keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Hiekkaa kivipiirassa

Tänään olen tukeutunut jo useamman kerran ajatukseen: hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaiset. Tämän määritelmän mukaan en ole kumpaakaan. Lähellekään. 

Ajelin nimittäin vartavasten ostamaan hiekkaa kanoille. Olen toki ostanut ennenkin hiekkaa. Ja toki olen myös ajellut ennenkin. Jopa peräkärryn kanssa. Mutta nyt appiukko oli jemmannut peräkärrynsä talviteloille mökilleen, jonne on yli 70km matkaa ja viimeiset 2km auraamatonta tietä. En siis saanut peräkärryä lainaan. Eipä siinä. KAK:n sivuilla julistivat myyvänsä pieniä määriä maa-ainesta asiakkaan itse lastatessa ostoksensa. Pakkasin matkaan siis kaksi joulunpunaista ämpäriä ja marssin KAK:n toimistolle maksamaan hiekkaostokseni. 

Arvostan kovasti asiakaspalveluhenkilöstöä, joka ei naura päin näköä maksavalle asiakkaalle. Uskon kyllä, että selkäni takana näiden toimistotyttöjen ikä piteni reilusti. Kaksi ämpärillistä asennushiekkaa maksaa 5€, Kilohinnoiltaan melkein siis kauran luokkaa.  Peräkärryllinen olisi kustantanut neljä vitosen seteliä. Tästä en osaa muodostaa hintavertailua, sillä kauraa en ole koskaan shoppaillut peräkärryittäin. Vaan voisivathan ne luonnonlinnut kovasti kiitellä jos ajaa huljauttaisin kauraperäkärryllisen kanssa joskus jostain jonnekin. 

Vaan eihän se ole hullu joka pyytää, vaan se joka maksaa -sanonta saattaa kääntää valkotakkien huomion minuun, mutta yrittäjä sisälläni oli valmis maksamaan tuon rökälemäisen hiekkahinnan, koska kuluihan toimiston tytöiltä rahastamiseen kotvanen, A4-kokoisen kuitin tulostamiseen paperia ja mustetta, sekä pyöräkuormaajakuski Martilta monta kurvausta kun kävi kouraisemassa minulle jäisen asennushiekkakasan auki. KAK:n lapio tuskin kului lainatessani, mutta kuitenkin, käyttöä se on lyhytkin käyttö. Ja kun tarve on akuutti, niin tinkimään ei aleta. Lumi satoi tänä vuonna järkyttävän aikaisin. Suli toki pois kertaalleen, mutta siltikään minä en muistanut lapioida oman pihan lähes loppuunkalutusta hiekkakasasta kanojen ja viiriäisten talvihiekkoja talteen.

Soraista hiekkaa tarvitaan, koska linnuilla ei ole hampaita vaan ruuan hienontamisen hoitaa kivipiirassa pyörivät kivet, jotka lintu sinne nokkii. 

Lihasmaha eli kivipiira on lintujen mahalaukun taempi osa, jossa ruoan hienontaminen pääasiassa tapahtuu. Sen seinämä on 3-kerroksinen: uloinna paksu lihaskerros, sen alla rauhaskerros ja sisinnä kova sarveismainen kerros. Jos linnun syömä ravinto on hyvin hienoksi jauhettua, lihasmahan lihakset eivät kehity niin voimakkaiksi kuin syötettäessä karkeita partikkeleita. Ruoan hienontamisen helpottamiseksi siemeniä syövät linnut nielevät usein pieniä kiviä. Useiden lintulajien kivipiiroja voidaan käyttää myös ruuanvalmistukseen [LÄHDE: Wikipedia]

Kiviipiran tehtävä on sama kuin nisäkkäillä hampaiden: ruuan mekaaninen jauhaminen. Nisäkkäillä ruoka jauhetaan ensin ja vasta sen jälkeen paiskataan vatsalaukun entsyymien hajoitettavaksi. Tiesitkö, että jokaista suullista olisi hyvä pureskella 17 kertaa, ennen nielaisua, jotta syljen entsyymit ehtivät ruokaan käsiksi. Ei varsinaista hotkimista jos 17 kertaa mässyttää jokaisen suullisen. 

Linnut siis eivät pureskele. Linnuilla ruoka matkaa nokan ja kurkun kautta kupuun, jossa suun sylki ja kuvun maitohappobakteerit alkavat sulattaa hiilihydraatteja. Kun lintu on oikein hyvinsyönyt, tai jopa ahminut, kupu näkyy selvänä pullistumana. Ompa untuvaisen tipun täpötäysi kupu jopa säikäyttänyt ensikertalaisia. Keskustelupalstoilla huhuillaan apua, että mikä ihmeen patti tipuparalla on yht´äkkiä ilmestynyt kaulan alle. Kupu on monesti toispuoleinen, pullottaen linnun oikealla puolella. Nopeasti kanssaharrastajat rauhoittelevat ensikertalaisen, että tipusi vaan on ollut ruoka-aikaan kotosalla ja aikoo kasvaa oikein isoksi.

Kuvusta ruoka jatkaa matkaa rauhasmahaan, jonka entsyymit pilkkovat proteiineja. Ja vasta sitten nokittu ape pääse kivipiiraan eli lihasmahaan, jonka voimakas liike saa ruuan ja kivipiirassa olevat kivet liikkumaan. Kivien liike hienontaa ruokaa. Kivet kuluvat pikkuhiljaa ja lintu tarvitseekin säännöllisesti lisää kiviä ruuansulatukseensa. Rakeisempi ja kovempi ruoka vahvistaa linnun lihasmahan eli kivipiiran lihaksia, kun taas pienirakeinen tai hyvin pehmeä ruoka ei anna lihaksille töitä. [LÄHDE: http://www.katiska.info/ruokinta/raaka-aineet/kivipiira/ ]

Kivien, hiekan tai soran koolla on väliä. Kun tarjolla on raekooltaan erikokoista hiekkaa nokkii lintu sieltä tarvitsemansa kokoiset. Pienille tipuille pientä hiekkaa, isoille linnuille isompaa. Hiekoitushiekka on hieman liian isorakeista ja toisekseen turhan teräväreunaista linnun ruuansulatuselimistöön. Hiekkalaatikkohiekka taasen pääsääntöisesti liian pientä, mutta tipuille, viiriäisille ja viiriäistipuille mainiota. 

Hengästyttävästä surffaamisesta huolimatta en löytänyt aiheelle lähdettä, mutta eräs viiriäisystäväni, siis ystävä jolla on viiriäisiä, ei viiriäinen, joka on ystäväni, kertoi kuunnelleensa radio-ohjelmaa, jossa riistalintujen ruuan imeytymistä oli seurattu. Ohjelmassa kerrottiin, että kivipiiraan päätyvällä soran raekoolla on merkitystä ruuan imeytymiseen. Heikosti imeytyvät ruuan ravintoaineet aiheuttavat ulosteen märkyyttä. Valitettavasti en ole interwebin maailmasta löytänyt aiheelle lisätietoa, mutta jos sinä rakas lukija tiedät aiheesta lisää, niin jätäthän kommentin, linkin tai vinkin. 

Sen sijaan löysin tutkimuksia joissa broilerien kasvatuksessa oli tutkittu rehun pellettikoon vaikutusta kasvuun. Isorakeisempi oli lintujen oma valinta. Pätisikö "isompi on parempi" -teesi myös nokittavaan soran kokoon?


Omakohtaisesti olen huomannut, että varsinkin talvella hiekka-astiasta katoavat ensimmäisenä ne "isoimmat" murikat, eli sellaiset arviolta 5mm kokoiset. Nordkalkin valmistaman kanakalkin raekoko on 3-6mm, eli oletettavasti optimoitu munivien kanojen kokoon. Kanakalkin tärkeimmiksi ominaisuuksiksi valmistaja mainitsee korkean kalsiumpitoisuuden ja hyvän liukenevuuden. 

Osa kanaharrastajista tarjoaa kanoilleen vain kanakalkkia oletuksella, että se riittää tyydyttämään myös kivipiiran toiminnan. Minä vahvasti epäilen, että kalkkikivi on "liian pehmeää" tuohon tarkoitukseen, tai sitten oletettavasti kanat syövät sitä enemmän, koska huokoinen kivi kuluu nopeasti. Onko kanalla liiasta kalkista haittaa? Voi olla. Liiallinen kalkki ruokinnassa aiheuttaa munankuoreen ongelmia. Siksi suosittelenkin kuopaisemaan kalkkikiven seuraksi lapiollisen soraista hiekka kanasilleen aina silloin tällöin. Tai vieläkin parempi olisi viedä frouvat biitsille aina silloin tällöin nauttimaan rantakeleistä ja -hiekasta. Ainakin näin pimeänä ja sateisena joulukuuna se olisi oikein soveliasta ja suotavaa ;)

1 kommentti:

  1. Tosi hyva kirjoitus. Laitoin linkin munanetin Facebook foorumille :)

    VastaaPoista