Suolinkainen - kanoja kalvava sisäloinen

Miksi en viskaa kanoille jyviä maahan tai pehkuun nokittavaksi?

Suolinkaisten ja maabakteerien takia.

Kanat kuopsuttavat maasta paljon kaikkea, mutta en tahdo ehdoin tahdoin lisätä maasta nokittavan määrää. Kana joka ei käytä huussia losauttaa ulosteensa maahan ja ihan vaikka siihen samaan kohtaan josta just kohta nokkii ruokaansa.

Maa- ja ulosteperäiset bakteerit eivät ole hyväksi kenenkään suolistolle. Tässä artikkelissa keskityn kanojen tyypillisimpään sisäloiseen Suolinkaiseen Ascaridia galli. Kanojen suolinkainen ei tartu ihmiseen, mutta runsas määrä loisia heikentää kanan vointia, aiheuttaa ripulia, laskee munantuotantoa ja hidastaa kasvua.

Aikuinen suolinkainen on vaalea pitkä matonen, joka elää ja munii kanassa, tyypillisesti ohutsuolessa. Suolinkaisen munat poistuvat kanasta ulosteen kautta ja maasta nokitusta ruuasta seuraava kana saa munat suuhunsa ja suolinkaisen elinkierto jatkuu, madotuksesta huolimatta. 

Suolinkaisia on tyypillisesti kanoilla, joilla on pääsy ulkoiluun tai joiden tiloihin kuljetaan ulkokengillä. Kanalintu kestää suolinkaisia verraten hyvin, mutta toki voimakas loisinvaasio verottaa munivan tai kasvavan voimia liikaa.

Miten tunnistaa tartunta?

Mistä suolinkaistartunnan sitten tunnistaa? 

Laihtumisesta, aneemisesta olosta, munantuotannon laskusta tai ihan ulosteessa näkyvästä ohuesta valkoisesta matosesta. 

Myös veriset ja vetiset ulosteet voivat olla merkki joko loistartunnasta tai bakteerien aiheuttamasta ripulista. 

Myös ulkoloiset, stressi tai ruokinnan muutokset voivat aiheuttaa ripulia. Siksi kanojen ulosteita on syytä tarkkailla säännöllisesti. Uloste kertoo paljon suoliston ja eläimen hyvin- tai pahoinvoinnista.

Kanan perssulkien ei tulisi koskaan olla sottaiset vaan siistin siliteltävän pehmoiset ja puhtaat. Sotku kertoo aina jostain poikkeavasta. Lisää ulostejuttuja löydät TÄSTÄ

Onko syytä hysteriaan jos löydän kakasta matosia?

Ei. 

Hyvällä hygienialla, ennakoinnilla ja kakkakikkareitten tarkkailulla tilanne pidetään hallinnassa.

Madotus vai ei?

Selvä suolinkaistartunta (matoja ulosteessa) kannattaa hoitaa matolääkkeellä ja samaan aikaan siivota pehku ja haravoida ulkotarha erittäin huolellisesti. 

Madotus hoituu Flubendatsol lääkeainetta sisältävillä valmisteilla, esimerkiksi reseptivapailla Axilur tableteilla tai Flubenol Vet -tahnalla.

Annostuksesta on useampaa koulukuntaa ja minäkin olen saanut kahdet erilaiset ohjeistukset. Toimivimmaksi tavaksi olen todennut seuraavan:

Annostelen Axilur tabletteja kanan painon mukaan. 250mg Axilur tabletti on tarkoitettu 5kg painoiselle koiralle/kissalle, puolikkaan tabletin annan Maransin tai Araucanan kokoiselle 2,5-3,5kg kokoiselle kanalle. 1/4 osa tabletti palttiarallaa kiloiselle kotkolle, hautovalle tai nuorisolle jyrskytän tablettia vieläkin pienemmäksi muruseksi.

HUOM: Kysy ja toteuta aina vain eläinlääkärin antamaa ohjeistusta eläinten lääkinnässä.

Veteen sekoitettuna kanat helposti jättävät lääkkeen hörppimättä, joten minulle helpointa on ottaa matokakkija kiinni, avata hellästi nokka, sujauttaa tabletin osa kurkkuun, nokka kiinni ja hörppy vettä päälle. 

Toistan lääkityksen 3 peräkkäisenä päivänä. Ja koska kana oppii inhoamaan pakkolääkitystä jo kerrasta, niin lääkkeen jälkeen kannattaa samalla sylittelyllä antaa jotain ylimaallisen ihanaa herkkua: jauhelihaa, keitettyä munaa tai muuta kanasen lempiruokaa.

Meillä lääkittiin viime syksynä parvellinen nuorisoa. Onneksi olivat lääkitsemisen alkaessa jo suht käsikesyjä, mutta silti siitä kiinniottamisesta syntyi hurjaa hulabaloota. Tuolloin minulla oli tuubillinen Nutriplussaa käden ulottuvilla ja tyrkkäsin sitä hulisijan nokkaan lääkkeen jälkiruuaksi. 

Toisena lääkitsemispäivänä hulabaloo helpotti kun ensimmäiset hoksasivat, että tuubistaa saa hömpsyt lääkkeen jälkeen. Kolmantena päivänä lääkitsijän vieressä olikin jonoa ja polvelle tunkua, kun jokainen olisi halunnut tupla-annokset lääkettä ja Nutriplussaa. 

En tiedä oliko koko parvella loisia vai ei, mutta näin tarpeelliseksi madottaa kaikki kasvavat, eikäpä käsittelyharjoituksesta ja herkkujakelustakaan haittaa ollut, kun sillä saimme otettua aimoharppauksen ihmiseen luottamisessa ja keskinäisessä kommunikaatiossa. Se kun nuori lintu hypähtää polvelle, katsoo silmiin ja juttelee juttujaan, vaikkakin vain herkun toivossa, niin onhan se nyt ihanaa ja liikuttavaa.

Pääsääntöisesti en madota tai lääkitse "varmuuden vuoksi", vaan vain oireilevan yksilön, josta olen havainnut tai varmaksi tulkinnut loisia. Joskus sitten saattaa olla syytä lääkitä koko parvi. Näitä syitä tehostavat esimerkiksi kylmä ja kostea kesä, jonka aikana monet bakteerit ja loiset oikein riehaantuvat kasvamaan. 

Avainasemassa ehkäisy

Keinoja kanojen maabakteerien vähentämiseen on paljon. Olennaista on ruuan ja ruokintavälineiden puhtaus. Nyrkkisääntö puhtaudelle: astiasta voisi itsekin syödä.

Kanojen ruoka- ja juoma-automaatit on suunniteltu, testattu ja valmistettu sellaisiksi, että taitava tähtäyksiset kakat eivät osuisi. Automaattien puhdistus on helppoa ja niitä voi ripustaa oikealla korkeudelle eli: kanan rintakehän kohdalle.

Ruokintakori on erinomainen tuoreruuan tarjoiluun:  omenat, kaalit, ruohosilppu, porkkanat, nauriit, luumut, kurpitsat jne pysyvät korissa puhtaina ja nokittavina monta päivää, ilman, etät pyörivä pehkussa paskottavina.

Huom: jos laitat tuoreruuan päälle kainalollisen pehkuheinää, niin joku kanoista alkaa takuuvarmasti siihen munia, tai kani pissiä. Eli sinua on varoitettu! 

Erilaiset elimistöä tukevat ruuat ja lisäravinteet sekä erilaiset veteen laitettavat loisehkäisylinimentit auttavat vahvistamaan loisista toipuvaa lintua. Kunhan loiset on ensin lääkitty pois!

Muutto, muutos rutiineissa tai sulkasato/haudonta ovat myös asioita jotka madaltavat linnun vastustuskykyä ja näin ollen lääkityksellä voidaan poissulkea loisten verottava vaikutus ja lisätä linnun hyvinvointia. 

Kuitenkin lääkkeeseen tarttuminen pitäisi aina olla harkittua ja mikäli lääkeainetta et ole aiemmin käyttänyt on syytä kysyä neuvoa eläinlääkäriltä.

Jutussa mainittu Nutriplussa on lääkkeenomainen valmiste, joka on tarkoitettu tehokkaaksi energia- ja vitamiinipommiksi heikkokuntoiselle eläimelle. Hyvinkin pieni tippa riittää tehostamaan linnun vointia ja kissallekin riittää muutaman sentin puserrus tahnaa, eli hyvin tujua tavaraa. Eikä ollenkaan huono tuubi pitää eläinten lääkekaapissaan.

Avainasemassa ennaltaehkäisy

Hygienian tehostaminen madotuksen aikana ja sen jälkeen on olennaisessa asemassa suolinkaiskierteen katkaisemiseksi. Mikäli pehkua ja ulkotiloja ei siivota, nokkivat kanat maasssa hyvin säilyviä suolinkaisen munia lisää ja kierto jatkuu.

Puhtaat ruoka-astiat ja automaatit, joihin lintujen uloste ei pääse, ovat ensiarvoisen tärkeitä torjunnassa. Aloittaessani kanahommia sain kokeneemmalta neuvon, jota olen sittemmin pitänyt nyrkkisääntönä: astian tulee olla niin puhdas, että siitä pystyisi itsekin hörppäämään. 

Eli huolellinen hygienia!

Kostea ja hapan on hyvä kasvualusta monelle pöpölle ja mörriäiselle. Pehkun pitäminen kuivana ja ulkotarhan maan muotoilu niin, että kosteus valuu nopeasti pois ovat parhaat ennaltaehkäisevät toimet. 

Muita tarpeellisia toimenpiteitä: 

Ulosteiden kaapiminen tasoilta ja orren alta sekä ulkotarhan haravoiminen riittävän usein vähentävät ulosteperäisten bakteerien kasvua ja suolinkaisen munia. 

Pehkun jälkikompostoiminen riittävän korkeassa lämpötilassa, jotta munat ja bakteerit kuolevat. 

Ulkotarhojen kalkitseminen tai tuhkan levittäminen vuosittain nostaa maan PH-arvoa, jolloin elinolot bakteereille vaikeutuvat. Jauhemainen puutarhakalkki soveltuu kalkitsemiseen ja on kanoille vaaratonta, kunhan ei nyt ihan suoraan nokkiin pölyttele. Saman asian ajaa tuhka. Kalkita voi kerran pari vuodessa.

Siltajoella ulkotarhojen pintaa lisäksi vaihdetaan vuosittain. Lapioin noin 5-10cm kerroksen pois ja tuon tilalle hiekkaista soraa. Tonttimme on tiukkaa savikkoa, joten puutarha kiittää kakkaisenhiekan lisäyksestä ja hyvin kompostoituneen pehkun tujauksista.

Olen myös erään paikallisen eläinlääkärin kanssa tehnyt suolinkaisista epätieteellistä tutkimusta kuinka pelkkä kauraruokinta 4-7 päivän ajan saa tartunnan oireet kuriin ja kanan kunnon silminnähden kohoamaan. Teesimme on, että kuorimaton kaura sisältää sen verran paljon kuitua, että kuitu työntää mukanaan suolistosta pois suolinkaisen munia ja kun uloste kerätään huolellisesti pois, niin tartunnan kiertoa saadaan merkittävästi hillittyä. 

Mutta kuten sanottua, tutkimus on täysin epätieteellinen, otanta hyvin pieni ja muut vaikuttavat olot vakioimattomat. Kuitenkin suosittelen lämpimästi kaurakuureja, jotka ovat nopein ja turvallisin tapa rauhoittaa ripaskapyllyn varpusparvia. Muista suolistoa ja terveyttä tukevista ruoka-aineista voit lukaista TÄSTÄ

 

Jutussa mainituista aiheista löydät lisätietoa näistä artikkeleista:

Kanojen ja viiriäisten tukiruuat 

Kanojen ulkoloiset - oireet, tarkistus ja ennaltaehkäisy

Kana ei ole vesilintu - sateelta suojaaminen

Pehkun välityhjennys 

 

Angorakanien ulkomajoitus

Eilen oli "Ei paljon järki päätä pakota" -päivä. Tämä postaus käsittelee ihan puuta ja heinää. Jos haluat säästyä kommelluksiltani, oppia itse omista virheistäsi ja päästä pureskelemaan vain kuivakat ohjeistukset, niin skrollaa suoraan viimeiseen kappaleeseen. 

Kuva: Raisa Vehkala. Kuvauskomiikka ja käpälöinti: Tupsuli angorakani

Olen saanut tänä syksynä paljon hyviä ideoita ja pikkuhiljaa alkanut niitä toteuttaakin. Uusin ideani oli köijjätä angorakanien häkit kanatarhaan sisälle. 

Kanat alkavat pikkuhiljaa olla enempi sisällä kuin ulkona, joten tarhassa on tilaa. Angorahan on semmoinen veikeä villainen korvaeläin, joka ei saa kastua. Ja tänä kesänä, tiedättehän, se anteliaalla kädellä annosteltu vesi on ollut erityisen märkää. Angoroideni ulkohäkit on peitetty kaksinkertaisilla pressuilla, mutta niin vaan salakavalat luonnonvoimat uhmaavat urakointejani ja pisarat puikahtavat jostain kastelemaan angoroiden alusina olevia olkia ja heiniä. 

Kanikaan ei ole vesieläin

Emokani poikasineen asustelee sisätiloissa

Siinä kosteissa heinissä kun kaniini temmeltää, niin avot tulee muhkeita huopapallosia. Joulukuusikin olisi kateellinen niistä palleroisista. Huopapallukoiden ainoa harmillinen puoli on, että ne ovat kiinni kanissa. Jotta huovutusharrastus ei aiheuttaisi kaniselle kivuliaita, kutisevia tai ihottumaisia onkhelmia, niin huopumat pitää poistaa. 

Kun minulla valopäällä ei tähän aikaan vuodesta ole mitään muuta puuhaa, niin ajattelin, että säästän monta valoisaa tunteroista työaikaa pallukkapoistopuuhista ja märkien alusten siivoamissessioista kun raahan kanien häkin katettuun kanatarhaan. 

Katetussa kanatarhassa angoroiden häkki ei kastuisi läheskään niin helposti ja koska edellinenkin ideani osoittautui mainioksi, niin tuumasta toimeen. 

Se edellinen idea oli rakennusmuovittaa tarhan verkkoseinät. Ei sada vesi läpi rakennusmuovista ja jos vielä neuvojan neuvoja olisin noudattanut, niin ei myrskykään riekaloisi muovia ihan niin riehakkaasti. Vaan miksipä minä muita kuuntelisin. Tekemällä oppii ja neuvot ovat vain neuvottomille. Tämän takia minä teen paljon ja vähän kaikenlaista. Ikinä ei tiedä mitä kaikkea tulee oppineeksi.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Koska kaikenlaista (erehdystä) on tullut työnnettyä, tungettua, raahattua ja raijjattua tarhoihin ja tarhoista ulos, niin olen jo oppinut, että tarhan oviaukon koolla on merkitystä. Merkittävää merkitystä. Hyvästä suunnittelusta huolimatta minua harmittaa, että kottikärryt eivät mahdu tarhoihini sisälle. Joten tajusin ETUKÄTEEN mitata tarhan oven ennen kuin raijjaan 240cm pitkän ja painavahkon häkin toiselta puolelta pihaa. 

Kanihäkin korkeus on 70cm ja oven leveys 70cm, eli solahtaa sisään sivuttain kuin sinappinen savusilakka. Näppäränä mittasin vielä, että mille seinustalle saisin häkin sijoitettua kätevämmin ja sinne kannoin betonisia pohjakiviä perustuksiksi, päälle kuormalavat ja sieluni silmin näin miten näppärää betonilohkareilla korotettujen kuormalavojen alta on haravoida papanat ja heinätipukkaat pois. Onnittelin itseäni, että kerrankin käytännöllinen ratkaisu, jossa käytön aikaiset tarpeet on huomioitu. 

Sivujuonteena voin mainita, että kesän vesisateessa lionneet kuormalavat ovat ihan eri painoisia kuin rutikuivaa kestopuuta olevat lavat. Uusia onnitteluja sateli säästetyistä kuntosalimaksuista samaan aikaan kun taivaalta tippui sitä jo erittäin kuuluisaa vedyn olomuotoa.

Tuumasta toimeen

Angorakani painaa noin 4 kiloa, kaksi angorakanittajaa painaa siis 8kg, häkissä heinineen ja mökkeineen ne painavat kilot potenssiin 5. Eli laskuopillani mitattuna ihan juuri sen verran, että yksi tirehtööri ja yksi työharjoittelija jaksavat raijjata komeutta 200 metriä kolmen pysähdyksen taktiikalla. 

Onneksi työharjoittelijani on fiksu ja käytännöllinen ihminen ja ehdotti, että siirretään kanittajat jonnekin ennen kuin keikautetaan häkki kyljelleen ja sujautetaan se tarhan sisään sivuttain. Vaan mihinpä työnnät kaksi pitkässä villassa olevaa angoraa tässä vedenpaisumuksen luvatussa maassa? Sisälle ei uskaltanut viedä, sillä rottajahtiin ehdollistunut koiramme ei ehkä erottaisi pitkäkorvaa siimahännästä. Kanala, kanila ja kaikki muut paikat olivat tupaten täynnä jengiä tai märkää maata. Ollapa taskukokoinen angora, niin tämäkin homma olisi ratkennut kädenkäänteessä.Vaan eihän se ole Sirkus eikä mikään missä käsiä käännellään, silmänkäätötemppujahan ne tirehtöörit harrastavat.

Kanien kadotuksen (tirehtöörillähän on silinteri, jos muistatte!) jälkeen tongimme häkin pissisimmät ja papanaisimmat kohdat puhtaiksi ja tulette myöhemmin huomaamaan, että se oli tämän faabelin ainut hyvä idea. Ja eikun häkki kyljelleen ja kohti tarhan ovea. Ovea, joka aukeaa niin, että kulkuaukon varsinaiseksi leveydeksi jää 69cm. Ei hassumpi luku, mutta just nyt sen kriittisen sentin liian vähän. Arvannet? Vauhti ja voima ei riittänyt vaan häkki jäi jumiin puolivälissä matkaa. 

Ei auttanut itku markkinoilla, eikä kiroilu jumissa kanatarhassa. Lopulta keksin, että otetaan ovi irti, niin johan mahtuu. Tämän takia Siltajoella kiinnitetään ruuveilla kaikki mahdollinen ja mahdoton, että purkutyöt sujuvat pärähtämällä. Ohjeistin harjoittelijaa, että mistä meiltä löytyy pora (ja kovasti toivoin, että joku olisi sen edellisen projektini jäljiltä paikalleen vienyt) ja hän löysikin sen sillä aikaa kun minä katselin ovesta ulos ja sisään ramppaavia karkulaisia. 

Seuraavaksi ohjeistin harjoittelijaa hakemaan oikeanlaisen poranterän, jolla ko ruuvit irtoaisivat. Näkyvyys oven saranoihin oli jumituspaikastani hankala, mutta onhan minulla skruuvauspäitä kokonainen sarja. Älähdin vasta siinä vaiheessa kun harjoittelija alkoi purkaa ovea, en siinä vaiheessa kun kyseli poran käyttöohjeita. Älämölön jälkeen kerrattiin mikä on sarana ja miksi se sarana oli tarkoitus irroittaa ja mielellään karmista, ei ovesta. Koko ovea ei tarvitse silputa. Ei varsinkaan kun verkko on nidottu kiinni ja nitoja ei enää toimi. 

Kun sisääntuloaukko oli saatu runnottua kriittisiä sentteja suuremmaksi törmättiin sisätilojen tasoihin. Tai oikeammin tasojen kannakkeisiin. 

Tässä vaiheessa muuttopuuhaa ei enää sadevesi valunut kauluksesta sisään kuin harjoittelijalla, joka kannatteli häkkiä tarhan oven ulkopuolella, minulla virtasi ihan rehellinen ja pahanhajuinen hiki, olinhan katetun tarhan sisällä turvassa vilvoittavilta luonnonvesiltä. 

Vaan eipä hätiä mitiä. Kannakkeet oli kiinnitetty niillä saman pään omaavilla ruuveilla kuin saranatkin, niin äkkiähän ne irtoavat. Porakin sujahti häkin täyttämän oviaukon rakosesta paljon helpommin kuin tirehtööri häkin ali puolelta toiselle. 

Yksi ruuvi, kaksi ruuvi ja kolmas kerta toden sanoo, eli onnistuin taas siinä missä niin monesti ennenkin: surauttamaan ruuvin kannan pyöreäksi. Tiedäthän, ruuveissa on semmoinen kuvio johon se skruuvarin pää sopii. Jos liipasinta hieman liikaa hivelee, niin skruuvarista tulee vähän niinkuin laikka, se ei pyöritä ruuvia vaan pyörii ruuvissa. Kun laikka lanittaa ruuvin kolosessa, niin ei menee montaa sekunnin sadasosaa kun ruuvin kuvio on pyöreä. Ja insinöörit viisaudessaan eivät ole tehneet sellaista skruuvarin päätä joka olisi pyöreä. Eli laikalla hiottuja ruuveja ei saa irti. Ei sitten millään (paitsi hohtimilla kiinniottamalla ja kovalla käsivoimalla, ai mistä muka tiedän?). 

Onneksi kannake oli vahva ja minulla hermo hiiltynyt, niin päädyin vääntämään kannaketta yhden ruuvin varassa. Kuvittelin puun antavan periksi ja ruuvin silpovan sen verran puunsyitä, että saan sen sieltä irti ilman hohtimia. Kattia kanssa. Paikallinen puuyritys on myynyt tarpeisiini aina niin ykkösluokkaista puuta, että siinä ennemmin ruuvi vääntyy kuin puu pilppoutuu. Väänsin siis ruuvilta niskat nurin. Naisellista ja näppärää, mutta oppiipahan olemaan, mokomakin ruuvi!

Ja niin lopulta saimme runnottua kanien häkin sisälle kanatarhaan. Yhtään en halua ajatella, että millä ilveellä se sieltä joskus pois taiotaan kun kaamoksen jälkeen taas koittaa kevät ja kanaset kyselevät ulkotarhansa käyttöoikeuksien perään. Mottonihan on heittää kaikki huolet huomiseen, joita ei tarvitse tänään huolia.

Sen sijaan huomisen huoleksi ei jäänyt häkin syvyys, joka oli silmämääräistä mulkoiluani selvästi laveampi. Paikalleen asetettuna häkin ja tarhassa olevan muun virityksen väliin jäi hulppeat 15cm työskentelytilaa. Kas siinäpä motivaatiota tiputtaa kesäkiloja ja käyttää virityksiin kiinni tarttumattomia työkamppeita. Josko sitä sitten seuraavalla kerralla ihan suosiolla mittaisi siirreltävien aiheiden kaikki ulottuvuudet.

Asian tynkää angorakanien häkeistä

Työtä vieroksuva voisi tässä kohdin kysyä, että miksi se kanien häkki tarvitsi sinne tarhaan tunkea, tai edes kaneja häkkiin. Eikö niitä villapalloja voi tuosta vaan tyrkätä kanatarhaan talvehtimaan. No ei voi. Kanat kakkivat. Paljon. (Huomaatko, ei yhtä ainutta blogiartikkelia, ettenkö pääsisi tähän lempiaiheeseeni: kanankakka. Ah!) 

Vaikka ulkotarhojen pohjat ovat hiekkaa ja niitä on kovasti haravoitu niin, että näkyvät kikkareet, kökkäreet, plöröt ja tujaukset on saatu pois maasta, niin maapohjassa elää melkoinen bakteeriarmeija. Kani jolla on karvaiset käpälät ja joka pesee silmänsä, korvansa ja ties mitkä ulokkeensa nuolemalla käpäliään saisi suuhunsa vähintään komppanian tuollaisesta bakteeripataljoonasta. 

Koska kanojen suolisto kestää hyvin paljon enemmän ja erilaisia bakteereja kuin kanien, niin ne eivät ihan samalla maapohjalla voi elää. Kanalassa, jossa pehkua siivotaan ja vaihdetaan, asia on hieman eri. 

Tosin angorat eivät kanojen kanssa sovi elämään ihan jo villan sotkeentumisen ja sen huopumisen takia. Sen sijaan Sirkuksemme ainut jellona, eli leijonaharjaskani Poju elää kanojen kanssa lämmittäen tipuja, viiriäisiä ja hautojia. Toki Pojukin välillä saa kimppuunsa ilmatorjuntajoukkojen pommituksia, mutta lyhyestä turkista hajupommien poisto on aivan eri mittakaavan puolustustoimenpide kuin 10cm pituisesta silkkisen pehmeästä angoran villasta.

Haaveilen, että talvella kun maa jäätyy ja levitän siihen olkea, niin angoratkin saavat kymmenien neliöden tarhan haltuunsa, mutta niin pitkään kuin maa on sula niin kaivamisriskiä suurempana pidän bakteeristoa. Karkuun kaivamisen ja maabakteerien takia angorakaneillani on joko kuormalavoista tehty ns rakolautalattia tai verkkopohjainen häkki. 

Rakolautalattia on nimensä mukainen laudoista tehty ja rakoja sisältävä lattia. Kuormalavoista on näppärä rakentaa kanitarhoja. Lavojen puu on kestokyllästettyä, jota kanittajat eivät jyrsi toisin kuin ihanan maukasta käsittelemätöntä puuta. Lavan lautojen väleihin kiinnitetään rimoja niin, että raoista tipahtavat papanat, mutta eivät käpälät. 

Kovasti arvostamani, kokenut kanikasvattaja Villaverstaan Jonna Kumpulainen on ohjeistanut rakojen leveydeksi 10-13mm eli noin sentti. Tämä koko-osviitta koskee isoja rotuja ja aikuisia kaneja, pienillä roduilla tai poikasilla se on jotain muuta. 

Toki lautalattian päälle laitetaan olkea tai heinää angoroille, purua tai pellettiä voi käyttää muille roduille. Kanit ovat siistejä eläimiä ja yleensä tekevät ulosteen yhteen ja samaan paikkaan. Kyseiseen paikkaan voi laittaa potta-astian, jossa on reilummin pissaa imevää kuiviketta. Toki lautojen raoista pissa valuu kohtalaisen hyvin maahan. Siivoamista potta-astia helpottaa.

Myöskään verkkopohjalla kanit eivät ole, vaan verkon ja kanin välissä on 3-5cm kerros heinää tai olkea. Oikeasti erittäin kätevä ja hygieeninen ratkaisu, josta muutaman kerran viikossa siivoan pissakakkanurkan ja suurin osa pissasta valuu maahan. 

Niin lauta kuin verkkohäkitkin on korotettu irti maasta, ei pelkästään maan bakteereiden takia vaan myös kanien ruokakupille pyrkivien vierailijoiden takia. Tiiliskivet, betoniharkot tai muut sopivat kivet, joiden päälle muutama joutava jätepuunpätkä tai kuormalava ja korotusosa on valmis. Korotusosan alle on kätevä laittaa rotanmyrkkysyöttejä niin etteivät ulkoilevat kanat, naapuruston kissat tai oma koira pääse myrkkyihin käsiksi. 

Myrkkysyötit asetan pitkiin muovisiin kärhö- tai ruusuruukkuihin ihan pohjalle. Ruukku lappeelleen ja suuaukolle kivenmurikka. Murikka pitää ruukun paikallaan ja jättää rotan tai hiiren pujahdettavan aukon ruukun suulle, mutta kanan tai kissan pää ei ruukun pohjalla olevaan syöttiin yllä. Kun koko komeuden vielä asettaa pahvilaatikkoon, muovilaatikkoon tai tyhjään rehusäkkiin, niin jo on tuotanto- ja lemmikkieläimet turvattu myrkyltä.

Aiheesta lisää muualla blogissa:

Angorakani lemmikkinä - vieraskynä
Angoraista villaa
Ulkotarhan suunnittelu 
Kana ei ole vesilintu - sateelta suojaaminen

Lisää rauhallisen arkemme hulinoita ja turinoita löytyy myös Sirkuksen Facebook-sivuilta. Tervetuloa mukaan joukkoon kummaan!

Kanojen ulkoloiset - oireet, tarkastus ja ehkäisy

Syksyn tullen viimeistään on aika tarkastaa kanat ja tehdä mahdolliset ulkoloishäädöt, ennen kuin pitkä ja pimeä talvi sulkee siivekkäät sisätiloihin. Ulkoloishäätö kannattaa tehdä syksyllä siksi, että jos jotain loishavaintoja ilmenee öttiäisistä, jotka elävät (kanalan) rakenteissa, ehtii niille vielä tehdä jotain kanojen ulkoillessa tai pärjätessä ulkotarhassa.

Kanojen ulkoloiset imevät isännästään verta tai syövät ihokudosta. Loinen kuluttaa isäntäeläimensä energiaa ja voimia. Runsas ja pitkäaikainen loistartunta voi johtaa jopa kanan kuolemaan. Stressittömät ja hyvin ruokitut kanat kestävät loisten hyökkäyksiä paremmin kuin jatkuvilla muutoksilla, pelolla, ahtaudella tai niukalla ravinnolla kiusatut lintuset. 

Kuvituskuva jostain mikälie öttiäisestä, ei ole oikheesti kanojen ulkoloinen. Säikähdit kuitenkin, eikö?

Apua, tarttuuko kanoista ötököitä ihmiseen?

 

Pelko pois! Hyvin harvat kanojen loiset tarttuvat ihmiseen tai muihin eläimiin. 

Ihmistä voivat puraista oikeastaan vain lintukirput, joiden pääasiallisia isäntäeläimiä ovat villit pikkulinnut. Toisinaan lintukirppu voi pesiintyä myös kanoihin ja kanoja käsittelevä ihminen saada punertavien pisteiden ilmentämiä puremia. Tämä on kuitenkin harvinaista tai erittäin harvinaista. 

Olen kuullut tapauksista, että kanapunkki on tarttunut samoissa tiloissa eläviin kaneihin tai kissoihin. Tämäkin on harvinaista ja kyseessä on useimmiten tilanne, että punkkiyhdyskunta on jo hyvin suuri ja kanoissa ei riitä ison pataljoonan ruokkimiseen paukkuja. 

Pääsääntöisesti siis kanojen ulkoloisten tarttumista ihmiseen tai muihin eläimiin ei tarvitse pelätä. Ei varsinkaan kun loistilanteen tarkastaa säännöllisesti ja kutsumattomat vieraat häätää tehokkaasti ja kyseiseen öttiäislajiin oikeilla keinoilla.

Tässä artikkelissa käyn läpi kuinka kana tarkastetaan, mistä "oireista" voit epäillä ulkoloistartuntaa ja kuinka loisia voidaan ehkäistä. Eri ötököistä kertovia täsmäiskuja ja niiden lääkitys ja hävityskeinoja tulee syksyn aikana lisää.

Tarkasta kana

Sitkeässä istuu ajatus siiven alta tarkastamisesta. Toki siiven allekin voi kurkata, mutta jos niskasta tai siipien alta löytyy kuhinaa, niin loisinvaasio on jo voitokas ja kanaparka hätää kärsimässä. Parasta on tarkastaa kloaakin, eli pyllysilmän alta ns perssulista ja ihosta. 

Tarkastusote

Lintu kainaloon pää pitelijän selän suuntaan, kyynärvarrella hellästi puristus, jalat toisessa kädessä ja toinen käsi kopeloi perssulkia. 

Käännä sulkia niin, että näet kunnolla ihon. Katso ihoa tarkasti. 

Katso kunnolla iho ja sulkatupet

Ulkoloiset ovat pieniä, nippanappa silmillä havaittavia. Esimerkiksi kanatäi pujahtaa nopeasti piiloon sulkatuppeen. Pienen vaaleankellertävän pujahtajan ehtii nähdä kun syynää kunnolla. 

Minä kääntelen ja kopeloin perssulkia kunnolla. Kuhinaa olen (onneksi) nähnyt vain muutamissa linnuissa, mutta yksittäisiä vipeltäjiä sen sijaan on löytynyt kun aikani tutkin ja tähyän.  

Vinkkinä: kannattaa pitää suu kiinni tutkiessa. Tutkittava voi ampua palautteensa suoraan pälättäjän pläsiin ;)

Loisen munat voivat olla pieninä karstan näköisinä ryppäinä höyhenten tai sulkien juuressa. 

Iho voi olla varsinkin talvikaudella kuiva, sitä ei tarvitse säikähtää, mutta liikkuvia hippusia täytyy koittaa erottaa hengityksensä tahtiin liikkuvista ihohippusista. Nimimerkillä tuhkahippusista panikoitunut hysteerikko.

Pyllyhommista sitten nostetaan katse pyrstösulkiin. Katso pyrstösulkien ruodit. Loistenmunia voi löytyä ryppäinä pyrstösulkien ruotien vierestä. Nakottavat kauniissa ja karmivia väristyksiä aiheuttavissa siisteissä riveissä.

Puhtaat pyrstön sulkaruodit

Loistarkastukseen kuuluu myös säärien sively. Silitä kanan jalkoja ”vastakarvaan”, eli alhaalta ylös. Terveet suomut ovat tiiviisti kiinni ja silittelyssä ei tunnu mitään. Jos suomut ottavat kiinni sormeen ja silittely tuntuu vastakarvaiselta niin olet todennäköisesti osunut kalkkijalkapunkin pujahdukseen. Selvä kalkkijalkapunkin vioitus on auenneet suomut ja keltaista karstaa.

Kalkkijalkapunkin vioittamia suomuja ja keltaista karstaa

Sulkajalkaisilla lajeilla voi sulkatupen juuri punoittaa merkkinä loistartunnasta. Minä hoidan rutiininomaisesti sulkajalkaisia rotujani, kääpiökocheja ja silkkejä ruokaöljyllä ja/tai valkovaseliinilla. Varsinkin kosteilla keleillä jalkasuomut helposti kuivuvat ja kuivan kohonneen suomun alle voi kertyä likaa tai päästä syyhypunkki aiheuttamaan kalkkijalkaa. Öljy auttaa suomuja pysymään kunnossa ja voi ehkäistä punkkia.

Tarkastuksia riittävän usein

Siltajoella on noin kerran kuukaudessa lintujen rutiinitarkastus. Kuun vaihteen jälkeen käyn jokaisen linnun läpi noudattean edellä esitettyä kaavaa. Lisäksi toki katselen kanasiani silmästä silmään ja varmistan, että nenässä ei ole herneitä eikä räkärökäleitä. Vuuotavat silmät tai nokka ei kerro loisista vaan jostain taudista.

Liputan rutiinitarkastusten puolesta ihan siksi, että mahdolliset loiset eivät pääse valloilleen. Toki silitellessä, sylitellessä ja rupatellessa kurkin ja urkin viikoittain niitä jotka sylissä viihtyvät. Luonnollisestikin aina lintujen muuttaessa teen huolellisen tarkastuksen ja ostajia opastan kädestä pitäen kuinka lintu tarkastetaan. 

Ulkoilukaudella tarkastusten tärkeys korostuu. Moni loinen tarttuu ulkoa.

Lääkitsen vain havaintojen pohjalta, en varmuuden varalta. Kaikki loishäätölääkkeet ovat vahvoja hermomyrkkyjä, jotka poistuvat hitaasti kehosta. Liian usein suoritettu myrkytys myös rasittaa linnun kehoa ja voi edesauttaa lääkkeille resistenttien loiskantojen kehittymistä. Eli en suosittele rutiininomaista lääkitsemistä kanoille.

Oireita, merkkejä

Aina ei riitä kanan tarkastus. Jotkin verenimijät elävät rakenteissa ja käyvät vain öisin kuppaamassa siivekkäidesi elinvoimia. Joten paljon muutakin pitää kanailijan hutkia kuin vain kananperseitä. On muuten mainio jään rikkominen keskusteluun ventovieraan kanssa:

    - Mitäs olet tänään touhunnut? 
    - Tuijotellut kanojen perseitä.

Munintapesien pehmikkeitä vaihtaessa on hyvä katsastaa onko seassa liikkujia. Pesä on mainio paikka piikittää imukärsällä munijaa tai hautojaa. Vihulaiset oikein kyttäävät kun kana tulee urakoimaan ja käyvät käsiksi. Pahasti punkkien pesimässä pesässä kanat voivat jopa lopettaa muninnan ja alkavat pykätä tuotoksiaan muualle.

Hautojat tulee myös tarkastaa viikoittain, sillä paikallaan kököttävä ja kylpynautinnoista pidättäytyvä mammalomalainen on helppo kohde hittolaisten hyökkäyksille.

Veripilkut munankuorella kertovat kanapunkin vierailuista.

Teippiansa orressa kertoo myös onko yöllisiä hiippareita liikkeellä. Viritä teippiä muutamaan kohtaan ortta, liimapuoli ulospäin. Tarkasta aamuisin näkyykö teippiin tarttuneita.

Perssulat ravassa, eli kakka sotkee - voi olla merkki sisäloisista, mutta myös ulkoloiset aiheuttavat ripulia. Ripulia voi aiheuttaa myös voimakas hiilihydraattiruokinta, maito tai jokin muu ruoka-aine. Joten yksi ripaska ei vielä kerro mitään.

Kanat sukivat paljon itseään. Kanat sukivat normaalistikin, mutta erityisen ahkera sukiminen ja itsensä rapsuttelu voi kertoa, että kutittaa, syyhyttää ja ahistaa. Riennä apuun!

Haalea harja ja heltta voivat kertoa anemian oireista, joita aikaansaavat vertaimevät loiset tai sisäloiset tai liian ravinneköyhä ruoka. Harjan ja helttojen kalpeus voi kertoa myös sulkasadosta.

Kana kyyhöttää apaattisena paikallaan ja on pörheä, pyrstö roikkuu alaspäin ja ilmekin on apea - tilanne on jo paha, loiset ovat saaneet isäntäeläimestä niska-perse otteen ja ovat kankeamassa syöttöporstastaan hautaan. Toimi nopeasti!

Selästä, pyrstön päältä puuttuu sulkia. Sulkia tästä kohdasta voi puuttua innokkaan kukon polkemisenkin johdosta, mutta voi myös olla, että ulkoloiset kutittavat kanaa ja se itse nyppii sulkiaan helpottaakseen oloaan.

Valitettavasti ulkoloistartunta ei aina oireile mitenkään. Ihanaa on, että kanat tyypillisesti hoitavat itse omat loisensa pois päiviltä. Sukiminen, kylpeminen ja toinen toistensa sukiminen pitävät öttiäiset kurissa. Kana ei kylve märässä maassa tai kylmällä. Tämä kesä onkin ollut öttiäisten kulta-aikaa, joten viimeistään nyt tarkasta kanasesi. 

Myöskään pelokas kana ei kylve. Jos parvessa on liikaa yksilöitä tai kanaa pelottaa ja on stressiä, niin se ai ala kylpemään. Kylpiessä on vaarana, että peto hyökkää tai kiusaaja kurittaa, joten varmista, että lintusillasi on riittävästi kuvia kylpypaikkoja sekä tilaa ja turvallista hoitaa terveyttään. 

Mistä niitä tulee?

Jotkut ulkoloiset tarttuvat ulkoa luonnonlinnuilta, maastosta, nurmikosta jne. Vapaana ulkoilevat kanat saavat herkästi loisia. Tosin vapaana ulkoilevat kanat saavat yleensä myös hyvin monipuolista ruokaa, viettävät mukavaa stressitöntä elämää ja ovat näin ollen tartunnoille vahvempia ja vastustuskykyisempiä. 

Ulkoloistartunnasta ei voi kanailijaa syyttää! Luontoa voi syyttää, mutta mitäs sekään auttaa.

Vain tuotantokanaloiden häkkikanaloissa ulkoloisia ei tavata, sillä kanat eivät maan kamaraa näe ja hoitaja ei tiloihin ulkokengillä lompsi. Joten jos kanasellasi on öttiäisiä, niin todennäköisesti se on saanut ne jonain kauniina päivänä nauttiessaan vapaudestaaan täysin rinnoin.

Loisia voi tarttua myös muista kanoista ja uusia kanoja hankkiessa tarkastukseen tulisikin kiinnittää erityistä huomiota. Kalkkijalkapunkki esimerkiksi on kanasta toiseen tarttuva loinen, joka ei juuri elä kanan ulkopuolella ja jota ei muualta saa kuin tarttuneesta yksilöstä. Ja jälleen paniikkipipo pois päästä, sekin on hoidettavissa oleva vihulainen.

Tolkutan vielä: hyväkuntoinen kana kestää paremmin loisten hyökkäykset. Hyvään kuntoon vaikuttaa niin fyysinen kuin psyykkinenkin hyvinvointi: ruoka, tila, lämpö, kuivuus, parven koko jne. Selaa blogiani, paasaan kyllä kaikista näistä oikein urakalla tai liity Kanakirjeen tilaajiin.

Loisten ehkäisy

Monille loisille kostea ja lämmin on paras elinpaikka, joten kuivuudesta tulee pitää huolta. Hyvä ilmanvaihto ja riittävä kuivitus on olennaista. 

Kestopehkun kanssa kuivitus on vieläkin tärkeämpää.  Kestopehku tarvitsee toimiakseen kosteutta, mutta päällikerros, jota vasten kanat käppäilevät kannattaa kuivittaa 3-8cm paksuisella kuivalla kuivikkeella, oli sitä sitten hamppu, puru, heinä, olki, turve tai jokin muu. 

Kanat itse ehkäisevät loisia kylpemällä ja sukimalla itseään. Kylpemiseen käy kuiva hiekka tai muu kuiva maa-aines, kuin myös puupuru, hamppukuivike tai turve. Pelkkä tuhka on turhan emäspitoista ja voi ärsyttää kanan silmiä ja limakalvoja, mutta tuhkaa saa lisätä kylpyyn kyllä ihan reippaalla kädellä kunhan siinä on muutakin materiaalia.

Kylpyyn lisätty tuhka, piimaajauhe ja/tai kuivatut mintun lehdet auttavat ehkäisyssä. Monet hyönteiset eivät pidä mintun tuoksusta ja tuhka ja piimaa taasen ovat niin emäspitoista, että se haittaa hyönteisten elämää. Pehmeäkuorisilla loisilla tuhka ja piimaa kuivattavat hyönteisen pinnan niin, että kuolevat tai vähintäänkin olennaisesti heikkenevät. 

Luonnonlinnut keräävät tupakantumppeja pesiinsä. Nikotiinin kerrotaan karkoittavan kirppuja ja täitä. En ehkä tupakantumppeja tunkisi munintapesiin, mutta elättelen ajatusta, että jos koristetupakan kuivatuissa lehdissä tai kukinnoissa olisi samoja ominaisuuksia. Yrteissä ja eteerisissä öljyissä takuulla on paljon mahdollisuuksia ehkäisyyn ja torjuntaan, mutta aihe on laaja ja tutkimustietoa kanoista ei juurikaan ole. Jos sinulla on aiheesta pienikin tiedonhippunen, niin jätäthän kommentin tai viskaat sähköpostia, kiitos. Siihen asti tungen munintapesiin paljon minttua, niin tuoreena kuin kuivattuna. Myös joidenkin ulkotarhojen reinustoilla meillä kasvaa valtavat minttukasvustot.

Runsaasti valkosipulia syövien eläinten veri ei maistu loisille yhtä hyvin. Valkosipuli on loistava tukiruoka, jolla on paljon terveyttä tukevia ominaisuuksia. Lue lisää valkosipulin hyödyistä sekä muista tukiruuista ja vitamiineista, joilla autetaan kanaa pysymään vastustuskykyisenä ja terveenä mahdollisten loisten hyökkäyksia vastaan sekä jelpitään lintua, jota loiset ovat käyneet verottamassa.

Perjantaina 22.9.2017 julkaisen jutun kalkkijalkapunkista. 

Jos sinulla on kokemuksia tai kuvia kanatäistä, punkista tai muista ulkoloisista, niin mielelläni haastattelisin ja kyselisin lisätietoja. Laita tulemaan sähköpostia jos haluat auttaa jakamaan kokemuksia: marianne@siltajoensirkus.fi

Haluan perehtyä aiheisiin huolella ennen kuin julkaisen, koska tällä hetkellä netti vilisee hurjasti kansantaruja, uskomuksia, luuloja ja ihmeellisiä neuvoja. Osa niistä on vääriä ja aiheuttaa kärsimystä niin linnuille kuin kanailijoille kun väärin diagnoosein ja lääkkein torjutaan jotain mitä ei varmaksi tiedetä, tunnisteta tai osata. 

Salmonellanäytteen kerääminen

Salmonellabakteerit ovat suomalaisilla tuotanto- ja kotikanoilla erittäin harvinaisia, mutta ihmiseenkin tarttuvia ja voimakkaita suolisto-oireita aiheuttavia bakteereja.

Salmonellaa voivat levittää luonnonlinnut tai -eläimet, esim hiiret ja rotat. Todennäköisin syy saada salmonellatartunta kotikanalaan on luonnoneläinten ulosteella saastunut rehu, ruoka tai vesi. Tätä voi ehkäistä säilyttämällä rehut, kaurat ja muut kanojen ruuat tuhoeläinten ja luonnonlintujen ulottumattomissa. Tuhannen taalan paikka estää talitinttiä tai hiirtä hengaamasta rehuvarastossa, mutta hysteriaan ei ole syytä. Muovisilla kannellisilla säilytysastioilla hidastetaan siimahäntien ja militanttitinttien invaasioita. Onneksi salmonella tuhoutuu kuumennettaessa ja valtaosa ihmisen saamista salmonellatartunnoista onkin peräisin ulkomaanmatkoilta. 

Salmonellatutkimukset

Salmonella kuuluu elintarvikevalvonnan piiriin ja vaikka kotikana ei olekaan todennäköisin salmonellan kantaja, niin salmonellavalvontaa tulee hoitaa jokaisen kotikanaloitsijankin, mikäli munia myy tai luovuttaa.  Alle 50 munivan parven salmonellanäytteen voi kerätä ja tutkituttaa kanaloitsija itse kerran vuodessa, mutta isompien parvien näytteenoton hoitaa eläinlääkäri useamman kerran vuodessa. Joka kolmas vuosi myös pienkanaloitsijan näytteen tulee olla eläinlääkärin keräämä.

Taivutan vielä ratakiskoa: vaikka munia vain luovuttaisi oman ruokakuntansa ulkopuolelle, eli antaisi sukulaisille ja tuttaville, niin kuuluu salmonellavalvonnan piiriin. Omassa pöydässä vieraille syötettäviä omia munia ei tarvitse testauttaa. Onhan tämä melkoinen byrokratian kukkanen, mutta näin asia on. Olkoonkin, että olen kuullut sukulaisista ja kumminkaimoista, jotka munia saattavat käydä kotikanaloitsijalta varastamassa.

Tutkimusnäytteiden kerääminen

Ja nyt alkaa se hauskin vaihe!

Koska salmonella tutkitaan ulosteesta kannattaa näytteet kerätä ja lähettää talvella, jos koskaan ikinä olet ollut mistään asiasta kiitollinen postipojalle. Vaikkapa vaan ihan siksi, että talvella on viileämpää ja kesähelteellä kerätyt näytteet, no, saattavat tuoda oman pienen vivahteensa Postipaten päivään. Vivahteen, jota kukaan muu kuin kanaloitsija itse ei pidä normaalina.

Näytteeseen kerätään sitä ihteään. Ei kuitenkaan ihteltään niinkuin hygieniapassiin, vaan kanoilta. On vaikea juosta lapion kanssa jokaisen kanan perässä ja napata lennosta kiinni kakkakikkare. Eikä tarvitsekaan. Talvella on helpoin kerätä kakat orren alta, kakkatasolta tai muusta paikasta johon kanat yön aikana kakkivat. Kanojaan kyttäämällä tietää missä kukin tykkää nukkua ja kun kerätessä pitää huolen, että poimii jokaisen nukkujan paikalta, niin pitäisi jo päästä lähelle täydellisyyttä. Täydellinen kakankeräyssuoritus! Et varmaan muutama vuosi takaperin voinut kuvitella tavoittelevasi täydellistä kakankeräyssuoritusta? Älä välitä, en minäkään. 

Kakkakikkareita tulee kerätä parisenkymmentä. Käyttämäni laboratorion ohjeen mukaan 20 ruokalusikallista, mutta koska muut kanssani elävät ihmiset voimakkaasti vastustavat ruokalusikan kanalaan vientiä, niin kerään silmämääräisesti arvioituna ruokalusikallisen kokoisia sköfniä (ja paskat, oikeesti kerään niin monta kuin saan helposti pikkulapioitua ja kuvittelen saaneeni jokaisen höyhenpyllyn tuotoksen taltioitua). 

Kerätyt kikkareet johonkin astiaan, tilkkanen vettä ja kunnolla sekoitus, niin että liejusta tulee tasaista eikä siitä enää erota mikä oli Ellun ja mikä Kallun kakkaa. Sitten noin puoli desiä liejua muovipussiin. Taaskin arvioin määrän, koska no, desin mitta(kaan) ei saa pyörähdellä kanalassa. Pussista ilmojen litistys pois. Tässä suosittelen varovaisuutta ja malttia ja varuilta pussin suun suuntaamista itsestä pois päin. Sitten pussin suu tiukkaan solmuun. Kerrataan: ENSIN ilmat pois pussista ja VASTA SITTEN pussin suu kiinni. Nimimerkillä kakkapussin tiukan solmun avaaminen...

Tuon jälkeen minä vielä suljen pussin minigrip-pussiin, jonka päälle olen kirjoittanut näytelomakkeeseen kirjatun tunnisteen. Minulla näytetunnisteena on parven nimi, josta ko näyte on kerätty, esim: maatiaiset, maransit, silkit jne. Sitten suljen minigrip-nyssäkän kirjekuoreen. Ehkä minä pakkaan liikaa, mutta koska villissä nuoruudessani deittailin posteljoonia, niin jotenkin vaan haluan varmistaa, ettei tuo exä, eikä kukaan muukaan joudu tahtomattaan tekemisiin huolella keräämieni kakkareitten kanssa. 

Kakkarekikkareita kerään siis joka parvesta, joka lieju omaan pussiinsa, joka liejupussi minigrippiin tunnistekirjattuna, kirjekuoreen ja lopulta kirjekuoret paksumpaan kirjekuoreen tai sellaiseen muovipallopoksauteltavaan erityiskuoreen. Näytteet kerään maanantaina ja toimitan komean pakkaukseni postiin vähän ennen kuin laatikko tyhjennetään. Tässä kohdin minuun iskee häveliäisyys (minuun?). En toimita kakkakirjettä lähikauppamme asiamiespostiin, koska asiamiespostissa käsitellään elintarvikkeita, ja vaikka kanojen tuotokset tulevat siitä yhdestä ja samasta yhteissuolesta, niin minusta se toinen tuotos ei kuulu sinne kaupantätien käsiteltäväksi. Näyte tulee saada matkaan mahd pian ja juurikin alkuviikosta, jotta laboratoriossa näyte on mahdollisimman tuore. En tiedä vaikuttaako tuoreus näytetuloksiin, mutta ehkäpä se vaikuttaa näytteenkäsittelijän työmukavuuteen. Mene ja tiedä.

Edit: asiaa tarkemmin hutkittuani huomasin, että Posti ohjeistaa käyttämään erityisiä (varmaan kalliita) näytekuoria, joilla näytteet tulisi lähettää. Onneksi tämä tieto ei ole vielä saavuttanut kaikkia Postin työntekijöitä ja toistaiseksi skeidat ovat saaneet kulkea tavallisemmissa kuorissa. Tarkemmat pykälät Postin vaatimuksista löytyvät täältä -sivun alalalidassa linkki: laboratorinäytteiden lähettäminen. Tiukemmat säädökset mikäli näytteen oletetaan tai voi olettaa sisältävän vaarallisia ja tarttuvia aiheita, löysemmät säädökset mikäli näytteen ei oleteta sisältävän tarttuvia tai vaarallisia. 

Käyttämästäni Lauttalab -laboratoriosta tulokset tulevat noin viikon kuluessa. Salmonellatutkimus maksaa Lauttalabissa 28€ (hintataso 2016), mutta laskunmaksua vaivalloisemmaksi koen sen kikkareiden keräilyn, keitoksen sekoittelun ja pakkailun. Kuka mitenkin. Hinnat kuitenkin löytyvät yleensä laboratorioiden nettisivuilta. 

Kanayhdistys on neuvotellut jäsenilleen hieman edullisemman hinnan valitsemaansa laboratorioon. Olennaista on, että laboratorio on Eviran hyväksymä. Toki jokainen kulu kananmunilla rikastujaa kismittää, mutta voimpahan tämänkin kulun lisätä tyytyväiseen myhäilyyni kun joku kaupunkilainen taas kerran kadehtii ilmaisia muniani ;)

Viiriäisenmunien myynnille ei vaadita salmonellanäytettä, mutta siinä ne pikkukikkareet menee muiden pussukoiden ja nyssyköiden joukossa. Alkutuotantopaikkailmoitus viiriäistenkin munista tarvitaan. Moni ravintola edellyttää viiriäisenmunistakin salmonellanäytteen. Tämä vinkkinä, jos mielit myydä viiriäisenmunia ravintoloille. 

Oliko artikkelista hyötyä?

Haluatko vieläkin enemmän kanaturinoita? 

Kanakirje on sähköpostitujaus, jonka lähetän kerran kuussa, ja jossa on koottuna blogin mielenkiintoisimmat artikkelit, sekä hyödyllisiä vinkkejä kyseisen vuodenajan kanojen hoitotoimista. Helmikuun kirjeessä lapioitiin pois pehkua ja alettiin idättää kauraa. 

Liity Kanakirjeen lähetyslistalle tästä 

Osa liittymislomakkeen tiedoista on Lontoon kielellä, jos et haastele kyseistä murretta tai käyttämäsi aparaatti ei saa lomaketta lähetettyä, niin viskase sähköpostia ja liitän sinut listalle: siltajoensirkus@gmail.com

Ystävänpäivänä uusia juttuja

Kanarotuja esittelevä artikkelisarja alkaa 14.2. julkaistavalla suomalaisen maatiaiskanan esittelyllä. Artikkelisarjaan olen saanut paljon asiaanvihkiytyneiden kasvattajien Vieraskynä kirjoituksia ja haastatteluja, kevään aikana pääsemmekin tutustumaan ihaniin rotuihin, niiden erityispiirteisiin ja kasvattajiin. Vieraskynien varresta löytyy kanaharrastajalle tuttuja nimiä: Hannamari Röntynen, Krista Virenius-Rantalaiho, Jenni Tanskanen, Kristiina Parkkila, Juha Koivunen, Jonna Tikka, Piia Aaltonen, Ada Heinonen, Helis Kallaspolik, Tiina Härkönen jne.