Angorakanien ulkomajoitus

Eilen oli "Ei paljon järki päätä pakota" -päivä. Tämä postaus käsittelee ihan puuta ja heinää. Jos haluat säästyä kommelluksiltani, oppia itse omista virheistäsi ja päästä pureskelemaan vain kuivakat ohjeistukset, niin skrollaa suoraan viimeiseen kappaleeseen. 

Kuva: Raisa Vehkala. Kuvauskomiikka ja käpälöinti: Tupsuli angorakani

Olen saanut tänä syksynä paljon hyviä ideoita ja pikkuhiljaa alkanut niitä toteuttaakin. Uusin ideani oli köijjätä angorakanien häkit kanatarhaan sisälle. 

Kanat alkavat pikkuhiljaa olla enempi sisällä kuin ulkona, joten tarhassa on tilaa. Angorahan on semmoinen veikeä villainen korvaeläin, joka ei saa kastua. Ja tänä kesänä, tiedättehän, se anteliaalla kädellä annosteltu vesi on ollut erityisen märkää. Angoroideni ulkohäkit on peitetty kaksinkertaisilla pressuilla, mutta niin vaan salakavalat luonnonvoimat uhmaavat urakointejani ja pisarat puikahtavat jostain kastelemaan angoroiden alusina olevia olkia ja heiniä. 

Kanikaan ei ole vesieläin

Emokani poikasineen asustelee sisätiloissa

Siinä kosteissa heinissä kun kaniini temmeltää, niin avot tulee muhkeita huopapallosia. Joulukuusikin olisi kateellinen niistä palleroisista. Huopapallukoiden ainoa harmillinen puoli on, että ne ovat kiinni kanissa. Jotta huovutusharrastus ei aiheuttaisi kaniselle kivuliaita, kutisevia tai ihottumaisia onkhelmia, niin huopumat pitää poistaa. 

Kun minulla valopäällä ei tähän aikaan vuodesta ole mitään muuta puuhaa, niin ajattelin, että säästän monta valoisaa tunteroista työaikaa pallukkapoistopuuhista ja märkien alusten siivoamissessioista kun raahan kanien häkin katettuun kanatarhaan. 

Katetussa kanatarhassa angoroiden häkki ei kastuisi läheskään niin helposti ja koska edellinenkin ideani osoittautui mainioksi, niin tuumasta toimeen. 

Se edellinen idea oli rakennusmuovittaa tarhan verkkoseinät. Ei sada vesi läpi rakennusmuovista ja jos vielä neuvojan neuvoja olisin noudattanut, niin ei myrskykään riekaloisi muovia ihan niin riehakkaasti. Vaan miksipä minä muita kuuntelisin. Tekemällä oppii ja neuvot ovat vain neuvottomille. Tämän takia minä teen paljon ja vähän kaikenlaista. Ikinä ei tiedä mitä kaikkea tulee oppineeksi.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Koska kaikenlaista (erehdystä) on tullut työnnettyä, tungettua, raahattua ja raijjattua tarhoihin ja tarhoista ulos, niin olen jo oppinut, että tarhan oviaukon koolla on merkitystä. Merkittävää merkitystä. Hyvästä suunnittelusta huolimatta minua harmittaa, että kottikärryt eivät mahdu tarhoihini sisälle. Joten tajusin ETUKÄTEEN mitata tarhan oven ennen kuin raijjaan 240cm pitkän ja painavahkon häkin toiselta puolelta pihaa. 

Kanihäkin korkeus on 70cm ja oven leveys 70cm, eli solahtaa sisään sivuttain kuin sinappinen savusilakka. Näppäränä mittasin vielä, että mille seinustalle saisin häkin sijoitettua kätevämmin ja sinne kannoin betonisia pohjakiviä perustuksiksi, päälle kuormalavat ja sieluni silmin näin miten näppärää betonilohkareilla korotettujen kuormalavojen alta on haravoida papanat ja heinätipukkaat pois. Onnittelin itseäni, että kerrankin käytännöllinen ratkaisu, jossa käytön aikaiset tarpeet on huomioitu. 

Sivujuonteena voin mainita, että kesän vesisateessa lionneet kuormalavat ovat ihan eri painoisia kuin rutikuivaa kestopuuta olevat lavat. Uusia onnitteluja sateli säästetyistä kuntosalimaksuista samaan aikaan kun taivaalta tippui sitä jo erittäin kuuluisaa vedyn olomuotoa.

Tuumasta toimeen

Angorakani painaa noin 4 kiloa, kaksi angorakanittajaa painaa siis 8kg, häkissä heinineen ja mökkeineen ne painavat kilot potenssiin 5. Eli laskuopillani mitattuna ihan juuri sen verran, että yksi tirehtööri ja yksi työharjoittelija jaksavat raijjata komeutta 200 metriä kolmen pysähdyksen taktiikalla. 

Onneksi työharjoittelijani on fiksu ja käytännöllinen ihminen ja ehdotti, että siirretään kanittajat jonnekin ennen kuin keikautetaan häkki kyljelleen ja sujautetaan se tarhan sisään sivuttain. Vaan mihinpä työnnät kaksi pitkässä villassa olevaa angoraa tässä vedenpaisumuksen luvatussa maassa? Sisälle ei uskaltanut viedä, sillä rottajahtiin ehdollistunut koiramme ei ehkä erottaisi pitkäkorvaa siimahännästä. Kanala, kanila ja kaikki muut paikat olivat tupaten täynnä jengiä tai märkää maata. Ollapa taskukokoinen angora, niin tämäkin homma olisi ratkennut kädenkäänteessä.Vaan eihän se ole Sirkus eikä mikään missä käsiä käännellään, silmänkäätötemppujahan ne tirehtöörit harrastavat.

Kanien kadotuksen (tirehtöörillähän on silinteri, jos muistatte!) jälkeen tongimme häkin pissisimmät ja papanaisimmat kohdat puhtaiksi ja tulette myöhemmin huomaamaan, että se oli tämän faabelin ainut hyvä idea. Ja eikun häkki kyljelleen ja kohti tarhan ovea. Ovea, joka aukeaa niin, että kulkuaukon varsinaiseksi leveydeksi jää 69cm. Ei hassumpi luku, mutta just nyt sen kriittisen sentin liian vähän. Arvannet? Vauhti ja voima ei riittänyt vaan häkki jäi jumiin puolivälissä matkaa. 

Ei auttanut itku markkinoilla, eikä kiroilu jumissa kanatarhassa. Lopulta keksin, että otetaan ovi irti, niin johan mahtuu. Tämän takia Siltajoella kiinnitetään ruuveilla kaikki mahdollinen ja mahdoton, että purkutyöt sujuvat pärähtämällä. Ohjeistin harjoittelijaa, että mistä meiltä löytyy pora (ja kovasti toivoin, että joku olisi sen edellisen projektini jäljiltä paikalleen vienyt) ja hän löysikin sen sillä aikaa kun minä katselin ovesta ulos ja sisään ramppaavia karkulaisia. 

Seuraavaksi ohjeistin harjoittelijaa hakemaan oikeanlaisen poranterän, jolla ko ruuvit irtoaisivat. Näkyvyys oven saranoihin oli jumituspaikastani hankala, mutta onhan minulla skruuvauspäitä kokonainen sarja. Älähdin vasta siinä vaiheessa kun harjoittelija alkoi purkaa ovea, en siinä vaiheessa kun kyseli poran käyttöohjeita. Älämölön jälkeen kerrattiin mikä on sarana ja miksi se sarana oli tarkoitus irroittaa ja mielellään karmista, ei ovesta. Koko ovea ei tarvitse silputa. Ei varsinkaan kun verkko on nidottu kiinni ja nitoja ei enää toimi. 

Kun sisääntuloaukko oli saatu runnottua kriittisiä sentteja suuremmaksi törmättiin sisätilojen tasoihin. Tai oikeammin tasojen kannakkeisiin. 

Tässä vaiheessa muuttopuuhaa ei enää sadevesi valunut kauluksesta sisään kuin harjoittelijalla, joka kannatteli häkkiä tarhan oven ulkopuolella, minulla virtasi ihan rehellinen ja pahanhajuinen hiki, olinhan katetun tarhan sisällä turvassa vilvoittavilta luonnonvesiltä. 

Vaan eipä hätiä mitiä. Kannakkeet oli kiinnitetty niillä saman pään omaavilla ruuveilla kuin saranatkin, niin äkkiähän ne irtoavat. Porakin sujahti häkin täyttämän oviaukon rakosesta paljon helpommin kuin tirehtööri häkin ali puolelta toiselle. 

Yksi ruuvi, kaksi ruuvi ja kolmas kerta toden sanoo, eli onnistuin taas siinä missä niin monesti ennenkin: surauttamaan ruuvin kannan pyöreäksi. Tiedäthän, ruuveissa on semmoinen kuvio johon se skruuvarin pää sopii. Jos liipasinta hieman liikaa hivelee, niin skruuvarista tulee vähän niinkuin laikka, se ei pyöritä ruuvia vaan pyörii ruuvissa. Kun laikka lanittaa ruuvin kolosessa, niin ei menee montaa sekunnin sadasosaa kun ruuvin kuvio on pyöreä. Ja insinöörit viisaudessaan eivät ole tehneet sellaista skruuvarin päätä joka olisi pyöreä. Eli laikalla hiottuja ruuveja ei saa irti. Ei sitten millään (paitsi hohtimilla kiinniottamalla ja kovalla käsivoimalla, ai mistä muka tiedän?). 

Onneksi kannake oli vahva ja minulla hermo hiiltynyt, niin päädyin vääntämään kannaketta yhden ruuvin varassa. Kuvittelin puun antavan periksi ja ruuvin silpovan sen verran puunsyitä, että saan sen sieltä irti ilman hohtimia. Kattia kanssa. Paikallinen puuyritys on myynyt tarpeisiini aina niin ykkösluokkaista puuta, että siinä ennemmin ruuvi vääntyy kuin puu pilppoutuu. Väänsin siis ruuvilta niskat nurin. Naisellista ja näppärää, mutta oppiipahan olemaan, mokomakin ruuvi!

Ja niin lopulta saimme runnottua kanien häkin sisälle kanatarhaan. Yhtään en halua ajatella, että millä ilveellä se sieltä joskus pois taiotaan kun kaamoksen jälkeen taas koittaa kevät ja kanaset kyselevät ulkotarhansa käyttöoikeuksien perään. Mottonihan on heittää kaikki huolet huomiseen, joita ei tarvitse tänään huolia.

Sen sijaan huomisen huoleksi ei jäänyt häkin syvyys, joka oli silmämääräistä mulkoiluani selvästi laveampi. Paikalleen asetettuna häkin ja tarhassa olevan muun virityksen väliin jäi hulppeat 15cm työskentelytilaa. Kas siinäpä motivaatiota tiputtaa kesäkiloja ja käyttää virityksiin kiinni tarttumattomia työkamppeita. Josko sitä sitten seuraavalla kerralla ihan suosiolla mittaisi siirreltävien aiheiden kaikki ulottuvuudet.

Asian tynkää angorakanien häkeistä

Työtä vieroksuva voisi tässä kohdin kysyä, että miksi se kanien häkki tarvitsi sinne tarhaan tunkea, tai edes kaneja häkkiin. Eikö niitä villapalloja voi tuosta vaan tyrkätä kanatarhaan talvehtimaan. No ei voi. Kanat kakkivat. Paljon. (Huomaatko, ei yhtä ainutta blogiartikkelia, ettenkö pääsisi tähän lempiaiheeseeni: kanankakka. Ah!) 

Vaikka ulkotarhojen pohjat ovat hiekkaa ja niitä on kovasti haravoitu niin, että näkyvät kikkareet, kökkäreet, plöröt ja tujaukset on saatu pois maasta, niin maapohjassa elää melkoinen bakteeriarmeija. Kani jolla on karvaiset käpälät ja joka pesee silmänsä, korvansa ja ties mitkä ulokkeensa nuolemalla käpäliään saisi suuhunsa vähintään komppanian tuollaisesta bakteeripataljoonasta. 

Koska kanojen suolisto kestää hyvin paljon enemmän ja erilaisia bakteereja kuin kanien, niin ne eivät ihan samalla maapohjalla voi elää. Kanalassa, jossa pehkua siivotaan ja vaihdetaan, asia on hieman eri. 

Tosin angorat eivät kanojen kanssa sovi elämään ihan jo villan sotkeentumisen ja sen huopumisen takia. Sen sijaan Sirkuksemme ainut jellona, eli leijonaharjaskani Poju elää kanojen kanssa lämmittäen tipuja, viiriäisiä ja hautojia. Toki Pojukin välillä saa kimppuunsa ilmatorjuntajoukkojen pommituksia, mutta lyhyestä turkista hajupommien poisto on aivan eri mittakaavan puolustustoimenpide kuin 10cm pituisesta silkkisen pehmeästä angoran villasta.

Haaveilen, että talvella kun maa jäätyy ja levitän siihen olkea, niin angoratkin saavat kymmenien neliöden tarhan haltuunsa, mutta niin pitkään kuin maa on sula niin kaivamisriskiä suurempana pidän bakteeristoa. Karkuun kaivamisen ja maabakteerien takia angorakaneillani on joko kuormalavoista tehty ns rakolautalattia tai verkkopohjainen häkki. 

Rakolautalattia on nimensä mukainen laudoista tehty ja rakoja sisältävä lattia. Kuormalavoista on näppärä rakentaa kanitarhoja. Lavojen puu on kestokyllästettyä, jota kanittajat eivät jyrsi toisin kuin ihanan maukasta käsittelemätöntä puuta. Lavan lautojen väleihin kiinnitetään rimoja niin, että raoista tipahtavat papanat, mutta eivät käpälät. 

Kovasti arvostamani, kokenut kanikasvattaja Villaverstaan Jonna Kumpulainen on ohjeistanut rakojen leveydeksi 10-13mm eli noin sentti. Tämä koko-osviitta koskee isoja rotuja ja aikuisia kaneja, pienillä roduilla tai poikasilla se on jotain muuta. 

Toki lautalattian päälle laitetaan olkea tai heinää angoroille, purua tai pellettiä voi käyttää muille roduille. Kanit ovat siistejä eläimiä ja yleensä tekevät ulosteen yhteen ja samaan paikkaan. Kyseiseen paikkaan voi laittaa potta-astian, jossa on reilummin pissaa imevää kuiviketta. Toki lautojen raoista pissa valuu kohtalaisen hyvin maahan. Siivoamista potta-astia helpottaa.

Myöskään verkkopohjalla kanit eivät ole, vaan verkon ja kanin välissä on 3-5cm kerros heinää tai olkea. Oikeasti erittäin kätevä ja hygieeninen ratkaisu, josta muutaman kerran viikossa siivoan pissakakkanurkan ja suurin osa pissasta valuu maahan. 

Niin lauta kuin verkkohäkitkin on korotettu irti maasta, ei pelkästään maan bakteereiden takia vaan myös kanien ruokakupille pyrkivien vierailijoiden takia. Tiiliskivet, betoniharkot tai muut sopivat kivet, joiden päälle muutama joutava jätepuunpätkä tai kuormalava ja korotusosa on valmis. Korotusosan alle on kätevä laittaa rotanmyrkkysyöttejä niin etteivät ulkoilevat kanat, naapuruston kissat tai oma koira pääse myrkkyihin käsiksi. 

Myrkkysyötit asetan pitkiin muovisiin kärhö- tai ruusuruukkuihin ihan pohjalle. Ruukku lappeelleen ja suuaukolle kivenmurikka. Murikka pitää ruukun paikallaan ja jättää rotan tai hiiren pujahdettavan aukon ruukun suulle, mutta kanan tai kissan pää ei ruukun pohjalla olevaan syöttiin yllä. Kun koko komeuden vielä asettaa pahvilaatikkoon, muovilaatikkoon tai tyhjään rehusäkkiin, niin jo on tuotanto- ja lemmikkieläimet turvattu myrkyltä.

Aiheesta lisää muualla blogissa:

Angorakani lemmikkinä - vieraskynä
Angoraista villaa
Ulkotarhan suunnittelu 
Kana ei ole vesilintu - sateelta suojaaminen

Lisää rauhallisen arkemme hulinoita ja turinoita löytyy myös Sirkuksen Facebook-sivuilta. Tervetuloa mukaan joukkoon kummaan!

Kana ei ole vesilintu - sateelta suojaaminen

Kostea ja kolea keli altistaa kanaa vilustumiselle tai paleltumiselle, ihan niin kuin ihmistäkin. Kanailijan tulee huolehtia, että vaikka taivaalta sataisi esterin varpaita niin kanoilla on ulkotarhaissaankin aina kuivia ja sateensuojaisia kohtia. 

Vesisade on kanalinnulle vaaraksi kahdella tapaa:

1. Linnun kastuminen
2. Märässä maassa eläminen

Tässä artikkelissa käydään läpi kuinka kanojaan voi auttaa sadeviikkojen aikana, ilman kanalaan telkeämistä tai kosteuden aiheuttamia ongelmia.

Roduissa on eroja 

 

Toiset rodut ovat sateelle herkempiä, eivätkä tykkää ulkoilla märällä. Esimerkiksi sulkajalkaisille roduille jatkuva kastuminen ja sulkien takia jalkojen pidempään märkänä pysyminen altistavat jalkasuomujen kuivumiselle. Kuivana harottavan suomun alle kertyy helpommin likaa tai pääsee pesiytymään kalkkijalkapunkki.

Hyvin lyhytjalkaisilla roduilla mahakin viistää märkää maata, jolloin lintu voi jalkojen lisäksi kastua alapuoleltakin. 

Isot, pitkäjalkaiset rodut ja maatiaiset eivät ole moksiskaan pienestä sateesta, vaan painavat harja putkella pitkin pihamaata tonkimassa sateen esiin houkuttelemia kastematoja. Pinnalta kastuneet sulat vain ravistellaan kuiviksi ja sulkapuku hieman suojaakin sateelta. 

Tästä pääsenkin eiliseen tarinaan Maranseistani, joita väitetään hyvin kosteutta kestäväksi roduksi. 

Jo viikon verran Keski-Suomea on muistuteltu arkin rakentamisen tarpeellisuudesta, mutta koska minulla ei ole kaikkia eläimiä pareittain vaan parvittain, niin päädyin taas turvautumaan pressuihin. 

Maranseilla on iso ulkotarha, joka on osittain katettu valokatteella. Minun kävi sääliksi isoja lintuja, jotka yöllisissä mielikuvissani yrittivät valokatteiden alla väistellä sivuvihmontaa. Auttaakseni elukoitani selviämään vedenpaisumuksesta ja rakeista raahasin tarhaan tikapuut, monta pitkää lautaa, riukua ja rankaa, ja ryhdyin viritelemään pressusta lisäkattoa. Aputoimenpiteet tein tietysti sen sankimman kuuron aikana.

Ylöspäin kurottelu ja virityksen kiinnityksen näkeminen on vaikeaa kun vesipisarat pommittavat suoraan pupilleihin, mutta mitäpä sitä ei lintustensa vuoksi tekisi. Nämä paksut lintuseni osasivatkin arvostaa läpimärkänä urakointiani ja lähtivät tarhan katetulta alueelta ja ovesta ulos ihan suoraan rankkasateeseen nurmikolle bilettämään. Luulisi, että kova vesirytke pelottaisi tai saisi paksupyllyt palaamaan suojaan, mutta kattia kanssa. Onnellisena painelivat pakoon paimennusyrityksiäni ja päädyinkin yksin nököttämään tarhaan pressuni alle. Jatkossa kutsun näitä kelejä kananilmoiksi!

Kastuminen tulee estää ja kastunut kuivata

Ihan täysin märäksi kastunut kana täytyy kuivata ja ottaa lämpimään siksi aikaa, että sulkapuku kuivuu. Kuivattelua voi nopeuttaa ihan pyyhkeellä pyyhkimällä ja hiustenkuivaajalla lämmittämällä. 

Märkä sulkapuku kanalla vastaa ihmisellä märkää paksua puuvillapukua: kuivuu hitaasti, eikä lämmitä tippaakaan. Mitä nuorempi, pienempi tai heikompikuntoinen lintu on kyseessä, sitä huolellisempi pitää olla kastumiselta ehkäisyssä.

Eikä kastuminen ei ole haitaksi paitsi linnuille, vaan myös lintujen asujaimistolle. Suomen kesä jossa ripsii ja vihmoo joka suunnasta kastelee parhaitenkin katetun ulkotarhan. Märkä maa on kylmä ja koska kanaset eivät käytä kumppareita voi viikkotolkulla kylmässä seisoskelu alkaa ottaa pattiin. Ainakin kylmässä säässä lämpimänä pysyminen haukkaa hieman enemmän energiaa, joten huolehdi energiapitoisesta ruokinnasta sadeviikkojen aikana.

Kylmyyden lisäksi märässä maassa bakteerit ja virukset elävät railakkaammin kuin kuivassa. Koska kanat kuopsuttavat maasta suuhunsa yhtä jos toista, niin maaperässä muhivat monen vuoden muhennokset voivat avata riehakkaan ripaskahanan.

Ulkotarhan suunnittelulla ja rakenteilla pystytään kastumista ehkäisemään paljon, mutta jälkikäteenkin on jotain tehtävissä.

Kuiva alusta

 

Hiekka tai hiekkainen sora on hygieenisin pohja kanoille. Hiekka kuivuu nopeasti, on lämmintä ja siitä kakkojen haravointi pois on helppoa. Lisäksi kanat rakastavat kylpemistä lämpimässä hiekassa ja löytyyhän sieltä myös kivipiiraan täytettä. 
 
Minä lapioin pari peräkärryllistä hiekkaa ulkotarhoihini joka kevät. Syksyisin tai kevättalvella lapioin sen saman hiekan pois kukkamaiden ja nurmikon kevennykseksi ja lannoitteeksi. Työlästä kyllä, mutta satakertaa miellyttävämpää kuin ripuloivien kanojen lääkitseminen ja avuttomana vaivaisten vieressä vaikerointi.

Rinne tai harjuksi muotoiltu maa kuivaa myös nopeasti kun vesi pääsee valumaan pois. Kastunutta tarhan pohjaa voi kuivittaa purulla, turpeella tai vaikka parilla paalilla heinää. Olennaista on, että kanat eivät ole jatkuvalla syötöllä vasten märkää maata. 

Minä en myöskään tarkoituksella nakkaa kanoille maahan nokittavia, vaan jyvät, siemenet ja muut ruuat tarjoillaan astioista. Hoitavat kyllä ihan kiitettävästi astioiden kaatelun, automaattien availun ja ylenmääräisen kauran kylvämisen sekä maan tonkimisen. 

Ylivarovaisuuteeni märän maan kanssa on syynä tonttimme savikkoinen pohja. Savikko kastuttuaan pysyy märkänä kauan ja aiheutti eräänä sadekesänä kokkidioosi-epidemian. Kokkidioosi on kanojen hoitoa vaativa ripulitilanne, josta kirjoitan artikkelin tuonnempana. Siihen asti usko minua: et halua kanojesi kokevan vastaava!

Suojaaminen

 

Sateella valtaosa kanailijoista pitää lintujaan katetuissa tai ainakin osittain katetuissa tarhoissa. Aina katekaan ei riitä estämään tarhan kastumista vaan tarvitaan väliaikaisia virityksiä. Minä olen toimivien ja toimimattomien viritysten kruunaamaton maaliman mestari. Eikähän se ole mestari eikä mikään, joka ei haali opetuslapsia. Siksipä suu vaahdossa tyrkytän aina virityskokemuksiani muillekin.

Hölpötyksistäni huolimatta pressut ovat nopea ja helposti kaikkien ulottuvilla oleva edullinen ratkaisu kanatarhojen suojaamiseen. Pressuja on vaikka minkä kokoisia ja värejäkin löytyy ruhtinaalliset vihreä ja valkoinen. Vihreä pimentää, jos on tarvetta myös varjostukselle, mutta kaupasta hohtavan valkoisena haettu pressu ei kauaa hohtele.

Tarhan rakenteisiin voi nakuttaa nauloja tai koukkuja joihin pressuja ripustaa. Näin saa nopeasti tarhaan tuulelta ja roiskevedeltä suojaavan seinämän. Auringon taas jakaessa armoaan voi pressun käydä nostamassa pois naulasta. Jos myrskyjen jälkeen pressujaan joutuu useinkin keräilemään naapurien pelloilta, niin ehkä kannattaa kokeilla kiinnitystä nippusiteillä. Suosittelen riittävän kokoisia nippareita, sillä kylmässä syysmyrskyssä salamavalojen rytkeessä pienten nippusiteiden ährääminen kohmeisin sormin pressu silmillä on kokemus, jota ei tahdo toistaa (joka kesä).

Jos pressua käyttää tarhan katteena, niin alle kannattaa laittaa useampikin lauta ja lankku, sillä pienikin kuuro kerää isolle pressulle ihmeen paljon vettä. Vesilämpäre painaa pressun kuopalle ja raskas vesimassa laittaa kiinnikkeet koville. Seisova vesi alkaa pikkuhiljaa tihkua halvimpien pressujen läpi. Siksi täytyy muistaa töniä vesiä pois päivittäin. Meillä vedentönimiset ovat aina yleisöä keräävää sadepäivän virikettä.

Jos pressua käyttää jatkuvana katteena, niin kannattaa rakentaa tarpeeksi kallistuskulmaa ja riittävän pitkälle ulottuva ”räystäs”, että säästyy vedentönimisiltä ja räystäältä tippuvan veden räiskymiseltä tarhaan. Pressun saa pingotettua kireälle kun renkaisiin ripustaa painot roikkumaan. Tällöin vettä ei pääse kerääntymään ja painamaan pressua kuopalle. 

Kaneille rakentamiini ulkotarhoihin olen aukeavan katon tehnyt pelkästä pressusta. Pressun alla on puukehikko ja kanaverkkoa, joka estää pressua painumasta kuopalle. Kaikesta kauneudestaan huolimatta erittäin toimiva ratkaisu!

Yhteenveto 

• Estä kastuminen tarhojen etukäteissuunnittelulla ja fiksuilla rakenteilla
• Rajoita vapaata ulkoilua sateella ja märällä
• Kuivaa ja lämmitä kastuneet kanaset
•  Viritä hätäapuja ääriolosuhteissa
• Tanssi riittävän usein helletansseja, jotta koko Suomenniemi saisi jo kaipaamaansa hellettä. Ugh!

Tämä artikkeli on ilmestynyt ensimmäisen kerran 1.7.2017 Kanakirjeen tilaajille. 

Kanakirje on kerran kuussa ilmestyvä ilmainen tietoisku vuodenajanmukaisia vinkkejä Kanailijan arkeen. Sadeosion lisäksi heinäkuun kirjeessä oli vinkkejä helteeltä suojaamiseen. Haluatko saada vinkit sähköpostiisi? Liity mukaan tästä 

Miten suunnittelen kanojen ulkotarhan

Ulkotarhan suunnitteluun kannattaa käyttää kotvanen aikaa ennen kuin tarttuu vasaraan. 

Aloittaessani sain hyvän neuvon: tee kerralla riittävän iso, homma lähtee kuitenkin lapasesta. En noudattanut neuvoa, joten olen rakentanut, tai vähintäänkin töröttänyt rakentajan vieressä apupoika-anterona neljän kiinteän kana- ja yhden viiriäistarhan verran. Lisäksi olen rakentanut, koonnut tai tuunannut kymmeniä siirrettäviä laiduntarhoja viiriäisille ja kaneille. 

Jokaisen projektin jälkeen olen ollut monta asiaa rikkaampi, asiaa jotka tekisin toisin. Jaan tässä ajatuksiani, jotta sinä saisit jo sen ensimmäisen (tai toisen) tarhan erittäin toimivaksi. 

Suunnittelun lähtökohtana moni meistä joutuu pitämään olemassaolevaa tonttia ja budjettia. Mihin ulkotarha mahtuu, paljonko euroja sen rakentamiseen kuluu ja montako kanaa sinne mahtuu? Joten ihan ensiksi voimme unohtaa ne halpahalleissa ja puutarhaliikkeissä myytävät kiinalaiset valmistarhat. Ne vaikuttavat edullisilta ja ovat kätevän pieniä. Kätevästi AIVAN liian pieniä kanoille. Jopa kesäkanoille. 

Vaikka ei edes ajattelisi kanojensa tilantarvetta, niin kannattaa ajatella kanojen henkeä. Valmistarhat ovat kevyitä ja heppoisia rimpuloita, jotka keskikokoinen karannut koira kaataa yhdessä hujauksessa ja pistelee kanasesi poskeensa. Se se vasta tulee kalliiksi ja vaivanloiseksi kun joutuu kananraadot kuoppaamaan ja uudet hankkimaan. 

Pidetään siis suunnittelun yhtenä kulmakivenä turvallisuutta, toinen perustuksen tukipilari olkoon toiminnallisuus, kolmantena ja neljäntenä tulevat sitten taloudellisuus ja vuodenaikojen realiteetit. Näiden neljän tukipilarin varassa saamme kanatarhan pysymään pystyssä ja kanasemme onnellisina.

Turvallisuus ja taloudellisuus

Turvallisuuteen ja taloudellisuuteen vaikutetaan eniten rakenneratkaisuilla, niistä kirjoitan tarkemmin seuraavassa artikkelissa Miten rakennan ulkotarhan. Suunnittelussa turvallisuutta kannatta miettiä sen verran, että onko ulkotarhaan näkö- ja kuuloyhteys muualta pihasta tai talosta sisältä. Hätääntyneet kanat ja kukko kyllä pitävät ääntä, jos esim peto on kuitenkin tarhaan päässyt. Omaa oloa helpottaa kun tarhan näkee ikkunasta ja voi heti aamusta unenpöpperöisellä vilkaisulla varmistaa, että kaikki on niin kuin pitääkin. 

Parven turvallisuuteen ja viihtyisyyteen vaikuttaa myös tarhan koko suhteutettuna parven kokoon. Jos kanat eivät missään vaiheessa ulkoile tarhasta, niin 2 neliötä per kana on kotitarvekanoille suositeltu tarhan koko. Mutta älä huoli, kun kanamääräsi ylittää neliöt, niin aina voit rakentaa uuden tarhan tai laajennuksen. Tarhoihin pätee sama lausahdus kuin kärhöihin: ensimmäiselle kymmenelle kärhölle on vaikeinta löytää pihasta paikka,  sen jälkeen se ei enää ole vaikeaa ;)

Turvallisuusaiheesta ja kustannuksista siis tarkemmin seuraavassa artikkelissa, joka käsittelee ulkotarhan rakenneratkaisuja. 

Toiminnallisuus

Mihin päin pihaa ulkotarha on parasta rakentaa? Jos kanalasta halutaan käynti suoraan tarhaan, on paikka jo valittu: kanalan seinusta. Jos tarha ja kanalan paikka ovat vielä katsomatta, niin seuraavat aiheet kannattaa ottaa mietintään.

VESIPISTE
Käytön kannalta helpointa on jos vesipiste sijaitsee säällisen matkan päässä, josta voit letkulla täyttää juoma-astiat tai jaksat kantaa vettä joka päivä. Joka ikinen päivä. Myöskin ruoka- ja juoma-automaattien pesuun saa käytettyä hetken jos toisenkin.

Minulla, Suomen sadekesiin tottuneella, on vähän joka pömpelin kulmalla sadevesiastioita, joista kauhon eläinten astioiden pesuvettä. Juomavedeksi en sadevettä käytä, koska minusta tuntuu, että sadevesiämpäriin valuvat katoilta ja ränneiltä kuolleet kärpäset ja muut moskat. Aloittaessani kanailua luin jostain ohjeistuksen, että kanojen veden tulisi olla sellaista mitä itsekin pystyt juomaan. Koskee myös juoma-astioiden puhtautta. Samaa sääntöä olen soveltanut niin viiriäisiin kuin kaneihinkin. 

Vesipisteen läheisyys helpottaa hoitotoimia, mutta kohtuullisen kokoisen parven juomavedet jaksaa kyllä kantamallakin hoitaa. Lisäksi toisella puolella pihaa sijaitsevalle vesipisteelle ramppaaminen käy parhaimmillaan hyötyliikunnasta, tai näin ainakin kannattaa itselleen tolkuttaa!

RUOKAA
Olisi tietysti hienoa jos rehujen ja kaurojen säilytys oli tarhan lähellä. Aina näin ei ole, vaan rehut ja kuivaruuat joutuu säilyttämään ulkolintujen ja hiirten ulottumattomissa jossain kuivassa paikassa. Säilytyspaikkaan voi ruoka-automaatit, kipot ja kapustat kantaa täyttöä varten. Jälleen hyötyliikuntaa! 

Fiksu tosin hankkii isommat ruoka-automaatit, joita ei sitten tarvitse joka päivä olla täyttämässä. Vielä fiksumpi hankkii linnut, jotka eivät pörpytä koko ruoka-automaattia kerrasta tyhjäksi maahan tallottavaksi rehumuhjuksi. Fiksuin rakentaa ruoka-automaatin alle ritilikön, josta tippumat saa takaisin talteen. Usko tai älä, linnut kyllä keksivät kaikenlaista pelaamista automaattien kanssa. Ja jos eivät keksi, niin pakottavat kanalakanin puremaan ripustusköyden poikki ja viimeistään silloin automaatti auliisti jakaa sisältönsä maahan.

Ruoka-automaattirevittelyt eivät varsinaisesti kuulu tarhan suunnitteluaiheisiin, mutta tulipahan taas poikettua. Vihreä sen sijaan kuuluu. Saatko rakennettua tarhan paikkaan, jossa, tai jonka lähistöllä, kasvaa paljon vihreää? Päästätkö kanat laiduntamaan vapaasti, kannatko ruohoa ja rikkaruohoa tarhaan nokittavaksi vai nikkaroitko erillisiä laidunhäkkejä? Niin tai näin, kannattaa taas katsoa, että ruohon raahausmatkat olisivat säällisiä.

Vaikka tarhan rakentaisi hyvin kasvavalle nurmelle, syövät ja tallovat kanat nurmen pilalle yhdessä kasvukaudessa. Sen sijaan pihan pahin rikkaruohoryteikkö voisi olla mainio kanatarhan paikka. Kanat ovat maailman ahkerintakin puutarhuria tehokkaampia kitkijöitä. Jopa vihulias vuohenputki kohtaa pienessä kanaparvessa voittajansa muutamassa vuodessa. Ja ai, että miten makoisia munia voikukalla, vuohenputkella tai leskenlehdellä ruokituista kanoista putkahteleekaan. Jos tähän päivään asti olet vihannut vuohenputkea, niin raatelunokat tulevat muuttamaan käsityksesi!

Jos tilaa on yllinkyllin, niin ehdotan, että harkitset kaksiosaista laiduntarhaa. Laiduntarhassa on kaksi tai useampia osastoja, joissa kasvillisuus saa kasvaa muissa osioissa kun kanat oleilevat yhdessä. Kun yksi osio on syöty tyhjäksi kanat päästetään kasvaneeseen osioon ja kaluttu osa saa levätä ja uudistua. Kovin kummoisia ei Suomen lyhyen kasvukauden aikana ehdi tapahtua, mutta ihan perusnurmikkokin kasvaa syöntikuntoiseksi jo parissa viikossa jos sitä ei ole annettu riipiä ihan mullikolle. Kun kanamäärä suhteutettuna laitumen kokoon on maltillinen, ei ruohoa syödä hetkessä sukupuuttoon. 

Monihan päästää kanasensa päivisin vapaaksi pihalle omatoimiseen syömiseen, sen ihmeempiä rajoittamatta. Mutta aina vaapaanapito ei onnistu petojen, autoteiden, naapurin kukkapenkkien tai useamman kasvatettavan rodun takia. Silloin laiduntarha on erittäin varteenotettava vaihtoehto. Laiduntarhan tulee olla ylhäältä avoin tai esim verkolla/rastasverkolla suojattu, jotta sade pääsee kastelemaan kasvualustaa. 

Ruoka- ja munintapaikat tulee järjestää sateensuojaisiksi ja myös kanat tarvitsevat suojan, johon mahtuvat tappelematta useamman sadepäivän ajaksi. Rekenneratkaisulla voi järjestää munintapesät ja sateensuojan keskelle, niin että munintapesien kulkusuunnan saa vaihdettua tai takaseinän irrotettua ja siirrettyä toiselle puolelle.
 
Ylhäältä avointa tarhaa en suosittele siipikarjan ulkonapitokiellon aikaan, mutta ihan jo laitumenkin vahvaan kasvuun pääsemisen vuoksi on syytä antaa huhti-toukokuun ajan vihreälle kasvurauhaa. 

Laiduntarhaa helpompi toteutus on ns kanatraktorit, eli siirrettävät pienet laiduntarhat tai kanatunnelit, joihin kanat siirretään/päästetään vain syömään, ja varsinaisesti asuvat muualla. 

Keräilen Pinterest-kansiooni paljon erilaisia kuvia näiden ratkaisujen ideoinnin tueksi. Kuvat toimivat linkkeinä kyseisten aiheiden sivuille. Pinterest on ilmainen palvelu, jossa hyviä ideoita voi tallentaa omaan ja muiden käyttöön, vähän niinkuin leikekirja. Kuten kaikkialla, joukossa on kaikentasoisia ohjeita ja osa on vain ideakuvia ilman ohjeita. Valtaosa linkeistä on englanninkielisille sivustoille, mutta kuvia katsomallakin pääsee jo pitkälle. En vastaa kuvien ohjeista enkä sisällöstä, enkä siitä, että saatat hullaantua seikkailemaan Pinterestin ihmemaassa unelmoiden tuntitolkulla ;)
 

Suomen suvi ja ne kolme muuta

VARJO
Paikan suunnittelussa kannattaa ottaa huomioon, että saako tarha luontaista varjoa lähellä kasvavista puista? Lehtipuut ovat parhaita eläintarhojen varjostajia: aikaisin keväällä eivät vielä varjosta, jolloin maa pääsee nopeasti sulamaan ja tarha lämpenemään. Keskikesällä lehtipuut suojaavat helteiltä, ja syksyllä taasen lehdistä saa tarvittaessa hyvää materiaalia kestopehkua varten tai virikettä kanoille ulkotarhaan.

Jos rakennat tarhasi keskelle aakeeta laakeeta peltotonttia, niin köynnöskasveilla saat luotua varjoa jo täksi kesäksi. Kun tarha on pystytetty, niin muutama nopeakasvuinen köynnös kiipii jo heinäkuun puolivälissä tarhan katto kohden. 

Humala on nopeakasvuinen ja monivuotinen. Herne, salkopapu ja ruusupapu ovat yksivuotisia, mutta tuottavat myös satoa niin kanailijalle kuin kanoille. Herneestä kannattaa valita korkea lajike. Varjostavat köynnökset kannattaa istuttaa noin 30-40 sentin päähän verkosta ja vetää köynnösnarut kasvin juurelta verkkoon kiinni noin metrin korkeuteen, jolloin raatelunokat eivät yltä syömään vasta hennossa kasvussa olevia varjostajia. 

Jos mahdollista, niin tarhan voi rakentaa myös esimerkiksi puun ympärille tai jos pihassa on liikaa marjapensaita, niin ehkäpä tarha sopisi muutaman mustaviinimarjapensaan ympärille. Kanat kyllä pistelevät marjapensaan poskeensa hyvin nopeasti, mutta jos sitä jaksaa hieman suojata verkolla tms, niin siitä riittää popsittavaa, varjoa, marjoja ja iloa pidempään. 

Mustaviinimarjapensas on aika sitkeä. Minä istutin mustaviinin taivukastaimia yhden tarhan ympärille. Kanaset syövät kaiken mikä menee verkosta läpi ja ulkoillessaan käyvät tarkkomassa myös verkon ulkopuolisen osan. Silti pensaan taimet kiitollisena lannoitteista jaksavat kasvattaa vihreää kevät toisensa jälkeen. Marjojen vitamiineista (ja sotkuefektistä) puhumattakaan.


SATEEN- JA TUULENSUOJA
Sijoittamalla tarhan yhden seinän kiinni olemassa olevaan rakennukseen saa tarha rakenteellista tukea, mutta myös tuulensuojaa ja varjoa riippuen siitä mille rakennuksen seinustalle tarha sijoitetaan. Jos mahdollista niin rakennuksen kannattaisi olla pohjoisen puolella ja tarhan avautua etelään. Tällöin rakennus suojaa tarhaa pohjoisen tuulilta ja tarhassa eläjät saavat kerättyä käyttöönsä kaikki lyhyen kesän aurinkoiset säteet. Etelän puolelle tarhan verkkoa vasten kiipeämään voi istuttaa köynnöksen tai järjestää jotain muuta varjostavaa keskikesän helteisten päivien pahimmilta paahteilta. 

Kasvillisuus toimii parhaimmillaan myös kevyenä sateen ja tuulensuoja. Ulkotarha ison kuusen, koivun tai vaahteran katveessa voi olla todellinen pihan kaunistus, mutta myös käytännöllinen. Tarha pysyy kuivana kun puu suojaa sateelta ja imee maasta runsaasti vettä, jolloin pienet varpaat eivät joudu ottamaan mutakylpyjä alvariinsa.Toki katettu tarha näinä lintuinfluenssan hysterisoimina aikoina suojaa sateelta ja saastuttavilta muuttolintujen pommeilta parhaiten.

LUMI JA VESI
Mikäli ulkotarha rakennetaan olemassaolevaan rakennukseen kiinni, niin että rakennuksen katolta tippuu lumi tarhaan tai tarhan katolle, vaatii tarhan rakenne erityistä lujuutta ja kestävää katemateriaalia. Tästäkin rakenne-aiheesta tarkemmin seuraavassa artikkelissa.

Lumien sulamisvedet voivat pitää tarhan märkänä pitkään keväällä ja syksyn sateiden seisomaan jäävä vesi viimeistään räjäyttää kosteudessa viihtyvät bakteerit ilotulitukseen, vai sanoisinko kuraisen katkeraan itkuun. 

Tarhan paikka kannattaakin miettiä pieneen rinteeseen tai tontin muuta maastoa koskeammalle kohdalle, jotta sade- ja sulamisvedet valuvat tarhasta pois päin. Mikäli tarhan koko ei ole valtava, voi tarhan pohjan muotoilla muuta maata korkeammalle vaikka ihan lapiota heiluttelemalla. Vaiva kannattaa, sillä monet bakteerit viihtyvät kosteassa ja toisekseen kostea maa on kylmä. Pienikin etelään viettävä rinne lämpiää ja sulaa keväällä nopeasti ja säilyy kuivempana myös syksyllä.

Näillä eväillä kun lähdet lampsimaan pitkin tonttiasi ja katsastamaan, että mihinkä kanatarha kannattaisi napauttaa pystyyn, niin väitän, että säästyt monelta mutinalta ja ärräpäältä, joita on saattanut erään kanailijan tontilla pärähdellä johtuen pers eellä lepikkoon suunnittelustrategioista. Vaan tekemällähän sitä oppii ja toisten tekemisestä oppimalla nopeammin ;)

Oliko artikkelista hyötyä?

Olisiko aiheesta hyötyä kaverillesikin? Olisin kiitollinen jos jakaisit jutun.

Saitko tarpeeksesi vai haluaisitko saada lisää vinkkejä onnellisen kanailijan elämään? Kanakirje on aloittelevalle kanaharrastajalle suunnattu lukupläjäys, jossa käydään kuukausittain läpi joku vuodenaikaan sopiva hoitotoimi tai ajankohtainen aihe. Maaliskuun 2017 kanakirjeessä tarkastetaan ja kunnostetaan ulkotarhaa. Tilaa maksuton Kanakirje tästä