lauantai 17. helmikuuta 2018

Rotuesittelyt - artikkelisarja kanaroduista

Tervetuloa kaikenkarvaisten ja sulkaisten kaakattajien maailmaan! 

Tämä artikkelisarja esittelee eri rotuja ja niiden kasvattajia. Osa artikkeleista on Vieraskynä-juttuja, eli kasvattajan itsensä kirjoittamia, osaa olen haastatellut. 

Osa roduista on yleisiä suomalaisissa harrastekanaloissa, osaa löytyy vain jokunen yksilö tai pieniä parvia asiaan omistautuneiden kasvattajien kätköistä.


Historian pintaraapaisu

Kana on ollut hyvin kauan ihmisen käyttöeläimenä. Alkuaikoina muinaisessa Aasiassa arvellaan punaista viidakkokanaa kasvatetun uskonnollisista syistä ja vasta myöhemmin munia ja lihaa on osattu alkaa hyödyntämään. Jo Raamatun ajoilta on selvää, että kana on ollut vakiintunut ihmisen kasvattama tuotantoeläin: Jeesus puhuu kukon laulusta ja käyttää elämän vertauskuvana kananmunaa. 

Suomeen kana on tullut tiettävästi jo ennen keskiaikaa, eli rautakaudella. Mielenkiintoista olisi tietää missä kanat tuolloin talvehtivat. Savutupien aikaan ainakin historian kirjoissamme on piirroskuvia ihmisasunnon eteisestä, jossa karja ja kanat talvehtivat. 1800-luvulla kanoja on kasvatettu herrojen ja talonpoikain pihoissa ja käsite kanala on ollut jo olemassa. 

1900-luvulla sotien jälkeen alkoi laajamittainen teollinen muna- ja lihatuotanto, johon viimeisimpien vuosikymmenien aikana on tullut kuluttajien valveutumisen ansiosta suurta muutosta tukahduttavan kokoisista häkkikanaloista kohti lattiakanaloita, Luomua ja free range kasvatusta.

Nykyään kotitarve- ja kesäkanaharrastus on suorastaan räjähtänyt iloisen kaakattavaan mittakaavaan ja kana onkin lunastamassa paikkaansa koiran rinnalla ihmisen parhaana ystävänä. Eikä ihme!

Ellun kanoista Laitilan Kukkoon

Kanarotuja on olemassa yli 300, ja Suomessakin löytyy puolen sataa eri rotua. Osa roduista on meillä yleisiä, osaa löytyy vain jokunen yksilö tai pieni parvi asiaan omistautuneen kasvattajan kätköistä. Suosittelen lämpimästi tutustumaan eri rotuihin harkitessasi kesäkanoja, omia kanoja tai vaan mielenkiinnosta näitä siipiveikkoja kohtaan.

Asiaan paneutumalla löydät takuulla omiin käyttötarkoituksiin ja tiloihin oikeanlaiset kotkottajat. Tiesitkö, että pieniä maakanoja, viiriäisiä, voi kasvattaa vaikkapa sisällä? 

Rotujen jaotteluja on olemassa useaita, vaikkapa koristerodut, munintarodut ja liharodut. Tähän artikkelisarjan sisällysluetteloon jaottelin rodut koon mukaan, jotta lukija saa saman tien jonkinlaisen käsityksen minkä kokoisesta kottaraisesta on kyse. 

Siinä kun Serama on korkeudeltaan vain parikymmentä senttiä, on Jättikoch kukko helposti ihmisen reiden korkuinen, jos ei jopa vyötärölle asti yltävä komistus. 


Pienet ja kääpiörodut:

Pienet ja kääpiörodut ovat nimensä mukaan pieniä. Painoltaan tyypillisesti alle kilon kokoisia ja korkeudeltaan 20-30cm korkeita, rodusta riippuen. Munat ovat vastaavasti pieniä ja somia. Pienet ja kääpiörodut ovat enimmäkseen koristerotuja ja lemmikkimäisen kesyjä, joista löytyy hautomainnokkuutta kosolti.

Kääpiökoch
Mille Fleur
Serama - VIERASKYNÄ: Hannamari Röntynen
Silkkikana - VIERASKYNÄ: Jenni Tanskanen

Keskisuuret kanarodut:

Keskisuuret ovat noin 2-3 kilon kokoisia "normikanoja". Eli sen kokoisia millaiseksi kana tyypillisesti mielletään. Ulkonäöltään ja ominaisuuksiltaan hajontaa onkin sitten yllin kyllin. Keskisuurista löytyy tukkakanoja ja sinisen munan munijoita, sekä lähes kaikkea siltä väliltä.

Araucana - HAASTATTELU Sari Kemppainen 
Ayam Cemaine - VIERASKYNÄ: Helis Kallaspolik
Hollannin valkohuntu - VIERASKYNÄ: Hannamari Röntynen
Tuotantohybridit eli tehokanat
Sekulit (voivat olla kooltaan ihan mitä vaan)
Suomalaiset maatiaskanat kuuluvat keskisuuriin rotuihin
  • Alhonkanta
  • Ilmajoenkanta
  • Hornionkanta
  • Hämäläinen
  • Kiuruveden kanta 
  • Piikkiönkanta - VIERASKYNÄ: Vuonue ja Viipsinpuu
  • Savitaipaleen kanta 
  • Tyrnävänkanta

Suuret rodut

Suuriin rotuihin lasketaan noin yli 3-4 kiloiset kanat. Suuret rodut ovat monesti duall purpose rotuja, eli niistä löytyy hyviä muninta ominaisuuksia, mutta kokonsa puolesta niitä käytetään myös lihakasvatukseen. Aikuinen Marans tai Plymouth Rock kukko on jo kunnioitusta herättävän kokoinen ja kukon varpaat ovat naisen sormien kokoluokkaa, ja kynnet vetävät vertoja parhaimmillekin rakennekynsille, ainakin vahvuudeltaan.

Faverolle - VIERASKYNÄ: Krista Virenius-Rantalaiho
Marans osa 1
Marans osa 2
Plymouth Rock  - VIERASKYNÄ: Saija Eklund-Virtanen
Sussex
Wyandotte - HAASTATTELU Jonna Tikka


Jättirodut:

Jättirodut ovat lajin jättiläisiä. Kooltaan todellisia hätkäyttäjiä. Jättikochia vilkaistessaan saa äkkiseltään ihan katsastaa uudestaan, että onkosse kana vai kalkkuna, sen verran komea näky on jättikana. Korkeutta jäteillä voi olla helposti jopa yli puoli metriä ja painoa 5-7 kiloa tai yli. Tämmöiset kaakattajat eivät ihan pieneen leikkimökkiin mahdu talvehtimaan.

Brahma - HAASTATTELU Hokkasen Hannele
Orpington - VIERASKYNÄ: Kristiina Parkkila
Jättikoch - VIERASKYNÄ: Krista Virenius-Rantalaiho


Linkit uusiin artikkeleihin päivittyvät sitä mukaa kun niitä julkaistaan. 

Jos sinulla on kokemusta ja osaamista jonkun maatiaiskannan tai kanarodun kasvattamisesta ja olisit innokas kirjoittamaan Vieraskynä-artikkelin tai antautumaan haastateltavakseni, niin otathan yhteyttä ja kerrotaan näistä ihanista kaksijalkaisista muillekin. 

Tavoitat sähköpostilla: marianne@siltajoensirkus.fi

Rehuja, ruokinta-automaatteja ja muita tarpeellisia tarvikkeita kana-arkeen löydät Siltajoen Siilon verkkokaupasta.

http://siltajoensirkus.mycashflow.fi/


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti