Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty - muistikuvia ja aikeita häkkirakennusprojekteista

  Pakko on paras motivaattori

Minivirkit alkavat olla jo sen kokoisia, että niiden pitäminen kasvatushäkissä lähentelee pahamaineisimpia häkkikanala oloja. Olkoonkin, että tätä jengiä ei pakoteta munimaan, vielä. Tarkoitus on rakentaa minivirkeille uusi ulkohäkki. Höyhenpukukin alkaa kaksi ja puoliviikkoisilla olla sellainen, että jos lämpimät kelit jatkuvat, niin pärjäävät mainiosti ulkona. Koska luottamus Suomen kesään ei kuitenkaan ole korkealla, niin ainahan voin vetää jatkoroikalla lämpölamppua ulkohäkkiin, ja odottaa Elenialta paksulle pahville painettua kiiltävää joulukorttia kiitoksena kuluneesta vuodesta.

Maalattua puutavaraa on tontinkulmilla säilötty jo useampi vuosi ja keväällä kanojen ulko-aitausta varten hamstrattua halpaa verkkoakin vielä jäljellä rulla tai pari, niin sunnitelmien lisäksi puuttuukin enää vain käypäset työkalut. Ensimmäistä viiriäishäkin rakennusta varten oli hyvät suunnitelmat ja heikot työkalut. Lopputulos oli nätistikin sanottuna pelottava. Häkkiviiriäisillä meni kuukauden päivät ennen kuin asumuskauhu hellitti. Eli noin kolme viikkoa pidempään kuin mitä häkin luukulla meni aikaa luovuttaa saranoistaan ja verkostaan. Todellinen viikon luukku. Sittemmin luukun virkaa on toimittanut vanha, paksu eteisen matto, jonka päällä kanat ovat alkaneet nukkua. Matto onkin saranoitua luukkua paljon parempi (nukkumapaikka), koska varjostaa häkkiä, estää unenpöpperöisten kikkareiden tippumisen alempiarvoisten niskaan, eikä revi hoitotoimenpiteiden aikana ranteita verille niinkuin saranoidusta luukusta irtoileva metalliverkko. Note to myself: muista ottaa jäykkäkouristusrokotus.

Ensimmäisestä häkkirakennusprojektistani viisastuneena käytin seuraavaan häkkyräiseen puolivalmisteita. Puolivalmisteet ovat jokaisen perheenäidin arjen pelastus, niin kuin takuuvarma Raid: toimii keittiössä ja puutarhassa. Sekatavarakaupasta keväänhuumassa hommattu "kanala" osoittautui kanojen nukkekodiksi: lapsena leikitään nätisti, teiniangstissa rymistellään nukkekoti rikki tai hylätään nurkkaan. Kanaseni valitsivat molemmat vaihtoehdot, ja juuri tuossa järjestyksessä. Nukkekodista jäi kuitenkin osa jäljelle ja ajattelin, että siitä saa tuunattua Pikkuvirkeille asumuksen.

Pohjana molemmissa häkeissä käytin lastulevyn palasta, jossa jostain syystä luki: "Karin älä vie". Koska Kari on muuttanut näiltä seuduilta pois jo 4 vuotta sitten ja palanen on ollut meidän ulkovarastossa yli kymmenen vuotta sitten, niin epäilin, että rikos on vanhentunut. Varsinkin kun rikollisena lienee toiminut talomme edellinen omistaja. Toisaalta Karin muistaen en yhtään ihmettelisi vaikka olisi avioeronsa tiimellyksessä käynyt lastulevyn piilottamassa meidän varastoon. Niin tai näin, mutta jos Kari joskus tulee levyä takaisin karhuamaan, niin saa mukana levyyn niitatun messumattopalasen ja muutaman sentin kuorrutuksen sitä ihteään. Tiesittekö muuten miten kallista on messuilla käytössä oleva kokolattiamatto? Sitä saa messuilija tilata ihan minkä värisenä tahansa ja poks, parin päivän messujen jälkeen se revitään pois ja roskiin. Huoh. Toivottavasti pääsen pian taas messutytöksi, alkaa olla edelliset messumattohamstraukset lopuillaan.

No niin, takaisin häkkitutoriaaliin: Levy. Levyyn niitattu matto. Puita tai puurimoja. Puut kiinni levyyn nauloilla tai jos akkuvääntimen akku on ladattu, niin ruuveilla. Mittaa rimat ennen kiinnitystä. Mittaa uudestaan. Varmista vielä mittaustulos. Niitta rimoihin verkkoa. (Verkkokin kannattaa mitata, mutta se ei ole niin oleellista, koska rimat on jo mitattu niin huolellisesti.) Voilaa! Hyvin yksinkertaista ja tyylikästä. Helppoakin, mikäli niittari suostuisi toimimaan. Ei ole nimittäin yhtään helppoa kekkuloida pienehkön häkin sisällä, yrittää pitää verkkoa kiinni häkin ulkopuolella rimassa, saatikka oikeassa kohdassa, antaa lapsityövoimalle kannustavia ohjeita ja hakata vasaralla niittejä kiinni. Samaan aikaan. Hikiset kumihanskat käsissä. Huh, alkaa tuskanhiki nousta jo muistellessa. Kolmas kerta kuitenkin toden sanoo. Tällä kertaa en suunnittele, panostan kunnollisiin työkaluihin ja teen pitkästä tavarasta. Tai ainakin niin pitkästä, että häkki on rakentajan kokoinen (helpottaa mittaamista kun ei mitta koko ajan omatoimisesti hävittäydy).

Näillä aikeilla siis lampsin kohti työmaatani, johon avioliiton suomin oikeuksin oli ilmestynyt käheännäköinen ilmakompura ja valtavan kokoinen akkuporaruuviväänninkonesalkku. Työkaluja ihastellessani pihaan kurvaa kaveri neljän alle kouluikäisen lapsensa kanssa. Tulivat maalle nauttimaan maalaistuoksusta ja pelkäämään kanoja. Sujuuhan se rakennusrojektilaisen kesäpäivä jätskiä syöden suloinen vauva sylissä. Vauva, jonka voi työntää heti takaisin äidilleen kun kitinä alkaa, tai kun käsi puutuu tai kun haluaa juoda kahvinsa rauhassa. Joten viiriäiset kituvat vielä yhden yön pikkuhäkki oloissaan ja rojekti siirtyy seuraavaan kesäpäivään. 

Kesähän on siitä hyvää rakennusaikaa, että energiaa säästyy kummasti kun ensin ei tarvitse lapioida tarvittavia tavaroita esiin lumen alta.