5 parasta kanojen joululahjaa

Kautta aikain on jouluiloa jaettu kotieläimille ja lemmikeille. Kanojen joulu kestää pitkään. Poimi tästä vinkkejä, joilla voit hemmotella kotkottajiasi joulunpyhinä.

1.    Uusi kylpypaikka

Vaihda kuivikkeet kanalaan tai jos kanalasi lämpenee kestopehkulla, niin vie vati tai pahvilaatikko täytettynä puhtailla kuivikkeilla. Kylpykuivikkeiksi käy turve, puupuru, hamppupuru, hieno hiekka tai vaikka ihan säkillinen kukkamultaa, jos viherpeukaloa niin pahasti pakottaa, että siemenkataloogien odotus tarvitsee mullan pelmuuttelua. 

Lisää kylpyyn tuhkaa. Parasta on puhdas puutuhka. Tuhka on emäksistä ja se tekee hankalaksi monien ulkoloisten olon. Tuhka ei häädä ulkoloisia, mutta auttaa kanoja omissa häätöhommissa. Lue tarkemmin ulkoloisista ja niiden ehkäisystä TÄSTÄ 

Tiesitkö, että koivuhalon hiiltynyt kannikka on kanojen vatsanhoidolle mainio? Kanat nokkivat hiiltä suolistonsa putsaukseen, jos tuntevat siihen tarvetta. Toimii samoin periaattein kuin hiilitabletit ihmisellä.

2.    Munintapesiin jouluverhot

Moni vaihtaa kotona jouluverhot ja liinat. Myös kanalaan voi munintapesiin ripustaa verhoja, jos haluaa. Kana tykkää hoitaa munaushommat piilossa ja hämärässä. Verhoilla on siis sisustuksellisuutta olennaisempikin tarkoitus: kanan oma rauha tärkeän toimituksen yhteydessä.

Samalla kannattaa pesä siivota ja vaikka hangata puhtaaksi lumella. Vaihtaa puhtaat heinät, oljet, rutirexit tai purut, mitä käytätkään. Huomaathan, että pesien viihtyvyyteen panostaminen on myös kanojen ulkoloisten torjunnalle olennaista. Tosin viihtyisä pesä voi myös laukaista haudontavietin päälle. Hautomisesta juttuja löydät TÄÄLTÄ

3.    Soihdut sammuu, valot syttyy

Vielä voidaan mennä syysvalaistuksella, mutta monesti joulun aikoihin mennessä kanaset ovat sulkansa satoilleet ja alkavat virittäytyä uuteen munintakauteen. Tätä luonnonkiertokulun mukaista kanan elämää voi tukea lisäämällä kanalan valaistusta. Niin luonnotonta kuin valo maassamme tähän aikaan onkin. 

Jos ripustat jouluvaloja kanalaan, niin pidä huoli, että kanaset eivät pääse niihin kiipeämään, kuristumaan tai keinumaan. Juu-u, meillä on yksi kääpiökoch kana Mymeli keinunut sähköjohdossa, jonka eräs, kröhöm, sisustussuunnittelija jätti kiinnittämättä riittävän tiheästi niillä turkasen hankalasti hakattavilla kiinnikkeillä.

Kanojen valontarpeesta ja kanalaan soveltuvista tuikuista löytyy lisää jutuntynkää TÄSTÄ

4.    Joulukuusi

Kun kuusi kannetaan pois pirtistä on siitä vielä pitkään iloa eläinsuojassa. 

Kanat, viiriäiset ja kanit herkuttelevat kuusen neulasilla mielellään, joten katsothan jo kuusikaupoilla, että ostat kotimaisen myrkyttömän kuusen. Ja vaikkei koko kuusi katoa koukkunokkiin, niin iloa siitä riitä ensin ihmetyskaakatuksen muodossa, sitten tutkimiseen ja lopulta hutkimiseen. 

Varsinkin nuorikot rakastavat kuusipuun pikkuoksia, joista jokaisen kelpoisuus orreksi tulee testata. Mikäpä sen ihanampaa kuin nuoriso, joka nukkuu päiväunia joulunpyhinä. Millä vaan saisi tämän muodin tarttumaan pirtissä pomppijoillekin?

Kun kuusesta on enää jäljellä ranka, niin voit pätkiä oksat pehkun joukkoon pöhisemään. Kuusi maatuu erittäin hitaasti ja on vallan hyvä antaa sille tehokas lähtölaukaus kestopehkussa köllöttelemällä. Jos et ole vielä pöhäyttänyt kestopehkuasi käyntiin, niin vilkaise TÄÄLTÄ lisävinkit pehkulla lämmittämiseen.

Kuusi on myös mainiota orsimateriaalia pihkaisuutensa takia, monet loiset välttävät pihkaa ja männynpihkalla on ihan tutkitusti antibioottisia vaikutuksia. Allekirjoittanut odottaa kieli pitkällä, että Suomen Rehun kehittämä pihkapohjainen suoliston hyvinvointia tukeva rehu saapuisi maistelu-ulottuvilleni. 

5.    Kystä kyllä ja herkkuja on siinä monenlaista

Herkkujen tarjoilussa kannattaa muistaa, että kinkku on sikasuolaista. Suola ei ole hyväksi eläimille (jos nyt ihmisellekään). Siksi kinkunjämiä ei kannata kantaa kanalaan kilotolkulla. Ainakaan kaikkea kerralla. 

Siltajoen siipijengi kyllä nakuttaa naapurustonkin kinkun jämät, mutta ei koko kylän röhkijöitä vielä tapanina. Jos kelit suosivat, niin käärin käntyt muovipusseihin ja pakkaan suljettaviin muovilaatikoihin. Laatikot säilytän ulkotarhassa, jossa Kerttu kissamme käy hiekkalaatikolla ja vetää päikkäreitä lihalaatikon päällä. Kerttu hoitaa siis kutsumattomien syöjien kurissa pidon ja pakkanen säilyvyyden. 

Annostelen nokkaporukalle kinkkua noin nyrkin kokoisen möykyn per parvi (parvemme sisältää noin kymmenkunta kanaa). Eli ei makeaa mahan täydeltä eikä liikaa. Joinain hysteerisinä vuosina olen liotellut kinkkua vesikattilassa ja kuvitellut suolan huuhtoutuvan pois. Enpä tiedä. 

Kinkun rasvat taas täälläpäin kiikutetaan Metenerille tai Mustankorkealle, joissa niistä tehdään polttoainetta biokaasuautojen pöristeltäväksi. Suositus on, että rasvat toimitetaan kävellen, jolloin ekologisuuden lisäksi sulatellaan sitä sisäkautta nautittua kinkkua myös.

Suklaa on myrkkyä suurimmalle osalle eläimiä, eli leivonnaisia tai konvehteja ei kipata kanoille! Itse täytyy nekin urakoida tai kiikuttaa anopille säilöön. Sokerin kanssa olisin muutenkin erittäin maltillinen, jos en joulupöydässä, niin ainakin eläinten ruokinnassa. Sokeri on turhaa hiilihydraattia, joka pistää kanasten mahat sekaisin. 

Pullankäntyt liotettuna piimään taasen ovat ihan ok herkku, kunhan pullaa ei joka sunnuntai syötetä. Tolkku ja talkkuna, siitä oli olemassa joku tokaisu, jota juuri nyt piparkakkutaikinaa nakertaessani en muista…

Laatikon laittaja sen sijaan säästää juuresten kuoret kanasille, porkkana ja lanttu häviävät hetkessä, mutta peruna raakana taasen ei maistu kuin sioille. Laatikoiden loput, joulukalan perkeet, rosollin roippeet ja muut jouluyön rauhaa pöydällä juhlineet jämät sen sijaan käyvät mainiosti ahnaiden kotkojen nokkaan. 

Maltti on kuitenkin hyvä valtti jos kanasesi eivät arkena saa vaihtelevaa ruokaa, niin kerralla kipattu pyhäruoka voi olla vatsalle shokki. Kotkot, jotka ovat tottuneet kaikenlaiseen särpimeen, nokkivat perinnepöperöt aivan tyytyväisinä ja kellahtavat kupunsa viereen koisaamaan. 

Näillä lahjuksilla saat nokkapokkaporukkasi mellevään joulunviettoon ja kukkokin saattaa antaa ylimääräisen vartin nukkumisaikaa. Jos ei anna, niin haluat ehkä jotain lukemista joulunpyhiksi itsellesi tai läheisellesi. Vilkaise Siilon kanamainen kirjatarjonta tästä linkistä

Oikein ihanaa joulun aikaa toivotellen kaikille Kanailijoille ja kaakattajille. Ensi vuonna taas uusin jutuin ja kujein kohti kevättä, pysyhän kyydissä ;)

Miksi ja miten kanoja tulisi kesyttää?

Miksi kanoja pitäisi kesyttää? Eikö eläinten inhimillistäminen ole mennyt jo pikkuisen liian pitkälle kun koirien kynsiä lakataan ja kanoille puetaan pipoja päähän? Meneekö kukko pilalle jos sitä kesyttää?  Siellä Siltajoella rääkätään niitä kanoja kun niitä pidetään sylissään.

Näitä ja monia muita kysymyksiä ja väitteitä olen kuullut matkan varrella. Tässä artikkelissa käsittelenkin aiheita ja ajatuksia miksi minun mielestäni ihmisen kanssa asuvien eläinten tulisi olla käsikesyjä. Katsantokantoja on varmasti monia erilaisia, mutta enhän pysty esittelemään kuin oman mielipiteeni. Mielipiteeni perustuu omaan osaamiseeni, kokemukseeni ja arvostamieni kasvattajien kanssa käymiini keskusteluihin. Mielelläni toki kuulen muitakin ajatuksia ja sitä varten alhaalta löytyy kommenttiosio. Pidäthän keskustelun asiallisena, kiitos.

Artikkelin lopussa on myös kappale, jossa jaan vinkkejä kanojen kesyttämiseen. 

Ihmisen paras ystävä

Koira on elänyt ihmisen kanssa yli 10 000 vuotta. Koiran ja suden ero on kesyyntyminen. Koiran elinehdolle tärkeää on ollut kesyyntyminen. Ihmisasutuksen lähellä asuvan koiran henkiinjäämisen on taannut kesyys, ihmiseen luottaminen ja kaveraaminen. Näin toimimalla susista alkoi kehittyä kaksi eri kantaa: villisusi ja koiraksi ajan oloon jalostuva susikanta.
 
Näkisin, että kesyyntymistarve pätee kaikkiin muihinkin ihmisen kanssa eläviin eläimiin. Ensisijaisesti eläimen kesyyden tulee kuitenkin palvella eläintä itseään.
 
Eläimen tulee luottaa hoitajaan, tuntea hoitajan tavat ja toimet, siksi että siitä on eläimelle hyötyä. Ihmisen ei tule olla eläimelle uhka tai pelote, ei koiriakaan uhkaamalla kouluteta. Koulutus ja kesyyntyminen tapahtuvat eläimen omaehtoisuuden, halun ja palkinnon vuoksi. Toisille eläimille riittää palkinnoksi herkku, toisille silitys tai ihmisen kehu ja huomio.
 
Käsiteltävyyden ja kesyyden tarpeen näen ensisijaisesti eläimen hyvinvoinnin ja terveyden kannalta. 

Ajatellaan tilanne, jossa haukka on saanut kanan kynsiinsä, mutta syystä tai toisesta kana on päässyt karkuun. Tilanne jossa ihminen merkitsee kanalle turvaa on miljoonatuhatta kertaa helpompi hoitaa, kuin tilanne jossa kana pelkää ihmistä. Ihminen säikähtäneenä ja hätääntyneenä ryntää kanasensa luokse tarkistamaan onko haukka tehnyt parantumattomia vammoja vai voidaanko kana kursia kokoon ja herkuilla hoitaa kuntoon. Jos kana pelkää ihmistä, se yrittää jo valmiiksi kauhuissaan ja kivuissaan paeta. Jos taas kana tietää saavansa turvan ihmisen luota, niin se on jo puolimatkassa tulossa vastaan jos kykenee. Kumman kanan kanssa luulet hoitotoimien sujuvan kivuttomammin ja säikähdyksestä rauhoittuen?
 
Ilman tapaturmiakin luottamusta ihmiseen tarvitaan. Loistarkastukset, sairastumiset tai lopulta lopetus, sujuvat pelotta ja eläimen kannalta turvallisesti kun ihmistä ja ihmisen otetta ei tarvitse jännittää. Viimeiselle matkalleen lähtevä patakukko kauhusta rääkyen ja räpistellen vai tutussa ja turvallisessa otteessa herkkuja kädestä nappaillen. Kumpi liha maistuu paremmalle?
 

Luottamus syntyy toistuvista kokemuksista

Koen viikoittain tilanteita kun kana tai kukko hakee minusta turvaa. Eritoten nuoriso tietää, että kun minun olkapäälle hyppää, niin muut eivät kiusaa. Aikuiset osaavat jo pitää enemmän puoliaan kiusaajiaan vastaan, mutta varsinkin nuoriso ilahtuneena hyppii olkapäälleni, päähäni ja tempaisee tirsat hupussa. 

Sylittely, silittely ja erityisherkkujen hihasta hivauttaminen ovat meillä arkipäivää. Tilanteita, joista nauttivat niin ihminen kuin eläin. Aikaa nämä hetket eivät juurikaan vie pois raatamisesta, vaan tapahtuvat siinä samassa kun raahaan rehusäkkiä, purupaalia tai kaavin paskoja tasolta. Äiti-ihmisellähän on tunnetusti monta kättä ja avara kainalo.
 
Ehkä hauskin tapaus sattui viime kesänä kun nuori silkkikukko Keke Kökkönen, alias Gege Gögöttäjä oli ulkoilemassa hieman liian kaukana oman parvensa tarhasta ja toisella puolella pihaa ulkoilevat käppänäherrat olivat sitä mieltä, että silkkisiä hidalgoja ei niillä huudeilla kaivata. Kekeä puolet pienempi, mutta tuitumpi kääpiökoch poika antoi Kekelle kyytiä. Keke juoksi jalkasulat viuhuen ja niskavillat pölisten suoraan minua kohti, ja jo monen metrin päästä ampaisi ison siivet auki lehauttavan hypyn syliini, että ”auta nyt veikkosella”.
 
Naurua pidätellen vein sylihyppääjän turvaan karmealta puolenkilon kukkoilijalta. Kesti kotvasen ennen kuin Keke oli varma, että sylistä uskaltaa hypätä ruohikolle tepastelemaan. Nykyään Keke on aikuinen rohkelikko, joka minua kovasti komentaa kun tipujen häkkiä siivoan. Keken ja monen muunkin kukkoni mielestä tipuhäkin siivous on tipujen kiusaamista ja osaavat muistuttaa minua aiheesta tuimilla katseilla ja kumppareita tönimällä.
 
Toinen mieliin painunut tarina kanan ja ihmisen yhteisymmärryksestä oli maatiaiskana nimeltä Peruna. Perunan sulho kuoli talvella, joten etsin Perunalle ja sisarelleen Porkkanalle kodin jossa on komea ja kiltti alhokukko, jonka kanssa tehdä lisää alhovauvoja.
 
Tarkastan muuttajat aina muutamaa päivää ennen muuttoa mahdollisten ulkoloisten, kynsien hoidon ja muiden toimenpiteiden varalta. Saattaa olla, että kanojen mielestä olen hieman hysteerinen tarkastaja ja teen sitä turhan usein, sillä kun Perunan uusi mamma tuli häntä noutamaan ja Peruna sylissäni kerroin ja selitin sen edesottamuksia, niin yht´äkkiä Peruna pyllistää oikein isosti, että tutki nyt sitten. Ulkoloisethan tarkastetaan pyllyn alta ja kai olin tullut turhan usein hutkineeksi ja pyllyjä tiirailleeksi. Kyllä meillä riitti naurussa pitelemistä Perunan uuden mamman kanssa. Niinpä niin, tapanani on opastaa aina kananostajille mitä kaikkea kanasta tulee tarkastaa, joskus ne osaavat itse opastaa paremmin.
 
Perunan pyllystä kertoo muuten tämäkin blogaus. Juuressiskosten nykyisiä edesottamuksia voi vilkaista Willatossun kotitilan sivuilta. 

Kun eläin saa samankaltaisina toistuvia kokemuksia rauhallisesta käsittelystä, oppii se luottamaan, että jatkossakin käsittely on miellyttävä kokemus. Oppimista voi vahvistaa tarjoamalla käsittelyn jälkeen herkkupalan.
 

Kesytys kunnioittaa yksilöllisyyttä

Käsiteltävyydessä ja kesyydessä on toki yksilöllisiä eroja. Toiset kanat ovat sylikanoja ja nauttivat kainalossa kököttämisestä, toisille riittää kädestä tarjottu makupala. Aivan kuten koirissakin on kyljessä kiehnääjiä ja vieressä vartijoita jopa saman pentueen sisällä.

Eläimillä on myös halu miellyttää ihmistään, joko ruuan tai laumaan/parveen hyväksynnän toivossa. Tätä miellyttämisen tarvetta voi toki käyttää hyväksi kesytettäessä, mutta paras suhde syntyy kun molemmat osapuolet aidosti nauttivat kanssakäymisestä. Kuten sanottua, eläimen elo on pelottomampaa jos se luottaa ihmisiinsä ja osaa ennakoida ihmisen toimintaa. 

Eläinyksilön luonnetta tulee kunnioittaa, ja edetä eläimen ehdoilla. Jos eläin ei koe jotain miellyttäväksi se näyttää sen tavalla tai toisella. Lukemaan eläintään oppii vain viettämällä sen kanssa aikaa. Poispäin kääntyminen ja pois lähteminen tilanteesta ovat aina varma merkki viestistä: "tätä en halua". 

Kanojen ja kukkojen syliinottamisissa toteutan kuitenkin vahvemman valtaa. Eritoten opettelun alussa. Kun otan eläimen syliin, niin pitelen sitä niin pitkään, että se on rauhoittunut eikä pyristele pois, jottei eläin oppisi, että syli on pelottava paikka, josta pyristelemällä pääsee pois. Vaan, että syli on ihan turvallinen paikka, jossa voi olla pelkäämättä ja pois pääsee johonkin mukavaan paikkaan, vaikkapa omenapuun alle kaivelemaan matoja. 

Älä kuitenkaan kanna kanaa vieraaseen paikkaan, jossa se ei ole koskaa ennen ollut. Kana voi menettää suuntavaistonsa eikä ehkä osaa palata takaisin, jos ei ole itse ko paikkaan kävellyt. Muutenhan ne eivät helpolla eksy, jos itse saavat hortoilla. Meillä meinasi käydä köpelösti eräälle Terttu Tehokanalle, jonka eksytin sylissäni samalla vierailijoille höpötellen. Päästin Tertun maahan pihan toisella puolen, josta ihmisellä kyllä oli ihan näköyhteys Tertun tarhaan ja matkaakin vain 80-100 metriä. Terttu meni sekaisin pahemmin kuin käkikello. Hävisi tuhka tuuleen ja minä marinoiduin kaksi vuorokautta syyllisyyden tunteissani, kunnes Tertun kukko Martti oli kiekumisillaan saanut eksyjän johdatettua oman tarhan ovelle. 

Missä Terttu harhaili kaksi vuorokautta, ei hajuakaan. Pihassa sitä ei näkynyt. Eli älä tee niinkuin minä teen vaan niin kuin minä sanon: älä johda kanojasi harhaan!

Varsinkin kanalle saaliseläimenä rutiinit ja samana toistuvat toimenpiteet ovat tärkeitä. Saaliseläin luottaa henkiinjäämisessään vanhojen temppujen toistamiseen, sillä ne ovat taanneet henkirievun säilymisen tähän päivään saakka. Kanan mielestä muutos ja uudet asiat ovat aina uhka. Siksi ihmisen kannattaa pitää kiinni rutiineista kanoja hoitaessaan ja toistaa asioita samanlaisina.
 
Uudet asiat ja toimenpiteet kannattaa tarjoilla jonkin mukavan ja miellyttävän (herkun) kanssa, jolloin kana mieltää uuden asian miellyttävämmäksi ja turvallisemmaksi. Kana oppii nopeasti, jopa jo kerrasta, joten ole huolellinen siinä mitä haluat opettaa. Jos tulet antaneeksi grillistä nakin riekaleita terassin reunalla töröttäjille, niin saat fanilauman paikalle joka kerta kun pöläytät grillin käyntiin. Meillä maatiaiset ehdollistuivat jo erääseen mieheni ystävän autoon, koska sen ilmestyminen pihaan tarkoitti grillaamista. Eli ei todellakaan mitään kananaivoja kun kyse on makkarasta!
 

Kuinka kesytän kanat ja kukot

Tie miehen sydämen vie vatsan kautta - tokaisu pätee siis moniin muihinkin otuksiin kuin kaksilahkeisiin. Lahkeella tai ilman, niin jokainen meistä nauttii herkuista, hemmottelusta ja huomatuksi tulemisesta.
 
Paras hetki aloittaa kesytys ja nuorisoon tutustuminen on kun emo vierottaa tipusensa. Siinä vaiheessa nuoriso on parven nokkimajärjestyksen alhaisin. Pahnanpohjimmainen tarkoittaa sananmukaisesti juuri sitä, että parven arvoltaan alhaisin nukkuu pahnoilla, eikä välttämättä ole ansainnut edes orsipaikkaa.

Nämä parven piiloihinsa pelottelemat ihminen saa silmänräpäyksessä siipiensä suojaan. Muulle parvelle ruokakuppi omalle paikalleen ja nuorisolle ruokaa kädestä selän taakse tai omasta kupista niin, että muut eivät siihen pääse. Ei mene montaakaan päivää kun nuoriso on oppinut juoksemaan luoksesi ruokaa, huomiota ja suojaa hakemaan.
 
Aikuisen kanan tai kukon kouluttaminen on kinkkisempää, mutta ei ollenkaan mahdotonta. Ensin täytyy rakentaa luottamus. Rauhallinen ja ennakoitava käytös on kaiken perusta. Kanalaan ei tule mennä kiukkuisena, kiireisenä tai ärräpäitä puhisten. Vaikka eläimet saavat ihanasti ihmisen tunnemylläkät rauhoitettua, niin sitä ei pidä odottaa eläimiltä, joihin vasta olet rakentamassa suhdetta. Eläimet tajuavat silmänräpäyksessä kiireesi tai hermostumisesi ja olettavat sen johtuvan vaarasta joka heitäkin uhkaa. Vaaran uhatessa kukaan ei ole oppivaisimmillaan. Eli hengitä syvään muutama kerta ennen kuin avaat kanalan tai tarhan oven ja valmistaudu kohtaamaan siivekkääsi iloisena ja rauhallisena.

Kun kanasi tietävät sinun olevan aina tasainen, mukava ja ennakoitava, niin voit alkaa tarjota herkkuja ensin vaikka tutustu ruokakupista, josta kanat ovat ennenkin syöneet. Pidä kuppia kädessä ja anna kanojen ottaa paloja. Ole itse kyykyssä ja mahdollisimman kanojen tasolla, jolloin et vaikuta isolta ja uhkaavalta. Maassa elävälle uhka tulee monesti ylhäältä päin, joten kyykisty.
 
Muutama päivä näin ja voit siirtyä tarjoamaan herkkuja kädestä. Jos eivät ihan kädestä tohdi tulla syömään, niin tiputa muutama pala kätesi lähelle. Herkuilla houkuttelu on parasta eritoten aamuisin talvikaudella, jolloin kanat eivät ole vielä ahtaneet kupuaan täyteen pihan ja puutarhan antimia. Ylivertaisia herkkupaloja kanojen mielestä ovat maapähkinät, pakasteherneet sulatettuina, jauheliha, lauantaimakkara (ah, natriumglutamaatti, siinä todella on taikaa!), salaattitukko tai keitetty kananmuna murskattuna. Kaikenlaiset siemenet ovat myös mainioita, mikäli ne eivät kuulu kanojesi perusruokavalioon.
 
Joka päivä tarjolla oleva kaura ehkä ei ole se houkuttelevin vaihtoehto, mutta on minulla semmoisiakin hienohelmoja, joille kaura tulee tarjota kädestä, koska ruoka-automaatista se maistuu aivan liian tylsälle. Tämä onkin kesyttämisen kääntöpuoli. Saatat tulla kasvattaneeksi sellaisia herkkupyllyjä, joille ei minkään valtakunnan palvelu ja herkut riitä ;)

Gempsu tarkastaa sisältöä. Peruna odottaa omaa osuuttaan

Kun toistat herkkuja tarjotessa samaa sanaa tai sanaparia saat kanat oppimaan luoksetulo käskyn. Ehdollistuvat sanoihin ja herkun saamiseen. Luokse houkuttelusta voi olla apua jos äkkiseltään täytyy saada parvi takaisin sisälle, pois naapurin puolelta tai vaikkapa kodinhoitohuoneesta puhdasta pyykkiä tutkimasta. 

Mainioita luoksekutsu hokemia ovat vaikkapa: tännetännetänne, tiputiputipu, potpotpot, tuletuletuletule tai mikä vaan muu vähän normaalipuheesta erilaisella äänensävyllä hoettu renkutus.

Meillä ehdollistuminen on tapahtunut ämpäriin. Tietävät, että ämpärissä on herkkuruokaa ja jos kuljeskelen pihalla ämpäri kädessä, niin seuraa saan. 

Pojasta polvi paranee ja kukosta luonne jalostuu

Minulla on ilo kasvattaa friseesilkeissä ja kääpiökocheissa isälinjaa, jossa kukkokin hoitaa nuorison kesyttämistä ja ruokkimista. Hömppis ja Hyrräri, valkoiset friseekukot isä ja poika, ovat oppikirjamaisia nyky-isiä, jotka ottavat tiput siipiensä suojaan, varmistavat näille ruokaa ja estävät muita ajamasta pikkuisia pois. 

Molemmat uljaat, arvonsa tuntevat, parvensa pääkukot jopa nukkuvat lattialla tipusten kanssa niin pitkään, että nämä oppivat hyppäämään orrelle tai joku taulapää laittaa matalamman orren tarjolle. Olen kukkosistani niin ylpeä, että melkein poksahdan. Mitään kunniaa en tosin heidän upeista ominaisuuksistaan voi ottaa, kunhan vaan on käynyt hurjan hyvä flaksi.
 

Tukistaja oleilee paljon olkapäällä

Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki kukkoni luottavat minuun kuin hullu puuroon (vai oliko se joku muu vertaus?). Yleensä kun saavun näköpiiriin ruokaämpärini kanssa, niin kukkoset aloittavat kovan herkkupotpotuksen, eli kutsuvat parvensa syömään. Välillä naureskelen heille, että aiottekos te syöttää minut kanasillenne vai katsottaiskos ensin ämpäriin. Kukot tulevat aina vauhdilla ämpärin luokse kurkkimaan, kutsuvat muita syömään ja maistavat niin ämpäristä, kauhasta kuin kupistakin. Katsovat silmiin ja hoputtavat kauhomaan.
 
Oma lukunsa ovat nuoret kukot. Tukistaja niminen komistus sai kuvaavan nimensä lomani aikana. Asustaa piippuhyllyllä, eli katon rajassa tasolla, koska jännittää lattialla eläviä aikuisia kukkoja ja ei uskalla tulla alas. Minua Tukistaja aina katsoo silmiin ja äänellä muistuttaa ojentamaan ylähyllylle ruokaa, juomaa ja herkkuja, mutta ehkä sijaiset hoitivat toimet eri järjestyksessä ja Tukistaja joutui ottamaan hiuksista kiinni saadakseen huomiota. Ei nokkinut, ei riuhtonut, ihan vaan vähän puisteli hiuksista, että ”Huomaakkonää mut?”.

Lisää aiheesta muissa artikkeleissa:

Kukkoiluja - kukon aggressiivinen käytös
Kanojen ulosmuutto - juttua myös rutiinien tärkeydestä
Kana nimeltä Marlene Dietrich - juttua myös parven ryhmädynamiikasta  

Kanakirje on ilmainen sähköpostipläjäys, jonka lähetän kerran kuussa sen tilanneille. Tilaajana voit olla niin kauan tai vähän aikaa kuin haluat. Aiheet Kanakirjeessä ovat vuodenaikaan liittyviä ajankohtaisia Kanailijan arkirutiineja ja muita vinkkejä.

Facebook-sivuillamme on rennompaa huulenheittoa, eläimellisen arkemme kommelluksia ja toilailuja, toisinaan jotain vinkkejä ja opastuksiakin ;) Sekä tietysti ajankohtaisia ilmoituksia siitosmunista, myytävistä eläimistä ja avoimista ovista tai kursseista. 

Tervetuloa mukaan!

Anturapahka - ehkäisy ja hoito

Anturapahkahkalle altistaa epähygieeninen ja liian märkä pehku tai alusta. Anturapahkaa ei tule pitää luonnollisena kanan vaivana, vaan mikäli sitä esiintyy useammalla yksilöllä parvessa on se merkki riittämättömästi pohjahygieniasta. 

Eritoten kestopehkun kanssa tulee muistaa huolellinen ja riittävän usein tapahtuva kuivitus. Kestopehkun päälle lisätään, eläinmäärästä ja lattiapinta-alan koosta riippuen noin viikoittain puhdasta kuiviketta. Myös hyvin kosteaa ulkotarhaa on hyvä kuivittaa tai järjestää niin, ettei maapohja pääse muhimaan märkänä. Artikkelin lopussa linkkejä edellä mainittuihin aiheisiin.

Yksittäistä pahkaa ei kannata säikähtää eikä syyllistyä, sillä ihovaurioita sattuu ja bakteei pujahtaa helposti ihon alle pienestäkin naarmusta. Myös pitkittynyt kalkkijalkapunkki voi altistaa anturapahkan syntymiselle, koska punkki pesii jalkasuomujen alla aiheuttaen niiden vaurioitumisen ja ihon herkistymisen vaurioille.

Lievät paksunnokset saattavat parantua itsestään, mutta kanan kävelyä ja kuopsuttelua haittaavat pahkat tulee hoitaa asianmukaisesti. 

Anturapahkan hoito on kirurginen toimenpide, jossa mädäntyvää kudosta leikataan steriilillä veitsellä. Tervettä kudosta ei leikata. Kirurgiset toimenpiteet suorittaa eläinlääkäri, mutta toisinaan kokeneella kananhoitajalla voi olla hyvä olla osaaminen näihin pienimuotoisiin operaatioihin. 

Korostan edelleen, että terveeseen kudokseen anturapahkan hoidossa ei kajota. Kuolleessa pahkakudoksessa ei ole jäljellä tuntoa, eli lintua ei hoidettaessa satuteta, eikä sen kuulu tuntea kipua.

 

Ohessa on Oikarinlaidan lintutilan Hannamari Röntysen ohje jalkapahkan hoitoon.

Anturapahka on kivulias vaiva 

Pahka syntyy yleisimmin, kun jalkapohjan iho rikkoontuu ja haavasta pääsee lantaa sekä bakteereja ihon sisälle. Harvinaisemmissa tapauksissa bakteeritartunta mycoplasma synoviave on todettu aiheuttavan siipikarjalle anturapahkoja. 

Pahka varpaassa

Pahka voi esiintyä myös varpaassa tai jopa nilkassa. Yleensä vaivasta kärsivä siivekäs varoo jalkaansa ja/tai ontuu. Kynsien liikakasvua voi myös esiintyä, koska pahkasta kärsivä siivekäs ei pysty kuopsuttamaan normaalisti. Vakavammissa tapauksissa pahkan aiheuttama turvotus pullistuu varpaan välistä silmiinpistävästi. 

Itsessään pahka näkyy jalkapohjassa tummana pisteenä tai isompana tummana kovana pahkurana. Pahka on kivulias vaiva, mutta on hoidettavissa ja monesti itse hoitotoimenpide on paljon kivuttomampi kuin olemassaoleva pahka. 

Anturapahkan voi hoitaa kotona, mutta suosittelen ehdottomasti ottamaan ensin yhteyttä ammattitaitoiseen eläinlääkäriin! 

Tarvikkeet hoitotoimiin

• suojahanskoja
• vanutuppoja ja paperia
• hygieeninen haavalappu
• elastinen eläimille tarkoitettu itseensä kiinni sulava side
• ihoteippi
• kirurginveitsi
• onteloneula (lihasneula)
• betatine desinfiointiaine
• pihkasalva (apteekissa Abilar) TAI betatine-voide
• pienet teräväkärkiset sakset ja pinsetit 
• mahdollisuuksien mukaan reseptillä kipulääkettä kuten Metacam tai Loxicom
• pyyhkeitä kanan kiinnipitämiseen

Tarvikkeet löytyvät kysymällä ihan tavallisesta apteekista. 

Poisto ja desinfiointi

Käytä suojakäsineitä. Jos sinulla on käytettävissä kipulääkettä, anna se kanalle noin 30min ennen operaatiota. 

Kana asetetaan mielellään lavuaarin reunalle, mahalleen makuulleen pyyhkeen mutkaan. Tämän voi tehdä myös kahdelleen niin, että toinen pitää kanaa ja toinen operoi. Operoitava jalka suoristetaan takakautta lavuaarin päälle. Huuhtele jalkaa lämpimällä vedellä ja pese liat pois saippualla.

Pahkan pintaa voi kevyesti rapsutella jo pois. Kun jalka on pesty, niin desinfioi pahkan seutu laimennetulla betatinella.

Joskus pahka irtoaa ihan sormenpäillä puristamalla, mutta jos ei, niin se täytyy leikata pois kirurginveitsellä. Viillä veitsen kärjellä pahkan ympäri n.1-3mm syvyydellä. Lopuksi nosta pahka pois veitsen kärjellä. 

Desinfioi välillä ja tyrehdytä mahdollinen verenvuoto paperitupolla painamalla. 

Tumman kuoren alla on ns.ydintappi joka on kellertävää/vaaleaa kuollutta ja mädäntynyttä lihaa ja märkäeritettä. Kaikki vaalea mätä aines on saatava pois. Tähän voi käyttää apuna myös pinsettejä. 

Terveen värinen liha on vaalean pinkkiä, eikä sitä tule poistaa. Sormilla pumppaamalla saa usein avatusta pahkasta kuolleen lihan ja mädän pois. Joskus mätä on kovettunut koviksi kellertäviksi pötköiksi/laatoiksi, jotka pullahtavat haavasta ulos puristamalla. Avattu pahka voi haista epämiellyttävälle. 

Jos pahka on pullistunut varpaanvälistä ylös, voi pullistuman puhkaista onteloneulalla suoraan sen päältä ja puristaa mädän pois. Muista välillä huolellinen huuhtelu ja desinfiointi! Puhtaus on kaiken a ja o. 

Yleensä toimenpide on suht kivuton eläimelle, koska operoitava ihoaines on jo kuollutta ja kovettunutta. Pahkan poistamisen tuoma helpotus on varmasti siivekkäälle ensiarvoisen tärkeää! Kun olet saanut pahkan poistettua ja haava on desinfioitu ja verenvuoto tyrehdytetty, täytyy jalka sitoa. 

Haavakohtaan täytyy laittaa ensin runsaasti pihkasalvaa tai betatine-voidetta. Leikkaa haavalapusta pieni palanen ja aseta se haavan päälle. Leikkaa sulavasta siteestä kaksihaarainen osio ja kieputa sidettä haavan yli, varpaiden väleistä ja lopuksi nilkan ympärille. Sido ihoteippiä sulavan siteen päälle. Tämä estää hyvin sidepaketin irtoamista ja nokkimista. 

Jälkihoito on yhtä tärkeää kuin poisto!

Ensimmäisellä kerralla siteet tulee vaihtaa, haava puhdistaa ja sitoa uudelleen voiteen kera heti 2-3vrk kuluttua operaatiosta. Pahka voi muodostaa märkäeritettä vielä usean päivän/viikon ajan ja siteiden vaihtotiheys riippuukin siitä miten haava paranee! Rupeutuva pahka, joka ei eritä uutta mätää, tulee sitoa niin kauan kuin haavan päälle kasvaa kunnollinen iho. Siteen vaihtovälinä voi näin ollen pitää n.1:ä viikkoa. 

Pahkasta toipuva kana tulee pitää sisällä ja mahdollisimman puhtailla kuivikkeilla parantumisensa ajan. Mycoplasma syonivae-bakteerista johtuva anturapahkapotilas tulisi eristää muista, koska bakteeri on tarttuva ja leviää helposti, tosin bakteerin on todettu olevan jo hyvinkin yleinen Suomen harrastekanaloissa. Vaikeissa tapauksissa, missä pahka erittää mätää vielä pitkään operoinnin jälkeenkin, tulee siteitä vaihtaa 3-5vrk välein. 

Myös eläinlääkärin määräämää antibioottikuuria on syytä harkita, kanoille yleisimmin määrätty antibiootti on Oriprim.

Hannamarille kiitos ansiokkaista hoito-ohjeista. Lisää Oikarinlaidan otusten elämää löydät heidän Facebook-sivuiltaan.

Eläinten oikeuksista

Tämän artikkelin kuvien mallina toiminut Aulipauli Paukuttaja on kesällä 2017 eläinsuojelutapauksena Siltajoelle hoitoon tullut araucana-rouva. 

Hoitotoimenpiteen jälkeen Aulipauli lehahti kanilan eteistilan varastona toimivan, hmm, hieman värikylläisen sisustussekamelskan keskelle. Löydätkö kuvasta harmaan kanan?

Pedikyyripotilaalle oli kyllä sisustettu eteiseen puhtailla puruilla oma viihtyisä nurkkaus, mutta arvon rouva oli sitä mieltä, että valokuvamallilla on oikeus nukkua kanien ruoka-ämpärissä. Ja mikäs minä olen eläinten oikeuksia polkemaan, nukkukoon siellä missä mieli tekee. 

Varvas tuli kuntoon, mutta puoli vuottakaan hoidon jälkeen ei ole varpaaseen kasvanut kynttä. Kasvaneeko koskaan. Enää kuitenkaan Aulipauli ei varo jalkaansa ja meno on vinhaa kun poikakaverinsa Arsti Araun kanssa vilahtavat ovesta ulos ihastelemaan ensilunta tai raatelemaan pionien juurakoita. 

Kunnon kanan elämää sanoisin. Syksyllä A-kaksikko oli sitä mieltä, että nukkuisivat mieluummin omenapuussa kuin omassa pilttuussaan (josta kanien ruoka-ämpäri täytyi siirtää muualle). Tiedättekö miten ihanaa on poimia auringonlämmittämiä pullea poskisia omenoita omasta puusta? No, vähintäänkin yhtä ihanaa on poimia lämpimiä pulleita kanasia omasta puusta ja kuljettaa apostolin kyydillä nukkuvat nokkaniekat omalle orrelleen. Semmoista se on, tämä meno Siltajoella.

Tuliko mitta täyteen?

Vai vieläkö jaksaisit lukea lisää?
Lisää aiheeseen liittyviä hoito-ohjeita löydät muista artikkeleista:

Kalkkijalkapunkki
Kanan ulkoloiset: oireet, tarkastus ja ehkäisy 
Ongelmia kestopehkun kanssa - syyt ja ratkaisut 
Kana ei ole vesilintu - sateelta suojaaminen
Näin suunnittelet ulkotarhan 

Asiaa, aasinsiltoja ja aiheen vieruksia sen sijaan löytyy Siltajoen Sirkuksen Facebook sivuilta. Tervetuloa sormilla osoittelemaan ja peukalolla posottamaan. 

Ongelmia kestopehkun kanssa - syyt ja ratkaisut

Olen lämmittänyt pikkuista kanalaani kestopehkulla useamman talven ja pois en vaihtaisi. Kestopehkulla lämmittäminen on vaivalloista, mutta sähkökatkojen aikaan sitä on ylen kiitollinen vaivannäöstään. Osa kanailijoista arvostaa myös sähkölaskun säästöä. 

Aina ei vaan pehkuilukaan suju kuin tanssi. Jos kanalasi lämpö ei huolellisesta pehkun rakentamisesta huolimatta nouse karnevaalisamban lämpölukemiin, niin lukaise tästä muutamia vinkkejä kestopehkulla lämmittämiseen.

Kun pehku ei lämmitä eli ei käynnisty

Kestopehku toimii kuin komposti. Hajoava biomassa luovuttaa hajoamisprosessin aikana lämpöä. Lämmitysteho perustuu tähän luonnonkiertokulun orgaanisen aineksen hajoamiseen humukseksi. Maasta olet sinä tullut ja maaksi tulee sinun jälleen tuleman. Kaikki orgaaninen maatuu eli kompostoituu aikanaan. 

Kestopehkussa tätä prosessia koitetaan saada käyntiin haluttuna ajankohtana ja mielellään tehokkaanakin, jotta hajoamisprosessista saadaan eläinsuojaan lämpöä ja kasvimaalle muhevaa maanparannusainesta. 

Kompostoitumisen eli pehkun käymisen edellytyksinä on riittävästi hajoavaa ainesta, typpeä, happea ja kosteutta. Jos jokin ainesosista puuttuu, niin hajoamisprosessi ei toimi optimaalisesti tai hajoaminen muuttuu mädäntymiseksi. 

Pehkun biomassaksi käy mikä vaan kompostiinkin päätyvä orgaaninen aines. Tosin avokadoa missään muodossa en vie eläinsuojiin tai pihan avokomposteihinkaan, koska se on kanoille ja kaneille myrkyllistä ja aina nuo veitikat kaiken kaivavat esiin. Avokadon jäänteet Siltajoella kompostoidaan Biolanin suljetussa pikakompostorissa, johon mikään eläin ei pääse käsiksi. Periaatteessa kaikki muu käy kestopehkuun.

Liian vähäinen massa

Orgaanista ainesta tarvitaan vähintään 15-20cm kerros, että saadaan aikaan palamisprosessi. Syksyllä pehkua voi aluksi kasata vaikka yhteen kohtaan, missä hajoamisprosessi saadaan käyntiin. 

Kun talven aikana kuiviketta ja muuta ainesta lisätään levittyy pehku pikkuhiljaa koko lattia-alalle. Kevättalvella pehkun korkeus voi olla helposti 30-50cm, varsinkin jos lämmitettävä tila on iso.
 
Aloitan pehkun rakentamisen pihasta haravoiduista lehdistä, kitkuujätteistä, elukoilta syömättä jääneistä hedelmistä ja vihanneksista sekä kanien sotkemista heinistä ja oljista.  Alkusyksystä rajaan pehkun yhteen nurkkaan joutolaudoilla, laatikoilla tai muilla virityksillä. Aluksi massaa on noin 20-30 sentin kerros ja pöläytän sen käyntiin kun kanalan sisäilma alkaa tuntua viileähköltä. 

Talven mittaan kippaan kanalan lattialle viiriäisten ja tipujen häkeistä siivottavat kuivikkeet sekä kanien heiniä papanoineen. Kaneja minulla on niin paljon, että niiden pissapottia en pehkuun juurikaan kopistele, sillä minkään maaliman tilat eivät riittäisi siihen määrään lämpöä mitä isojen ja juoppojen angorakanien kusi tuottaisi. 

Kyseenalaisen tuottavuutemme takia Siltajoella onkin tänä talvena komposti yhdessä ulkotarhassa. Ulkotarhan verkkoseinät on tapetoitu rakennusmuovilla. Aika näyttää miten tämä viritelmä pidentää kanojen ulkoilukautta tai lyhentää tirehtöörin hermoja. Ainakin ensimmäinen -5 asteen yö osoitti, että muovihökkelissä sisällä olevien angorakanien juomapullot pysyivät täydellisen sulina ja käsikopelolla arveltuna tarhan lämpötila oli ulkolämpötilaa selvästi lämpimämpi.
 

Liika märkyys tai kuivuus

Jos biomassa on liian kuivaa, ei se ala käydä eli hajota. Kuivuuden korjaus on paljon helpompaa kuin märkyyden poistaminen, joten aloita pehkunrakentaminen mieluummin kuivahkolla aineksella kuin litimärällä lehtiklöntillä. (Tänä syksynä se oli helpommin sanottu kuin tehty, kun lähes joka niemen nokassa ja saarelmassa vallitsi vanharaamatullinen vedenpaisumus).

Kosteutta voi lisätä sillä kuuluisalla kyykkimisellä tai vähemmän brutaalista vaikka huljauttamalla juoma-automaatista likaantuneet vedet pehkuun. Myös pilalle menneet omenat, luumut ja muut puutarhan, ruokapöydän tai kanojen herkkukipon sokeriset hedelmät ja hedelmien kuoret hurauttavat pehkuun kosteuden lisäksi sokeria, mikä kiihdyttää hajoamisprosessia, eli käynnistää pehkun nopeasti.

Liian märkää pehkua sen sijaan tulee käännellä ja joukkoon lisätä kuivaa ainesta. Kuiva-ainekseksi käy vaikkapa käytöstä poistuneet kananmunakennot revittyinä. 

Kuivahtaneet kitkuujätteet, liiterinpohja, heinä, olki, puru, hamppukuivike tai mikä tahansa muu kuivahko materiaali. Minä en kuivatukseen kehtaa käyttää puhdasta (puru)kuiviketta vaan juurikin silppuan kananmunakennoja tai heittelen munintapesistä siivottavat oljet pehkuun jos pehkun sisään tarvitsee kuiviketta. 

Pehkun päällähän sitten on aina se puhdas kerros purua niin, että kanaset ovat vasten kuivaa ja puhdasta kuiviketta. Itse pehku muhii kuivan ja puhtaan kuivikekerroksen alla.

Liian vähän typpeä

Kananpaskassa on runsaasti typpeä. Harvoin typen vähäisyys onkaan se suurin onkhelma, mutta on minulla ystävä joka päivittäin pyyhkii rätillä kanojen kakkatason puhtaaksi. Eli joskus paskattomuus saattaa olla ongelma, ainakin pehkun kannalta. 

Minä kaavin päivittäin pikkulapiolla kakkatasoilta kikkareet pois ja kiikutan ne ulkokompostiin (tai suoraan pioneille, ruusuille ja kärhöille), mutta toisinaan kaivan pehkuun kolon ja kippaan sinne nyrkin kokoisen määrän kakkaa. Siis kanan. En minä nyt sentään niin brutaali ole, hyvänen aika!
 
Mutta kuseskelun kanssa häveliäisyyteni on vähän heikompi. Lirittelen pehkuun silloin tällöin ja toisinaan. Varsinkin kovilla pakkasilla kun olen tumpannut päälle kamalasti vaatetta, vaappunut pihamaan poikki ja riisunut puolet kerroksista kanalassa ja puuhailen rauhassa ja pikkuhätä yllättää, niin en vaan viitsi, jaksa, ehdi, halua pukea taas kaikkea ylle, kahlata lumihangessa, riisua kaikkea eteisessä, kipittää saniteettiposliinille ja koko rumbasambachachachaa uusiksi vastakkaisessa järjestyksessä. Niin päädyn pisasemaan pehkuun, mutta jokainen lisätköön typen niillä keinoin kuin kehtaa.
 
Typpilisää on myös niissä mainituissa hedelmänkuorissa ja vaikka ruohosilpussakin, jos sen vaan jotenkin raaskii ja onnistuu pehkuun ujuttamaan ohi napsavien nokkien.
Liian vähän happea
 
Jos biomassa on liian tiivis ei hajoamisprosessi toimi optimaalisesti vaan aines alkaa mädäntyä. Siksi perinteiseen kompostiin lisätään karkeampaa ainesta, esim oksia, oksasilppua tms sekaan, että massa pysyy ilmavana. Pehkua voi myös pöyhiä tai massaa nostella esim talikolla, lapiolla tai ihan käsillä. Yleensä pöyhijä saa avukseen ahkerat kuopsuttelijat. 

Kun pehku pöhisee liikaa, eli lämpö nousee liikaa

Kun pehku vihdoin hörähtää käyntiin ja alkaa pöhistä, eli hajoamisprosessi tuottaa lämpöä, voi lämpö äkkiseltään hypähtää kovinkin korkeaksi. Tuulettamalla tilaa lämpöä tietysti saadaan laskemaan. 

Käyvää pehkua ei kannattaisi kovasti häiritä, mutta jos kanaset meinaavat ihan grillaantua niin sitten on syytä lapioida kuumimpia pehkun osia pois ja köijätä niitä ulos. Kanoille voimakkaat lämpötilojen heilahtelut ovat nimittäin stressaavia. Käymisprosessia voi hillitä lisäämällä sekaan kuivaa-ainesta, jolloin prosessi laantuu. Eli tumppase heinää tai kuiviketta sinne pehkun sisään.

Tunkkainen kusenhajuinen sisäilma

Ilmanvaihto on huono tai pehku ei käy optimaalisesti. Lisää ilmanvaihtoa ja lisää pehkuun kuivaa ainesosaa, myös pehkun pöyhimisestä tai talikolla nostelusta ja kääntelystä on apua.
 

Liian kostea sisäilma

Ilmanvaihto ei ole riittävä. Lisää ilmanvaihtoa raottamalla ikkunaa, ovea tai muilla keinoin. Liian kosteassa elävät monet bakteerit ja myös ulkoloiset nauttivat kosteasta, eli se on paha, paha, paha juttu. Lisäksi pitkään jatkuva kostea ilma ei ole hyväksi puurakenteille.
 
Lisää myös pehkuun kuivaa ainesta ja huolehdi, että esim vesiastiat eivät vuoda, kaatuile tai loiskuta. Jos kanalassasi lorottelee pehkuun kani, niin koita paikallistaa missä pissaliisan nurkka on ja lapioi kosteimpia osia pehkusta pois useammin.
 
Näillä askelmerkeillä pitäisi elosi sujua pehkun kanssa hieman kevyemmin. Kuulisin toki mielelläni oliko ohjeistuksista apua tai heräsikö jotain muita kysymyksiä. Jätäthän siis jonkun kommentin jos tänne asti tekstin kahlasit ;)

Lisää aiheesta muualla blogissa:

Kanalan lämmitys kestopehkulla
Pehkun välityhjennys
Vilttejä ja virityksiä

Kootut selitykset - artikkeleja aihe-alueittain

Olen vuosikausia torjunut kaamoksen matalalentoa kirkasvalolampuin, ylisuurin C-vitamiiniannoksin ja viikon pyrähdyksin etelään. Haaveeni on ollut viettää loka-marraskuut pois kaamoksen kuristavasta kourasta. Nyt toteutan haaveeni. Starttaan parin päivän päästä Välimerelle saarelle, josta en vielä tiedä mitään. 

Käyn kyllä jokusen päivän pyörähtämässä takaisin tilallani, mutta olen pääsääntöisesti noin marraskuun loppuun asti pois pelipaikoilta. Elukoitani hoitaa ja halittelee ihana joukkio: loistava eläintenhoitaja-opiskelija, ystävät ja oma lapsityövoima.

Viime talvena möläytin haaveeni ensimmäisen kerran ääneen. "Minä en mitenkään pysty" vastasi unelmani ihka ensimmäinen kuulija. Repliikki tärähti tajuntaani kuin tuhat pallosalamaa. Kysymyksenhän kuuluu olla: Kuinka minä pystyn? Jos koirakin on käynyt kuussa, niin eihän nyt yhden ihmisen siirtymä muutama tuhat kilometriä muutamaksi kuukaudeksi voi olla kovin vaikea proggis. 

Kun päähän pälkähdyksiä pyörittelee, ratkaisuja runnoo ja ongelmiaan ääneen äpisee, niin palaset ihmeesti alkavat loksahdella. Ei, älä luulekaan, että unelmani kävi toteen sohvalla maaten. Vaikkakin sai viimeisen sinetin kahden viikon kuumeen kourissa sohvalla makaamisen aikana: minä tarvitsen irtioton, loman, valohoidon, unelmani. Tikkuja on saanut hutkia ristiin ja rastiin ihan urakalla, jokunen harmaa kivikin ollut läpi mentävänä, vaan niin sitä nyt ollaan lähtökuopissa. 

Vaikka mukaani lähtee tämä vanha koneen röhkö, joka on hidas kuin Metusalemin hikkaava aasi niin en silti ehkä julkaise blogiin materiaalia viikoittain, myös marraskuun Kanakirje lomailee. Aion kuitenkin kirjoittaa. Se on osa haavettani. Nähtäväksi jää koliseeko pöytälaatikko vai pungerranko maailmaan jotain julkaistavaakin.

Se siitä minun navasta, Sinulle kokosin julkaisutauon ajaksi joitain blogi-artikkeleja aihe-aluettain. Osa ehkä on jo tuttuja, osassa toivottavasti jotain uusia tiedon murusia. Mukavia lukuhetkiä!

Talvikanalaa koskevia aiheita

Suomen talvi asettaa kanailulle omat haasteensa, pimeyttä ja kylmyyttää ei mikään kana kestä, siksipä kanailijan tuleekin jelppiä kotkottajiaan lämmöllä ja valolla, herkkuja unohtamatta.

Kanalan lämmitys kestopehkulla
Pehkun välityhjennys - asiaa ilmanvaihdosta ja pehkun käytöstä pihan lannoitteena
Vilttejä ja virityksiä - koviin pakkasiin varustautumista
Kanalan valaistus
 

Haudonta

Tipitii, tipitii, tipuja saadakseen täytyy ryhtyä hautomapuuhiin. Toiset rodut lätsöttävät pesässä ahkerammin kuin toiset. Vaikka luonto hoitaa tikanpojan puuhun, niin kananpojan eteen tulee puun taipua, eli muutamia koottuja kertomuksia kuinka kanailija voi hemmotella hautojiansa.

Hirmuinen hautomavietti - hautovia rotuja
Salahautoja
Kuinka autan hautovaa kanaa
Kloaakin ulospullistuma hautojalla
Miten kanan saa lopettamaan hautomisen
Miksi eristän emon ja tiput?
Kuolleista ylösnoussut tipunen - kuinka pelastat kylmettyneen tipusen 

Terveys

Monelle meistä kana on lemmikki siinä kuin ihmisen paras ystäväkin. Lemmikkinsä  eteen moni harrastaja on valmis näkemään vaivaa. Terve kana kiittääkin vaivannäöstä ja hoidosta maukkailla munilla, pitkäikäisellä seuralla ja muhevalla lannoitteella kukkamaan hyväksi.

Tukiruuat ja vitamiinit
Kivipiiran toiminta
Kanojen ulkoloiset - oireet, tarkastus ja ehkäisy
Kalkkijalkapunkki - oireet, hoito ja ehkäisy
Kana ei ole vesilintu - sateelta suojaaminen

Ruokinta ja muninta

Ihmisiin pätee sanonta sitä olet mitä syöt. Kanoihin sanonnan voisi muklata muotoon: sitä munit mitä syöt. Tosin nokittu ape ei vaikuta pelkästään munien makuun ja väriin, vaan myös kanan terveyteen, hyvinvointiin ja jopa ikään.

Talviruokinta
Tukiruuat ja vitamiinit

5 munintaan vaikuttavaa seikkaa
Mitä tulee tietää ennen kuin munia alkaa kaupata 
Salmonellatestaus

Käyttäytyminen

Kana on parvieläin ja saaliseläin. Sen käyttäytymistä säätelevät ikiaikaiset vietit, joita ihminen on pyrkinyt muokkaamaan mieleisekseen jalostuksella ja yksilöitä opettamalla. Saaliseläimenä kana oppiikin nopeasti, voihan sillä pahimmillaan olla vain yksi mahdollisuus oppia.

Samoina toistuvat rutiinit ja parven käyttäytymissäännöt luovat kanalle turvallisuutta: näin toimimalla en joutunut suden suuhun eilen, näin toimimalla en joudu suden suuhun tänäänkin, ajattelee pieni kananaivo toistaessaan päivittäisiä tuttuja temppujaan.

Kukkoiluja - kukon aggressiivinen käytös
Muuttotouhuja - kana rakastaa rutiineja, aiheita muuttostressistä 

Viiriäiset

Viiriäiset, nuo maailmankaikkeuden tehokkaimmat munatykit. Jos tontillani sota syttyisi, niin laittaisin vain viiriäiset lentämään ja pommittamaan vihollista munilla. Ei viikkoakaan kun vietävän vihollinen olisi hukkunut muniin, luovuttanut ja antautunut. Nimittäin sellaisella tahdilla munivat rauhallista elämää ja riittävän proteiinipitoista ruokaa nakuttavat pikku maakanat.

Viiriäisten kasvatus 
Viiriäisten sukupuolitunnistus 
Parven muodostaminen
Rekisteröityminen siipikarjan pitäjäksi
Nopea kuin viiriäisenpentu - Esimerkkejä kuinka asiat voi tehdä vaikeasti ja ilman etukäteissuunnittelua

Angorakanit

Jos ei villiinny viiriäisiin, niin angorakani on vihoviimeinen villahousu johon ikinä kannattaa jahkaantua. Ne nimittäin totaalisesti vievät viimeisenkin tolkun maltillisen ihmisen pääkopasta. Angorakanin jälkeen se on vain askartelukoppa, joka täyttyy silkkisen pehmeästä villasta ja syli ihanasta siliteltävästä. 

Sinua on varoitettu, älä klikkaa näitä linkkejä:

Angorakani lemmikkinä - VIERASKYNÄ
Angoraista villaa - kerintäharjoituksia
Angorakanien ulkomajoitus

Höpötyksiä ja toilailuja 

Erään kirjoittajan on erittäin vaikeaa pysyä aiheessa, saatikka asiallisena, siksipä blogiin sujahtaakin välillä ihan kovaksi keitettyä kohlausta ja kaahotusta. Toimikoot sellaiset tekstit varoittavina esimerkkeinä niille, joilla tolkku tulee tietosanakirjassa ennen talkkunaa. 

Siivouspäivä siirretty - ihan päätön ja hännätön ensimmäinen blogipostaukseni, josta kaikki lähti käyntiin.
60 minuutin muna ja muita ihmeitä
Aamukahviseuraa - erään vesilintua leikkineen viiriäisen tarina 
Reissussa rähjääntyy - muisteloita edelliselle lomalle lähdöstä 
Reissussa rähjääntyy osa 2

 

Sinun vuorosi listata aiheita

Mistä aiheista Sinä haluaisit lukea kaakattavia juttuja vuonna 2018? 

Riittääkö lukeminen vai tulisitko kurssille ihan Siltajoelle? Estääkö välimatka, olisiko nettikurssi nokkimisen arvoinen?

Lataa kommentteihin kaikki mieleen pälkähtävät risut, ruusut ja toiveet (ja muista myös jossain pukahtaa ääneen niitä sinun ihan omia unelmia, muistathan!)

 

Angorakanien ulkomajoitus

Eilen oli "Ei paljon järki päätä pakota" -päivä. Tämä postaus käsittelee ihan puuta ja heinää. Jos haluat säästyä kommelluksiltani, oppia itse omista virheistäsi ja päästä pureskelemaan vain kuivakat ohjeistukset, niin skrollaa suoraan viimeiseen kappaleeseen. 

Kuva: Raisa Vehkala. Kuvauskomiikka ja käpälöinti: Tupsuli angorakani

Olen saanut tänä syksynä paljon hyviä ideoita ja pikkuhiljaa alkanut niitä toteuttaakin. Uusin ideani oli köijjätä angorakanien häkit kanatarhaan sisälle. 

Kanat alkavat pikkuhiljaa olla enempi sisällä kuin ulkona, joten tarhassa on tilaa. Angorahan on semmoinen veikeä villainen korvaeläin, joka ei saa kastua. Ja tänä kesänä, tiedättehän, se anteliaalla kädellä annosteltu vesi on ollut erityisen märkää. Angoroideni ulkohäkit on peitetty kaksinkertaisilla pressuilla, mutta niin vaan salakavalat luonnonvoimat uhmaavat urakointejani ja pisarat puikahtavat jostain kastelemaan angoroiden alusina olevia olkia ja heiniä. 

Kanikaan ei ole vesieläin

Emokani poikasineen asustelee sisätiloissa

Siinä kosteissa heinissä kun kaniini temmeltää, niin avot tulee muhkeita huopapallosia. Joulukuusikin olisi kateellinen niistä palleroisista. Huopapallukoiden ainoa harmillinen puoli on, että ne ovat kiinni kanissa. Jotta huovutusharrastus ei aiheuttaisi kaniselle kivuliaita, kutisevia tai ihottumaisia onkhelmia, niin huopumat pitää poistaa. 

Kun minulla valopäällä ei tähän aikaan vuodesta ole mitään muuta puuhaa, niin ajattelin, että säästän monta valoisaa tunteroista työaikaa pallukkapoistopuuhista ja märkien alusten siivoamissessioista kun raahan kanien häkin katettuun kanatarhaan. 

Katetussa kanatarhassa angoroiden häkki ei kastuisi läheskään niin helposti ja koska edellinenkin ideani osoittautui mainioksi, niin tuumasta toimeen. 

Se edellinen idea oli rakennusmuovittaa tarhan verkkoseinät. Ei sada vesi läpi rakennusmuovista ja jos vielä neuvojan neuvoja olisin noudattanut, niin ei myrskykään riekaloisi muovia ihan niin riehakkaasti. Vaan miksipä minä muita kuuntelisin. Tekemällä oppii ja neuvot ovat vain neuvottomille. Tämän takia minä teen paljon ja vähän kaikenlaista. Ikinä ei tiedä mitä kaikkea tulee oppineeksi.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Koska kaikenlaista (erehdystä) on tullut työnnettyä, tungettua, raahattua ja raijjattua tarhoihin ja tarhoista ulos, niin olen jo oppinut, että tarhan oviaukon koolla on merkitystä. Merkittävää merkitystä. Hyvästä suunnittelusta huolimatta minua harmittaa, että kottikärryt eivät mahdu tarhoihini sisälle. Joten tajusin ETUKÄTEEN mitata tarhan oven ennen kuin raijjaan 240cm pitkän ja painavahkon häkin toiselta puolelta pihaa. 

Kanihäkin korkeus on 70cm ja oven leveys 70cm, eli solahtaa sisään sivuttain kuin sinappinen savusilakka. Näppäränä mittasin vielä, että mille seinustalle saisin häkin sijoitettua kätevämmin ja sinne kannoin betonisia pohjakiviä perustuksiksi, päälle kuormalavat ja sieluni silmin näin miten näppärää betonilohkareilla korotettujen kuormalavojen alta on haravoida papanat ja heinätipukkaat pois. Onnittelin itseäni, että kerrankin käytännöllinen ratkaisu, jossa käytön aikaiset tarpeet on huomioitu. 

Sivujuonteena voin mainita, että kesän vesisateessa lionneet kuormalavat ovat ihan eri painoisia kuin rutikuivaa kestopuuta olevat lavat. Uusia onnitteluja sateli säästetyistä kuntosalimaksuista samaan aikaan kun taivaalta tippui sitä jo erittäin kuuluisaa vedyn olomuotoa.

Tuumasta toimeen

Angorakani painaa noin 4 kiloa, kaksi angorakanittajaa painaa siis 8kg, häkissä heinineen ja mökkeineen ne painavat kilot potenssiin 5. Eli laskuopillani mitattuna ihan juuri sen verran, että yksi tirehtööri ja yksi työharjoittelija jaksavat raijjata komeutta 200 metriä kolmen pysähdyksen taktiikalla. 

Onneksi työharjoittelijani on fiksu ja käytännöllinen ihminen ja ehdotti, että siirretään kanittajat jonnekin ennen kuin keikautetaan häkki kyljelleen ja sujautetaan se tarhan sisään sivuttain. Vaan mihinpä työnnät kaksi pitkässä villassa olevaa angoraa tässä vedenpaisumuksen luvatussa maassa? Sisälle ei uskaltanut viedä, sillä rottajahtiin ehdollistunut koiramme ei ehkä erottaisi pitkäkorvaa siimahännästä. Kanala, kanila ja kaikki muut paikat olivat tupaten täynnä jengiä tai märkää maata. Ollapa taskukokoinen angora, niin tämäkin homma olisi ratkennut kädenkäänteessä.Vaan eihän se ole Sirkus eikä mikään missä käsiä käännellään, silmänkäätötemppujahan ne tirehtöörit harrastavat.

Kanien kadotuksen (tirehtöörillähän on silinteri, jos muistatte!) jälkeen tongimme häkin pissisimmät ja papanaisimmat kohdat puhtaiksi ja tulette myöhemmin huomaamaan, että se oli tämän faabelin ainut hyvä idea. Ja eikun häkki kyljelleen ja kohti tarhan ovea. Ovea, joka aukeaa niin, että kulkuaukon varsinaiseksi leveydeksi jää 69cm. Ei hassumpi luku, mutta just nyt sen kriittisen sentin liian vähän. Arvannet? Vauhti ja voima ei riittänyt vaan häkki jäi jumiin puolivälissä matkaa. 

Ei auttanut itku markkinoilla, eikä kiroilu jumissa kanatarhassa. Lopulta keksin, että otetaan ovi irti, niin johan mahtuu. Tämän takia Siltajoella kiinnitetään ruuveilla kaikki mahdollinen ja mahdoton, että purkutyöt sujuvat pärähtämällä. Ohjeistin harjoittelijaa, että mistä meiltä löytyy pora (ja kovasti toivoin, että joku olisi sen edellisen projektini jäljiltä paikalleen vienyt) ja hän löysikin sen sillä aikaa kun minä katselin ovesta ulos ja sisään ramppaavia karkulaisia. 

Seuraavaksi ohjeistin harjoittelijaa hakemaan oikeanlaisen poranterän, jolla ko ruuvit irtoaisivat. Näkyvyys oven saranoihin oli jumituspaikastani hankala, mutta onhan minulla skruuvauspäitä kokonainen sarja. Älähdin vasta siinä vaiheessa kun harjoittelija alkoi purkaa ovea, en siinä vaiheessa kun kyseli poran käyttöohjeita. Älämölön jälkeen kerrattiin mikä on sarana ja miksi se sarana oli tarkoitus irroittaa ja mielellään karmista, ei ovesta. Koko ovea ei tarvitse silputa. Ei varsinkaan kun verkko on nidottu kiinni ja nitoja ei enää toimi. 

Kun sisääntuloaukko oli saatu runnottua kriittisiä sentteja suuremmaksi törmättiin sisätilojen tasoihin. Tai oikeammin tasojen kannakkeisiin. 

Tässä vaiheessa muuttopuuhaa ei enää sadevesi valunut kauluksesta sisään kuin harjoittelijalla, joka kannatteli häkkiä tarhan oven ulkopuolella, minulla virtasi ihan rehellinen ja pahanhajuinen hiki, olinhan katetun tarhan sisällä turvassa vilvoittavilta luonnonvesiltä. 

Vaan eipä hätiä mitiä. Kannakkeet oli kiinnitetty niillä saman pään omaavilla ruuveilla kuin saranatkin, niin äkkiähän ne irtoavat. Porakin sujahti häkin täyttämän oviaukon rakosesta paljon helpommin kuin tirehtööri häkin ali puolelta toiselle. 

Yksi ruuvi, kaksi ruuvi ja kolmas kerta toden sanoo, eli onnistuin taas siinä missä niin monesti ennenkin: surauttamaan ruuvin kannan pyöreäksi. Tiedäthän, ruuveissa on semmoinen kuvio johon se skruuvarin pää sopii. Jos liipasinta hieman liikaa hivelee, niin skruuvarista tulee vähän niinkuin laikka, se ei pyöritä ruuvia vaan pyörii ruuvissa. Kun laikka lanittaa ruuvin kolosessa, niin ei menee montaa sekunnin sadasosaa kun ruuvin kuvio on pyöreä. Ja insinöörit viisaudessaan eivät ole tehneet sellaista skruuvarin päätä joka olisi pyöreä. Eli laikalla hiottuja ruuveja ei saa irti. Ei sitten millään (paitsi hohtimilla kiinniottamalla ja kovalla käsivoimalla, ai mistä muka tiedän?). 

Onneksi kannake oli vahva ja minulla hermo hiiltynyt, niin päädyin vääntämään kannaketta yhden ruuvin varassa. Kuvittelin puun antavan periksi ja ruuvin silpovan sen verran puunsyitä, että saan sen sieltä irti ilman hohtimia. Kattia kanssa. Paikallinen puuyritys on myynyt tarpeisiini aina niin ykkösluokkaista puuta, että siinä ennemmin ruuvi vääntyy kuin puu pilppoutuu. Väänsin siis ruuvilta niskat nurin. Naisellista ja näppärää, mutta oppiipahan olemaan, mokomakin ruuvi!

Ja niin lopulta saimme runnottua kanien häkin sisälle kanatarhaan. Yhtään en halua ajatella, että millä ilveellä se sieltä joskus pois taiotaan kun kaamoksen jälkeen taas koittaa kevät ja kanaset kyselevät ulkotarhansa käyttöoikeuksien perään. Mottonihan on heittää kaikki huolet huomiseen, joita ei tarvitse tänään huolia.

Sen sijaan huomisen huoleksi ei jäänyt häkin syvyys, joka oli silmämääräistä mulkoiluani selvästi laveampi. Paikalleen asetettuna häkin ja tarhassa olevan muun virityksen väliin jäi hulppeat 15cm työskentelytilaa. Kas siinäpä motivaatiota tiputtaa kesäkiloja ja käyttää virityksiin kiinni tarttumattomia työkamppeita. Josko sitä sitten seuraavalla kerralla ihan suosiolla mittaisi siirreltävien aiheiden kaikki ulottuvuudet.

Asian tynkää angorakanien häkeistä

Työtä vieroksuva voisi tässä kohdin kysyä, että miksi se kanien häkki tarvitsi sinne tarhaan tunkea, tai edes kaneja häkkiin. Eikö niitä villapalloja voi tuosta vaan tyrkätä kanatarhaan talvehtimaan. No ei voi. Kanat kakkivat. Paljon. (Huomaatko, ei yhtä ainutta blogiartikkelia, ettenkö pääsisi tähän lempiaiheeseeni: kanankakka. Ah!) 

Vaikka ulkotarhojen pohjat ovat hiekkaa ja niitä on kovasti haravoitu niin, että näkyvät kikkareet, kökkäreet, plöröt ja tujaukset on saatu pois maasta, niin maapohjassa elää melkoinen bakteeriarmeija. Kani jolla on karvaiset käpälät ja joka pesee silmänsä, korvansa ja ties mitkä ulokkeensa nuolemalla käpäliään saisi suuhunsa vähintään komppanian tuollaisesta bakteeripataljoonasta. 

Koska kanojen suolisto kestää hyvin paljon enemmän ja erilaisia bakteereja kuin kanien, niin ne eivät ihan samalla maapohjalla voi elää. Kanalassa, jossa pehkua siivotaan ja vaihdetaan, asia on hieman eri. 

Tosin angorat eivät kanojen kanssa sovi elämään ihan jo villan sotkeentumisen ja sen huopumisen takia. Sen sijaan Sirkuksemme ainut jellona, eli leijonaharjaskani Poju elää kanojen kanssa lämmittäen tipuja, viiriäisiä ja hautojia. Toki Pojukin välillä saa kimppuunsa ilmatorjuntajoukkojen pommituksia, mutta lyhyestä turkista hajupommien poisto on aivan eri mittakaavan puolustustoimenpide kuin 10cm pituisesta silkkisen pehmeästä angoran villasta.

Haaveilen, että talvella kun maa jäätyy ja levitän siihen olkea, niin angoratkin saavat kymmenien neliöden tarhan haltuunsa, mutta niin pitkään kuin maa on sula niin kaivamisriskiä suurempana pidän bakteeristoa. Karkuun kaivamisen ja maabakteerien takia angorakaneillani on joko kuormalavoista tehty ns rakolautalattia tai verkkopohjainen häkki. 

Rakolautalattia on nimensä mukainen laudoista tehty ja rakoja sisältävä lattia. Kuormalavoista on näppärä rakentaa kanitarhoja. Lavojen puu on kestokyllästettyä, jota kanittajat eivät jyrsi toisin kuin ihanan maukasta käsittelemätöntä puuta. Lavan lautojen väleihin kiinnitetään rimoja niin, että raoista tipahtavat papanat, mutta eivät käpälät. 

Kovasti arvostamani, kokenut kanikasvattaja Villaverstaan Jonna Kumpulainen on ohjeistanut rakojen leveydeksi 10-13mm eli noin sentti. Tämä koko-osviitta koskee isoja rotuja ja aikuisia kaneja, pienillä roduilla tai poikasilla se on jotain muuta. 

Toki lautalattian päälle laitetaan olkea tai heinää angoroille, purua tai pellettiä voi käyttää muille roduille. Kanit ovat siistejä eläimiä ja yleensä tekevät ulosteen yhteen ja samaan paikkaan. Kyseiseen paikkaan voi laittaa potta-astian, jossa on reilummin pissaa imevää kuiviketta. Toki lautojen raoista pissa valuu kohtalaisen hyvin maahan. Siivoamista potta-astia helpottaa.

Myöskään verkkopohjalla kanit eivät ole, vaan verkon ja kanin välissä on 3-5cm kerros heinää tai olkea. Oikeasti erittäin kätevä ja hygieeninen ratkaisu, josta muutaman kerran viikossa siivoan pissakakkanurkan ja suurin osa pissasta valuu maahan. 

Niin lauta kuin verkkohäkitkin on korotettu irti maasta, ei pelkästään maan bakteereiden takia vaan myös kanien ruokakupille pyrkivien vierailijoiden takia. Tiiliskivet, betoniharkot tai muut sopivat kivet, joiden päälle muutama joutava jätepuunpätkä tai kuormalava ja korotusosa on valmis. Korotusosan alle on kätevä laittaa rotanmyrkkysyöttejä niin etteivät ulkoilevat kanat, naapuruston kissat tai oma koira pääse myrkkyihin käsiksi. 

Myrkkysyötit asetan pitkiin muovisiin kärhö- tai ruusuruukkuihin ihan pohjalle. Ruukku lappeelleen ja suuaukolle kivenmurikka. Murikka pitää ruukun paikallaan ja jättää rotan tai hiiren pujahdettavan aukon ruukun suulle, mutta kanan tai kissan pää ei ruukun pohjalla olevaan syöttiin yllä. Kun koko komeuden vielä asettaa pahvilaatikkoon, muovilaatikkoon tai tyhjään rehusäkkiin, niin jo on tuotanto- ja lemmikkieläimet turvattu myrkyltä.

Aiheesta lisää muualla blogissa:

Angorakani lemmikkinä - vieraskynä
Angoraista villaa
Ulkotarhan suunnittelu 
Kana ei ole vesilintu - sateelta suojaaminen

Lisää rauhallisen arkemme hulinoita ja turinoita löytyy myös Sirkuksen Facebook-sivuilta. Tervetuloa mukaan joukkoon kummaan!