Sadekesän ajatuksia lintuinfluenssa-uhkan varjossa

 

Näin viime yönä unta, että MINULLA oli suolinkaisia. Todennäköisesti ja ihan varmasti ei ole, sillä:

• perssulkani eivä ole rapaiset
• munintani ei ole laskenut
• enkä varsinkaan ole laihtunut

Kaikki nuo ovat merkkejä joista voi epäillä kanalla olevan suolinkaisia, tai jokin muu vaiva.

Päätin kuitenkin varuilta jakaa Sirkuksen Facebook-sivuille uusiksi tuon muutaman vuoden takaisen blogi-jutun suolinkaisista. Aina ennen kuin jaan uusiksi, niin luen juttuni, että olisiko mulla siihen jotain uutta lisättävää. Eipä varsinaisesti ollut, mutta muistin jutusta yhden asian, jota en ole tänä vuonna vielä tehnyt: ulkotarhojen kalkitseminen/tuhkaaminen. 

Kalkki ja tuhka ovat emäksisiä ja nostavat maan happamuustasapainoa niin, että monien bakteerien ja loisten elinolot vaikeutuvat. Eli kalkki/tuhka toimii vähän niin kuin desinfiointina tappaen tai vähintäänkin vaikeuttaen monien haitallisten bakteerien ja loisten kasvua/lisääntymistä. 

 

Ongelmasta toiseen

Tämä on ollut kertakaikkisen outo vuosi, kun vihdoin muuttolintujen aiheuttaman ulkonapitokiellon jälkeen kanaset pääsivät kesäkuussa ulkoilemaan, niin iloa ei riittänyt montaa viikkoa. 

Keski-Suomessa on heinäkuun ajan satanut kaatamalla harvase päivä. Sateeseen en ole päästänyt ulkoilijoita ja sulkajalkaisia kääpiökocheja en edes kovin märkään nurmikkoon, koska lyhytjalkainen lintu kastuu mahaansa myöten ja sulat pysyvät pitkään märkinä. Vaikka aikuista lintua märkyys ei nyt näin lämpimällä ehkä palelluttaisi, niin märässä bakteerit elävät paremmin ja esim kalkkijalkapunkki pääsee helpommin sujahtamaan märkyyden kuivattamien jalkasuomujen alle pesimään. Eli sulkajalkoja ei ehdoin tahdoin kastella, ei ainakaan toistuvasti!

Sateiden hellittäessä olikin sitten jo koko maata uhkaavia lintuinfluenssa tartuntoja havaittu useilla eri paikkakunnilla luonnonlinnuissa. Joten meillä kanaset eivät ulkoile vapaana toistaiseksi.

Ulkotarhamme ovat isohkoja ja valokatteella katettuja, jolloin luonnonlintujen ulosteet eivät pääse kanasten ja viiriäisten ulottuville, mutta on siinä selittämistä parville, että miksi eivät yht´äkkiä pääsekään kukkapenkkien, alhaalla roikkuvien omenapuiden oksien, viinimarjojen ja muiden pihan antimien kimppuun. Maranssit varsinkin oikein kyttäävät tarhan ovella, että ehtisikö livahtaa samalla kun ihminen kulkee.

Toistaiseksi vielä olen kantanut pihan herkkuja linnuille tarhoihin. Jotkut kanailijat, varsinkin lintuinfluenssan tartunta-alueilla ovat ottaneet tiukan politiikan, eivätkä tarjoile linnuilleen mitään ulkoa. Aivan varteen otettava varokeino sekin, johon minäkin saatan siirtyä mikäli tartuntatapauksia ilmenee Keski-Suomessa. 

 

Virikettä ja viihdykettä sisätiloihin

Herkkujen lisäksi koitan järjestää lintusilleni tarhoihin viihdykettä:

viiriäisten häkkeihin vien kukkapenkkien rajakanttauksia, eli tuppoja ruohoista maata. Kuopsuttelevat maa-aineksesta esiin öttiäisiä ja nyhtävät ruohonriekaleet nokkiinsa.Myös kanat nauttivat kaikista kukkapenkkien kitkuujätteistä ja murskatuista kotiloista. Kasa multaisia ja matoisia rikkaruohoja suorastaan riemuksi repeää, kun vauhtijalat käyvät kasaa kuopimaan, että mitäs kaikkea tutkittavaa ja nokittavaa löytyykään.

Lisäksi vien kanoille virikepaaleja, eli heinäpaalin, johon olen sujauttanut mukaan herkkujyviä. Virikepaaleja voit tehdä itse, tai tilata valmiita Siilosta.

Myös noita roikkuvia ruokintakorejani kiittelen lähes päivittäin, koska niihin saa heinät, ruohosilpun, omenat, kaalit jne pysymään kätevästi puhtaana. Paitsi yhdellä leijonaharjas kanilla, joka pitää ruokintakoriaan kiikkuna ja oleskelee korissa olevan heinänsä päällä. Ihan sama miten ylös koitan koria nostella, niin tämä tytsy keinot keksii millä pompsauttaa itsensä koriin köllimään. Ja se hälle sallittakoon olen viritellyt ruokaheinälle muita tsydeemejä.

Niin tai näin, niin nyt kun ulkoilun myötä kesäinenkin elintila on pienempi, niin lisäähän tämä siivouksen ja kuivittamisen tarvetta. Meillä viiriäisten- ja tipuhäkkien kuivikkeet kipataan aikuisille kanoille, mikä myös toimii virikkeenä ja pohjana syksyä varten kohoavaa kestopehkua varten.

Toisen epäonni on toisen onni, sanotaan. En tiedä onko se nyt niin onnea, mutta kahdelta viljelijältäni jäi viime vuoden heinäsadosta paaleja myymättä ja nämä viime vuoden paalit myydäänkin nyt erittäin halvalla pehkuiksi. Kuivaa, mainiota heinää, mutta syöntiheinänä jo hieman ravintoarvojaan menettänyttä, joten heinänpupeltajille maukasta tämän vuoden satoa ja kuopsuttelijoille, läträäjille tai kusiluikuille viime vuotiset kuivikkeiksi. Ei niistä viljelijälle jää edes bensarahoja saati meillä varastolla nostopalkkaa, joten jos vaan tarvihet kuivikeheinää, niin tilaa kerralla useampi paali, kiitos ja kumarrus <3

 

Kuva parin vuoden takaa, Araucana poseeramassa

 

Tällaisillä kienoilla koitetaan Sirkuksessa pärjätä tämä eriskummallinen vuosi. Kuulisin mielelläni, että millaista viihdykettä sinä olet järjestänyt lintusillesi nyt kun ulkonapitokielto koskee jo osaa Suomesta ja suositus koko Suomea.

 

Ruokintarutiinit Siltajoen Sirkuksessa

 

Sirkuksessa parvien ruokinta perustuu ikään ja rotuun. Tässä jutussa kerron kanojemme arkiruokinnasta. Viiriäiset, ankat ja kanit saavat luonnollisestikin vähän erilaisia eväitä. Niistä lisää tuonnempana.

Perusta kuntoon

Kaikilla parvillamme on koko ajan erillisissä automaateissa saatavilla:

• Kauraa
• Rehua

Rehustus perustuu kanojen ikään, rotuun ja hieman myös vuodenaikaan.

Lisäksi kaikilla parvilla ja poppoilla on aina tarjolla hiekkaista soraa ja kuivattuja, murskattuja munankuoria. Mikäli munankuoria ei ole riittävästi, saavat Milkan Kanakalkkia

Munivat isot rodut

joita meillä ovat Maransit, Araucanat, teharit, Maraut ja näiden kaikkien sekulit.

Kaura-automaatissa on pääsääntöisesti kokonaista kauraa ja/tai ohraa, sekä mukana hieman myös rouhittua kauraa. Siilossakin myynnissä oleva rouhittu kaura on nimensä mukaisesti kokonaista kauraa, joka on vedetty valssimyllyn läpi, jolloin kuori hieman rikkoutuu, mutta ei täysin irtoa pois. Kokonaisen kauran hyödyistä kanan ruuansulatukselle voit lukea lisää TÄSTÄ

Rehu on pääsääntöisesti omaa Maukas-pikkunokkaisten rehuamme, johon lisään Milkan ADE-pellettiä ja Hankkijan Proguttia. Talvella vitamiinipellettiä laitan muutaman kourallisen enemmän kuin kesällä, jolloin parvet ulkoilevat vapaana saamassa auringosta niin D-vitamiinia kuin pihasta kaikkea muutakin ravinteikasta.

Syksyllä kun maa alkaa olla märkää ja maabakteerit alkavat ilakoimaan, sekä keväällä ulkoilukauden alkaessa, lisään Proguttia pari kourallista enemmän. Progut tukee suoliston hyvinvointia ja auttaa ruokinnan muutosten ja stressin aiheuttamien oireiden lievittämiseen. Äkillinen maabakteerien lisääntyminen (kun kana nokkii maasta) voi aiheuttaa ripulia ja nuorikoilla jopa kokkidioosia, joka pahimmillaan tappaa linnun.

Selvästi ripulioireiselle linnulle tarjoan Proguttia kädestä ja laitan lisäksi koko parvelle pikkukuppiin tarjolle.

Talvella isot rodut saavat lisäksi auringonkukan siemeniä ja liotettuja kokonaisia herneitä, koska talvehtivat viileissä tiloissa ja lisäenergia on paikallaan varmistamaan muninta ja/tai sulkasadosta toipuminen.

Noin kerran pari kuukaudessa ostan myös säkillisen Suomen Rehun Punaheltta Munitusta, joka on ns puolitiiviste. Teollista rehua sekoitan tuon oman joukkoon joskus enempi, joskus vähempi. Ihan siksi, että eräänä vuonna sain palautetta meiltä muuttaneista lintusista, että eivät osanneet syödä teollista rehua. Ja koska meillä kasvatetaan näitä rotuja myyntiin, niin on se hyvä, että muuttajat tajuavat, että teollistakin rehua voi (paremman puutteessa) syödä. Toki koitan muistaa myydä aina muuttajille mukaan pussillisen Maukasta 😉

Kääpiörodut ja nuoriso

Näitä meillä ovat silkit ja kääpiökochit, jotka myös ovat hurjan hautovia rotuja ja näiden parvissa onkin aina, aina, aina myös nuorisoa. Joten ruokintakin on hieman monimuotoisempaa.

Automaattejahan meillä on joka parvella useita, ihan sillä, että parven jokainen nokkimajärjestyksen mukainen kuono saisi suunsa ja kupunsa täyteen.

Nuorisolla on tapana hengata aina suht samoissa paikoissa, joten niihin kulmiin automaattiin menee Maukkaan lisäksi Punaheltan Paras Poikanen rehua, sekä enempi Proguttia ja ADE-pellettiä. Näiden emoviettisten parvissa on myös noita isojen rotujen lapsosia, koska meillä kanaemot hautovat ja hoitavat mitä vaan. Ja kun emo vierottaa, niin en heti erottele rotuja omiinsa, vaan muutot tapahtuvat mieluiten isoina kertamuutoksina, jolloin parvesta lähtee tai saapuu muitakin.

Siksi nopeasti ja isoiksi kasvavia saattaa olla pientenkin puolella ja heidän ravinnontarve on suurempi kuin näiden lilliputin kokoisten siivekkäiden. Tämän takia Maukas onkin erinomainen yleisrehu kotikanalaan: Maukas sisältää rouhittuna kauraa, ohraa, hernettä ja härkäpapua, ja toisin kuin pelletöidyissä rehuissa, tästä seoksesta lintunen saa valita omaan nokkaansa tarpeellisimmat rakeet. Vastakuoriutuneen munahampaan nokkaan sujahtaa pieniä paloja ja 5 kiloisen Hurjantai kukon kitaan isoimpia. Ihan pussin pohjan pölyt varistelen talteen tarjottavaksi vauvaviiriäisille (mutta siitä lisää toisessa postauksessa).

Kaura-automaatit näille pienille roduille täytetään pääsääntöisesti rouhitulla kauralla, mutta mukana on myös kokonaista kauraa ja silloin tällöin kun myllyllä käydessä käy flaksi niin kelkon mukanani myös säkillisen kauranydintä, sitä jyvän parasta osaa, jolla kanaemot hellivät tipusiaan, mutta jota ei määräänsä enempää tarvitse tuputtaa, koska kanankin suoli kaipaa kuitua.

Emot ja vastakuoriutuneet tiput 

Tästä olen kirjoittanut oman artikkelinsa ja löydät sen TÄSTÄ 

Nämä on ne mitä Sirkuksen kanasilla on tarjolla koko ajan. Sitten mennään herkkuihin. Sillä mitäpä olisi elo ilman herkkuja!

Herkut ja ruuantähteet

Joka aamuisiin rutiineihimme kuuluu ns ämpäriruoka, jonka jakamisella on ravitsemuksen lisäksi myös sosiaalinen tarkoitus. Eilisen kippoja tiskiin tarkkoessa ja päivän apetta lappaessa on aikaa jutskailla, tarkkailla, kysellä ja kertoa siivekkäille niitä näitä kaalinpäitä. 

Ruokaämpärin luokse rientävät kukkopojat näyttävät merkkejä luonteestaan, tipusilleen maapähkinää komentavat kanaemoset varmistavat, että yhteishuoltajaihminen on tehtäviensä tasalla, ja nälkäiset nuorikot varmistavat pääsevänsä apajille hyppäämällä hoitajan olkapäälle. Lisäksi munakasan päälle piiloon pujahtaneet hautojat tulee havaittua ja mahdolliset nuupottajat noukittua tarkempaan tutkimukseen.

Ja tämä on meidän työpäivissä olennainen osa, koska kun eläimiä kasvatetaan uusiin koteihin, on olennaista, että tiedämme ja tunnemme niin parvemme kuin yksilömme, jotta osaamme sitten valita heille oikeat kodit ja ihmiset. Meillä käyneet tietävätkin, että myös kukkoset osallistuvat tähän valintaprosessiin huolellisesti. Uusien ihmisten sylit testataan ja kädet tutkitaan herkkupalojen varalta. Onpa joskus joku pikkukukko ottanut päikkäritkin tutustujan sylissä, kun sen hyväksi ja turvalliseksi kainalonmutkaksi havaitsi.

Mutta ämpäriin.

Ämpäriruoka on yleensä joko kaupan tai ravintolan hävikkiruokaa, jota kanalamme saa satunnaisen säännöllisesti. Se voi myös olla ruohonleikkurin kerääjästä litratolkulla ammennettua ruohosilppua, rikkaruohoja, keitettyä porkkanaa, maahan pudonneita omenia, luumuja tai kanojen itsensä pihasta poimimia viinimarjoja, ruusunmarjoja tai aronioita. Kesäisin ne parvet jotka ulkoilevat nokkivat itse ämpäriruokansa pihasta, vaikka toki käyvät kyllä ämpäriin kurkkaamassa ja ankkojen vatiin vaklimassa. 

 

 

 

 

Pointti ämpäriruuassa on juurikin monipuolisuus JA ruokahävikin minimointi. Kanoille haitalliset ruoka-aineet toki jätetään pois, ja niistä löytyy lisätietoa TÄSTÄ

Tällaiselta kuulostaa Sirkuksen arki ruokailujen osalta. Onko jotain mitä kopsaisit teidän kanalaan tai jotain mitä et ainakaan tekisi samoin? Olisi kiva kuulla, jätä kommentti :)

 

 

Voiko samassa parvessa olla monta kukkoa?

 

Voiko samassa parvessa olla useampi kukko?

Eilen juttelin aloittavan kanailijan kanssa, joka oli vakaassa uskossa, että kukot alkavat heti tapella. Uskomuksessa on perää, mutta se ei ole koko totuus.

Haluat ehkä lukaista ensin tämän artikkelin Kukon tehtävistä parvessa, jonka olen kirjoittanut. Palaa sitten lukemaan tämä, koska parven käyttäytymisen tietäminen ja ymmärtäminen on tärkeää, oli kukkoja yksi tai yksitoista.

Sitä pienet perässä mitä isot edellä

Meillä Siltajoella kääpiökochien ja silkkien parvissa on ollut jo sukupolvien ajan monta kukkoa. Ovat kasvaneet munasta asti rinnakkain ja vanhemmat kukot opettavat nuorempia. Toisinaan opettaminen saattaa olla nuoren himokkaan jantterin poistamista vastentahtoisen kanan polkemisesta, mutta useimmiten opettaminen on isällisen hellää ja esimerkillä luotsaamista.

Emon vieroitettua poikasensa pienet kukkopojat hakeutuvatkin nopeasti pääkukkojen seuraan. Olemalla lähellä pääkukkoa pikkuiset koittavat tehdä itsestään tärkeän, jotta pääkukko heidät hyväksyisi ja saisivat kakkoskukon tehtäviä.

En mene varmuudella vannomaan annetaanko nämä kakkoskukon toimet pienille vai ottavatko ne omatoimisesti hommia hoidettavakseen, mutta koska parvessa todella on muutakin tehtävää kuin suvun jatkaminen, niin mitä isompi parvi, niin sitä enemmän tehtäviä ja ”omia kanasia” jokaiselle kiekukaulalle riittää.

Tiesitkö muuten miksi kukko kiekuu?

Kiekuminen on kukoilla reviirin merkkaamista. Kiekumisellaan kukko kuuluttaa, että tämä alue on hänen kotinsa ja hänen parvensa. Kiekumalla kukko houkuttelee paikalle mahdollisia lähellä asustavia kanoja ja ilmoittaa kilpailijoille, että sopii pysyä poissa. Kiekumisesta on myös ehdotonta etua. Jos joku parven haahuilija on joutunut liian kauaksi kotikolostaan, niin kiekumalla kukko johdattaa eksyneen lampaan takaisin siipiensä suojaan.

Yleensä siksi ne nuoremmat kukot eivät juurikaan kieu, koska se pääkukko pitää huolta reviiristä. 

Eilen kun valitsimme tälle uudelle kanailijalle Maranskukko Porarin parvesta kanoja, niin Poris tuli ihan oven ja kanojen väliin, varmistamaan, että tämä oranssiin mekkoon pukeutunut vierailija ei vikittele hänen kanojaan. Kanat toki koittivat käydä katsomassa, että olisiko vierailijalla jotain herkkuja, heti kun minun kädet oli todettu tyhjiksi. Aina kun kana koitti mennä vierailijan luo, Porari asteli väliin ja ohjasi kanan pois vierailijan luota. Vaan mitä tekee parven kakkoskukko, toistaiseksi vielä Pikkukukon nimellä kulkeva jo hyvinkin iso ja komea nuori mies. Kiekuu täyttä häkää tarhan puoli tienoilla. Porari ei kiekaissut kertaakaan.

Iltasella jäin tätä ihan miettimään, että onko Poris tulossa vanhaksi, niin vanhaksi, että tekee kuolemaa. Mikään muu käytöksessä ei siihen viitannut, mutta yleensä kukko lopettaa kiekumisen vanhana tai sairaana. Tämän aamun olenkin tässä avoimen ikkunan ääressä hörötellyt korviani, että ketkä kaikki ulkotarhoissa elelevistä kiekuvat. Kuulen Marans Hurri Hurjantain matalan möreän ja lyhykäisen kieunnan, ankkalan avoimesta ikkunasta kuuluu vappupillimäisiä kääpiökochien vihellyksiä. Uusin Marans kukkomme, syntymäkodissaan Herra Kukkoseksi nimetty kiekuu pitkiä matalana alkavia ja korkeammiksi nousevia kajautuksia. Poriksen pikkukukko vetää väliin omiaan, nyt jo ihan mainioiksi muuttuneita kiekumisia. Aloittavan kiekujan harjoituksethan ovat aina aika hilpeitä: äänennmurroksen kanssa selviytymistä ja sävelasteikon tapailua.

Muistan kun ensimmäinen kukkomme alhonkannan Rokki päästi ensimmäisen kukkomaisen äännähdyksensä, niin säikähti itsekin ääntään ja painui kaula korkealla kujautettua ääntä pakoon matalaksi kyykkyyn ja kurkki silmäkulmainsa alta ylöspäin, että mikä karmea meininki siellä yläilmoissa metelöi. Kyllä siinä oli vaikeaa pidätellä nauruaan ja vakuutella Rokille, että kyllä se ääni siitä vielä hyväksy muuttuu.

Sittemmin parveen jäi Rokin veli Junnu Gamer, koska Rokkikukko, noh, nomen est omen, Rokkilainen ei ollut ihan niin tyyni ja tasainen kaiffari kuin kanojen, tipujen ja nuorten kanailijoiden kaitsemiseen olisi saanut olla. Sen sijaan Gamer, eli Gempsu oli mitä mainioin kukko. Poikamme lellikki, joka kiersi monen monituisten vierailijoiden sylissä, hoiti kanaset ja tipuset ja opetti tämän Tirehtöörin rakastamaan parven kukkoa. Luulen, että juurikin Gempsutilla ja silloisen silkkiparvemme pääkukolla Hyrrärillä oli tärkein vaikutus siihen, että aloin kiinnostua kukoista ja parvidynamiikasta, ja että kukoista tuli minun tärkeitä työtovereita, eikä vain parven pakollisia siitossonneja, joita vaihdetaan kuin hattuja.

Mutta takaisin Porikseen, kyllä se sieltä sitten lopulta kiekui tänäkin aamuna. Mikä lie ollut hiljainen hetki vierailijan käydessä.

Mikä kaikki vaikuttaa kukkojen yhteiselon sujuvuuteen?

Se, että sopiiko parveen useampi kukko riippuu monesta eri tekijästä.

Rotu ja sukulinja on yksi millä on merkitystä. Jotkut rodut ja sukulinjat ovat vähemmän toisia uroksia sietäviä kuin toiset, ja tämä asia ei muutu hetkessä, eikä varsinkaan pakottamalla ko yksilöitä käytöstään muuttamaan. Jos isä on häätänyt poikaansa pois, niin todennäköisesti tämä poikakin aikanaan tulee häätämään omaa jälkikasvuaan.

Myös parven kokonaiskoolla ja asuintilan koolla on merkitystä. Mitä enemmän tilaa ja kanoja, niin sitä todennäköisemmin yhteiselo sujuu, mutta aina ei kanojen määräkään määrää sitä, että tulevatko pojat toimeen keskenään. Me muutamat kasvattajat, jotka kasvatamme kukkoja myös ruuaksi, pidämme kesän pelkkiä kukkoparvia. Kun pojat erotellaan kukkoparveen hyvissä ajoin ennen sukukypsyyttä ja pidetään tarpeeksi etäällä kanoista, niin pojat pääsääntöisesti tulevat hyvin toimeen keskenään. Tämä toki varmistetaan riittävän isolla tilalla, useammalla ruokinta- ja juottopaikalla sekä kasvatuksen kustannusten takia mieluiten laiduntarhalla. Laiduntarhassa linnut pääsevät syömään ruohoa ja kaivamaan maasta öttiäisiä: varsinaista tuoreruokaa siis.

Rodun lisäksi tottumuksella on iso merkitys, kun kukkopoika on tipusta asti kasvanut parvessa, jossa on useampia (eri-ikäisiä) kukkoja, oppii se, että näin voi elää, eikä koe niin olennaista tarvetta oman reviirin tai omien kanojen puolustamiselle. Toki kaikki kukot puolustavat kanojaan ja reviiriään muiden parvien kukoilta. Näin meilläkin. Kääpiökochit tulevat toimeen keskenään, mutta annas kun Marans kukko käppäilee lähelle heidän tarhaa, niin kyllä siinä on yksi ja kaksi arvoasteikon korkeinta kukkoa ovella kaulaa puistelemassa, muiden kukkojen ohjatessa nuorikot ja kanat pois vieraan lähestyjän näkyviltä.

Myös pihassa on reviirit jaettu, ja eri puolilla pihaa olevien tarhojen saman aikaiset ulkoilut onnistuvat, koska kukot eivät mene, eivätkä vie kanojaan toisen puolelle pihaa. 

Mitä jos yhteiselo ei onnistu?

Luonnollisestikin luontokappaleet ovat yksilöitä ja joskus oletusten ja kokemusten mukainen elo ei suju, vaan syntyy joku kukko, joka joko haastaa muita, riuhtoo kanoja tai käy jopa ihmisen kintuille. Tällaiset saavat meillä vain muutaman mahdollisuuden. Ensiksi koetan miettiä, että oliko ko tilanteessa jotain poikkeavaa, jonka kukko todella koki uhkaavaksi ja käyttäytyi siksi näin. Esimerkiksi hulmuava helma tai liian nopeat ja totutusta poikkeavat ihmisen liikkeet voivat vaikuttaa kukosta epäilyttäviltä. Joskus tipuhäkin siivous, emon kaakatus ja tipujen kailotus saa kukon puuttumaan asiaan ja saan terävän silmästä silmään tuijotuksen: "Nyt lopetat sen pienten kiusaamisen!"

Mikäli päällekäynti tilanne toistuu, eikä sille löydy mitään ”selittävää” ja lieventävää asianhaaraa, niin aggressiiviset kukot lähtevät meiltä nopeasti pois. Padassa on aina tilaa ja viiniviitta lepyttää ärhäkkäimmänkin. Toimin näin ensisijaisesti siksi, että en halua kasvattaa ja laittaa eteenpäin aggressiivisiä eläinlinjoja, mutta myös siksi, että ei sen eläimen elo ole hyvää, jos se joutuu pelkäämään ja puolustautumaan hoitajaltaan tai parvitovereiltaan.

Summasummarum: tulevatko kukot keskenään toimeen. Kyllä ja ei. Aika ehdottoman ei on aikuisten toisilleen vieraiden kukkojen sovittaminen samaan parveen. 

Olen joskus siinäkin onnistunut, mutta silloin kaikki menivät uutena isoon tarhaan ja kummallakaan ei ollut entuudestaan tuttuja kanoja. Mutta olen myös epäonnistunut, ja koska kahden aikuisen taistelevan kukon väliin meno on aika hurjaa, ja väliin PITÄÄ mennä, eläinten ei saa antaa hakata toisiaan hengiltä tai vammauttaa, niin olen nähnyt paremmaksi kasvattaa poijjaat tipusista asti yhdessä, jos heidät samaan parveen haluan. 

Syitä miksi haluan parveen useamman kukon on mm: en raaski luopua hyvistä rodunomaisista yksilöistä, haluan varmistaa laajan geenipoolin ja hyvin hedelmöittyneet munat ja isohkoissa parvissani on puuhaa useammalle kukolle. Lisäksi se tilanne kun parven pääkukko kuolee ja tilalle ei olekaan ketään vastuunkantajaa on koko parvelle aikamoinen suru. Meillä maatiaiset lopettivat jopa muninnan ja olivat silminnähden apeita ja nuupottavia kun Gempsusta aika jätti. 

Eli eläimen ja parven hyvinvointi on oltava aina ensisijainen kun päätöksiä parveen lisäyksestä tai poistosta tehdään. Tähän auttaa parvidynamiikan, eläinten luontaisen käytöksen, rodun ja yksilöiden tuntemus.

Mikäli kaipaat parveesi uutta kukkoa, jonka rotu, sukulinja, käyttäytyminen ja olemus on kasvattajan tiedossa, niin laita viestiä ja katsotaan kasvaako se just sun oma kukkonen meillä: marianne@siltajoensirkus.fi