Kostea ja kolea keli altistaa kanaa vilustumiselle tai paleltumiselle, ihan
niin kuin ihmistäkin. Kanailijan tulee huolehtia, että vaikka taivaalta sataisi
esterin varpaita niin kanoilla on ulkotarhaissaankin aina kuivia ja
sateensuojaisia kohtia.
Vesisade on kanalinnulle vaaraksi kahdella tapaa:
-
Linnun kastuminen
-
Märässä maassa eläminen
Tässä artikkelissa käydään läpi kuinka kanojaan voi auttaa sadeviikkojen aikana, ilman kanalaan telkeämistä tai kosteuden aiheuttamia ongelmia.
Roduissa on eroja
Toiset rodut ovat sateelle herkempiä, eivätkä tykkää ulkoilla märällä.
Esimerkiksi sulkajalkaisille roduille jatkuva kastuminen ja sulkien takia
jalkojen pidempään märkänä pysyminen altistavat jalkasuomujen kuivumiselle.
Kuivana harottavan suomun alle kertyy helpommin likaa tai pääsee pesiytymään
kalkkijalkapunkki.
Hyvin lyhytjalkaisilla roduilla mahakin viistää märkää maata, jolloin lintu
voi jalkojen lisäksi kastua alapuoleltakin.
Isot, pitkäjalkaiset rodut ja
maatiaiset eivät ole moksiskaan pienestä sateesta, vaan painavat harja putkella
pitkin pihamaata tonkimassa sateen esiin houkuttelemia kastematoja. Pinnalta
kastuneet sulat vain ravistellaan kuiviksi ja sulkapuku hieman suojaakin
sateelta.
Tästä pääsenkin eiliseen tarinaan Maranseistani, joita väitetään hyvin kosteutta kestäväksi roduksi.
Jo viikon verran Keski-Suomea on muistuteltu arkin rakentamisen tarpeellisuudesta, mutta koska minulla ei ole kaikkia eläimiä pareittain vaan parvittain, niin päädyin taas turvautumaan pressuihin.
Maranseilla on iso ulkotarha, joka on osittain katettu valokatteella. Minun kävi sääliksi isoja lintuja, jotka yöllisissä mielikuvissani yrittivät valokatteiden alla väistellä sivuvihmontaa. Auttaakseni elukoitani selviämään vedenpaisumuksesta ja rakeista raahasin tarhaan tikapuut, monta pitkää lautaa, riukua ja rankaa, ja ryhdyin viritelemään pressusta lisäkattoa. Aputoimenpiteet tein tietysti sen sankimman kuuron aikana.
Ylöspäin kurottelu ja virityksen kiinnityksen näkeminen on vaikeaa kun vesipisarat pommittavat suoraan pupilleihin, mutta mitäpä sitä ei lintustensa vuoksi tekisi. Nämä paksut lintuseni osasivatkin arvostaa läpimärkänä urakointiani ja lähtivät tarhan katetulta alueelta ja ovesta ulos ihan suoraan rankkasateeseen nurmikolle bilettämään. Luulisi, että kova vesirytke pelottaisi tai saisi paksupyllyt palaamaan suojaan, mutta kattia kanssa. Onnellisena painelivat pakoon paimennusyrityksiäni ja päädyinkin yksin nököttämään tarhaan pressuni alle. Jatkossa kutsun näitä kelejä kananilmoiksi!
Kastuminen tulee estää ja kastunut kuivata
Ihan täysin märäksi kastunut kana täytyy kuivata ja ottaa lämpimään siksi aikaa, että
sulkapuku kuivuu. Kuivattelua voi nopeuttaa ihan pyyhkeellä pyyhkimällä ja
hiustenkuivaajalla lämmittämällä.
Märkä sulkapuku kanalla vastaa ihmisellä
märkää paksua puuvillapukua: kuivuu hitaasti, eikä lämmitä tippaakaan. Mitä
nuorempi, pienempi tai heikompikuntoinen lintu on kyseessä, sitä huolellisempi
pitää olla kastumiselta ehkäisyssä.
Eikä kastuminen ei ole haitaksi paitsi linnuille, vaan myös lintujen asujaimistolle.
Suomen kesä jossa ripsii ja vihmoo joka suunnasta kastelee parhaitenkin katetun ulkotarhan. Märkä maa on kylmä ja koska kanaset eivät
käytä kumppareita voi viikkotolkulla kylmässä seisoskelu alkaa ottaa pattiin.
Ainakin kylmässä säässä lämpimänä pysyminen haukkaa hieman enemmän energiaa,
joten huolehdi energiapitoisesta ruokinnasta sadeviikkojen aikana.
Kylmyyden lisäksi märässä maassa bakteerit ja virukset elävät railakkaammin
kuin kuivassa. Koska kanat kuopsuttavat maasta suuhunsa yhtä jos toista, niin
maaperässä muhivat monen vuoden muhennokset voivat avata riehakkaan
ripaskahanan.
Ulkotarhan suunnittelulla
ja rakenteilla pystytään kastumista ehkäisemään paljon, mutta jälkikäteenkin on
jotain tehtävissä.
Kuiva alusta
Hiekka tai hiekkainen sora on hygieenisin pohja kanoille. Hiekka kuivuu
nopeasti, on lämmintä ja siitä kakkojen haravointi pois on helppoa. Lisäksi
kanat rakastavat kylpemistä lämpimässä hiekassa ja löytyyhän sieltä myös
kivipiiraan täytettä.
Minä lapioin pari peräkärryllistä hiekkaa ulkotarhoihini joka kevät. Syksyisin
tai kevättalvella lapioin sen saman hiekan pois kukkamaiden ja nurmikon
kevennykseksi ja lannoitteeksi. Työlästä kyllä, mutta satakertaa
miellyttävämpää kuin ripuloivien kanojen lääkitseminen ja avuttomana vaivaisten
vieressä vaikerointi.
Rinne tai harjuksi muotoiltu maa kuivaa myös nopeasti kun vesi pääsee valumaan
pois. Kastunutta tarhan pohjaa voi kuivittaa purulla, turpeella tai vaikka
parilla paalilla heinää. Olennaista on, että kanat eivät ole jatkuvalla syötöllä vasten märkää maata.
Minä en myöskään tarkoituksella nakkaa kanoille maahan nokittavia, vaan jyvät, siemenet ja muut ruuat tarjoillaan astioista. Hoitavat kyllä ihan kiitettävästi astioiden kaatelun, automaattien availun ja ylenmääräisen kauran kylvämisen sekä maan tonkimisen.
Ylivarovaisuuteeni märän maan kanssa on syynä tonttimme savikkoinen pohja. Savikko kastuttuaan pysyy märkänä kauan ja aiheutti eräänä sadekesänä kokkidioosi-epidemian. Kokkidioosi on kanojen hoitoa vaativa ripulitilanne, josta kirjoitan artikkelin tuonnempana.
Siihen asti usko minua: et halua kanojesi kokevan vastaava!
Suojaaminen
Sateella valtaosa kanailijoista pitää lintujaan katetuissa tai ainakin osittain katetuissa tarhoissa. Aina katekaan ei riitä estämään tarhan kastumista vaan tarvitaan väliaikaisia virityksiä. Minä olen toimivien ja toimimattomien viritysten kruunaamaton maaliman mestari. Eikähän se ole mestari eikä mikään, joka ei haali opetuslapsia. Siksipä suu vaahdossa tyrkytän aina virityskokemuksiani muillekin.
Hölpötyksistäni huolimatta pressut ovat nopea ja helposti kaikkien ulottuvilla
oleva edullinen ratkaisu kanatarhojen suojaamiseen. Pressuja on vaikka minkä
kokoisia ja värejäkin löytyy ruhtinaalliset vihreä ja valkoinen. Vihreä
pimentää, jos on tarvetta myös varjostukselle, mutta kaupasta hohtavan
valkoisena haettu pressu ei kauaa hohtele.
Tarhan rakenteisiin voi nakuttaa nauloja tai koukkuja joihin pressuja
ripustaa. Näin saa nopeasti tarhaan tuulelta ja roiskevedeltä suojaavan seinämän.
Auringon taas jakaessa armoaan voi pressun käydä nostamassa pois naulasta. Jos
myrskyjen jälkeen pressujaan joutuu useinkin keräilemään naapurien pelloilta,
niin ehkä kannattaa kokeilla kiinnitystä nippusiteillä. Suosittelen riittävän
kokoisia nippareita, sillä kylmässä syysmyrskyssä salamavalojen rytkeessä
pienten nippusiteiden ährääminen kohmeisin sormin pressu silmillä on kokemus,
jota ei tahdo toistaa (joka kesä).
Jos pressua käyttää tarhan katteena, niin alle kannattaa laittaa useampikin
lauta ja lankku, sillä pienikin kuuro kerää isolle pressulle ihmeen paljon
vettä. Vesilämpäre painaa pressun kuopalle ja raskas vesimassa laittaa kiinnikkeet
koville. Seisova vesi alkaa pikkuhiljaa tihkua halvimpien pressujen läpi. Siksi
täytyy muistaa töniä vesiä pois päivittäin. Meillä vedentönimiset ovat aina
yleisöä keräävää sadepäivän virikettä.
Jos pressua käyttää jatkuvana katteena, niin kannattaa rakentaa tarpeeksi
kallistuskulmaa ja riittävän pitkälle ulottuva ”räystäs”, että säästyy
vedentönimisiltä ja räystäältä tippuvan veden räiskymiseltä tarhaan. Pressun saa pingotettua kireälle kun renkaisiin ripustaa painot roikkumaan. Tällöin vettä ei pääse kerääntymään ja painamaan pressua kuopalle.
Kaneille rakentamiini ulkotarhoihin olen aukeavan katon tehnyt pelkästä pressusta. Pressun alla on puukehikko ja kanaverkkoa, joka estää pressua
painumasta kuopalle. Kaikesta kauneudestaan huolimatta erittäin toimiva
ratkaisu!
Yhteenveto
- Estä kastuminen tarhojen etukäteissuunnittelulla ja fiksuilla rakenteilla
- Rajoita vapaata ulkoilua sateella ja märällä
- Kuivaa ja lämmitä kastuneet kanaset
- Viritä hätäapuja ääriolosuhteissa
- Tanssi riittävän usein helletansseja, jotta koko Suomenniemi saisi jo kaipaamaansa hellettä. Ugh!
Tämä artikkeli on ilmestynyt ensimmäisen kerran 1.7.2017 Kanakirjeen tilaajille.
Kanakirje on kerran kuussa ilmestyvä ilmainen tietoisku vuodenajanmukaisia vinkkejä Kanailijan arkeen. Sadeosion lisäksi heinäkuun kirjeessä oli vinkkejä helteeltä suojaamiseen. Haluatko saada vinkit sähköpostiisi? Liity mukaan tästä