Näytetään tekstit, joissa on tunniste maatiainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maatiainen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. elokuuta 2017

Hirmuinen hautomavietti


Männä viikolla torppasin erään silkkikanan ostajan haaveet. Silkkikanat hautovat. Hautovat kuin hullut. Ei ole mitenkään tavatonta, että silkki hautoo 3-4 kertaa vuodessa. Jos kanalaasi on osunut silkki, joka hautoo vain 1-2 kertaa vuodessa, niin sehän on jo suorastaan luonnonoikku! Ahkerimmat silkit saattavat munia vain viikon pari, lätsähtävät, hoitavat tipusia 5-8 viikkoa ja aloittavat alusta. 


Kyseinen kananostaja halusi munivan kanan, mutta arvioi, että heidän talvikanalaansa ei tipuja mahdu. Tulimme siis tulokseen, että katselee kotkottiparveensa jonkun muun rotuisen munailijan kuin silkkikanan.

Eli jos sinäkin mielit parvesi kaunistukseksi kaunista ja pehmoista silkkikanaa, niin saat samalla aimoannoksen tipuja ja kanakauppiaan harrastukset kaupanpäälle. Halusit tai et. Sinä eläimen omistajana olet vastuussa laji- ja rotutyypillisen elämän tarjoamisesta. Toisille roduille hautominen on tärkeää ja niiden tulee saada toteuttaa perimäänsä kirjoitettua lisääntymisviettiä. Lue lisää Silkkikanoista tästä rotuesittelystä.

Turuilta ja toreilta löytyy kyllä yllinkyllin niitäkin rotuja, sekoituksia ja hybrideja, jotka ihminen viisaudessaan on jalostanut vain munia tykittämään. Mainittakoon, että esim viiriäisiä on erittäin hankala saada hautomaan ja pieni parvi viiruja pitää kyllä perheen jos toisenkin munassa. 

Toisaalta taas jos olet hikoillut riittämiin hautomakoneiden kanssa, niin ehkäpä hautomainnokas kana olisikin juuri oikeilla lämpö- ja kosteussäädöillä varustettu hankinta. Totuushan lienee, että hautovan kanan onnistumisprosentit ovat kalleimpiakin masiinoita mellevämmät.


Silkkikana - maaliman paras hautomakone

Tupsutukka Tupsari on kaunis musta silkkikanani. Tai olisi oikein kaunis, jos ei koko ajan riuduttaisi itseään hautomisella. Tupsuttajan elämäntehtävä on nimittäin tipuilu. Jos tipuilusta jaettaisiin kruunuja, niin Tupsarin palkintokaappi olisi tonttiamme kiertävän kuusiaidan mittainen. Kuusiaidan koosta kertoo jotain, että sitä ei yksi ihminen yhdessä viikossa kevätkuntoon leikkaa, ei vaikka surauttaisi Husqvarnalla.

Ei pelkästään ahkera hautoja, vaan myös erinomainen tipujen hoitaja. Jos joku tipusista sattuu kuoriutumaan liian aikaisin, niin Tupsis ei hylkää munia tipunkiilto silmissä vaan hoitaa tipusta pesässä lämmittäen munia samalla. 

Tupsis on kakkinut pesään VAIN kerran. Yleensä hautova kana käy hoitamassa tarpeensa pois munien luota, jotta munat eivät likaannu.  

Kun tipuja alkaa kuoriintumaan, niin emolla voi mennä pasmat sekaisin ja jaskat jöpsähtävätkin pesään. Kun tipuset ovat koputteleet esiin yksiöistään niin on tärkeää tarkastaa pesä muutamiakin kertoja päivässä. Hanskat käteen, nokkaa tulee. 

Tarkastuksen syy on ensisijaisesti litistyneiden tai likaantuneiden poikasten hoitaminen, ja vasta toissijaisesti söpöliinien ihastelu ja kuvailu. Kanastasi riippuen emo joko luottaa, että et tipuja varasta tai on kovin hädissään. Älä pitkitä emon hätää tipuja hellimällä (vaikka ne kovin vastustamattomia ovatkin!)

Pesän lisäksi on syytä nopeasti vilkaista emoakin. Hyvin pitkäsulkajalkaisten kanojen jalkasulkia voi olla syytä lyhentää. Karmeaa on löytää jalkasulkiin kuristunut tipu raahautumassa emon perässä. Puhtaus on ehdottomuus! Jo pienikin  kakkakökkäre kuivuessaan emon jalkasulkiin voi aiheuttaa pikkiriikkisen takkusulkamyttysen, johon joku kohtalokas saattaa jäädä jumiin. 

Jalkasulkien lisäksi ulostetta on voinut jäädä roikkumaan pyllysulkiin. En lähtisi viemään emoa pesulle kuin ääritilanteessa, sillä tipusten ja munien pesään jättäminen on kanalle aivan kamalaa. Talouspaperilla tai vauvapyyhkeillä saa emonkin perssulat näppärästi pyyhkäistyä riittävän puhtaiksi.

Muistuttelen siis pesän, emon ja tipujen tarkastamisen tärkeydestä. Emo tottakai sinua hakkaa, motkottaa ja näyttelee verisesti loukkaantunutta kun sohlaat ja sörkit pesään, mutta kestät kanan hakattavana olon paremmin kuin pikkuisen uhrin hautaamisen. Kirjoitan ensi viikolla lisää hautovan kanan hoidosta ja auttamisesta.

Usein sekarotuiset, joissa on silkkikanaa taustalla ovat myös hyvin hautomainnokkaita. Meidän tehokanojen tyttäret, joiden isänä on silkki-koch sekoitus ovat lähes yhtä hautomainnokkaita kuin aidot silkkikanat.  


Kääpiökochit - kilpailevat kruunusta

Kun puhutaan hautomisesta, niin ei mitenkään voida ohittaa pikkiriikkistä rotua: kääpiökocheja. Nämä pallopyllyiset menijät ovat luotuja emoiksi. Silkkien ohella yksi tunnetuimpia hautomahulluja ja erinomaisia emoja. 

Meillä on hautominnokkaan käppänien pesästä löytynyt sämpylänpuolikas, pyöreähköksi nakerrettu porkkanan pätkä ja omenan puolikkaita jatkuvalla syötöllä. Käppänät olettavat, että omenat lisääntyvät hitaanlaisesti, joten he auttavat lajien välisen solidaarisuuden nimissä. Pikkuomppuja ei vilistä pitkin tonttia, mutta kääpiökocheja senkin edestä.


Kääpiökochit ovat pieniä alle kiloisia vaappujia, mutta ihmeen hyvin saavat piilotettua piskuisen masunsa alle valtavia munakasoja. Sulkaiset jalat auttavat pitämään munakasaa lämpimänä. Tyypillistä on myös, että käppänämamma houkuttelee kaverin mukaan hautomapuuhiin. Yhdessä on mukavampaa lätsöttää ja munia lämmittää. Puhumattakaan jaetusta tipujen hoitovastuusta.

Pikkutikku on tähän mennessä ollut ahkerin hautojamme. Alle vuoden iässä Pikkiksellä oli ehtinyt olla kolme tipuetta. Pikkutikku piti tipujen väleissä vain muutaman viikon vapaata, pyöräytti puolen tusinaa munaa ja ryhtyi taasen mammalomaurakkaan. 

Pikkutikku jopa MUUTTI munineen ja pesineen uuteen kotiin. Missään tapauksessa en voi suositella kanan muuttamista ja stressaamista kesken haudonnan, mutta uudessa kodissa kukko oli jo kuukausitolkulla odottanut Pikkutikkua ja koska kyydit eivät osuneet juuri sen kahden viikon jaksolle, jolloin Pikkis oli tipunsa vieroittanut, niin nostimme pesän munineen ja emoineen auton kyytiin ja niin Pikkutikku hautoi muuttomatkan ja kasvattelee nykyään onnelisena tipusiaan Ellu-kukon vartoidessa pesuettaan. 

Miten kanan saa hautomaan?

Miten se terävänokkainen hautomakone sitten käynnistetään? Tuhannen taalan temppu! 

Leikilläni sanon aina, että parhaiten kanojen hautomakuume kohotetaan ostamalla kallis hautomakone, värkkäämällä säädöt, iskemällä kone täyteen tyyriitä Tyyris Tylleröisen ostomunia ja kah, päivä pari niin kanalassa alkavat emot lätsähdellä pesiin. Toki muitakin keinoja on.

Järjestä pesään viihtyiset oltavat: rauhallinen ja hämärähkö pesän paikka, puhtaan tuoksuvat heinät/kuivikkeet. 

Jätä muutamia munia pesään näkösälle, niin jonkun kanan halu hautoa voi herätä. Kasa munia on varmin keino saada kanaset hautomaan. Valitettavasti vain munien pois kerääminen ei toimi päinvastoin. Tästä voit lukaista lisää: Kuinka saada kana lopettamaan hautominen. 

Maatiaisilla hautomahalut heräävät monesti valon lisääntyessä. Kevättalvella. 

Ystäväni, vuosikymmeniä maatiaisia kasvattaneena, kertoo tekevänsä vuoden vaihteessa perusteellisen kanalan siivouksen, vaihtavansa heinät pesiin ja kantavansa joulukuusen kanalaan. Näillä toimilla on useimpina vuosina käynnistyneet alhomerkkiset hautomakoneet. 


http://eepurl.com/czw7wn


Rotu vaikuttaa hautomahaluihin

Silkkejä, kääpiökocheja ja maatiaisista varsinkin alhoja pidetään erittäin hautomainnokkaina rotuina, joidenkin mielestä jopa liiankin. Hautomahalukkuutta löytyy myös muista roduista. Kohtalaisen voimakasta vauvaviettiä on myös: 
Kuva: Krista Virenius-Rantalaiho. Jättikochit.
Sen sijaan hautomavietti puuttu kokonaan tai on äärimmäisen harvinaista seuraavilla roduilla:
Rotua valitessaan tulisikin Kanailijan miettiä mitä haluaa ja millaiset olot on valmis kanoilleen järjestämään. Pelkkä hauska ulkonäkö ei saisi olla ainoa valintakriteeri, sillä monesti hauska ulkonäkö vaatii erityistoimenpiteitä: jalkojen ja tukkakampausten tarkastamista, hoitoa ja jopa pesemistä. Myöskään ei kannata tuudittautua kuvitelmaan, että "ei se varmaan meillä haudo". Kana hautoo kun niin haluaa. 

Hautomainnokkuutta voi vaientaa vain huonolla kohtelulla: liian paljon lajitovereita pienessä tilassa, stressiä, pelkoa, kylmää, pimeää, liian vähäistä ruokintaa, likaa ja tauteja. Sellaisessa ympäristö luonto kyllä kertoo kanalle, että tähän ei kannata lisää eläjiä toimittaa. Luonnollisestikaan kukaan ei halua varta vasten lemmikeilleen huonoja oloja tarjota! Joten suosittelen lämpimästi perehtymään eri rotujen luonteisiin ja tarpeisiin ennen kanojen hankintaa.


Pysyhän mukana! 

Ensi viikolla julkaisen artikkelin: Kuinka autan hautovaa kanaa. Sen jälkeen seuraa juttua tipujen hoidosta. Ja syksymmällä mulkoillaan ulkoloisia ja kauhistellaan niiden häätöön liittyviä yökötyksiä (Oikeesti, ei se ihan nii-iin kamalaa ole. Hoitotoimi toisten joukossa). 







perjantai 24. maaliskuuta 2017

Rotuesittely: Piikkiön kanta - VIERASKYNÄ


Suomalaisen maatiaiskanan Piikkiön kannasta tämän Vieraskynä-artikkelin kirjoitti Vuonue ja Viipsinpuun yrittäjä Piia Aaltonen. 


Piia Aaltonen on kasvattanut Piikkiön kannan lintuja jo yli vuosikymmenen ajan joten hän on ehtinyt nähdä tämän kannan ominaispiirteitä usean kanasukupolven ajan.

Vuonue ja Viipsinpuu on pieni maatalousyritys Paimion Preitilässä, jossa kasvatetaan kanojen lisäksi Kainuunharmaksen lampaita ja myydään näiden sulista ja villasta tehtyjä tuotteita. Kanoista löytyy paljon kuvia ja juttuja yrityksen Facebook-sivulta, upeita sulkakorviksia on Instagramissa ja kotisivuilta saa tilattua tuotteita, esimerkiksi käsin kehrätystä langasta kudottuja asusteita.

                                                                                                                                                                              


ROTUTIETOA

Koko:  
Keskikokoinen rotu

Väritys:  
Vaihtelee mustasta valkoiseen, eniten mustasävyisiä ja ruskeita

Ulkonäön erityispiirteet:  
Sulattomat jalat, harja pieni ja pysty, heltta pienehkö ja pyöreä

 
Muninta:  
4-7munaa/vko munat keskikokoisia, talvella munintatauko, kesällä muninta runsaampaa


Munankuoren väri:  
Vaihtelee valkoisesta rusehtavaan


Yleiset taudit: Elinvoimainen, taudinvastuskyvyn arvellaan olevan  parempi kuin nykyjalosteilla


Rotutyypillinen luonne: 
Kesy, hyväluonteinen

Käyttö:  
Kotitarverotu munintaan ja lihaksi, kestää hyvin kylmää

 

Pitkäikäisiä piikkiöläisiä Paimiossa

Maatiaiskanoja pidetään yleisesti  pienissä kotitarvekanaloissa  tuottamassa munia  ja samalla  mukavina lemmikkeinä.  Itselläni niissä myös yhdistyvät huvi ja hyöty.  Kanojen touhuja on aina mukava seurata  ja kasvatus  mielenkiintoista.  Piikkiöläisemme tuottavat hyvin munia, joita on riittänyt  sekä syötäviksi  että siitosmuniksi.  Kananuorikoita  minulla on myytävänä lähes vuoden ympäri. Poikasten tuotannosta jää yli kukkoja, joita olen kasvattanut  paistikukoiksi itselle ja myyntiin.

Ensimmäiset  piikkiöläiset  hankin itselleni vuonna 2010, muutaman kanan, kukon ja haudottavaksi myös siitosmunia, joista tuli tipuja.  Olin jo vuosia sitten tutustunut samaisiin kanoihin maatalousharjoittelijana ollessani ja minulle oli itsestään selvää, että  haluan olla mukana säilyttämässä maatiaiskanoja.  Liityimmekin heti Luonnonvarakeskuksen  ylläpitämään säilytysohjelmaan. 



Maatiaiskanat ovat elinvoimaisia ja pitkäikäisiä.  Tästä kertoo se, että minulla on yhä  elossa ensimmäiset kanani, jotka jo tullessaan olivat  muutaman vuoden ikäisiä.  Viime kesänä menin sanomaan ääneen, että vanhimmat eivät enää muni. Tämän jälkeen sainkin heti huomata, että vanhus oli pesässä ja päästi pienen hieman hassun mallisen munan.  Yleisesti  piikkiöläiset munivat hyvin useamman vuoden, mutta näköjään myös  vanhat voivat munia harvakseltaan, vaikka heille jo eläkepäivätkin suotaisiin.  Syksyllä sulkasadon myötä tulee munintatauko. Jos kanalassa on pelkkä ikkunasta tuleva  luonnonvalo (sekin riittää), munintatauko kestää muutaman kuukauden. Lisävalolla munintataukoa saa lyhennettyä.

Kylmänkestävyys on maatiaiskanoilla hyvä. Talvella suositellaan +5-10 C:n lämpöä, mutta vaikka  kylmimpinä pakkaspäivinä  lämpötila on laskenut lähelle nollaa, se ei ole haitannut.  Kanoillani on  katettu tarha, jossa ne saavat halutessaan ulkoilla ympäri vuoden. Pakkanenkaan ei haittaa, kun ne  kukkojen johdolla tepastelevat ympäri tarhaa tai nauttivat orrella  talven auringosta.  Jos tipuja tai nuorikoita on ollut kylminä aikoina, niiden lämmöstä olen toki erikseen huolehtinut  lämpölevyllä.

Piikkiöläisiä on hyvin monen värisiä. Yleisimmin ne ovat mustankirjavia tai ruskeita/vaaleanruskeita, mutta harmaitakin on  yleisesti ja jopa kokonaan valkoisia.  Kirjavia  on myös monenlaisia  ja vaikka tipuja on meille vuosien varrella tullut  suuri määrä, joka vuosi tulee  aina  uusi väriyhdistelmä, jota en ole  ennen nähnytkään.  Kanamme saavat hautoa itse, jos vaan haluavat.  Yleisesti piikkiöläisistä sanotaan, että joka 12. kana  hautoo. Olen pitänyt hautovia kanojamme arvossaan ja säilyttänyt niitä itselläni, joten omissa kanoissani olen saanut lisättyä tätä ominaisuutta, joka mielestäni on periytynyt myös poikasille. 

Luonne  on piikkiöläisillä hyvä.  Ne ovat olleet keskenään sopuisia  ja uskallan päästää isojen joukkoon  hautomakoneesta tulleita nuorikoita.   

Siitoseläimet olen valinnut säilytysohjelman suositusten mukaisesti:  en värin mukaan, vaan niiden tulee edustaa läpileikkausta koko parvesta. Myös terveys ja luonne vaikuttavat, mutta koska kaikki ovat olleet erittäin terveitä ja hyväluonteisia, sen perusteella valintaa on ollut vaikeampi tehdä.  Maatiaiskanojen taudinvastustuskyvyn  arvellaankinkin olevan  parempi kuin nykyjalosteilla.

Kukkoset viettien vietävinä 

Maatiaiskanoilla on  ravinnonhakuvietti tallella  ja vapaana kulkiessaan ne löytävät itse monipuolista ravintoa.  Kanalan puolella meillä ei ole ikinä ollut kärpäsiä, koska ne nappaistaan saman tien suuhun. 

Nuorten kukkopoikien tarhassa tämä ravinnonhaku oli viety jo äärimmilleen.  Ne olivat  huomanneet, että tarhan katon läpi kasvavan puun ympärillä  on verkossa aukko  ja sitä kautta  ne kulkivat  puutarhaan ja kompostiin kaivelemaan.  Kun  minä lähestyin  tarhaa  ruokaämpärien kanssa, kaikki olivat kuitenkin aina kiltisti paikalla.  Vasta kun naapurimme alkoivat  innoissaan kertoa, kuinka hauskasti kukot tonkivat kompostin päällä, tämä asia meille selvisi.  Siihen loppuivat kukkojen reissut, sillä  meillä  näkyy  säännöllisesti  niin kettuja  kuin haukkojakin ja omat seikkailut saattaisivat päättyä varsin ikävästi.

Säilytysohjelma maatiaiskanakannan elinvoimaisena pitämiseksi

Maatiaiskanoja on hyvin saatavilla  ja piikkiöläisten kasvattajiakin on useita. Hankkiessaan kanat säilytysohjelmaan kuuluvalta  kasvattajalta  voi siihen myös itse  halutessaan liittyä.  
Luonnonvarakeskuksen koordinoiman suomalaisen maatiaiskanan säilytysohjelman tavoitteena on turvata alkuperäisen ja uhanalaisen maatiaiskanan säilyminen myös tulevaisuudessa, taata maatiaiskanan rotupuhtaus ja ylläpitää rodun perinnöllistä monimuotoisuutta. 

Säilytysohjelmaan kuuluvat ovat sitoutuneet huolehtimaan  eläimistään niin kuin  siipikarjanhoidon hyvät toimintatavat edellyttävät.  Tähän kuuluu, että kanojen elämä on lajinmukaista  ja niiden käyttäytymistarpeet huomioidaan, kuten esimerkiksi ulkoilu  ja pitopaikassa olevat orret , munintapesät  ja kylpypaikka.  

Suositeltavaa on, että säilyttäjällä olisi vain yhtä kanarotua tai maatiaiskantaa, jotta risteytyminen saadaan ehkäistyä. Kanamääristä ja muista tiedoista täytetään vuosiraportti, josta saadaan koottua kannan vuosittainen tilanne. Säilytysohjelmaan liittyvä  sitoutuu sääntöihin neljäksi vuodeksi, jonka jälkeen ohjelmassa olo jatkuu automaattisesti, ellei muuta ilmoita. 

Eviralle on ilmoitettava kanojen pidosta, salmonellanäytteet on otettava säännöllisesti  ja muutkin  normaaliin kanankasvatukseen liittyvät toimet hoidettava. Itse en ole kokenut sääntöjä ollenkaan hankaliksi, vaan joka tapauksessa kasvattaisin kanojani tällä tavalla. Ohjelman tarjoamat koulutukset ja kesäpäivät ovat olleet mukavia tapahtumia. 

Piikkiöläisten  myyjiä löytää  Facebookista  ryhmästä  Eläköön maatiaiskana  ja  myös Luonnonvarakeskuksen sivuilla  on  lista maatiaiskanojen säilyttäjistä.

Tiedossa oleva historia

Kannan historia kuvaus Tarja Ojanteen mukaan. Tarja Ojanne on tehnyt arvokasta ja uraa uurtavaa työtä maatiaiskanojen parissa sekä julkaissut mainion oppaan: Pienkanalan hoitajan opas, jota voi tilata Siipi.net kautta.

Salon kaupungin Kiskossa asuva P. Aavaharju on rekisteröityessään ilmoittanut pitäneensä maatiaiskanoja vuodesta 1983 ja hankkineensa ensimmäiset yksilöt Piikkiöstä J. Nummiselta. Samaa kanakantaa on kuitenkin Aavaharjun mukaan pidetty Kiskossa jo hänen isoäitinsä nuoruudessa. Kanojen lisääminen tapahtui alussa luontaisesti, myöhemmin itse rakennetun hautomakoneen avulla. Aavaharju kasvatti myös vuohia, joiden myötä syntyneiden kontaktien ansiosta on myös kanan poikasia mennyt alusta alkaen vieraille ja näin kanta on levinnyt. 

Lisätietoa piikkiönkannan taustoista saatiin J. Nummisen haastattelusta (2012). Numminen kertoo hankkineensa kanat 70-luvulla Halikosta. Kanat olivat alun perin löytyneet mökkipahasesta itärajalta, Ilomantsin seudulta ilmeisesti 60-luvulla (ellei jo aiemmin). Omistaja ei olisi halunnut luopua yhdestäkään kanasta, mutta sitkeällä suostutuksella Numminen lopulta sai ostaa siitosmunia, joista kanta sitten lähti lisääntymään. Numminen lopetti kananpidon 1994.

Kanat olivat eloisia, väritys vaihteleva. Erityisesti olivat Nummiselle jääneet mieleen vaaleanruskeat yksilöt, joilla oli höyhenissä tumma reunus. Valkoista ei höyhenpeitteessä ollut missään vaiheessa. Jalat olivat (sinertävän) tummat, eikä ”karvajalkoja” ollut. Kanat olivat Leghornin kokoisia, mutta pyöreämpiä, eikä niin pitkäpyrstöisiä.

Piikkiönkanta on ollut viiden suosituimman kannan joukossa koko säilytysohjelman ajan. 

Kannan historia kuvaus Tarja Ojanteen mukaan.

                                                                                                

                                                                                
Kaunis kiitos Piialle ja Tarjalle mainioista kuvauksista tästä maatiaiskannasta. 

Tarja Ojanne viimeistelee tällä hetkellä toista painosta Pienkanalan hoitajan oppaasta. Opas on hyvä käytännön kokemuksen ja tutkimustiedon kautta koottu opus kanaloitsijan käsissä kulumaan. Suosittelen!

Piian lintuja vahingoittamatta tehdyt sulkakorvikset taasen ovat lähteneet valloittamaan ulkomaita. Ihanat elinvoimaiset maatiaisemme matkaavat korujen muodossa maineeseen! 
Verkkokaupasta niitä saa ostettua. Käykäähän ihastelemassa ja tilaamassa.

Myös Eläköön maatiaiskana on lämpimän elinvoimainen ja mukavan ilmapiirin Facebook-keskusteluryhmä niille joita kanssakanailijoitten nokkiminen ja jonninjoutava kukkoilu ei kiinnosta. 



tiistai 14. helmikuuta 2017

Rotuesittely: suomalainen maatiaiskana

Kanoja harkitsevan kannattaa tutustua eri rotuihin etukäteen. Kanaroduissa on eroja aivan samalla tavalla kuin vaikkapa koiraroduissa. Etukäteistutustumisella löytää omaan käyttötarkoitukseen ja tiloihin sopivat kanaset ja parhaimmillaan hurahtaa kanailuun peruuttamattomasti. 

Tämä on kevään ja kesän 2017 ajan jatkuvan artikkelisarjan avaus, jossa esitellään eri rotuja ja niiden suomalaisia kasvattajia. Etuoikeutettuna aloittajana on oma alkuperäiskarjamme edustaja: suomalainen maatiaiskana, jonka populaatio on tällä hetkellä elinvoimainen. Kiitos elinvoimaisuudesta kuuluu säilytysohjelmalle ja aktiivisille kanaharrastajille, jotka ovat vaalineet ja lisänneet maatiaisia.

Kuvat: Siltajoen Sirkuksen alhonkannan maatiaisia kesäisissä puuhissa. Kuvaaja Mika Pulkkinen Kuvakartano

Historiaa

Suomalaiset maatiaiskanat jaotellaan alkuperän mukaan eri kantoihin. Eri kannoista on tehty jonkin verran geenitutkimusta, jonka avulla on saatu selville, että osalla kannoista on toisiinsa yhteyttä. Sen sijaan ulkolaisia rotuja suomalaisesta maatiaiskannasta ei löytynyt. 

Maatiaiskanan säilytysohjelmaan kuuluu tällä hetkellä yli 400 säilyttäjää ja ohjelman tarkoitus on säilyttää kantoja elinvoimaisina ja erillisinä. Kuitenkin Luonnonvarakeskuksen geenitutkimuksessa kävi esille, että kannat ovat jo jonkin verran sisäsiittoisia. Vaikka kanalintu kestää hyvin sisäsiitosta, on asia minusta merkille pantava. Koska valtaosa säilyttäjistä on harrastajia, uskon säilytysohjelman ohjeistuksen ottavan tiukemmin kantaa sukusiitos aiheseen  lähitulevaisuudessa. Toki säilytysohjelmaan kuuluvia opastetaan ja neuvotaan nykyiselläänkin, mutta parvikokojen ollessa pieniä ja läheistä sukua toisilleen, nousee liiallinen sukusiitos vääjäämättä aiheeksi lähitulevaisuudessa.


   

Miksi se maatiainen sitten on niin ylivertainen säilytettävä?

Maatiaisten vaatimattomuus, kylmänkestävyys, taudinkestävyys ja pitkäikäisyys ovat lyömättömiä etuja!

Maatiaiset ovat aikojen saatossa luonnonvalinnan avulla sopeutuneet elämään kylmässä ja pimeässä pohjolassamme. Toki maatiainenkaan ei ole mikään ihmelintu, mutta vuosikymmenten niukalla ravinnolla ja kylmillä talvilla henkiin ovat jääneet vain parven vahvimmat yksilöt. Kun sukua jatkoivat rankkoihin olosuhteisiin sopeutuneet ja vahvat yksilöt, tuli kanakannasta ajan oloon kestävämpi.

Maatiaisilta tuntuu puuttuvan tyystin herkkyys Marekin-taudille ja muutkin hysterian tavoin leviävät taudit menevät maatiaisten kohdalla ohi parilla aivastuksella. Taudinkestävyyttä ei ole toistaiseksi mikään taho tutkinut tieteellisesti ja nämä kestävyysväitteet perustuvatkin kasvattajien kokemuksiin ja vertailuihin muiden rotujen kanssa.

Julkaistuani artikkelin kanalan valaistuksesta, sain postia monelta maatiaisten kasvattajalta kuinka heillä kanat munivat läpi talven ilman keinovaloja. Huikean upeaa! Eli maatiainen TODELLA on sopeutunut Suomen pitkiin kesiin ja pimeisiin talviin. 

Itse olen huomannut, että maatiaiseni, alhot, munivat vallan mainiosti "kevyemmällä" ravinnolla. Siinä missä täytän maransien tai tehareiden rehuautomaattia viikoittain, tarvitsee maatiaisille täyttää kaura-automaatti ja kantaa kaksin käsin kaalia ja porkkanoita. Rehun kulutuksessa on selvä ja merkittävä ero. 

Kylmänkestävyys on Suomessa etu. Vaan paukkupakkasissa eivät maatiaisetkaan pärjää. Kaikilla eri kantojen edustajilla on riittävän komeat harjat ja heltat, jotka voivat pakkasilla paleltua. Pikkupakkasia, nollakeliä, rännän vihmomista tahi tuulta eivät maatiaiset säikähdä vaan ulkoilevat mielellään lähes säällä kuin säällä. Minun maatiaiset lopettavat ulkoilun kun maa saa valkean peitteen. Luulen, että häikäisevä kummallinen lumi ennemminkin pelottaa kuin paleltaa. Ovelta kyllä käydään kaihoisasti kurkkimassa ja valittamassa kun lunta ei ole lapioitu viheriöltä pois.  

Meillä kanalassa on talvellakin 15 asteen lämpö muiden rotujen ja tipujen vuoksi, mutta osalla kasvattajista maatiaisten talvetustilat ovat nippanappa nollan pinnassa. Päivittäin tarjottavalla lämpimällä juomavedellä ja ruualla autetaan kanoja pärjäämään viileän kauden yli. 

Tarkan markan maatiainen

Valaistus, lämmitys ja ruokinta, kaikki osa-alueita, joihin kanailija saa holvattua pitkän pennin. Maatiaisten kanssa pikkuisen lyhyemmän. Taudinketävyys, elinvoimaisuus ja sitkeys taasen ovat maatiasten kasvattajien etuja, jotka ymmärtää täysin vasta kun käsissä on ollut herkempiä rotuja ja lääkitysrumbaa. Muun muassa näistä syistä suomalainen maatiainen on ehdottomasti vaalittava, säilytettävä ja erittäin suositeltava rotu kotkottajien maailman historiassa.

Oma maa maatiainen, muu maa...

Maatiaiskanoja mielivälle on valinnan varaa yllinkyllin. Keväällä 2016 eri kantojen säilyttäjiä oli yli 400. Osa on aktiivisia poikastuottajia ja osalla nuorikkoja tulee myyntiin silloin tällöin. Säilytysohjelman ulkopuoleltakin löytyy asiallisia kasvattajia ja kantapuhtaita parvia.  

Meillä Siltajoella kasvatetaan alhonkannan maatiaista, vaikka välillä uhoankin ottavani tyrnävänkannan kukon sekoittamaan geenipohjaa, niin oma rakas alho Gempsu on niin yliveto kukko, että hän ei hevillä vaihdu (eikä rokilla tai popilla, tuskin tangollakaan...).

Eri kantojen väleillä ei ole järisyttävän suuria eroja, mutta joitain kuitenkin. Eroja on esimerkiksi ulkonäössä, värissä, koossa, muninnassa, muninnan aloitusiässä ja hautomahalukkuudessa. 

Kaikki maatiaiset ovat kooltaan noin keskikokoisia  ja munivat hyvin, noin 3-5 munaa viikossa, kesällä moni yltää 7 munan viikkotahtiin, ellei ala tehtailemaan tipusia. Eri kantojen munan kuoret ovat väreiltään vaaleita, kerman värisiä tai vaaleanpunertavia.

Millään maatiaiskannalla ei ole sulkajalkoja, partoja tai tukkakampauksia eikä kiharaista friseesulkaa. Jos on, niin silloin vanhemmissa on muitakin rotuja takana, eivätkä nämä enää ole puhtaita maatiaisia. Toisinaan näkee maatiaiseksi nimiteltävän sekarotuisia tai alkuperältään tuntemattomia kanoja. Nämä eivät ole maatiaisia, eikä niiltä voi odottaa maatiaisen kestävyyttä, vaikka sekarotuiset aivan mainioita kanoja voivat ollakin. Ainoa varma tunnistustapa onkin geenitesti tai (asiansa tuntevan) kasvattajan vakuutus, että kyseinen lintu on puhdasrotuinen maatiainen.  

Lämpimästi tervetuloa ihanien maatiaisten maailmaan!

Lisää luettavaa maatiaisista 


Siipikarjaliiton artikkeli

Eläköön maatiaiskana - Facebook ryhmä, josta löytyy keskustelujen ja myynti-ilmoitusten lisäksi linkitys kantakohtaisiin ryhmiin ja kasvattajalistauksiin.

Esittely ja paljon kuvia 
Kanakirjailija Kirsti Hassisen tekemä esittely maatiaiskanoista ja säilytysohjelmasta. Tutustu myös Kirstin kirjaan Omat kanat omat munat

Paljon opetus- ja julkaisutyötä maatiaistietouden lisäämiseksi tehneen Tarja Ojanteen asiapitoinen maatiaiskana esittely Maatiainen ry:n sivuilla. 
 

Jatkuu...

Päivitän tähän kantakohtaisia maatiaisesittelyjä sitä mukaa kun niitä julkaisen. Jos sinulla on kokemusta ja osaamista jonkun maatiaiskannan tai kanarodun kasvattamisesta ja olisit innokas kirjoittamaan Vieraskynä-artikkelin tai antautumaan haastateltavaksi, niin otathan yhteyttä siltajoensirkus@gmail.com ja kerrotaan näistä ihanista kaksijalkaisista muillekin. Hornion- ja Savitaipaleen kannan kasvattajia hakusassa!

Seuraava rotuesittely heittää meidät kanan alkujuurille Kiinaan. Pääsemme tutustumaan ihaniin karvapalloihin, eli silkkikanoihin. Lukemisiin 23.2.2017!  

Muut julkaistut kanarotuesittelyt löydät tästä