Suomalaisen maatiaiskanan Piikkiön kannasta tämän Vieraskynä-artikkelin kirjoitti Vuonue ja Viipsinpuun yrittäjä Piia Aaltonen.
Piia Aaltonen on kasvattanut Piikkiön kannan lintuja jo yli vuosikymmenen ajan joten hän on ehtinyt nähdä tämän kannan ominaispiirteitä usean kanasukupolven ajan.
Vuonue ja Viipsinpuu on pieni maatalousyritys Paimion Preitilässä, jossa kasvatetaan kanojen lisäksi Kainuunharmaksen lampaita ja myydään näiden sulista ja villasta tehtyjä tuotteita. Kanoista löytyy paljon kuvia ja juttuja yrityksen Facebook-sivulta, upeita sulkakorviksia on Instagramissa ja kotisivuilta saa tilattua tuotteita, esimerkiksi käsin kehrätystä langasta kudottuja asusteita.
Keskikokoinen rotu
Väritys:
Vaihtelee mustasta valkoiseen, eniten mustasävyisiä ja ruskeita
Ulkonäön erityispiirteet:
Sulattomat jalat, harja pieni ja pysty, heltta pienehkö ja pyöreä
Sulattomat jalat, harja pieni ja pysty, heltta pienehkö ja pyöreä
Muninta:
Munankuoren väri:
Vaihtelee valkoisesta rusehtavaan
4-7munaa/vko munat keskikokoisia, talvella munintatauko, kesällä muninta runsaampaa
Munankuoren väri:
Vaihtelee valkoisesta rusehtavaan
Yleiset taudit: Elinvoimainen, taudinvastuskyvyn arvellaan olevan parempi kuin nykyjalosteilla
Rotutyypillinen luonne:
Kesy, hyväluonteinen
Käyttö:
Kotitarverotu munintaan ja lihaksi, kestää hyvin kylmää
Kotitarverotu munintaan ja lihaksi, kestää hyvin kylmää
Pitkäikäisiä piikkiöläisiä Paimiossa
Maatiaiskanoja
pidetään yleisesti pienissä kotitarvekanaloissa tuottamassa munia ja samalla
mukavina lemmikkeinä. Itselläni
niissä myös yhdistyvät huvi ja hyöty.
Kanojen touhuja on aina mukava seurata
ja kasvatus
mielenkiintoista. Piikkiöläisemme
tuottavat hyvin munia, joita on riittänyt
sekä syötäviksi että
siitosmuniksi. Kananuorikoita minulla on myytävänä lähes vuoden ympäri. Poikasten
tuotannosta jää yli kukkoja, joita olen kasvattanut paistikukoiksi itselle ja myyntiin.
Ensimmäiset piikkiöläiset
hankin itselleni vuonna 2010, muutaman kanan, kukon ja haudottavaksi myös
siitosmunia, joista tuli tipuja. Olin jo vuosia sitten tutustunut samaisiin
kanoihin maatalousharjoittelijana ollessani ja minulle oli itsestään selvää,
että haluan olla mukana säilyttämässä
maatiaiskanoja. Liityimmekin heti
Luonnonvarakeskuksen ylläpitämään
säilytysohjelmaan.
Maatiaiskanat ovat elinvoimaisia ja pitkäikäisiä. Tästä kertoo se, että minulla on yhä elossa ensimmäiset kanani, jotka jo tullessaan olivat muutaman vuoden ikäisiä. Viime kesänä menin sanomaan ääneen, että vanhimmat eivät enää muni. Tämän jälkeen sainkin heti huomata, että vanhus oli pesässä ja päästi pienen hieman hassun mallisen munan. Yleisesti piikkiöläiset munivat hyvin useamman vuoden, mutta näköjään myös vanhat voivat munia harvakseltaan, vaikka heille jo eläkepäivätkin suotaisiin. Syksyllä sulkasadon myötä tulee munintatauko. Jos kanalassa on pelkkä ikkunasta tuleva luonnonvalo (sekin riittää), munintatauko kestää muutaman kuukauden. Lisävalolla munintataukoa saa lyhennettyä.
Kylmänkestävyys
on maatiaiskanoilla hyvä. Talvella suositellaan +5-10 C:n lämpöä, mutta
vaikka kylmimpinä pakkaspäivinä lämpötila on laskenut lähelle nollaa, se ei
ole haitannut. Kanoillani on katettu tarha, jossa ne saavat halutessaan
ulkoilla ympäri vuoden. Pakkanenkaan ei haittaa, kun ne kukkojen johdolla tepastelevat ympäri tarhaa
tai nauttivat orrella talven
auringosta. Jos tipuja tai nuorikoita on
ollut kylminä aikoina, niiden lämmöstä olen toki erikseen huolehtinut lämpölevyllä.
Piikkiöläisiä
on hyvin monen värisiä. Yleisimmin ne ovat mustankirjavia tai
ruskeita/vaaleanruskeita, mutta harmaitakin on
yleisesti ja jopa kokonaan valkoisia.
Kirjavia on myös monenlaisia ja vaikka tipuja on meille vuosien varrella
tullut suuri määrä, joka vuosi
tulee aina uusi väriyhdistelmä, jota en ole ennen nähnytkään. Kanamme saavat hautoa itse, jos vaan
haluavat. Yleisesti piikkiöläisistä
sanotaan, että joka 12. kana hautoo.
Olen pitänyt hautovia kanojamme arvossaan ja säilyttänyt niitä itselläni, joten
omissa kanoissani olen saanut lisättyä tätä ominaisuutta, joka mielestäni on
periytynyt myös poikasille.
Luonne on
piikkiöläisillä hyvä. Ne ovat olleet
keskenään sopuisia ja uskallan päästää
isojen joukkoon hautomakoneesta tulleita
nuorikoita.
Siitoseläimet olen valinnut
säilytysohjelman suositusten mukaisesti:
en värin mukaan, vaan niiden tulee edustaa läpileikkausta koko parvesta.
Myös terveys ja luonne vaikuttavat, mutta koska kaikki ovat olleet erittäin
terveitä ja hyväluonteisia, sen perusteella valintaa on ollut vaikeampi tehdä. Maatiaiskanojen taudinvastustuskyvyn arvellaankinkin olevan parempi kuin nykyjalosteilla.
Kukkoset viettien vietävinä
Maatiaiskanoilla
on ravinnonhakuvietti tallella ja vapaana kulkiessaan ne löytävät itse
monipuolista ravintoa. Kanalan puolella
meillä ei ole ikinä ollut kärpäsiä, koska ne nappaistaan saman tien suuhun.
Nuorten kukkopoikien tarhassa tämä ravinnonhaku oli viety jo äärimmilleen. Ne olivat
huomanneet, että tarhan katon läpi kasvavan puun ympärillä on verkossa aukko ja sitä kautta ne kulkivat
puutarhaan ja kompostiin kaivelemaan.
Kun minä lähestyin tarhaa
ruokaämpärien kanssa, kaikki olivat kuitenkin aina kiltisti
paikalla. Vasta kun naapurimme alkoivat innoissaan kertoa, kuinka hauskasti kukot
tonkivat kompostin päällä, tämä asia meille selvisi. Siihen loppuivat kukkojen reissut, sillä meillä
näkyy säännöllisesti niin kettuja kuin haukkojakin ja omat seikkailut
saattaisivat päättyä varsin ikävästi.
Säilytysohjelma maatiaiskanakannan elinvoimaisena pitämiseksi
Maatiaiskanoja
on hyvin saatavilla ja piikkiöläisten
kasvattajiakin on useita. Hankkiessaan kanat säilytysohjelmaan kuuluvalta kasvattajalta
voi siihen myös itse halutessaan liittyä.
Luonnonvarakeskuksen koordinoiman
suomalaisen maatiaiskanan säilytysohjelman tavoitteena on turvata
alkuperäisen ja uhanalaisen maatiaiskanan säilyminen myös tulevaisuudessa,
taata maatiaiskanan rotupuhtaus ja ylläpitää rodun perinnöllistä
monimuotoisuutta.
Säilytysohjelmaan
kuuluvat ovat sitoutuneet huolehtimaan
eläimistään niin kuin
siipikarjanhoidon hyvät toimintatavat edellyttävät. Tähän kuuluu, että kanojen elämä on
lajinmukaista ja niiden
käyttäytymistarpeet huomioidaan, kuten esimerkiksi ulkoilu ja pitopaikassa olevat orret ,
munintapesät ja kylpypaikka.
Suositeltavaa on, että säilyttäjällä olisi
vain yhtä kanarotua tai maatiaiskantaa, jotta risteytyminen saadaan ehkäistyä. Kanamääristä ja muista tiedoista
täytetään vuosiraportti, josta saadaan koottua kannan vuosittainen tilanne. Säilytysohjelmaan
liittyvä sitoutuu sääntöihin neljäksi
vuodeksi, jonka jälkeen ohjelmassa olo jatkuu automaattisesti, ellei muuta
ilmoita.
Eviralle on ilmoitettava kanojen pidosta, salmonellanäytteet on
otettava säännöllisesti ja muutkin normaaliin kanankasvatukseen liittyvät toimet
hoidettava. Itse en ole kokenut sääntöjä ollenkaan hankaliksi, vaan joka
tapauksessa kasvattaisin kanojani tällä tavalla. Ohjelman tarjoamat koulutukset
ja kesäpäivät ovat olleet mukavia tapahtumia.
Piikkiöläisten myyjiä löytää
Facebookista ryhmästä Eläköön maatiaiskana ja
myös Luonnonvarakeskuksen sivuilla
on lista maatiaiskanojen
säilyttäjistä.
Tiedossa oleva historia
Kannan
historia kuvaus Tarja Ojanteen mukaan. Tarja Ojanne on tehnyt arvokasta
ja uraa uurtavaa työtä maatiaiskanojen parissa sekä julkaissut mainion
oppaan: Pienkanalan hoitajan opas, jota voi tilata Siipi.net kautta.
Salon kaupungin Kiskossa asuva P. Aavaharju on rekisteröityessään ilmoittanut pitäneensä maatiaiskanoja vuodesta 1983 ja hankkineensa ensimmäiset yksilöt Piikkiöstä J. Nummiselta. Samaa kanakantaa on kuitenkin Aavaharjun mukaan pidetty Kiskossa jo hänen isoäitinsä nuoruudessa. Kanojen lisääminen tapahtui alussa luontaisesti, myöhemmin itse rakennetun hautomakoneen avulla. Aavaharju kasvatti myös vuohia, joiden myötä syntyneiden kontaktien ansiosta on myös kanan poikasia mennyt alusta alkaen vieraille ja näin kanta on levinnyt.
Lisätietoa piikkiönkannan taustoista saatiin J. Nummisen haastattelusta (2012). Numminen kertoo hankkineensa kanat 70-luvulla Halikosta. Kanat olivat alun perin löytyneet mökkipahasesta itärajalta, Ilomantsin seudulta ilmeisesti 60-luvulla (ellei jo aiemmin). Omistaja ei olisi halunnut luopua yhdestäkään kanasta, mutta sitkeällä suostutuksella Numminen lopulta sai ostaa siitosmunia, joista kanta sitten lähti lisääntymään. Numminen lopetti kananpidon 1994.
Kanat olivat eloisia, väritys vaihteleva. Erityisesti olivat Nummiselle jääneet mieleen vaaleanruskeat yksilöt, joilla oli höyhenissä tumma reunus. Valkoista ei höyhenpeitteessä ollut missään vaiheessa. Jalat olivat (sinertävän) tummat, eikä ”karvajalkoja” ollut. Kanat olivat Leghornin kokoisia, mutta pyöreämpiä, eikä niin pitkäpyrstöisiä.
Piikkiönkanta on ollut viiden suosituimman kannan joukossa koko säilytysohjelman ajan.
Kannan historia kuvaus Tarja Ojanteen mukaan.
Salon kaupungin Kiskossa asuva P. Aavaharju on rekisteröityessään ilmoittanut pitäneensä maatiaiskanoja vuodesta 1983 ja hankkineensa ensimmäiset yksilöt Piikkiöstä J. Nummiselta. Samaa kanakantaa on kuitenkin Aavaharjun mukaan pidetty Kiskossa jo hänen isoäitinsä nuoruudessa. Kanojen lisääminen tapahtui alussa luontaisesti, myöhemmin itse rakennetun hautomakoneen avulla. Aavaharju kasvatti myös vuohia, joiden myötä syntyneiden kontaktien ansiosta on myös kanan poikasia mennyt alusta alkaen vieraille ja näin kanta on levinnyt.
Lisätietoa piikkiönkannan taustoista saatiin J. Nummisen haastattelusta (2012). Numminen kertoo hankkineensa kanat 70-luvulla Halikosta. Kanat olivat alun perin löytyneet mökkipahasesta itärajalta, Ilomantsin seudulta ilmeisesti 60-luvulla (ellei jo aiemmin). Omistaja ei olisi halunnut luopua yhdestäkään kanasta, mutta sitkeällä suostutuksella Numminen lopulta sai ostaa siitosmunia, joista kanta sitten lähti lisääntymään. Numminen lopetti kananpidon 1994.
Kanat olivat eloisia, väritys vaihteleva. Erityisesti olivat Nummiselle jääneet mieleen vaaleanruskeat yksilöt, joilla oli höyhenissä tumma reunus. Valkoista ei höyhenpeitteessä ollut missään vaiheessa. Jalat olivat (sinertävän) tummat, eikä ”karvajalkoja” ollut. Kanat olivat Leghornin kokoisia, mutta pyöreämpiä, eikä niin pitkäpyrstöisiä.
Piikkiönkanta on ollut viiden suosituimman kannan joukossa koko säilytysohjelman ajan.
Kannan historia kuvaus Tarja Ojanteen mukaan.
Kaunis kiitos Piialle ja Tarjalle mainioista kuvauksista tästä maatiaiskannasta.
Tarja Ojanne viimeistelee tällä hetkellä toista painosta Pienkanalan hoitajan oppaasta. Opas on hyvä käytännön kokemuksen ja tutkimustiedon kautta koottu opus kanaloitsijan käsissä kulumaan. Suosittelen!
Piian lintuja vahingoittamatta tehdyt sulkakorvikset taasen ovat lähteneet valloittamaan ulkomaita. Ihanat elinvoimaiset maatiaisemme matkaavat korujen muodossa maineeseen!
Verkkokaupasta niitä saa ostettua. Käykäähän ihastelemassa ja tilaamassa.
Myös Eläköön maatiaiskana on lämpimän elinvoimainen ja mukavan ilmapiirin Facebook-keskusteluryhmä niille joita kanssakanailijoitten nokkiminen ja jonninjoutava kukkoilu ei kiinnosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti