Jatkuvasti valkenevampi pyhäpäiväni oli rauhallinen, lähes autuas, kunnes koitti katon maalaaminen. Jokainen joka joskus on kattoja maalaillut tietää, että kaikesta huolellisuudesta, ergonomisista asennoista ja asiallisista välineistä huolimatta maalia tippuu hiuksiin, silmiin ja suuhun (jos ei muista pitää suutaan kiinni), hartiat ja niska jumittuvat ja jäykistyvää rannetta pitkin maalinorot valuvat suoraan lauantaisaunan raikkaisiin kainaloihin. Saas nähdä kuinka kauan kalkkimaalin desinfioiva vaikutus säilyy hikeentyvissä kainaloissa. Ainakin mainoksista tuttu kainaloiden säihkyvä look on taattu jos maali ehtii kuivua ennen iltasuihkua. Jään ihan miettimään, että miksi kainaloiden pitää olla kauniit? Eikö kainaloiden tarkoitus ole puskea kuumuutta ulos, lämmittää palelevaa viiriäistä ja kaapata oma kultamussukka rutistukseen?
Kun sisätilat oli roiskittu mielestäni riittävän kattavasti, jätin kaikki tuuletusräppänät selkoselleen, varmistin hautojien hapensaannin ja siirryin irto-osien pensselöintiin ulos. Eipä aikaakaan kun maalausmaallani alkoi pyöriä toinen toistaan pörröisempää ja kampittavampaa apulaista.
Kainaloiden lisäksi nähtäväksi jää kuinka kalkkimaali irtoaa Mister Kanin kuonosta, Musti kissan hännästä ja silkkitipujen pyllystä, vain maatiaiset eivät sotkeneet itseään. Tai sitten maalitahrat eivät vain erotu maatiaisten muutenkin kirjavasta ja nyt sulkasatoisesta höyhenpuvusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti