Sadetta saadaan, mutta aurinkoa otetaan...

Tänä kesänä on saatu yllinkyllin ja vielä pikkuisen extraa kaupan päälle. Vettä nimittäin.

Jos ei viljan viljelijät pääse pelloilleen kellumattomilla puimureillaan, niin ei tämä ole herkkua kanaviljelijällekään. Vaikka kuinka kantaisin kuiviketta ja virittelisin kauniita suojapressuja, niin kaikki katetut kuin kattamattomatkin ulkotarhat alkavat olla jo melkoista märkää mössöä. Vaan arvostavatko kanaset? Vanhat kanaset ehkä hieman arvostavatkin, mutta nuoret kukkopojat viis veisaavat kuivatteluyrityksistäni ja viipottavat ulkona sateessa vesikampaus viuhuen. 

Eräät pienehköt tipuset piti ihan lukita sisälle, koska iltaisin karkasivat monien nostokertojenkin jälkeen ulos nukkumaan. Ekan kerran nostin tiput iltayhdeksän aikaan sisälle, seisoin luukun edessä ja varmistin, että eivät lähde ulos. Kymmenen aikaan menin ajamaan kukkonuorisoa nukkumaan ja nostin uudelleen raggaritipuset, Pikku-Kallen ja Mörkön, vahtien taas luukun edessä. Muut tipuset olivat tässä vaiheessa kiltisti vetäneet unta palloon jo monta tuntia. Nomen est omen! Oma vika jos nimeää tipuja varomattomasti. Jälleen puoli yhdentoista aikaan kävin nostamassa ulos kanien heinäpaalin päälle parkkeeranneet pikkuiset takaisin kanalan suojiin. Muistelen nuoruuden yöjuoksujeni olleen aivan eri maata. Joka nostokerralla uhkailin karkailijoita, että loppuu tuollainen vapaan tipun elämä, jos ei öitä nukuta kanalan sisällä. Kanalan kulkuluukkua en voinut sulkea yöksi, sillä kaniemot viuhottavat ulkona ja niillä täytyy olla pääsy sisälle imettämään kaninpoikasiaan. 

Pikku-Kalle ja Mörkö, kaksi kaverusta, tällä kertaa seikkailemassa ruoka-ämpärissä.

Kuten lastenkasvatuksessakin uhkailut ovat tehottomia, jos niitä ei joskus toteuta. Nyt on sitten Pikku-Kalle ja Mörkö teljetty sisälle häkkiin viiriäisnuorien kanssa. Mököttäävät, mutta mökötyksen kestän paremmin kuin kohmeisen tipun aamulla. Vaan nyt vauhdilla takaisin otsikon aiheeseen. Sateeseen. 

Ihmeen hyvin pressuviritykset suojaavat tarhoja. Osia tarhoista on ihan kuivaakin ja kuivalla puolella pysyttelevät kanat kuivan oloisia. Vaan vesien kippaaminen pressuista, se se vasta on taiteen laji, lähentelee ilma-akrobatiaa ilman turvaverkkoa. Kuten on tullut kerrottua, niin minun vedenpitävä ihoni kestää sadevedet hyvin, mutta suoritustani ihailevien höyhenheppujen laita on hieman toisin. Keksipä eräs viiriäinen tulla joka kerta hörppimään pressusta kaatuvia vesiä. Kymmenisen litraa vettä ja viiriäinen. Arvatkaa jaksoiko juoda kaiken? Joka kerta?

Maatiaiset ihastelemassa kuinka sain suurimman osan pressuvedestä osumaan laatikkoon. Arvannette miten laatikon raahaus ulos tarhasta sujui...

On sateessa puolensakin: kanalan putsaus on joltisenkin helpomaa kun ilma on kosteaa. Kuiva pehku (lue: sahanpuru-kuivakakka-pöly) ei pöllyä kuin vain kamalasti, verrattuna rutikuivien hellepäivien hurjan, mahdottoman kamalasti pöllyämiseen. Myöskin kakkalautojen, munintapesien ja muiden vesivessaa käyttämättömien tyyppien käymälöiden putsaus sujuu lähes taianomaisen helposti: voimailee vain kaiken ulos sateeseen huuhtoutumaan ja ammentaa sadevesitynnyreistä lisää liotusainetta päälle. Myös ruoka-astioiden pesussa pääsee helpommalla. Jos astiat eivät ole jo tarhassa itsekseen huuhteleutuneet, niin ei kuitenkaan tarvitse pihan toiselle puolelle laukata vesipisteelle. Sirottelee vain tiskiharjoja jokaisen räystään lähelle ja siinäpä pyöräyttää astiat puhtaaksi ilmaisen virtaavan veden alla. Heleppoa kuin heinänteko.

Helppoa ei sen sijaan ole muilla kyläläisillä, jotka nyt joutuvat kraanavetensä keittämään kylän vesitorniin eksyneen kolibakteerin takia. Sirkus sijaitsee kunnan vesi- ja viemärijohtojen ulottumattomissa ja meillä ei vettä tarvitse keitellä. Se tästä vielä puuttuisikin, sen verran alkaa olla mitta täynnä näitä ulkovesileikkejä.