Puhhuijaa!

Tänä aamuna tuli turhan täpäkkä muistutus lämpösäteilijöiden varapolttimoista!

Yleensä aloitan tekemään elukkahommat siinä klo 9-10 aikoihin ja samaan aikaan Mister Dee menee ulkotarhaansa hoitamaan ulostushommia. Näin joulun aikaan kuitenkin pienisuulikoila(kin) on syönyt paljon kaikkea höhhöä, joten suoli oli toiminut jo aamuyön tunteina lattialle. Joten vein hänet jatkamaan kakkahommia tarhaan normaalia aikaisemmin.

Koska olin vain yökkärissä ja villatakissa tuolla -14 asteen pakkasessa, niin en taennut jäädä kakkakummiksi vaan menin siksi aikaa kanalaan sanomaan jengille huomenta. Vaan enpä ehtinyt kuin ”Huom”-kohtaan kun huomaan, että terraarion, jossa 4 viikon ikäiset viiriäiset ja 3 viikon ikäiset kanatiput elävät, on pimeänä. Eli lämpölamppu on kylmänä. Aaaargh!

Lisäksi kestopehku on pöhissyt viime aikoina ihan huolella ja olen pitänyt kanalan ikkunaa raollaan ilmanvaihdon takia. Eilen juuri kaivelin pehkusta pois kompostoituneita kohtia ja lisäilin päälle puhdasta purua ja heinää, eli pehkun lämmöntuotto oli hetkellisesti hieman maltillisempi, ikkuna kuitenkin raollaan, koska eilen pakkasta oli vain -5 astetta.

Kanalassa oli ihan ok lämmin, ja viirulaiset jo siinä lämmössä pärjäisivätkin, mutta lämmön muutosta ei tietenkään tehdä kerrasta polttimo poikki pox, vaan pikkuhiljaa lisälämpöä pois vajuttamalla. Kaikki terraariossa olivat hengissä, mutta pörröisinä. Eivät velttoina hypotermiaan painuneina, eivätkä edes kasassa toisistaan eliinjäämislämpöä hakemassa, mutta selkeästi kylmissään/viileinä.

Siilon varastollahan meillä on lämpöpolttimo poikineen ja onneksi, onneksi aina myös kotitontillakin muutama. Näillä pakkasilla hoksasin, että jatkossa pidän ainakin yhtä varapolttimoa kanalassa, enkä kaikkia talon eteisessä. Sillä ihan ihan pienien kohdalla se minuutin hankien läpi kimpoaminen talon eteiseen ja takaisin, voi olla kriittisen pitkä aika (varsinkin kun ei tiedä milloin vanha polttimo on heittänyt henkensä).

Kun alan pimeänä olevaa polttimoa kiertää pois, niin huomaan, että se olikin oikein kunnolla rymytty rikki! Polttimon lasiosa oli murtunut aivan siitä kierrettävän metalliosan kohdalta. Joko viirut tai kanatiput ovat riehuneet oikein voimalla tai sitten samassa tilassa asustava Skunkki-kani on käynyt potkimassa säteilijää (kani ei pääse käsiksi, eikä hampaiksi sähköjohtoihin. Asia joka tulee varmistaa huolellisesti!!!).

Polttimon punainen pölysuoja estää hienojakoista eläinpölyä pääsemästä laitteen sähköosiin.

Sen enempää hajottajia syyttelemättä tai syitä arvailematta ruuvaan uuden polttimon paikalleen, palelijoita lohduttaen, että kohta helpottaa. Vaan eipä helpota. Ei syty, ei. Vaikka tarkastan vielä johdot ja töpselit ja kaiken. Eli säteilijäkin on lakannut toimimasta. (Hutkin syyn sitten myöhemmin, nyt on olennaista saada pikkuporukalle lämpöä)

 

Kuvassa 1-3vrk ikäisiä viiriäisvauvoja. Kuva: Jaakko Manninen

 

Onneksi tähän aikaan vuodesta meidän kanalassa on vielä yllin kyllin tilaa, joten töpselöin ja räppäsen päälle toisen säteilijän, joka on kiinteästi kiinnitettynä erään toisen tipuhäkin ylle. Alan lappaa pikkujengiä ko häkkiin ja samalla toisella kädellä nostelen isoja tukkuja heinää tähän tyhjänä olleeseen häkkiin. Mister Dee ulvoo ulkotarhassaan, että voitais jo mennä sisälle jatkamaan aamukaffin hörppimästä sohvalle, mutta nyt tuo paksuun susiturkkiin pukeutunut hyvä poika saa malttaa mielensä ja pysyä pakkasessa haistelemassa rusakon jälkiä.

Saan pienet lintuset häkkiinsä ja lämpöön, ja osa ryhtyykin heti ahkerasti syömään keitettyjä ja murskattuja viiriäisenmunia, joita heille tarjoilin. Osa ihmettelee uutta häkkiä ja sieltä avautuvia näkymiä. Kukaan ei parkkeeraa lämmönlähteen alle tankkaamaan lämpöä, joten mitään elintoiminnoille tai kasvulle kriittistä ei taida olla ehtinyt tapahtua. Huokaan helpotuksesta!

Että sellainen aamupaidassa viuhahdus tänä aamuna! 

Jos jotain haluat oppia minun kantapäistäni, niin talvella kandee pitää pitkää yökkäriä, ihan jotta ei omatkaan kintut palellu. 

Ja ota onkeesi ennen kaikkea ne varapolttimot! Ehkäpä jopa varalla oleva lämpösäteilijä on halpa lintusten henkivakuutus! Lämpösäteilijällä linnuille saadaan nopeasti lämpöä, patteri tai lämpöpuhallin on hitaampi ratkaisu, koska patteri tai puhallin lämmittää kanalan ilmaa. 

Lämpösäteilijä, eli kansan kielessä lämpölamppu lämmittää linnut. Lämpölamppukin tavallaan myös lämmittää kanalan ilmaa, mutta tehokkuus ja lintujen kannalta lämpöturvallisuus perustuu siihen, että lampun alla on heti päälle kytkettäessä lämmin alue johon linnut pääsevät, toisin kuin esim patterin päälle ei pääse samalla tavalla lämmittelemään. 

Lisää juttua lämmityksestäja lintujen lämmön tarpeesta näissä artikkeleissa:

Kanalan lämmitysratkaisuja - eri lämmitysratkaisujen soveltuvuudesta kanalaan

Talviulkoilijat  - katsaus muutaman eri rodun kylmänkestävyyteen varoittava sana kanalinnun kastumisesta

Kuolleista ylösnoussut tipu - tarina tipujen hypotermian ominaisuudesta ja kuinka siitä selvitään takaisin elävien kirjoihin

Kanalan lämmitys kestopehkulla - ohjeet kestopehkun tekemiseen

Siilon verkkokauppa - tutkittuja ja tosi toimissa testattuja tuotteita sekä rehuja kotikanalaan

 

Siivouspäivä siirretty

Huh. Tänään meinasi tulla repertuaariin uusi tuotevaltaus: vapaan viiriäisen munia.

Vetäisin aamulla kuorivan ja uudistavan naamion rupiseen lärviini. On sitten piirun verran hehkeämpää heilua imurin varressa ja bamburätillä huiskia pölysiä kun namiskuukkeli on kuntoutettu. Ennen kuin tartuin kauan väisteltyyn siivouspuuhaan ajattelin, että kipaisempa äkkiseltään päästämään kanat vapaaksi ja hoidan aamuruokinnat sillä aikaa kun naamio vaikuttaa. Parisen minuutin kipaisu, ei sen kummempaa. Kanat läksivät tuttuun tapaan viipottamaan pitkin pihaa. Kukko jäi häkkiin ylös kekkuloimaan, koska pupu oli maassa. Kukko jostain syystä pelkää pupua lintuhäkissä, mutta ulkoilee ihan mielellään pupun ulkohäkissä pupun kanssa. No, tuo oli ihan sivuraide tässä faabelissa.

Aina lintuhäkin ovea avattaessa tarkkailen viiriäistä nimeltä Valkokulmakarva, alias Valkki, koska sillä on kova kuvitelma lähteä vapaaksi samalla kun kanatkin. Kurkkii ja kuikuilee kynnyksen yli ja pari kertaa on koittanut hypähtää kynnyksen yli, mutta lylleröpyllynsä painaa sen verran, että toistaiseksi minä olen ollut nopeampi ja Valkki lyllertääkin vain lintuhäkissä. Nytkin tarkkailin Valkkia, päästin kanat, maanittelin kukkoa, ehdin ottaa pelottelijapupun syliin tehdäkseni tietä kukolle kun silmäkulmastani huomaan, että tuo nurmikolla lyllertävä lintu ei kyllä ole räksä. Äkkiä pupu maahan, häkki kiinni ja huudon kanssa lyllertäjän perään, joka tietysti säikkyy ja puikahtaa kukkivaan juhannusruusupöpelikköön.

Äkkiä sisälle huutamaan lapsityövoima apuun, joka lähteekin yöpukusillaan kyselemään naapureista mahdollisia haaveja lainaan. Minä sukellan paitasillani ruusupuskaan, josta kauhistuneena suklaanvärinen (on muuten hurjan maastoutuva väri) viiriäinen ottaa pii-iitkän lennon postilaatikoiden takaiseen pajupöpelikköön. Juu, juuri siihen pöpelikköön, joka on ihan pikkiriikkisen räpistelyn päässä tiestä, jolla mopedistit, rekka-reiskat, ylistressaantuneet naiskuskit ja muut ylinopeuspyyhältäjät viilettävät tolkutonta vauhtiaan.

Siinä vaiheessa postilaatikoille saapunut kolmannen naapurin pikkupoika kysyy, että saako nuo kanatkaan olla vapaana. Mä mitään kanoja enää siinä vaiheessa muistakaan, vakuutan vaan huolestuneelle metsästykseni seuraajalle, että "ei NE karkaa" ja koitan luottaa siihen itsekin.

Parin tunnin pöpelikössä pöykköilyn, nokkosissa teutaroinnin ja sydänkurkun nieleskelyn jälkeen viiriäinen lopulta itse lyllertää lintuhäkin luokse ja koukkaa vielä varaston ali naapurin pojalta

 lainattuun kalastushaaviin. Huoh. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja tässä vaiheessa muistan sen kasvonaamionkin.