perjantai 4. elokuuta 2023

Sadekesän ajatuksia lintuinfluenssa-uhkan varjossa

 

Näin viime yönä unta, että MINULLA oli suolinkaisia. Todennäköisesti ja ihan varmasti ei ole, sillä:

  • perssulkani eivä ole rapaiset
  • munintani ei ole laskenut
  • enkä varsinkaan ole laihtunut

Kaikki nuo ovat merkkejä joista voi epäillä kanalla olevan suolinkaisia, tai jokin muu vaiva.

Päätin kuitenkin varuilta jakaa Sirkuksen Facebook-sivuille uusiksi tuon muutaman vuoden takaisen blogi-jutun suolinkaisista. Aina ennen kuin jaan uusiksi, niin luen juttuni, että olisiko mulla siihen jotain uutta lisättävää. Eipä varsinaisesti ollut, mutta muistin jutusta yhden asian, jota en ole tänä vuonna vielä tehnyt: ulkotarhojen kalkitseminen/tuhkaaminen. 

Kalkki ja tuhka ovat emäksisiä ja nostavat maan happamuustasapainoa niin, että monien bakteerien ja loisten elinolot vaikeutuvat. Eli kalkki/tuhka toimii vähän niin kuin desinfiointina tappaen tai vähintäänkin vaikeuttaen monien haitallisten bakteerien ja loisten kasvua/lisääntymistä. 

 

Ongelmasta toiseen

Tämä on ollut kertakaikkisen outo vuosi, kun vihdoin muuttolintujen aiheuttaman ulkonapitokiellon jälkeen kanaset pääsivät kesäkuussa ulkoilemaan, niin iloa ei riittänyt montaa viikkoa. 

Keski-Suomessa on heinäkuun ajan satanut kaatamalla harvase päivä. Sateeseen en ole päästänyt ulkoilijoita ja sulkajalkaisia kääpiökocheja en edes kovin märkään nurmikkoon, koska lyhytjalkainen lintu kastuu mahaansa myöten ja sulat pysyvät pitkään märkinä. Vaikka aikuista lintua märkyys ei nyt näin lämpimällä ehkä palelluttaisi, niin märässä bakteerit elävät paremmin ja esim kalkkijalkapunkki pääsee helpommin sujahtamaan märkyyden kuivattamien jalkasuomujen alle pesimään. Eli sulkajalkoja ei ehdoin tahdoin kastella, ei ainakaan toistuvasti!

Sateiden hellittäessä olikin sitten jo koko maata uhkaavia lintuinfluenssa tartuntoja havaittu useilla eri paikkakunnilla luonnonlinnuissa. Joten meillä kanaset eivät ulkoile vapaana toistaiseksi.

Ulkotarhamme ovat isohkoja ja valokatteella katettuja, jolloin luonnonlintujen ulosteet eivät pääse kanasten ja viiriäisten ulottuville, mutta on siinä selittämistä parville, että miksi eivät yht´äkkiä pääsekään kukkapenkkien, alhaalla roikkuvien omenapuiden oksien, viinimarjojen ja muiden pihan antimien kimppuun. Maranssit varsinkin oikein kyttäävät tarhan ovella, että ehtisikö livahtaa samalla kun ihminen kulkee.

Toistaiseksi vielä olen kantanut pihan herkkuja linnuille tarhoihin. Jotkut kanailijat, varsinkin lintuinfluenssan tartunta-alueilla ovat ottaneet tiukan politiikan, eivätkä tarjoile linnuilleen mitään ulkoa. Aivan varteen otettava varokeino sekin, johon minäkin saatan siirtyä mikäli tartuntatapauksia ilmenee Keski-Suomessa. 

 

Virikettä ja viihdykettä sisätiloihin

Herkkujen lisäksi koitan järjestää lintusilleni tarhoihin viihdykettä:

viiriäisten häkkeihin vien kukkapenkkien rajakanttauksia, eli tuppoja ruohoista maata. Kuopsuttelevat maa-aineksesta esiin öttiäisiä ja nyhtävät ruohonriekaleet nokkiinsa.Myös kanat nauttivat kaikista kukkapenkkien kitkuujätteistä ja murskatuista kotiloista. Kasa multaisia ja matoisia rikkaruohoja suorastaan riemuksi repeää, kun vauhtijalat käyvät kasaa kuopimaan, että mitäs kaikkea tutkittavaa ja nokittavaa löytyykään.

Lisäksi vien kanoille virikepaaleja, eli heinäpaalin, johon olen sujauttanut mukaan herkkujyviä. Virikepaaleja voit tehdä itse, tai tilata valmiita Siilosta.

Myös noita roikkuvia ruokintakorejani kiittelen lähes päivittäin, koska niihin saa heinät, ruohosilpun, omenat, kaalit jne pysymään kätevästi puhtaana. Paitsi yhdellä leijonaharjas kanilla, joka pitää ruokintakoriaan kiikkuna ja oleskelee korissa olevan heinänsä päällä. Ihan sama miten ylös koitan koria nostella, niin tämä tytsy keinot keksii millä pompsauttaa itsensä koriin köllimään. Ja se hälle sallittakoon olen viritellyt ruokaheinälle muita tsydeemejä.



Niin tai näin, niin nyt kun ulkoilun myötä kesäinenkin elintila on pienempi, niin lisäähän tämä siivouksen ja kuivittamisen tarvetta. Meillä viiriäisten- ja tipuhäkkien kuivikkeet kipataan aikuisille kanoille, mikä myös toimii virikkeenä ja pohjana syksyä varten kohoavaa kestopehkua varten.

Toisen epäonni on toisen onni, sanotaan. En tiedä onko se nyt niin onnea, mutta kahdelta viljelijältäni jäi viime vuoden heinäsadosta paaleja myymättä ja nämä viime vuoden paalit myydäänkin nyt erittäin halvalla pehkuiksi. Kuivaa, mainiota heinää, mutta syöntiheinänä jo hieman ravintoarvojaan menettänyttä, joten heinänpupeltajille maukasta tämän vuoden satoa ja kuopsuttelijoille, läträäjille tai kusiluikuille viime vuotiset kuivikkeiksi. Ei niistä viljelijälle jää edes bensarahoja saati meillä varastolla nostopalkkaa, joten jos vaan tarvihet kuivikeheinää, niin tilaa kerralla useampi paali, kiitos ja kumarrus <3

 

Kuva parin vuoden takaa, Araucana poseeramassa

 

Tällaisillä kienoilla koitetaan Sirkuksessa pärjätä tämä eriskummallinen vuosi. Kuulisin mielelläni, että millaista viihdykettä sinä olet järjestänyt lintusillesi nyt kun ulkonapitokielto koskee jo osaa Suomesta ja suositus koko Suomea.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti