lauantai 31. joulukuuta 2016

Pehkun välityhjennys

Sirkuksen kanalassa on lämmitysmuotona kestopehku, joka näin nollakeleillä pöhisee hieman liian kuumana. Eli lämpö tahtoo nousta kanalassani yli 20 asteen, vaikka yksi ikkunoista on auki yötä päivää ja toinen jokusen tunnin päivällä. Äkkinäiset ja suuret lämpötilanvaihtelut voivat vaikuttaa haitallisesti kanojen munintaan, joten jottei lämpötila sahailisi älyttömästi ylös ja alas, lapioin osan käynnissä olevasta pehkusta. Lapioinnin toivon rauhoittavan kompostoitumisprosessia edes hieman. Ja kun pakkaset taasen saapuvat, niin sittenpä pitäisi äkkiä pehkun virtanappulaa kääntää kaakkoon. On tämä heleppoa!

Kestopehku vaatii hyvän ilmanvaihdon

Kestopehku aiheuttaa yleensä pieneen tilaan kosteusongelman, mutta syksyllä kanalaani porattiin muutama halkaisijaltaan 10cm ilman sisääntuloaukko, jotta ilma saadaan vaihtumaan nopeammin ja kosteus häippäsemään. Reiät porattiin kanojen kulkuluukkuihin. Aluksi suunniteltiin seinien rei´ittämistä, mutta ajatus höyrysulkumuovin ja villojen puhkomisesta jännitti liikaa. Edellisen vuoden kosteusongelma mielessä kuvittelin, että kosteushan luikahtaa kahdessa sekunnissa villoihin ja mädättää koko pömpelin ennen loppiaista. 

Joten uudet tuloilmareiät tempaistiin lautaisiin kanojen kulkuluukkuihin. Sikäli tämä oli huisin helppo ratkaisu, koska poramies sai tehdä temput ulkoa päin ja jo sisälle muuttaneiden kaakattajien ei tarvinnut kohdata ihmeellistä isokenkäistä ihmistä, eikä minun pelätä, että poramies litistää kengillään tipujani. Itse en saanut noita reikiä porailla, koska en omista sellaista isoa ja päheännäköistä poranterää. Lainamiehellä oli ja minä en lainamiehen vehkeitä tohtinut lainailla. 

Kulkuluukun testaaja toissa kesältä


Porattuihin reikiin kiinnitettiin sellaiset muoviset ritiliköt, ettei pikkutiput tai viiriäiset juoksentele rei´istä ulos tai hiiret sisään. Hirnun valmistamassa kanalassani on kaksioviset kulkuluukut. Ulkopuolella pelkkä lautaovi ja sisäpuolella paksumpi eristetty ovi. Lautaovet ovat kiinni kun ulkoilukausi on päättynyt. Muutamien asteiden pakkasilla pidän sisäovet apposen auki ja pakkasten mukaan raottelen tai tönin kiinni. Paukkupakkasilla varmaan täytyy laittaa kokonaan kiinni, koska viime talvena -34 asteen pakkasilla ei se ilmanvaihto ollut se päällimmäinen ongelma.


Apuvälineitä ja apureita

Lapioin siis kuumana pöhisevää pehkua pois. Kosteuden helpotettua on kanalassa pölyistä ja muutamien yskittyjen iltojen jälkeen olenkin alkanut käyttää hengityssuojainta pidemmillä hoito- ja lapiointirupeamilla. Sulkaantuvat tiput ja sulkasatoiset kanat heiluttelevat ilman täyteen erittäin hienojakoista eläinpölyä, jota muodostuu mm sulkatupesta sulkien kasvaessa. Puhumattakaan kuivuvien kikkareiden ja sahanpurun pöllähdyksistä. Kanalassani siis on pölyistä. Tunnustettakoon, että en ole kovin kova heilumaan pölyrätin kanssa edes kotitiloissa, saatikka kanalassa. Pitäisi varmaan hieman kovistautua.

Ensimmäisen kerran kun ilmestyin nokkaporukkani luokse hengityssuojain naamalla olivat kaikki hyvin ihmeissään. Jopa viiriäiset tulivat häkkiensä etuseinään katselemaan valkokuonoista ihmeotusta. Kanat nousivat yksi toisensa jälkeen tasoille ja katsoivat silmiin ja sanoivat "Kuu". En tarkalleen tiedä, että mitä Kuu tarkoittaa, mutta huolestuneista ilmeistä päätellen olivat huolissaan terveydestäni. Pian kuitenkin tottuivat hengityssuojaimeen. 

Wilpunti on niin kovin huolissaan!
Minulla tottuminen vei hetkisen kauemmin. Kanalahommissa on ärsyttävää tempoa hikistä kumihanskaa pois kesken tekemisten, joten olen (ihan vaan muutaman kerran) alkanut pyyhkäisemään nenääni hupparin olkapäähän tai kyynärvarteen. Ei pieni räkärantu kanalahupparissa juurikaan haittaa, paitsi jos olalla on juuri hetkeä aiemmin istunut joku kakkavarvas. Hengityssuojaimen kanssa nenän pyyhkäisy ei niin helposti käynytkään. Ehkä nuori kukkopoika aavisti ongelmani tai muutoin vain oli huolestunut räkäkanavistani ja hengityssuojaimen vaimentamasta äänestäni, sillä aika pian Wilpunti-kukkonen parkkeerasi olalleni ja alkoi nyhtää hengityssuojaimen kiinnityskuminauhaa. 



Loppusijoituspaikka puutarhassa

Apuvälineistä ja apureista huolimatta sain lapioitua muutaman 25 litran sangollisen pehkua pois. Tujua tavaraa, ja painavaa! Koitin tyrkyttää tavaraa uusissa nastalenkkareissaan patsastelevalle naapurilleni, joka kuitenkin kertoi jemmanneensa jo syksyllä kanojeni tuotoksia muutaman säkillisen verran. Naapurussopuun vedottuani suostui kuitenkin hakemaan joltisenkin säkin jahka vaihtaa vähemmän puhtaat ja tuliterät kamppeet. 

Tuollainen puolikäynytkin pehku varustettuna tujauksella kanankakkaa on mitä mainiointa katetta kukkapenkkeihin tai kasvimaalle. Kukkapenkkejä naapurillani riittää, vähintäänkin yhtä paljon kuin minulla. Naapurini tuntuu vain olevan hieman rasisti kukkapenkkikasviensa suhteen, armotta kitkee pois kaikki rikkaruohot ja ylimääräiset siementaimet, jotka sitten  hakevat turvapaikkaa minun penkeistäni. Näemmä ovat saaneet oleskeluluvan ilman hakemuksen käsittelyäkin. Kananpaskalla (ruusupenkissä) kasvavan voikukan lehdet ovat muuten yli 40cm pitkiä. Ihan vaan jos et tiennyt ja jos kanisi rakastaa voikukan lehtiä.

Kasvimaalle kannan viimeiset pehkusangolliset noin tammikuussa, koska haluan, että lumi, pakkanen ja vesi tekevät tehtäviään skeidan kanssa vähintään sen parin kuukauden ajan. Kasvimaallani kasvaa kuitenkin mansikkaa, jota ei pestä eikä kuorita, joten jonkinlainen varoaika on hyväksi. Toki massan voi kompostoidakin ja vuoden kuluttua ei enää haitallisia tekijöitä pitäisi olla jäljellä pätkääkään. Minulla ei vaan lääniä riittäisi sille määrälle komposteja mitä tämä pehmopyllyporukka paskoo ja papanoi. Siksi osa tuotoksesta levitetään suoraan voimaa tarvitseville kasveille. Oikeastaan vain elo-syys-lokakuun olen kylvämättä kakkaa, jotta kasveilla olisi joku mahdollisuus laskeutua talvilepoon, sillä liiallinen typpi kasvukauden lopussa haittaa talvehtimista. 

Sen sijaan pioneille voi paskaa lappaa huoletta vielä syksylläkin. Pionien juuret kasvavat talven aikana niin pitkään kuin maa on sulaa. Ja koska pioni on erittäin syväjuurinen, niin sulaa maata juurien ulottuvilla on takuulla vielä joulukuussakin. Syksyllä annettu kakkalataus auttaa pioneita keräämään jytyä seuraavan vuoden kukintaan. 

Joten josko näillä eväillä lähdettäisiin kohti sitä uutta vuotta? Muistakaahan lapioida oikein olan takaa niitä omia unelmianne toteutuviksi!
  
                                                                                                  
       

http://www.adlibris.com/fi/tilaukset/?tt=18995_12_261548_Omatkanatkuva&r=http%3A%2F%2Fwww.adlibris.com%2Ffi%2Fkirja%2Fomat-kanat-omat-munat-9789513173166



maanantai 26. joulukuuta 2016

5 munintaan vaikuttavaa seikkaa

Kana ei ole mikään munakone. Munintaan vaikuttavia seikkoja on lukuisia, mutta mainio nyrkkisääntö on, että hyvinvoiva kana munii hyvin. Esittelen tässä 5 olennaisinta munintaan vaikuttavaa seikkaa, jotka varmistamalla voit odotella parveltasi herkullisia, ihania tuotoksia.

 

1. Kana

Munintaan luonnollisestikin vaikuttavat kanan ikä, rotu ja mahdollinen sulkasato. Eri rodut aloittavat muninnan eri-ikäisinä. Muun muassa alhonkannan maatiaiset ja kääpiökochit ovat aikaisimpia muninnan aloittajia ja keväällä kuorituneiden tipujen voikin olettaa aloittavan muninan jo 4-5kk iässä. Syys tai talvipoikaset aloittavat tyypillisesti hieman vanhempina.

Kana munii noin 2-4 vuotiaaksi niin, että vanhemmiten muninta vähenee pikkuhiljaa. Harrastajien kanaloissa on vanhempiakin kanoja, jotka pyöräyttävät munan silloin toisen tällöin, mutta keskimäärin varsinainen "hedelmällinen vaihe" kanalta loppuu 3-4 vuoden tietämillä. MUTTA: eri roduissa on suuriakin eroja iän ja muninnan jatkumisen suhteen!

Kanarodut jaetaan erinomaisesti, hyvin ja kohtalaisesti muniviin sekä koristerotuihin. Koristerotujen munantuotantoa ei pidetä kummoisena. Erinomaisia munijarotuja ovat mm Leghorn, Plymouth Rock ja Hy-linet, sekä tietysti tuotantohybridit, joita kasvatetaan kaupallisiin munituskanaloihin. 

Osa roduista tykkää enemmän hautoa ja hoitaa tipusia kuin munia muksautella ruokaa hoitajansa lautaselle. Silkkikanoja nimitelläänkin harrastepiireissä hautomakoneiksi. Jos haaveissa on enemmän munia kuin tipuja, kannattaa rodun valinnassa olla tarkkana!

Harrastekanalassa kanarodun valintaan voivat vaikuttaa muutkin kuin munantuotannolliset seikat, esim saatavuus, taudinkestävyys, luonne, ulkonäkö, koko ja talvenkestävyys voisivat olla tärkeitä huomioon otettavia valintakriteerejä. Koostamalla oman harrasteparvensa eri rotuisista ja vaikka sekarotuisista voi saada jopa enemmän kuin rusinat pullasta.
 

2. Valo

Kana tarvitsee noin 14-16 tuntia valoisaa aikaa muniakseen erinomaisesti. 12 tuntinen valoisa aika lienee minimi.

Pääsääntöisesti kanat munivat kesällä paremmin kuin talvella: Suomessa onkin ruhtinaalliset munintavalot kesäisin. Talvella kanalan valot kannattaa ajastaa päälle viimeistään syyskuussa. Syys-loka-marras-joulukuun voivat valot olla 10-12 tuntia, mikä antaa kanoille sulkasadon lepoajan. Sulkasadossa kanan elimistö lepää muninnasta ja kasvattaa uutta paksua sulkapeitettä suojaamaan tammi-helmikuun tulipalopakkasilta. 

Kanalan valaistuksesta löydät enemmän jutun juurta täältä

Suomalaisten maatiaiskanojen voi olettaa munivan vähemmälläkin valolla, sillä useiden maatiaiskasvattajien kokemusten mukaan maatiaisrodut munivat lyhyemmänkin valoisuuden turvin. Jotkut parvet jopa ihan pelkän luonnonvalon turvin isoikkunaisissa navetoissa.

3. Ruokinta

Muna on proteiinipitoista treenaajien herkkua. Proteiini ei ilmesty munaan tyhjästä, vaan kanan täytyy se kaikki protsku sinne nokkia. 

Teollisten rehujen proteiinipitoisuudet huitelevat yli 20% ja siltikin kanaset aina tilaisuuden tullen ahkeroivat kuopimalla maasta esiin lihaksikkaita kastematoja, koppakuoriaisia tai juoksevat pyrstö suorana jauhelihaa tarjoilevan luokse. Eli eläinproteiinia! Kana on sekasuoja ja monipuolisella ruualla muniin saadaan hyvä maku ja munijalle monipuolisesti ravintoaineita terveyden ja muninnan takaamiseksi. Maukasta kasvisproteiinia kanojen ruokavalioon saa edullisesti riistaherneestä tai pavusta.

Kalkki - kananmunankuoret ovat kalkkipitoisia ja kana tarvitseekin PALJON kalkkia punkeakseen munalleen kunnon kuoret. Siltajoen Sirkuksen herkkuperseet katsoivat epäilevästi kun kerran vein heille kipollisen kanoille myytävää kalkkikiveä. Yksikään ei tainnut nokkaistakaan. Meillä kanoille tarjoillaankin kuivatut kananmunankuoret murskattuina. Olennaista on kuivattaa kuoret kunnolla ja murskata, jottei niissä ole munan makua ja muotoa antamassa vinkkiä munittujen munien syömiseen. Meillä kanat ja viiriäiset saavat kalkkilisää myös säännöllisesti piimäkuureista. Varsinkin syksyyn piimä on ihan ehdotonta kanan voimaruokaa: kalsiumia, rasvaa ja eläinproteiinia. 

D-vitamiini vaikuttaa kalsiumin imeytymiseen, niin ihmisillä kuin kanoillakin. Mikäli kanaset eivät ole saaneet tankata pitkän kesän aikana D-vitamiiniaan suoraan auringosta, niin D-vitamiinilisä on tarpeen talvella. Soppaa lohen perkuujätteistä tai silakkakaurapuuroa silloin tällöin, niin pysyvät munamammojen luut kunnossa ja munat kovakuorisina. Kalan maku EI TULE muniin. Kultaisella kahdeksankymmentäluvulla munissa saattoi olla kalanmakua, mikä johtui erään tuotantokanajalostuslinjan ominaisuudesta kehittää liiallisella rypsirehuruokinnalla muniin kalojen maku. Tiettävästi kyiseistä jalostuslinjan tuotosta ei enää Suomen kanaloissa kotkottele.

3.1. Eroja eri rotujen ruokinnassa

Varsinkin isot rodut tarvitsevat hyvin muniakseen paljon ja energiapitoista ruokaa. Esimerkiksi Maranseillani ei pelkkä munintarehu tunnu riittävän, vaan pari kertaa viikossa täytyy tarjoilla piimätujausta ja nakki- tai jauhelihabiletystä. Epäilen, että avainasemassa on enemmänkin rasva kuin proteiini, mutta tutkimukseni jatkuvat ja raportoin kyllä aiheesta, jahka muodostan joltisenkinlaisen mielipiteen.  

Maatiaiset taasen ovat ajan ja olojen saatossa "jalostuneet" munimaan hieman heppoisemmillakin eväillä. Tuntuu, että maattarit pukkaavat munia, vaikka vain kantaisin kaurasäkin kanalan ohi. Ehkä en kyllin osaa korostaa, mutta suomalaiset maatiaiskanakannat TODELLA ovat tutustumisen arvoisia veitikoita kotikanalaan!

Nuori munintaikäinen tehari, eli tehokana alias tuotantohybridi, munii vaikka mitä tekisit tai olisit tekemättä. Vaikuttaa, että oli olot mitkä tahansa, niin tehotyttö luikauttaa munan lähes yhtä usein kuin kukko laulelee aamunkoiton julistuksiaan. Kärjistän toki, mutta munimaan jalostetuissa lajeissa munatuotos on hyvin suoraviivaisen varmaa. Koska munatuotos on runsasta, syö myös tehotyttö runsaasti. Joten varaudu täyttämään  rehu- ja kaura-automaatteja usein sekä lisäksi kantamaan hauis pullistellen ruuantähteitä, vihreää ja muita herkkuja, jos päädyt hankkimaan tehotyttöjä! 

Sen sijaan sulkasatoinen kana ei muni vaikka syöttäisit kuun taivaalta. Sulkasadosta ja syysruokinnasta voit lukea lisää täältä

Eri rotujen elintapoihin ja -vaatimuksiin onkin hyvä tutustua ennen kanojen hankintaa, vaikkapa kyselemällä kokemuksia myyjältä tai muilta ko rodun kasvattajilta/harrastajilta. Sirkuksen rotuihin pääset tutustumaan keväisin ja kesäisin paikan päällä tai näillä sivuilla:
Kääpiökoch
Marans


4. Tila 

Tasaisen lämmin tila ja sopivasti lajitovereita on paras mahdollinen munaustila.

Viihtyisän ja yliampuvan pesäsisustuksen raja on hiuksenhieno ;)
Tutkimusten mukaan kana tunnistaa noin 40 lajitoveriaan, kuitenkin niin, että muninnan parvieläinkin haluaa hoitaa rauhassa yksin. Hyvä nyrkkisääntö onkin, että 4 kanaa kohden on oltava 1 munintapesä, vaikka yleensä munat ilmestyvätkin kaikki sinne samaan lempipesään. 

Nuorikkojen voi olla vaikea päästä munimaan lempipesään ja nokkimajärjestyksessä alempana olevat saattavat saadakin häädön kun rouva kuningatar haluaa tulla munansa pyöräyttämään. Siksi on hyvä, että paikkoja on riittävästi. Jos paikkoja ei ole, on kana mestari rakentamaan piilopesiä

Hienoimmille munijoille pesän sisustukseen kuuluu
oma palvelija, joka esilämmittää pesän munaa varten.
Niin sanotulla houkutusmunalla, eli tekomunalla voi kanoille näyttää minne olisi hyvä munia. Silloin kun minä teen uuden munintapesän tai jos joudun siirtämään olemassa olevan paikkaa, niin laitan pesään tekomunan näyttämään kanoille mallia, että minne kuuluisi omatkin munaskuukkelit jatkossa sujauttaa. Tekomunat toimivat pääsääntöisesti todella hyvin ohjaamaan kanoja munimaan oikeaan paikkaan.

Hyvä munintapesä on hämärä ja vaikka heinillä täytetty. Munintatouhuun kuuluu päivittäinen pesän järjestely ja heinien lajittelu. 

Liikaa lajitovereita tai vaikkapa riehuva joukko kukkonuorikoita voi vaikuttaa munintaan kielteisesti. Herkimmät voivat ottaa nokkiinsa hässäkästä ja ruuvata munahanat kiinni.  

5. Stressi

Kuten tuli mainittua kana ei ole kone, vaan herkkätunteinen hidalgo, joka helpolla saattaa ottaa nokkiinsa. Kanan tunteisiin meneviä hommia voi olla yksi jos toinenkin, ja kuten suuret diivat konsanaan, ikinä ei voi tietää mistä murjotus syntyy, mutta nämä seikat ovat satavarmoja stressin nostajia:
  • liikaa lajitovereita liian pienessä tilassa
  • liian kylmä, kuuma tai kostea tila (liika kosteus on paha, paha, paha!) 
  • liian suuret lämpötilan vaihtelut nopeassa tempossa
  • munintapesä ei ole viihtyisä ja hämärä (lisää pimentävät verhot ja puhtaita heiniä)
  • ulkoloisia
  • sisäloisia
  • ripulia, flunssaa tai muuta hoitamatonta sairautta
  • muutot, muutokset, vierailijat tai muut pelonaiheet 
Stressaantuneena tai säikähtäessään kana voi plupsauttaa nahkamunan, eli munan ilman kovia kuoria. Nahkamuna yleensä rikkoontuu hetimiten ja ahnaat nokat nakuttavat munan sisällön pois näkyviltä. Nahkaiset riekaleet voi kuitenkin joskus nähdä ja silloin täytyy antaa hälytyskellojen soida, että miksi joku päästää munan ulos ennen kuin kuorien muodostuminen on ehtinyt tapahtua. 

Minä laskeskelen päivittäin joka parven munatuotoksen samalla kun munia kerään. Munien määrä, muoto ja rakenne kertovat parven oloista ja yksittäisestä kanasta. Jos jotain häikkää ilmenee, niin koitan paikallistaa syyn joko oloihin, ruokintaan tai ihan vaklimalla kyseisen parven kanoja. Minun kanani ovat suhteellisen helppoja vaklittavia, koska kuuluttavat kovaan ääneen muninta-aikeista ja saavutetuista tuloksista. Jos jotakuta ei useampaan päivään kuulu kuuluttamassa, niin alan tarkkailla, että onko munimattomuuden syynä sulkasato vai joku muu aihe. Yleensä on syy selvinnyt jostain edellämainitusta kategoriasta tai sitten munat ovat vain päätyneet sinne kuuluisaan piilopesään, jonka vielä jonain päivänä kohtaan. 


Terttu-tehokana on sitä mieltä, että varastoon piilotetut vanhat pahvilaatikot olisivat parhaita munintapesiä.
Wilpun munalaulu, johon koko seurakunta yhtyy täysin palkein






Oliko tästä artikkelista hyötyä?

Harkinnassa omat kanat tai kanaharrastus alkutekijöissään? 

Kanailijan Ensiaskeleet on 6-7kk pituinen kurssikokonaisuus, josta saat laajat ja kattavat tiedot kanojen hoidosta, ravitsemuksesta, tilatarpeista, parven käyttäytymisestä ja tarttuvista taudeista sekä loisista. Kurssi alkaa 28.3.2024 ja mukaan ehtii viimeistään 10.4.2024. Katso koko kurssin sisältö, aikataulut ja hinta tästä

Lopuksi vielä munamaailmaan syvemmälle sukeltaville lisätietoa: Täältä löytyy pitkä ja erittäin seikkaperäinen, englanninkielinen artikkeli munan rakenteesta ja rakennevirheistä, sekä mikä niitä aiheuttaa.

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Hiekkaa kivipiirassa

Tänään olen tukeutunut jo useamman kerran ajatukseen: hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaiset. Tämän määritelmän mukaan en ole kumpaakaan. Lähellekään. 

Ajelin nimittäin vartavasten ostamaan hiekkaa kanoille. Olen toki ostanut ennenkin hiekkaa. Ja toki olen myös ajellut ennenkin. Jopa peräkärryn kanssa. Mutta nyt appiukko oli jemmannut peräkärrynsä talviteloille mökilleen, jonne on yli 70km matkaa ja viimeiset 2km auraamatonta tietä. En siis saanut peräkärryä lainaan. Eipä siinä. KAK:n sivuilla julistivat myyvänsä pieniä määriä maa-ainesta asiakkaan itse lastatessa ostoksensa. Pakkasin matkaan siis kaksi joulunpunaista ämpäriä ja marssin KAK:n toimistolle maksamaan hiekkaostokseni. 

Arvostan kovasti asiakaspalveluhenkilöstöä, joka ei naura päin näköä maksavalle asiakkaalle. Uskon kyllä, että selkäni takana näiden toimistotyttöjen ikä piteni reilusti. Kaksi ämpärillistä asennushiekkaa maksaa 5€, Kilohinnoiltaan melkein siis kauran luokkaa.  Peräkärryllinen olisi kustantanut neljä vitosen seteliä. Tästä en osaa muodostaa hintavertailua, sillä kauraa en ole koskaan shoppaillut peräkärryittäin. Vaan voisivathan ne luonnonlinnut kovasti kiitellä jos ajaa huljauttaisin kauraperäkärryllisen kanssa joskus jostain jonnekin. 

Vaan eihän se ole hullu joka pyytää, vaan se joka maksaa -sanonta saattaa kääntää valkotakkien huomion minuun, mutta yrittäjä sisälläni oli valmis maksamaan tuon rökälemäisen hiekkahinnan, koska kuluihan toimiston tytöiltä rahastamiseen kotvanen, A4-kokoisen kuitin tulostamiseen paperia ja mustetta, sekä pyöräkuormaajakuski Martilta monta kurvausta kun kävi kouraisemassa minulle jäisen asennushiekkakasan auki. KAK:n lapio tuskin kului lainatessani, mutta kuitenkin, käyttöä se on lyhytkin käyttö. Ja kun tarve on akuutti, niin tinkimään ei aleta. Lumi satoi tänä vuonna järkyttävän aikaisin. Suli toki pois kertaalleen, mutta siltikään minä en muistanut lapioida oman pihan lähes loppuunkalutusta hiekkakasasta kanojen ja viiriäisten talvihiekkoja talteen.

Soraista hiekkaa tarvitaan, koska linnuilla ei ole hampaita vaan ruuan hienontamisen hoitaa kivipiirassa pyörivät kivet, jotka lintu sinne nokkii. 

Lihasmaha eli kivipiira on lintujen mahalaukun taempi osa, jossa ruoan hienontaminen pääasiassa tapahtuu. Sen seinämä on 3-kerroksinen: uloinna paksu lihaskerros, sen alla rauhaskerros ja sisinnä kova sarveismainen kerros. Jos linnun syömä ravinto on hyvin hienoksi jauhettua, lihasmahan lihakset eivät kehity niin voimakkaiksi kuin syötettäessä karkeita partikkeleita. Ruoan hienontamisen helpottamiseksi siemeniä syövät linnut nielevät usein pieniä kiviä. Useiden lintulajien kivipiiroja voidaan käyttää myös ruuanvalmistukseen [LÄHDE: Wikipedia]

Kiviipiran tehtävä on sama kuin nisäkkäillä hampaiden: ruuan mekaaninen jauhaminen. Nisäkkäillä ruoka jauhetaan ensin ja vasta sen jälkeen paiskataan vatsalaukun entsyymien hajoitettavaksi. Tiesitkö, että jokaista suullista olisi hyvä pureskella 17 kertaa, ennen nielaisua, jotta syljen entsyymit ehtivät ruokaan käsiksi. Ei varsinaista hotkimista jos 17 kertaa mässyttää jokaisen suullisen. 

Linnut siis eivät pureskele. Linnuilla ruoka matkaa nokan ja kurkun kautta kupuun, jossa suun sylki ja kuvun maitohappobakteerit alkavat sulattaa hiilihydraatteja. Kun lintu on oikein hyvinsyönyt, tai jopa ahminut, kupu näkyy selvänä pullistumana. Ompa untuvaisen tipun täpötäysi kupu jopa säikäyttänyt ensikertalaisia. Keskustelupalstoilla huhuillaan apua, että mikä ihmeen patti tipuparalla on yht´äkkiä ilmestynyt kaulan alle. Kupu on monesti toispuoleinen, pullottaen linnun oikealla puolella. Nopeasti kanssaharrastajat rauhoittelevat ensikertalaisen, että tipusi vaan on ollut ruoka-aikaan kotosalla ja aikoo kasvaa oikein isoksi.

Kuvusta ruoka jatkaa matkaa rauhasmahaan, jonka entsyymit pilkkovat proteiineja. Ja vasta sitten nokittu ape pääse kivipiiraan eli lihasmahaan, jonka voimakas liike saa ruuan ja kivipiirassa olevat kivet liikkumaan. Kivien liike hienontaa ruokaa. Kivet kuluvat pikkuhiljaa ja lintu tarvitseekin säännöllisesti lisää kiviä ruuansulatukseensa. Rakeisempi ja kovempi ruoka vahvistaa linnun lihasmahan eli kivipiiran lihaksia, kun taas pienirakeinen tai hyvin pehmeä ruoka ei anna lihaksille töitä. [LÄHDE: http://www.katiska.info/ruokinta/raaka-aineet/kivipiira/ ]

Kivien, hiekan tai soran koolla on väliä. Kun tarjolla on raekooltaan erikokoista hiekkaa nokkii lintu sieltä tarvitsemansa kokoiset. Pienille tipuille pientä hiekkaa, isoille linnuille isompaa. Hiekoitushiekka on hieman liian isorakeista ja toisekseen turhan teräväreunaista linnun ruuansulatuselimistöön. Hiekkalaatikkohiekka taasen pääsääntöisesti liian pientä, mutta tipuille, viiriäisille ja viiriäistipuille mainiota. 

Hengästyttävästä surffaamisesta huolimatta en löytänyt aiheelle lähdettä, mutta eräs viiriäisystäväni, siis ystävä jolla on viiriäisiä, ei viiriäinen, joka on ystäväni, kertoi kuunnelleensa radio-ohjelmaa, jossa riistalintujen ruuan imeytymistä oli seurattu. Ohjelmassa kerrottiin, että kivipiiraan päätyvällä soran raekoolla on merkitystä ruuan imeytymiseen. Heikosti imeytyvät ruuan ravintoaineet aiheuttavat ulosteen märkyyttä. Valitettavasti en ole interwebin maailmasta löytänyt aiheelle lisätietoa, mutta jos sinä rakas lukija tiedät aiheesta lisää, niin jätäthän kommentin, linkin tai vinkin. 

Sen sijaan löysin tutkimuksia joissa broilerien kasvatuksessa oli tutkittu rehun pellettikoon vaikutusta kasvuun. Isorakeisempi oli lintujen oma valinta. Pätisikö "isompi on parempi" -teesi myös nokittavaan soran kokoon?


Omakohtaisesti olen huomannut, että varsinkin talvella hiekka-astiasta katoavat ensimmäisenä ne "isoimmat" murikat, eli sellaiset arviolta 5mm kokoiset. Nordkalkin valmistaman kanakalkin raekoko on 3-6mm, eli oletettavasti optimoitu munivien kanojen kokoon. Kanakalkin tärkeimmiksi ominaisuuksiksi valmistaja mainitsee korkean kalsiumpitoisuuden ja hyvän liukenevuuden. 

Osa kanaharrastajista tarjoaa kanoilleen vain kanakalkkia oletuksella, että se riittää tyydyttämään myös kivipiiran toiminnan. Minä vahvasti epäilen, että kalkkikivi on "liian pehmeää" tuohon tarkoitukseen, tai sitten oletettavasti kanat syövät sitä enemmän, koska huokoinen kivi kuluu nopeasti. Onko kanalla liiasta kalkista haittaa? Voi olla. Liiallinen kalkki ruokinnassa aiheuttaa munankuoreen ongelmia. Siksi suosittelenkin kuopaisemaan kalkkikiven seuraksi lapiollisen soraista hiekka kanasilleen aina silloin tällöin. Tai vieläkin parempi olisi viedä frouvat biitsille aina silloin tällöin nauttimaan rantakeleistä ja -hiekasta. Ainakin näin pimeänä ja sateisena joulukuuna se olisi oikein soveliasta ja suotavaa ;)

maanantai 5. joulukuuta 2016

Kukkoiluja - kukon aggressiivinen käytös

Kiltti ja kaunis kukko nokkaisi pikkutyttöä. Sitten kukko kävi tytön äidin päälle. Harjanvarsi turvanaan ihmiset poistuivat kanalastaan. Mikä ihme ihanaan ja ennen sylissäkin viihtyvään kukkoon oli iskenyt?

Kana on parvieläin ja kukon tehtävä parvessa on suojella, palvella ja siittää. Mitä paremmin kukko saa kanasiaan suojeltua sitä paremmin se saa levitettyä geenejään eteenpäin, eli hoidettua biologista tehtäväänsä täyttää maat ja mannut pikkutipuilla. 

Miksi kukko on äkäinen?

 

Kukon agressiivisuuteen vaikuttavat pääasiassa hormoonit. Teini-ikäisestä aikuiseksi hurahtavan kukon kehossa tulee testosteronimyrsky, aivan kuin aikuistuvan pojankin kehossa. Hormoonimyrskynsä kourissa kukosta voi tulla aggressiivinen, vaikka se olisi kasvatettu, käsitelty, silitelty ja sylitelty täydellisen rakastavasti ja kannustavasti aivan untuvikosta asti. Ihmisen käytöksen vaikutus kukon aggressiivisuuteen on hyvin vähäinen. Toki kiusattuna mikä tahansa eläin hyökkää tai pakenee, mutta käsittelen tässä nyt normaalin, hyväkäytöksisen kanalijan kukkoja, en eläinrääkättyjä rukkaraukkoja.

Rodulla on kukon käytökseen jonkin verran merkitystä. Kukkoja on jo antiikin Rooman ajoista asti kasvatettu taistelukäyttöön. Vuosituhantinen valinnalla jalostus on suosinut kookkaita, kiihkeitä ja päällekäyviä kukkoja ihmisen sirkushuveiksi. Vasta viimeisen parin sadan vuoden ajan huvit ovat vaihtuneet kotikanaloiden sylilemmikkimäisyyksiin. Luonnolla onkin kiinniottamista ihmisen mielenoikuissa. Malaya, shamo ja intialainen taistelukana ovat rotuja, joita vieläkin jossain päin maailmaa kasvatetaan taistelukukoiksi. Suomessa näitä rotuja ei juurikaan esiinny tai esiintyy vain muutamia yksilöitä rotuharrastajilla. 

Kaikissa roduissa voi olla aggressiivisia kukkoja ja kaikissa roduissa voi olla myös pehmolelumaisia lauhkeita kukkoja. Minulle on osunut jopa silkkikanan rodusta aggressiivinen kukko, vaikka ko rotua pidetään erittäin lauhkeana ja kilttinä rotuna. Se, että kyseisen kukon veli toisessa kanalassa, toisessa parvessa ja toisen vähintään yhtä lempeän hoitajan hoivissa alkoi myös aggressiiviseksi, kertoo, että ko sukulinjassa on periytyvää aggressiivisuutta. Niimpä Keski-Suomessa ko linjan kasvatus katkaistiin.

Minun vankka mielipiteeni on, että aidosti ihmisen päälle käyvän aggressiivisen kukon ei pitäisi antaa lisääntyä. Kasvatukseen ja jalostukseen valittavien eläinten valinnassa tulisi ottaa huomioon myös luonne, pelkkä ulkomuoto, munankuoren väri tai erikoinen sulkapuku eivät saisi olla määrääviä tekijöitä. Pienissä eläimissä tunnutaan kestävän aivan liikaa häiriökäyttäytymistä, mutta mietipä, että sinulla olisi vaikka dobermanni, jonka kanssa joutuisit elämään harjanvarsi turvanasi. Asia on ihan sama aggressiivisen kukon kanssa, jopa aggressiivinen viiriäinen on minulle nou, nou! Vaikka eläin toteuttaa vain luonnollista viettiään, niin minä kasvattajana haluan suosia luonnetta (ja sen mahdollista periytyvyyttä), niin että ihmisen ja eläimen yhteiselo sujuu  sävyisästi. 

Tilanne oli vielä satavuotta sitten toinen: kanaset elelivät isoilla avoimilla maatilojen pihoilla ja kukon kuuluikin puolustaa kanasiaan maasta ja ilmasta käsin paistien kimppuun mieliviltä pedoilta. Nykyään valtaosa kanailijoista itse hoitaa puolustuksen: asumalla taajamissa, verkottamalla tarhojaan, hommaamalla vahtikoiria, rotanloukkuja ja muita suoja- ja varotoimia. Minun mielestä ihmisen hoivissa elävän kukon tuleekin ymmärtää, että ihminen merkitsee suojaa, turvaa ja ruokaa. Ruokkivaa kättä kohti ei hyökätä eikä puolustauduta. Ei ole myöskään kukolle hyvää elämää, sellainen jossa se näkee vaaroja sielläkin missä niitä ei ole. Jatkuva varuillaan olo ja hyökkäysvalmius stressaa myös kukkoa itseään ja vaikuttaa parven dynamiikkaan.

Mitä kanailija sitten voi tehdä saadakseen sävyisän kukon?

 

Kukon käsittelyllä on jonkinlainen merkitys käytökseen, vaikka käsittelyllä ei voidakaan poistaa hormoonien aiheuttamaa riehaantumista. Kukon hankinnassa tulisi kysellä kukon sukujuurista, isän käytöksestä ja rodun ominaispiirteistä. Vastuullinen kukonmyyjä kyllä tietää ja kertoo, tai edes kertoo, jollei tiedä. Koska kukkoja on aina tyrkyllä enemmän kuin ottajia, on ottajalla oikeasti runsaudenpulaa valintaa tehdessään. Kysyminen kannattaa, yön yli nukkuminenkaan ei kukkokauppoja kaada, ja jos kaataa, niin varmasti saa sitten kaatuakin! Aikuinen kukko yleensä on jo teini-iän hormooniheilahtelunsa ohittanut ja käytös on tiedossa. Teini-ikään kukot tulevat rodusta riippuen noin 4-5kk iässä, ja vuoden ikään mennessä käytöksen voi olettaa jo vakiintuneen sellaiseksi kuin kyseisen tunkion valtiaan voi olettaa olevankin. Joillain kukoilla tipujen kuoriutuminen voi laukaista ylilyövän suojeluvietin.

On mahdollista, että aggressiivisesta kukosta saa aggressiivisuuden karsittua ns syliterapialla, johdonmukaisella käytöksellä ja pitkäjänteisyydellä. Mahdollista! Tämä kuitenkaan ei takaa, etteikö sylittelijän hyväksyvä kukko voisi kokea muita ihmisiä uhkaksi, vaikkapa niitä pieniä metrin mittaisia ihmisiksi olemistaan vasta harjoittelevia. Minä en kovin kauaa syliterapiaa harjoita, jos hormoonihuurut eivät kuukaudessa parissa tasoitu tai päällekäynti on avointa, saatikka toistuvaa, niin syliterapia vaihtuu kirvesterapiaan. Se on ainut mikä auttaa. Kaikenlainen kukon kurittaminen, lyöminen, potkiminen, roikottaminen tai muu "johtajuuden" kovakourainen osoittaminen on paitsi tehotonta niin ennenkaikkea eläimen rääkkäystä ja laissakin kiellettyä! Kovakouraisuus vain vahvistaa kukon käsitystä, että ihminen on uhka, ja viestittää samalla muulle parvelle: että hätä tässä onkin, kun puolustaja (=kukko) on petomaisesti kurittavan hyökkääjän (=ihminen) kynsissä.

Maatiaiskukkomme Gamer otti teininä päiväunia teinipoikamme sylissä, aikuisenakin viihtyy sylissä tai näköalapaikalla.

Herra ja hidalgo


Minä toimin minun kanaparvissani pääkukkona. Se tarkoittaa sitä, että kukkojen, kaikkien niiden seitsemän viiva seitsemäntoista, tulee olla nokkimajärjestyksessä minun alapuolella. Yhdenkään helttaa en ole nokallani repinyt verille vaan osoitan nokkimajärjestyksen muulla käytökselläni lempeästi ja päättäväisesti. Kanalatakkini on kirkuvan punainen, juuri sellainen joulunpunainen, joka tarinoiden mukaan saa kukon hulluksi. Ei saa hulluksi. Punainen väri merkitsee kukoille viriiliyttä ja vahvuutta, pääkukolla on kirkkaimman punainen harja ja heltta. Lisäksi käytän talvella punaista pipoa. Vieraita sen sijaan en lintujeni lähelle kutsu punaisissa kamppeissa.

Kun kuljen pihalla tai kanalassa, niin edellytän, että kukot väistävät minua, en minä niitä. Tämän kukot tekevätkin ja minä annan niille siihen mahdollisuuden, niitä nolaamatta tai kumpparilla tönimättä. Odotan paikallani tai saatan sanoakin, että "Väistätkös Gempsu vähän, että mahdun tulemaan" tai "Tulehan nyt Martti sieltä omalle puolellesi". Ihmeen upeasti kukot kunnioittavat myös toistensa reviirejä, eli tarhoja ja kanalan osastoja.

Ruokaa jakaessa kukkojen happamuuden huomaa selviten. Kukkoa ärsyttää kun kaikki kanat helmat hulmuten syöksyvät herkkuämpärilleni jättäen rankkaa matojen etsimisduunia painaneen kukon ihan unholaan. Yritänkin aina kauhoa ruokaa pariin kuppiin: yksi sinne  missä haluan parven heikkoa buustata ja toinen kukolle sinne missä nyreänä seisoo, jotta saa itse "löytää" herkkukupin ja kutsua kanasensa syömään. Kädestäkin tarjoilen herkkuja ja silloin koitan muistaa opettaa "Tänne, tänne, tänne" -kutsua, jotta tarvittaessa saisin parven houkuteltua käden luokse muulloinkin.

Saahan tämä kukkoiluni välillä myös tragikoomisia piirteitä kun joku uusi kana tai nuorikko ihastuu minuun ikihyviksi ja tulee eteeni pyrstö pystyssä ehdottelemaan kahden keskisiä treffejä. Koitan olla järkyttymättä ehdotteluista ja tuntea vain tyytyväisyyttä, että minua pidetään hyvänä kukkona: olen onnistunut tarjoilemaan parhaan suojan, ruuan ja turvan.

Kuvauksissa sattunutta: 

 

Kesällä 2016 ammattivalokuvaaja kävi ottamassa eläimistämme kuvia. Sylilössykkä Gamer oli kuvattavana vieraan pienen pojan sylissä, pikkupoikaa kovasti jännitti kuvattavana oleminen ja jännitys tarttui myös Gempsuttikukkoon. Kukko-ukko kuitenkin istua nakotti  sylissä kuuliaisesti, koska on tottunut siihen, että kun meillä käy vieraita kiertää Gempsu siliteltävänä ja syliteltävänä kärsivällisesti. Pikkuisen ote oli sellainen, että iso kukko meinasi vähän väliä valua sylistä alas, mutta yhtään ei rimpuillut. Välillä vaan katsoi minua tai poikaani, että vieläkö tässä näytellään. Kun otokset oli saatu räpsittyä, niin Gempsu meni tutun olkapäälle. Tutussa paikassa jännitys hälveni ja ylhäältä näki hyvin, että eihän tuossa kameran kanssa pyörivässä hepussakaan mitään jännitettävää ole, ja niin Gempsutti rentoutui...





Tämän erittäin mainion kuvaajan muihin otoksiin ja palveluihin pääset tutustumaan osoitteessa: http://www.mikapulkkinen.net/
Suosittelen Mikaa lämpimästi, niin kuvauksissa työskentelyn kuin lopputulostenkin perusteella! 

Aiheesta muualla:

Tarvitsevatko kanat kukkoa?
Vallanvaihto kanalassa - kokemuksia kukon muuttuneesta käytöksestä

Oliko artikkelistä hyötyä?

Haluaisitko saada joka kuukausi vuodenajanmukaisia ohjeita ja vinkkejä kanojen hoitoon? 

Siltajoen Sirkuksen Kanakirje on aloittelevalle kanaharrastajalle tarkoitettu sähköposti, joka ilmestyy kerran kuukaudessa ja auttaa tämän mukavan harrastuksen parissa kaakattavia kavereita, niin siivettömiä kuin siivellisiä. 

Tilaa maksuton Kanakirje tästä