Rotuesittely: Plymouth Rock - VIERASKYNÄ

Plymouth Rock on isokokoinen ja hyvin muniva Duall purpose rotu, eli erinomainen lihan- ja munantuotantoon. 

Tämän vieraskynä artikkelin rodusta on kirjoittanut Virtasen Farmin Saija Eklund-Virtanen

ROTUTIETOA

Koko: 
Iso rotu, kana 3-4kg, kukko 4-5kg 

Väritys:   Barred mustavalkoraidallinen
Kukolla kaksi Barred geeniä, kanalla yksi.

Sukupuolen tunnistaa värityksestä jo vastakuoriutuneena, tämä vaatii toki harjoittelua mutta kun ensimmäiset siipisulat tulevat niistä erottaa jo kokemattomampikin sukupuolen helposti

Ulkonäön erityispiirteet:   Keskiraskaisiin kanarotuihin lukeutuva, vanttera ja lihaksikas

Muninta:
Muninta hyvää, hyvä talvimunija

Munankuoren väri:
Vaaleanruskeita, paino n. 60g 

Yleiset taudit: 

Rotu on suhteellisen herkkä Marekille. Muuten terveys kohtalainen, rodun pieni kanta Suomessa johtanut sisäsiittoisuuden syntymiseen

Rotutyypillinen luonne:  Rauhallinen, kesyyntyy helposti

Käyttö:  

Liha- ja munintarotu

Historia

Rotu on kotoisin Amerikasta. Rotuesittelyssä (Kirja: Siipikarjamme v.1904) Plymouth Rockia kuvataan seuraavasti:

"Kasvaa nopeasti; munii hyvin syksyllä ja talvella; munat ruskean kellertäviä. Kömpelömpi hautomaan kuin Wyandotte, Ruokittava varovasti liian lihavuuden estämiseksi. Vanhempain lihavain kanain lihakin hyvän makuista. Iho keltainen. Kukko painaa 4 1/4 kg, kana 3  1/2 kg. 

Paitsi sinijuovaisia , joka on vanhin muoto on samanvärisiä papuharjaisia, sekä yksinkertaisharjaisia valkeita, keltaisia ja mustia. Kaikilla on sama ruumiinmuoto ja samat pääominaisuudet sekä keltainen nokka ja keltaiset, joskus mustankellertävät jalat.

Poikkijuovaisen Pl. Rock kanan kasvattajan tulee ensiksi saavuttaa oikea ruumiinmuoto, keskisuuruus ja hyvä ryhti, sitten kaikkien höyhenten säännöllinen poikkiraitaisuus,- tummempi värivivahdus puhtaalla vaalealla, harmaansinisellä pohjalla; juovien tulee kernaammin olla poikkipäin zeepran tavoin; ja vihdoin keltaiset jalat ja samanvärinen nokka, pieni säännöllinen harja sekä punaruskeat silmät." 

Nykyään Suomessa noudatetaan Euroopan rotustandardia. 

Rodun tilanne Suomessa

Puhdasrotuisten Plymout Rockien saatavuus Suomessa on heikko. Rodun edustajien pieni määrä on johtanut siihen että epäpuhtautta ja suuria laatueroja esiintyy rodun sisällä huomattavasti. Sisäsiittoisuus on johtanut koon pienenemiseen, hedelmöittymisen heikkenemiseen, sekä vaikuttanut negatiivisesti rodun taudinkestävyyteen josta se on myös saanut nimensä: Plymouth Rock kuvastaa kalliota rautaista terveyttä josta rotu on aikoinaan tullut tunnetuksi

Moniin nykyään Plymouth Rockeina myytäviin lintuihin on valitettavasti sekoittunut myös muita rotuja. Helpoiten tämän tunnistaa luonteesta, ulkomuodosta sekä rotutyypistä. Aidon Rockin tunnistaa sen suuresta vantterasta, rauhallisesta olemuksesta, uteliaasta ja kesystä luonteesta sekä ulkoasusta musta-valkoisesta selkeästä raidoituksesta sekä rodulle tyypillisistä   kanttarellin keltaisista jaloista.

Monet linjat muistuttavat ulkoasultaan ja kooltaan enemmän Amrockia kuin Plymouth Rockia, ne ovat kevyitä, tuhmuraitaisia sekä vilkkaita ja arkoja, monesti ne myös intoutuvat hautomaan jopa nuorella iällään. Plymouth Rock ei omaa haudontaviettiä, mutta joidenkin vanhojen kanaopusten mukaan voi vanhemmalla iällä jokunen yksilö intoutua hautomaan.

 

Virtasen Farmilla kasvatukseen on paneuduttu huolella

Ihastuin Plymouth Rockeihin n.5 vuotta sitten jolloin otin ensimmäiset Plymouth Rockit 6 kanaa ja kukon. Hakumatka oli verrattain pitkä 4h ajoa suuntaansa, mutta tämä ei innokasta kanafarmaria haitannut. Tarkoitus oli pitää lintuja vain lemmikkinä että saa omia munia mutta toisin kävi.

Rotu vei täysin mukanaan, nyt on jo 5 vuotta jalostustyötä takana ja rotupuhtauden eteen tullaan jatkossakin tekemään jalostustyötä. Käännekohtana jalostustyössä pidän vuotta 2014 kun sain uutta puhdasta verta linjoihini Anna Lerkiltä. Hänen Plymouth Rockinsa oli tuolloin palkittu Rotukanayhdistyksen näyttelyissä voittajana. Sain häneltä ostettua kaksi nuorta kukkoa sekä siitosmunia linjoihini.

Olen kasvatustyön edetessä kiinnittänyt huomiota rotuesittelyssä mainitsemaani epäpuhtauteen jota rodun sisällä valitettavan paljon esiintyy. Mikäli näitä epäpuhtaita lintuja käytetään siitokseen vaarantaa se koko tämän hienon rodun olemassaolon. Tästä syystä olen tietoisesti pyrkinyt jalostamaan rotua sitä rotutyyppiä vastaavaksi jollainen se on joskus kulta-aikoinaan ollut. Helppoa se ei ole ollut. Rotu ja sen heikkoudet  sekä vahvuudet ovat tulleet vuosien varrella tutuiksi. Olen erittäin iloinen jokaisesta uudesta kasvattajasta joka haluaa panostaa tähän hienoon vanhan rotuun. 

Rotuna Plymouth Rock on erittäin utelias, seurallinen ja se todellakin kesyyntyy helposti.

Hyvä ystäväni myöskin Plymouth Rockeja kasvattava Juha Koivunen naureskeleekin usein sylikukoilleni. Poikasesta asti kun luodaan hyvä luottavainen suhde hoitajan sekä lintujen välille niistä muodostuu ihmiseen luottavia todellisia persoonia. 

Vaativiakin ne osaavat olla, viimeisin räväkät naurut aiheuttanut tapahtuma syntyi kun ajattelin päiväksi sammuttaa lämpölamput jo sulkautuneilta Rockeilta ja toisen rotuisilta jäteiltä. Sammutin lamput kun nuorikot olivat syömässä. Syötyään muun rotuiset nuorikot eivät kiinnittäneet mitään huomiota sammutettuihin lämpölamppuihin mutta joukossa olevat kaksi Rock kukkoa menivät lampun alle ja asettautuivat ”auringonotto asentoon” kyljelleen. Kun lämpöä ei tullutkaan ne silmäilivät minua tuimasti ja nousivat ylös alkaen nokkimaan lamppua. Jos olisivat osanneet puhua, käsky olisi kuulunut: ”Aurinko päälle ja heti!” Hellyin ja laitoin toisen lampuista päälle. Tämä ei heille riittänyt vaan kurvasivat toisenkin lampun alle alkaen nokkia sitäkin….se aurinko ei syttynyt, mutta kattoon piti nostaa etteivät särje sitä nokallaan.

Rotuna nämä raitapaidat osaavat olla todellisia persoonia. Pidän niiden vantterasta ulkomuodosta, seurallisesta sekä rauhallisesta luonteesta. Koska kanat  eivät omaa juurikaan haudontaviettiä, ne osaavat ja ovat todellisia sadisteja poikasille ja nuorikoille. 

Kukkoja ei parvessa voi olla kuin yksi. Mutta se sitten hoitaakin tehtäväänsä antaumuksella. On tapahtunut kerran kuinka Rock kukkomme Paroni tappoi rotan kun se loikki kanojen luona pihalla. Ja se rotta oli ISO! Minulla oli tuolloin samassa parvessa muutama maatiainen hautojina joilla oli tuolloin tiput, uskon että näitä rottakin tavoitteli.

Poikastuotannnossa laatu korvaa määrän

Aloitan haudonnat joka vuosi maaliskuun viimeisellä viikolla. Talvipoikasia en haudo kuin poikkeustapauksissa. Tämä siitä syystä että uskon vanhaan ”kanaraamatuksi” ristimääni Siipikarjamme J.Pedersen-Bjergaard v.1904 kirjan oppeihin. Niiden mukaan poikaset tarvitsevat auringonvaloa, liikuntaa ja VIHANTAA kehittyäkseen vahvoiksi. Talvipoikasille tämä on mahdotonta järjestää.

Tiput kasvavat aluksi sisällä talossamme erillisessä ”tipuhuoneessa” josta ne säiden lämmettyä siirtyvät ulos nurmikasvatukseen. Lämpö on poikasille tärkeää jo kehityksenkin kannalta. Vetoisissa koleissa suojissa ne joutuvat käyttämään tarpeettomasti energiaa ruumiinsa lämmittämiseen eivätkä kasva tasaisesti. Siirryttyään ulos poikasilla on toki suojat ulkonakin mutta  ne ulkoilevat siirrettävissä Chickhen traktoreissa. Nurmikasvatuksella poikasista kasvaa vahvoja kanan ja kukon alkuja. 

Sulkasato on Rockilla usein melko huomaamaton mutta kun se sitten kerran iskee linnut näyttävät kynityiltä. Meillä linnuille annetaan lepotauko syystalvella säiden pimetessä valoa ei juurikaan pidennetä jotta sulkasato ja ansaittu munintatauko tulee. Näin varmistutaan siitä että keväällä haudonta ajan koittaessa munat ovat elinvoimaisia koska linnut eivät ole munineet läpi talven. Poikkeuksena ovat nuoret kanat jotka ovat aloittaneet jo muninnan myöhään syksyllä.

Haudontaan tulisi käyttää vain toisella vuodellaan olevien kanojen munia jotta ne siirtäisivät vastustuskykynsä taudinaiheuttajille tuleville poikasilleen. Ja munat ovat tällöin jo suurempia kuin nuorikkojen munimat munat, joka tarkoittaa suurempia ja vahvempia poikasia.

Tarkkuutta ruokintaan

Ruokintaan on Plymouth Rockilla kiinnitettävä erityistä huomiota. Puoliraskaana rotuna se lihoo erittäin herkästi ja liiallisen valkuaisen syöttäminen kasvatuskaudella altistaa sen sydänperäisille vaivoille.

”Hiljaa hyvä tulee” sanonta pitääkin paikkansa Rockien kohdalla. Hidas kasvu takaa tasaisen kehityksen, suosittelen käyttämään valmiita rehuseoksia kasvatuskaudella koska niiden ravintokoostumus on tarkkaan harkittu. Jos osaamista löytyy voi toki kasvattaa kotoperäisillä ruuillakin mutta pitää varoa etteivät nuorikot pääse lihomaan. 

Hyväksi seokseksi aikuisille Rockeille on osoittautunut Tuusulassa sijaitsevan Lassilan luomutilan viljaseos. Siinä on murskattuna Kauraa, ohraa, vehnää, hernettä, härkäpapua sekä rypsiä. Sekoitan tätä suhteessa 50/50 Puolitiivisteen kanssa. Lisänä kalkki, sora, näkinkuori, maissi ja kokonainen kaura pehkuihin josta kanat saavat kaipaamaansa liikuntaa etsiessään herkkupaloja.

 

Tuorerehu on erityisen tärkeää talvisin. Keräkaali kattoon ripustettuna ja kokonaiset porkkanat tarjoavat kanoille mukavaa ajanvietettä ja vitamiineja. Haudonnan lähestyessä piimä on tervetullut lisä ruokavalioon. Meillä Rockeille tarjotaan ympäri vuoden itse valmistamaani Kefiiriä jonka sienen olen saanut ystävältäni jo vuosia sitten. Myös kalanmaksaöljy on etenkin talviaikana tärkeää ja sateisina kesinä sitä annetaan kaikille jatkuvasti.

 

Voin rodusta saamieni kokemusten perusteella suositella sitä lämpimästi, kasvattajia voi olla vaikeaa löytää mutta voin suositella Juha Koivusta joka on tehnyt rodun eteen paljon hyvää työtä sen rotupuhtauden vaalimiseksi.

Meiltä nuorikoita tulee myyntiin taas  kesällä  mutta koska keskityn kasvatuksessa kesä-aikaan ei poikasia tule myyntiin ympäri vuoden. Halutessaan voi toki tulla tutustumaan tähän hienoon rotuun muutenkin. 

Virtasen Farmi

Saija Eklund-Virtanen

saija.eklund@hotmail.com

Sääskjärvi Iitti

                                                                                   

Kiitos Saijalle erinomaisesta tekstistä. Erityisesti mieltäni lämmittää Saijan näkemys poikastuotannnosta ja haudonnan ajatuksista, sillä ne tukevat omaa käsitystäni talvihaudonnan turhuudesta. Soisin usemmankin kasvattajan lähtevän toteuttamaan tätä luonnonkiertokulun mukaista poikastuotantoa, vaikka se tarkoittaakin kevätsesongin ostajille "ei oon" -myymistä. Kuitenkin elinvoimaiset reippaat ja kevätruoholla ruokitut nuorikot ovat satakertaa helpompia niin kasvattajalle kuin ostajallekin, vaikka niitä omia munia ei sitten heti ekana kesänä niiltä saakaan. Kanaharrastus kun ei ole sitä "kaikki tänne heti" -harrastusta.

Kiitos myös Kanayhdistyksen sihteerinä toimivalle Juha Koivuselle, joka auttoi minua löytämään Saijan ja Virtasen Farmin tätä rotuesittelyä varten.

Kanojen ulosmuutto

On vilinää vilskettä, helinää helskettä pienten hermojen...

Tänään oli säätiedotus luvannut, että enää ei mennä yöpakkasille. Tänään muuttaisin porukat ulos! Aamu valkenikin kauniin pilvisessä lumisateessa. Ei ole todellista! Lunta äitienpäivän aattona! Annanko luonnonvoimien pyörtää päätökseni vai yhdynkä Pekka Poudan hihittelyyn ja uskon, että nyt on jo kevät?

Maransini ovat ulkoilleet jo parisen viikkoa päivisin. Aamulla kanan nuo kolmi-nelikiloiset kanan jytkyleet pihan toiselta puolelta talvikanilasta pihan toisella puolella olevaan ulkotarhaan. Miksi hitossa kannan, ovatko kaikki kanani menneet jalattomiksi? Eivät suinkaan, mutta Suomessa marraskuussa havaittu lintuinfluenssa tartunta luonnonlinnuissa Harjavallassa ja Ahvenanmaalla on aiheuttanut ulkonapitokiellon, joka päättyy vasta 31.5.2017. 

Ulkonapitokielto ja mitä se tarkoittaa?

Ulkonapitokielto tarkoittaa, että edes kotitarvekanat eivät saa päästä kosketuksiin muuttolintujen tai näiden jätösten kanssa. Kanat voivat ulkoilla ulkotarhassa, jossa nämä säännökset täyttyvät.

Eli ulkotarhan tulee olla niin pienisilmäistä verkkoa, ettei siitä luonnonlintu pääse menemään läpi. Tarhan tulee myös olla katettu verkolla, mikä minusta on viranomaisilta kömmähdys. Yli lentävän sairastuneen linnun skeida roiskahtaa verkosta helposti läpi. Siksipä uskallankin suositella vain katettua tarhaa muuttolintujen muuton aikaan. Nopean (ja kyseenalaisen kauniin) katteen katottomaan tarhaan saa pressusta. Ruuat ja juomat tulee suojata muuttolinnuilta ja niiden jätöksiltä.

Tämän lisäksi tarhaan päästämisestä tulee tehdä ilmoitus kunnaneläinlääkärille. Ilmoitus voi olla vapaamuotoinen. Tästä linkistä lisätietoa ilmoituksesta ja varotoimista.

Ulkonapitokielto kannattaa ottaa vakavasti, sillä mahdollisen lintuinfluenssan tarttuessa kanat tulee lopettaa viranomaisen määräyksellä ja lisäksi koko lähitienoo joutuu karanteeniin. Varminta onkin antaa kanasten ulkoilla suojatussa ulkotarhassa ja hoitaa juotto- ja ruokinta sisätiloissa ja vasta suvivirren kajahtaessa päästä kanaset pihan vapauteen.

Ulkoilu kelin, rodun ja tarhojen mukaan

Marans on isokokoinen, kylmänkestävä kanarotu ja syksyllä minun maransini asuivat ulkona marraskuun alkuun asti. Muuttivat sisälle vasta kun säätiedotus lupasi -5 asteen yöpakkasia. Syksyllä se oli ookoo, koska viileys oli tullut pikkuhiljaa ja linnuilla oli ollut koko kesä aikaa sopeutua ja kasvattaa pöyhkeää sulkapukua. Näin keväällä kun ovat viettäneet talvea lämpimässä, niin ulos tuulen ja tuiskun armoille siirtyminen on kiva aloittaa totutellen, eli iltaisin kannan paksukaiseni takaisin kanilaan niin pitkään kuin yöpakkasia on luvassa. Ehkei tämä yöpakkasten pelkääminen olisi aikuisille linnuille ihan pakollinen varotoimi, mutta minulle yöllisistä kylmistä varpaista kärsivälle villasukkasuheltajalle tämä on ainut keino taata levolliset yöunet.

Haasteelliseksi edestakaisin kantamisen tekee se, että pari päivää aiemmin talvipaikastaan kotiin muuttaneet silkkikanat punkkaavat kanilan eteisessä. Eteisestä loikkimalla isokokoinen kana tai arvonsa tunteva Marde-kukko sylissä tulisin aiheuttaneeksi melkoisen hässäkän. Loikinkin siis kanilan ikkunasta sisään ja ulos. Ja joka kerta loikatessani ajattelen, että omapahan on pömpelini, kuljen just sieltä mistä tykkään, ajatelkoot mitä ajattelevat. Tosin en usko, että tältä kylältä löytyy enää montaakaan ajattelijaa, joka ei olisi kylähullun leimaa otsaani iskenyt. Paikallisten tietyöjärjestelyiden takia tuossa tonttimme ohi kaahaa nykyään puolet Laukaa-Jyväskylä väliä kulkevista kuskeista. Joskopa ikkunasta loikkiva kanakainalo saisi edes jonkun hidastamaan ja nopeusrajoituksia muistamaan.

Maransit ja marlinet osaavat jo odotella kantokyytiään ikkunalaudalla

Silkit eivät vielä ulkoile, sillä ovat rotuna hieman kylmän arempia ja toisekseen maransit ulkoilevat silkkien ulkotarhassa, koska maransien ulkotarha on rakennettu jämäkästä koiraverkosta, josta talitintit ja varpuset lentelevät läpi mennen tullen. Katteena maransien isossa ns laiduntarhassa on vain rastasverkkoa ja osittain valokatetta. Rastasverkko mahdollistaa sadeveden pääsyn tarhaan ja nurmen kasvun. Valokatettu osa tarjoaa suojan. Sinne tarhaan ei siis muuteta ennen kuin muuttolinnut ovat häipyneet ja kyseisen tarhan nurmi kasvanut nokittavaan pituuteen.

Sen sijaan kääpiökochit ja viiriäisten patakukot ovat ulkoilleet aurinkoisina päivinä. Heidän ulkoilemaan päästämisensä on näennäisesti helppoa. Kääpiökochien kulkuluukku johtaa suoraan ulkotarhaan. Vaan Siltajoellapa ei nuolaista ennen kuin tipahtaa. Minä olen käytännön ja työergonomian puolestapuhuja ja kaikki ratkaisuni osoittavat, että puhuttavaa riittää vielä vuosikymmeniksi. Kääpiökochit, eli käppänät ovat hautomainnokas rotu ja niillä on aina tipuja. Tarkoitan aina. Keväällä jopa useammin kuin aina. Tiput tarvitsevat lämpöä. Joten käppänien kulkuluukkua ei voi heilauttaa auki ja odottaa, että ulkoilijat pohtivat tulemistaan ja menemistään kynnyksellä päästäen kaiken viileän ilman suoraan lattiatasoon, jossa myös on tipuja. Tipuja on toki seinälle viritetyssä lämpölamppuhäkissä, Pikkutikun ja Mymelin kanssa kanihäkissä ja Hopeapajun alla munissa, osalla jo nokka ulkona. Käppänien puolelle en siis päästä kylmää mistään luukusta, räppänästä tai ikkunasta.

Ulkoiluttaakseni käppäniä avaan hakasen kulkuluukusta kanalan ulkopuolelta, ryömin tason alle kanalassa ja hamuan yhdellä kädellä kiinni jonkun jonka päätän haluavan ulkoilla just nyt. Toisella kädellä avaan kulkuluukun sisäoven, nojaten kyynärpäällä pehkuun, koska toisessä kädessä on se wannabe ulkoilija ja tason alla ei mahdu olemaan polvillaan vaan vain kontillaan, ja työnnän ulkoilijan ulos. Toistan tätä hamuamista ja nojailua useamman kerran. Viiriäiset onneksi ovat jo oppineet tunkemaan sinne missä tapahtuu, eli osa patapojista hyppii omatoimisesti ulos avautuvasta luukusta, osa vaan sählää tiellä. 

Iltaisin toistan vaiheet kanalan ulkopuolella, tosin siellä ei kulkuluukun edessä olevan tason alle mahdu edes kontilleen, mutta ulkoilun jatkamista haluavat viiriäiset ja käppänät sinne mahtuvat mainiosti käsieni ulottumattomiin. Arvaatteko mitä aion opastaa talvikanalan rakennuskurssilla: konttailua vai suunnittelua?

Friseeporukan puolella ei tarvitse konttailla. Heille kulkuluukkuna toimii ylhäällä oleva ikkuna, jota myöskään ei voi jättää auki horottamaan, koska ikkunan vieressä on eristyksissä silkkikana arautipuineen. Joten friikkien puolella työnnetään lintuja yläikkunasta ulos. Nostan tyypit ikkunanlaidalle ja kysyn, että "Menetkö itse vai työnnänkö pyllystä?" Iltaisin osaavat tulla omatoimisesti takaisin, ei tarvitse kuin avata ikkuna ja huhuilla, niin kaikki kukkoa lukuunottamatta lennähtävät sisälle.

Tänään siis olin päättänyt, että nyt tämä ulos ja sisään työntämisshow saa päättyä ja kynnelle kykenevät muuttavat ulkotarhoihin kesäkauden ajaksi. Emot, tiput ja nuorikot saavat vielä elää kanalan lämmössä. 

Miksi eristän kanaemon ja tiput?

Ensin tein ulostyöntöharjoitukset kuten monena aamuna aiemminkin ja sen jälkeen aloin siivota. Vanhaa pehkua pois, jotta Mymelin ja Pikkutikun tiput saa päästää puhtaille pahnoille kanalan lattialle. Siinä tipuja häkistä alas nostellessani ja emojen kovaäänisesti komentaessa menin laskuissa sekaisin, että oliko näillä yhteishuoltajilla 23 vai 24 neljä tipua. Kun ne oli häkistä alas nosteltu, niin laskemisesta tuli mahdotonta. Päätin kirjata lintukirjanpitoon noin 23 tipua. Se, että kirjaanko ne silkkien vai käppänien puolelle jäi vielä täysin avoimeksi. Parivaljakko hautoi käppänien munia, mutta hautomakoneesta annostelin heille silkkivauvatkin hoidettavaksi. Kunhan muuttotomu laskeutuu, niin täytyy tulla kirjanpitovälineiden kanssa kyttäämään. On nimittäin turhan pitkä matka unohtaa asioita tuo 30 metriä kanalalta kotiin. 

Alhaalla Helmikki nuorikkojensa kanssa hyökkäsi ylhäältä rahvaan pariin laskeutuneiden emojen kimppuun. Tiput vilistivät nurkkaan, nuorikot toiseen nurkkaan ja emot pyrkivät takaisin kanihäkkiin, jota siivosin Hopeapajun jo vauhdilla kuoriutuvia tipuja varten. 

Eristän emon ja tiput muutamiksi ensimmäisiksi viikoiksi siksi, että haluan varmistaa tipujen turvallisuuden ja emon tarjoaman lämmössä pysymisen. Kanalan lattialla tipu saattaisi hortoilla jonnekin kylmettymään tai tallautua kuoliaaksi. Tipujen kiusaajia meillä ei juurikaan ole koskaan ollut, mutta pienissä ja (kröhöm) epäkäytännöllisissä tiloissa tallaantumisriski on todellinen, sillä tiput liikkuvat paljon livakammin kuin minun näköhavaintoni pupilleista kumppareihin.

Tästä pesästä tiput eivät tipu, mutta ainahan voi aidan läpi nokkia vihreämmälle puolelle.

Eristämällä varmistan myös tipuille sitä ravintoa ja hygieniatasoa mitä haluan. Kanalaani lämmittää kestopehku, jonka kanssa saa olla muutoinkin tarkkana hygieniasta, niin en halua vastakuoriutuneita altistaa mahdolliselle kokkidi-tartunnalle. Lisäksi eristettynä emo saa rauhallisemman äitiysloman kun ei tarvitse keskittyä muuhun parveen vaan voi rauhassa hoidella ihania untuvapallojaan. 

Helpointa eristäminen on hoitaa niin, että kun kana on alkanut hautoa, niin nostaa koko pesän munineen, kanoineen eristysselliin. Jos yrittää siirtää kanan ja munat, niin ketuiksi voi mennä. Vaikkei kettu kanalaan pääsisikään, niin kanaemo on varma, että kettu on pesän vienyt ja saattaa hyljätä munatkin. Siksi siirto on varminta suorittaa pesän kanssa. Asia, joka kannattaa ottaa huomioon munintapesiä rakentaessa.

Rutiinit suojaavat parvieläintä

Siinä kaikessa tipujen nostelun tuoksinassa kuulen kuinka Helmililja karjuu friikkien ikkunan takana, että munimaan pitäisi päästä. Helmililja on nuori ja haluaisi munia kanalan sisälle. Rymystelen pehkusäkkien ja kuivikepaalien yli ovelle, kierrän ulkotarhaan ja nostan ikkunalla kaakattavan Helmililjan ulkotarhan munintapesään, joka väriä vaille on täysin identtinen sisällä olevan munintapesän kanssa. Helmililja jää pyrstö pystyssä tutkimaan, joska tämä pesä kelpaisi munan kodiksi.

Palaan säkkien ja paalien yli jatkamaan tipuhäkin siivoamista. Ehdin kauhoa muutaman hanskallisen edellisten tipujen purua pois kun ikkunan takaa kuuluu: "Ei kelpaa, rutiinit ne olla pitää. Avaa ikkuna. Munin sisälle." Huoh. Friikkien parven pääkukko Hömppis on kerrassaan ihana ja isällinen kukko, mutta Hömppis ei välitä tuon taivaallista siitä mihin kanat munansa lataavat, kunhan vaan tipuja tulee hoideltavaksi. 

Tuli ikävä Ellua, Kallea ja Marttia, joille oli kunnia-asia valmistella kanoille munintapesää ja ohjata kanat munimaan. Martilla oli tapana ihan seisoa pesän suuaukolla vahtimassa, ettei kana häippäse kesken munimisen. Tosin nuorukaisena Martti rakensi munintapesän roskiksen ja kompostorin välissä oleviin pahvilaatikoihin ja koitti pakottaa nuoren kanan munimaan. Kana oli niin nuori, että olisivat kököttäneet roskiksen takana pari kuukautta, jos en olisi käynyt kanaa päästämästä pälkähästä. Yleensä kanoilleni riittää se, että nostan ne sinne minne haluan niiden munivan ja varsinkin jos on asettaa sinne malliksi muna tai houkutusmuna. Helmilijalle ei riittänyt.

Lopulta hikisten ja pölyisten tuntien jälkeen kaikki lintuset olivat siellä minne olin heidät suunnitellut. Jossain muuttotuoksinoiden tohinassa grillaajamestari kävi hakemassa kymmenkunta pataviiriäistä ja yhden syötävän kukon. On parempi tehdä paljon muutoksia parvieläinten rutiineihin kerralla kuin muutos silloin ja toinen tällöin. Oli muutos iso tai pieni, niin se häiritsee parvieläimen rutiinien rakastamaa eloa. Rutiinit tarkoittavat saaliseläimelle elämän jatkumista: näin toimimalla jäin eilen henkiin, näin toimimalla jään henkiin tänäänkin. Muutos on uhka ja saaliseläin kokee muutoksen hyvin stressaavana. Siksi koitin ajoittaa samaan rysäykseen niin saapuvien, lähtevien kuin muuttavien järkytykset. Nyt en tekisi muutoksia kotvaseen, että elo ehtii vakiintua ja henkiinjäämisen tunne varmistua.  

Minzki kani pesänrakennuspuuhissa

Patakukkojen syöjän kanssa aloimme ideoida linturuokiin keskittynyttä reseptikirjaa ja nälkä ampaisi kurnimaan omaankin suolenmutkaan. Päätän äkkiä vielä tsekata kanien vedet ennen lounaan hotkimista. 

Kanilassa kohtaan angorakani Minni Minjantain käskevän ilmeen: "Lisää heinää ja sassiin, mää rakennan nyt niin ison pesän, että yks paali ei riitä mitenkään!" 

Kyllä, se on selvästi kevät ja vauvakuume nyt!











                                                                                       

 Kiinnostaako kuulumiset ja vinkit kanojen hoidosta? 

Liity ilmaisen Kanakirjeen tilaajaksi ja saat kuukausittain sähköpostiisi vuoden aikaan liittyvät vinkit. 

Kuolleista ylösnoussut tipunen

Sain pääsiäissunnuntaina itkuisen puhelun: edellisenä päivänä kuoriutunut tipu oli seikkaillut haudontapesästä kanan alta kanalan puolelle, VAIKKA haudontapesässä oli korkea kynnys estämässä tipujen karkaamiset. Tipu oli löytynyt kuolleena lattialta.

 

Soittaja kertoi, että mitään ulkoista vammaa ei tipussa näkynyt ja yleensä heidän kanat ja kukko ei tipuja kiusaa. Lohdutin, että tipu on todennäköisesti vain paleltunut. Paleltumakuolema on armollinen, sillä siinä tipulla menee taju, eikä joudu tajuissaan kitumaan. 

 

Soittaja itki, että kanalassa on aika lämmin ja just kaks tuntia aiemmin olivat siellä käyneet, että miten se seikkailija on ehtinyt kahdessa tunnissa tunkea ulos pesästä ja paleltua. Karjaisin niin kovaa, että hyvä jos soittajalle jäi yhtään tärykalvon riekaletta ehjäksi: "TIPU PAIDAN ALLE HETI! SE EI OLE VIELÄ KUOLLUT!!!"

Puhelimen toisessa päässä alkoi karmea vauhti ja kuulin soittajan miehen jo vieneen tipun ruumiin lumiselle nuotiopaikalle polttohaudattavaksi. Ja sitten puhelu katkesi.

Vääntelin hermostuneena hikisiä käsiäni ja mietin, että mitähän siellä tapahtuu.

 
Pitkältä tuntuvan hetken päästä puhelin soi: nuotiopaikalta haettu tipu heiluttelee jalkojaan, hengittää ja piipittää. OU JEE!!!!

Tipuilla on sellainen ominaisuus, että vaipuvat hypotermiaan, jos emo jättää pesän esim houkutellakseen pedon pois pesän läheltä. Hypotermiassa tipun elintoiminnot hidastuvat, jopa hengitys voi lakata, mutta kun emo (eli lämpö) palaa takaisin, niin tipu herää henkiin. Luonto on viisas!

Olen yhden jos toisenkin seikkailijan pelastanut paidan alle. Minusta paidan alla ne virkoavat paremmin kuin esim lämpölampun alla. En tiedä onko se totuus vai onko se vaan minun sydän joka pamppailen huutaa: "Elä pieni taistelija, elä!"

Joten jos tipusesi on kuolleen oloisena, niin lämmitä se, se voi hyvinkin olla vielä elämänsyrjässä kiinni, mutta tarvitsee vain nopeaa apua. Lämpö on olennaisin! 

 

Voimistava ruokinta vasta kun tipu on tolkuissaan ja jaksaa syödä itse. Puolitajutonta ei kannata pakkoruokkia, ettei tule tukehduttaneeksi. Oikeasti kuollut kangistuu nopeasti. Hypotermiassa oleva on veltto, eikä yhtään kuolonkankea.

Kuolleista ylös nousemisen teemoissa: Hyvää pääsiäistä!

 

 

Haluatko oppia lisää kanoista, tipuista ja kukoista? Tilaa Kanakirje. Kanakirje on säännöllisen epäsäännöllisesti ilmestyvä sähköpostipläjäys, joka on täynnä tietoa kanojen hoidosta. Liity tilaajaksi TÄSTÄ

 

 

 

 

 Lisää aiheesta myös näissä artikkeleissa: 

 

Mitä syöttäisin tipuille - vastakuoriutuneiden oikeaoppinen ravitsemus 

Rotta - uhka tipuille, rakenteille ja elintarvikkeille

Kannattaako kuoriutuvaa tipua auttaa?