Angorakanien ulkomajoitus

Eilen oli "Ei paljon järki päätä pakota" -päivä. Tämä postaus käsittelee ihan puuta ja heinää. Jos haluat säästyä kommelluksiltani, oppia itse omista virheistäsi ja päästä pureskelemaan vain kuivakat ohjeistukset, niin skrollaa suoraan viimeiseen kappaleeseen. 

Kuva: Raisa Vehkala. Kuvauskomiikka ja käpälöinti: Tupsuli angorakani

Olen saanut tänä syksynä paljon hyviä ideoita ja pikkuhiljaa alkanut niitä toteuttaakin. Uusin ideani oli köijjätä angorakanien häkit kanatarhaan sisälle. 

Kanat alkavat pikkuhiljaa olla enempi sisällä kuin ulkona, joten tarhassa on tilaa. Angorahan on semmoinen veikeä villainen korvaeläin, joka ei saa kastua. Ja tänä kesänä, tiedättehän, se anteliaalla kädellä annosteltu vesi on ollut erityisen märkää. Angoroideni ulkohäkit on peitetty kaksinkertaisilla pressuilla, mutta niin vaan salakavalat luonnonvoimat uhmaavat urakointejani ja pisarat puikahtavat jostain kastelemaan angoroiden alusina olevia olkia ja heiniä. 

Kanikaan ei ole vesieläin

Emokani poikasineen asustelee sisätiloissa

Siinä kosteissa heinissä kun kaniini temmeltää, niin avot tulee muhkeita huopapallosia. Joulukuusikin olisi kateellinen niistä palleroisista. Huopapallukoiden ainoa harmillinen puoli on, että ne ovat kiinni kanissa. Jotta huovutusharrastus ei aiheuttaisi kaniselle kivuliaita, kutisevia tai ihottumaisia onkhelmia, niin huopumat pitää poistaa. 

Kun minulla valopäällä ei tähän aikaan vuodesta ole mitään muuta puuhaa, niin ajattelin, että säästän monta valoisaa tunteroista työaikaa pallukkapoistopuuhista ja märkien alusten siivoamissessioista kun raahan kanien häkin katettuun kanatarhaan. 

Katetussa kanatarhassa angoroiden häkki ei kastuisi läheskään niin helposti ja koska edellinenkin ideani osoittautui mainioksi, niin tuumasta toimeen. 

Se edellinen idea oli rakennusmuovittaa tarhan verkkoseinät. Ei sada vesi läpi rakennusmuovista ja jos vielä neuvojan neuvoja olisin noudattanut, niin ei myrskykään riekaloisi muovia ihan niin riehakkaasti. Vaan miksipä minä muita kuuntelisin. Tekemällä oppii ja neuvot ovat vain neuvottomille. Tämän takia minä teen paljon ja vähän kaikenlaista. Ikinä ei tiedä mitä kaikkea tulee oppineeksi.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Koska kaikenlaista (erehdystä) on tullut työnnettyä, tungettua, raahattua ja raijjattua tarhoihin ja tarhoista ulos, niin olen jo oppinut, että tarhan oviaukon koolla on merkitystä. Merkittävää merkitystä. Hyvästä suunnittelusta huolimatta minua harmittaa, että kottikärryt eivät mahdu tarhoihini sisälle. Joten tajusin ETUKÄTEEN mitata tarhan oven ennen kuin raijjaan 240cm pitkän ja painavahkon häkin toiselta puolelta pihaa. 

Kanihäkin korkeus on 70cm ja oven leveys 70cm, eli solahtaa sisään sivuttain kuin sinappinen savusilakka. Näppäränä mittasin vielä, että mille seinustalle saisin häkin sijoitettua kätevämmin ja sinne kannoin betonisia pohjakiviä perustuksiksi, päälle kuormalavat ja sieluni silmin näin miten näppärää betonilohkareilla korotettujen kuormalavojen alta on haravoida papanat ja heinätipukkaat pois. Onnittelin itseäni, että kerrankin käytännöllinen ratkaisu, jossa käytön aikaiset tarpeet on huomioitu. 

Sivujuonteena voin mainita, että kesän vesisateessa lionneet kuormalavat ovat ihan eri painoisia kuin rutikuivaa kestopuuta olevat lavat. Uusia onnitteluja sateli säästetyistä kuntosalimaksuista samaan aikaan kun taivaalta tippui sitä jo erittäin kuuluisaa vedyn olomuotoa.

Tuumasta toimeen

Angorakani painaa noin 4 kiloa, kaksi angorakanittajaa painaa siis 8kg, häkissä heinineen ja mökkeineen ne painavat kilot potenssiin 5. Eli laskuopillani mitattuna ihan juuri sen verran, että yksi tirehtööri ja yksi työharjoittelija jaksavat raijjata komeutta 200 metriä kolmen pysähdyksen taktiikalla. 

Onneksi työharjoittelijani on fiksu ja käytännöllinen ihminen ja ehdotti, että siirretään kanittajat jonnekin ennen kuin keikautetaan häkki kyljelleen ja sujautetaan se tarhan sisään sivuttain. Vaan mihinpä työnnät kaksi pitkässä villassa olevaa angoraa tässä vedenpaisumuksen luvatussa maassa? Sisälle ei uskaltanut viedä, sillä rottajahtiin ehdollistunut koiramme ei ehkä erottaisi pitkäkorvaa siimahännästä. Kanala, kanila ja kaikki muut paikat olivat tupaten täynnä jengiä tai märkää maata. Ollapa taskukokoinen angora, niin tämäkin homma olisi ratkennut kädenkäänteessä.Vaan eihän se ole Sirkus eikä mikään missä käsiä käännellään, silmänkäätötemppujahan ne tirehtöörit harrastavat.

Kanien kadotuksen (tirehtöörillähän on silinteri, jos muistatte!) jälkeen tongimme häkin pissisimmät ja papanaisimmat kohdat puhtaiksi ja tulette myöhemmin huomaamaan, että se oli tämän faabelin ainut hyvä idea. Ja eikun häkki kyljelleen ja kohti tarhan ovea. Ovea, joka aukeaa niin, että kulkuaukon varsinaiseksi leveydeksi jää 69cm. Ei hassumpi luku, mutta just nyt sen kriittisen sentin liian vähän. Arvannet? Vauhti ja voima ei riittänyt vaan häkki jäi jumiin puolivälissä matkaa. 

Ei auttanut itku markkinoilla, eikä kiroilu jumissa kanatarhassa. Lopulta keksin, että otetaan ovi irti, niin johan mahtuu. Tämän takia Siltajoella kiinnitetään ruuveilla kaikki mahdollinen ja mahdoton, että purkutyöt sujuvat pärähtämällä. Ohjeistin harjoittelijaa, että mistä meiltä löytyy pora (ja kovasti toivoin, että joku olisi sen edellisen projektini jäljiltä paikalleen vienyt) ja hän löysikin sen sillä aikaa kun minä katselin ovesta ulos ja sisään ramppaavia karkulaisia. 

Seuraavaksi ohjeistin harjoittelijaa hakemaan oikeanlaisen poranterän, jolla ko ruuvit irtoaisivat. Näkyvyys oven saranoihin oli jumituspaikastani hankala, mutta onhan minulla skruuvauspäitä kokonainen sarja. Älähdin vasta siinä vaiheessa kun harjoittelija alkoi purkaa ovea, en siinä vaiheessa kun kyseli poran käyttöohjeita. Älämölön jälkeen kerrattiin mikä on sarana ja miksi se sarana oli tarkoitus irroittaa ja mielellään karmista, ei ovesta. Koko ovea ei tarvitse silputa. Ei varsinkaan kun verkko on nidottu kiinni ja nitoja ei enää toimi. 

Kun sisääntuloaukko oli saatu runnottua kriittisiä sentteja suuremmaksi törmättiin sisätilojen tasoihin. Tai oikeammin tasojen kannakkeisiin. 

Tässä vaiheessa muuttopuuhaa ei enää sadevesi valunut kauluksesta sisään kuin harjoittelijalla, joka kannatteli häkkiä tarhan oven ulkopuolella, minulla virtasi ihan rehellinen ja pahanhajuinen hiki, olinhan katetun tarhan sisällä turvassa vilvoittavilta luonnonvesiltä. 

Vaan eipä hätiä mitiä. Kannakkeet oli kiinnitetty niillä saman pään omaavilla ruuveilla kuin saranatkin, niin äkkiähän ne irtoavat. Porakin sujahti häkin täyttämän oviaukon rakosesta paljon helpommin kuin tirehtööri häkin ali puolelta toiselle. 

Yksi ruuvi, kaksi ruuvi ja kolmas kerta toden sanoo, eli onnistuin taas siinä missä niin monesti ennenkin: surauttamaan ruuvin kannan pyöreäksi. Tiedäthän, ruuveissa on semmoinen kuvio johon se skruuvarin pää sopii. Jos liipasinta hieman liikaa hivelee, niin skruuvarista tulee vähän niinkuin laikka, se ei pyöritä ruuvia vaan pyörii ruuvissa. Kun laikka lanittaa ruuvin kolosessa, niin ei menee montaa sekunnin sadasosaa kun ruuvin kuvio on pyöreä. Ja insinöörit viisaudessaan eivät ole tehneet sellaista skruuvarin päätä joka olisi pyöreä. Eli laikalla hiottuja ruuveja ei saa irti. Ei sitten millään (paitsi hohtimilla kiinniottamalla ja kovalla käsivoimalla, ai mistä muka tiedän?). 

Onneksi kannake oli vahva ja minulla hermo hiiltynyt, niin päädyin vääntämään kannaketta yhden ruuvin varassa. Kuvittelin puun antavan periksi ja ruuvin silpovan sen verran puunsyitä, että saan sen sieltä irti ilman hohtimia. Kattia kanssa. Paikallinen puuyritys on myynyt tarpeisiini aina niin ykkösluokkaista puuta, että siinä ennemmin ruuvi vääntyy kuin puu pilppoutuu. Väänsin siis ruuvilta niskat nurin. Naisellista ja näppärää, mutta oppiipahan olemaan, mokomakin ruuvi!

Ja niin lopulta saimme runnottua kanien häkin sisälle kanatarhaan. Yhtään en halua ajatella, että millä ilveellä se sieltä joskus pois taiotaan kun kaamoksen jälkeen taas koittaa kevät ja kanaset kyselevät ulkotarhansa käyttöoikeuksien perään. Mottonihan on heittää kaikki huolet huomiseen, joita ei tarvitse tänään huolia.

Sen sijaan huomisen huoleksi ei jäänyt häkin syvyys, joka oli silmämääräistä mulkoiluani selvästi laveampi. Paikalleen asetettuna häkin ja tarhassa olevan muun virityksen väliin jäi hulppeat 15cm työskentelytilaa. Kas siinäpä motivaatiota tiputtaa kesäkiloja ja käyttää virityksiin kiinni tarttumattomia työkamppeita. Josko sitä sitten seuraavalla kerralla ihan suosiolla mittaisi siirreltävien aiheiden kaikki ulottuvuudet.

Asian tynkää angorakanien häkeistä

Työtä vieroksuva voisi tässä kohdin kysyä, että miksi se kanien häkki tarvitsi sinne tarhaan tunkea, tai edes kaneja häkkiin. Eikö niitä villapalloja voi tuosta vaan tyrkätä kanatarhaan talvehtimaan. No ei voi. Kanat kakkivat. Paljon. (Huomaatko, ei yhtä ainutta blogiartikkelia, ettenkö pääsisi tähän lempiaiheeseeni: kanankakka. Ah!) 

Vaikka ulkotarhojen pohjat ovat hiekkaa ja niitä on kovasti haravoitu niin, että näkyvät kikkareet, kökkäreet, plöröt ja tujaukset on saatu pois maasta, niin maapohjassa elää melkoinen bakteeriarmeija. Kani jolla on karvaiset käpälät ja joka pesee silmänsä, korvansa ja ties mitkä ulokkeensa nuolemalla käpäliään saisi suuhunsa vähintään komppanian tuollaisesta bakteeripataljoonasta. 

Koska kanojen suolisto kestää hyvin paljon enemmän ja erilaisia bakteereja kuin kanien, niin ne eivät ihan samalla maapohjalla voi elää. Kanalassa, jossa pehkua siivotaan ja vaihdetaan, asia on hieman eri. 

Tosin angorat eivät kanojen kanssa sovi elämään ihan jo villan sotkeentumisen ja sen huopumisen takia. Sen sijaan Sirkuksemme ainut jellona, eli leijonaharjaskani Poju elää kanojen kanssa lämmittäen tipuja, viiriäisiä ja hautojia. Toki Pojukin välillä saa kimppuunsa ilmatorjuntajoukkojen pommituksia, mutta lyhyestä turkista hajupommien poisto on aivan eri mittakaavan puolustustoimenpide kuin 10cm pituisesta silkkisen pehmeästä angoran villasta.

Haaveilen, että talvella kun maa jäätyy ja levitän siihen olkea, niin angoratkin saavat kymmenien neliöden tarhan haltuunsa, mutta niin pitkään kuin maa on sula niin kaivamisriskiä suurempana pidän bakteeristoa. Karkuun kaivamisen ja maabakteerien takia angorakaneillani on joko kuormalavoista tehty ns rakolautalattia tai verkkopohjainen häkki. 

Rakolautalattia on nimensä mukainen laudoista tehty ja rakoja sisältävä lattia. Kuormalavoista on näppärä rakentaa kanitarhoja. Lavojen puu on kestokyllästettyä, jota kanittajat eivät jyrsi toisin kuin ihanan maukasta käsittelemätöntä puuta. Lavan lautojen väleihin kiinnitetään rimoja niin, että raoista tipahtavat papanat, mutta eivät käpälät. 

Kovasti arvostamani, kokenut kanikasvattaja Villaverstaan Jonna Kumpulainen on ohjeistanut rakojen leveydeksi 10-13mm eli noin sentti. Tämä koko-osviitta koskee isoja rotuja ja aikuisia kaneja, pienillä roduilla tai poikasilla se on jotain muuta. 

Toki lautalattian päälle laitetaan olkea tai heinää angoroille, purua tai pellettiä voi käyttää muille roduille. Kanit ovat siistejä eläimiä ja yleensä tekevät ulosteen yhteen ja samaan paikkaan. Kyseiseen paikkaan voi laittaa potta-astian, jossa on reilummin pissaa imevää kuiviketta. Toki lautojen raoista pissa valuu kohtalaisen hyvin maahan. Siivoamista potta-astia helpottaa.

Myöskään verkkopohjalla kanit eivät ole, vaan verkon ja kanin välissä on 3-5cm kerros heinää tai olkea. Oikeasti erittäin kätevä ja hygieeninen ratkaisu, josta muutaman kerran viikossa siivoan pissakakkanurkan ja suurin osa pissasta valuu maahan. 

Niin lauta kuin verkkohäkitkin on korotettu irti maasta, ei pelkästään maan bakteereiden takia vaan myös kanien ruokakupille pyrkivien vierailijoiden takia. Tiiliskivet, betoniharkot tai muut sopivat kivet, joiden päälle muutama joutava jätepuunpätkä tai kuormalava ja korotusosa on valmis. Korotusosan alle on kätevä laittaa rotanmyrkkysyöttejä niin etteivät ulkoilevat kanat, naapuruston kissat tai oma koira pääse myrkkyihin käsiksi. 

Myrkkysyötit asetan pitkiin muovisiin kärhö- tai ruusuruukkuihin ihan pohjalle. Ruukku lappeelleen ja suuaukolle kivenmurikka. Murikka pitää ruukun paikallaan ja jättää rotan tai hiiren pujahdettavan aukon ruukun suulle, mutta kanan tai kissan pää ei ruukun pohjalla olevaan syöttiin yllä. Kun koko komeuden vielä asettaa pahvilaatikkoon, muovilaatikkoon tai tyhjään rehusäkkiin, niin jo on tuotanto- ja lemmikkieläimet turvattu myrkyltä.

Aiheesta lisää muualla blogissa:

Angorakani lemmikkinä - vieraskynä
Angoraista villaa
Ulkotarhan suunnittelu 
Kana ei ole vesilintu - sateelta suojaaminen

Lisää rauhallisen arkemme hulinoita ja turinoita löytyy myös Sirkuksen Facebook-sivuilta. Tervetuloa mukaan joukkoon kummaan!