Aamukahviseuraa

Kyllä sitä moneen pystyy!

Tuli todistettua, että lintujen aamutoimet hoituvat mainiosti yhdellä kädellä. Nyt ei tosin yksikätisyyteen ollut syynä lapoja jäytävä nivellukko vaan yöllä juoma-astiassa vesilinnun elämää harjoitellut nuori viiriäiskana. Nuoruuteen kuuluu oman identiteetin etsintä, mutta jotkut kokeilut voivat olla hengenvaarallisia. Hengenvaaroihin voidaan lukea maakanan vesikylvyt syksyisinä öinä. Vapauttaakseni itseni vanhemmuuden syyllisyydestä kerrottakoon, että vesiastiassa on monta kiveä juurikin estämässä viiriäisten höyhenpuvun kastumista. Mutta kuten jokainen teini keksii keinot kokeilla salaa tupakkaa ja kalajaa, niin oli keksinyt tämäkinviiru kuinka kivien väliin ujuttautumalla saa kasteltua koko alaruumiin pyrstöä myöten. 

Eipä siinä. Vaisu ja paleleva viiru käsiin ja kanalatakin taskusta löytyvällä nöyhtäisellä nenäliinan riekaleella suurimmat kuivailut. Sitten viiru syvälle fleecetakin kainaloon ja kainalon rutistus niin tiukasti kiinni kuin uskalsin.

Muiden lintujen ruokinta, juoma-astioiden tarkistus (muiden uimareiden varalta), ulkoilijoitten päästäminen ulkoilemaan ja ei-ulkoilu-lupalaisten estäminen pääsemästä ulkoilemaan sujuivat yhdellä kädellä ja kahdella kumpparilla ihan hyvin. Pupun ja kissanpoikasen riitelyltä näyttävän leikin selvittäminen pelkällä kumpparilla oli jo huomattavasti hankalampaa. Puhumattakaan vapaata kanaa leikkivän Mister Kanin saattamisesta takaisin tarhaan. Puputtaja ehti käydä monessa sellaisessa pihan kolkassa, jossa ei ole ennen käynyt. Saas nähdä onko minulla vielä paljonkin niitä hienoja ulkomailta asti rahdattuja ruusuja jäljellä.

Aamutoimien jälkeen suuntasin aamukahville edelleen kainalossa hiljaa kököttävän viirulaisen kanssa. Kohteliaana kaverina koitti olla sisäsiisti ja tiputti kainalostani pienet kikkareet ulko-oven kynnykselle. Ihailtavaa huomaivaisuutta,  vaikka voinette uskoa, että kokemus oli yllättävä kun kainalosta yht'äkkiä tipahtaa pieni kakka. Sen sijaan se, että eteisessä oli teinipoikaseni pariton, likainen ja reikäinen sukka, ei ollut ollenkaan yllättävää. Sanontaa mukaillen: se joka jalkansa paljastaa, se sukkansa menettää. Työnsin viirun varovasti löytösukkaan, jotta saisin sen pysymään lämpimänä ja ehkäistäikseni mahdollisen tajuamattomuuteni avata ajoissa ovi lentäville kikkaroille. Koska viiru sopeutui sukkaan yhdellä räpyttelyllä, niin ei se sukka sitten niin likainen ollutkaan, pelkästään pinttynyt (ja taas saatiin tämäkin pyykkäri-äidin syyksi).

Pissillä käynti ja aamupalan teko ei mielestäni ole pienen (eikä isonkaan) viiriäisen hommaa, joten laitoin sukkaviiriäisen villatakkini taskuun ja puin villatakin päälle vasta pissan jälkeen. Ja käsienpesun. Villatakki on hyväksi kenelle tahansa. Välillä viirulainen kaivautuukin taskuun syvemmälle, välillä kurkkii aamupalaleipääni ja pädille ilmestyvää tekstiä.

Mikäs tässä on elellessä kohti syksyä kun on viiriäinen taskussa ja jalat lämpöisissä villasukissa. Ihanaa ja unelmien täyttämää syksyä lukijoille toivottavat Siltajoen Sirkuksesta: Villatakkivilistäjä ja Lainasukkalämmittelijä