ruiskuun. Nokka auki ja ruiskulla hunajavetta kielen päälle pikkuhiljaa ja irroitus nokasta, että kana voi niellä. Nokan auki pitäminen sujuu parhaiten vasemmalla kädellä, niin, että kanan pyrstö on pitelijän kainalossa, kanan keho kyynärvarren ja kyljen väliin litistettynä, etusormi ja peukalo pitelevät kanan päätä niinkuin nyrkissä ja keskisormen työnnän sivusta nokan väliin, nimetön ja pikkurilli pitelevät kanan kaulaa, ettei riuhdo itseään otteesta pois. Jep! Kivaa se ei ole kanastakaan, mutta jos kana jaksaa rimpuilla vastaan, niin toivoa on!

Veden jälkeen puristin kanan nokkaan aimo annoksen Nutriplussaa, joka on kissoille tarkoitettua ravintolisää, josta eläin saa nopeasti energiaa, nestettä ja vitamiinejä. Suosittelen hommaamaan purtilon, jos eläimesi koskaan meinaa sairastaa. Sitten kana pääsi pesäänsä lepäämään. Viereen vein kipon hunajavettä höystettynä hippusella vitamiinijauhetta ja toiseen kippoon munankeltuaista. Keltuainen on takuuherkku ja siinä on paljon kanan tarvitsemia ravintoaineita. Jos kana jaksaa keltuaista nakertaa, niin ennuste on yleensä parempi. Toisin kuin voisi luulla, keltuainen ei ole tipun alku, eli en tarjoile kanoilleni lapsiaan syötäväksi. Keltuainen on munassa oleva tipun haudonnan aikainen ravinto. Nisäkkäillä ravintoa tuupataan napanuoran kautta, mutta linnuilla eväät ovat mukana jo munankuoren sisässä. Varsinainen tipu alkaa munassa kehittyä keltuaisen pinnalla olevista soluista mikäli munaa haudotaan (ja se on hedelmöittynyt).

Kolmena päivänä jouduin ottamaan kanan pesuun ja käsittelyyn. Epätoivo ja toivo vuorottelivat. Kloaakin repsahduksen uusiutuminen aiheutti epätoivoa ja kirveen ja pölkyn varustamista. Kanan kuvussa joka kerta tuntuva ruoka ja läpi tuleva ripuli sekä kanan omatoiminen juominen pitivät yllä toivoa. Kolmantena pesupäivänä sain poistettua pullistuman limakalvosta kaiken kakan, ja kanakin jaksoi jo roiskaista jalkansa paskaiseen pesuveteen, aiheuttaen kivan kylppärin pesu-urakan (tulipahan hinkattua pitkästä aikaa!). Sen jälkeen vointi selvästi parani nopeasti. Iltapäivällä kana haahuili jo omatoimisesti etsimään ruokaa ja söi valtavat määrät. Myös haudontakoneeseen pelastetut munat näyttivät olevan läpivalaisun perusteella kaikki elossa. Eli aina kannattaa tehdä kaikkensa ja vielä vähän enemmänkin, koska koskaan ei tiedä milloin silmille räiskäistään aimo annos kylppärin pesu inspiraatiota!







Koitko jonkun kirjoittamani artikkelin hyödylliseksi? 

Haluatko saada jatkossa tiedon kun jaan jotain oppimaani? Liity blogin seuraajaksi ja saat muistutuksen aina kun julkaisen jotain uutta, kuka tietää, ehkä minun toilailuni säästävät myös sinun kantapäitäsi (ja eläimiäsi, rahaasi, aikaasi ja hermojasi...).


1 kommentti:

  1. Nyt sitten selvisi kanaharrastaja-aloittelijalle mitä kloaaki tarkoittaa ja tärkein, kuinka sitä hoidetaan. Valkeni myös se, että eläin kuin eläin, on muistettava kotiapteekin ylläpito.

    VastaaPoista