maanantai 25. heinäkuuta 2022

Voiko samassa parvessa olla monta kukkoa?

 

Voiko samassa parvessa olla useampi kukko?

Eilen juttelin aloittavan kanailijan kanssa, joka oli vakaassa uskossa, että kukot alkavat heti tapella. Uskomuksessa on perää, mutta se ei ole koko totuus.

Haluat ehkä lukaista ensin tämän artikkelin Kukon tehtävistä parvessa, jonka olen kirjoittanut. Palaa sitten lukemaan tämä, koska parven käyttäytymisen tietäminen ja ymmärtäminen on tärkeää, oli kukkoja yksi tai yksitoista.

Sitä pienet perässä mitä isot edellä

Meillä Siltajoella kääpiökochien ja silkkien parvissa on ollut jo sukupolvien ajan monta kukkoa. Ovat kasvaneet munasta asti rinnakkain ja vanhemmat kukot opettavat nuorempia. Toisinaan opettaminen saattaa olla nuoren himokkaan jantterin poistamista vastentahtoisen kanan polkemisesta, mutta useimmiten opettaminen on isällisen hellää ja esimerkillä luotsaamista.

Emon vieroitettua poikasensa pienet kukkopojat hakeutuvatkin nopeasti pääkukkojen seuraan. Olemalla lähellä pääkukkoa pikkuiset koittavat tehdä itsestään tärkeän, jotta pääkukko heidät hyväksyisi ja saisivat kakkoskukon tehtäviä.

En mene varmuudella vannomaan annetaanko nämä kakkoskukon toimet pienille vai ottavatko ne omatoimisesti hommia hoidettavakseen, mutta koska parvessa todella on muutakin tehtävää kuin suvun jatkaminen, niin mitä isompi parvi, niin sitä enemmän tehtäviä ja ”omia kanasia” jokaiselle kiekukaulalle riittää.

Tiesitkö muuten miksi kukko kiekuu?

Kiekuminen on kukoilla reviirin merkkaamista. Kiekumisellaan kukko kuuluttaa, että tämä alue on hänen kotinsa ja hänen parvensa. Kiekumalla kukko houkuttelee paikalle mahdollisia lähellä asustavia kanoja ja ilmoittaa kilpailijoille, että sopii pysyä poissa. Kiekumisesta on myös ehdotonta etua. Jos joku parven haahuilija on joutunut liian kauaksi kotikolostaan, niin kiekumalla kukko johdattaa eksyneen lampaan takaisin siipiensä suojaan.

Yleensä siksi ne nuoremmat kukot eivät juurikaan kieu, koska se pääkukko pitää huolta reviiristä. 

Eilen kun valitsimme tälle uudelle kanailijalle Maranskukko Porarin parvesta kanoja, niin Poris tuli ihan oven ja kanojen väliin, varmistamaan, että tämä oranssiin mekkoon pukeutunut vierailija ei vikittele hänen kanojaan. Kanat toki koittivat käydä katsomassa, että olisiko vierailijalla jotain herkkuja, heti kun minun kädet oli todettu tyhjiksi. Aina kun kana koitti mennä vierailijan luo, Porari asteli väliin ja ohjasi kanan pois vierailijan luota. Vaan mitä tekee parven kakkoskukko, toistaiseksi vielä Pikkukukon nimellä kulkeva jo hyvinkin iso ja komea nuori mies. Kiekuu täyttä häkää tarhan puoli tienoilla. Porari ei kiekaissut kertaakaan.

Iltasella jäin tätä ihan miettimään, että onko Poris tulossa vanhaksi, niin vanhaksi, että tekee kuolemaa. Mikään muu käytöksessä ei siihen viitannut, mutta yleensä kukko lopettaa kiekumisen vanhana tai sairaana. Tämän aamun olenkin tässä avoimen ikkunan ääressä hörötellyt korviani, että ketkä kaikki ulkotarhoissa elelevistä kiekuvat. Kuulen Marans Hurri Hurjantain matalan möreän ja lyhykäisen kieunnan, ankkalan avoimesta ikkunasta kuuluu vappupillimäisiä kääpiökochien vihellyksiä. Uusin Marans kukkomme, syntymäkodissaan Herra Kukkoseksi nimetty kiekuu pitkiä matalana alkavia ja korkeammiksi nousevia kajautuksia. Poriksen pikkukukko vetää väliin omiaan, nyt jo ihan mainioiksi muuttuneita kiekumisia. Aloittavan kiekujan harjoituksethan ovat aina aika hilpeitä: äänennmurroksen kanssa selviytymistä ja sävelasteikon tapailua.

Muistan kun ensimmäinen kukkomme alhonkannan Rokki päästi ensimmäisen kukkomaisen äännähdyksensä, niin säikähti itsekin ääntään ja painui kaula korkealla kujautettua ääntä pakoon matalaksi kyykkyyn ja kurkki silmäkulmainsa alta ylöspäin, että mikä karmea meininki siellä yläilmoissa metelöi. Kyllä siinä oli vaikeaa pidätellä nauruaan ja vakuutella Rokille, että kyllä se ääni siitä vielä hyväksy muuttuu.

Sittemmin parveen jäi Rokin veli Junnu Gamer, koska Rokkikukko, noh, nomen est omen, Rokkilainen ei ollut ihan niin tyyni ja tasainen kaiffari kuin kanojen, tipujen ja nuorten kanailijoiden kaitsemiseen olisi saanut olla. Sen sijaan Gamer, eli Gempsu oli mitä mainioin kukko. Poikamme lellikki, joka kiersi monen monituisten vierailijoiden sylissä, hoiti kanaset ja tipuset ja opetti tämän Tirehtöörin rakastamaan parven kukkoa. Luulen, että juurikin Gempsutilla ja silloisen silkkiparvemme pääkukolla Hyrrärillä oli tärkein vaikutus siihen, että aloin kiinnostua kukoista ja parvidynamiikasta, ja että kukoista tuli minun tärkeitä työtovereita, eikä vain parven pakollisia siitossonneja, joita vaihdetaan kuin hattuja.

Mutta takaisin Porikseen, kyllä se sieltä sitten lopulta kiekui tänäkin aamuna. Mikä lie ollut hiljainen hetki vierailijan käydessä.

Mikä kaikki vaikuttaa kukkojen yhteiselon sujuvuuteen?

Se, että sopiiko parveen useampi kukko riippuu monesta eri tekijästä.

Rotu ja sukulinja on yksi millä on merkitystä. Jotkut rodut ja sukulinjat ovat vähemmän toisia uroksia sietäviä kuin toiset, ja tämä asia ei muutu hetkessä, eikä varsinkaan pakottamalla ko yksilöitä käytöstään muuttamaan. Jos isä on häätänyt poikaansa pois, niin todennäköisesti tämä poikakin aikanaan tulee häätämään omaa jälkikasvuaan.

Myös parven kokonaiskoolla ja asuintilan koolla on merkitystä. Mitä enemmän tilaa ja kanoja, niin sitä todennäköisemmin yhteiselo sujuu, mutta aina ei kanojen määräkään määrää sitä, että tulevatko pojat toimeen keskenään. Me muutamat kasvattajat, jotka kasvatamme kukkoja myös ruuaksi, pidämme kesän pelkkiä kukkoparvia. Kun pojat erotellaan kukkoparveen hyvissä ajoin ennen sukukypsyyttä ja pidetään tarpeeksi etäällä kanoista, niin pojat pääsääntöisesti tulevat hyvin toimeen keskenään. Tämä toki varmistetaan riittävän isolla tilalla, useammalla ruokinta- ja juottopaikalla sekä kasvatuksen kustannusten takia mieluiten laiduntarhalla. Laiduntarhassa linnut pääsevät syömään ruohoa ja kaivamaan maasta öttiäisiä: varsinaista tuoreruokaa siis.

Rodun lisäksi tottumuksella on iso merkitys, kun kukkopoika on tipusta asti kasvanut parvessa, jossa on useampia (eri-ikäisiä) kukkoja, oppii se, että näin voi elää, eikä koe niin olennaista tarvetta oman reviirin tai omien kanojen puolustamiselle. Toki kaikki kukot puolustavat kanojaan ja reviiriään muiden parvien kukoilta. Näin meilläkin. Kääpiökochit tulevat toimeen keskenään, mutta annas kun Marans kukko käppäilee lähelle heidän tarhaa, niin kyllä siinä on yksi ja kaksi arvoasteikon korkeinta kukkoa ovella kaulaa puistelemassa, muiden kukkojen ohjatessa nuorikot ja kanat pois vieraan lähestyjän näkyviltä.

Myös pihassa on reviirit jaettu, ja eri puolilla pihaa olevien tarhojen saman aikaiset ulkoilut onnistuvat, koska kukot eivät mene, eivätkä vie kanojaan toisen puolelle pihaa. 

Mitä jos yhteiselo ei onnistu?

Luonnollisestikin luontokappaleet ovat yksilöitä ja joskus oletusten ja kokemusten mukainen elo ei suju, vaan syntyy joku kukko, joka joko haastaa muita, riuhtoo kanoja tai käy jopa ihmisen kintuille. Tällaiset saavat meillä vain muutaman mahdollisuuden. Ensiksi koetan miettiä, että oliko ko tilanteessa jotain poikkeavaa, jonka kukko todella koki uhkaavaksi ja käyttäytyi siksi näin. Esimerkiksi hulmuava helma tai liian nopeat ja totutusta poikkeavat ihmisen liikkeet voivat vaikuttaa kukosta epäilyttäviltä. Joskus tipuhäkin siivous, emon kaakatus ja tipujen kailotus saa kukon puuttumaan asiaan ja saan terävän silmästä silmään tuijotuksen: "Nyt lopetat sen pienten kiusaamisen!"

Mikäli päällekäynti tilanne toistuu, eikä sille löydy mitään ”selittävää” ja lieventävää asianhaaraa, niin aggressiiviset kukot lähtevät meiltä nopeasti pois. Padassa on aina tilaa ja viiniviitta lepyttää ärhäkkäimmänkin. Toimin näin ensisijaisesti siksi, että en halua kasvattaa ja laittaa eteenpäin aggressiivisiä eläinlinjoja, mutta myös siksi, että ei sen eläimen elo ole hyvää, jos se joutuu pelkäämään ja puolustautumaan hoitajaltaan tai parvitovereiltaan.

Summasummarum: tulevatko kukot keskenään toimeen. Kyllä ja ei. Aika ehdottoman ei on aikuisten toisilleen vieraiden kukkojen sovittaminen samaan parveen. 

Olen joskus siinäkin onnistunut, mutta silloin kaikki menivät uutena isoon tarhaan ja kummallakaan ei ollut entuudestaan tuttuja kanoja. Mutta olen myös epäonnistunut, ja koska kahden aikuisen taistelevan kukon väliin meno on aika hurjaa, ja väliin PITÄÄ mennä, eläinten ei saa antaa hakata toisiaan hengiltä tai vammauttaa, niin olen nähnyt paremmaksi kasvattaa poijjaat tipusista asti yhdessä, jos heidät samaan parveen haluan. 

Syitä miksi haluan parveen useamman kukon on mm: en raaski luopua hyvistä rodunomaisista yksilöistä, haluan varmistaa laajan geenipoolin ja hyvin hedelmöittyneet munat ja isohkoissa parvissani on puuhaa useammalle kukolle. Lisäksi se tilanne kun parven pääkukko kuolee ja tilalle ei olekaan ketään vastuunkantajaa on koko parvelle aikamoinen suru. Meillä maatiaiset lopettivat jopa muninnan ja olivat silminnähden apeita ja nuupottavia kun Gempsusta aika jätti. 

Eli eläimen ja parven hyvinvointi on oltava aina ensisijainen kun päätöksiä parveen lisäyksestä tai poistosta tehdään. Tähän auttaa parvidynamiikan, eläinten luontaisen käytöksen, rodun ja yksilöiden tuntemus.

Mikäli kaipaat parveesi uutta kukkoa, jonka rotu, sukulinja, käyttäytyminen ja olemus on kasvattajan tiedossa, niin laita viestiä ja katsotaan kasvaako se just sun oma kukkonen meillä: marianne@siltajoensirkus.fi

maanantai 7. maaliskuuta 2022

Kana nokkii toisen sulkia - mitä teen?


Sulkien nokkimiseen voi olla monta syytä. Syihin on hyvä puuttua, ennen kuin nokittava on nakuna.

Kanojen tapa osoittaa hellyyttää ja huolenpitoa on sukia toistensa sulkia, eritoten kaulan ja kasvojen alueen sulkia. Osittain nokan lähellä olevissa sulissa voi olla ruokajäämiä, joita hellyydenosoittaja tarkkoo pois, mutta pääsääntöisesti tämä on sitä millä kanat ja kukot osoittavat toisilleen: ”olet minulle tärkeä, minä pidän sinusta huolta”.

Toisinaan huolenpito voi mennä yli ja hoidettavalta toverilta nypitään sulkia. Varsinkin kuvan kaltainen hetki kun uudet sulat työntyvät ihosta esiin ”piikkeinä” voi innostaa hoitajaa poistamaan epäilyttävän näköiset piikit. Kierre on valmis ja hellyyden kohteesta tulossa nakukaula.

Tällaista käytöstä voi koittaa hillitä laittamalla nokittavalle kaulaan ns fritsurätti, vaikka vanhasta sukasta leikattu tuubihuivi tai jokin muu hyvin paikoillaan pysyvä suoja, joka estää nokkijaa hoitamasta. Tokihan huivi ärsyttää ja ihmetyttää ja saa varmasti osakseen poistoyrityksiä, mutta jo viikonkin paikallaan oleva suoja auttaa sulkia kasvamaan takaisin.

Kuvituskuva netistä

Tekemisen puutetta 

Toinen syy parvitoverin sulkien nyppimisille voi olla tylsyys, joka eritoten valtaa pitkän ja pimeän talven jälkeen kun sisätiloissa on kökötetty jo ihan riittämiin. Tylsyyttä ja tekemisen puutetta ehkäistään mielekkäällä tekemisellä ja virikkeillä. 

Lue vinkkejä virikkeistä: tästä

Kolmas, ja kun ajoissa puuttuu, niin helposti hoidettavissa oleva syy, on ravitsemus.

Ravitsemus kuntoon

Kalkin ja proteiininpuute voi aiheuttaa sulkien syömistä. Kasvavat ja munivat kanat tarvitsevat paljon kalkkia niin sulkien kasvatukseen kuin munankuorien muodostukseen.

Parhaiten kalkki on munivien lintujen aineenvaihduntaan imeytyvässä muodossa munankuorissa. Eli kuivatut ja murskatut munankuoret tarjoillaan takaisin kanasille. Omien munien kuoret eivät pelkästään riitä, ja eräs Tirehtööri kerääkin erään pienen kylän leipurien ja ravintoloiden munankuoret, kuivattaa ne pahvilaatikoissa uuninpankolla ja sitten murskaa kanaisille nokittaviksi. Toki parvilla on tarjolla myös kalkkikiveä, mutta nokkaan häipyy mieluummin juurikin munankuoret.

Kuoret kuivataan ja murskataan siksi, etteivät kanat saisi niistä raa´an munan makua ja oppisi nokkimaan omia muniaan rikki.

Kalkki yksin ei riitä!

D-vitamiini vaikuttaa kalsiumin imeytymiseen ja kalsiumia kanat tarvitsevat munankuorien lisäksi omiin luihinsa ja sulkien kasvattamiseen. Joten varmista D-vitaminointi viimeistään nyt kun kesän vitamiinitankkauksesta on monta kuukautta aikaa. Kesällä kanatkin saavat D-vitamiinin auringonsäteistä, jos pääsevät aurinkoon ulkoilemaan. Talvella D-vitamiini täytyy nokkia tai hörppiä.

Hyvä nyrkkisääntö D-vitaminoinnin tarpeelle on t-paita kelit: silloin kun ulkona voi puuhailla t-paitasillaan, niin aurinkosta saa riittävästi D-vitamiinia ihon kautta. Kun iho pitää kelien mukaan peittää, niin silloin ei aurinko armas riitä myöskään D-vitamiinin lähteeksi. Tämä nyrkkisääntö koskee myös sulkaisia ja karvaisia suomalaisessa ilmastossa asuvia, käyttivät he t-paitaa tai ei.

Kaiken ruuansulatuksen avuksi lintuset tarvitsevat kivipiiraan pikkukiviä. Sorainen hiekka on parasta, jolloin jokainen parven ikään ja kokoon katsomatta löytää oikean kokoista murikkaa ja sirua kulloiseenkin tarpeeseensa.

Myös proteiinivaje voi olla syynä sulkien nyppimiseen. Munat ovat proteiinipitoista tuotosta ja munija tarvitsee hyvälaatuista proteiinia äheltääkseen maukkaita mulkeroita pesäntyhjentäjän iloksi.

Rehuissa on eroja. Teolliset rehut ja ruokintasuositukset ovat optimoituja tehokanojen tuotannolliseen munitukseen. Tuotannollisesti olennaisinta on saada mahdollisimman halvoin kustannuksin mahdollisimman paljon munaa myyntiin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että teharit munia paukuttavat (lähes ravitsemuksesta riippumatta) sen mitä jalostuksella on saatu aikaiseksi. Tämä näkyykin sitten niissä ”tuotantopoistoissa” sulattomuutena, haaleina helttoina ja heikkoina munankuorina.

Koti- ja lemmikkikanoja ei toivottavasti pidetä halvan munan vuoksi, vaan eläimille tarjotaan hyvää elämää. Mikä ravitsemuksellisesti tarkoittaa riittävää proteiinin saantia ja silloin tällöin myös herkkuja, eikö vain?

Minun näkemykseni ja kokemukseni on, että eritoten voimakkaasti munivat rodut hyötyvät proteiinilisistä. Tehareitten eloa ja oloa voi olennaisesti parantaa tarjoamalla monipuolista ja ravinteikasta ruokaa, jossa rehu on vain yksi osa-alue.

Pienet rodut, vähän munivat tai maatiaiset monesti voivat hyvin ”kevyemmälläkin” appeella. Varsinkin suomalaiset maatiaiset tuntuvat olevan mainioita munijoita viljavoittoisella ruokinnalla, eivätkä kaipaa niin paljon valoa ja lämpöäkään muniakseen, kuin jotkut toiset rodut. Pohjoisen ilmastomme ”jalostama”, vähään tyytyväinen rotu.

Maukkaita ja linnuille sopivia proteiininlähteitä ovat:

  • herne
  • härkäpapu
  • apila
  • nokkonen
  • kuivatut hyönteiset purkista tai tuoreet hyönteiset suoraan puutarhasta
  • erilaiset siemenet, esim auringonkukan ja öljyhampun
  • erilaiset pähkinät
  • raejuusto, jauheliha, keitetyt ja murskatut munat

Huomaathan kuitenkin, että myyntimunia munivia lintuja ei saa asetusten mukaan ruokkia eläinperäisellä proteiinilla, mikä on elintarviketurvallisuutta ja -teollisuutta palvele asetus, ei kanaa sekasyöjänä palveleva varotoimi.

Vapaana pihalla viipottaessaan kanathan laiduntavat hyvin paljon vihreää, tonkivat maasta maukkaita matoja, öttiäisiä ja harventavat hyttysparvia, sekä käyvät käsiksi marjapensaiden, omenien, kirsikoiden ja ruusunmarjojen antimiin. Eli koko luonnon vitaminiini-, hiven- ja kivennäisainekattaus parhaimmillaan nokan ulottuvilla, virikkeistä ja mielekkäästä tekemisestä puhumattakaan. Olispa aina kesä!

Aiheesta lisää:  

Kivipiira on osa linnun ruuansulatusjärjestelmää

5 parasta kanojen joululahjaa: herkkuja ja virikkeitä 

Herne kanojen ruokinnassa

Kanojen ja viiriäisten tukiruuat ja vitamiinit 

 

Oliko jutusta hyötyä? Haluaisitko jakaa sen muidenkin kanalailijoiden iloksi oman kanalasi tai profiilisi somessa, kiitos :)

Tai onko sinulla jostain aiheesta paljon tietoa ja kokemusta, haluaisitko kirjoittaa Vieraskynä tekstin tänne muidenkin iloksi ja opiksi? 

Ota yhteyttä yhteistyökuvioista: marianne@siltajoensirkus.fi



perjantai 18. helmikuuta 2022

Rotta - uhka tipuille, rakenteille ja elintarvikkeille



Rotat ovat tehokkaasti levinneet liki jokaiseen maailmankolkkaan ihmisen mukana, Kanailijalle ne yleensä tulevat ikävä kyllä tutuksi ennemmin tai myöhemmin, kanaloiden ja ulkotarhojen luodessa rotille erinomaisen elinpiirin.
 
Ensimmäiset merkit kutsumattomista vieraista tahtovat näkyä rehunkulutuksessa, kun automaatti tyhjenee normaalia nopeammin, tai munia alkaa häviämään, tai kun näkyy rotan jätöksiä tai rottien tekemiä rakennustöitä, kuten pureskelujälkiä rakenteissa, tunneleita, reikiä. Onpa joillain ensimmäiset havainnot kutsumattomista vieraista tehty vasta kun tipuja tai viiriäisiä löytyy tapettuina ja kenties osin syötyinäkin.
 
Sen lisäksi, että rotta ei ole se toivotuin vieras, se voi olla potentiaalinen vaaratekijä tuhotessaan rakenteita, aiheuttaen oikosulkuja tulipaloineen. Rotta voi myös levittää mukanaan tauteja ja loisia, syödä munia ja tappaa tipuja. Suurin riski kohdistuu tuohon rakenteiden tuhoamiseen, kun vastaantulevat sähköjohdot saavat armotta kyytiä ja onpa noita ajoneuvopalojakin ollut tihulaisten jäljiltä.
 
Ennaltaehkäisy on tässäkin parasta!
 

Miten ennaltaehkäistä?

Ei kasata tavaravuoria tontille ja pidetään varsinkin eläinsuojan seinustat siisteinä, niin tavaroiden kuin kasvillisuudenkin osalta. Näin luodaan avointa tilaa, jota rotta luontaisesti välttelee.
 
Ei jätetä ruokia talttahampaiden ulottuville, eikä heitellä ulkona maahan ruokaa sen enempää mitä kanat kerralla syövät.
 
Eritoten rehujen säilytyksessä tulee olla huolellinen. Muoviset, kannelliset säilytysastiat paitsi pitävät rehun kuivana, myös talttahampaat loitolla.
 
Myös kompostointi tulee tehdä suojatuissa paikoissa. Siltajoella pehkun kompostointi hoituu ulkotarhoissa, joiden verkko on kaivettu maan sisään. Talousjätteet kompostoidaan umpinaisessa muovikompostorissa.
 
Kanalan rakenteiden verkottaminen hidastaa kulkua, mutta verkon tulisi olla riittävän tiheää ja vahvaa (kanaverkko ei rottaa pidättele), seinien/lattian saumojen pellittäminen hidastaa jo paremmin. Yleensä rottien kulkuaukot muodostuvat juuri siihen lattian ja seinän väliseen saumaan tai nurkkiin, joista on helpoin pääsy seinän läpi. Avoin tuuletuskanava on sekin suosittu kulkureitti, mutta nehän kannatta tukkia jo pikkulintujenkin takia.
 
Rotta toki halutessaan syö itsensä vaikka betonista läpi, mutta esteiden kanssa "murtoyrityksiin" ehtii paremmin reagoida.
 
Verkottamisessa ja tilkitsemisessä kannattaa huomioida että rotta mahtuu parin sentin raosta.
 
Ennen kaikkea, ennalta ehkäisevä loukutus joka syksy on syytä tehdä, ihan varmuuden vuoksi.
 

Mitä tehdä jos epäilee rottia?

Kätevä keino todentaa yöllinen liikenne on joko virittää riistakamera, tai ripotella jauhoja reiteille joissa olettaa rottien käyvän. Papanat ovat varma merkki läsnäolosta, mutta silloin ollaan torjunnassa jo myöhässä.
 
Vanha sanonta, että kun näet yhden rotan, on niitä kymmenen piilossa, pitää aika hyvin paikkaansa. Mitä kesymmäksi rotat käyvät, sitä pidempään ne ovat todennäköisesti tontilla pyörineet eivätkä enää pelkää ihmisen läsnäoloa.
 
Loukut ovat myrkytön vaihtoehto joita jokainen voi hankkia varastoon valmiiksi, jolloin ne ovat heti käden ulottuvilla kun niitä tarvitaan.
 
Uuden säädöksen mukaan rotanmyrkkyjä ei enää kuluttaja saa ostaa, vaan myrkyn hankintaan tarvitaan kasvinsuojelulupa.
 
Kolmas vaihtoehto on käyttää ammattimaista tuholaistorjujaa, jotkin kotivakuutukset korvaavat torjunnan tai osan siitä.
 
Loukkuja on elävänä pyytävää, perinteistä metallista räpsää sekä muovisia erimallisia hetitappavia loukkuja. Suosittelen hankkimaan erilaisia loukkuja, jokaisella loukkumallilla on omat etunsa ja ne sopivat erilaisiin paikkoihin. Lisäksi osa tuntuu olevan paremmin ottavia kuin toiset, ja tämä voi vaihdella ihan paikoittain. 
 
Muovinen, tunnelimainen on kätevä sijoittaa seinän viereen jossa epäilee liikehdintää olevan.
 
Tässä yksi esimerkki, joka on myös turvallinen käyttää.

Perinteiset avomallit voi asettaa myös kulkuaukon läheisyyteen, tai sijoittaa johonkin hämärämpään paikkaan syötteineen.
 
Syöttinä houkuttelevia ovat mm.maapähkinävoi, suklaa, kissan märkäruoka, pähkinät ja ennen kaikkea se tuttu eväs jota rotta on tottunut varastamaan.
Rotta karttaa aluksi kaikkea uutta, joten saalista saadakseen suuria muutoksia kannattaa välttää.
 
Loukkuja asetettaessa tulee huomioida ettei niihin pääse käsiksi kanat eivätkä muut eläimet, räpsämallinen loukku voi olla kanallekin kohtalokas.
 
Jos on erityisen helläsydäminen, löytyy markkinoilta myös elävänä pyytäviä loukkuja, kuten vaikkapa tämä:
 
Kiinnisaatuja tosin ei kotinurkkiin kannattane vapauttaa, tai sama kööri on kohta tontilla takaisin.
 
Samainen loukku on muuten erinomaisen hyvä karanneen lemmikkijyrsijän, kuten vaikkapa hamsterin kiinniotossa 😃 

Joka tapauksessa loukkuja kannattaa olla useita, eri paikkoihin asennettuina, ja syöttejäkin kannattaa kokeilla erilaisia, mikä parhaiten toimii. Loukkuja voi pitää tyrkyllä vaikka ympäri vuoden, vaikkei ylimääräistä liikennettä näkyisikään, kunhan välillä tarkastaa toimivuuden ja uusii tarvittaessa syötit.
 
Kanailijalle ennaltaehkäisy ja tarkkailu on se paras lääke. Varustautuminen ennakkoon oikein välinein mahdolliseen rottasotaan on paljon pienempi hinta kuin löytää kanalansa rakenteista rottien kairaamia kulkureikiä saatikka tapettuja tipuja.