Kana nimeltä Kreetta ja harjan ja helttojen ensiapu

Kreetta on alhonkannan maatiainen ja tuli meille poliittisena pakolaisena, ei, ei suinkaan paennut suomalaisuuttaan vaan rivakkaa ja tuittua luonnettaan. Eräs kanailija osti meiltä 2 kääpiökoch nuorikkoa ja pikkukukon. Vietyään nuo pienet rimpulat Kreetan kanalaan, toimi hän niin kuin kuka tahansa suomalainen arvorouva: antoi mekkaloivalle ja kuikuilevalle nuorisolle oppiläksyä olan takaa ja pakarasulat paukkuen.

Immeinen ei tästä tykännyt ja kertoi minulle lyhentävänsä Kreetan egoa kaulan verran. Johon minä tietysti älähdin, että älähän hoppua sen kirvesterapian kanssa, tuumaillaan ja tutkitaan. Meillä kun on monta parvea ja kaiken ikäistä ja kokoista kaksjalkasta, niin ehdotin, että nakkasee Kreetan meille ja minä kokkeilen josko jossain parvessa olisi tuollaisen luonteen mentävä kolonen. Ja olihan meillä.

Kreetta saapasteli ylväänä Marans-Marau parveemme, jossa pääkukko Hurjantai vain vilkaisi omaa rotuaan pienempää kanasta ja käänsi selkänsä. Sen sijaan nuoret Marans jantterit hurmaantuivat blondista Kreetasta ja alkoivat liehitellä, ehdotella ja tarjoilla herkkuja. Kreettaahan ei nuoret pojan klopit mitenkään kiinnostaneet, mutta kävi yhden Maransin ja yhden Araucanan kanssa tuijotus ja yhden nokan kopautus keskustelun, ja sen jälkeen eleli parvessa kuin olisi siellä ikänsä ollut. 

 

Seurasin tätä kaikkea uuden yksilön parveen laittamista tarhassa parven lähellä, jotta puutun jos tutustumiskeskustelut olisivat äityneet tukkanuottasille, kummallakaan rodulla kun ei ole tukkaa ja harjasta nokkastu kohta vuotaa verta PALJON.

Monesti kanojen pään alueen vammat näyttävät ihmisestä kauhistuttavilta ja kirveen varteen kiiruhdetaan. Olisikin hyvä TIETÄÄ, että harjan ja heltan alueet ovat lähes pelkkää verisuonikudosta, hippusella hyaluronihappoa, joten niistä vuotaa verta ihan turkasen runsaan näköisesti. Kuitenkin kanalinnun harja-heltta aines ragoi niin, että muualta kehosta ei pumpata kudoksiin verta, ennen kuin kudosvaurio on korjattu, eli rupeentunut ja kuivuneen veren suojassa. Ja tämä rupeutumis- ja paranemisprosessi tapahtuu ihan tunneissa. Illalla tapelleen kukon harja on aamulla jo rupeutunut tai lähes parantunut ja tappelun jäljet näkyvät vain kuivuneena verenä sulissa, kynsissä, nokassa sekä irronneina sulkina.

Siksi pään alueen vammat tulee ensin suihkuttaa vedellä ja desinfiointiaineella puhtaiksi ja seurata vähintään 2 vuorokautta, jona aikana lintu silmin nähden paranee nopeasti.

Mutta takaisin Kreettaan. Kreetta ei siis ollut mikään riitapukari muuttaessaan uuteen parveen, kunhan nyt vaan oli tullut hieman kovakouraisesti opettaneeksi omaan parveensa tunkeutujia. Sillä täytyy muistaa, että ei olemassa oleva parvesi ole innoissaan uudesta ihanasta rotukanasta tai -kukosta, vaan ensisijaisesti kokee tunkeilijan uhkaksi, kunnes parven rohkeimmat ottavat selvää tulokkaasta ja asettavat sen sille kuuluvaan nokkimajärjestykseen. Lue lisää Nokkimajärjestyksestä

Illalla vielä kävin tietysti tarkastamassa, että oliko elo sujunut samaan malliin mihin lähti käyntiin. Hieman kummastuneena nostelin (huolimattomahkosti nypitttyjä) kulmakarvojani kun näin Kreetan nukkumassa pääkukko Hurjantain vieressä orrella. Klassisesti ykköskanan paikalla. Hoksasin samalla, että eihän Hurjantailla ole ollutkaan ykköskanaa hetkeen.

 

 

Hurstilainen on vanha ukko, eikä niin enää jaksa edes kanojen pylsimisestä tai muistakaan kukon velvollisuuksista kiinnostua saati niitä hoitaa. Vetelee mieluummin herkut omaan napaansa ja jopa ajaa osan kanoista etäämmälle siksi aikaa kun itse mässyttelee. Sitä, että kelpaako Kreetta Hurjantaille tai muulle parvelle ykköskanaksi jäi nähtäväksi. Ja niin vain suomalainen kovin isokupuinen Kreetta lunasti paikkansa. Käppäilee ja herkuttelee Hurjantain kanssa ennen muita ja tulee ihmistä vastaan ensimmäisenä luottaen arvovaltaansa, että ihminen on auliisti kävellyt juuri hänelle tuomaan sangollisen sapuskaa. Ja niinhän myö tehdään!

Ihanuudessaan ja parvesta erottuvassa vaaleudessaan Kreetta on hurmaava, mutta voimakastahtoinen kananen. Ihan niin kuin vanhemman, hyvin munivan kanan parvessa kuuluu ollakin. Ihmisen syliin Kreetta tulee niin tahtoessaa, mutta annapa olla jos ihminen on väärään aikaan tarhaan ajamassa tai kiinni nappaamassa, niin ei siinä immeisen käpälillä ehditä edes vaaleita pyllyhöyheniä hipaista, niin osaava, tarkka, nopea ja omapäinen on kana nimeltä Kreetta.

Vaan mikä lie tarinan opetus?

Kirveen kanssa ei kannata kiirehtiä, jos kukaan ei kärsi henkihieverissä avuntavoittamattomissa, vaan aina saattaa olla konsti tai keino kokeiltavana, jolloin kaulat saavat jatkaa katkeamatonta eloaan. Ethän se sinäkään samalla tavalla viihdy kaikkien lajitoverien kanssa, niin eihän sitä voi kanoiltakaan odottaa: toiset tyypit kun vaan ovat mieluisampia kuin toiset.

Lisää luettavaa: 

Rotuesittely - Marans 

Rotuesittely - suomalainen maatiaiskana 

Rotuesittely - Piikkiön kanta 

 

 

Nokkimajärjestys - sananen kanaparven hierarkiasta

 

Kana on parvilintu. Parvi tarkoittaa minimissään 3 yksilöä. Parven sisäistä hierarkiaa kutsutaan nokkimajärjestykseksi. Sana nokkimajärjestys tarkoittaa juurikin sitä, että missä järjestyksessä parven yksilöt pääsevät ruokaa nokkimaan. Ensimmäisenä nokkii parven tärkein kana, eli kukon lemppari. Yleensä kukon lempikanoja ovat hyvin munivat ja omanarvontuntoiset kanat. Näille kukko tarjoilee ensimmäisenä herkkupalat.

Sen jälkeen nokkivat muut kanat oman arvoasteikkonsa mukaisesti, sitten pääkukko, sitten sukukupsyyttä lähestyvät kananuorikot, sen jälkeen emojen vieroittamat poikaset ja ihan ihan lopuksi vasta nuoret kukot, jos jotain on sattunut jäljelle jäämään.

Nämä ovat nyrkkisääntöjä kanojen parven hierarkiasta, mutta toki parvissa ja yksilöiden välillä voi olla suuriakin eroja. Lisäksi nokkimajärjestys voi muuttua useammankin kerran vuoden aikana, riippuen siitä mitä parvessa tai asuinpaikassa tapahtuu.

Tyypillisesti parvessa korkeassa asemassa oleva ei välitä nuorisosta tai olennaisesti itseään alhaisemmista, vaan käy arvokeskustelun itsensä veroisten kanssa. Tavallaan arvokkaan aikuisen arvolle ei sovellu heikompien sorsiminen, vaan arvokkaana otuksena tietää, että heikommat häntä kyllä väistävät ilman nokalla asiasta muistuttamista. Jos jonkun yksilön tarvitsee jatkuvasti asemaansa pönkittää muita nokkimalla, on saavutettu asema silloin heikoissa kantimissa (miksipä tämä niin kuulostaa siltä, etten puhu pelkästään kanoista…) ja aseman säilyttäminen vie energiaa.

Hautova ja tipuja hoitava kana voi menettää arvonsa, koska on jonniin aikaa pois parvesta pesässä kököttäessään, mutta monesti saa paikkansa nopeahkosti takaisin (luonteensa vuoksi). Emon tipuilla on sama arvo kuin emolla, niin kauan kuin emo tipujaan hoitaa. Vieroituksen jälkeen ovat sitten juurikin niitä pahnanpohjimmaisia, eli eivät välttämättä ansaitse edes paikkaa orrella, vaan nukkuvat pahnoilla (maassa).

Jos parvessa on useampi kukko, niin monesti viimeistään tässä vaiheessa joku nuorista kukoista ottaa vieroitetut tiput hoivattavakseen ja koittaa näin kasvattaa niistä itselleen oman parven. Paljon näkee myös sitä, että kukko alkaa ruokkia tipuja jo silloin kun ne ovat vielä emon hoidossa. Meillä kun emot tipuineen pääsevät omiin tipuhäkkeihinsä viettämään mammalomaa, niin maailman kaikkeuden suloisinta on kukko, joka hypähtää tipuhäkin päälle tiputtelemaan herkkunokareita häkissä oleville <3

Tällaiset erinomaisesti kukon tehtäviään hoitavat kukot ovat juuri niitä joita haluan kasvattaa. Eli Siltajoella ei pelkästään riitä, että kukko on rodunmukainen ja väripuhdas, vaan lisäksi luonteella on suuri merkitys, sillä luonteenpiirteet helposti periytyvät, mallioppimisesta puhumattakaan!

Pikkuinen kukkopoika kasvamassa mamma alla sisarten kanssa.

 

Muutosten vaikutus

Parven hierarkiaan vaikuttavat monet asiat, mm yksilöiden hormoonitoiminnan muutokset, tai parvesta poistuvat ja parveen saapuvat jäsenet, jopa elintilojen muutokset voivat osaltaan vaikuttaa.

Kanojen hormoonitoiminnan muutoksia ovat sulkasato, muninnan aloitus ja muninnan lopetus. Kukoilla sukukupsyyden saavuttaminen, sulkasato ja vanhuuden tuomat hormoonitasojen laskut.

Sulkasatoileva ja munimaton kana, ei varsinaisesti menetä arvoaan, vaan on tavallaan vain sivuraiteella. Tyypillisesti parvi sulkasatoilee samaan aikaan ja silloin koko porukan käytöksessä on nähtävissä eroja.

Kun nuori aloittaa muninnan, hänen arvonsa nousee ja se kiinnostuuko nuoresta parven pääkukko vai joku kakkoskukoista vaikuttaa tämän nuoren tytsyn arvoasteikolla nousuun. Mummoutuvat, eli muninnan lopettavat kanat tuntuvat säilyttävän arvonsa, ainakin jos ovat olleet korkealla nokkimajärjestyksessä. Mummokanoistakin olisi juttu jos toinekin, täytyypä laulattaa näppistä siitäkin aiheesta.

Myös parven jäsenten kuolema tai muutto vaikuttaa. Poistuneen paikka jää hetkeksi tyhjäksi ja parvitoverit voivat jopa todella kaivata poistunutta, mutta noin 2pv-2vkon aikana järjestys hakee uuden uomansa. Kun meidän maatiaisparven kukko (Sirkuksen ensimmäinen kukko) kuoli, lopetti koko maatiaisporukka muninnan ja osa oli todella apeina, hiljaisina ja nuokkuvina parisen päivää. Pelkäsin jo, että lähteekö multa koko maatiaisjengi sateenkaaren taa. Uuden kukon myötä sitten kanasetkin palasivat kiinni elämänsyrjään ja normaalin arkeen.

Uusien liittäminen parveen

Uudet tulokkaat parveen pistävät aina järjestystä uusiksi. Tulokkaiden ikä, sukupuoli ja luonne vaikuttavat siihen kuinka uusiksi parveutuminen sujuu. Aikaa uuden järjestyksen muodostuminen vie kahdesta päivästä jopa kahteen viikkoon. 

Aikuisilla munivilla kanoilla on aina hyvähkö arvo lähtöparvessaan ja pitävät asianaan säilyttää arvon myös uuteen parveen joutuessaan. Siksi joskus voi nähdä kuinka uusi kana menee rinta ronttingilla uuteen paikkaan ja saattaa jopa piestä muita kanoja tahi uhitella kukoillekin. Tämä on kanan tapa kertoa, että hänen ylitseen ei kävellä.

Uusia parveen laittaessa ohjeistan aina seurailemaan mukana puolesta tunnista pariin tuntiin. Yhteenotot ovat todennäköisiä ja nokkimalla tai toista ajamalla osoitetaan se oma arvo, mutta ihmisen hoteissa olevien eläinten ei saa antaa joutua ajojahdin tai verta vuodattavien välien selvittelyn kohteeksi. 

Miksi? Sehän on eläinten luontaista käytöstä.

Kyllä vain, mutta luonnossa eläessä sillä heikommalla olisi mahdollisuus väistää ja paeta riittävän kauas, vaikkapa kokonaan pois parvesta. Ihmisen rakennuksissa ja tarhoissa väistömahdollisuudet ovat aina rajalliset ja pahimmoilleen välien selvittely voi päätyä vakaviin vammoihin tai jopa hengiltä nokkimiseen. Ja tämä ei ole ok!

Ihmisen on aina varmistettava, että KAIKILLA hänen hoteissaan olevilla eläimillä on hyvät oltavat.

Siksi uusien parveen sopeutumista on vahdittava ja tarvittaessa puututtava.

Puuttumista voi olla mm: yhteenottavien erottaminen ja nostaminen etäämmälle toisistaan, useaankin kertaan. Tai vaikka käden, kumpparin tai haravan väliin laittaminen. Minä käytän samalla aina napakkaa EI – sanaa. Tehosi se sanana tai ei, niin eläimet kuulevat äänestäni ja näkevät kehonkielestäni, että ko käytös ei ole sallittua. Vietän paljon aikaa parvieni kanssa ja pyrin käyttäytymään hyvän johtajakukon elkein (ruuan antaminen, pesien rakentaminen, suojan tarjoaminen jne) jolloin ainakin osa parven jäsenistä myös kohtelee minua pääkukon (tai kukon apurin) tavoin.

Niissä parvissa joissa minulla on pitkäikäisiä kukkoja, joiden kanssa olen erityisen hyvää pataa (esim 6-vuotias Marans-kukkoni Hurjantai), nostan uudet tulokkaat kukon luokse esitellen ja kertoen, että tässä olisi sulle uusia kanasia, joista sun pitää pitää huolta. Edelleen, en usko, että Hurjantai sanojani sanoina ymmärtää, mutta jonkinlaista yhteisymmärrystä meillä on ja ainakin oman nimensä tämä kukkovanhus tunnistaa. Tosin viime vuosina on käynyt niin, että Hurjantain kakkoskukko, ottaa tulokkaat omiin hoiviinsa, varsinkin jos kyseessä on ollut nuorikkoja.

Muistan yhden kesän kun kakkoskukon, Pikkumacco nimeltään, hommiin kuului munintapesien lämmitys ja heinien järjestely munijoille. Oli about keskipäivä ja juurikin muutaman munijan munaushetki meneillään ja Pikkumacco pesässä puuhissaan, kun vein muutaman uuden nuorikon tähän parveen. Voi sitä Pikkumaccolaisen kiirettä, innostunutta energiaa ja höösäystä, kun koitti samaan aikaan saada munijat pesiin, pesät ojennukseen ja samalla liehitellä uusia tulokkaita. Meni sellaista kyytiä pesien, munijoiden ja uusien välillä, että minua kyllä ihan nauratti. Toimeliaisuudesta oli hyötyä, munijat munivat ja nuoret tulokkaat ihastuivat rivakkaan ja kohteliaaseen nuoreen mieheen. Hurjantai tosin ei juuri korvaansa lotkauttanut nuorten meiningeille.

Toinen keino millä parveen sopeutumista voi auttaa on uusien nostaminen orrelle, eli iltayöstä parveen yhdistäminen. Minä en niin tätä itse tee, syistä, että meille tyypillisesti uudet tulokkaat ovat saattaneet matkata pitkänkin rupeaman pahvilaatikossa ja haluan, että löytävät heti ruoka- ja vesipaikat, plus minulla ei ole kameroita kanaloissa ja en saisi itse unta jos joutuisin epäilemään, että mitenkähän siellä sujuu. Siksi mieluummin kököttelen sen tunnin pari mukana kun uusia tulee. Mutta yötä vasten yhdistäminen on toimiva keino ja monesti tilanne aamulla rauhaisa.

Helpointa uusien parveen liittäminen on toki munina. Eli tipunsiemenet hautovan mamman alle, jolloin mamma hoitaa parveen liittämisen kaiken muun äitiysurakan ohella.

Yksin ei ketään kanalintua pitäisi uuteen parveen tyrkätä, sillä se voi olla turhan suuri stressi. Kaksin aina kaunihimpi, jolloin tutuista tulokkaista on toisilleen seuraa ja turvaa uudessa ja oudossa paikassa. Poikkeuksena aikuinen kukko, jonka voi parveen liittää yksinäänkin, kunhan parvessa ei jo ole aikuista kukkoa. Aikuisten kukkojen välillä voimakas yhteenotto on takuuvarma, ja jälki voi olla rajuakin. Tätä en voi mitenkään suositella!

Jos ja kun parveensa haluaa olemassa olevan kukon rinnalle lisää kukkoja, niin ne kannattaa tehdä juurikin lisäämällä munia, jolloin mahdollisuus, että pääkukko hyväksyy pikkupojat kasvamaan apureikseen on parempi, mutta ei toki tällöinkään itsestäänselvää. 

Miten tukea pahnanpohjimmaisten eloa parvessa?

Jos parvessa on paljon yksilöitä, tai kovin eri-ikäisiä yksilöitä, niin ihmisen pitää varmistaa, että kaikki saavat tarpeeksi syödäkseen ja juodakseen. Useampi ruokapiste eri puolilla ja vaikka eri tasoilla kanalaa, samoin vesipiste varmistaa, että myös ne nokkimajärjestyksen alhaisimmatkin ehtivät syödä rauhassa, ilman, että joku on heitä hätistämässä pois. 

Parven pääkukko siis tarjoilee herkut aina lempikanalleen. Ihminen viedessään erityisherkkuja voi joko tukea olemassa olevaa hierarkiaa antamalla herkut pääkukon eteen, joka ne sitten jakaa oma ajatuksensa mukaan. Jos haluaa tukea jonkun arvoa parvessa, niin sen voi tehdä juurikin antamalla herkut ENSIMMÄISENÄ tälle tuettavalle. 

Hyvä keino on myös jakaa herkut useampiin kuppeihin, antaa yksi pääkukolle tarjoiltavaksi ja nostaa muut kupit eri puolille tilaa, jotta aremmat ja alhaisemmatkin pääsevät apajille. 

Tästä tulee mieleeni eräs nuori kukko, joka oli saanut lähdöt parvensa kukoilta ja asusteli jonniin aikaa kanalamme eteisen ylähyllyllä. Olisi voinut asua eteisen lattiallakin, mutta jostain syystä koki sen pienen ylähyllyn omimmakseen. Minä tietysti sitä aina ekana tervehdin kanalaan mennessäni ja nostin hänelle ekan ruokakupin pois käsistä, jotta sain avattua muiden tarhojen hakasia. 

Sitten koitti minun lomani ja olin jokusen viikon poissa. Lintusia hoiti eläintenhoitaja, jonka rutiinit olivat hieman erilaiset. Niin mitä tekee tämä nuori kukkopoika? Ulottaa sieltä ylähyllyltä eläintenhoitajamme pipon alta pilkistäviin hiuksiin ja nykii hiuksia, jotta hänetkin huomataan. Hoitaja oli jantterin ristinyt tukistajaksi. 

Tavallaan tuo myös kertoo kanojen tavasta osoittaa huomiota ja hellyyttä toisilleen. Olet varmasti nähnyt kukon seisovan paikoillaan ja kanan hellästi nokkivan tai sukivan kukon kaulasulkia? Tai toisinpäin. Kanalintu kun ei itse yltä putsaamaan kaulasulkiaan, niin sen tekee joku hänen erityisen läheinen parvitoverinsa. 

Tukistajan oli varmaan huomionhakemisen lisäksi tarkoitus liehitellä tätä herkkujen kantajaa, varmistaakseen ylhäisessä yksinäisyydessään edes ihmisen parvitoveruus. Sittemmin Tukistaja sai omat kanaset, oman kanailijan ja ylähyllyä hulppeamman asuinpaikan.

Lisää kanatietoa?

Oliko tästä artikkelista hyötyä? Haluaisitko oppia lisää kanoista? Julkaisen säännöllisen epäsäännöllisesti Kanakirjettä, jossa myös kevättalvisin tietoa meillä myytävänä olevista kanoista, kukoista ja siitosmunista. Kanakirje on maksuton sähköposti, jonka voit tilata liittymällä postituslistalle. Listalta voit poistua silloin kun siltä tuntuu. Liity Kanakirjeen tilaajaksi TÄSTÄ

Muita artikkeleja kanojen ja kukkojen käyttäytymisestä parvessa:

Voiko samassa parvessa olla monta kukkoa?

Talviulkoilijat - tarinoita kanojen käytöksestä ja reviiristä

Kukkoiluja - kukon aggressiivinen käytös

Kanojen ulosmuutto - kana on rutiineihin sitoutunut eläin 

Siilon verkkokaupasta löytyy opaskirjoja, videoita ja webinaareja monista eri aiheista. 

Voiko samassa parvessa olla monta kukkoa?

 

Voiko samassa parvessa olla useampi kukko?

Eilen juttelin aloittavan kanailijan kanssa, joka oli vakaassa uskossa, että kukot alkavat heti tapella. Uskomuksessa on perää, mutta se ei ole koko totuus.

Haluat ehkä lukaista ensin tämän artikkelin Kukon tehtävistä parvessa, jonka olen kirjoittanut. Palaa sitten lukemaan tämä, koska parven käyttäytymisen tietäminen ja ymmärtäminen on tärkeää, oli kukkoja yksi tai yksitoista.

Sitä pienet perässä mitä isot edellä

Meillä Siltajoella kääpiökochien ja silkkien parvissa on ollut jo sukupolvien ajan monta kukkoa. Ovat kasvaneet munasta asti rinnakkain ja vanhemmat kukot opettavat nuorempia. Toisinaan opettaminen saattaa olla nuoren himokkaan jantterin poistamista vastentahtoisen kanan polkemisesta, mutta useimmiten opettaminen on isällisen hellää ja esimerkillä luotsaamista.

Emon vieroitettua poikasensa pienet kukkopojat hakeutuvatkin nopeasti pääkukkojen seuraan. Olemalla lähellä pääkukkoa pikkuiset koittavat tehdä itsestään tärkeän, jotta pääkukko heidät hyväksyisi ja saisivat kakkoskukon tehtäviä.

En mene varmuudella vannomaan annetaanko nämä kakkoskukon toimet pienille vai ottavatko ne omatoimisesti hommia hoidettavakseen, mutta koska parvessa todella on muutakin tehtävää kuin suvun jatkaminen, niin mitä isompi parvi, niin sitä enemmän tehtäviä ja ”omia kanasia” jokaiselle kiekukaulalle riittää.

Tiesitkö muuten miksi kukko kiekuu?

Kiekuminen on kukoilla reviirin merkkaamista. Kiekumisellaan kukko kuuluttaa, että tämä alue on hänen kotinsa ja hänen parvensa. Kiekumalla kukko houkuttelee paikalle mahdollisia lähellä asustavia kanoja ja ilmoittaa kilpailijoille, että sopii pysyä poissa. Kiekumisesta on myös ehdotonta etua. Jos joku parven haahuilija on joutunut liian kauaksi kotikolostaan, niin kiekumalla kukko johdattaa eksyneen lampaan takaisin siipiensä suojaan.

Yleensä siksi ne nuoremmat kukot eivät juurikaan kieu, koska se pääkukko pitää huolta reviiristä. 

Eilen kun valitsimme tälle uudelle kanailijalle Maranskukko Porarin parvesta kanoja, niin Poris tuli ihan oven ja kanojen väliin, varmistamaan, että tämä oranssiin mekkoon pukeutunut vierailija ei vikittele hänen kanojaan. Kanat toki koittivat käydä katsomassa, että olisiko vierailijalla jotain herkkuja, heti kun minun kädet oli todettu tyhjiksi. Aina kun kana koitti mennä vierailijan luo, Porari asteli väliin ja ohjasi kanan pois vierailijan luota. Vaan mitä tekee parven kakkoskukko, toistaiseksi vielä Pikkukukon nimellä kulkeva jo hyvinkin iso ja komea nuori mies. Kiekuu täyttä häkää tarhan puoli tienoilla. Porari ei kiekaissut kertaakaan.

Iltasella jäin tätä ihan miettimään, että onko Poris tulossa vanhaksi, niin vanhaksi, että tekee kuolemaa. Mikään muu käytöksessä ei siihen viitannut, mutta yleensä kukko lopettaa kiekumisen vanhana tai sairaana. Tämän aamun olenkin tässä avoimen ikkunan ääressä hörötellyt korviani, että ketkä kaikki ulkotarhoissa elelevistä kiekuvat. Kuulen Marans Hurri Hurjantain matalan möreän ja lyhykäisen kieunnan, ankkalan avoimesta ikkunasta kuuluu vappupillimäisiä kääpiökochien vihellyksiä. Uusin Marans kukkomme, syntymäkodissaan Herra Kukkoseksi nimetty kiekuu pitkiä matalana alkavia ja korkeammiksi nousevia kajautuksia. Poriksen pikkukukko vetää väliin omiaan, nyt jo ihan mainioiksi muuttuneita kiekumisia. Aloittavan kiekujan harjoituksethan ovat aina aika hilpeitä: äänennmurroksen kanssa selviytymistä ja sävelasteikon tapailua.

Muistan kun ensimmäinen kukkomme alhonkannan Rokki päästi ensimmäisen kukkomaisen äännähdyksensä, niin säikähti itsekin ääntään ja painui kaula korkealla kujautettua ääntä pakoon matalaksi kyykkyyn ja kurkki silmäkulmainsa alta ylöspäin, että mikä karmea meininki siellä yläilmoissa metelöi. Kyllä siinä oli vaikeaa pidätellä nauruaan ja vakuutella Rokille, että kyllä se ääni siitä vielä hyväksy muuttuu.

Sittemmin parveen jäi Rokin veli Junnu Gamer, koska Rokkikukko, noh, nomen est omen, Rokkilainen ei ollut ihan niin tyyni ja tasainen kaiffari kuin kanojen, tipujen ja nuorten kanailijoiden kaitsemiseen olisi saanut olla. Sen sijaan Gamer, eli Gempsu oli mitä mainioin kukko. Poikamme lellikki, joka kiersi monen monituisten vierailijoiden sylissä, hoiti kanaset ja tipuset ja opetti tämän Tirehtöörin rakastamaan parven kukkoa. Luulen, että juurikin Gempsutilla ja silloisen silkkiparvemme pääkukolla Hyrrärillä oli tärkein vaikutus siihen, että aloin kiinnostua kukoista ja parvidynamiikasta, ja että kukoista tuli minun tärkeitä työtovereita, eikä vain parven pakollisia siitossonneja, joita vaihdetaan kuin hattuja.

Mutta takaisin Porikseen, kyllä se sieltä sitten lopulta kiekui tänäkin aamuna. Mikä lie ollut hiljainen hetki vierailijan käydessä.

Mikä kaikki vaikuttaa kukkojen yhteiselon sujuvuuteen?

Se, että sopiiko parveen useampi kukko riippuu monesta eri tekijästä.

Rotu ja sukulinja on yksi millä on merkitystä. Jotkut rodut ja sukulinjat ovat vähemmän toisia uroksia sietäviä kuin toiset, ja tämä asia ei muutu hetkessä, eikä varsinkaan pakottamalla ko yksilöitä käytöstään muuttamaan. Jos isä on häätänyt poikaansa pois, niin todennäköisesti tämä poikakin aikanaan tulee häätämään omaa jälkikasvuaan.

Myös parven kokonaiskoolla ja asuintilan koolla on merkitystä. Mitä enemmän tilaa ja kanoja, niin sitä todennäköisemmin yhteiselo sujuu, mutta aina ei kanojen määräkään määrää sitä, että tulevatko pojat toimeen keskenään. Me muutamat kasvattajat, jotka kasvatamme kukkoja myös ruuaksi, pidämme kesän pelkkiä kukkoparvia. Kun pojat erotellaan kukkoparveen hyvissä ajoin ennen sukukypsyyttä ja pidetään tarpeeksi etäällä kanoista, niin pojat pääsääntöisesti tulevat hyvin toimeen keskenään. Tämä toki varmistetaan riittävän isolla tilalla, useammalla ruokinta- ja juottopaikalla sekä kasvatuksen kustannusten takia mieluiten laiduntarhalla. Laiduntarhassa linnut pääsevät syömään ruohoa ja kaivamaan maasta öttiäisiä: varsinaista tuoreruokaa siis.

Rodun lisäksi tottumuksella on iso merkitys, kun kukkopoika on tipusta asti kasvanut parvessa, jossa on useampia (eri-ikäisiä) kukkoja, oppii se, että näin voi elää, eikä koe niin olennaista tarvetta oman reviirin tai omien kanojen puolustamiselle. Toki kaikki kukot puolustavat kanojaan ja reviiriään muiden parvien kukoilta. Näin meilläkin. Kääpiökochit tulevat toimeen keskenään, mutta annas kun Marans kukko käppäilee lähelle heidän tarhaa, niin kyllä siinä on yksi ja kaksi arvoasteikon korkeinta kukkoa ovella kaulaa puistelemassa, muiden kukkojen ohjatessa nuorikot ja kanat pois vieraan lähestyjän näkyviltä.

Myös pihassa on reviirit jaettu, ja eri puolilla pihaa olevien tarhojen saman aikaiset ulkoilut onnistuvat, koska kukot eivät mene, eivätkä vie kanojaan toisen puolelle pihaa. 

Mitä jos yhteiselo ei onnistu?

Luonnollisestikin luontokappaleet ovat yksilöitä ja joskus oletusten ja kokemusten mukainen elo ei suju, vaan syntyy joku kukko, joka joko haastaa muita, riuhtoo kanoja tai käy jopa ihmisen kintuille. Tällaiset saavat meillä vain muutaman mahdollisuuden. Ensiksi koetan miettiä, että oliko ko tilanteessa jotain poikkeavaa, jonka kukko todella koki uhkaavaksi ja käyttäytyi siksi näin. Esimerkiksi hulmuava helma tai liian nopeat ja totutusta poikkeavat ihmisen liikkeet voivat vaikuttaa kukosta epäilyttäviltä. Joskus tipuhäkin siivous, emon kaakatus ja tipujen kailotus saa kukon puuttumaan asiaan ja saan terävän silmästä silmään tuijotuksen: "Nyt lopetat sen pienten kiusaamisen!"

Mikäli päällekäynti tilanne toistuu, eikä sille löydy mitään ”selittävää” ja lieventävää asianhaaraa, niin aggressiiviset kukot lähtevät meiltä nopeasti pois. Padassa on aina tilaa ja viiniviitta lepyttää ärhäkkäimmänkin. Toimin näin ensisijaisesti siksi, että en halua kasvattaa ja laittaa eteenpäin aggressiivisiä eläinlinjoja, mutta myös siksi, että ei sen eläimen elo ole hyvää, jos se joutuu pelkäämään ja puolustautumaan hoitajaltaan tai parvitovereiltaan.

Summasummarum: tulevatko kukot keskenään toimeen. Kyllä ja ei. Aika ehdottoman ei on aikuisten toisilleen vieraiden kukkojen sovittaminen samaan parveen. 

Olen joskus siinäkin onnistunut, mutta silloin kaikki menivät uutena isoon tarhaan ja kummallakaan ei ollut entuudestaan tuttuja kanoja. Mutta olen myös epäonnistunut, ja koska kahden aikuisen taistelevan kukon väliin meno on aika hurjaa, ja väliin PITÄÄ mennä, eläinten ei saa antaa hakata toisiaan hengiltä tai vammauttaa, niin olen nähnyt paremmaksi kasvattaa poijjaat tipusista asti yhdessä, jos heidät samaan parveen haluan. 

Syitä miksi haluan parveen useamman kukon on mm: en raaski luopua hyvistä rodunomaisista yksilöistä, haluan varmistaa laajan geenipoolin ja hyvin hedelmöittyneet munat ja isohkoissa parvissani on puuhaa useammalle kukolle. Lisäksi se tilanne kun parven pääkukko kuolee ja tilalle ei olekaan ketään vastuunkantajaa on koko parvelle aikamoinen suru. Meillä maatiaiset lopettivat jopa muninnan ja olivat silminnähden apeita ja nuupottavia kun Gempsusta aika jätti. 

Eli eläimen ja parven hyvinvointi on oltava aina ensisijainen kun päätöksiä parveen lisäyksestä tai poistosta tehdään. Tähän auttaa parvidynamiikan, eläinten luontaisen käytöksen, rodun ja yksilöiden tuntemus.

Mikäli kaipaat parveesi uutta kukkoa, jonka rotu, sukulinja, käyttäytyminen ja olemus on kasvattajan tiedossa, niin laita viestiä ja katsotaan kasvaako se just sun oma kukkonen meillä: marianne@siltajoensirkus.fi