Ongelmia kestopehkun kanssa - syyt ja ratkaisut

Olen lämmittänyt pikkuista kanalaani kestopehkulla useamman talven ja pois en vaihtaisi. Kestopehkulla lämmittäminen on vaivalloista, mutta sähkökatkojen aikaan sitä on ylen kiitollinen vaivannäöstään. Osa kanailijoista arvostaa myös sähkölaskun säästöä. 

Aina ei vaan pehkuilukaan suju kuin tanssi. Jos kanalasi lämpö ei huolellisesta pehkun rakentamisesta huolimatta nouse karnevaalisamban lämpölukemiin, niin lukaise tästä muutamia vinkkejä kestopehkulla lämmittämiseen.

Kun pehku ei lämmitä eli ei käynnisty

Kestopehku toimii kuin komposti. Hajoava biomassa luovuttaa hajoamisprosessin aikana lämpöä. Lämmitysteho perustuu tähän luonnonkiertokulun orgaanisen aineksen hajoamiseen humukseksi. Maasta olet sinä tullut ja maaksi tulee sinun jälleen tuleman. Kaikki orgaaninen maatuu eli kompostoituu aikanaan. 

Kestopehkussa tätä prosessia koitetaan saada käyntiin haluttuna ajankohtana ja mielellään tehokkaanakin, jotta hajoamisprosessista saadaan eläinsuojaan lämpöä ja kasvimaalle muhevaa maanparannusainesta. 

Kompostoitumisen eli pehkun käymisen edellytyksinä on riittävästi hajoavaa ainesta, typpeä, happea ja kosteutta. Jos jokin ainesosista puuttuu, niin hajoamisprosessi ei toimi optimaalisesti tai hajoaminen muuttuu mädäntymiseksi. 

Pehkun biomassaksi käy mikä vaan kompostiinkin päätyvä orgaaninen aines. Tosin avokadoa missään muodossa en vie eläinsuojiin tai pihan avokomposteihinkaan, koska se on kanoille ja kaneille myrkyllistä ja aina nuo veitikat kaiken kaivavat esiin. Avokadon jäänteet Siltajoella kompostoidaan Biolanin suljetussa pikakompostorissa, johon mikään eläin ei pääse käsiksi. Periaatteessa kaikki muu käy kestopehkuun.

Liian vähäinen massa

Orgaanista ainesta tarvitaan vähintään 15-20cm kerros, että saadaan aikaan palamisprosessi. Syksyllä pehkua voi aluksi kasata vaikka yhteen kohtaan, missä hajoamisprosessi saadaan käyntiin. 

Kun talven aikana kuiviketta ja muuta ainesta lisätään levittyy pehku pikkuhiljaa koko lattia-alalle. Kevättalvella pehkun korkeus voi olla helposti 30-50cm, varsinkin jos lämmitettävä tila on iso.
 
Aloitan pehkun rakentamisen pihasta haravoiduista lehdistä, kitkuujätteistä, elukoilta syömättä jääneistä hedelmistä ja vihanneksista sekä kanien sotkemista heinistä ja oljista.  Alkusyksystä rajaan pehkun yhteen nurkkaan joutolaudoilla, laatikoilla tai muilla virityksillä. Aluksi massaa on noin 20-30 sentin kerros ja pöläytän sen käyntiin kun kanalan sisäilma alkaa tuntua viileähköltä. 

Talven mittaan kippaan kanalan lattialle viiriäisten ja tipujen häkeistä siivottavat kuivikkeet sekä kanien heiniä papanoineen. Kaneja minulla on niin paljon, että niiden pissapottia en pehkuun juurikaan kopistele, sillä minkään maaliman tilat eivät riittäisi siihen määrään lämpöä mitä isojen ja juoppojen angorakanien kusi tuottaisi. 

Kyseenalaisen tuottavuutemme takia Siltajoella onkin tänä talvena komposti yhdessä ulkotarhassa. Ulkotarhan verkkoseinät on tapetoitu rakennusmuovilla. Aika näyttää miten tämä viritelmä pidentää kanojen ulkoilukautta tai lyhentää tirehtöörin hermoja. Ainakin ensimmäinen -5 asteen yö osoitti, että muovihökkelissä sisällä olevien angorakanien juomapullot pysyivät täydellisen sulina ja käsikopelolla arveltuna tarhan lämpötila oli ulkolämpötilaa selvästi lämpimämpi.
 

Liika märkyys tai kuivuus

Jos biomassa on liian kuivaa, ei se ala käydä eli hajota. Kuivuuden korjaus on paljon helpompaa kuin märkyyden poistaminen, joten aloita pehkunrakentaminen mieluummin kuivahkolla aineksella kuin litimärällä lehtiklöntillä. (Tänä syksynä se oli helpommin sanottu kuin tehty, kun lähes joka niemen nokassa ja saarelmassa vallitsi vanharaamatullinen vedenpaisumus).

Kosteutta voi lisätä sillä kuuluisalla kyykkimisellä tai vähemmän brutaalista vaikka huljauttamalla juoma-automaatista likaantuneet vedet pehkuun. Myös pilalle menneet omenat, luumut ja muut puutarhan, ruokapöydän tai kanojen herkkukipon sokeriset hedelmät ja hedelmien kuoret hurauttavat pehkuun kosteuden lisäksi sokeria, mikä kiihdyttää hajoamisprosessia, eli käynnistää pehkun nopeasti.

Liian märkää pehkua sen sijaan tulee käännellä ja joukkoon lisätä kuivaa ainesta. Kuiva-ainekseksi käy vaikkapa käytöstä poistuneet kananmunakennot revittyinä. 

Kuivahtaneet kitkuujätteet, liiterinpohja, heinä, olki, puru, hamppukuivike tai mikä tahansa muu kuivahko materiaali. Minä en kuivatukseen kehtaa käyttää puhdasta (puru)kuiviketta vaan juurikin silppuan kananmunakennoja tai heittelen munintapesistä siivottavat oljet pehkuun jos pehkun sisään tarvitsee kuiviketta. 

Pehkun päällähän sitten on aina se puhdas kerros purua niin, että kanaset ovat vasten kuivaa ja puhdasta kuiviketta. Itse pehku muhii kuivan ja puhtaan kuivikekerroksen alla.

Liian vähän typpeä

Kananpaskassa on runsaasti typpeä. Harvoin typen vähäisyys onkaan se suurin onkhelma, mutta on minulla ystävä joka päivittäin pyyhkii rätillä kanojen kakkatason puhtaaksi. Eli joskus paskattomuus saattaa olla ongelma, ainakin pehkun kannalta. 

Minä kaavin päivittäin pikkulapiolla kakkatasoilta kikkareet pois ja kiikutan ne ulkokompostiin (tai suoraan pioneille, ruusuille ja kärhöille), mutta toisinaan kaivan pehkuun kolon ja kippaan sinne nyrkin kokoisen määrän kakkaa. Siis kanan. En minä nyt sentään niin brutaali ole, hyvänen aika!
 
Mutta kuseskelun kanssa häveliäisyyteni on vähän heikompi. Lirittelen pehkuun silloin tällöin ja toisinaan. Varsinkin kovilla pakkasilla kun olen tumpannut päälle kamalasti vaatetta, vaappunut pihamaan poikki ja riisunut puolet kerroksista kanalassa ja puuhailen rauhassa ja pikkuhätä yllättää, niin en vaan viitsi, jaksa, ehdi, halua pukea taas kaikkea ylle, kahlata lumihangessa, riisua kaikkea eteisessä, kipittää saniteettiposliinille ja koko rumbasambachachachaa uusiksi vastakkaisessa järjestyksessä. Niin päädyn pisasemaan pehkuun, mutta jokainen lisätköön typen niillä keinoin kuin kehtaa.
 
Typpilisää on myös niissä mainituissa hedelmänkuorissa ja vaikka ruohosilpussakin, jos sen vaan jotenkin raaskii ja onnistuu pehkuun ujuttamaan ohi napsavien nokkien.
Liian vähän happea
 
Jos biomassa on liian tiivis ei hajoamisprosessi toimi optimaalisesti vaan aines alkaa mädäntyä. Siksi perinteiseen kompostiin lisätään karkeampaa ainesta, esim oksia, oksasilppua tms sekaan, että massa pysyy ilmavana. Pehkua voi myös pöyhiä tai massaa nostella esim talikolla, lapiolla tai ihan käsillä. Yleensä pöyhijä saa avukseen ahkerat kuopsuttelijat. 

Kun pehku pöhisee liikaa, eli lämpö nousee liikaa

Kun pehku vihdoin hörähtää käyntiin ja alkaa pöhistä, eli hajoamisprosessi tuottaa lämpöä, voi lämpö äkkiseltään hypähtää kovinkin korkeaksi. Tuulettamalla tilaa lämpöä tietysti saadaan laskemaan. 

Käyvää pehkua ei kannattaisi kovasti häiritä, mutta jos kanaset meinaavat ihan grillaantua niin sitten on syytä lapioida kuumimpia pehkun osia pois ja köijätä niitä ulos. Kanoille voimakkaat lämpötilojen heilahtelut ovat nimittäin stressaavia. Käymisprosessia voi hillitä lisäämällä sekaan kuivaa-ainesta, jolloin prosessi laantuu. Eli tumppase heinää tai kuiviketta sinne pehkun sisään.

Tunkkainen kusenhajuinen sisäilma

Ilmanvaihto on huono tai pehku ei käy optimaalisesti. Lisää ilmanvaihtoa ja lisää pehkuun kuivaa ainesosaa, myös pehkun pöyhimisestä tai talikolla nostelusta ja kääntelystä on apua.
 

Liian kostea sisäilma

Ilmanvaihto ei ole riittävä. Lisää ilmanvaihtoa raottamalla ikkunaa, ovea tai muilla keinoin. Liian kosteassa elävät monet bakteerit ja myös ulkoloiset nauttivat kosteasta, eli se on paha, paha, paha juttu. Lisäksi pitkään jatkuva kostea ilma ei ole hyväksi puurakenteille.
 
Lisää myös pehkuun kuivaa ainesta ja huolehdi, että esim vesiastiat eivät vuoda, kaatuile tai loiskuta. Jos kanalassasi lorottelee pehkuun kani, niin koita paikallistaa missä pissaliisan nurkka on ja lapioi kosteimpia osia pehkusta pois useammin.
 
Näillä askelmerkeillä pitäisi elosi sujua pehkun kanssa hieman kevyemmin. Kuulisin toki mielelläni oliko ohjeistuksista apua tai heräsikö jotain muita kysymyksiä. Jätäthän siis jonkun kommentin jos tänne asti tekstin kahlasit ;)

Lisää aiheesta muualla blogissa:

Kanalan lämmitys kestopehkulla
Pehkun välityhjennys
Vilttejä ja virityksiä

Kootut selitykset - artikkeleja aihe-alueittain

Olen vuosikausia torjunut kaamoksen matalalentoa kirkasvalolampuin, ylisuurin C-vitamiiniannoksin ja viikon pyrähdyksin etelään. Haaveeni on ollut viettää loka-marraskuut pois kaamoksen kuristavasta kourasta. Nyt toteutan haaveeni. Starttaan parin päivän päästä Välimerelle saarelle, josta en vielä tiedä mitään. 

Käyn kyllä jokusen päivän pyörähtämässä takaisin tilallani, mutta olen pääsääntöisesti noin marraskuun loppuun asti pois pelipaikoilta. Elukoitani hoitaa ja halittelee ihana joukkio: loistava eläintenhoitaja-opiskelija, ystävät ja oma lapsityövoima.

Viime talvena möläytin haaveeni ensimmäisen kerran ääneen. "Minä en mitenkään pysty" vastasi unelmani ihka ensimmäinen kuulija. Repliikki tärähti tajuntaani kuin tuhat pallosalamaa. Kysymyksenhän kuuluu olla: Kuinka minä pystyn? Jos koirakin on käynyt kuussa, niin eihän nyt yhden ihmisen siirtymä muutama tuhat kilometriä muutamaksi kuukaudeksi voi olla kovin vaikea proggis. 

Kun päähän pälkähdyksiä pyörittelee, ratkaisuja runnoo ja ongelmiaan ääneen äpisee, niin palaset ihmeesti alkavat loksahdella. Ei, älä luulekaan, että unelmani kävi toteen sohvalla maaten. Vaikkakin sai viimeisen sinetin kahden viikon kuumeen kourissa sohvalla makaamisen aikana: minä tarvitsen irtioton, loman, valohoidon, unelmani. Tikkuja on saanut hutkia ristiin ja rastiin ihan urakalla, jokunen harmaa kivikin ollut läpi mentävänä, vaan niin sitä nyt ollaan lähtökuopissa. 

Vaikka mukaani lähtee tämä vanha koneen röhkö, joka on hidas kuin Metusalemin hikkaava aasi niin en silti ehkä julkaise blogiin materiaalia viikoittain, myös marraskuun Kanakirje lomailee. Aion kuitenkin kirjoittaa. Se on osa haavettani. Nähtäväksi jää koliseeko pöytälaatikko vai pungerranko maailmaan jotain julkaistavaakin.

Se siitä minun navasta, Sinulle kokosin julkaisutauon ajaksi joitain blogi-artikkeleja aihe-aluettain. Osa ehkä on jo tuttuja, osassa toivottavasti jotain uusia tiedon murusia. Mukavia lukuhetkiä!

Talvikanalaa koskevia aiheita

Suomen talvi asettaa kanailulle omat haasteensa, pimeyttä ja kylmyyttää ei mikään kana kestä, siksipä kanailijan tuleekin jelppiä kotkottajiaan lämmöllä ja valolla, herkkuja unohtamatta.

Kanalan lämmitys kestopehkulla
Pehkun välityhjennys - asiaa ilmanvaihdosta ja pehkun käytöstä pihan lannoitteena
Vilttejä ja virityksiä - koviin pakkasiin varustautumista
Kanalan valaistus
 

Haudonta

Tipitii, tipitii, tipuja saadakseen täytyy ryhtyä hautomapuuhiin. Toiset rodut lätsöttävät pesässä ahkerammin kuin toiset. Vaikka luonto hoitaa tikanpojan puuhun, niin kananpojan eteen tulee puun taipua, eli muutamia koottuja kertomuksia kuinka kanailija voi hemmotella hautojiansa.

Hirmuinen hautomavietti - hautovia rotuja
Salahautoja
Kuinka autan hautovaa kanaa
Kloaakin ulospullistuma hautojalla
Miten kanan saa lopettamaan hautomisen
Miksi eristän emon ja tiput?
Kuolleista ylösnoussut tipunen - kuinka pelastat kylmettyneen tipusen 

Terveys

Monelle meistä kana on lemmikki siinä kuin ihmisen paras ystäväkin. Lemmikkinsä  eteen moni harrastaja on valmis näkemään vaivaa. Terve kana kiittääkin vaivannäöstä ja hoidosta maukkailla munilla, pitkäikäisellä seuralla ja muhevalla lannoitteella kukkamaan hyväksi.

Tukiruuat ja vitamiinit
Kivipiiran toiminta
Kanojen ulkoloiset - oireet, tarkastus ja ehkäisy
Kalkkijalkapunkki - oireet, hoito ja ehkäisy
Kana ei ole vesilintu - sateelta suojaaminen

Ruokinta ja muninta

Ihmisiin pätee sanonta sitä olet mitä syöt. Kanoihin sanonnan voisi muklata muotoon: sitä munit mitä syöt. Tosin nokittu ape ei vaikuta pelkästään munien makuun ja väriin, vaan myös kanan terveyteen, hyvinvointiin ja jopa ikään.

Talviruokinta
Tukiruuat ja vitamiinit

5 munintaan vaikuttavaa seikkaa
Mitä tulee tietää ennen kuin munia alkaa kaupata 
Salmonellatestaus

Käyttäytyminen

Kana on parvieläin ja saaliseläin. Sen käyttäytymistä säätelevät ikiaikaiset vietit, joita ihminen on pyrkinyt muokkaamaan mieleisekseen jalostuksella ja yksilöitä opettamalla. Saaliseläimenä kana oppiikin nopeasti, voihan sillä pahimmillaan olla vain yksi mahdollisuus oppia.

Samoina toistuvat rutiinit ja parven käyttäytymissäännöt luovat kanalle turvallisuutta: näin toimimalla en joutunut suden suuhun eilen, näin toimimalla en joudu suden suuhun tänäänkin, ajattelee pieni kananaivo toistaessaan päivittäisiä tuttuja temppujaan.

Kukkoiluja - kukon aggressiivinen käytös
Muuttotouhuja - kana rakastaa rutiineja, aiheita muuttostressistä 

Viiriäiset

Viiriäiset, nuo maailmankaikkeuden tehokkaimmat munatykit. Jos tontillani sota syttyisi, niin laittaisin vain viiriäiset lentämään ja pommittamaan vihollista munilla. Ei viikkoakaan kun vietävän vihollinen olisi hukkunut muniin, luovuttanut ja antautunut. Nimittäin sellaisella tahdilla munivat rauhallista elämää ja riittävän proteiinipitoista ruokaa nakuttavat pikku maakanat.

Viiriäisten kasvatus 
Viiriäisten sukupuolitunnistus 
Parven muodostaminen
Rekisteröityminen siipikarjan pitäjäksi
Nopea kuin viiriäisenpentu - Esimerkkejä kuinka asiat voi tehdä vaikeasti ja ilman etukäteissuunnittelua

Angorakanit

Jos ei villiinny viiriäisiin, niin angorakani on vihoviimeinen villahousu johon ikinä kannattaa jahkaantua. Ne nimittäin totaalisesti vievät viimeisenkin tolkun maltillisen ihmisen pääkopasta. Angorakanin jälkeen se on vain askartelukoppa, joka täyttyy silkkisen pehmeästä villasta ja syli ihanasta siliteltävästä. 

Sinua on varoitettu, älä klikkaa näitä linkkejä:

Angorakani lemmikkinä - VIERASKYNÄ
Angoraista villaa - kerintäharjoituksia
Angorakanien ulkomajoitus

Höpötyksiä ja toilailuja 

Erään kirjoittajan on erittäin vaikeaa pysyä aiheessa, saatikka asiallisena, siksipä blogiin sujahtaakin välillä ihan kovaksi keitettyä kohlausta ja kaahotusta. Toimikoot sellaiset tekstit varoittavina esimerkkeinä niille, joilla tolkku tulee tietosanakirjassa ennen talkkunaa. 

Siivouspäivä siirretty - ihan päätön ja hännätön ensimmäinen blogipostaukseni, josta kaikki lähti käyntiin.
60 minuutin muna ja muita ihmeitä
Aamukahviseuraa - erään vesilintua leikkineen viiriäisen tarina 
Reissussa rähjääntyy - muisteloita edelliselle lomalle lähdöstä 
Reissussa rähjääntyy osa 2

 

Sinun vuorosi listata aiheita

Mistä aiheista Sinä haluaisit lukea kaakattavia juttuja vuonna 2018? 

Riittääkö lukeminen vai tulisitko kurssille ihan Siltajoelle? Estääkö välimatka, olisiko nettikurssi nokkimisen arvoinen?

Lataa kommentteihin kaikki mieleen pälkähtävät risut, ruusut ja toiveet (ja muista myös jossain pukahtaa ääneen niitä sinun ihan omia unelmia, muistathan!)

 

Angorakanien ulkomajoitus

Eilen oli "Ei paljon järki päätä pakota" -päivä. Tämä postaus käsittelee ihan puuta ja heinää. Jos haluat säästyä kommelluksiltani, oppia itse omista virheistäsi ja päästä pureskelemaan vain kuivakat ohjeistukset, niin skrollaa suoraan viimeiseen kappaleeseen. 

Kuva: Raisa Vehkala. Kuvauskomiikka ja käpälöinti: Tupsuli angorakani

Olen saanut tänä syksynä paljon hyviä ideoita ja pikkuhiljaa alkanut niitä toteuttaakin. Uusin ideani oli köijjätä angorakanien häkit kanatarhaan sisälle. 

Kanat alkavat pikkuhiljaa olla enempi sisällä kuin ulkona, joten tarhassa on tilaa. Angorahan on semmoinen veikeä villainen korvaeläin, joka ei saa kastua. Ja tänä kesänä, tiedättehän, se anteliaalla kädellä annosteltu vesi on ollut erityisen märkää. Angoroideni ulkohäkit on peitetty kaksinkertaisilla pressuilla, mutta niin vaan salakavalat luonnonvoimat uhmaavat urakointejani ja pisarat puikahtavat jostain kastelemaan angoroiden alusina olevia olkia ja heiniä. 

Kanikaan ei ole vesieläin

Emokani poikasineen asustelee sisätiloissa

Siinä kosteissa heinissä kun kaniini temmeltää, niin avot tulee muhkeita huopapallosia. Joulukuusikin olisi kateellinen niistä palleroisista. Huopapallukoiden ainoa harmillinen puoli on, että ne ovat kiinni kanissa. Jotta huovutusharrastus ei aiheuttaisi kaniselle kivuliaita, kutisevia tai ihottumaisia onkhelmia, niin huopumat pitää poistaa. 

Kun minulla valopäällä ei tähän aikaan vuodesta ole mitään muuta puuhaa, niin ajattelin, että säästän monta valoisaa tunteroista työaikaa pallukkapoistopuuhista ja märkien alusten siivoamissessioista kun raahan kanien häkin katettuun kanatarhaan. 

Katetussa kanatarhassa angoroiden häkki ei kastuisi läheskään niin helposti ja koska edellinenkin ideani osoittautui mainioksi, niin tuumasta toimeen. 

Se edellinen idea oli rakennusmuovittaa tarhan verkkoseinät. Ei sada vesi läpi rakennusmuovista ja jos vielä neuvojan neuvoja olisin noudattanut, niin ei myrskykään riekaloisi muovia ihan niin riehakkaasti. Vaan miksipä minä muita kuuntelisin. Tekemällä oppii ja neuvot ovat vain neuvottomille. Tämän takia minä teen paljon ja vähän kaikenlaista. Ikinä ei tiedä mitä kaikkea tulee oppineeksi.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Koska kaikenlaista (erehdystä) on tullut työnnettyä, tungettua, raahattua ja raijjattua tarhoihin ja tarhoista ulos, niin olen jo oppinut, että tarhan oviaukon koolla on merkitystä. Merkittävää merkitystä. Hyvästä suunnittelusta huolimatta minua harmittaa, että kottikärryt eivät mahdu tarhoihini sisälle. Joten tajusin ETUKÄTEEN mitata tarhan oven ennen kuin raijjaan 240cm pitkän ja painavahkon häkin toiselta puolelta pihaa. 

Kanihäkin korkeus on 70cm ja oven leveys 70cm, eli solahtaa sisään sivuttain kuin sinappinen savusilakka. Näppäränä mittasin vielä, että mille seinustalle saisin häkin sijoitettua kätevämmin ja sinne kannoin betonisia pohjakiviä perustuksiksi, päälle kuormalavat ja sieluni silmin näin miten näppärää betonilohkareilla korotettujen kuormalavojen alta on haravoida papanat ja heinätipukkaat pois. Onnittelin itseäni, että kerrankin käytännöllinen ratkaisu, jossa käytön aikaiset tarpeet on huomioitu. 

Sivujuonteena voin mainita, että kesän vesisateessa lionneet kuormalavat ovat ihan eri painoisia kuin rutikuivaa kestopuuta olevat lavat. Uusia onnitteluja sateli säästetyistä kuntosalimaksuista samaan aikaan kun taivaalta tippui sitä jo erittäin kuuluisaa vedyn olomuotoa.

Tuumasta toimeen

Angorakani painaa noin 4 kiloa, kaksi angorakanittajaa painaa siis 8kg, häkissä heinineen ja mökkeineen ne painavat kilot potenssiin 5. Eli laskuopillani mitattuna ihan juuri sen verran, että yksi tirehtööri ja yksi työharjoittelija jaksavat raijjata komeutta 200 metriä kolmen pysähdyksen taktiikalla. 

Onneksi työharjoittelijani on fiksu ja käytännöllinen ihminen ja ehdotti, että siirretään kanittajat jonnekin ennen kuin keikautetaan häkki kyljelleen ja sujautetaan se tarhan sisään sivuttain. Vaan mihinpä työnnät kaksi pitkässä villassa olevaa angoraa tässä vedenpaisumuksen luvatussa maassa? Sisälle ei uskaltanut viedä, sillä rottajahtiin ehdollistunut koiramme ei ehkä erottaisi pitkäkorvaa siimahännästä. Kanala, kanila ja kaikki muut paikat olivat tupaten täynnä jengiä tai märkää maata. Ollapa taskukokoinen angora, niin tämäkin homma olisi ratkennut kädenkäänteessä.Vaan eihän se ole Sirkus eikä mikään missä käsiä käännellään, silmänkäätötemppujahan ne tirehtöörit harrastavat.

Kanien kadotuksen (tirehtöörillähän on silinteri, jos muistatte!) jälkeen tongimme häkin pissisimmät ja papanaisimmat kohdat puhtaiksi ja tulette myöhemmin huomaamaan, että se oli tämän faabelin ainut hyvä idea. Ja eikun häkki kyljelleen ja kohti tarhan ovea. Ovea, joka aukeaa niin, että kulkuaukon varsinaiseksi leveydeksi jää 69cm. Ei hassumpi luku, mutta just nyt sen kriittisen sentin liian vähän. Arvannet? Vauhti ja voima ei riittänyt vaan häkki jäi jumiin puolivälissä matkaa. 

Ei auttanut itku markkinoilla, eikä kiroilu jumissa kanatarhassa. Lopulta keksin, että otetaan ovi irti, niin johan mahtuu. Tämän takia Siltajoella kiinnitetään ruuveilla kaikki mahdollinen ja mahdoton, että purkutyöt sujuvat pärähtämällä. Ohjeistin harjoittelijaa, että mistä meiltä löytyy pora (ja kovasti toivoin, että joku olisi sen edellisen projektini jäljiltä paikalleen vienyt) ja hän löysikin sen sillä aikaa kun minä katselin ovesta ulos ja sisään ramppaavia karkulaisia. 

Seuraavaksi ohjeistin harjoittelijaa hakemaan oikeanlaisen poranterän, jolla ko ruuvit irtoaisivat. Näkyvyys oven saranoihin oli jumituspaikastani hankala, mutta onhan minulla skruuvauspäitä kokonainen sarja. Älähdin vasta siinä vaiheessa kun harjoittelija alkoi purkaa ovea, en siinä vaiheessa kun kyseli poran käyttöohjeita. Älämölön jälkeen kerrattiin mikä on sarana ja miksi se sarana oli tarkoitus irroittaa ja mielellään karmista, ei ovesta. Koko ovea ei tarvitse silputa. Ei varsinkaan kun verkko on nidottu kiinni ja nitoja ei enää toimi. 

Kun sisääntuloaukko oli saatu runnottua kriittisiä sentteja suuremmaksi törmättiin sisätilojen tasoihin. Tai oikeammin tasojen kannakkeisiin. 

Tässä vaiheessa muuttopuuhaa ei enää sadevesi valunut kauluksesta sisään kuin harjoittelijalla, joka kannatteli häkkiä tarhan oven ulkopuolella, minulla virtasi ihan rehellinen ja pahanhajuinen hiki, olinhan katetun tarhan sisällä turvassa vilvoittavilta luonnonvesiltä. 

Vaan eipä hätiä mitiä. Kannakkeet oli kiinnitetty niillä saman pään omaavilla ruuveilla kuin saranatkin, niin äkkiähän ne irtoavat. Porakin sujahti häkin täyttämän oviaukon rakosesta paljon helpommin kuin tirehtööri häkin ali puolelta toiselle. 

Yksi ruuvi, kaksi ruuvi ja kolmas kerta toden sanoo, eli onnistuin taas siinä missä niin monesti ennenkin: surauttamaan ruuvin kannan pyöreäksi. Tiedäthän, ruuveissa on semmoinen kuvio johon se skruuvarin pää sopii. Jos liipasinta hieman liikaa hivelee, niin skruuvarista tulee vähän niinkuin laikka, se ei pyöritä ruuvia vaan pyörii ruuvissa. Kun laikka lanittaa ruuvin kolosessa, niin ei menee montaa sekunnin sadasosaa kun ruuvin kuvio on pyöreä. Ja insinöörit viisaudessaan eivät ole tehneet sellaista skruuvarin päätä joka olisi pyöreä. Eli laikalla hiottuja ruuveja ei saa irti. Ei sitten millään (paitsi hohtimilla kiinniottamalla ja kovalla käsivoimalla, ai mistä muka tiedän?). 

Onneksi kannake oli vahva ja minulla hermo hiiltynyt, niin päädyin vääntämään kannaketta yhden ruuvin varassa. Kuvittelin puun antavan periksi ja ruuvin silpovan sen verran puunsyitä, että saan sen sieltä irti ilman hohtimia. Kattia kanssa. Paikallinen puuyritys on myynyt tarpeisiini aina niin ykkösluokkaista puuta, että siinä ennemmin ruuvi vääntyy kuin puu pilppoutuu. Väänsin siis ruuvilta niskat nurin. Naisellista ja näppärää, mutta oppiipahan olemaan, mokomakin ruuvi!

Ja niin lopulta saimme runnottua kanien häkin sisälle kanatarhaan. Yhtään en halua ajatella, että millä ilveellä se sieltä joskus pois taiotaan kun kaamoksen jälkeen taas koittaa kevät ja kanaset kyselevät ulkotarhansa käyttöoikeuksien perään. Mottonihan on heittää kaikki huolet huomiseen, joita ei tarvitse tänään huolia.

Sen sijaan huomisen huoleksi ei jäänyt häkin syvyys, joka oli silmämääräistä mulkoiluani selvästi laveampi. Paikalleen asetettuna häkin ja tarhassa olevan muun virityksen väliin jäi hulppeat 15cm työskentelytilaa. Kas siinäpä motivaatiota tiputtaa kesäkiloja ja käyttää virityksiin kiinni tarttumattomia työkamppeita. Josko sitä sitten seuraavalla kerralla ihan suosiolla mittaisi siirreltävien aiheiden kaikki ulottuvuudet.

Asian tynkää angorakanien häkeistä

Työtä vieroksuva voisi tässä kohdin kysyä, että miksi se kanien häkki tarvitsi sinne tarhaan tunkea, tai edes kaneja häkkiin. Eikö niitä villapalloja voi tuosta vaan tyrkätä kanatarhaan talvehtimaan. No ei voi. Kanat kakkivat. Paljon. (Huomaatko, ei yhtä ainutta blogiartikkelia, ettenkö pääsisi tähän lempiaiheeseeni: kanankakka. Ah!) 

Vaikka ulkotarhojen pohjat ovat hiekkaa ja niitä on kovasti haravoitu niin, että näkyvät kikkareet, kökkäreet, plöröt ja tujaukset on saatu pois maasta, niin maapohjassa elää melkoinen bakteeriarmeija. Kani jolla on karvaiset käpälät ja joka pesee silmänsä, korvansa ja ties mitkä ulokkeensa nuolemalla käpäliään saisi suuhunsa vähintään komppanian tuollaisesta bakteeripataljoonasta. 

Koska kanojen suolisto kestää hyvin paljon enemmän ja erilaisia bakteereja kuin kanien, niin ne eivät ihan samalla maapohjalla voi elää. Kanalassa, jossa pehkua siivotaan ja vaihdetaan, asia on hieman eri. 

Tosin angorat eivät kanojen kanssa sovi elämään ihan jo villan sotkeentumisen ja sen huopumisen takia. Sen sijaan Sirkuksemme ainut jellona, eli leijonaharjaskani Poju elää kanojen kanssa lämmittäen tipuja, viiriäisiä ja hautojia. Toki Pojukin välillä saa kimppuunsa ilmatorjuntajoukkojen pommituksia, mutta lyhyestä turkista hajupommien poisto on aivan eri mittakaavan puolustustoimenpide kuin 10cm pituisesta silkkisen pehmeästä angoran villasta.

Haaveilen, että talvella kun maa jäätyy ja levitän siihen olkea, niin angoratkin saavat kymmenien neliöden tarhan haltuunsa, mutta niin pitkään kuin maa on sula niin kaivamisriskiä suurempana pidän bakteeristoa. Karkuun kaivamisen ja maabakteerien takia angorakaneillani on joko kuormalavoista tehty ns rakolautalattia tai verkkopohjainen häkki. 

Rakolautalattia on nimensä mukainen laudoista tehty ja rakoja sisältävä lattia. Kuormalavoista on näppärä rakentaa kanitarhoja. Lavojen puu on kestokyllästettyä, jota kanittajat eivät jyrsi toisin kuin ihanan maukasta käsittelemätöntä puuta. Lavan lautojen väleihin kiinnitetään rimoja niin, että raoista tipahtavat papanat, mutta eivät käpälät. 

Kovasti arvostamani, kokenut kanikasvattaja Villaverstaan Jonna Kumpulainen on ohjeistanut rakojen leveydeksi 10-13mm eli noin sentti. Tämä koko-osviitta koskee isoja rotuja ja aikuisia kaneja, pienillä roduilla tai poikasilla se on jotain muuta. 

Toki lautalattian päälle laitetaan olkea tai heinää angoroille, purua tai pellettiä voi käyttää muille roduille. Kanit ovat siistejä eläimiä ja yleensä tekevät ulosteen yhteen ja samaan paikkaan. Kyseiseen paikkaan voi laittaa potta-astian, jossa on reilummin pissaa imevää kuiviketta. Toki lautojen raoista pissa valuu kohtalaisen hyvin maahan. Siivoamista potta-astia helpottaa.

Myöskään verkkopohjalla kanit eivät ole, vaan verkon ja kanin välissä on 3-5cm kerros heinää tai olkea. Oikeasti erittäin kätevä ja hygieeninen ratkaisu, josta muutaman kerran viikossa siivoan pissakakkanurkan ja suurin osa pissasta valuu maahan. 

Niin lauta kuin verkkohäkitkin on korotettu irti maasta, ei pelkästään maan bakteereiden takia vaan myös kanien ruokakupille pyrkivien vierailijoiden takia. Tiiliskivet, betoniharkot tai muut sopivat kivet, joiden päälle muutama joutava jätepuunpätkä tai kuormalava ja korotusosa on valmis. Korotusosan alle on kätevä laittaa rotanmyrkkysyöttejä niin etteivät ulkoilevat kanat, naapuruston kissat tai oma koira pääse myrkkyihin käsiksi. 

Myrkkysyötit asetan pitkiin muovisiin kärhö- tai ruusuruukkuihin ihan pohjalle. Ruukku lappeelleen ja suuaukolle kivenmurikka. Murikka pitää ruukun paikallaan ja jättää rotan tai hiiren pujahdettavan aukon ruukun suulle, mutta kanan tai kissan pää ei ruukun pohjalla olevaan syöttiin yllä. Kun koko komeuden vielä asettaa pahvilaatikkoon, muovilaatikkoon tai tyhjään rehusäkkiin, niin jo on tuotanto- ja lemmikkieläimet turvattu myrkyltä.

Aiheesta lisää muualla blogissa:

Angorakani lemmikkinä - vieraskynä
Angoraista villaa
Ulkotarhan suunnittelu 
Kana ei ole vesilintu - sateelta suojaaminen

Lisää rauhallisen arkemme hulinoita ja turinoita löytyy myös Sirkuksen Facebook-sivuilta. Tervetuloa mukaan joukkoon kummaan!