lauantai 14. tammikuuta 2017

Viiriäisten sukupuolitunnistus


Niin kanojen kuin viiriäistenkin sukupuolitunnistus liian aikaisin on arvan heittoa. Tai oikeammin: arpaa heittämällä voi päästä samaan tai jopa parempaan tulokseen. 

Silti jokainen lintuilija haluaa sukupuolia arvailla mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Osa aloittaa arvailut jo haudottavan munan muodosta. Sitkeässä istuvat legendat ja "vanhan kansan tiedot", että suippokärkisestä munasta tulee kukkotipu ja pyöreästä munasta tulee kanatipu. Munanmuodolla on tipun sukupuoleen yhtä paljon vaikutusta kuin kirveellä sängyn alla ihmistainta alulle pantaessa, vaan hauskaahan se on. Niin arvailu kuin...

Tässä kuitenkin muutamia todellisuuteen ja faktoihin perustuvia keinoja tunnistaa viiriäisten sukupuolet.

Tunnistus väristä

Kullan ja  riistan väreistä pystyy sukupuolen tunnistamaan linnun värityksen perusteella. Joiltain yksilöiltä jo 2-3 viikon iässä. Muissa väreissä ei sukupuolitunnistusta värin perusteella pysty käyttämään. 

Riista
Riistan värissä kukolla on rintakehä punertavampi ja tasaisen värinen. Kanalla rinnassa on mustia pilkkuja. Sulkapuvun väritys näkyy sitä mukaa kun peukaloinen kasvaa ja sulkautuu. Viimeistään 4 viikon iässä sulkapuku alkaa olla niin valmis, että pilkut ja punertavuudet näkyvät selvästi. Toki riistan väristäkin on värimuunnoksia, joissa edellä esitetty ei päde ja kanoilla voi olla rinnassa punertavaa. Katso kuvat. Find us on Facebook kuvassa tuossa oikealla on nuori riistanvärinen kukko.
 

Riista kukko vasemmalla, kana oikealla
Hopeariistan muunnos kana punertavasta rinnasta huolimatta


Kulta
Myös kullan värissä kanalla on rinnassa mustia pilkkuja ja kukolla rintakehän sulat punertavammat. Kullassa tosin punertavan sävyjä voi olla myös kanalla, mutta mustat pilkut ovat selkeä merkki. Lisäksi kultaisilla viiriäisillä on hatut, vai sanoisinko mieluummin korvaläpät. Kanalla päätä korvien korkeudella kiertää musta hattu, kukolla ruskea. Hatun muoto voi vaihdella ja kullan muunnoksilla kukoilla voi olla koko pää tai päätä peittävä ruskea hattu. Katso kuvat.

Kultakukko ruskealla kypärällä
Nuori kultakukko, poskilla näkyy ruskea hattu


Kullanvärinen kana


Tunnistus kloaakista 

Tunnistus kloaakinseudusta on varmaa tai edes mahdollista vasta linnun saavuttaessa sukukypsyyden. Japaninviiriäisillä sukukypsyys saavutetaan noin 6-8vkon ikäisinä, lihaviiriäisillä muutaman viikon vanhempina. Kevät ja kesäpoikaset saavuttavat sukukypsyyden aiemmin, talvipoikasilla menee sinne 8 viikon tietämille tai yli.

Kukolla tulee kloaakinaukon, eli pyllysilmän, ja pyrstön väliin noin sormenpään kokoinen kohouma, patti, josta hellästi painamalla tulee vaahtoa. Myös viiriäiskukkojen kakassa voi olla vaahtoa. Ensimmäistä poikuettani sukupuolitunnistaessa koitin patteja löytää ja puristella liian aikaisin. Myös tekniikka oli metsässä. Olin lukenut, että kloaakkia puristamalla kukolta tulee vaahtoa. Puristelin mielestäni hellästi, mutta niin sitä vaan tuli puristettua paskat pihalle eräältä lintuparalta. En tiedä kumpi säikähti kovemmin, mutta siihen jäivät puristelut. Kokemus oli karmiva. Ja liian nuorelle linnulle suoritettu. Sittemmin olen oppinut hellävaraisemmaksi, eikä vaahdon painelua oikeastaan edes tarvitse kun patti silmillä havaittava. Patti sijaitsee suoraan kloaakin aukon ja pyrstön välissä. Pattia ei, eikä aukkoakaan tarvitse puristella, hellä patin sormella painaminen riittää. 

Ja jottei tämäkään keino menisi liian helpoksi, niin mainittakoon, että myös naarailta voi tulla vaahtoa mikäli kukko on juuri käynyt naarasta polkaisemassa. Naaraalla ei ole pattia ja vaahtokin on kyllä vetisempää, uroksella kiinteämpää. 

Munivan viiriäisen (ja kanan) kloaakin aukko on kostea ja pehmeä. Sellainen, että sen voi olettaa helposti venyvän munan tupsahtaessa esille. Munimattoman nuoren viiriäisen (ja kanan) kloaakin aukko on kuiva suppu ja korkeintaan jarrutusjälkien koristama.


Tunnistus käytöksestä

Kukon kovaääninen, tirauttava kiekuminen on varma merkki. Kanat eivät juurikaan ääntele, mutta voivat peloissaan seistä suorana lähes varpaillaan ja titittää kovalla äänellä. Varpaillaan titittäminen on hädän merkki: jotain vaarallista on aistittavissa ja siitä kerrotaan toisille. 

Yleensä kukot astelevat pystymmässä ja kanat matalammalla, mutta tämä ei ole kovin varma tai edes helposti huomattava sukupuolitunnistuskeino, varsinkaan kun yksilöllisiä erojakin löytyy.

Pääsääntöisesti vain kukot polkevat, eli hyppäävät kanan selkään, pitävät nokalla kiinni niskahöyhenistä ja tupsauttavat viiruvauvojen siemeniä kanan pyrstön alle. Tosin polkeminen on myös alistamisen merkki ja jotkut ärhäkät kanayksilöt voivat selkään hyppäämällä näyttää nokkimisjärjestystä. Se ei kuitenkaan ole järin yleistä, vaan enemmänkin yksilökohtaista tai sitä voi ilmetä jos parvesta puuttuu voimakastahtoinen kukko (tai kukko on hyvin nuori).

Muninta on myös mainio sukupuolitunnistuskeino, mutta voi olla hankalaa nähdä kana itseteossa, koska viiriäiskanakin haluaa suorittaa muninnan kaikessa rauhassa.  

Kourallinen kukkoja

Kilautus kaverille

Kilautus tai kuvaus. Linnun valokuvaaminen ja kuvan postaus toiselle viiriäiskasvattajalle tai keskustelupalstalla voi auttaa saamaan selkoa ja ainakaan siitä ei ole haittaa. Useammat kokeneemmat silmät voivat nähdä merkkejä tarkemmin tai ainakin toisten mielipiteillä voi omaa mielipidettänsä pönkittää. Lintu itsehän ei ole moksiskaan arvailijoiden puuhista. Toiset tykkäävät poseerata kameralle, toiset eivät.


Tunnistuskuvaus kannattaa ottaa niin, että rintakehä ja pää näkyvät hyvin, ainakin niillä kullan ja riistan värisillä, joilta tunnistus kuvan perusteella onnistuu. Viime kesänä en malttanut olla heittämättä herjaa kun Viiriäiset-facebook ryhmässä ohjeistettiin aloittelijoita kuvaamaan niin, että rinta näkyy ;)

Kaipaatko lisää tietoa?

Tuhti pakkaus kokemuksellista tietoa ja teoria viiriäisistä. Yli 80-sivuiseen suomenkieliseen ekirjaan: Viiriäisten kasvatus, on koottu kattavasti tietoa tilantarpeesta, ruokinnasta, haudonnasta, tipujen hoidosta ja katsaus yleisimmistä väreistä. Ekirjan saat hintaan 28,20€. 
  
Tutustu oppaaseen tästä

Ekirja on PDF-tiedosto, jonka saat sähköpostiisi ja voit lukea sen laitteeltasi tai halutessasi tulostaa paperille.
 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti