Syyskuulumisia Sirkuksesta

 

Aloitellaan Tiktokkiin ja näihin muihin mihin videota saa syötettyä, MyDay sarjaa, jossa vilkaisu jokaisen meidän immeisen päivään, ehkä elukoihenkin, jos katsojia kiinnostaa 🤪

 

Lopussa kaikki noiden sosiaalisten kanaviemme linkit, jos muistan kaikki!

 

Syyskuun meitin alussa muonavahvuus on satoja kaksjalkasia ja yks nelijalkainen (toivottavasti hiiret ei muonasta meitin vahvuuksista...).

 

Luomukanalasta tuli monta emäntää eläkepäiviä viettämään. 1,5-vuotiaita valkoisia tehareita, jotka nyt sulkasatoilevat, mutta viikkojen sisään aloittavat munien putkautukset. Ovat aika arkoja, mutta jo herkuilla oppimaan päin, että ihminen on hyvis. Muutama rohkelikko pisti nokkansakin avaraan maailmaan ja kävi kurkkimassa rehuvarastoa ja puskia ja pöpeliköitä. Onneksi nuoret ihanat kukkomme paimensivat nämäkin daamit yöksi turvaan.

 

Tuo onkin ollut herttaista seurattavaa kuinka nuoret luikkukukot ovat kasvaneet leveyttä ja pituutta kun tontille kannettiin kanaa urakkapalkalla. Poijjaat pyörii ja hyörii uusien luona tarjoillen herkkua, munapesää ja rakkautta, jos vaan kehtaavat tai kerkiivät. Yksi Hienokukko niminen jantteri jo lähtikin omaan valtakuntaansa parin valkoisen daamin kanssa. Kaksi teharia on kotikanalassa kesyyntynyt nopeammin kuin kaksikymmentä täällä... 

 

Jos sinun kanalassa on kanojen tai kukon mentävä kolonen, niin näitä kolopesijöitä joutaisi jokunen. Oikeasti, eivätt pesi, vaan tehtailevat munia, mutta toki hautoviakin rotuja seurakunnastamme löytyy ja hekin voivat julistaa "maan tipuilla täyttämisen" ilosanomaa muissakin hyvissä ja hellissä kodeissa.

 

Muuttolinnuista ja muistakin aiheista saapi lisätietoa viestillä tai rimpauttamalla: 0449750415 Marianne.

 

Marianne itse sen sijaan harkkailee muuttolintumeininkejä pyörähtämällä vuosittaisella Välimeren maatilojen katselmusreissullaan. Oikeasti kattelee vaan dekkareita, unia ja hiekkaisia varpaita merenrannalla. Mutta haaveilee sitruuna- ja appelsiipuista puutarhassa. Valkoisesta kalkkirapatusta talosta sinisillä ikkunapielillä. Ranta kävelymatkan päässä. 

 

Haaveet. Niitä ehtii helliä taas kun kesän tipusesonki kääntyy syyshyssyyn. Muistathan sinäkin helliä ja ruokkia haaveitasi? Uskoa unelmiin ja yliluonnollisiin? Koska eipä aikaakaan kun taika toteutuu ja elämässä on lisää paljon hyvää! (Esim niitä kanoja paijattavaksi...).

 

Mutta mitäpä sanot? Kenen MyDaylla aloitetaan sarja?

Tirehtööri Mariannen vai Taikuri Tainan, jotka ovat Sirkuksen pitkäaikaisimpia työmuurahaisia, ja osalle varmasti jo hyvinkin tuttuja kanakavereita, ystäviä ja höpöttäjiä. Tosin Tainalta saattaa saada suunvuoronkin, toisin kuin...

 

Vai mites olis irlanninsusikoira Darrockin MyDay laumanvartjana, Kanaisukin ulkoiluttajana, kauriiden katselijana ja herkkupalkkioiden ansaitsijana?

Nuorta ja tuoretta osaamista Siiloon ovat tuoneet Elvis ja Ansa, ja vaikka kuulostaakin ihan taunopalolaiselta elokuvalta, niin nämä ystävieni hedelmät ovat osaavia, itsenäisesti ajattelevia, aikatauluttavia ja asiakaspalvelussa ihan hakoja. Muistathan esim sen kerran kun tilausten toimituksia tohiseva Elvis käskytti äitinsä Sirkuksen pakulla toimittamaan heinäpaaleja, oli se kanssa. Mutta olennaista, että asiakkaan pupeltajat saivat paalinsa!

 

Ansa sen sijaan on kunnostautunut Tiktokin tekijänä, avasi ihan muina somevelhoina meille Tiktokkaus-tilin ja iski sinne videota viuhumaan. Aikoo tikata meitin somenäkyvyyden kuntoon. Siinä sitä onkin puuhaa yhdelle harkkakerralle, kun tästä tilkkutäkistä turnuttaa ilmoille käsitettävää viestintää. Eikä siinä kaikki, kuten muistatte Ansan opsikeluharkan virallinen aihe oli työyhteisössä toimiminen, mutta pätevä tyttö halusi oppia excelin ja seurannan salat, saatoimmepa ujuttaa siihen mukaan budjetointakin.

 

Ja mikäs siinä kun opettajakaan ei pistänyt hanttiin, tinki kaupan päälle vain myös Wordin ja PowerPointin opastuksen, jolla itse olen aikoinaan jopa taittanut asiakaslehden painokelpoiseksi läpyskäksi. Askartelin minä samaisesta aviisista myös kopiokoneella ja kakspuoleisella teipillä oikolukuversion firman vanhimmille okuloitavaksi.

 

Ja sittenhän olisi uusin tulokas myös tämä meidän kanaisukki, joka eilen loihe lausumaan, että: "On tämä kanojen kanssa puuhailu, tai oikeastaan mää vaan kattelen niitä, tosi rauhottavaa. Silleen niinku hyvää arkea." Mitäpä tuohon muuta lisäämään?

 

Vaan nyt sun pitäis älämölöllä somessa tai kommentilla tässä äänestää, että kenen näistä vai jonkun muun Sirkuksen otuksen tai ötökän MyDaylla avataan sarja? Ja riittäneekö MyDay, vai pitäskö olla MyWeek vai peräti MunVuosi?

 

No niin, sana on vapaa ja teemme niin kuin enemmistö toivoo.

 

 

Tästä somekanaviimme:

 

https://www.facebook.com/Siltajoensirkus

 

https://www.instagram.com/siltajoensirkus/ 

  

https://www.tiktok.com/@siltajoen.sirkus 

 

https://pin.it/2WjOl0RrQ 

 

 

Siilon Verkkokaupassa SYYSPOISTOJA edullisin hinnoin. Menneen sesongin tuotteet, esim aitausverkot, kennot, tipujen kamppeet jne alennuksessa vielä kotvasen. Tsekkaa tarvitsetko jotain. Huomaa myös REHUREITIT eri puolille Suomea. Vakioreitti on: Siilo-Pieksämäki-Varkaus-Joensuu-Polvijärvi-Siilinjärvi-Kuopio-Suonenjoki. Ajamme tätä reittiä noin 1,5kk välein, seuraavaksi syyskuun lopulla.

 

Reitille kulkeutuu edullisin toimituskuluin, alkaen 5,50€ isotkin erät rehua, heinäpaaleja, eläimiä sekä koko muu Siilon valikoima.

 

Muita reittejä, esim Jämsä-Tampereen suunta, Hämeenlinna ja PK-seutu ajamme noin 1-3 kertaa vuodessa, tarpeiden mukaan. Muista reiteistä kannattaa kysellä: 0449750415

 

Lisäksi syksyn aikaan saamme jälleenmyyjät VAASAAN ja PIETARSAAREEN. Niistä listietoa parin viiikon kuluttua!

 

Poistojen lisäksi verkkokauppaan putkahtelee jälleen uutuuksia talven varalle. Uusia tuoteryhmiä ovat: Taimet, juurakot ja siemenet, sekä Puutarhan välineet. uutuuksista löytyy sitten myös kanoje, kanien ja rakenteiden uudet ja Sirkuksen rämpytyksessä testatut tuotteet. 

Uutuuksiin: https://siltajoensirkus.mycashflow.fi/category/13/uutuuksia

 

 

Tarkkakatseisen Kaverikanan myötä kiitos kun seurailet meitin puuhia, ja muista äänestää siitä MyDay hommelista <3

 

 

 

 

Talviulkoilijat - erään aamun tarina Siltajoella

Tämä on kertomus erään aamun aloituksesta, juttu sisältää enemmän tarinaa ja vähemmän asiaa. Tosin montaakin tärkeää kanan käytöstä tai turvallisuutta sivuavaa aihetta matkalla kolhaistaan ja linkit asiateksteihin onkin koottu jutun loppuun. 

Eilen oli Siltajoella semmoinen +3 astetta lämmintä ja vesikeli. Kanala, jossa kestopehku pöhisee oli kuuma ja kusenhajuinen jo heti aamutuimaan. Availin ikkunoita ja luukkuja ja jätin ovenkin horottamaan auki, jotta eivät ihan paistu ja tukehdu kun ruokin koko seurakunnan ja palaan sitten lapioimaan osan käyvästä pehkusta pois.

Kestopehku on mainio ja lähes ilmainen lämmitysmuoto, mutta vaatii käyttäjältään vähän ylimääräistä duunia, varsinkin jos talvet ovat tätä mitä ovat, eli lämmöt vaihtelevat eessun taassun. Siltajoella kestopehku on ollut lämmitysmuotona joka talvi, ihan jo siksikin, että asumme haja-asutusalueella, jossa mahdollisten myrskyjen aiheuttamat sähkökatkokset voivat kestää vuorokausia. Toisekseen kestopehku lämmittää puutarhurin mieltä, kun sen saa käytön jälkeen lähes suoraan pihan voimanlähteeksi.

Kääpiökochit tietysti näkivät avoimessa ovessa mahdollisuutensa ja painoivat ulos sulkajalat vipattaen. Ulkona kun nuoskalumen seasta törröttää vielä näin joulukuussakin muutamia ruohonkorsia. Nopeasti alkoivat korret kadota kohti kaakatusvälinettä.

Minä en ihan riemurinnoin suhtautunut käppänien ulos pelmahdukseen, sillä kääpiörotuisten kanojen lyhyet sulkajalat tarkoittavat sitä, että nämä tappijalat kastuvat masuaan myöten. Kauaa en niiden antanutkaan nokkia vaan usutin takaisin sisälle kuiville puruille luvaten iltapalaksi salaattia. 

 

Toisinaan olen ihan pyyhkeellä kuivaillut sulkajalkoja, koska kostealla iholla viihtyy bakteereiden lisäksi kalkkijalkapunkki. Kalkkijalkapunkin ehkäisyssä kuivuus, puhtaus ja terve iho ovat avain asemassa. Kosteus kuivattaa niin ihmisen kuin kanan ihoa ja kuivan, suomut kohollaan olevan ihon alle pääsee punkki tai bakteeri paremmin pujahtamaan. Muita kalkkijalan ehkäisy ja hoitokeinoja voit lukea tästä artikkelista: Kalkkijalkapunkki, hoito ja ehkäisy

Usein kysytään, että miten kylmässä kanat voivat ulkoilla. Tähän on vaikea antaa yksiselitteistä vastausta, koska kylmyyteen vaikuttaa niin tuuli kuin kosteus, kanojen ikä, koko ja rotu, sisätilojen lämpötila ja jopa ruokinta. Monta piippua ja monta vaikutinta.

Kylmää kestävät rotuni: Marans ja Araucana

Kanilassa, jossa Maransit, Araucanat ja Maraut talvehtivat ei ollut hajukasta, mutta lämmintä ja kosteaa, sieltäkin siis ovi auki. Marans ja Araucana ovat rotuja, jotka munivat värikäskuorisia munia, Marans suklaanruskeita ja Araucana sinivihreitä. 

Marans on isokokoinen ja vanha rotu, alun perin vähän niin kuin ranskalainen maatiainen: ajan saatossa luonnonkarsinnalla vahvaksi jalostunut rotu, monen eri rodun kombinaatio, kylmänkestävä ja paksulla höyhenpeitteellä varustettu. Araucana on keskisuuri rotu ja myös erittäin vanha ja kylmänkestävä rotu.

Marau on minun oma (suuruudenhullu) projektini, jossa koitan luoda kylmänkestävää, tervettä, rauhallista ja suht nopeakasvuista ”rotua”, joka munii oliivinvihreitä munia ja olisi vieläpä hyvä talvimunija.

Terveys ja kylmänkestävyys lienevät itsestään selviä syitä. Rauhallisella tarkoitan sellaista linjaa, joka soveltuu lemmikki- ja harrastekäyttöön lapsiperheille, eli aggressiivisuus tai säikkyys ei sovellu tähän hippusen tippuista. 

Marans ja Araucana, joita käytän Maraun luomiseen ovat isohkoja rotuja. Iso ja aggressiivinen kukko ei istu ajatusmaailmaani. Siltajoella aggressiiviset eivät pääse jatkamaan sukua, mutta toki eläimen käytökseen vaikuttaa perimän lisäksi myös ihmisen käytös. Tarkemmin juttua aiheesta tässä artikkelissa: Kukkoiluja – kukon aggressiivinen käytös

Nopeakasvuisuus taas on etu kun kukkoja aina kuitenkin kuoriutuu ”liikaa”, jotta ne saadaan yhden kesän aikana kasvatettua patakokoon ja parempiin suihin. Värikäskuoriset munat taas, no se on sitten tätä minun hihhulointia ja haaveilua. Saahan sitä haaveilla, aikuinen ihminen, valmiissa maalimassa…

Araucanat painelivat ulos saman tien kun reitti oli selvä ja niiden annankin ulkoilla ihan oman olon mukaan. Araucana on Etelä-Amerikasta kotoisin oleva pitkäsäärinen ja kylmänkestävä, suht kookas rotu, niin niiden ulkoilu näillä keleillä on ihan jees. Tai ainakin niin luulin.

Maransit tietysti nostivat kovan metakan kun Araut pääsivät ulos. Koska Maransien puolen ikkuna oli turvonnut kosteudessa niin, etten saanut sitä kunnolla auki, niin päätin kantaa jytkyleet ulkotarhaan. Kana tai pari kerrallaan koppasin paksupyllyjä kainaloon ja kipitin ulkotarhaan, jossa Teukka koira piti vahtia ja laski, että kukaan ei häviä matkalla. Koirat kun eivät kovin hyvin osaa laskea, niin Pikkumaccokukko livahti rakennuksen ja tarhan välistä vapaaseen ulkoiluun. Artsi Arau tietysti toivotti sen hevonkuuseen omien lyyliensä läheisyydestä, ja koska tontilla ei ponien havuja juuri kasva parkkeerasi Pikkumacco itsensä trampoliinin alle.

Artsi ehkä ei pitänyt kolmeakymmentä varometriä riittävänä vaan johdatti omat frouvansa Kanilan alle. Toivoin vain, että lokakuun sijaistaneet apurit eivät ole laittaneet sinne rotanmyrkkyä kanasten löydettäväksi, ja jatkoin kantokyytiläisten palvelemista.

Maransit sen sijaan ryhtyivät heti kylpemään ulkotarhan kuivassa, mutta takuulla viileässä maassa. Muistattehan nämä raukat jotka vasta viikko sitten pakotin sisälle puhtaille ja hyvin hyvin epäilyttäville puruille. Onneksi nyt sää armahti kanaset kamalalta sisäkohtalolta. Rakennusmuovilla vuorattu ulkotarha, jossa muutama kuutio kompostipehkua pöhisee pysyy hyvin plussalla nollakeleillä ja pikkupakkasilla.

Kanalla on pieni reviiri ja tiukat rutiinit

Kun kaikki suklaamunienmunijat olivat saaneet kyydityksen, huomasin sivusilmällä, että Araucanat ovat kadonneet. Normaalisti en olisi asiaan kiinnittänyt huomiota, sillä kanat kyllä osaavat ulkoilla ja palata takaisin kotiinsa. Mutta koska Araucanojen ulkotarha sijaitsee ihan eri puolella pihaa ja ovat oppineet sillä puolella ulkoilemaan ja tulemaan takaisin tarhaan, niin nyt ensimmäistä kertaa talvipaikasta ulkoilua pidän vähän silmällä, etteivät eksy tielle, pöpelikköön tai muuten pahoille teille. Oikeastihan kanoilla on hyvin pieni reviiri, pysyvät huudeilla ja varsinkin meillä missä kukot ovat jakaneet pihan osat, reviireillä pysytään visusti.

Kun kanan asuttaa uuteen paikkaan on sen hyvä antaa olla viikon pari uudessa paikassa kotiutumassa ennen vapaata ulkoilua, jotta oppii mieltämään uuden paikan kodikseen ja turvakseen. Jos kana pääsee vapaaksi liian aikaisin niin se voi koittaa etsiä reittiään vanhaan kotiin, eli eksyä, varsinkin jos ei ole ehtinyt uuteen parveensa parveutua tai kukko ei osaa vielä uudesta pitää huolta.

Kun kanat päästetään ensimmäisiä kertoja vapaaksi ulkoilemaan uudesta paikastaaan, on hyvä toimia näin muutamien ensimmäisten kertojen ajan, jotta oppivat. Ovi jätetään auki ja annetaan kanan mennä omatoimisesti ulos sillä aikataululla kun utelias itse haluaa. Ovi, ikkuna tai kulkuluukku, mikä oven virkaa toimittaakaan, jätetään auki, jotta kana saa itse palata takaisin kun siltä tuntuu.

Jos ekalla ulkoilukerralla ovi on läimähtänyt kiinni niin kana hätäänty eikä opi löytämään reittiä takaisin kotiin. Kun reitti on tuttu ja tiedossa, ei ovella niin ole väliä. Osaavat mennä kiinni olevan oven eteen runkumaan ja marmattamaan, jolloin kanailija saa laittaa hippulat vinkumaan tarjotakseen ovimiehen palveluksia paheksuvan motkotuksen saattelemana.

Kastuminen on hengenvaarallista

Joten lähdin etsimään Araucanojani varmistaakseni, että ulkoilijat eivät eksy liian kauas ja löytävät aikanaan takaisin Kanilan ovelle ja sisälle omaan karsinaansa. Kanat löytyivätkin nopeasti kaninpissakompostia tarkkomasta, mutta onneksi kiersin myös rakennuksen toiselle puolen. Kukko Artsi Arau oli löytänyt sadevesiasian. Luojan lykky, että plussakeliä oli kestänyt vasta vuorokauden ja sadevesiastiassa kellui kohtalaisen kokoinen jäämöykky, joka varmisti, että Artsi yrityksistään huolimatta jäi vain puolisukeltajaksi.

Kukkoa sadevesitynnyrissä

Yhtään ei uimamaisteri laittanut hanttiin kun kaappasin märkäläisen kainaloon ja juoksujalkaa sisälle kuivattelemaan. 

Ja taas sai Teukka-koira töitä: vahti Arau matameja, joille tällä puolen pihaa ulkoilu oli aivan uusi kokemus ja kukoton ulkoilu ennen kuulumatonta. Tämä oikeasti rotantappajan ja vahtijan hommia hoitava nelijalkainen sai nyt omatoimisesti opetella laumanpaimennusta. Tiedän jo, että se ei eläviä kanoja syö, ei edes nirhaise, joten asialle ajatustakaan uhraamatta uskalsin jättää sen kanasten kaveriksi.

Kun Artsi oli kuivailtu, löytyivät paimennetut Kanilan alta yhdestä rivistä lautakasan päältä kurkkimasta. Paimentajan kököttäessä säädyllisen välimatkan päässä, mutta yhtä lailla rakennuksen alla ja rivimuodostelman mukaisesti nokka kohti etupihaa.

Entäs sitten Pikkumacco? Huuteli päivän valoisat tunnit trampoliinin alla, jonne välillä huikkasin: ”Menehän nyt jonnekin syömään, etnää siellä voi töröttää koko päivää”. Illan tullen kiekaisut hiljenivät ja ajattelin käydä hämärän turvin nappaamassa syliä karttavan kukkosen omaan parveensa. Vaan illan tullenpa ei trampan alla näkynyt kukon kukkoa. 

Pyörähdin katsastamassa kesätarhankin, jossa pikkukukot välillä koittavat edelleen yöpyä, vaikka se on ollut pois käytössä elokuun lopusta asti. Kesätarha on iso ja kattamaton laiduntarha alapihalla, jonne syksyiset sadevedet kivasti valuvat tehden vihreästä maasta mutaista mössöä. Ei näkynyt Maccosta mutavellissäkään.

Tässä vaiheessa hain otsalampun ja ryhdyin pyörittelemään päätäni kuin pöllö, jotta valokeila tavoittaisi karkulaisen. Katselin puut, pinot ja muut. Ei näkynyt. Yleensä karkulaiset menevät jonnekin korkeahkolle, mutta lähelle omia reviirejään nukkumaan. Meidän peltotontin pikkupuut oli nopeasti katseltu. Moni niistä ei pikkuisen, 4 kiloisen, kukkosen painoa kestäisikään.

Lopulta Macconen löytyi oman parvensa muovitarhan ulkokulmalta pinottujen kukkaruukkujen päältä tihkusadetta niskaan valuttavan räystään alta. Sain siis jo toisen kukon kuivailun samalle päivälle. Mielessä kyllä kävi, että pitäisikö siirtyä vesilintujen kasvatukseen, kun tämä kerta on tällaista jatkuvaa vesileikkiä. Kuivailujen jälkeen vein Pikkumacconi takin sisässä omaan parveensa yöksi. Pääkukko Macho sille hieman urahti, että missäs olet eksynyttä lammasta esittänyt.

Kanalle kastuminen kylmillä keleillä voi olla vaarallista, koska märkä höyhenpuku ei lämmitä. Höyhenten lämmittävyys perustuu ilmaan höyhenten ja sulkien lomassa. Ilmava höyhenpuku eristää kanan kylmältä ulkoilmalta. Olet varmasti nähnyt pakkaskelissä pörhenteleviä punatulkkuja. Samalla efektillä kana pitää itsensä lämpimänä. Märkä höyhen ei pörhisty vaan päinvastoin on kylmä ja kylmentää kanan kehon nopeasti. 

Märkä höyhenpuku on sama kuin ihmisellä olisi märkä puuvillainen paita päällä. Montaa tuntia ei kroppa lämpimänä pysy ja varmana saa hyvät yskätaudit aikaiseksi. Siksipä märän kanan kuivaus pyyhkeellä ja föönillä ei ole mitenkään liioittelua. Saman tekisit koirallesi tai kissallesikin, eikö?

Että tämmöinen itsenäisyyspäivän aatto vietettiin Siltajoella. Toivotan mukavaa (ja rauhallisempaa) itsenäisyyspäivää koko Suomenniemelle ja ulkosuomalaisille myös!

Jutussa mainituista aiheista löydät lisätietoa näistä artikkeleista:

Kalkkijalkapunkki - hoito ja ehkäisy

Rotuesittely Marans

Kanalan lämmitys kestopehkulla

Kukkoiluja – kukon aggressiivinen käytös
Tarvitsevatko kanat kukkoa? 

Rottakoira töissä lintutilalla

Kana on rutiinieläin

Kana ei ole vesilintu- sateelta suojaaminen 

Rotuesittely Araucana – ei julkaistu

Rotuesittely Kääpiökoch – ei julkaistu

Viisivuotiaat vierailulla

Lähellämme on päiväkoti, jonka heijastinliivillinen pikkuporukka retkeilee lähimaastossa. Kerran eräällä aamulenkilläni jäin juttelemaan tarhantädeille ja kysyin, että kiinnostaisiko heitä retkeillä katsomaan kanoja ja viiriäisiä. Kiinnosti. Tulivat seuraavalla viikolla.

Tänään kävi viisivuotiaiden ryhmä. Olen tehnyt yli kymmenen vuotta työtä lasten kanssa, mutta nyt jo parin lapsiryhmän kokemuksen perusteella huomaan, että lasten keskittyminen ulkona, missä ärsykkeitä on lukemattomia on aivan eri luokkaa kuin rajatussa luokkahuoneessa. Viimeistään siinä vaiheessa kun avaan kanalan oven unohtaa suurin osa lapsista hiljaa puhumisen ja paikallaan pysymisen. Viimeistään kun pupu loikkii ulos unohtavat loputkin. Monet aikuisetkin. Eläimillä on sellainen vaikutus.

Mitä pienempi lapsi niin sitä mutkattomampi on lapsen suhde eläimeen. Lapsi juttelee ja kokee eläimen vastaavan. Lapsi suhtautuu eläimeen kuin vertaiseensa. Olen koittanut ujuttaa koululaisten ja päiväkotilaisten vierailuihin opettavaista keskustelua kanojen hyödyistä, hoidosta, elämästä ja muusta aikuisten tärkeästä. Silti tärkeintä eläimelle ja lapselle lienee se kun pikkuinen nokka ottaa jyviä pikkuisestä kädestä. Tai se kun pupu tönii nenällään kumpparin varteen silityksiä saadakseen. Ehtiihän niitä tärkeitä asioita opetella yllin kyllin koko aikuisiän, pysyä paikoillaan ja puhua sopivalla äänellä. Voisiko (edes) lapsena kokea ja elää niitä asioita joihin aikuisena tuntuu olevan liian kiire?

Istuskelua syysauringon paisteessa tipuset sylissä - mikäs sen mainiompaa!

Maalaustalkoot

Sääennustus kertoo, että ensi viikon sataa, joten laitan hippulat ojoon ja käytän sunnuntain pensselin varressa. Hautovia Wilppua ja Pikkumustaa lukuunottamatta kaikki kanaset ja kukkoset lähtivät reippaasti ulos aamukasteiseen ruohikkoon. Rauhassa kaikelta arjen hulinalta sain vedeltyä toisen tai kolmannen kerroksen kalkkimaalia pintoihin. Kalkkimaalia on kautta aikain käytetty karjatilojen sisäpintoihin. Kalkki valkaisee hyvin sisäseinät, samalla suojaten pinnat ja pitäen ötököitä loitommalla. Käsittääkseni kalkkimaalilla on myös jotain desinfioivia ominaisuuksia, siksi se on omiaan tiloissa joissa asujat eivät käytä vesivessaa.

Jatkuvasti valkenevampi pyhäpäiväni oli rauhallinen, lähes autuas, kunnes koitti katon maalaaminen. Jokainen joka joskus on kattoja maalaillut tietää, että kaikesta huolellisuudesta, ergonomisista asennoista ja asiallisista välineistä huolimatta maalia tippuu hiuksiin, silmiin ja suuhun (jos ei muista pitää suutaan kiinni), hartiat ja niska jumittuvat ja jäykistyvää rannetta pitkin maalinorot valuvat suoraan lauantaisaunan raikkaisiin kainaloihin. Saas nähdä kuinka kauan kalkkimaalin desinfioiva vaikutus säilyy hikeentyvissä kainaloissa. Ainakin mainoksista tuttu kainaloiden säihkyvä look on taattu jos maali ehtii kuivua ennen iltasuihkua. Jään ihan miettimään, että miksi kainaloiden pitää olla kauniit? Eikö kainaloiden tarkoitus ole puskea kuumuutta ulos, lämmittää palelevaa viiriäistä ja kaapata oma kultamussukka rutistukseen?

Kun sisätilat oli roiskittu mielestäni riittävän kattavasti, jätin kaikki tuuletusräppänät selkoselleen, varmistin hautojien hapensaannin ja siirryin irto-osien pensselöintiin ulos. Eipä aikaakaan kun maalausmaallani alkoi pyöriä toinen toistaan pörröisempää ja kampittavampaa apulaista.

Kainaloiden lisäksi nähtäväksi jää kuinka kalkkimaali irtoaa Mister Kanin kuonosta, Musti kissan hännästä ja silkkitipujen pyllystä, vain maatiaiset eivät sotkeneet itseään. Tai sitten maalitahrat eivät vain erotu maatiaisten muutenkin kirjavasta ja nyt sulkasatoisesta höyhenpuvusta.

Uikku tarkastaa sisätilat, Punkku laskee hukkaroiskeet.

Aamukahviseuraa

Kyllä sitä moneen pystyy!

Tuli todistettua, että lintujen aamutoimet hoituvat mainiosti yhdellä kädellä. Nyt ei tosin yksikätisyyteen ollut syynä lapoja jäytävä nivellukko vaan yöllä juoma-astiassa vesilinnun elämää harjoitellut nuori viiriäiskana. Nuoruuteen kuuluu oman identiteetin etsintä, mutta jotkut kokeilut voivat olla hengenvaarallisia. Hengenvaaroihin voidaan lukea maakanan vesikylvyt syksyisinä öinä. Vapauttaakseni itseni vanhemmuuden syyllisyydestä kerrottakoon, että vesiastiassa on monta kiveä juurikin estämässä viiriäisten höyhenpuvun kastumista. Mutta kuten jokainen teini keksii keinot kokeilla salaa tupakkaa ja kalajaa, niin oli keksinyt tämäkinviiru kuinka kivien väliin ujuttautumalla saa kasteltua koko alaruumiin pyrstöä myöten. 

Eipä siinä. Vaisu ja paleleva viiru käsiin ja kanalatakin taskusta löytyvällä nöyhtäisellä nenäliinan riekaleella suurimmat kuivailut. Sitten viiru syvälle fleecetakin kainaloon ja kainalon rutistus niin tiukasti kiinni kuin uskalsin.

Muiden lintujen ruokinta, juoma-astioiden tarkistus (muiden uimareiden varalta), ulkoilijoitten päästäminen ulkoilemaan ja ei-ulkoilu-lupalaisten estäminen pääsemästä ulkoilemaan sujuivat yhdellä kädellä ja kahdella kumpparilla ihan hyvin. Pupun ja kissanpoikasen riitelyltä näyttävän leikin selvittäminen pelkällä kumpparilla oli jo huomattavasti hankalampaa. Puhumattakaan vapaata kanaa leikkivän Mister Kanin saattamisesta takaisin tarhaan. Puputtaja ehti käydä monessa sellaisessa pihan kolkassa, jossa ei ole ennen käynyt. Saas nähdä onko minulla vielä paljonkin niitä hienoja ulkomailta asti rahdattuja ruusuja jäljellä.

Aamutoimien jälkeen suuntasin aamukahville edelleen kainalossa hiljaa kököttävän viirulaisen kanssa. Kohteliaana kaverina koitti olla sisäsiisti ja tiputti kainalostani pienet kikkareet ulko-oven kynnykselle. Ihailtavaa huomaivaisuutta,  vaikka voinette uskoa, että kokemus oli yllättävä kun kainalosta yht'äkkiä tipahtaa pieni kakka. Sen sijaan se, että eteisessä oli teinipoikaseni pariton, likainen ja reikäinen sukka, ei ollut ollenkaan yllättävää. Sanontaa mukaillen: se joka jalkansa paljastaa, se sukkansa menettää. Työnsin viirun varovasti löytösukkaan, jotta saisin sen pysymään lämpimänä ja ehkäistäikseni mahdollisen tajuamattomuuteni avata ajoissa ovi lentäville kikkaroille. Koska viiru sopeutui sukkaan yhdellä räpyttelyllä, niin ei se sukka sitten niin likainen ollutkaan, pelkästään pinttynyt (ja taas saatiin tämäkin pyykkäri-äidin syyksi).

Pissillä käynti ja aamupalan teko ei mielestäni ole pienen (eikä isonkaan) viiriäisen hommaa, joten laitoin sukkaviiriäisen villatakkini taskuun ja puin villatakin päälle vasta pissan jälkeen. Ja käsienpesun. Villatakki on hyväksi kenelle tahansa. Välillä viirulainen kaivautuukin taskuun syvemmälle, välillä kurkkii aamupalaleipääni ja pädille ilmestyvää tekstiä.

Mikäs tässä on elellessä kohti syksyä kun on viiriäinen taskussa ja jalat lämpöisissä villasukissa. Ihanaa ja unelmien täyttämää syksyä lukijoille toivottavat Siltajoen Sirkuksesta: Villatakkivilistäjä ja Lainasukkalämmittelijä

Pumpulinpehmeitä haaveita

Nyt se myrkyn lykkäs!

Monta vuotta olen avioliiton kantimia koetellut haaveilemalla kesäkanoista. Haave on minusta ihan järjellinen, sillä lapsuudenkodissamme oli kanoja useampanakin kesänä. Talvet asustivat lähistön navetoissa tai vuohien seurana porotilalla. Tosin eräänä syksynä tarjoiltiin ihmeen usein kanaruokaa, eikä kanoja kuulemma tarvinnutkaan käydä lähitilalla hoitamassa.

Mieheni lapsuus ei sisältänyt kuin koiria, joten hän ei kanakuumetta ymmärtänyt. Lopulta keksin keinon. Viime vuodenvaihteen tietämillä aloin puhua lampaista. Tarkemmin sanottuna lampaiden hankinnasta. Teho oli ällistyttävä. Mies suostui kanoihin. Säikähti raukka lammashupelointejani niin kovasti. Tai omien sanojensa mukaan ei ole koskaan suostunut kanoihinkaan, mutta minä tulkitsin ulkoaitauksen rakennussuunnitelmat suostumukseksi.

No, eihän tässä vielä mitään myrkkyä. Avioliitto on toistaiseksi kestänyt muutaman kanan ja alle puolen sataa viiriäistä, mutta kun se lammaskuume muuttui harhautuksesta ihan todelliseksi. Ajatelkaa nyt järkisyitä! Sitä ekologisuutta ja rahallisen säästön määrää vaikka. Kuinka oma lammas leikkaa ruohoa: vähentää leikkurin melu ja saastehaittoja. Lampaalle ei tarvitse maksaa ruohonleikkuusta samoja summia kuin teini-Poikaselle. Ja omien lampaiden villa kääntyy kuulemma käden käänteessä omaksi villalangaksi ja toisen käden käänteessä vilteiksi, huiveiksi, sukiksi, pipoiksi, alusvaatekerrastoiksi ja vaikka miksi. Säästyy Bangadesilaisten lasten veriset sormet, rahtikulut, ylikansallisten vaatejättien kateprosentit, mainosneitosten anoreksiat ja kassaneitien rakennekynnet.

Ja entäs suorasähkölämmitys! Lämmityksessä säästetään monta monituista rahaa kun istutaan talvikuukaudet omat pässinpökkimät yllä. Kyllä! Tässä on järkisyitä vaikka kuinka, jos näillä ei aviosiippa tajua tehneensä loistavia naimakauppoja, niin keksitään syitä vielä pari lisää ;)

On se vaan hyvä, etten vielä viikonloppuna ehtinyt kanalaa tilata. Nyt voin vielä tilaukseen lisätä lampaanmentävän lisäsiiven. Lisäsiiven rahoitan tietenkin tulevaisuuden säästöillä!