Hirmuinen hautomavietti

Männä viikolla torppasin erään silkkikanan ostajan haaveet. Silkkikanat hautovat. Hautovat kuin hullut. Ei ole mitenkään tavatonta, että silkki hautoo 3-4 kertaa vuodessa. Jos kanalaasi on osunut silkki, joka hautoo vain 1-2 kertaa vuodessa, niin sehän on jo suorastaan luonnonoikku! Ahkerimmat silkit saattavat munia vain viikon pari, lätsähtävät, hoitavat tipusia 5-8 viikkoa ja aloittavat alusta. 

Kyseinen kananostaja halusi munivan kanan, mutta arvioi, että heidän talvikanalaansa ei tipuja mahdu. Tulimme siis tulokseen, että katselee kotkottiparveensa jonkun muun rotuisen munailijan kuin silkkikanan.

Eli jos sinäkin mielit parvesi kaunistukseksi kaunista ja pehmoista silkkikanaa, niin saat samalla aimoannoksen tipuja ja kanakauppiaan harrastukset kaupanpäälle. Halusit tai et. Sinä eläimen omistajana olet vastuussa laji- ja rotutyypillisen elämän tarjoamisesta. Toisille roduille hautominen on tärkeää ja niiden tulee saada toteuttaa perimäänsä kirjoitettua lisääntymisviettiä. Lue lisää Silkkikanoista tästä rotuesittelystä.

Turuilta ja toreilta löytyy kyllä yllinkyllin niitäkin rotuja, sekoituksia ja hybrideja, jotka ihminen viisaudessaan on jalostanut vain munia tykittämään. Mainittakoon, että esim viiriäisiä on erittäin hankala saada hautomaan ja pieni parvi viiruja pitää kyllä perheen jos toisenkin munassa. 

Toisaalta taas jos olet hikoillut riittämiin hautomakoneiden kanssa, niin ehkäpä hautomainnokas kana olisikin juuri oikeilla lämpö- ja kosteussäädöillä varustettu hankinta. Totuushan lienee, että hautovan kanan onnistumisprosentit ovat kalleimpiakin masiinoita mellevämmät.

Silkkikana - maaliman paras hautomakone

Tupsutukka Tupsari on kaunis musta silkkikanani. Tai olisi oikein kaunis, jos ei koko ajan riuduttaisi itseään hautomisella. Tupsuttajan elämäntehtävä on nimittäin tipuilu. Jos tipuilusta jaettaisiin kruunuja, niin Tupsarin palkintokaappi olisi tonttiamme kiertävän kuusiaidan mittainen. Kuusiaidan koosta kertoo jotain, että sitä ei yksi ihminen yhdessä viikossa kevätkuntoon leikkaa, ei vaikka surauttaisi Husqvarnalla.

Ei pelkästään ahkera hautoja, vaan myös erinomainen tipujen hoitaja. Jos joku tipusista sattuu kuoriutumaan liian aikaisin, niin Tupsis ei hylkää munia tipunkiilto silmissä vaan hoitaa tipusta pesässä lämmittäen munia samalla. 

Tupsis on kakkinut pesään VAIN kerran. Yleensä hautova kana käy hoitamassa tarpeensa pois munien luota, jotta munat eivät likaannu.  

Kun tipuja alkaa kuoriintumaan, niin emolla voi mennä pasmat sekaisin ja jaskat jöpsähtävätkin pesään. Kun tipuset ovat koputteleet esiin yksiöistään niin on tärkeää tarkastaa pesä muutamiakin kertoja päivässä. Hanskat käteen, nokkaa tulee. 

Tarkastuksen syy on ensisijaisesti litistyneiden tai likaantuneiden poikasten hoitaminen, ja vasta toissijaisesti söpöliinien ihastelu ja kuvailu. Kanastasi riippuen emo joko luottaa, että et tipuja varasta tai on kovin hädissään. Älä pitkitä emon hätää tipuja hellimällä (vaikka ne kovin vastustamattomia ovatkin!)

Pesän lisäksi on syytä nopeasti vilkaista emoakin. Hyvin pitkäsulkajalkaisten kanojen jalkasulkia voi olla syytä lyhentää. Karmeaa on löytää jalkasulkiin kuristunut tipu raahautumassa emon perässä. Puhtaus on ehdottomuus! Jo pienikin  kakkakökkäre kuivuessaan emon jalkasulkiin voi aiheuttaa pikkiriikkisen takkusulkamyttysen, johon joku kohtalokas saattaa jäädä jumiin. 

Jalkasulkien lisäksi ulostetta on voinut jäädä roikkumaan pyllysulkiin. En lähtisi viemään emoa pesulle kuin ääritilanteessa, sillä tipusten ja munien pesään jättäminen on kanalle aivan kamalaa. Talouspaperilla tai vauvapyyhkeillä saa emonkin perssulat näppärästi pyyhkäistyä riittävän puhtaiksi.

Muistuttelen siis pesän, emon ja tipujen tarkastamisen tärkeydestä. Emo tottakai sinua hakkaa, motkottaa ja näyttelee verisesti loukkaantunutta kun sohlaat ja sörkit pesään, mutta kestät kanan hakattavana olon paremmin kuin pikkuisen uhrin hautaamisen. Kirjoitan ensi viikolla lisää hautovan kanan hoidosta ja auttamisesta.

Usein sekarotuiset, joissa on silkkikanaa taustalla ovat myös hyvin hautomainnokkaita. Meidän tehokanojen tyttäret, joiden isänä on silkki-koch sekoitus ovat lähes yhtä hautomainnokkaita kuin aidot silkkikanat.  

Kääpiökochit - kilpailevat kruunusta

Kun puhutaan hautomisesta, niin ei mitenkään voida ohittaa pikkiriikkistä rotua: kääpiökocheja. Nämä pallopyllyiset menijät ovat luotuja emoiksi. Silkkien ohella yksi tunnetuimpia hautomahulluja ja erinomaisia emoja. 

Meillä on hautominnokkaan käppänien pesästä löytynyt sämpylänpuolikas, pyöreähköksi nakerrettu porkkanan pätkä ja omenan puolikkaita jatkuvalla syötöllä. Käppänät olettavat, että omenat lisääntyvät hitaanlaisesti, joten he auttavat lajien välisen solidaarisuuden nimissä. Pikkuomppuja ei vilistä pitkin tonttia, mutta kääpiökocheja senkin edestä.


Kääpiökochit ovat pieniä alle kiloisia vaappujia, mutta ihmeen hyvin saavat piilotettua piskuisen masunsa alle valtavia munakasoja. Sulkaiset jalat auttavat pitämään munakasaa lämpimänä. Tyypillistä on myös, että käppänämamma houkuttelee kaverin mukaan hautomapuuhiin. Yhdessä on mukavampaa lätsöttää ja munia lämmittää. Puhumattakaan jaetusta tipujen hoitovastuusta.

Pikkutikku on tähän mennessä ollut ahkerin hautojamme. Alle vuoden iässä Pikkiksellä oli ehtinyt olla kolme tipuetta. Pikkutikku piti tipujen väleissä vain muutaman viikon vapaata, pyöräytti puolen tusinaa munaa ja ryhtyi taasen mammalomaurakkaan. 

Pikkutikku jopa MUUTTI munineen ja pesineen uuteen kotiin. Missään tapauksessa en voi suositella kanan muuttamista ja stressaamista kesken haudonnan, mutta uudessa kodissa kukko oli jo kuukausitolkulla odottanut Pikkutikkua ja koska kyydit eivät osuneet juuri sen kahden viikon jaksolle, jolloin Pikkis oli tipunsa vieroittanut, niin nostimme pesän munineen ja emoineen auton kyytiin ja niin Pikkutikku hautoi muuttomatkan ja kasvattelee nykyään onnelisena tipusiaan Ellu-kukon vartoidessa pesuettaan. 

Miten kanan saa hautomaan?

Miten se terävänokkainen hautomakone sitten käynnistetään? Tuhannen taalan temppu! 

Leikilläni sanon aina, että parhaiten kanojen hautomakuume kohotetaan ostamalla kallis hautomakone, värkkäämällä säädöt, iskemällä kone täyteen tyyriitä Tyyris Tylleröisen ostomunia ja kah, päivä pari niin kanalassa alkavat emot lätsähdellä pesiin. Toki muitakin keinoja on.

Järjestä pesään viihtyiset oltavat: rauhallinen ja hämärähkö pesän paikka, puhtaan tuoksuvat heinät/kuivikkeet. 

Jätä muutamia munia pesään näkösälle, niin jonkun kanan halu hautoa voi herätä. Kasa munia on varmin keino saada kanaset hautomaan. Valitettavasti vain munien pois kerääminen ei toimi päinvastoin. Tästä voit lukaista lisää: Kuinka saada kana lopettamaan hautominen. 

Maatiaisilla hautomahalut heräävät monesti valon lisääntyessä. Kevättalvella. 

Ystäväni, vuosikymmeniä maatiaisia kasvattaneena, kertoo tekevänsä vuoden vaihteessa perusteellisen kanalan siivouksen, vaihtavansa heinät pesiin ja kantavansa joulukuusen kanalaan. Näillä toimilla on useimpina vuosina käynnistyneet alhomerkkiset hautomakoneet. 

Rotu vaikuttaa hautomahaluihin

Silkkejä, kääpiökocheja ja maatiaisista varsinkin alhoja pidetään erittäin hautomainnokkaina rotuina, joidenkin mielestä jopa liiankin. Hautomahalukkuutta löytyy myös muista roduista. Kohtalaisen voimakasta vauvaviettiä on myös: 

Kuva: Krista Virenius-Rantalaiho. Jättikochit.

• muilla suomalaisilla maatiaisilla
• Jättikocheilla
• Orpingtoneilla 
• Brahmoilla
• Sussexeilla

Sen sijaan hautomavietti puuttu kokonaan tai on äärimmäisen harvinaista seuraavilla roduilla:

• Plymouth Rock
• Tuotantohybridit, eli tehokanat
• Leghornit
• Sebrightit
• Hollannin valkohunnut

Rotua valitessaan tulisikin Kanailijan miettiä mitä haluaa ja millaiset olot on valmis kanoilleen järjestämään. Pelkkä hauska ulkonäkö ei saisi olla ainoa valintakriteeri, sillä monesti hauska ulkonäkö vaatii erityistoimenpiteitä: jalkojen ja tukkakampausten tarkastamista, hoitoa ja jopa pesemistä. Myöskään ei kannata tuudittautua kuvitelmaan, että "ei se varmaan meillä haudo". Kana hautoo kun niin haluaa. 

Hautomainnokkuutta voi vaientaa vain huonolla kohtelulla: liian paljon lajitovereita pienessä tilassa, stressiä, pelkoa, kylmää, pimeää, liian vähäistä ruokintaa, likaa ja tauteja. Sellaisessa ympäristö luonto kyllä kertoo kanalle, että tähän ei kannata lisää eläjiä toimittaa. Luonnollisestikaan kukaan ei halua varta vasten lemmikeilleen huonoja oloja tarjota! Joten suosittelen lämpimästi perehtymään eri rotujen luonteisiin ja tarpeisiin ennen kanojen hankintaa.

Pysyhän mukana! 

Ensi viikolla julkaisen artikkelin: Kuinka autan hautovaa kanaa. Sen jälkeen seuraa juttua tipujen hoidosta. Ja syksymmällä mulkoillaan ulkoloisia ja kauhistellaan niiden häätöön liittyviä yökötyksiä (Oikeesti, ei se ihan nii-iin kamalaa ole. Hoitotoimi toisten joukossa). 

Rotuesittely: Silkkikana - VIERASKYNÄ

Tämän osan rotuesittelysarjaan on kirjoittanut White Sowflake Poultryn Jenni Tanskanen. Tarkempi kirjoittajaesittely löytyy artikkelissa. 

Kuva Petra Lönnqvist, valkoinen EU-silkki

ROTUTIETOA

Koko: 
Kukko noin 1,8 kg ja kana noin 1,36 kg

Väritys:  
Monia eri värejä, joista Suomessa yleisimmät: valkoinen, musta, sininen ja riista. Lisäksi olemassa splash, paint, buff

Ulkonäön erityispiirteet: 
Tummansininen iho, viisi varvasta, siniset korvanlehdet, tuuhea karvamainen sulkapeite.  Variaatioita: parrakas tai parraton ja kääpiö

Muninta:  

noin 60 munaa vuodessa

Munankuoren väri: 
Vaihtelee kermanvärisestä vaaleanpunertavaan

Yleiset taudit: 
Herkkyys Marekille ja kalkkijalalle

Rotutyypillinen luonne:  

Rauhallinen ja ystävällinen luonn, erinomaisia emoja ja poikasten hoitajia

Käyttö:  
Koristerotu, harrastekäyttö ja lihankasvatus

 

HISTORIA

Silkkikana on erittäin vanha rotu. Selvää tietoa mistä silkit ovat alunperin kotoisin ei ole. Paljon mainintoja ja havaintoja on Aasian maista kuten: Kiina, Kaakkois-Aasia, Intia ja Java. Ensimmäinen länsimaalainen havainto Silkeistä on vuodelta 1298, jonka teki Marco Polo. Hän ihmetteli Kiinan matkallaan lintuja, joilla oli musta iho sekä karva kuin kissalla. Marco Polo olikin ensimmäinen joka esitteli rodun länsimaissa. 

Silkin nimi on Kiinaksi wu gu ji 烏骨雞, joka tarkoittaa "musta-luuton kana". Kiinan antiikin kirjoituksissa on valtavasti tietoa silkeistä. Itäiset kulttuurit uskovat Silkkien olevan lääke moniin tauteihin. Viimeaikaiset tutkimukset ovat havainneet, että silkkikana tuottaa enemmän karnosiinia, eli tärkeää antioksidanttia kuin muut siipikarja rodut. Tämän takia silkkiä käytetään laajasti kiinalaisissa lääkkeissä. Voidaan siis olettaa että silkkirotu on ollut olemassa jo kauan ennen Marco Polon mainintaa. 

Silkkien rakenne on muuttunut vuosien aikana paljon. Muinainen ja nykyaikainen silkki eivät muistuta toisiaan. Muinaisilla silkeillä ei ollut hapsu jalkoja, tuuheaa hattua tai partaa. Rotu on muuttunut paljon viimeisen 30-40 vuoden aikana tavoitteellisen kasvatustyön tuloksena. Nykyiset Silkit ovat karvallisesti suurempia ja tuuheampia, hapsullisine jalkoineen. Myös väreissä on laajempi valikoima sillä muinainen silkkikana oli pelkästään valkoinen. 

Silkit Suomessa

Kuva: Petra Lönnqvist, musta silkkikana

Suomessa rotua löytyy erityisesti lemmikkikäytössä, ja siihen lempeä luonteinen ja pörröisen kaunis kana onkin omiaan. 

Silkki on rotuna helppohoitoinen. Ne hoitavat itse turkkiaan kylpemällä esim turpeessa. Välillä tarvitaan jopa vesipesua jos hattu on sotkeutunut ruokaan tai jalkasulat ovat kakkaiset. 

Sulkasato on myös silkeillä kerran vuodessa. Meillä se alkaa syyskuun lopulla ja kestää noin 7-10 viikkoa alusta loppuun. Sulkasadon aikana syötän silkeilleni omenaviinietikkaa. Sain vinkin Belgialaiselta silkkikasvattajalta, joka sanoi että se auttaa ja helpottaa sulkasatoa.

Silkkien karvasta täytyy myös pitää huolta ennen näyttelyihin viemistä. Kunnon pesu ja föönaus tarvitaan jotta turkista saadaan oikein muhkea ja esittely kelpoinen. Suomessa järjestetään kananäyttelyitä mielestäni liian vähän. Näyttelytoiminta olisi mainio tapa jakaa tietoutta ja tuoda esille eri rotuja. Nykyään silkkikanoille ei löydy Suomesta edes omaa kilpailuluokkaa, vaan ne kilpailevat kääpiörotujen luokassa. Euroopassa ja yhdysvalloissa silkkikanoille on omat luokat ja näyttelyt. Minua näyttelyissä käyminen kiinnostaa kovasti, vaikken ole kertaakaan vielä päässyt osallistumaan. Tuomarin mielipide ja arvio linnuistani kiinnostaa. Niiden avulla pystyisin kehittymään ja saamaan tilannekatsauksia omasta parvestani! 

Teen jatkuvasti töitä ja etsin kiinnostuneena tietoa rodusta ja sen kehityksestä maailmalla. Facebookissa on paljon hyviä yhdysvaltalaisia ja eurooppalaisia silkkiryhmiä joihin kuulun. Käyn myös jatkuvasti keskusteluja ulkomaalaisten kasvattajien kanssa lisätäkseni osaamistani.

Suomessa on pienet kanapiirit ja vain muutamia hyviä kasvattajia joilla on vahva kokemus ja halua kehittää Suomen silkkikantaa. Näistä yksi mainitsemisen arvoinen on Krista Virenius-Rantalaiho, joka kasvattaa silkkejä Laukaassa Arwon kanalassa. Tänä päivänä Suomessa on liian paljon sisäsiittoisuutta ja näin silkkikanta huononee ja heikkenee. Jatkuvasti törmää valheellisiin tai tietämättömiin myynti-ilmoituksiin, joissa myydään sekarotuista lintua puhtaana. Tämän takia koen tietämyksen jakamisen erityisen tärkeänä.

USA silkkien kasvatusta Suomessa

Minulle rotu tuli huhtikuussa 2014. Ensimmäisten silkkien etsiminen Suomesta oli hankalaa. Ensimmäisen vuoden aikana tietämykseni rotua kohtaan kasvoi laajasti. Harrastustoiminta vaihtui pian kasvatustoiminnaksi ja sillä tiellä olen edelleen. Kasvatuksessa minua kiinnostavat hyvät geenit, rotupuhtaus ja muhkea rakenne. Alkuun kasvatin EU- Silkkejä eli Euroopan parrallista silkkikantaa vuoden 2016 loppuun asti. Tuolloin minulla löytyi väreissä valkoinen, sininen, musta ja splash. 

Vuoden 2017 alusta alkaen aloitin yhteystyön toisen Suomalaisen USA- silkki kasvattajan Helis Kallaspolikin kanssa. Loimme kansainvälisen EU silkies & USA silkies Filnland ryhmän facebookkiin. Haluamme lisätä silkkistä tietotaitoa niin kasvattajille kuin harrastelijoillekin. EU-silkki on eurooppalainen silkkikanta. Suomalaiset silkit ovat pääsääntöisesti EU-kantaa, joita löytyy parrattomia ja parrallisia sekä kääpiökokoisia. USA- silkki on yhdysvalloissa kehitetty kanta. Rakenteeltaan USA-kanta on paljon muhkeampi kuin Suomessa yleinen EU-kanta. Muhkeus mielikuva syntyy tuuheasta karvasta ja parrasta. USA-silkeillä on aina parta, ja kintutkin ovat niin karvaiset, ettei jalkoja juurikaan näy.

Kuva Hellis Kallaspolik: nakukaulainen showgirl

Omat kotisivut kasvatustyöstämme löydät facebookista nimellä White Snowflake Poultry. Tällä hetkellä olemme jakaneet kasvatustyötämme. Lohjalta löytyy värit partridge ja uusi projekti. Helis Kallaspolik kasvattaa Kaustisella värejä: valkoinen, musta, buff, splash, paint, sininen ja cuckoo. Kaustisella asustaa myös kaksi söpöä USA showgirliä. Showgirl on silkki jolle on jalostettu karvaton kaula. Lintu on siis muhkekarvainen päästään ja vartalostaan, mutta kaula on naku. Showgirlejä löytyy myös parrattomia ja parrallisia, nämä USA:ssa jalostetut koristerodut todella varastavat show erikoisella ulkonäöllään.

White Snowflake Poultry myy vain sukupuolitunnistettuja silkkejä. Sukupuolitunnistettuja siksi, että USA silkkien munat ovat erittäin kalliita ja niiden maahantuonnissa on paljon työtä. Sukupuolitunnistetuille linnuille saamme siten oikean hinnan ja vasta sukupuolitunnistetun voi rengastaa Rotukanayhdistyksen renkailla. Myyntiä tapahtuu ympäri vuoden, sen mukaan mitä yksilöitä saamme kasvatettua. Hinnat vaihtelevat luokissa A, B ja C. Hintakategoriat tulevat Jenkeistä, joissa A on näyttelytasoinen eli ns täydellinen rotunsa edustaja. B on hieno, mutta lemmikkitasoinen ja C on värivirheellinen tai esim nelivarpainen, jota ei tule käyttää kasvatukseen. 

Tietoja ja kuvia löydätte kotisivultamme. Meille saa myös aina laittaa viestiä. Tyhmiä kysymyksiä ei olekaan. Siitosmunia emme myy ollenkaan. 

 

Silkkiä sydämessä

Umppa-Lumppa ja vino nokka

Vuosien varrella parven joukosta erottuu aina muutamia erikoisia yksilöitä joihin muodostuu erityinen side. Näistä haluaisin nostaa esille splash kukon nimeltä Umppalumppa. 

Umppalumppa kuoriutui vinonokkaisena ja tarvitsi erityistä huolenpitoa. Ruoka piti olla pehmeää ja pientä, nokkaa piti välillä lyhentää ja putsata. Umppalumpa kiintyi meihin ihmisiin ja seurasi meitä lähes kaikkialle. Useasti otin sen mukaan kun vein autolla pojan päivähoitoon, tuolloin se istui kiltisti vierelläni etupenkillä. Umppalumppa eli vain 5kk ikäiseksi. Tällaiset yksilöt jättävät lähtiessään sydämeeni tyhjän paikan jota on vaikeaa kenenkään täyttää. 

Harvinaisempia värejä kuvina 

Esimerkkikuvissa nuoria silkkipalloja eri väreissä. 

Helis Kallaspolik: USA silkkitipu patridgen värinen

Helis Kallaspolik: USA silkkitipuja paint värisenä

Helis Kallaspolik: USA silkkinuorikko, uusi väriprojekti

Haasteellinen sukupuolitunnistus

Silkkien sukupuolitunnistusta pidetään vaikeana. Eikä syyttä. EU-silkeissä joistain yksilöistä tuntuu saavan varmuuden vasta kun lintu munii tai kiekuu. USA-silkeissä sukupuolitunnistus on helpompaa, sillä jo 2kk ikäisenä lintujen muodossa on selvä ero. 

EU-silkkejä voi yrittää sukupuolitunnistaa seuraavin keinoin: kukolla on housut ja kanalla on hame, eli jalkakarvojen muoto ja tuuheus antavat suuntaa sukupuolesta. Myös hatun malli kertoo: kukolla erottuu pitkiä yksittäisiä haivenia kun taas kanan hattu on tasaisempi ja pyöreämpi puuhka. Kanoilla kasvaa karvoja silmien välissä, kun taas kukoilla silmien väliin nokan päälle alkaa muodostua silkkien tyypillinen rypäleharja.

Sukupuolitunnistusta silkkien kasvattaja tulee tarvitsemaan, sillä silkeillä on eri kanaroduista yksi voimakkaimmista hautomavieteistä. Silkit todella haluavat tipuja, jotkut jopa monta kertaa vuodessa. Hautomaviettiä vastaan taistelu on eläimen luontaisten vaistojen pahoinpitelyä. Mikäli et halua täyttää maita ja mantuja pienillä silkkipalleroilla, niin on ehkä syytä tutustua johonkin toiseen rotuun. Vinkit hautovan kanan käsittelyyn voit vilkaista täältä.

 

                                               

Kiitos Jennille ihanasta jutusta ja kuvaajille siliteltävän pehmeistä kuvista. Seuraavassa Rotuesittely-artikkelissa tutustumme pyöreän muhkeisiin Orpingtoneihin 10.3.2017 ja sitä ennen 1.3.2017 juttua ulkotarhan suunnittelusta, sillä näitä rotuesittelyjä lukiessa ja kuvia huokaillessa on aivan pakko alkaa suunnitella muutama ulkotarha lisää, eikö?

Muut julkaistut kanarotuesittelyt löydät tästä 

Lisää luettavaa

Haluatko pysyä kärryillä? Kuukausittain ilmestyvä Kanakirje on aloittelevalle kanailijalle suunnattu lukupläjäys, jossa jaan vuodenajan mukaisia vinkkejä kanojen hoitoon. Tilaa maksuton Kanakirje tästä

5 munintaan vaikuttavaa seikkaa

Kana ei ole mikään munakone. Munintaan vaikuttavia seikkoja on lukuisia, mutta mainio nyrkkisääntö on, että hyvinvoiva kana munii hyvin. Esittelen tässä 5 olennaisinta munintaan vaikuttavaa seikkaa, jotka varmistamalla voit odotella parveltasi herkullisia, ihania tuotoksia.

 

1. Kana

Munintaan luonnollisestikin vaikuttavat kanan ikä, rotu ja mahdollinen sulkasato. Eri rodut aloittavat muninnan eri-ikäisinä. Muun muassa alhonkannan maatiaiset ja kääpiökochit ovat aikaisimpia muninnan aloittajia ja keväällä kuorituneiden tipujen voikin olettaa aloittavan muninan jo 4-5kk iässä. Syys tai talvipoikaset aloittavat tyypillisesti hieman vanhempina.

Kana munii noin 2-4 vuotiaaksi niin, että vanhemmiten muninta vähenee pikkuhiljaa. Harrastajien kanaloissa on vanhempiakin kanoja, jotka pyöräyttävät munan silloin toisen tällöin, mutta keskimäärin varsinainen "hedelmällinen vaihe" kanalta loppuu 3-4 vuoden tietämillä. MUTTA: eri roduissa on suuriakin eroja iän ja muninnan jatkumisen suhteen!

Kanarodut jaetaan erinomaisesti, hyvin ja kohtalaisesti muniviin sekä koristerotuihin. Koristerotujen munantuotantoa ei pidetä kummoisena. Erinomaisia munijarotuja ovat mm Leghorn, Plymouth Rock ja Hy-linet, sekä tietysti tuotantohybridit, joita kasvatetaan kaupallisiin munituskanaloihin. 

Osa roduista tykkää enemmän hautoa ja hoitaa tipusia kuin munia muksautella ruokaa hoitajansa lautaselle. Silkkikanoja nimitelläänkin harrastepiireissä hautomakoneiksi. Jos haaveissa on enemmän munia kuin tipuja, kannattaa rodun valinnassa olla tarkkana!

Harrastekanalassa kanarodun valintaan voivat vaikuttaa muutkin kuin munantuotannolliset seikat, esim saatavuus, taudinkestävyys, luonne, ulkonäkö, koko ja talvenkestävyys voisivat olla tärkeitä huomioon otettavia valintakriteerejä. Koostamalla oman harrasteparvensa eri rotuisista ja vaikka sekarotuisista voi saada jopa enemmän kuin rusinat pullasta.
 

2. Valo

Kana tarvitsee noin 14-16 tuntia valoisaa aikaa muniakseen erinomaisesti. 12 tuntinen valoisa aika lienee minimi.

Pääsääntöisesti kanat munivat kesällä paremmin kuin talvella: Suomessa onkin ruhtinaalliset munintavalot kesäisin. Talvella kanalan valot kannattaa ajastaa päälle viimeistään syyskuussa. Syys-loka-marras-joulukuun voivat valot olla 10-12 tuntia, mikä antaa kanoille sulkasadon lepoajan. Sulkasadossa kanan elimistö lepää muninnasta ja kasvattaa uutta paksua sulkapeitettä suojaamaan tammi-helmikuun tulipalopakkasilta. 

Kanalan valaistuksesta löydät enemmän jutun juurta täältä

Suomalaisten maatiaiskanojen voi olettaa munivan vähemmälläkin valolla, sillä useiden maatiaiskasvattajien kokemusten mukaan maatiaisrodut munivat lyhyemmänkin valoisuuden turvin. Jotkut parvet jopa ihan pelkän luonnonvalon turvin isoikkunaisissa navetoissa.

3. Ruokinta

Muna on proteiinipitoista treenaajien herkkua. Proteiini ei ilmesty munaan tyhjästä, vaan kanan täytyy se kaikki protsku sinne nokkia. 

Teollisten rehujen proteiinipitoisuudet huitelevat yli 20% ja siltikin kanaset aina tilaisuuden tullen ahkeroivat kuopimalla maasta esiin lihaksikkaita kastematoja, koppakuoriaisia tai juoksevat pyrstö suorana jauhelihaa tarjoilevan luokse. Eli eläinproteiinia! Kana on sekasuoja ja monipuolisella ruualla muniin saadaan hyvä maku ja munijalle monipuolisesti ravintoaineita terveyden ja muninnan takaamiseksi. Maukasta kasvisproteiinia kanojen ruokavalioon saa edullisesti riistaherneestä tai pavusta.

Kalkki - kananmunankuoret ovat kalkkipitoisia ja kana tarvitseekin PALJON kalkkia punkeakseen munalleen kunnon kuoret. Siltajoen Sirkuksen herkkuperseet katsoivat epäilevästi kun kerran vein heille kipollisen kanoille myytävää kalkkikiveä. Yksikään ei tainnut nokkaistakaan. Meillä kanoille tarjoillaankin kuivatut kananmunankuoret murskattuina. Olennaista on kuivattaa kuoret kunnolla ja murskata, jottei niissä ole munan makua ja muotoa antamassa vinkkiä munittujen munien syömiseen. Meillä kanat ja viiriäiset saavat kalkkilisää myös säännöllisesti piimäkuureista. Varsinkin syksyyn piimä on ihan ehdotonta kanan voimaruokaa: kalsiumia, rasvaa ja eläinproteiinia. 

D-vitamiini vaikuttaa kalsiumin imeytymiseen, niin ihmisillä kuin kanoillakin. Mikäli kanaset eivät ole saaneet tankata pitkän kesän aikana D-vitamiiniaan suoraan auringosta, niin D-vitamiinilisä on tarpeen talvella. Soppaa lohen perkuujätteistä tai silakkakaurapuuroa silloin tällöin, niin pysyvät munamammojen luut kunnossa ja munat kovakuorisina. Kalan maku EI TULE muniin. Kultaisella kahdeksankymmentäluvulla munissa saattoi olla kalanmakua, mikä johtui erään tuotantokanajalostuslinjan ominaisuudesta kehittää liiallisella rypsirehuruokinnalla muniin kalojen maku. Tiettävästi kyiseistä jalostuslinjan tuotosta ei enää Suomen kanaloissa kotkottele.

3.1. Eroja eri rotujen ruokinnassa

Varsinkin isot rodut tarvitsevat hyvin muniakseen paljon ja energiapitoista ruokaa. Esimerkiksi Maranseillani ei pelkkä munintarehu tunnu riittävän, vaan pari kertaa viikossa täytyy tarjoilla piimätujausta ja nakki- tai jauhelihabiletystä. Epäilen, että avainasemassa on enemmänkin rasva kuin proteiini, mutta tutkimukseni jatkuvat ja raportoin kyllä aiheesta, jahka muodostan joltisenkinlaisen mielipiteen.  

Maatiaiset taasen ovat ajan ja olojen saatossa "jalostuneet" munimaan hieman heppoisemmillakin eväillä. Tuntuu, että maattarit pukkaavat munia, vaikka vain kantaisin kaurasäkin kanalan ohi. Ehkä en kyllin osaa korostaa, mutta suomalaiset maatiaiskanakannat TODELLA ovat tutustumisen arvoisia veitikoita kotikanalaan!

Nuori munintaikäinen tehari, eli tehokana alias tuotantohybridi, munii vaikka mitä tekisit tai olisit tekemättä. Vaikuttaa, että oli olot mitkä tahansa, niin tehotyttö luikauttaa munan lähes yhtä usein kuin kukko laulelee aamunkoiton julistuksiaan. Kärjistän toki, mutta munimaan jalostetuissa lajeissa munatuotos on hyvin suoraviivaisen varmaa. Koska munatuotos on runsasta, syö myös tehotyttö runsaasti. Joten varaudu täyttämään  rehu- ja kaura-automaatteja usein sekä lisäksi kantamaan hauis pullistellen ruuantähteitä, vihreää ja muita herkkuja, jos päädyt hankkimaan tehotyttöjä! 

Sen sijaan sulkasatoinen kana ei muni vaikka syöttäisit kuun taivaalta. Sulkasadosta ja syysruokinnasta voit lukea lisää täältä. 

Eri rotujen elintapoihin ja -vaatimuksiin onkin hyvä tutustua ennen kanojen hankintaa, vaikkapa kyselemällä kokemuksia myyjältä tai muilta ko rodun kasvattajilta/harrastajilta. Sirkuksen rotuihin pääset tutustumaan keväisin ja kesäisin paikan päällä tai näillä sivuilla:
Kääpiökoch
Marans

4. Tila 

Tasaisen lämmin tila ja sopivasti lajitovereita on paras mahdollinen munaustila.

Viihtyisän ja yliampuvan pesäsisustuksen raja on hiuksenhieno ;)

Tutkimusten mukaan kana tunnistaa noin 40 lajitoveriaan, kuitenkin niin, että muninnan parvieläinkin haluaa hoitaa rauhassa yksin. Hyvä nyrkkisääntö onkin, että 4:ä kanaa kohden on oltava 1 munintapesä, vaikka yleensä munat ilmestyvätkin kaikki sinne samaan lempipesään. 

Nuorikkojen voi olla vaikea päästä munimaan lempipesään ja nokkimajärjestyksessä alempana olevat saattavat saadakin häädön kun rouva kuningatar haluaa tulla munansa pyöräyttämään. Siksi on hyvä, että paikkoja on riittävästi. Jos paikkoja ei ole, on kana mestari rakentamaan piilopesiä. 

Hienoimmille munijoille pesän sisustukseen kuuluu
oma palvelija, joka esilämmittää pesän munaa varten.

Niin sanotulla houkutusmunalla, eli tekomunalla voi kanoille näyttää minne olisi hyvä munia. Silloin kun minä teen uuden munintapesän tai jos joudun siirtämään olemassa olevan paikkaa, niin laitan pesään tekomunan näyttämään kanoille mallia, että minne kuuluisi omatkin munaskuukkelit jatkossa sujauttaa. Tekomunat toimivat pääsääntöisesti todella hyvin ohjaamaan kanoja munimaan oikeaan paikkaan.

Hyvä munintapesä on hämärä ja vaikka heinillä täytetty. Munintatouhuun kuuluu päivittäinen pesän järjestely ja heinien lajittelu. 

Liikaa lajitovereita tai vaikkapa riehuva joukko kukkonuorikoita voi vaikuttaa munintaan kielteisesti. Herkimmät voivat ottaa nokkiinsa hässäkästä ja ruuvata munahanat kiinni.  

5. Stressi

Kuten tuli mainittua kana ei ole kone, vaan herkkätunteinen hidalgo, joka helpolla saattaa ottaa nokkiinsa. Kanan tunteisiin meneviä hommia voi olla yksi jos toinenkin, ja kuten suuret diivat konsanaan, ikinä ei voi tietää mistä murjotus syntyy, mutta nämä seikat ovat satavarmoja stressin nostajia:

• liikaa lajitovereita liian pienessä tilassa
• liian kylmä, kuuma tai kostea tila (liika kosteus on paha, paha, paha!) 
• liian suuret lämpötilan vaihtelut nopeassa tempossa
• munintapesä ei ole viihtyisä ja hämärä (lisää pimentävät verhot ja puhtaita heiniä)
• ulkoloisia
• sisäloisia
• ripulia, flunssaa tai muuta hoitamatonta sairautta
• muutot, muutokset, vierailijat tai muut pelonaiheet 

Stressaantuneena tai säikähtäessään kana voi plupsauttaa nahkamunan, eli munan ilman kovia kuoria. Nahkamuna yleensä rikkoontuu hetimiten ja ahnaat nokat nakuttavat munan sisällön pois näkyviltä. Nahkaiset riekaleet voi kuitenkin joskus nähdä ja silloin täytyy antaa hälytyskellojen soida, että miksi joku päästää munan ulos ennen kuin kuorien muodostuminen on ehtinyt tapahtua. 

Minä laskeskelen päivittäin joka parven munatuotoksen samalla kun munia kerään. Munien määrä, muoto ja rakenne kertovat parven oloista ja yksittäisestä kanasta. Jos jotain häikkää ilmenee, niin koitan paikallistaa syyn joko oloihin, ruokintaan tai ihan vaklimalla kyseisen parven kanoja. Minun kanani ovat suhteellisen helppoja vaklittavia, koska kuuluttavat kovaan ääneen muninta-aikeista ja saavutetuista tuloksista. Jos jotakuta ei useampaan päivään kuulu kuuluttamassa, niin alan tarkkailla, että onko munimattomuuden syynä sulkasato vai joku muu aihe. Yleensä on syy selvinnyt jostain edellämainitusta kategoriasta tai sitten munat ovat vain päätyneet sinne kuuluisaan piilopesään, jonka vielä jonain päivänä kohtaan. 

Terttu-tehokana on sitä mieltä, että varastoon piilotetut vanhat pahvilaatikot olisivat parhaita munintapesiä.

Wilpun munalaulu, johon koko seurakunta yhtyy täysin palkein

Oliko tästä artikkelista hyötyä?

Harkinnassa omat kanat tai kanaharrastus alkutekijöissään? 

Kanailijan Ensiaskeleet on 6-7kk pituinen kurssikokonaisuus, josta saat laajat ja kattavat tiedot kanojen hoidosta, ravitsemuksesta, tilatarpeista, parven käyttäytymisestä ja tarttuvista taudeista sekä loisista. Kurssi alkaa 28.3.2024 ja mukaan ehtii viimeistään 10.4.2024. Katso koko kurssin sisältö, aikataulut ja hinta tästä

Lopuksi vielä munamaailmaan syvemmälle sukeltaville lisätietoa: Täältä löytyy pitkä ja erittäin seikkaperäinen, englanninkielinen artikkeli munan rakenteesta ja rakennevirheistä, sekä mikä niitä aiheuttaa.